Omat poimintani vuoden 2011 peleistä ovat seuraavat, jaettuna kolmeen ryhmään: Ehdottomasti, mahdollisesti ja epäilen.

Ehdottomasti

Uncharted 3: Drake’s Deception: Nathan Drake on jälleen valmis uuteen aarrejahtiin seuraten Sir Francis Draken jättämiä vinkkejä ja pelaajalle vyörytetään toinen toistaan näyttävämpiä pelitilanteita. Jo sarjan edellinen osa “Uncharted 2: Among Thieves” lukeutuu näyttävimpien ja vetoavimpien pelien joukkoon, mutta jatko-osa pistää siitä vielä paremmaksi. Naughty Dog jatkaa PS 3:n teknisten rajojen koettelemista ja tarjoaa jälleen erinomaisen toimintaseikkailu -pelikokemuksen. Kuvaavaa on, että Joystiqin arvostelija pelasi pelin läpi yhdellä istunnolla, koska ei malttanut jättää sitä kesken. Pelaaja-lehdessä pelikokemus kesti noin yhdeksän tuntia, 3 tuntia vähemmän kuin kakkososa, mutta tarinallisesti loppu tuli sopivasti. Ja kun 9 tuntia ammattipelaajalla vastaa omissa pelitunneissani vähintää tuplaa, on pelattavaa varmasti riittävästi. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

The Elder Scrolls V: Skyrim: Vuoden 2011 odotetuin peli on nettikirjoittelun perusteella Skyrim. Lohikäärmeet ovat palanneet Tamrieliin (Bethesdan Elder Scrolls -maailman manner) ja lohikäärmesielun omaava sankarimme, Dovahkiin, pyydetään pelastamaan ihmiskunta. Eli lohikäärmeet on pysäytettävä, mutta muu onkin sitten avointa. Pelattavaa laajassa, avoimessa ja kauniissa maailmassa ilmeisesti riittää, sillä Joystickin arvostelija suoritti päätehtävän 65 pelitunnin jälkeen, kun oli suorittanut noin puolet eri osapuolten tarjoamista sivutehtävistä. Mielenkiintoiselta myös kuulostaa, että 18 haaraisen taitopuun taidot kehittyvät harjoittelulla, ei ominaisuuspisteillä ja että eri kykyjä omaavat hahmot ovat yhtä pelattavia. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 1.

Deus Ex: Human Revolution: Alkuperäinen, klassikko, Deus Ex oli mieleenpainuva pelikokemus ja “Human Revolution” on jälleen lähellä samaa tasoa. Peli sijoittuu kymmeniä vuosia ennen ensimmäistä osaa ja alkaa siitä, kun ihmisten augmentaatioita (parannusosia) kehittävään Sarif Industriesin laboratorioon hyökätään, tiedemiehet tapetaan ja pelin päähenkilö, Adam Jensen, jää nipin napin henkiin. Tästä alkaa vyyhdin selvittäminen avoimessa maailmassa, jossa voi edetä vapaasti. “Human Revolution” on arvosteluiden mukaan tunnelmaltaan erinomainen peli, sisältäen komeaa kuvasuunnittelua, kiinnostavan päähahmon ja mukavan rauhallisen tempon. Lisäksi Mary DeMarlen tekemä käsikirjoitus on korkeatasoista ja se näkyy mm. dialogeissa ja hahmoissa. Peli on myös hyvällä tavalla vanhanaikainen, ei mitään räiskintää ja pelaajaa ajetaan hakemaan muita ratkaisuja kuin vain suoraa toimintaa. Pelaajan tekemät lukuisat valinnat (taidot, tekemiset) myös vaikuttavat pelin kulkuun ja mahdollisiin tehtäviin. Lisäksi kun myös tavaroita ja aseita voi kantaa rajallisesti, ei pelaajan elämä ole läpijuoksua. Pelaaja-lehdellä sivutehtävien kanssa peliin kului noin 20 tuntia. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 4.

L.A. Noire: Lyhyesti kuvattuna L.A. Noire on 1940-luvun lopun Los Angelesiin sijoittuva juoneen panostava etsiväpeli, jossa on avoin, elävä ja yksityiskohtainen pelimaailma, mielenkiintoisia hahmoja, väkivaltaa ja silmää nerokkaille yksityiskohdille, kuten Rockstarin peleiltä voi odottaa. Lisäksi motion scan -kasvoanimaatiotekniikan avulla peliin on saatu hämmentävän aidon näköisiä ihmisiä sekä näyttelijäsuorituksia, jota myös hyödynnetään epäiltyjä kuulusteltaessa. Käsikirjoitus sekoittaa historiallisia tapahtumia ja oikeita henkilöitä nuoren sotaveteraani Cole Phelpsin tarinaan, joka palaa toisesta maailmansodasta urhoollisuusmitalin saaneena. Hän siirtyy LAPD:n palvelukseen aloittaen rivipoliisina, mutta yleten nopeassa tahdissa. Tarina on jaettu viiteen kokonaisuuteen ja peli tarjoaa hienon, loppua kohti kiihtyvän, matkan jännittävään loppuhuipennukseen. Tie sinne kestää arvosteluiden mukaan noin 22 tuntia, jonka aikana ehtii suorittaa myös puolet yksinkertaisista sivutehtävistä. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

Mahdollisesti

Bastion: Toimintaroolipelimme sankari, “The Kid”, herää, kun suurtuho on jyrännyt maailman ja Caelondia-kaupungin. Hän suuntaa muiden tuhosta selvinneiden kanssa kohti linnaketta, “The Bastion”, joka voi tarjota turvaa, vastauksia ja keinot korjata maailma. Loppu onkin sitten pelaajan selvitettävä. Peli on indie-kehitystiimin kehittämä ja käsinmaalatuissa ympäristöissä liikutaan yläviistosta kuvattuna. Joystiq 4/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 5.

Forza Motorsport 4: Erinomainen autopeli päivittyi ja vaikka Porschet tippuivat pois, pitänee tämä lisätä pelilistalle. Edellinenkin osa on tosin vielä “läpäisemättä”, mutta uudet autot, hienompi grafiikka, parannettu fysiikkamallinnus ja niin edelleen ovat kai päivittämisen arvoisia. Pelistä toki löytyy edelleen omalaatuinen tekoäly ja vanhojen ratojen kierrätys, eikä siinä edelleenkään ole erilaisia säätiloja. Harmillisesti Xbox 360:n verkkopelaaminen on rahan takana, joten sunnuntaipelaajalle se jää kokematta. GT 5:ssa se toi ihan mukavaa lisää peruspeliin. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

Batman: Arkham City: Batman jatkaa taisteluaan pahiksia vastaan, vaikka itselläni on edelleen myös “Batman: Arkham Asylum” pistämättä nippuun. Arkham Cityn tarina jatkuu pari vuotta edellisen pelin jälkeen, kun mielisairaalan johtaja on noussut Gothamin pormestariksi ja luonut Gothamin vanhasta kaupungista valtavan avovankilan, Arkham Cityn, jossa vangit saavat riehua vapaasti. Kun Bruce Wayne yrittää estää sen toteutumista, Arkham Cityn vartijat nappaavat hänet ja heittävät muurien sisäpuolelle. Sitten vain ollaan lepakkomiehenä öisen kaupungin katolla edessään koko kaupungillinen roistoja kuriin pistettäväksi. Ja tekemistä riittää. Pelaaja-lehden sanoin “Batman: Arkham City on kevyesti yksin tämän laitesukupolven parhaita pelejä. Se on alusta loppuun käsittämättömän hiottu ja yksityiskohtainen kokonaisuus jokaisella osa-alueellaan, oli kyse sitten ulkoasusta, tarinasta tai tunnelmasta.” Pelaaja-lehti 10/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 3.

Trine 2: Suomalaisen Frozenbyten jatko-osa Trinelle tuo jälleen kolme sankariamme, soturin, taikurin ja varkaan yhteen seikkailuun läpi kauniiden maisemien. 2D-seikkailupelissä edetään ratkoen ongelmia, jotka ovat fysiikkaan perustuvia ja kolmen sankarimme erilaisia kykyä hyödyntäviä. Joystiqin arvostelussa moititaan, että pelin arvoitukset ovat epäintuitiivisia ja ilman “aha” tunnetta, taistelut itseään toistavia ja pelaaminen parhainta kolmen pelaajan porukassa. Pelinkesto noin 9 tuntia. Harkitaan. Joystiq 3,5/5 tähteä.

Lisäksi kesän Golf-kautta varten voisi harjoittelumielessä ostaa pleikkarille Movella pelattavaksi “Tiger Woods PGA Tour 12: The Mastersin”. Ja NHL 12 tarjoaa kiekkoa sillä välin, kun talven luistelukenttiä jäädytetään.

Epäilen

The Legend of Zelda: Skyward Sword: Link jaksaa seikkailla ja edessä on jälleen suuri seikkailu, kun jättimäinen tornado imaisee “Zeldan” pilvien alapuolella uinuneeseen pintamaailmaan ja Link saa pyhäksi tehtäväkseen neitokaisen pelastamisen apunaan neuvoa-antavan henkiolennon Fi sisältävä Jumalattaren miekka. Peli on Nintendon tavoille uskollisesti kekseliäs ja otteessaan pitävä toimintaseikkailu ja 1:1 toimiva Wii MotionPlus -palikka tekee miekkamittelöissä kiinnostavia (ja vaikeita) ja sitä hyödynnetään muissakin toiminnoissa. Graafisuus ei ole Wiin erikoisuus, joten siihen vastataan taiteellisemmalla ilmeellä, mutta äänipuoli ei kuulemma ole kummoinen. Suurin epäkohta Zeldassa tällä kertaa kuitenkin on, että se sisältää paljon turhauttavaa juoksemista edestakaisin ja keinotekoista pelin pitkittämistä, vaikka ilman niitäkin peli olisi 25-30 tuntia pitkä. Wii on saanut pölyttyä viime aikoina hyllyssä ja taitaa niin tehdä jatkossakin. Ei uskoisi, mutta tällä kertaa Zelda ei taida innostaa. Pelaaja-lehti 8/10 pistettä, Joystick 4,5/5 tähteä.

Dragon Age 2: Jos ensimmäinen Dragon Age -sarjan peli oli mainio, ei jatko-osa sitä ilmeisesti ole. Arvosteluista on tosin tulkittavissa jakautumista. Käsikirjoitus on pelissä edelleen loistaa, taistelut ovat nyt enemmän toiminnallisia (hyvä ja huono), rasittavia ja kömpelöitä mekaniikkoja on poistettu (lue yksinkertaistettu), karttoja ja kenttiä kierrätetään liikaa, grafiikka ei ole mitään kummallista ja juonen käynnistyminen kestää. Ehkä Skyrim vienee vuoden 2011 fantasiaroolipeli-sarjan paikan. Tiedä oikein mitä tästä ajattelisi. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4/5 tähteä.

Eli jos blogissa on hiljaista vuoden 2012 aikana, niin tiedätte miksi :)

En tiedä miten paljon Humble Bundlen -paketteja on yleensä ostettu, mutta jäätävän bitin pakettia ostettiin kaikkiaan 183 219 kappaletta 910 181.64 dollarin edestä keskiverto-ostoksen ollessa 4.97 dollaria. Linux-käyttäjät ovat maksaneet peleistä keskimäärin eniten, 11.82 dollaria, Mac-käyttäjät 6.42 dollaria ja Windows-käyttäjät 3.91 dollaria. Eli aika halvalla menee. Oma ostokseni oli Linux- ja Mac-käyttäjien keskiarvon välissä ja taisi muistaakseni rekisteröityä Windows-käyttäjäksi, jos selaimesta sen tulkitsivat. Paketissa on lisäksi kätevä ominaisuus, että voi jälkeenpäin kasvattaa paketista maksamaansa hintaa, jos pelit miellyttivät. Vertailukohtana, Trine ja Shadowgrounds -pelit kustantavat Steamin paketissa vajaat 30 euroa.

Trine
Lyhyesti kuvattuna Trine on vuonna 2009 julkaistu tasohyppely- ja älypeli, jossa tärkeässä osassa on fysiikka, joka tuo oman aspektinsa ongelmien selvittelyyn, taikojen tekemiseen ja luurankoja vastaan taisteluun. Käytössä on kolme eri ominaisuuksia omaavaa hahmoja: varas, taikuri ja soturi. Peli hyödyntää eläväisen maailman luontiin Nvidian PhysX -fysiikkamoottoria. Pelillisesti Trine tarjoaa mainiota tasoloikkaa ja hyvää tarinaa hieman retrohenkisesti, joka myös teemaan sopii. Pelissä on kaikkiaan 16 kenttää, joiden läpäisemiseen ja kaikkien kerättävien esineiden löytämiseen meni itsellä varmaan jotain vajaan viikon verran iltoja. Frozenbyte on kehittämässä pelille jatko-osaa, jonka julkaisuaikataulu on loppukesästä.

Shadowgrounds ja Shadowgrounds: Survivor
Shadowgrounds-sarjan pelit vuonna 2005 julkaistu Shadowgrounds ja vuonna 2007 julkaistu jatko-osa Shadowgrounds: Survivor tarjoavat pelaajalle isometrisestä kuvakulmasta, eli ylhäältä alaspäin, kuvattua räiskintää vanhojen retropelien tyyliin. Shadowgrounds Survivorissa on alkuperäiseen verrattuna uudistetut, tarkemmat grafiikat, parempi fysiikanmallinnus sekä roolipelityylinen päivitysjärjestelmä aseille ja pelihahmoille. En ole vielä ehtinyt näitä kahta peliä testaamaan, mutta odotettavissa on ilmeisesti hieman ristiriitaisia tunteita herättävä peli: grafiikaltaan ja musiikiltaan kehuttu, mutta juoneltaan ja vaikeudeltaan kritisoitu. Lyhykäisyydessään juoni on molemmissa sama, eli avaruusasemalle hyökänneiden avaruusolioiden räiskintä suorittaen samalla erilaisia tehtäviä.

Splot
Splotista ei ole paljoa tietoa vielä saatavilla, mutta sen perusteella mitä Humble Bundlen kautta tarjolla ollutta demoa testasin, luvassa on tasoloikka- ja älypeli -tyyppistä naputtelua sarjakuvamaisesti piirretyssä ympäristössä. Flash-demo ei oikein innostanut, joten en kovin pitkälle jaksanut kenttiä suorittaa. Pelissä on ideana kerätä taivaalta pudonneita tähtiä ja hiiren avulla liikutella palkkeja ja palikoita eteenpäin pääsemiseksi. Peli on tarkoitus julkaista kesällä 2011.

Jack Claw
Jack Claw ei ole valmis peli vaan Frozenbyten vuosina 2006 – 2008 työstämä prototyyppi, jonka demo ja lähdekoodi “julkaistiin” Humble Frozenbyte Bundlen yhteydessä. Peliä ei ole tarkoitus Frozenbyten toimesta kehittää valmiiksi, mutta ehkä yhteisö saa jotain aikaan. Pelin kuvat ja konseptit eivät näytä ollenkaan hullummilta, mutta niinhän ne aina. Pelin demo on tällä hetkellä saatavissa vain Windowsille, mutta Mac- ja Linux-versiot ovat tekeillä.

Yhteenveto
Humble Frozenbyte Bundle on aika ovela kokonaisuus ja tarjoaa mainiota pelattavaa ja odotettavaa, etenkin kun hinnan sai itse päättää. Ainakin Trine jo yksinään tarjosi hyvin vastinetta rahalle, eivätkä loputkaan pelit arviolta huonoja olleet. Lisäksi kun pelien vaatimukset ovat myös aika maltilliset, ei niiden pelaaminen ainakaan uusimmasta raudasta kiinni ole, kuten PC-peleissä yleensä on. Windows 7:lla varustettu Atom-mediakoneeni Asuksen S1 pyöritti hyvin Trineä 720p-resoluutiolla ja ohjaus onnistui kätevästi Xbox 360:n ohjaimella, jolle pelien ohjaus on myös optimoitu. Saa nähdä, tuleeko Jack Clawsta valmista yhteisön voimin ja millainen Splot tulee lopulta olemaan.

Lyhyesti kuvattuna Super Meat Boy on nopeatahtista tasoloikkaa varustettuna loistavalla ääniraidalla ja haastavilla kentillä, joiden pituus on kymmeniä sekunteja, jos kaikki osuu kohdilleen. Pelin tavoite on yksinkertaisesti pelastaa kaapattu prinsess… laastarityttö roistomaiselta tohtori Sikiöltä hyppien läpi vaarallisen ympäristön sirkkeleitä ja ansoja väistellen. Hyvän kuvan pelistä saa katsomalla pelin videota Steamista, joka ei tosin kerro miten hauskaa itse pelaaminen on. Parhaiten pelihahmo liikkuu käyttäen esimerkiksi tietokoneeseen liitettyä Xbox 360:n ohjainta, mutta näppäimistölläkin pelaaminen onnistuu.

Super Meat Boyn, eli SMB:n, kiehtovuus löytyy haastavuuden, ovelan kenttäsuunnittelun, nopean pelattavuuden ja itsensä voittamisen yhdistelmästä. Kuten pelaamisen historia on osoittanut, on haastavissa, mutta silti voitettavissa olevissa peleissä jotain, mikä pelaajia kiehtoo. Liian helpot pelit eivät kauaa jaksa innostaa, mutta esitäpä kunnon haaste, niin pelaaja on koukutettu. SMB onkin saanut kehuja kriitikoilta ja useissa arvosteluissa yli 90 pistettä. Lisäksi peli palkittiin IGN:n toimesta vuoden 2010 haastavimmaksi peliksi ja parhaaksi ladattavaksi peliksi GameSpotin ja Game Trailersin toimesta, kuten Wikipedia kertoo. Toki tällaisia pelejä joko rakastaa tai vihaa.

Pelin kentät ovat suhteellisen yksinkertaisia ja kestoltaan lyhyitä, joka on positiivista, sillä pienistäkin virheistä rangaistaan heti kuolemalla. Pelaaminen vaatii tarkkaa kontrollia ja murto-osasekunnin ajoitusta. Pelissä on vakiona 350 kenttää, joiden vaikeusaste nousee sopivalla tahdilla ja neljännessä maailmassa, eli noin 240 kentän jälkeen, ollaankin jo helvetissä. Lisäksi julkaisun jälkeen peli on saanut XBLAssa uuden “Teh Internets”-maailman, jossa on pelaajien äänestämiä lisäkenttiä. Kyseinen laajennus ja satoja uusia kenttiä on tulossa myös tietokoneelle, kunhan pelin kenttäeditori saadaan valmiiksi, joten pelattava ei heti lopu. Ja kuten peleissä nykyään on tapana, on tavoiteltavana 41 erilaista saavutusta, joista osa on lähes mahdottomia.

kuvat pelin sivulta Steamista

Pelattavana hahmona on alkuun vain nopealiikkeinen lihapoika, joka toimii kaikissa kentissä, mutta pelin edetessä salakentistä ja kerättävien laastareiden avulla saa avattua lisähahmoja, jotka ovat muista indie- ja isommistakin peleistä tuttuja. Periaatteessa ainakin useimmat saavutukset onnistuvat lihapojallakin, mutta koska avattavat hahmot ovat varustettu erilaisin kyvyin kuten Commander Video, joka osaa hetkellisesti liitää, helpottavat ne osittain tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi XBLA:n ja tietokoneversion välillä avattavien hahmojen valikoima on erilainen ja esimerkiksi tietokoneella on Half-Lifen seiniin tarrautuva Headcrab.

Oma laastaritytön pelastukseni on vielä hieman vaiheessa, sillä en ole ehtinyt tahkota neljännettä maailmaa pidemmälle, mutta siihen mennessä onkin lähes kaikki kentät hakattu A+ -tavoiteaikaan, kerätty melkein 30 laastaria ja 5/41 saavutusta ansaittu. Erittäin viihteellistä, mutta silti ajoittain niin raivostuttavaa. Kuitenkin parhaimmat 7 euroa pitkään aikaan, mitä olen peliin sijoittanut, kun sen Joulun aikoihin Steamin alennusmyynnistä puoleen hintaan nappasin. Toki lisäksi piti ostaa HTPC ja asentaa siihen Windows 7, jotta peliä pääsisi paremmin pelaamaan, vaikka olisi se kyllä myös Vmware Fusionissa pyörinyt.

Joystiqin listoilta löytyy lukuisia, ainakin arvostelussa, hyvältä vaikuttavia pelejä, joista tässä oma karsittu listani paremmuus- eli pelijonojärjestyksessä. Suunnitelmissa olisi ainakin kuuden ensimmäisen (läpi)pelaaminen. Listalta puuttuvat pelkät FPS-räiskinnät, sillä ne ovat loppupeleissä aika tylsiä. Linkit vievät Joystiqin pelin arvosteluun, josta saa paremman kuvan mistä pelistä on kyse.

Super Meat Boy: Xbox 360 ja PC (Steam)
Yksinkertaisuudellaan, ja oikeastaan juuri siitä johtuen, Super Meat Boy on pitkästä aikaa peli, joka aiheuttaa intohimoa ja vaikeutensa ansiosta saavuttamisen iloa. Juoni on tuttu Mario-peleistä, sillä Super Liha -poika matkaa pelastamaan Laastari-tyttöä pahalta Tohtori Sikiöltä. Lyhyissä, tarkkaa ajoitusta ja kontrollia vaativissa kentissä hypitään esteiden kuten sahanterien ja vaarallisen ympäristön läpi, jotka pitävät huolen, että kuolema on lähellä ja usein. Erittäin yksinkertaista ja viihteellistä. Näppäimistöllä pelattaessa välillä turhauttavaa ja sormille (sekä näppäimistölle) kipeää. Kenttien tahkoamista, laastareiden, piilokenttien ja tavoiteajan tavoittelua säestää loistava, Megaman-henkinen, äänimaailma. Yksi vuoden parhaimmista peleistä, mitä olen pelannut. Kun vielä postissa tulisi langaton adapteri Xbox 360:n ohjaimelle PC:hen.

Red Dead Redemption: Xbox 360 ja PS3
Lyhyesti kuvattuna Red Dead Redemption on GTA IV villissä lännessä sekä hyvässä että pahassa. Rockstarin San Diegon toimiston avoimen maailman peli on pitkään odotettu ja kehuttu. Pelaaja hyppää entisen rikollisen bootseihin, joka yrittää luoda uutta elämää, mutta joutuu vedetyksi takaisin murhien ja kostojen piiriin. Ilmeisesti luvassa on hyviä pelihetkiä, kunhan saan pelin vain käsiini.

Mass Effect 2: Xbox 360 ja PS3
BioWare jatkaa loistavaa Mass Effect -peliään ja tekee sen paremmin kuin aikaisemmin. Tarjolla siis lisää scifi-räiskintää ja toimintaa, jota on ryyditetty RPG:n parhailla puolilla. Jatko-osassa pelimekaniikkaa on hiottu muun muassa vähentämällä tavaran keräämistä, nopeuttamalla palautumista, poistamalla haarniskaluokat ja Omni-gel ja ammukset ovat universaaleja. Eli oikeastaan vähennetty kaikki se, joka tekee roolipelistä mikromanagerointia ja inventaariossa pyörimistä, ja keskitytty varsinaiseen pelaamiseen. Peli on nyt tahdiltaan nopeampi ja sisältää enemmän toimintaa (lue räiskintää), mutta säilyttää ensimmäisen osan roolipelielementit keskusteluineen ja päätöksineen. Ennen kuin tämän itse pääsee toteamaan, pitänee jaksaa pelata ensimmäinen osa Xbox 360:llä läpi ennen kuin Mass Effect 2 julkaistaan alkukeväästä PS3:lle.

Heavy Rain: PS3
Heavy Rain on enemmän interaktiivista fiktiota kuin perinteistä peliä, mutta tekee sen viihdyttävästi. Pelissä “seurataan” neljän erilaisen henkilön tapahtumia Origami-tappaja -tapauksen ympärillä. Hengeltään peli on film noir mysteeriä, eikä pelissä ole tehtäviä, vaan päätökset ja onnistumiset/epäonnistumiset vaikuttavat seuraaviin tapahtumiin. Lyhyesti kuvattuna tapahtumat soljuvat eteenpäin kuin elokuvassa, jossa pelaaja on päähenkilönä. Peli hyödyntää monipuolisesti PS3:n ohjaimen liiketunnistinta ja pelistä on erikseen Move-ohjaimia tukeva versio. Mainio peli, joka tosin on vielä itseltäni pahasti vaiheessa.

Super Mario Galaxy 2: Wii
Arvosteluiden mukaan paras Mario-peli ikinä. Se kertoo pelistä jo kaiken tarvittavan. Oma pelikokemus odottaa vielä ykkösosan läpäisemistä.

Donkey Kong Country Returns: Wii
Donkey Kong Country Returns on perinteinen sivullepäin vierivä tasohyppely, kuten sarjan aikaisempi osa SNESillä ja tarjoaa samaa hauskuutta ja vaikeutta. Siitä joko rakastaa tai vihaa. Arvosteluissa on kehuttu pelin kenttäsuunnittelua ja vaikeutta. Luultavasti tämä löytää tiensä pelilistalleni alelaarin kautta.

Muita pelaamisen ja mainitsemisen arvoisia pelejä Joystiqin mukaan ovat:

Alan Wake: Xbox 360
Suomalaisen Remedyn kauan odotettu Alan Wake lunastaa lupauksensa ja tarjoaa mysteerin, jossa leikitellään valojen ja pimeyden kanssa. Peli yhdistää selviytymistä seikkailuun ja toimintaan.

Enslaved: Odyssey to the West: Xbox 360 ja PS3
Enslavedin tarina perustuu 400 vuotta vanhaan “Journey to the West”-novelliin ja sijoittuu 150 vuotta tulevaisuuteen, jossa maailma on tuhottu sodalla ja ekologisella onnettomuudella ja vain kourallinen selviytyjiä on jäljellä. Juonena on nuoren naisen pako jäljellä olevaa väestöä kaappaavalta orjalaivalta ja matka takaisin kohti kohtia ohjastaen Apinaa.

Limbo: Xbox 360 XBLA
Mustavalkoinen Limbo on ongelmanratkaisua sisällään pitävä tasopeli, joka sisältää yksinkertaista toimintaa: etenemistä, hyppimistä ja kytkimien tai esineiden liikuttelua petollisen ympäristön ja pulmien voittamiseksi.

Darksiders: Xbox 360
Darksidersia voi kuvata Legend of Zeldan ja God of War -pelien yhdistelmäksi, jossa pelaaja on Sota, neljästä hevosmiehestä vihaisin, joka on huijattu aloittamaan tuomionpäivä. Maapallon kaikki ihmiset ovat kuolleet ja pelaajalla on yksi mahdollisuus matkata takaisin aikaan ennen tuhoa ja kostaa syylliselle.

God of War III: PS3
Kratos jatkaa taisteluaan Olympuksen jumalia vastaan mättäen mytologisia otuksia pataan urakalla.

Civilization V: PC ja Mac
Valtaa maailma. Jälleen kerran. Jos ylimääräinen vapaa-aika on ongelma, niin tämän pelin hankinnan jälkeen sitä ei ole.

Vuonna 2010 julkaistiin lukuisia hyviä pelejä, eikä kaikkia ehdi ikinä pelaamaan. Edes osaa niistä, kun entisetkin mainiot pelit ovat vielä kesken ja vuodelta 2011 on myös luvassa odottaa pelaamisen arvoisia pelejä. Mutta toisaalta on vain hyvä asia, että erinomaisissa peleissä on runsauden pulaa, joten pelattava ei lopu kesken.

Lyhyesti kerrottuna PlayStation Moven ideana on tunnistaa pelaajan liikkeet ohjaimen ja kameran avulla, joilla hahmotetaan pelaajan liikkeet kolmiulotteisessa tilassa. Kamerasta huolimatta Kinectin tapaista pelaajan kokonaisvaltaista hahmotusta ei tehdä, joka jättää esimerkiksi urheilupelit paitsioon. Move-ohjaimessa on päässä olevan Eye-kameran seuraaman väripallon lisäksi liiketunnistin, joka perustuu kolmiakseliseen gyroskooppiin, kolmiakseliseen kiihtyvyysmittariin ja magneettikenttäanturiin. Eli liikkeet pitäisivät siirtyä ohjailuiksi hyvällä tarkkuudella.

Alkuun pääsee helpoiten Starter Packilla (69e), joka sisältää PlayStation Move -ohjaimen, Eye-kameran ja pelidemoja. Ilmeisesti myös Sports Champions -pelin sisältävää aloituspakkausta on jossain saatavilla ($99) ja demot voi ladata PSN Storesta muutenkin. Molemmissa paketeissa jää toinen Move-ohjain (40e) uupumaan, mutta se ei ole pakollinen. Ohjainten kaveriksi kannattanee hankkia myös latausteline (32e), sillä normaalin ohjaimen ja useamman Move-kapulan lataaminen kahden konsolista löytyvän USB-liitännän avulla on ikävää. Eye-kameran piuhaa varten olisi toivonut USB-paikkoja löytyvän myös konsolin takaosasta ja tällöin myös erillistä virtapainiketta kamerasta. Nyt kamera vie yhden USB-paikan edestä ja piuha kiemurtelee vaikka mistä.

Starter Packilta löytyvät demot ovat katsaus ohjaimen kykyihin ja kattavat sekä kunnolliset että party-pelit. Demojen asentaminen olisi tosin voitu tehdä mukavemmaksi, sillä jokaisen kohdalla pitää eriksee kliksutella ja odottaa asentamista. Kyseinen prosessi ei ole ihan niitä nopeimpia. Lisäksi en tiedä johtuiko se vain demopeleistä, mutta ajoittain konsolilla oli ongelmia tunnistaa ohjaimen T-napin painallusta. Monissa demoissa ilmoitettiinkin, että se perustuu kehitysaikaiselle koodille, joten ominaisuudet voivat poiketa lopullisesta.

Sports Championsin demoversiossa kokeiltavana on yhden kentän frisbeegolf ja pingistä kahden pelin verran. Molemmat vaikuttivat ihan hyviltä ja peli reakoi tarkasti ohjaimen liikkeisiin. Molemmissa lajeissa jäi hieman uupumaan pelivälineen tuntuma, jolla on suuri vaikutus frisbeen ja mailan kulman havainnoinnissa. Ihan hauskoja pelejä, mutta kaipaisivat lisäksi nettipelimahdollisuuden. Täydessä versiosta (mainos) löytyy lisäksi petankki ja lentopallo ja kahta ohjainta hyödyntävät kaksintaistelu ja jousiammunta. Myös petankki kärsii pelivälinetuntuman puutteesta. Kokoversio lähtee kaupasta mukaan vajaan 40e hintaan ja on ihan hyvä sijoitus.

Tiger Woods PGA Tour 2011 on yksi peleistä, jota pelaamalla liikeohjaimella voisi olla oikeasti hyötyä myös lajiharjoittelun näkökulmasta. Hieman kuin köyhän miehen Golf-simulaattori, kuten E3 2010 esityksestä voi todeta, sillä swingiä mallinnetaan tarkasti. Demossa pelattavina kenttinä oli 3 reikää Libery National ja Celtic Manor Resort -kentistä ja pelillä kuivaharjoittelu oli niiden perusteella aika luontevaa. Lyöntiä varten kannattaa avartaa tilaa television edessä, jotta saa aikaan kunnon swingin. Sohvan ja sohvapöydän välissä heilahdus oli hieman väkinäinen ja lyönnit tuppasivat hookkaamaan. Eli aivan kuten pelikentälläkin. Ei näin. Golf-peli pitää kyllä Move-ohjaimen kaveriksi hankkia, mutta odottanen John Daly’s ProStroke Golfin julkaisua myöhemmin syksyllä, sillä se tarjoaa paremman 1st person -kuvakulman.

The Shoot muistuttaa kolikkopeliluolien ammuntapelejä, joissa edetään ja räiskitään vihollisia minkä ehditään. Suhteellisen viihdyttävää, mutta kaipaisi rekvisiitakseen ohjaimeen saataavan pyssysovittimen. Tämän tyylisiin ammuntapeleihin Move-ohjain on aika passeli ja tarkkuus vaikutti hyvältä. Kokoversiossa on 5 eri “kohtausta”, joten pelattavan määrä tuntuu aika vähäiseltä.

Tumble opettaa ohjaimen liikuttelua kolmiulotteisessa tilassa palikoita kasaamalla ja romauttelemalla. Demossa pääsi testaamaan kahta kasaamis- ja kahta räjäytyskenttää. Pelin idea selvinnee parhaiten videon avulla. Ihan hauskaa ja idealtaan hauskaa ja vahvasti Wiin Boom Bloxin henkinen peli. Peli on ostettavissa PSN Storesta 9,95e hintaan, jota pitää harkita.

Echochrome II perustuu Move-ohjaimella liikuteltavan valolähteen ja palikoista muodostuvien varjojen muotoon, jota pitkin pelihahmo liikkuu. Kuuden kentän perusteella idea tuntui kivalta, mutta alkanee helposti toistaa itseään. Tekstillisen kuvauksen lisäksi ideaa voi havainnoillistaa videolta.

Start the Party! on peinteinen party-peli, kuten nimistäkin voi olettaa, eli jokseenkin mielestäni tylsää ohjaimella sohimista eri tehtävien parissa. Demossa kokeiltavana oli ötököiden liiskaamista ja pensselillä maalaamista. Ei innostanut. Mainoksessa näytti kyllä pelaajilla olevan hauskaa.

EyePet: Move Edition keskittyy virtuaalisen lemmikin kanssa peuhaamiseen. Demossa karvapalloa sai paijata, kylvettää ja lennättää piirretyllä lennokilla ilmapalloja keräillen. En katsonut mitä muuta lemmikin kanssa saisi kokoversiossa touhuta, mutta mainoksen mukaan kaikenlaista. Ohjaimen liikuttelu käänteisesti TV:n kautta tuntui hieman hankalalta, mutta käänteinen kordinaatio ei selkeästi ole vahvimpia lajejani. Pelin kohderyhmä on selkestä hieman nuorempi ikäpolvi, vaikka peliä testatessa alkoi melkein harmittamaan, kun ei voi omaa lemmikkiä pitää. Ainakaan sellaista karvaista ja pölisevää.

TV Superstars oli hieman aikuisempaan kohdeyleisöön suunnattu party-peli, jossa heiluteltiin kuvioiden mukaan ohjainta ja suoritettiin tehtäviä seikkailuradalla. Nopeasti nähty ja todettu typeräksi. Mainos kertokoon enemmän.

Beat Sketchers on ilmeisesti jotain party-henkistä pelaamista, ainakin Youtube-videon perusteella, sillä en saanut demoa Move-ohjaimen tunnistamisesta eteenpäin. Ei vaikuttanut kiinnostavalta.

Yhteenveto
Yleiskuva PlayStation Movesta on positiivinen ja vaikka kokonaisuutena sen hinta nousee lähemmäs 150 euroa, on se mielestäni hyvä hankinta. Näin voi päätellä myös Engadgetin arvostelusta (7/10 pistettä), jossa negatiivisina puolina nostettiin julkaisuajankohdan “must”-pelien puute, hinta ja todettiin normaalien kontrollien olevan tarkempia. Kenties, mutta ainakin Golf ja Sports Champions olivat Moven kanssa hauskaa ajanvietettä ja niissä kontrollit sopivat liikeohjaimelle. Ainut jokakertainen ärsytys on pelien alussa aloitusta hidastava varoitus, että tee sitä ja tätä. Ihan kuin sitä ei olisi kerralla uskonut. PlayStation Movea tukevien pelien tarjonta on vielä vähäistä, mutta markkinatekstin mukaan syksyllä julkaistaan 16 peliä ja maaliskuuhun 2011 mennessä 40 liikuttavaa peliä sekä satunnais- kuin hardcore -pelaajille suunnattuna. Jää nähtäväksi miten hyvin Moven potentiaali julkaistavissa peleissä osataan hyödyntää, mutta demot osoittivat jo hyvää alkua ja räiskintöihin kuten Socom 4:een Move sopii paljon paremmin kuin tattiohjain.

Saa nähdä, millaisen vastauksen myöhemmin syksyllä julkaistava Xbox 360:n Kinect antaa liikeohjainten taisteluun. Ainakin Expert Expossa näytillä olleet urheilu- ja tanssipeli vaikuttivat toimivilta ja jollaisia ei tietääkseni vastaavanlaisena Movelle voi toteuttaa. Kinectin koko kehon mallinnus antaa osittain enemmän vapauksia.

1. Älä kysy minulta missä pelitalletukseni on, kun minulla on vain yksi tallennusväline liitettynä konsoliin. On aika yksiselitteistä missä se voisi olla.
2. Laske minut hitaasti takaisin peliin, sen jälkeen kun olen laittanut pelin tauolle ja haluan jatkaa. Muutama sekunti olisi tarpeen, jotta sormet löytävät oikeille näppäimille takaisin. Etenkin musiikki- ja ajopeleissä tauolta palaamisen jälkeen peli menee puihin.
3. Salli minun ohittaa välikohtaukset, etenkin jos samoja kohtauksia pitää katsella usealla eri pelikerralla kokonaan uudestaan.
4. Anna selkeä visuaalinen etenemispalkki ladatessa, sillä haluaisin tietää ehdinkö latausajalla hakea lisää juotavaa keittiöstä vai en. Pelkkä pyörivä ympyrä ei ole riittävä.
5. Kokoa vaikeustasosaavutukset yhteen nippuun. Jos pelaan peliä vaikealla-tasolla, en varmaankaan tule sitä pelaamaan uudestaan helpolla tai keskivaikealla.

Lisäksi myös konsolien valmistajilla eli Microsoftilla ja Sonylla on hieman kehitettävää käyttäjäystävällisyyden osalta. Molemmat toki haluavat, että pelaaja ostaa juuri heidän laitteensa, mutta pelaajan lukiuttaminen yhteen alustaan on hyödytöntä. Harva ostaa kuitenkaan molempia laitteita.

1. Mahdollista verkkopelaaminen eri konsolimerkkien kesken. Useat pelit ovat saatavissa molemmille konsoleille, joten miksi ei voisi myös mahdollistaa verkkopelaamisen eri konsolien omistavien pelaajien kesken.
2. Salli verkkopelaaminen ilman erillistä maksua. Pelistä ja nettiliittymästä on jo maksettu, joten miksi pitäisi vielä maksaa erikseen pelaamisesta.
3. Käytä yhtenäistä standardia peliohjainten liittämiseksi ja käyttämiseksi konsolissa. Jos pelaaja on jo ostanut esimerkiksi Rock Bandin ohjaimineen Xbox 360:lle, ei hän varmaankaan osta sitä myös PlayStation 3:lle vain sen takia, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa verkossa.
4. Älä hinnoittele konsolisi lisälaitteita aivan järjettömin hinnoin, sillä kohtuullisella hinnalla myös myynti kasvaisi.

Konsolipelaamisessa on varmasti monia muitakin asioita jotka ärsyttävät ja kaipaavat parannusta, mutta olisihan se elämä aivan turhan helppoa, jos kaikki vain toimisi.

Rock Band on maineeltaan hieman enemmän fiilispeli kuin Guitar Hero, joka vastaavasti painottuu enemmän suorittamiseen, joka kyllä myös näkyy. Rock Bandilla soittaminen on enemmän viihteellistä, vaikka suorittaminen siinäkin on tähtien ja pisteiden muodossa osana peliä. Kokonaisuutena molemmat soittopelit ovat aika lailla samalla viivalla ja kappaleita on enemmän tai vähemmän hyviä. Rock Bandissa on tosin parempi soittolista, kunhan kappaleet saa ensin soitettua auki. Soitinosastolla pelintekijät ovat kerrankin olleet pelaajien puolella, sillä sekä Rock Bandin että Guitar Hero World Tourin soittimet toimivat molemmissa peleissä, vaikka jotain eroja toiminnassa toki on.

Kitaran osalta Rock Bandin peliväline on selkeästi epätarkempi, koska strummista puuttuu naksahdus, ei lyönnin osumisesta saa samanlaista palautetta kuin Guitar Herossa. Toisaalta kitara on tällöin myös äänettömämpi ja enemmän “kitaramaisempi”, jolloin voi keskittyä enemmän soittamiseen. Myös fretsit eli soitinnappulat ovat Rock Bandin kitarassa mielestäni heikommat, koska ne ovat koko kitaran kaulan levyiset ja turhan lähellä toisiaan. Etenkin sinisen ja oranssin napin kanssa on välillä ongelmia tuplapainalluksena. Kooltaan soittimet ovat yhtä suuria. Rock Bandin kitara on lisäksi varustettu piuhalla ja soitinpaketin mukana tuleekin virrallinen USB-jakaja soitinten liittämiseksi konsoliin. Onneksi pelisarjojen kitarat ovat yhteensopivat, sillä langattomalla Guitar Heron kitaralla kappaleiden soittaminen sujuu helpommin, vaikkakin rämpytyksen säestämänä.

Rummuista en ole Guitar Heron vastineita testannut, mutta ne muistuttavat enemmän oikeita rumpuja pelteineen, kun taas Rock Band luottaa neljään lautaseen. Hinnassa on toki hieman eroa, sillä Guitar Heron soitinpaketti maksaa yli kaksi kertaa enemmän. Rock Bandin rummut ajavat hyvin asiansa, vaikka soittaminen onkin aikamoista hakkaamista ja ääntä lähtee. Pitäisi ilmeisesti hieman hiljentää niitä laittamalla esimerkiksi vaahtomuovia rumpukapuloiden päähän. Netissä on myös ollut juttua, että rummut ja etenkin bassopedaali hajoaisivat herkästi, mutta tämä on ilmeisesti ensimmäisten erien ongelmia. Tiedä sitten, mutta ainakin kitara helisee jo uutena.

Laulu-osiota ei ole vielä tullut testattua, mutta kuulemma se on myös ihan hauskaa. Sujuisi varmasti paremmin muutaman pitkän huurteisen jälkeen.

Eivät erilaiset musiikkipelit pelaajista muusikkoja tee, mutta viihteellistä toimintaa se kuitenkin on, kuten asia on oivallisesti xkcd-stripissä kiteytetty. Ostoslistalle lähteekin Rock Band 2.

Alkujaan 1996 julkaistu Death Rally on ylhäältä päin kuvattu autopeli, jossa tavoitteena on voittaa kisoja, kerätä rahaa ja hankkia parempia osia autoon. Kilpailut ovat täynnä vastustajien romuttamista, lyijyn täytteistä katkua pellin kyljessä ja tiukkaa ajamista. Uudistettu peli toimii Windows XP SP3, Vista ja Windows 7 -käyttöjärjestelmillä.

Kilpailu pohjaa muokattuun Markus Perssonin Infinite Mario Bros -peliin (Java), joka on Javalla toteutettu versio Nintendon Super Mario Bros -pelistä, lisättynä loppumattomilla satunnaisesti luoduilla kentillä. “Ohjaimen” on tietyissä ajanjaksossa päätettävä minkä toiminnon suorittaa, vastatakseen peliympäristön haasteisiin. Kilpailua varten kehittäjillä on saatavilla pelin lähdekoodit, joiden pohjalta tekoälyn toimintaa voi kehittää.

Asiaa voi lähestyä varmasti monella tapaa ja Robin Baumgarten visualisoi Youtube-videoissa omaa ratkaisuaan muutamalla videolla: Infinite Mario AI – Long Level ja Infinite Mario AI: Mario follows Mouse, jossa Mario seuraa hiiren kursoria. Robin kertoo redditin ketjussa, että hyödyntää pelikehyksen tekniikkaa muun muassa fysiikkamoottorin osalta luoden vastaavan tilan ja suunnittelemaan sekunnin tai pari eteenpäin.

Pelimoottori on sinällään armollinen kehittäjille, sillä ilmeisesti se ei tarjoa mahdollisuutta Super Marioista löytyvien piilotettujen tiilien ja jekkujen toteuttamiseen. Siinä vasta olisikin haastetta. Mario AI Competition 2009 -kilpailu alkoi toukokuussa ja päättyy kaksivaiheisesti elokuun puolivälissä ja syyskuun alussa. Toivottavasti kilpailutöistä tulee samanlaisia video-otoksia, kuin Robinin tuotoksista.

Olisin halunnut ostaa Rock Band -pelin, mutta tarjonnan puutteessa piti tyytyä Guitar Hero IV: World Touriin. Rock Band olisi ollut juttujen mukaan hieman rennompaa soittamista, eikä niin suorittamispainotteista. Molemmat pelit ovat kuitenkin periaatteiltaan samanlaisia kitaranrämpytyspelejä, joissa on mahdollisuus soittaa myös bassoa ja lisäsoittimilla myös rumpuja ja laulaa. Itselleni riitti alkuun pelkkä kitaraosuus, vaikka rummut voisivatkin olla ihan kiintoisat.

Alkuun kitaran nappien painaminen ja ruudulla valuvien ympyröiden tahdistaminen tuntui hieman hankalalta, mutta pienen harjoittelun jälkeen oikea ajoitus alkoi löytymään. Jo muutaman biisin jälkeen sormet alkoivat löytää oikeat napit itsestään ja hieman vaikeammatkin yhdistelmät taipuivat. Keskivaikealla tasolla neljän napin kanssa perusvire löytyi helposti yli 90% osumatarkkuuteen, mutta vaikealla vaikeusasteella eli viiden napin kanssa soittaminen meni jo aikamoiseksi taituroinniksi. Opettaa arvostamaan oikeita soittajia ja unohtamaan sen kitaransoiton opettelun ajattelun.

Pelinä Guitar Hero IV: World Tour on kohtalaisen toimiva ja soittaminen on ihan mukavaa, vaikka parempia biisejä voisikin olla enemmän. Biisejä voi toki ostaa lisää verkosta, mutta hinnat ovat kohtalaiset järeitä. Kaupasta tarttuikin mukaan Guitar Hero III: Legends of Rock, joka oli jo ajautunut sopivasti alennuslaariin.

World Touriin verrattuna Legends of Rock on perusominaisuuksiltaan kuin uudempi versionsa. Onneksi sentään kitarataistelut on osattu muuttaa hieman inhimillisemmiksi World Tourissa, sillä Legends of Rockissa kitarataistelut ovat todella syvältä. Soittolistaltaan Legends of Rock on ehkä “laadultaan” hieman tasaisempi, mutta molemmista löytyy valikoima hienoja biisejä. World Tourissa voi listalta tilulilutella muun muassa Bullet for My Valentinen Scream Aim Fire, Dream Theaterin Pull Me Under, Lacuna Coilin Our Truth, Nirvanan About a Girl ja Smashing Pumpkinsin Today. Legends of Rock tarjoaa vastaavasti Black Sabbathin Paranoid, The Rolling Stonesin Paint It Black ja Guns N’ Rosesin Welcome to the Jungle.

Musiikkipelit ovat edelleen kovassa nosteessa ja uudet versiot seuraavat toisiaan. Eli eiköhän sitä taas lisää soitettavaa voi puolen vuoden sisään noutaa alennuslaareista, joissa pelien hinnatkin ovat oikealla tasolla. Voisi lisäksi harkita myös jonkin tanssipelin hankkimista, ainakin alakerran naapurit arvostaisivat.