Ennen ja jälkeen muutosten:

Uusi yksivärinen iCal ei ole aivan täydellisesti harmaa, sillä tekstit ja niiden taustat vielä paljastavat tekonahkaisen kauheuden. Mutta parempi tuo kuitenkin mielestäni on.

Applen idea uudessa tekonahkaisessa ulkoasussa on toteuttaa skeuomorphista-tyyliä, jossa ulkoasu tehdään vanhahtavaksi ja tutunomaiseksi. Lionin iCalissa tämä tarkoittaa fyysisen kalenterin ulkoasun ja tuntuman siirtämistä virtuaaliseen sovellukseen, iCaliin. Ideana mainio ja toimiva, mutta iCalissa idea on viety liian pitkälle sotkien kokonaisuutta.

Cult of Macin ohjeet ovat suhteellisen yksinkertaiset, vaikka sisältävätkin useampi työvaiheita. Lyhykäisyydessään ne ovat seuraavat:

1. Sulje iCal
2. Tee varmuuskopio vanhasta iCalista kopioimalla se eri nimelle.
3. Valitse iCal-ikoni ja oikealla klikkauksella valitse “Show Package Contents”.
4. Valitse “Contents”-kansio ja tämän jälkeen “Resources”-kansio.
5. Lataa harmaat teematiedostot -paketti (Cult of Mac)
6. Siirrä puretun paketin “ical_lion_silver”-kansion sisältö iCalin “Resources”-kansioon.
7. Kun Finden kysyy mitä tehdään, niin valitse “Replace” ja “Apply to All”.
8. Sulje ylimääräiset Finder-ikkunat ja käynnistä iCal.
9. Nyt iCalin pitäisi olla varustettu yksivärisellä harmaalla teemalla.

Tällaisten pienten, mutta yleiskuvaa rapistuttavien, muutosten myötä alkaa horjua se usko, että Apple panostaisi asioiden yksityiskohtiin kuten aikaisemmin ja OS X:n kehityksen suunta näyttää olevan alaspäin. Ehkä kesällä tuleva OS X Mountain Lion, Puuma, palauttaa uskon OS X:n edistyksellisyyteen ja jatkuvaan kehitykseen. Tosin siinäkin Kalenteri, entinen iCal, on karvapinnoitettu.

Samanlainen värikäs karvapinnoite on myös Lionin osoitekirjassa, jonka saa myös muutettua harmaaksi MacNixin ohjeilla.

Jo alkuun selvisi, että sähköisille kirjoille on tarjolla erilaisia lukulaitteita iPadista Kindleen ja Nookkiin ja tiedostomuotoja HTML:stä epubiin ja Mobipockettiin, joten ainakaan käyttäjälle ei kirjan lukemista ole turhan helpoksi tehty. Tässä tapauksessa valitsin, Nook-sanan tunnistaneena, Baenin kirjaston tarjoamista vaihtoehdoista avoimen ohjelmisto- ja laitteistoriippumattoman epub-tiedostomuodon, jolle löytyy Mac OS X:ssä muun muassa Stanza ja Calibre -sähkökirjojen lukuohjelmat. Muita epub-lukijoita ovat muun muassa Lucidor ja Adobe Digital Editions.

Stanza
Stanza on suunniteltu enemmänkin Applen mobiileille laitteille, kuin Mac OS X:ssä käytettäväksi ja sen kyllä huomaa. Lähestyminen lukemiseen on yksinkertainen ja toimiva: kirja aukeaa yhteen ikkunaan, “sivuja” selataan nuolinäppäimillä ja tekstiä voi jakaa palstoihin kirjamaisesti. Lukijassa epub-formaatin teksti soljuu eteenpäin ja kappaleiden vaihtumista ei ole varsinaisesti eroteltu, kuten perinteisessä kirjassa. Jostain syystä myös kirjojen kansikuvat jäivät näkymättä. Lukemisen lisäksi Stanzalla voi myös muuntaa kirjan toiseen formaattiin kuten PDF:ksi, joka näytti onnistuvan ihan mainiosti. Stanza on saatavissa iLaitteiden lisäksi OS X:lle.

Calibre
Calibre on ensivilkaisulla hieman sekava kokonaisuus ja sitä se on myös käytössä. Ohjelmasta kerrotaan Wikipediassa, että sitä käytetään useimmin kirjojen hallintaan, muuntamiseen ja laitteisiin siirtämiseen kuin varsinaisesti lukemiseen, ja tämä on helppo uskoa. Teknisesti epub-kirjan lukeminen kyllä onnistuu, mutta kovin mukavaa se ei ole: sivuja ei voi vaihtaa nuolinäppäimillä, koska varsinaisesti sivuja ei ole, vaan teksti soljuu jatkuvana ketjuna. Kirjojen muuntamisen osalta ainakaan PDF-muunnos ei kokeiluteoksen osalta onnistunut odotetulla tavalla. Calibre on saatavilla Windowsille, Mac OS X:lle ja Linuxille.

Yhteenveto
En ole testannut erillistä sähkökirjojen lukijaa, mutta ainakaan tietokoneelle tehdyt lukijat eivät vakuuta: lukeminen on hankalaa, teksti yhdessä pötkössä, eikä kirjamaista lukukokemusta synny. Tekstin pötkömäisyys on toki osittain sähkökirjaformaatin ansiota, mutta toivon, että erillisissä laitteissa asiat ovat paremmin, sillä tarjoavathan sähköiset kirjat paljon etuja tilaa vieviin painettuihin teoksiin. Mutta valitettavasti ne eivät tietääkseni vielä tarjoa kaikkien teknisten hienouksien lisäksi käyttökokemusta, joka vertautuisi oikeaan kätevän kokoisen pokkarin lukemiseen ajasta ja paikasta riippumatta. Onneksi siihen asti kirjastot palvelevat.

En tiedä miten paljon Humble Bundlen -paketteja on yleensä ostettu, mutta jäätävän bitin pakettia ostettiin kaikkiaan 183 219 kappaletta 910 181.64 dollarin edestä keskiverto-ostoksen ollessa 4.97 dollaria. Linux-käyttäjät ovat maksaneet peleistä keskimäärin eniten, 11.82 dollaria, Mac-käyttäjät 6.42 dollaria ja Windows-käyttäjät 3.91 dollaria. Eli aika halvalla menee. Oma ostokseni oli Linux- ja Mac-käyttäjien keskiarvon välissä ja taisi muistaakseni rekisteröityä Windows-käyttäjäksi, jos selaimesta sen tulkitsivat. Paketissa on lisäksi kätevä ominaisuus, että voi jälkeenpäin kasvattaa paketista maksamaansa hintaa, jos pelit miellyttivät. Vertailukohtana, Trine ja Shadowgrounds -pelit kustantavat Steamin paketissa vajaat 30 euroa.

Trine
Lyhyesti kuvattuna Trine on vuonna 2009 julkaistu tasohyppely- ja älypeli, jossa tärkeässä osassa on fysiikka, joka tuo oman aspektinsa ongelmien selvittelyyn, taikojen tekemiseen ja luurankoja vastaan taisteluun. Käytössä on kolme eri ominaisuuksia omaavaa hahmoja: varas, taikuri ja soturi. Peli hyödyntää eläväisen maailman luontiin Nvidian PhysX -fysiikkamoottoria. Pelillisesti Trine tarjoaa mainiota tasoloikkaa ja hyvää tarinaa hieman retrohenkisesti, joka myös teemaan sopii. Pelissä on kaikkiaan 16 kenttää, joiden läpäisemiseen ja kaikkien kerättävien esineiden löytämiseen meni itsellä varmaan jotain vajaan viikon verran iltoja. Frozenbyte on kehittämässä pelille jatko-osaa, jonka julkaisuaikataulu on loppukesästä.

Shadowgrounds ja Shadowgrounds: Survivor
Shadowgrounds-sarjan pelit vuonna 2005 julkaistu Shadowgrounds ja vuonna 2007 julkaistu jatko-osa Shadowgrounds: Survivor tarjoavat pelaajalle isometrisestä kuvakulmasta, eli ylhäältä alaspäin, kuvattua räiskintää vanhojen retropelien tyyliin. Shadowgrounds Survivorissa on alkuperäiseen verrattuna uudistetut, tarkemmat grafiikat, parempi fysiikanmallinnus sekä roolipelityylinen päivitysjärjestelmä aseille ja pelihahmoille. En ole vielä ehtinyt näitä kahta peliä testaamaan, mutta odotettavissa on ilmeisesti hieman ristiriitaisia tunteita herättävä peli: grafiikaltaan ja musiikiltaan kehuttu, mutta juoneltaan ja vaikeudeltaan kritisoitu. Lyhykäisyydessään juoni on molemmissa sama, eli avaruusasemalle hyökänneiden avaruusolioiden räiskintä suorittaen samalla erilaisia tehtäviä.

Splot
Splotista ei ole paljoa tietoa vielä saatavilla, mutta sen perusteella mitä Humble Bundlen kautta tarjolla ollutta demoa testasin, luvassa on tasoloikka- ja älypeli -tyyppistä naputtelua sarjakuvamaisesti piirretyssä ympäristössä. Flash-demo ei oikein innostanut, joten en kovin pitkälle jaksanut kenttiä suorittaa. Pelissä on ideana kerätä taivaalta pudonneita tähtiä ja hiiren avulla liikutella palkkeja ja palikoita eteenpäin pääsemiseksi. Peli on tarkoitus julkaista kesällä 2011.

Jack Claw
Jack Claw ei ole valmis peli vaan Frozenbyten vuosina 2006 – 2008 työstämä prototyyppi, jonka demo ja lähdekoodi “julkaistiin” Humble Frozenbyte Bundlen yhteydessä. Peliä ei ole tarkoitus Frozenbyten toimesta kehittää valmiiksi, mutta ehkä yhteisö saa jotain aikaan. Pelin kuvat ja konseptit eivät näytä ollenkaan hullummilta, mutta niinhän ne aina. Pelin demo on tällä hetkellä saatavissa vain Windowsille, mutta Mac- ja Linux-versiot ovat tekeillä.

Yhteenveto
Humble Frozenbyte Bundle on aika ovela kokonaisuus ja tarjoaa mainiota pelattavaa ja odotettavaa, etenkin kun hinnan sai itse päättää. Ainakin Trine jo yksinään tarjosi hyvin vastinetta rahalle, eivätkä loputkaan pelit arviolta huonoja olleet. Lisäksi kun pelien vaatimukset ovat myös aika maltilliset, ei niiden pelaaminen ainakaan uusimmasta raudasta kiinni ole, kuten PC-peleissä yleensä on. Windows 7:lla varustettu Atom-mediakoneeni Asuksen S1 pyöritti hyvin Trineä 720p-resoluutiolla ja ohjaus onnistui kätevästi Xbox 360:n ohjaimella, jolle pelien ohjaus on myös optimoitu. Saa nähdä, tuleeko Jack Clawsta valmista yhteisön voimin ja millainen Splot tulee lopulta olemaan.

Komponentille on nyt myös oma VoikkoSpellService – OS X:n oikolukukomponentti -sivu, josta löytyy lähes kaikki oleellinen tieto oikolupalikasta kuten asennuspaketti, muutoshistoria, kehitykseen liittyvät asiat ja muutamia ohjeita.

Palikan toimintaan liittymättöminä muutoksia VoikkoSpellServicen lähdekoodi, eli osxspell-projekti, eriytettiin Voikko-projektin SVN:stä SourceForgesta ja löytyy nyt omasta Git-versiohallinnastaan. Tämä helpottaa palikan avoimen lähdekoodin yhteisöllistä kehitystä, vaikka eipä viime aikoina muita kehittäjiä ole ollut. Muutos tekee lisäksi eron varsinaisen oikoluvun kehittämisen ja sitä hyödyntävien sovellusten välille.

Seuraavana VoikkoSpellServicen kehityslistassa on muun muassa kieliopin tarkastamisen toteuttaminen ja puoliksi kirjoitettujen sanojen ehdottaminenkin olisi oikolukurajapinnan kautta mahdollista. Myös 64-bittisen version toimintaa pitäisi testata, sillä siinä ilmeni ongelmia Mail.appin kanssa. Ja lisää tekemistä tulee, kunhan Voikko kehittyy tukemaan useampaa oikolukumoottoria ja kieliä. Uusille ominaisuuksille ei varsinaisesti ole aikataulua, vaan se on kunhan ehtii.

Tietenkään ohjainten liittäminen tietokoneeseen ei ollut aivan yksinkertaista, sillä esimerkiksi Microsoft käyttää ohjainten ja konsolin välissä omaa poropietari-teknologiaa, joka ei ole Bluetooth-yhteensopivaa kuten PS3:ssa. Selkeästi vain keino myydä lisälaitteita kuten “Xbox 360 Wireless Gaming Receiver for Windows” -vastaanotinta, jonka avulla langaton ohjain saadaan liitettyä tietokoneeseen. Ilmeisesti tuota lisälaitetta ei enää oikein virallisesti valmisteta, mutta se olisi Amazonissa löytynyt 33 dollarin hintaan. Mutta miksi tilata kalliilla, kun sen voi tilata DealExtremestä kolmasosahinnalla. Aikaisemmin tarjolla oli myös eri värisiä ja läpinäkyvä versio.

Valkoinen “Xbox 360 Wireless Controller Gaming Receiver for PC”-lisäosa saapuikin viimein postitse ja pienen asennusihmettelyn jälkeen tuntuu toimivan kuten pitäisikin. Ajurit löytyvät joko mukana tulevalta CD:ltä ja Windows 7:lle Microsoftin sivuilta.Ainut ongelma oli, että Win 7 pitää erikseen opastaa käyttämään juuri tiettyä ajuria Device Managerissa näkyvälle Unidentified Device -laitteelle. Laitteen “Properties”-valikosta valitaan “Drive”-välilehti ja “Update Driver”, josta kliksutellaan “Browse my computer for driver software” > “Let me pick from a list of device drivers on my computer” > “Windows Common Controller for Window Class” > “Xbox 360 Wireless Receiver for Windows Version”. Sitten vain klikataan varoituksesta “Yes” ja ohjain on asennettu.

kuvat DealExtremestä

Langaton adapteri Xbox 360 -ohjaimille toimii hyvin ja nyt voi hyödyntää laatikossa olevia ohjaimia, eikä tartte ostaa erikseen PC:lle tehtyä langallista Xbox 360 -ohjainta. Ainakin Super Meat Boy pelittää kivasti kunnollisen ohjaimen kanssa, vaikka nyt pitää opetella taas pelaamaan uudestaan. SMB:n hallinta on nyt paljon tarkempaa verrattuna näppiksellä hakkaamiseen ja sormetkaan eivät tule niin kipeäksi. Vaikka adaptarin saapuminen Kiinasta kestikin 23 päivää tilauksesta, eikä pieneen pakettiin tullut seurantakoodia, sujui tilaus muuten hyvin. Maksun tein Paypalin kautta, kun Visalla maksussa oli ostohetkellä jotain ongelmia.

Xbox 360 -ohjain on liitettävissä myös OS X:ään OsxDriver-ajurin avulla, mutta ainakaan Snow Leopardissa (10.6.6) ei ajuri suostunut asentumaan. Pitänee lähettää Consoleen tulleet virheet ajurin kehittäjälle tutkittavaksi.

Jos ei halua odottaa ja hankkia taas uutta lisälaitetta pöydän alle piilotettavaksi, niin MotionInJoyn ajureiden avulla pitäisi saada PS 3:n ohjain liitettyä Windowsiin suoraan Bluetoothin kautta ja matkimaan Xbox 360:n ohjainta. Asennusohjeet näyttivät sen vain verran typerryttäviltä, että jätin testaamatta.

Asia olisi ollut yksinkertainen, jos mozvoikko ei käyttäisi binäärikirjastoja, joiden sijainti aikaisemmin haettiin kategoriamanagerin avulla, joka rekisteröi komponentin ja sen sijainnin. Nyt kun komponenttien rekisteröinti muuttui chrome.manifestissä tapahtuvaksi, ei tuota tietoa enää ollut saatavissa. Onneksi ratkaisu löytyy JavaScriptistä, jolla toteutuissa XPCOM-komponenteissa on sisäänrakennettu __LOCATION__ -funktio, joka palauttaa komponentin nsIFilen, jonka avulla saadaan selville hakemisto, jossa komponentti on. Enää piti siis vain toteuttaa tuollainen JavaScript XPCOM-komponentti ja liittää se mozvoikon C++-koodiin.

En ollut aikaisemmin toteuttanut XPCOM-komponentteja, mutta netissä oli siihen muutamia vinkkejä. Tietenkin kaikkia ohjeita ja dokumentointia ei ollut vielä päivitetty Firefox 4:n kanssa toimivaksi, joten pientä yritys-erehdys -tekniikkaa piti suorittaa, että JavaScript-komponentin sai toimimaan C++:sta kutsuttuna. Käytännössä JavaScriptillä toteutettu XPCOM-komponentti, MozvoikkoHelper, rekisteröidään Firefoxin käynnistyessä ja siltä kysytään sen sijainti mozvoikon käynnistyessä, kun oikolukua ensimmäistä kertaa tarvitaan. Loppu toimii kuten aikaisemminkin. Ei ehkä kovin hieno ratkaisu, mutta toimiva ainakin Firefox 4 beta 6 -version kanssa.

Muuten mozvoikolle tarvittavat muutokset Firefoxin mukana käännettäväksi olivat pieniä ja näin jälkikäteen katsottuna myös toteuttamani JavaScript-lisäpalikka ja sen liitos mozvoikon koodiin oli suhteellisen yksinkertaista. Mitä nyt muutamaa eri tapaa ja periaatetta ehdin kokeilla, ennen kuin ymmärsin miten asioiden pitää toimia. Se mikä aikaisemmin toimi, ei toiminut enää. No, tulipahan opittua komponenttien toteuttamista ja hieman C++:aa.

Virallista versiota mozvoikosta Firefox 4:lle saadaan varmasti odottaa Firefox 4:n julkaisuun asti, mutta kokeellinen versio OS X:lle löytyy mozvoikko-osiosta. Mozvoikon kehittäjä, Andris Pavenis, totesi lisäosan toimivan apupalikan kanssa myös Linuxissa ja pitänee katsoa josko tuon saisi käännettyä myös Windowsille. Lisäosan kääntämiseen Firefox 4:lle tarvittavat muutokset näyttivät jo löytyvän mozvoikon versionhallinnasta (r3531 ja r3570), joten jokainen voi halutessaan kääntää oman versionsa. Andris oli hieman muuttanut ehdottamiani muutoksia, jotka olivatkin muutamilta osilta näköjään paremmin toteuttavissa. Toisaalta nyt mozvoikon asentamisessa tulee muutamia virheilmoituksia puuttuvista manifest-tiedostoista, mutta muuten toiminta on sama.

Lisäys, 21.11.2010:
Firefox 4.0 beta 7 käynnistyy OS X:ssä vakiona nyt 64-bittisenä, joten käänsin mozvoikosta yhdistetyn version sekä 32- että 64-bittiselle Firefoxille. Andriksen tekemien lisäysten jälkeen mozvoikko toimii nyt samalla versiolla Firefox 3.6:ssa ja 4.0:ssa.

Ongelma ei kuitenkaan ole uusi ja Google tarjosikin syyksi kiintolevyn yliaggressiivisen energiasäästön, joka siis laittaa lukupäät parkkiin turhan tiheästi. Ongelma esiintyi alkuun Seagate Momentus 7200.4 GFO levyllä, joka lopulta äityi ääntelemään enemmänkin ja jumitti konetta parin sekunnin katkoin, mutta jatkui myös uuden Western Digital Scorpio Blue (WD5000BEVT) levynkin osalta ensin hitaammin, mutta kiihtyvällä tahdilla. Voi vitjat, mitä teknologiaa.

Ratkaisuna on levyn energiasäästön säätäminen vähemmän aggressiiviseksi, joka onnistuu esimerkiksi hdparm-ohjelmalla Linuxissa, mutta eihän Macille tietenkään sitä löydy. Onneksi asetusten muuttaminen onnistuu hdapm-ohjelmalla, joka on OS X:lle tehty komentorivityökalu energiasäästö (APM) tasojen asettamiseksi.

Ja kas, hdapm disk0 max -komennon jälkeen levyn kliksuttelu loppui täysin. Nyt vielä hdapm-binäärin sijoitus /usr/local/bin ja hdapm.plist -tiedoston sijoitus /Library/LaunchDaemons -hakemistoon ja ratkaisu ongelmaa oli valmis. Nyt asetus pitäisi määräytyä aina käynnistyksessä ja sen voi tarkistaa Consolesta, josta pitäisi löytyä rivi “Setting APM level to 0xfe: Success”.

Nettikeskusteluiden perusteella ei oikein saa selvää, onko ongelma Applessa (Late 2008 Macbook) ja itse päivitetyn levyn firmwaren epäsopivuudessa vai missä, mutta tärkeintä on, että ongelma on ainakin tältä erää toivottavasti ratkaistu. Samanlaista ja äänekkäämpääkin ongelmaa Apple korjasi Mid 2009 Macbook Pro:n levyjen osalta, mutta Apple Discussions -palstan juttujen perusteella ongelma koskettaa kaikkia itse päivitettyjä levyjä, joissa ei ole sisällä Applen firmwarea ja ongelma olisi EFI:n versiossa 1.7.

Seagate Momentus -levyn osalta oli lisäksi “ongelmana” OS X:n Sudden Motion Sensorin ja levyn G-Force Protectionin yhteistoiminta, jota uumoiltiin ongelman lähteeksi, mutta pmset -a sms 0, eli sensorin poiskytky ei naksutteluun vaikuttanut. Nyt uudessa WD:n levyssä ei omaa putoamissuojaa ole, joten sensorin voi taas kytkeä päälle.

Uutta versiota mozvoikosta kääntäessäni lisäsin (lue: tein diffit) myös OS X:ään liittyvää asiaa Readme.buildiin ja poistin nyt tarpeettoman libmalaga-riippuvuuden OS X:n osalta. Käännösohjeet ja muutokset löytyvät Mac OS X ja mozvoikko -alasivulta. SVN:stä käännettyä mozvoikko-1.0.r3130-Darwin_x86-gcc3.xpi -lisäosaa voi testata omalla vastuulla (kuten aina).

Voikon kehittäjät, johtohahmona Harri Pitkänen, ovat kyllä tehneet mainiota työtä, sillä etenkin netissä oikoluvulle on tarvetta. Jos vielä ihmiset ymmärtäisivät sitä käyttää :)

Uusia ominaisuuksia löytyy konepellin alta, joista tässä muutamia omia huomioita:

• PL/SQL:n yksikkötestaus
• Paremmat mahdollisuudet koodin automaattiseen muotoiluun (kuva)
• Virheiden visualisointi sivupalkin palikalla ja alleviivauksella, sekä selkeämmät virheilmoitukset (kuva)
• Koodipohjat (code templates), eli kirjoitat määritellyn lyhenteen ja ohjelma täydentää loput (kuva)
• Pikakomentojen määrittäminen haluamille näppäimille, joten nyt esim. suomalaisellakin näppäimistöllä onnistuu koodin kommentointi (kuva)
• PL/SQL -paketit aukeavat nyt suoraan muokkaus-tilaan, eivätkä kahta kertaa (toinen luku- ja toinen muokkaus -tilaan)
• Ohjelman tuntuma on parantunut ja se myös vaikuttaa nopeammalta

Oracle SQL Developer on alusta alkaen ollut kelpo työväline tietokantojen kanssa askarteluun ja uusien versioiden myötä ohjelmaan on lisätty kiitettävällä tahdilla kaivattuja ominaisuuksia. Äskettäin tein hieman tutkailuja kaupallisten Oracle-työkalujen tarjoamista ominaisuuksista, mutta SQL Developerin 2.1 -version myötä tarve tuhansien dollarien sijoittamiseen esimerkiksi Toadiin tuntuu yhä vain vähäisemmältä.

Espresso on Web-koodaukseen tarkoitettu editori, joka tarjoaa hyvät teksti- ja CSS-editorit ja niiden ympärille rakennetun toimivan kokonaisuuden. Tekstieditorista löytyy tagien ehdotus ja täydennys ja blokkeja voi piilottaa. Koodausta voi helpottaa koodipätkillä eli snippeteillä kuten TextMate tyyliset tekstieditori-toiminnoilla. Yksi kätevä ominaisuus on sivun toteutuksen seuraaminen reaaliajassa, sillä esikatselun saa auki omaan ikkunaan ja se päivittyy sitä mukaa, kun koodiin tehdään muutoksia. Ohjelmaa avatessa avautuvat myös edellisellä kerralla auki olleet ikkunat, jolloin työympäristö on nopeasti käyttövalmiina.

Espresso tukee vakiona HTML:ää, CSS:ää, XML:ää, JavaScriptiä ja PHP:tä, mutta sokerilla (Sugar) voi viritellä ohjelmaan tuen uusille kielille kuten jQuerylle, Rubylle ja Djangolle. Sivuston julkaiseminen on mahdollistettu käyttäen FTP:tä, SFTP:tä, FTP/SSL:ää tai Amazon S3:sta. Lompakkoa ohjelma keventää noin 60 euron verran.

Osallistuin alkutalvesta MacHeistiin, jossa jaettiin ohjelmia ilmaiseksi ja lisäksi ostin lopulta edullisen MacHeist Bundlen, jossa mukana tuli muun muassa World Of Goo, Hit List ja Espresso. Olen aikaisemmin tyytynyt pienet Web-sivujen rakennustarpeet toteuttamaan joko TextWranglerilla tai isomman muutoksen tapauksessa Aptanalla, mutta näihin verrattuna Espresso on toisesta maailmasta, paremmasta sellaisesta. Käytännössä Espresso on vastaava ja osittain parempi kuin kuin kehuttu Coda, jota myös nopeasti testailin.