Matkamessut 2017 esitteli elämyksiä Suomesta ja ulkomailta

Talvella on hyvää aikaa suunnitella kesän lomamatkoja ja mikä parempi paikka hankkia matkakuumetta kuin Matkamessut. Tänä vuonna Matkamessuilla oli vahvasti esillä Suomen luontokohteet ja kaupungit, sekä tietenkin ulkomaan kohteita läheltä ja kaukaa. Muutamia hyviä retkikohteita messuilta tuli laitettua omalle matkailulistalle kuten Turun saariston rengastie ja Repoveden kansallispuisto. Myös Liettua ja Vilna löysivät tiensä pidennetylle viikonlopulle.… Jatka lukemista

Kolme päivää Tukholman parhailla poluilla

Maastopyöräilyn harrastamiseen on hyvät maastot pääkaupunkiseudulla, mutta välillä on hyvä matkata hieman pidemmälle ja saada vaihtelua metsä- ja kalliopolkuihin. Toukokuun puolessa välissä lähdin jälleen MTBCF:n, eli Mountainbike Club Finlandin, matkassa kohti Tukholmaa, jossa edessä odotti kolme päivää ajamista lähialueen maastoissa. Tänä vuonna tiesi jo hieman mitä matkalta odottaa, sillä tein vastaavan reissun myös vuosi sitten.… Jatka lukemista

Tofkholm: 3 päivää maastopyöräilyä Tukholmassa

Pyöräily on hyvä harrastus ja etenkin matkustaessa sillä näkee kaupunkia paremmin kuin kävellen, etenkin jos kaupunki on yhtä hyvin suunniteltu pyöräilyä ajatellen kuin Tukholma. Mutta kun alle laitetaan maastopyörä ja mukana on MTBCF:n väkeä, jää kaupukiarkkitehtuurin ihailu vähemmälle, mutta sitä enemmänkin tulee koettua upeita polkuja ja kallioita. Helatorstain pitkän viikonlopun vietin Tofkholmassa, eli pyörän kanssa Itämeren yli ja kolme päivää ajelua pitkin Tukholman lähialueiden polkuja ja kallioita hyvässä seurassa.… Jatka lukemista

Turisti Costa del Solilla: Fuengirola

Kesälomalla on mukava irtautua kotimaasta ja suunnata edes hetkeksi pois tutuista maisemista. Tänä vuonna päätin matkata etelän helteisiin ja varmistaa ainakin hieman kesäaurinkoa. Matkakohteeksi valikoitui Aurinkorannikko eli Costa del Sol ja kaupungiksi Fuengirola. Eli perinteinen turistirysä, josta paikallista kulttuuria olisi turha edes yrittää hakea. Mutta kyllä sitä kulttuuria hieman löytyi sekä Fuengirolasta että lähistöllä olevista Benalmanedasta ja Malagasta.… Jatka lukemista

Näe ja koe Tallinna

Eteläisen naapurimaamme pääkaupunki ja keskiajan hansakaupunki Tallinna tarjoaa matkailijalle paljon muutakin kuin SuperAlkon, Viru Keskuksen ja Raatihuoneen torin terassit ja ravintolat, mutta harva matkaaja niitä pidemmälle ehtii ja jaksaa. Tallinnaan kannattaa kuitenkin tutustua paremmin ja kävellä hieman vanhan kaupungin pääkatuja pidemmälle. Muun muassa edullisemmat ruoka- ja juomapaikat löytyvät hieman vanhan kaupungin pääkadun ulkopuolelta ja lähistöllä on myös muutakin nähtävää.… Jatka lukemista

Keväinen Ruka: sohjoa ja aurinkoa

Tänä vuonna hiihtoloma venyi melkein hieman turhankin pitkälle kevääseen, viikolle 15 (11. – 17.4), mutta kelejä ajatellen ei juuri parempaa viikkoa olisi voinut osua. Hiihtolomakohteena oli perinteisesti yhdentoistatunnin ajomatkan päässä sijaitseva Kuusamo ja Ruka, jossa majoitus oli varattu tunnelmaisessa asuntovaunussa. Lomaviikko olikin mainio ja hiihtokelejä Rukalla ajatellen luultavasti viimeisimpiä, sillä aurinkoinen ja lämmin sää pehmensivät laskettelurinteet aika nopeasti jo ennen puoltapäivää.… Jatka lukemista

Keväinen kaupunkiloma Edinburghissa

Sanotaan, että matkailu avartaa, ja kyllähän se pitää paikkansa, vaikka suuntaisikin matkakohteeseen, jossa on jo pari vuotta sitten käynyt. Alkujaan suunnittelimme pitkän viikonlopun reissun Venäjälle Pietariin, mutta luonnonvoimat olivat toista mieltä estäen hankalalla jäätilanteella St. Peter Linen Princess Maria -laivan kulkemisen. Koska lomaa varten oli jo asennoiduttu ja lomapäivät varattu, piti jonnekin päästä.… Jatka lukemista

Skotlanti tarjosi hyvää viskiä ja värikästä historiaa

SASin kone laskeutui viime sunnuntaina Helsinki-Vantaalle ja näin oli vajaan viikon loma (14.7 – 19.7.2009) Skotlannissa ohitse. Hieno loma olikin, viskit maistuivat hyviltä ja tällä reissulla niitä oppi maistelemaankin kunnolla. Juomakulttuuriin tutustumisen lisäksi tuli vuokra-autolla kierreltyä katsomassa hieman Skotlannin linnoja ja niiden raunioita, sekä ihailemassa ylämaiden lampaiden kansoittamia maisemia.

Matkamme alkoi Helsingistä Blue1:n lennolla Heathrow:n kentälle Lontooseen, josta bmi:n kone jatkoi parin tunnin vaihtoajan jälkeen eteenpäin Skotlannin pääkaupunkiin, Edinburghiin.… Jatka lukemista

Kohti saarivaltakuntaa

Kävin viime perjantaina Finnconissa kuuntelemassa George R. R. Martinin Guest of Honour -puheen, joka conin teemaan liittyen käsitteli matkaa: mielikuvituksessa tai reaalimaailmassa. Puheen ydinajatuksena oli, että kirjoja lukemalla pääsee matkustamaan uusiin maailmoihin ja kohtaamaan uusia tuntemattomia asioita; paljon enemmän kuin fyysisesti matkaamalla.

Matka ei ole pelkästään paikasta A paikkaan B taivaltamista, vaan myös elämää: uuden oppimista ja henkistä kasvua.… Jatka lukemista

Levi ja talviloma tarjosivat lunta sekä pakkasta

Muutamisen vuoden ajan on talven laskettelut ja lautailut jääneet vähiin, mutta tänä talvena talviloma suuntautui kohti Leviä. Tiedossa olisi siis viikon ajan pääasiassa lautailua, mutta myös laskettelua ja sään salliessa myös hiihtämistä. Levin laskettelukeskushan sijaitsee Sirkan kylässä Kittilässä ja Levitunturin huippu on 531 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinteitä löytyy 45, joista 15 on valaistuja.… Jatka lukemista