Songbird: kehityskelpoinen musiikkisoitin

Musiikkia on kiva kuunnella ja sen mahdollistamiseksi on tarjolla useita erilaisia musiikkisoittimia. Linuxissa perinteiset vaihtoehdot kohdentuvat KDE:ssa AmaroKiin ja Gnomessa Exaileen, mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy etenkin Gnomessa. Songbird on uudehko tulokas musiikkisoitin-valikoimassa ja on saatavissa Linuxin lisäksi sekä Windowsille että Mac OS X:lle.

Songbirdin kehitys on vielä alussa ja parisen viikkoa sitten julkaistiin versio 0.5, mutta perusominaisuudet vaikuttivat jo olevan ihan kunnossa. Kuten nimestäkin voi päätellä, Songbird on sukua Mozilla Foundationin tuotteille ja sen myös huomaa: tavallaan sekä huonossa että hyvässä mielessä. Songbirdiä voisi melkein kuvailla Firefoxiksi, joka näyttää iTunesilta ja osaa toistaa mediatiedostoja. Jei. Musiikkisoittimen takana on kuitenkin osaava kehittäjätiimi, jonka historiasta löytyy muun muassa Winamp.

Testailin Songbirdin Linux-versiota ja Gentoon ebuild löytyi perinteisesti Bugzillasta ja asennuskin hoitui heittämällä. Ulkoasultaan Songbird muistuttaa etäisesti iTunesia ja on vakioteemaltaan hillityn musta. Musiikkikokoelman lisäys onnistuu parilla napin painalluksella ja musiikki toistuu nätisti. Videoiden toistamiseen olisi tarvinnut jotain GStreamerin lisäpalikoita, joita en jaksanut lähteä säätämään kuntoon. Musiikin ja videoiden toistamisen lisäksi Songbirdistä löytyy Internet-selain.

Firefoxin tapaan Songbirdin toimintaa voi laajentaa erilaisilla lisäosilla, joista löytyy muun muassa tuki Last.fm:lle, Wikipedialle, kuvan kansien haulle ja vaikka mille. Lisäpalikoiden avulla saadaan myös tuki iPodille ja MTP-laitteille eli muille MP3-soittimille, mutta tietenkin vain Windowsissa, vaikka käytännössä tämä olisi mahdollista myös Linuxissa. En tosin oikein pidä Firefoxin tapaisesta ideasta, että jokainen vähänkin erikoisempi tai yleisempikin musiikkisoittimen ominaisuus löytyy lisäosana eikä musiikkisoittimesta jo valmiina.

Songbird vaikuttaa ihan lupaavalta projektilta Amarokin, Exailen, iTunesin ja Windows Media Playerin kilpailijaksi, mutta kehitystyötä vielä tarvitaan. Etenkin iTunesin asemaa Mac OS X:ssä ja Amarokin asemaa KDE-käyttäjien piirissä voi olla hankala horjuttaa, jos vaihtoehtoinen ohjelma ei tarjoa mitään erityisen oivallista.

Myös Arstechnica on kirjoittanut lyhyehkösti Songbirdistä.

Songbird Songbird Songbird
Songbird Songbird Songbird

Posted

in

, ,

by

Comments

2 vastausta artikkeliin “Songbird: kehityskelpoinen musiikkisoitin”

  1. Marko avatar

    Jep, hieman raskas jälkimaku tuosta itsellenikin jäi. Kuten sanoitkin, ei tuo selaimen päälle rakennettu musiikkisoitin oikein ideana vakuuttanut, vaikka sille varmaan löytyy ihan hyvä tarkoitus.

    Saa nähdä mihin projekti kehittyy, vai kehittyykö riittävästi, sillä kehitystyö 0.5 version saavuttamiseksikin on ollut kohtalaisen hidasta.

  2. Jari avatar

    Pari vuotta sitten jo kokeilin tuota, taisi olla ihan ensimmäisiä versioita ja hyvin se veti iBookin polvilleen OS X:ssä. Bloat jäi ainoana sanana mieleen. Ehkä on keventynyt niistä ajoista, mutta onhan se jo idean tasolla pöljää rakentaa Firefoxin päälle musiikkisoitin.

    Varmasti hieno peli niille jotka käyttävät jokaikistä web 2.0 musiikkipalvelua ja kuuntelevat podcastejä päivät pitkät.

    Kevyt ja huomaamaton sen olla pitää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *