Linux pelikoneena: pelitarjonta on luovaa ja tasoltaan vaihtelevaa

On yleinen kuvitelma, ettei Linuxista ole pelikoneeksi. Tämä onkin osittain totta, sillä suurella rahalla tehtyjä pelejä on tarjolla lähinnä vain Windowsille. Linuxilla voi tietenkin pelata Windows-pelejä Winen avulla, mutta uusimpien Windows-pelien pelaaminen on hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Pelitarjonta Linuxille ei kuitenkaan ole olematonta, sillä ilmaisia pelejä löytyy paljon ja useista peligenreistä. Tasoltaan pelit ovat vaihtelevia, mutta luovia, idearikkaita ja mikä tärkeintä, ilmaisia.

On kuitenkin selvää, ettei Linuxille pääasiassa vapaaehtoisvoimin ja ilman rahoitusta toteutetuista peleistä ole varsinaisesti samaan taistoon Windows-pelien kanssa, mutta jos huikaisevat grafiikat jätetään huomioimatta, tarjoavat Linux-pelit kuitenkin hyvän vastuksen pelillisistä näkökohdista katsottuna. Lisäksi Linuxin pelimahdollisuudet ovat nykyään kasvamassa myös kaupallisten pelien osalta, sillä yhä useammin Windowsille julkaistuista peleistä on saatavissa myös Linux-käännös, muutamina esimerkkeinä Neverwinter Nights, Doom III ja Quake 4.

Internetistä löytyy Linux-peleihin keskittyviä sivustoja, mutta en nopealla googlauksella löytänyt kattavaa ja ajantasaista katsausta Linux-peleihin. The Linux Game Tome listaa pelejä ja Linux Games -sivusto tarjoaa uutisia, mutta kaipaisin jotain kevyempää versiota Gamespotin tai IGN:n tapaisista sivustoista. Toki lähtökohdat konsoli- ja Windows-pelien markkinoilla ovat hieman erilaiset. Koska en tyydyttävää listaa Linux-peleistä löytänyt, täytyi siis itse hieman kartoittaa tilannetta.

Linux-pelitarjonnasta on viime aikoina kirjoitettu Online Games -blogissa, joka esittelee kymmenen 3D-peliä ja Daily Bits -blogi listaa 10 peliä Ubuntulle. Sivustojen tarjoamat listat ovat kuitenkin kovin suppeat ja yksipuoliset, joten pelilistaus kaipaakin hieman parantelua. Tässä oma listaukseni Linux-peleistä, lyhyiden kuvausten ja osa kuvien kera. Useat pelit ovat saatavilla Linuxin lisäksi myös muille alustoille. Rajasin listan käsittämään ilmaiseksi saatavilla olevia pelejä, jotka ovat tasoltaan viihteellisiä ja hauskoja. Räiskintäpelit, eli pääasiassa moninpelattavat FPS:tä jätin mainitsemisen asteelle, kuten myös lento- ja avaruuspelit.

Lista täydentynee ajan mukaan.

Toiminta:

  • Extreme Tux Racer
    Perinteisen Tux Racerin kehittyneempi versio lisäradoilla ja -ominaisuuksilla. Haastavuutta ei ole laskettu, joten pingviinillä on kiire kerätä silakat mäen varrelta. Pingviinillä voi laskea mäkeä sekä Linuxissa että Windowsissa.

    Extreme Tux Racer
  • Turbo Sliders
    Slicks n’ Slide tyylinen autopeli, jossa voi kisata netissä kavereita vastaan. Maksullinen (17e), mutta hyvästä kannattaa maksaa. Demo-versio on ilmainen, mutta rajoittunut kolmeen rataan. Täysversiossa pelattavana on satoja ratoja, eri pelimuotoja ja autoja. Kaahailua 2D-maailmassa voi harrastaa sekä Linuxissa että Windowsissa.

    Turbo Sliders Turbo Sliders Turbo Sliders Turbo Sliders
  • Xmoto
    Viihdyttävää omenoiden keruuta moottoripyörällä pitkin erilaisimpia ratoja. Pelissä on tehtävänä kerätä kaikki hedelmät ja päästä kukan luokse ja on varmasti tuttu Elasto Manian -tunteville. Peliin on saatavilla lisäkenttiä netistä ja niitä voi taiteilla myös itse. Moottoripyörällä voi taiteilla Linuxissa, Mac OS X:ssä, Windowsissa ja FreeBSD:ssä.

    Xmoto Xmoto Xmoto Xmoto
  • Abuse-sdl
    Sivuttain vierivä ja nopeatempoinen räiskintä, joka alkujaan oli saatavilla DOSille. Ilmeisesti alkuperäisestä pelistä tehty käännös Linuxille on ilmainen. Mukavaa alienien ammuskelua.

    Abuse Abuse Abuse Abuse
  • Frets On Fire
    Mainio kitaranrämpytyspeli Guitar Heron tyyliin, mutta toimii näppäimistöllä ja lisäksi ilmeisesti myös Guitar Heron ohjaimella Windowsissa ja Mac OS X:ssä. Mukana tulee vain kolme kappaletta, mutta lisää voi ladata netistä. Jos vielä olisi musikaalinen ja Logitechin Ultra X soveltuisi paremmin F-näppäinten paineluun, niin tämähän voisi olla hauskaa. Peli on saatavissa Linuxille, Mac OS X:lle ja Windowsille. Jos peli-idea ei ole tuttu, voi katsella aiheesta Google videon.

    Frets on Fire Frets on Fire Frets on Fire
    (kuva Frets on Firen sivuilta.)
  • Stepmania
    Tanssipeli, jota voi naputella näppäimistön avulla, mutta parhaiten tietenkin tanssimaton kanssa. Jos tanssipelit kiinnostavat ja näppäimistöllä ei irtoa, niin sivuilta löytyy informaatiota tanssimatoista ja suositellaan RedOctane Ignition 3.0 -tanssimattoa, jonka kerrotaan toimivan samoilla alustoilla kuin pelinkin, eli Linuxissa, Mac OS X:ssä ja Windowsissa.

Autopelit:

  • Racer
    Realismiin tähtäävä autosimulaatio. Ajotuntuman vuoksi ohjaus on vakiona hiirellä ja peli tarvitsee kaverikseen rattiohjaimen, sillä hiirellä ohjaaminen on hieman hankalaa. Lisäratoja ja -autoja voi ladata netistä Racer-Xtreme- ja iroker.com-sivustoilta, vaikka valitettavan usein linkit eivät tunnu toimivan. Tuorein Racer versio on kirjoitushetkellä 0.5.3, joka on saatavissa Linuxille, Windowsille ja Mac OS X:lle. Linuxille Racerin tuoreimman version asennus onnistuu helposti Lokin asennusohjelmalla. Parempia kuvia pelistä voi katsella Racerin galleriasta. Racer ei ole avoimen lähdekoodin projekti vaan kaikki koodilisäykset menevät pelinkehittäjän kautta.

    Racer Racer Racer Racer
  • The Open Racing Car Simulator
    TORCS-autosimulaattori. Lyhyesti kommentoituna TORCS on hieman VDriftin tyylinen autopeli, jossa voi kisailla tietokonetta vastaan useilla eri radoilla ja autoilla sekä asfaltilla että soralla. Peli löytyy Linuxille, FreeBSD:lle, Mac OS X:lle ja Windowsille. Ajotuntumaltaan peli ei ole kovinkaan jouheva ja auto tuntuu pomppivan sinne sun tänne. Myös grafiikoiltaan peli on hieman karkea. Ei tätä kovinkaan pitkään jaksanut testailla.

    TORCS TORCS TORCS TORCS
  • VDrift
    Autopeli, jonka suunnittelun lähtökohtana on ollut simuloida drift-kisailua. Peli tarjoaa kuitenkin ihan perinteistä kisailua ja mukana tulee 19 rataa ja 28 autoa. Grafiikaltaan peli on kohtalaisen yksinkertaista. Ohjaustuntuma on hieman erikoinen ja nopeasti testattuna peli ei ole mitään arkademaista mutkiin räiskimistä. Peli löytyy Linuxille, Mac OS X:lle ja Windowsille. Kokonaisuutena peli vaatii vielä paljon kehittämistä, että sitä jaksaisi ajella.

    VDrift VDrift VDrift VDrift
  • Trigger Rally
    Yksinkertainen rallipeli kolmella autolla Tommi Mäkinen -aikakaudelta; Ford Focus, Seat Cordoba ja Mitsubishi Lancer Evo. Ajomallinnus on yksinkertainen ja grafiikka ankeahkoa, mutta kyllä tässäkin pelissä muutaman kymmenisen minuuttia saa menemään. Erillistä asetusvalikko ei ole, vaan tarvittaessa asetuksia voi muokata suoraan tekstitiedostostoon. Pelille ei kirjoitushetkellä ole myöskään varsinaista kotisivua, vaan pelin voi ladata suoraan sourceforgesta.

    Trigger Rally Trigger Rally Trigger Rally
  • ManiaDrive
    Trackmanian tapainen autopeli, jossa autolla taiteillaan arkademaisesti akrobaattisilla radoilla. Radat ovat lyhyitä ja pelitempo nopea. Sisältää myös verkkopelimahdollisuuden ja on saatavissa sekä Linuxille että Windowsille.

Avaruus/lentopelit:

  • Flightgear
    Lentosimulaattori.
  • Vega Strike
    3D avaruuslentelyä, jossa voit pelin kehittyessä kohti 1.0 -versiota, tehdä kauppaa, taistella ja tutkia linnunrataa.

Räiskintä, FPS:

  • Tremulous
    Sekoittaa tiimipohjaista FPS-peliä strategiaelementeillä kuten rakennuksilla. Palkittu “Player’s Choice Standalone Game of the Year” -nimityksellä Mod Databasen “Mod of the Year” 2006 kilpailussa.
  • Nexuiz
    FPS Deathmatch -räiskintä pohjautuen Quake 1 -moottorista jalostettuun DarkPlaces-moottoriin. Pelin ideana on tuoda moninpelimättöön nopeatempoisuutta aseita tasapainottamalla ja erottua realismiin tähtäävistä räiskinnöistä.
  • Urban Terror
    Quake III:een pohjautuva moninpeliräiskintä, jota sivuilla kuvaillaan Hollywoodimaiseksi taktiseksi ammunnaksi. Peli hyödyntää realismia, mutta säilyttää hauskuuden nopeatempoisena ja toiminnantäytteisellä pelattavuutena. Saatavilla Windowsille, Linuxille ja Mac OS X:lle.
  • Wolfenstein: Enemy-Territory
    Return to Castle Wolfenstein -peliin perustuva moninpelattava räiskintä.
  • TrueCombat: Elite
    Tiimipohjaista moninpeliräiskintää.

Strategia, RTS:

  • Freeciv
    Rakenne oma valtakuntasi ja johda sivilisaatio kivikaudelta avaruusaikakaudelle. Jos Civilization-peli on tuttu, olet tässä kuin kotonasi. Viimeksi testatessani vaikeusaste tietokonepelaajien suhteen oli kohtalaisen ankara. Mukava peli, jos vain olisi ylimääräistä aikaa käytettävissä.

    Freeciv
    (kuva Freecivin sivuilta.)
  • Scorched 3D
    Scorched Earth oli aikanaan hauskaa moninpelattavaa ja Scorched 3D siirtää tankkitaistelun kolmiulotteiseksi. Peruspeli on yksinkertaista ja lisämausteena tankkiin voi ostaa lisäaseita, suojia ja muita varusteita. Taistelu onnistuu tekoälyä vastaan tai netissä moninpelinä. Saatavilla on myös erilaisia modeja. Tankkitaistelu onnistuu Linux, Unix, Mac OS X ja Windows-alustoilla. Pelin etenemistä voi katsella videosta.

    Scorched Scorched Scorched
    (kuvat Scorched 3D:n sivuilta.)
  • Wormux
    Hienonnäköinen Worms-klooni, eli moninpelattavaa taistelua kavereita vastaan. Peli on saatavissa Linuxille, Mac OS X:lle, Windowsille sekä FreeBSD:lle.

    Wormux Wormux Wormux
    (kuvat Wormuxin sivuilta.)
  • The Battle for Wesnoth
    Vuoropohjainen strategiapeli fantasiateemalla maustettuna. Taistele tiesi takaisin Wesnothin valtaistuimelle tai valitse joku muista seikkailuista.
  • Warzone 2100 RP
    3D tosiaikastrategiaa. Julkaistu alunperin PC:lle ja Xboxille 1999 Pumpkin Studiosin ja Eidos-Interactiven toimesta ja 2004 siirtyi GPL:n alle. Peli muistuttaa ruudunkaappausten perusteella Command & Conquer -tyyppisiä pelejä.
  • Widelands
    Tosiaikastrategiaa Settlers-pelien tyyliin.

RPG:

  • Savage: Battle for Newerth
    Moninpelattavaa FPS-tyylistä taistelua. Tarkoituksena on vallata vastustajan linna, jonka saavuttamiseksi joukkueen johtaja rakentaa erilaisia rakennuksia, joista saadaan aseita ja varusteita. Ihan mukavaa verkkopelaamista etenkin laneilla. Peli oli aikaisemmin kaupallinen ja S2Games julkaisi sen ilmaispeliksi 1.9.2006.

    Savage 1 Savage 1 Savage 1
    (kuvat S2Gamesin sivuilta.)
  • Nethack
    Vanhan kansan ylhäältä päin kuvattu luolastoseikkailupeli, jota pelataan terminaalin merkkipohjaisella käyttöliittymällä. Saatavilla myös graafinen ulkoasu. Peli löytyy useille alustoille: Linux, Windows, MS-DOS, Windows CE, OS/2, Mac OS X, Amiga ja Atari. Nethackin tyylisiä pelejä ovat myös Tolkienin maailmaan sijoittuva Angband ja kehittyneempi Zangband.

    Angband

Puzzle ja Arkade:

  • Neverball
    Pallon tasapainottelua laudalla hieman Super Monkey Ball -pelin tapaan ja viihdearvo on mainio. Lautaa voi ohjailla hiirellä, mutta itse pidin enemmän näppäimistöllä tasapainottelusta. Peli on saatavissa Linuxille, Mac OS X:lle, Windowsille sekä FreeBSD:lle.

    Neverball Neverball Neverball
  • Frozen Bubble
    Paukuttele palloja kasaan hieman tetrismäisesti. Peli löytyy Linuxin lisäksi myös S60-puhelimille.

    Frozen Bubble Frozen Bubble Frozen Bubble

Omat suosikit:
Viihdearvollisesti omat suosikkini ovat: Turbo Sliders, Neverball, Frets On Fire, Xmoto ja Abuse. Eli pelit, joita teoriassa voi pelata lyhyinä annoksia. Käytäntö usein osoittaa kyllä muuta.

Yhteenveto:
Linuxin pelitarjonta on tavallaan viihdepelaamista ja painottuu yleistäen kevyempiin puzzle- ja arkade-peleihin ja moninpeli-, räiskintä- ja simulaatiopeleihin. Samalla tavalla juonellisia ja suuremman kategorian ilmaisia pelejä ei Linuxille ole oikein tarjolla kuin mitä Windowsille. Windows-peleistä tehdyt Linux-käännökset ja Winellä pelattavat pelit tuovat pelitarjontaan oman lisänsä. Tietenkin, jos vain kaipaa nopeaa ajanvietettä, tulee Linux-jakelupakettien mukana usein erilaisia pieniä pelejä kuten Tetris, Pasianssi ja Mahjong. Erilaisia pelejä on siis tarjolla runsaasti, mutta kuitenkin hieman rajoittuneesti.


Posted

in

by

Tags:

Comments

5 vastausta artikkeliin “Linux pelikoneena: pelitarjonta on luovaa ja tasoltaan vaihtelevaa”

  1. joku avatar
    joku

    UFO:AI puuttuu kokonaan listalta. huono juttu!

  2. Marko avatar

    Kas, TORCS tarjoaakin sitten hieman monipuolisempaa pelattavuutta. Tuo AI-kisailu jäi huomaamatta (vaikka se mainittiinkin pelin sivuilla) ja kuulostaa haasteelliselta ja tavallaan sopivalta peli-idealta Linux-harrastajien keskuudessa :)

    Tuo selittänee myös pelin lukuisat kuvakulmat, jotka ovat suunniteltu ei niinkään ajamista ajatellen vaan kisan ja ajon seuraamiseen.

    Niin paljon erilaisia pelejä ja niin vähän aikaa :)

  3. miksuh avatar
    miksuh

    Robokuskin lisäksi pitää tietenkin säätää robojen käyttämät autot mahdollisimman nopeiksi. Säätövaraa on aikalailla. Eli tuossa se aika kuluu kun rinnakkain kehittää roboa yhä nopeammaksi ja samalla etsii autolle optimaalisia säätöjä robon ajotyylin huomioonottaen :) Pelin käyttöliittymästä ei ainakaan toistaseksi suoraan voi säätää autoja, vaan se tapahtuu konffausfileitä muuttamalla.

    Kun eka voitto pitkässä kisassa tulee voi aukasta vaikka pullon karhua shampanjan puutteessa :D

  4. miksuh avatar
    miksuh

    Niin ja Torcsin sivuilta löytyy myös lisäratoja ja autoja, joista monet on paljon hienompia kuin pelin uusimman version mukana jaetut.

  5. miksuh avatar
    miksuh

    Torcsin suurin hienous on ilmeisesti jäänyt sulta huomaamatta. Toki Torcs on ainakin kunnollisella ohjaimella pelattuna oikein hyvä autopeli, mutta siinä ei ole vielä läheskään kaikki.

    Torcsiin voi kuka tahansa ohjelmointitaitoinen tehdä oman robottikuskin. Pelin suurin hupi on nimenomaan se, että yrittää kehittää oman robokuskin, joka pärjää pelissä valmiina oleville kuskeille sekä muiden Torcsin-pelaajien tekemille robokuskeille. Jo sellaisen robokuskin tekeminen on haastavaa, joka ylipäätänsä pysyy radalla tai pääsee ehjänä maaliin asti :). Robon pitää osata ohittaa muita, käydä varikolla tankkaamassa ja korjaamassa autoa jne jne. Torcsin sivuilla on tutoriaali, joka opastaa tekemään rungon robotille. Tuota runkoa voi ja pitääkin sitten parannella. vaihtoehtosesti voi koodata oman robon aivan alusta asti, sillonkin tutoriaalist on apua.

    Torcs:sta järjestetään netissä jopa robottikuskien välisiä mm-sarjoja robokuskit ajaa toisiaan vastaan eri radoilla. Robottien kehitys on melkosta kilpavarustelua jos meinaa pärjätä noissa kisoissa.

    Torcs on siis peli ohjelmointitaitosille :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *