HTC Sensation roottaus ja CyanogenMod

HTC on tunnetusti nihkeä päivittämään vanhoja puhelimiaan ja niinpä myös nyt vajaan parin vuoden ikäinen HTC Sensation jäi ilman Android 4.1 Jelly Beania, joka olisi varmasti tuonut vanhahkoon puhelimeen uutta puhtia. Olin jo kertaalleen asentanut vakiona tulleen Android 4.0 Ice Cream Sandwich -ROMin uudestaan, mutta lopulta puhelimen käyttö oli jälleen aivan tuskaisen hidasta. Täten ratkaisuna uuden elämän puhaltamiseen oli rootata puhelin ja asentaa siihen tuoreempi ohjelmisto: CyanogenMod 10. Operaatiossa oli muutamia lisävaiheita hboot 1.27.000 -version, HTCDevin ja ClockworkModin myötä, mutta kyllä se kohtalaisen helposti lopulta sujui.

HTC Sensation ja CyanogenMod 10

HTC Sensation on palvellut hyvin vajaat pari vuotta, mutta aikaa myöden sen toiminta on hidastunut, vaikka vajaa vuosi sitten asensin vakio Android 4.0 ROMin uudestaan. Koska HTC ei enää tarjoa tuoreampia Android-versioita Sensationille, oli aika siirtyä kustomoituihin ROMeihin ja CyanogenModiin. HTC Sensationille on saatavilla CyanogenModista 9.0, 9.1 ja 10 -versiot, joista tuorein Android 4.1 Jelly Beaniin pohjautuva CM 10 on saatavilla vain yöllisenä versiona (nightly). Yöllisten versioiden käytössä on tietenkin pieni riski bugien osalta, mutta koska haluamme hyötyä Android 4.1:n tuomista parannuksista, ei paljon vaihtoehtoa ole.

Normaalisti Android-puhelimissa toisen ROMmin asentaminen menee lyhykäisyydessään seuraavasti: bootloaderin avaaminen, S-OFFin saaminen, recoveryn asentaminen ja uuden ROMin sisäänajaminen. Kohtalaisen helppoa, kuten tuli aikaisemmin HTC Wildfirellä todettua, mutta HTC Sensationin osalta asia on hieman työläämpi. HTC:n virallinen Ice Cream Sandwich -päivitys päivitti HBOOTin versioksi 1.27.000, joka estää S-OFFin saamisen Revolutionaryn avulla. Onneksi S-OFFia ei tarvita, vaan esim. kustomoidun ROMmin asentaminen onnistuu myös S-ONilla, kuten XDA-Developers foorumin ohjeissa kerrotaan.

Foorumilla olevat ohjeet eivät ole kovin selkeät ja osiltaan turhat, joten tässä hieman paremmat ohjeet HTC Sensationin roottaamiseksi S-ON päällä ja CyanogenMod 10:n asentamiseksi Mac OS X:llä.

Lyhyesti tarvittavat vaiheet ovat seuraavat:

  1. Avataan Bootloader HTCDev -sivuston ohjeilla
  2. Asennetaan ClockworkMod Recovery
  3. Asennetaan SuperSU root-oikeuksia varten
  4. Asennetaan uusi ROM, esim. Cyanogen Mod 10

Bootloaderin avaaminen

Rekisteröidy HTCDeviin ja Valitse Unlock Bootloader ja oma puhelimesi. Seuraa ohjeita.

HTC Sensationin bootloaderin:

  1. Lataa Google Android SDK
  2. Kopio seuraavat tiedostot esim. ~/android -hakemistoon
    • adt-bundle-mac/sdk/platform-tools/adb
    • adt-bundle-mac/sdk/platform-tools/fastboot
  3. Käynnistä puhelin Bootloader -tilaan käynnistämällä puhelin uudestaan ja pitämällä ”äänenvoimakkuus alas” -nappia pohjassa samalla.
  4. Valitse äänenvoimakkuus napeilla ”Fastboot” ja paina virtanappia.
  5. Liitä puhelin tietokoneeseen USB-piuhalla.
  6. Avaa OS X:n pääte (Terminal) ja suorita seuraava komento:
    • ./fastboot oem get_identifier_token
  7. Kopio tulostuvasta tekstistä alkaen ”<<<< Identifier Token Start >>>>” ja loppuen ”<<<< Identifier Token End >>>>”, ilman rivin alussa olevaa (bootloader) -tekstiä.
  8. Kopioi saatu Identifier Token HTCDevin ”Unlock Bootloader” -sivulla olevaan lomakkeeseen.
  9. ”Unlock key” tulee sähköpostiisi liitteenä.
  10. Tallenna liitteenä oleva Unlock_code.bin samaan hakemistoon, jossa on adb ja fastboot.
  11. Suorita OS X:n päätteessä seuraava komento:
    • ./fastboot flash unlocktoken Unlock_code.bin.
  12. Päätteeseen tulostuu mm. seuraava teksti: ”(bootloader) unlock token check successfully”.
  13. Nyt puhelimessa pitäisi näkyä ”Unlock bootloader?” -kysymys.
  14. Valitse äänenvoimakkuusnäppäimillä ”Yes” ja paina virtanäppäintä, jonka jälkeen puhelin alustetaan tehdasasetuksiin.
  15. Bootloader on nyt avattu.

ClockworkMod Recoveryn asentaminen

Käytämme tässä ClockworkModin recoveryä, joka tuo yhden lisävaiheen ROMmin asentamiseen (koska S-ON), joka pitää toistaa aina ROMin päivityksen yhteydessä. XDA-foorumin mukaan esim. 4EXT Recoveryn smartflashin avulla tuo ylimääräinen vaihe jää pois.

  1. Lataa ClockworkMod Recovery -sivulta Touch Recovery: recovery-clockwork-touch-5.8.0.9-pyramid.img.
  2. Kopioi ladattu tiedosto samaan hakemistoon, jossa on fastboot.
  3. Kytke puhelimessa Fast boot -optio pois päältä: Settings > Power > Fast boot.
  4. Kytke USB debugging päälle: Settings > Developer options > Usb debugging.
  5. Käynnistä puhelin uudestaan Bootloader -tilaan ja valitse Fastboot.
  6. Liitä puhelin USB-piuhalla tietokoneeseen.
  7. Avaa OS X:n pääte (Terminal) ja suorita seuraava komento:
    • ./fastboot flash recovery recovery-clockwork-touch-5.8.0.9-pyramid.img
  8. Prosessi asentaa puhelimeen ClockworkMod Recoveryn.
  9. Kun flashays on valmis, valitse päävalikosta ”Bootloader” ja ”Recovery”.
  10. Puhelimen pitäisi nyt käynnistyä uudelleen ClockworkMod Recovery -tilaan.
  11. ClockworkMod Recoveryn on nyt asennettu.

Root-oikeuksien saaminen

Kun ClockworkMod Recovery on ajettu sisään, voidaan asentaa SuperSU -sovellus, jolla saadaan root-oikeudet, joka on vaatimus kustomoidun ROMmin kuten CyanogenModin asentamiseksi. Puhelimessa oltava Fast boot -optio pois päältä ja USB debugging päällä.

  1. Lataa SuperSU: XDA-Developers -foorumin linkistä, UPDATE-SuperSU-v1.32.zip
  2. Liitä puhelin tietokoneeseen USB-piuhalla Data-tilaan ja kopioi SuperSu-paketti SD-kortin juurihakemistoon.
  3. Käynnistä puhelin Bootloader-tilaan ja valitse ”Recovery”.
  4. Clockwork Recovery käynnistyy.
  5. Luo varmuuskopio valitsemalla ”Backup and Restore > Backup” (kestää jonkin aikaa).
  6. Valitse ”install zip from sdcard > choose zip from sdcard”, valitse SuperSU.zip-paketti ja suorita asennus.
  7. Kun asennus on valmis, mene takaisin päävalikkoon ja valitse ”reboot system now”.
  8. Puhelin on nyt rootattu.

CyanogenModin asentaminen

CyanogenModin asennus menee osittain suoraan ohjeiden mukaan, mutta koska avasimme bootloaderin HTCDevissä ja päivitämme luurin S-ON -asetuksella, tarvitaan lisäksi erillinen boot-osion päivittäminen. Recoveryn kautta päivitys kirjoittaa vain System-osion ja boot.img pitää päivittää erikseen boot-osiolle ADB:lla. Kirjoitushetkellä tuorein nightly CM 10 Sensationille oli cm-10-20130526.

  1. Liitä puhelin USB-piuhalla tietokoneeseen.
  2. Lataa CyanogenMod 10 (nightly) ja Google Apps CyanogenMod 10.0.x -versiolle.
  3. Siirrä CyanogenMod ROM -paketti ja Google Apps -paketti puhelimen SD-kortin juurihakemistoon ja irroita puhelin tietokoneesta.
  4. Käynnistä puhelin Bootloader -tilaan (ääni alas pohjassa + virtanappi).
  5. Valitse ”Recovery”.
  6. Luo varmuuskopio valitsemalla ”Backup and Restore > Backup” (kestää jonkin aikaa).
  7. Valitse ”wipe data/factory reset”, ”wipe cache partition” ja ”advanced > wipe dalvik cache”.
  8. Valitse ”mounts and storage” ja formatoi ”/system” ja ”/cache”.
  9. Valitse ”install zip from sdcard > choose zip from sdcard” ja valitse CyanogenMod -paketti ja kuittaa asennus. Toista sama Google Appsin kanssa.
  10. Tee ”wipe dalvik cache” uudestaan.
  11. Kun asennus on valmis, palaa päävalikkoon ja valitse ”reboot system now.”
  12. Käynnistä puhelin Bootloader -tilaan ja valitse ”Fastboot” boot.img:n päivittämistä varten.
  13. Pura boot.img -tiedosto CM 10:n zip-paketista ja siirrä se samaan hakemistoon, jossa on fastboot.
  14. Liitä puhelin tietokoneeseen USB-piuhalla.
  15. Avaa OS X:n pääte ja suorita seuraava komento:
    • ./fastboot flash boot boot.img.
  16. Kun operaatio päättyy, suorita komento:
    • ./fastboot reboot
  17. Puhelimen pitäisi nyt käynnistyä CyanogenModiin.
  18. Ellei, niin suorita CyanogenModin asennus uudestaan.

Nyt HTC Sensation on saanut sisälleen tuoreemman Androidin, jolla vanha rauta pitäisi toimia hieman virkeämmin, mutta aika näyttää miten se käytännössä toimii. Parin päivän CyanogenMod 10 käyttökokemuksen perusteella asiat toimivat kuten pitääkin, muutama asia kuten koodillinen lukkoruutu toimivat eri logiikalla, mutta mitään erikoista ei ole vielä tullut eteen. Nyt jos vielä olisi intoa, voisi luuriin hankkia myös S-OFFin XDA-foorumin ohjeilla ROMmien päivitystä helpottamaan.


Posted

in

, ,

by

Comments

5 vastausta artikkeliin “HTC Sensation roottaus ja CyanogenMod”

  1. Niko Huhtaniemi avatar
    Niko Huhtaniemi

    Aijjaa mä oon käynykki täällä jo aikasemminki kysymässä, enpä huomannut. Eli voit heittää edellisen viestin roskakoriin! Onnistui muuten sun ohjeiden mukaan ihan ongelmitta myös Windowsilla. :) Kiitos!

  2. Marko avatar

    En ole itse testannut Windowsissa, mutta tuossa ohjeessa OS X -spesifisiä kohtia on vain fastboot-komennon käyttämiseen Päätteessä (Terminal). Saman pitäisi tietääkseni onnistua myös Windowsin komentokehotteessa (Command Prompt), mutta komennon eteen ei tarvita ”./”.

  3. Niko avatar
    Niko

    Moi!

    Olisiko mahdollista saada ohjeita myös Windows -pohjaisessa käyttöympäristössä?

  4. Kysymysmerkki avatar
    Kysymysmerkki

    Miksi tehdä noin vaikeasti? Hankit xda:lta zip filun, joka sd kortille, recoverysta install zip from sd, ja valitse se. Reboot puhelin ja sinulla on Su oikeudet. Lataa Cyanogenmod laita se sd kortille, valitse install zip, poista cachet, fix permissions, reboot a venaa, sen jälkeen sinulla on cyanogenmod.

    1. Marko avatar

      Vaikeaksi, tai lähinnä monivaiheiseksi, asian tekee lähinnä bootloaderin avaaminen ja recoveryn asentaminen, koska tiettyjä välineitä ei voi käyttää, kun Sensation on viimeisimmän HTC:n päivityksen jälkeen hankalasti saatettavissa S-OFF -tilaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *