Mac OS X Leopardin uudet ominaisuudet, joilla on merkitystä

Applen OS X Leopard tuo mukanaan useita enemmän tai vähemmän uusia ominaisuuksia ja Applen sivuilta löytyy listaus 300:sta uudistuksesta. Leopardista ja uusista ominaisuuksista saa hyvän kuvan Applen Mac OS X Leopard -opastusvideosta. Upouudet ominaisuudet löytyvät Applen sivuilta myös suomeksi selitettyinä ja kuvien kera. Suomeksi selitetty lista on myös siitä hyvä, ettei kaikkia uudistuksia ole mainittu, vaan vain ne, joilla on merkitystä. Myös Internetin-uutissivustoilla uudistusten käsittelyn ohessa on todettu, että kaikki uudet ominaisuudet eivät ole käyttäjälle niin merkitseviä.

Oikeastaan on hieman turhaa kerrata Leopardin uusia ominaisuuksia tässä, kun ne on kerta käsitelty selkeästi kuvien kera Applen-sivuilla, mutta menkööt ja yleisön pyynnöstä. Kaikkien uudistuksen käsitteleminen on kuitenkin erittäin turhaa, joten käyn läpi lähinnä omasta mielestäni kiinnostavia ominaisuuksia.

Upouutena ominaisuutena löytyy Time Machine, jolla voidaan varmuuskopioida Macin sisältö automaattisesti ja palata ajassa takaisin palauttamaan hävinnyt tai tuhottu tiedosto. Varmuuskopiointia voi rajoittaa haluamallaan tavalla ja se osaa keskeytyä ja jatkaa. Internetin mukaan Leopardin testiversioissa varmuuskopion pystyi tekemään langattomasti ja verkkolevylle, mutta nyt se ei ilmeisesti ole mahdollista. Tarvitaan siis piuhalla liitetty ulkoinen kiintolevy, joka taas ei ole niin kätevää. Time Machine sisältää kaikenlaisia hienouksia, joten kannattaa katsoa Applen opastusvideo asiasta.

Jo tuttuna, uutena, toiminnallisuutena löytyy Boot Camp ja Windowsin käyttäminen OS X:n rinnalla on nyt mahdollista ja helppoa. Mainospuheet mainostavat nopeutta ja täyttä toiminnallisuutta, mutta tiedä sitten. Myös tiedostojen kopioiminen Windowsin ja Macin välillä on mahdollista, mutta jostain syystä Leopard ymmärtää vain FAT32:sta eikä NTFS:ää, jolle kirjoittaminenkin on nykyään mahdollista. Windowsin käyttämiseksi löytyy nyt myös WHQL-sertifioidut ajurit iSight-web-kameralle, trackpadin rullaukselle ja näppäimistön valoille. Lisäksi tehtäväpalkista voi nyt käynnistää koneen takaisin OS X:ään ja muokkaan Boot Campin asetuksia.

Spaces tuo OS X:ään aikaisemmin erillisellä ohjelmilla aikaansaadut työpöydät, joille voi siirrellä ikkunoita mielensä mukaan. Ohjelmia voi määritellä käynnistymään tietylle työpöydälle ja kaikki työpöydät saa näkymään kerralla.

Quick Look lisää mahdollisuuksia tarkastella dokumentteja Finderissa, Mailissa ja Time Machinessa avaamatta ohjelmaa. Kätevää esimerkiksi Word- tai OpenOffice.org -dokumenttien kanssa.

OS X:n työpöydällä Dock on saanut uudistuksia lähinnä ulkoasuun liittyen, mutta lisäksi nyt on mahdollista muodostaa tiedostopinoja, jotka avautuvat vieterimäisesti.

”Leopardissa valmiina kaksi pinoa: yksi tiedostohauille ja toinen dokumenteille. Safarista, Mailista ja iChatista haetut tiedostot päätyvät automaattisesti tiedostohakupinoon, ja dokumenttipino on erinomainen säilytyspaikka esimerkiksi esitelmille, taulukoille ja tekstitiedostoille.”
– Apple

Tuntuu kohtalaisen turhalta ominaisuudelta, kun joskus ne tiedostot pitää kuitenkin lajitella kansioihin Finderin syvyyksiin.

Finder, eli windows-kielellä resurssienhallinta, on saanut lisätoiminnallisuutta sivupalkkiin ja kohteet on ryhmitelty kategorioihin aivan kuten iTunesin lähdeluettelossa. Lisäksi Cover Flow näyttää esikatselukuvan jokaisen tiedoston ensimmäisestä sivusta. Sivupalkki näyttää myös jaetut tietokoneet (lue Macit) ja klikkaamalla konetta, voi jakaa näytön kuvauksen perusteella hieman VNC:n tai Remote Desktopin tapaisesti. Finder näyttää nyt myös kohteen hakemistopolun ja tiedostoja voi vedellä eri polkuihin. Toivottavasti muun muassa piilotettujen tiedostojen esille tuominen on tehty helpommaksi kuin aikaisemmin.

Tekstinkäsittelyn puolella TextEdit, eli hieman vastaava ohjelma kuin Windowsin Wordpad, on saanut automaattisen tallennuksen ja kätevimpänä uudistuksena tuen OpenDocumentille (OpenOffice.org) ja Word 2007 -formaatille. Lisäksi tietenkin löytyy ominaisuutena muuttaa tekstilinkit klikattaviksi ja turhana ominaisuutena muuttaa lainausmerkit typerimmiksi versioiksi.

Terminal, eli Pääte, on saanut ominaisuudekseen kyvyn käyttää välilehtiä ja jakaa tai yhdistää ikkunoita välilehdiksi. Välilehtiä voi tietenkin myös siirrellä. Toivottavasti Terminaliin on saatu myös korjattua home/end-nappien toiminta, sillä muuten screenissä olevassa vimissä tekstin muokkaaminen on hieman hankalaa.

Preview, eli kuvien ja esimerkiksi PDF-dokumenttien katseluohjelma, on saanut uudistuksia muun muassa värikorjaus- ja kuvanmuokkausominaisuuksiin. Kätevin uudistus kuvauksen perusteella tuntuu olevan kuitenkin muistilaput, joita voi liittää PDF-dokumentteihin, jotka myös tallentuvat dokumentin mukaan. iCal-kalenteri on myös Preview:n tapaan saanut pieniä uudistuksia ja toiminnallisuuksista tapahtumien muokkaus ja tapahtumien määritteleminen ovat nyt juostavampia.

Sähköpostiohjelma Mail sisältää nyt HTML-muotoisia sähköpostipohjia, joilla voi kiusata vastaanottajaa. Ominaisuuksiin on lisätty myös To-Do-listat, RSS-syötteet ja viestien muotoilua. Taisi listassa olla jotain hyödyllistäkin, kuten kuvien selaaja ja sähköpostien arkistointi.

Leopardissa on myös mukana maailman nopein nopein selain, Safari.

Spotlight-hakutoiminto sisältää nyt muiden uudistustensa lisäksi sanakirja-toiminnallisuuden ja mahdollisuuden toimia laskimena.

Leopard uudistaa myös taustajärjestelmää ja tuo paljon pieniä uudistuksia. Graafiset toiminnallisuudet parantuvat uudistuneilla Core Animation, OpenGL ja Core Image Filters -ominaisuuksilla. Leopard on optimoitu kahdelle ytimelle ja tukee sulavasti sekä 64-bitin että 32-bitin ohjelmia, joten tehoa löytyy kuin pienestä kylästä. Kehitystä on tapahtunut myös kameratuen, tietoliikenneverkon ja tulostuksen saralla. TCP-paketit liikkuvat nyt automaattisesti tehokkaammin kuin ennen ja tulostinajureita voi yrittää löytää Software Updatesta.

Pienempiä tai itselleni toisarvoisia uudistuksia löytyy esimerkiksi osoitekirjasta, jossa osoitteen voi nyt klikata auki Google Mapsista ja Dashboardiin voi rakentaa widgetin web-sivusta, joka myös päivittyy. Elokuvia ja digitaalista mediaa voi katsella Front Row:n ja kaukosäätimen avulla nyt AppleTV-tyylisesti vaikkapa sohvalta television ruudulta.

iChat-pikaviestin on saanut Applen opastusvideon perusteella käteviä uudistuksia web-kameraan ja työpöydän jakamiseen liittyen. Viesti-ikkunat myös säilyttävät sulkemisen jälkeen aikaisemmat keskustelut ja ikkunoita voi kasata välilehdille. Ja tietenkin lisää hymiöitä ja varmasti vielä animoituja.

Lisäksi Leopardista löytyy mielestäni kätevä vieras-tunnus, joka tyhjenee aina uloskirjautumisen yhteydessä. Nyt myös ei-aktiivisia ikkunoita voi nyt skrollata, joka onkin Linuxista tuttu näppärä ominaisuus. Ainakin KDE osaa, Gnome ei tainnut. UNIX®-sertifikointi löytyy Single UNIX Specification (SUSv3) ja POSIX 1003.1 -määritysten mukaan.

Tietoturvallisuuden osalta uudistuksia löytyy sieltä sun täältä, mutta ei mitään järisyttävää. Palomuurilla voi nyt estää sisääntulevaa liikennettä, mutta jostain syystä ulospäin menevän liikenteen estämistä ei ole lisätty.

Eikä tässä vielä kaikki. Uusia toiminnallisuuksia ovat saaneet myös AppleScript, Automator, Dashcode, DVD Player, Dictionary, Fonts, Instruments, International, Parental Controls, Photo Booth, Screensavers, Universal Access ja Xcode3, mutta ne eivät ole kovinkaan mainitsemisen arvoisia. Myös Applen (puheiden mukaan ylihinnoiteltu ja aikaisemmin kohtalaisen turha) .Mac-palvelu oli saanut ihan järkeviä käyttökohteita etenkin useamman Macin omistajille.

OS X:n uusi versio tuo mukanaan kaikenlaista, mutta suurilta osin uudet ominaisuudet eivät ole mullistavia, mutta osaltaan hiovat käyttöjärjestelmän kokonaisuutta ja tuovat esimerkiksi Time Machinen kanssa käteviä toiminnallisuuksia. Kun jo hyvän käyttöjärjestelmän paranneltu versio on hinnoiteltu 129 euroon ja viiden käyttäjän perhepaketti 199 euroon, on se järkevä ellei jopa pakollinen ostos.

Leopardista löytyy jo arvosteluita USA today, Wall Street Journal ja New York Times -lehdistä, joista Gizmodo on tehnyt lyhyen yhteenvedon. Myös MacWorldista löytyy hyvä arvostelu ja Engadget on tehnyt vertailutaulukon Leopardin ja Vistan ominaisuuksista.


Posted

in

by

Comments

4 vastausta artikkeliin “Mac OS X Leopardin uudet ominaisuudet, joilla on merkitystä”

  1. Marko avatar

    Heh, ehkä olisi pitänyt lisätä tuon kyseisen lauseen perään hymiö. Applen Safari -sivulta löytyy kyllä nopeusvertailu, mutta tiedä sitten kuinka tuo käytännössä toteutuu.

  2. Jasmo avatar

    Kohta missä Safaria väitetään maailman nopeimmaksi selaimeksi (jolla ei foorumien esikatselut pelaa..) pisti silmään, annapa linkkiä johonki testitulokseen.

  3. Marko avatar

    Internetin tietolähteet ovat varmistaneet, että Time Machinella voi tehdä varmuuskopion verkkolevylle, kunhan levy on jaettu AFP:llä, eli toisesta päästä löytyy myös Mac OS X Leopard.

    Airport Extremeen liitetty USB-levy, tai Samballa jaettu levy ei siis kelpaa, mikä on kohtalaisen ikävää. Toivottavasti Time Machine saa päivitysten yhteydessä tuon kaivatun ominaisuuden.

    Apple kirjoittaa asiasta seuraavasti:

    Pick a disk. Any disk.
    You can designate just about any HFS+ formatted FireWire or USB drive connected to a Mac as a Time Machine backup drive. Time Machine can also back up to another Mac running Leopard with Personal File Sharing, Leopard Server, or Xsan storage devices.

  4. Putte avatar
    Putte

    Varsin kattava kirjoitus.

    Kuulostaa todella oudolle, jos Time Machinella ei voisi muka backupata verkkolevylle. Netistä olen lukenut vähän kahtalaista kommenttia tästä. Mutta jos tosiaan ei onnistu, niin: v*ttu mitä paskaa.

    Previewissähän voi jo nyt lisätä PDF:iin jonkinlaisia muistilappuja. Vähän kömpelösti tosin, esim muistilapun fontin kokoa ei voi muuttaa kuin komentoriviltä asetuksia muokkaamalla. Leopardissa näyttäisi olevan monipuolisemmat mahdollisuudet tehdä muistiinpanoja, ja hyvä niin.

    Itse tilasin Leopardin eilen, kohta pääsee testaamaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *