Joulu

”Joulu on vuosittainen 25. joulukuuta vietettävä kristinuskoon liittyvä juhla, jota vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Suomen kielen sana joulu on skandinaavinen lainasana ja tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan (Yule) nimestä.”
Wikipedia

Joulu on kristillisissä maissa yksi vuoden suurimmista juhlista, uskoi tai ei, ja sitä edeltää kauppiaitten jo hyvissä ajoin aloittama markkinahöttö ja joululaulujen soittaminen kaupoissa. Nykyajan joulua voisikin sanoa suureksi kulutusjuhlaksi, jossa aattona sitten rauhoitutaan ja hiljennytään perheen pariin, käydään haudoilla, saunotaan, nautitaan hyvistä ruoista ja jaetaan lahjat, joita on metsästetty ja pohdittu monta viikkoa. Moni varmaan jouluaaton jälkeen huokaisee helpotuksesta, kun joulusta on viimeinkin taas selvitty.

Yksi asia joulussa on varmaa: joulun aikaan sijoittuva talvipäivänseisaus päättää vuoden pimeimmän ja synkimmän ajan ja sen jälkeen tietää päivän pidentyvän ja valon lisääntyvän. Yleensä myös maa saa lumisen peitteen, joka tuo valoisuutta, vaikkakin eteläisimmässä Suomessa tästä on useina vuosina jouduttu tinkimään.

Joulusta ja siihen liittyvistä perinteistä voi olla montaa mieltä, mutta joulun ajan vapaapäivät kelpaavat varmasti monelle ja ihminen tarvitsee jotain jota odottaa. Kun on jotain, jota odottaa, aika kuluu nopeammin. Erilaiset juhlat ovatkin ripoteltu ympäri vuotta, jolloin vuoden kulku tahdittuu mukavasti.

Hyvää joulua!


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *