Valoa aamuherätyksiin sarastusvalolla

Philips Wake-up Light

Syksyn ja synkkien aamujen lähestyessä on taas aika vetää virtapiuha yöpöydällä kesän ”talvehtineesta” Philipsin Wake-up Lightista sähköpistokkeeseen ja herätä valon sarastukseen. Kevään ja kesän valoisina aamuina ei sarastusvalolla ole juuri virkaa, mutta vajaa vuosi sitten ostamani Philipsin sarastusvalo herättää mukavasti talven pimeisiin aamuihin. Vaikka virkeyttä on hieman hankala mitata, on ainakin henkisesti mukavampaa herätä valoisaan hetkeen, kuin perinteisen herätyskellon pirinään pimeässä. Talven pimeydessä pienikin lisävalo on plussaa.

Sarastusvalon periaate on valon voimistuminen hitaasti kohti määritettyä kirkkautta 30 minuuttia ennen asetettua herätysaikaa, jonka avulla elimistö herää pehmeämmin kuin perinteiseen shokkiherätykseen. Tuotekuvauksen mukaan ”Valo osuu silmiin ja vaikuttaa positiivisesti energiahormoneihin ja valmistelee hellävaraisesti elimistöä heräämiseen”. Maksimissaan 300 luksin valotehon lisäksi herätyksen tueksi saa linnun laulua, viidakon ääniä, tuulen suhinaa, merkkiäänen tai radion, joka onkin toiminut ihan hyvin, vaikka kuuluvuuden osalta joutuukin piuhaa virittelemään. Herätysääni voimistuu hiljaksiltaan, joten keskelle rokkikonserttia ei tarvitse säpsähtää. Valossa on lisäksi uniajastin, jolloin esimerkiksi valoa tai radiota voi käyttää ennen nukkumista halutun ajan.

Vaikka ostohinnaltaan sarastusvalo on suhteellisen tyyris, voi sitä rahojaan turhempaankin käyttää. Herääminen onnistuu hyvin, vaikka optimaaliseen käyttöön tarvitsisikin kaksi sarastusvaloa, yksi kummallekin puolelle sänkyä. Kylkeä on hieman liian helppo kääntää, kun valo alkaa paistaa silmiin. Lisäksi vain kahden metrin pituinen sähköjohto on hieman nihkeä, jos sängyn lähellä ei ole sähköpistoketta.


Posted

in

by

Comments

2 vastausta artikkeliin “Valoa aamuherätyksiin sarastusvalolla”

  1. Marko avatar

    Sen mitä omista kokemuksistani voin sanoa, tuntuu valon teho ”heikommalta”, jos on sattunut kääntämään kylkeä ja pään valosta pois. Tietenkin valaiseehan se silti aika hyvin ja viimeistään radio herättää, mutta luulisi että tällöin tehokkain vaikutus jäisi saavuttamatta.

    Itse ainakin ostaisin kaksi valoa, saa ainakin herätyksen sitten stereona :)

  2. Jasmo avatar

    Oon itseasiassa itekin miettinyt moisen sarastusvalon hankkimista. Aamuradio ois kiva ja pimeyteen herääminen tympeää. Mutta toimiiko tuo parivuoteessa, vai pitäisikö kummallakin olla oma valo?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *