Avainsana: pelit

  • OUYA-pelikonsoli tuo Androidin televisioon

    OUYA-pelikonsoli tuo Androidin televisioon

    Erilaisia vekottimia ei voi koskaan olla liikaa, joten viime syksynä tuin OUYA-projektia Kickstarter -palvelussa ja kesän alkupuolella joukkorahoitettu Android-pelikonsoli saapui postitse viimein myös Suomeen. OUYA-pelikonsoli on käytännössä pelaamiseen tarkoitettu ison kahvimukin kokoinen Android-laite, jossa on päällä kustomoitu käyttöliittymä ja ohjaus toimii langattomalla peliohjaimella, josta löytyy pieni kosketusalue. Kuulostaa ihan näppärältä, mutta millainen laite on käytännössä?……

  • Vuoden 2012 pelaamisen arvoisen pelit

    Vuoden 2012 pelaamisen arvoisen pelit

    Vuodessa julkaistaan lukuisia erinomaisia pelejä, jotka taistelevat pelaajien ajankäytöstä. Onneksi pelaajien ”mitä pelaisin” -päätöksen tueksi on sekä Ars Technica esitellyt Top 20 -pelit että Joystiq listannut vuoden pelit. Kun listaa tarkastelee, tulee hieman sellainen tunne, että viime vuonna suurten tuotantojen hyvät pelit olivat vähemmistössä ja listalta löytyy ennemminkin indie-henkisiä ja pienempiä pelejä, vaikka Top-3 ovatkin…

  • Vuoden 2011 pelaamisen arvoisen pelit

    Vuodessa julkaistaan lukuisia erinomaisia pelejä, jotka taistelevat pelaajien ajankäytöstä. Vuosi 2011 ei tehnyt poikkeusta ja pelaamisen arvoisten pelien lista kasvoi entisestään, kun viime vuodeltakin on vielä pelejä pelaamatta. Onneksi pelaajien ”mitä pelaisin” -päätöksen tueksi on perinteiseen tapaan Joystiq listannut vuoden 2011 Top 10 -pelit ja tehnyt poimintoja listan ulkopuolelta.… Jatka lukemista →

  • Humble Frozenbyte Bundle: Trine, Shadowgrounds ja Splot

    Humble Bundle tarjoaa ajoittain mainioita tarjouksia ”maksa mitä haluat” -tyyliin erilaisista peleistä ja tällä kertaa kolmannessa, jo nyt päättyneessä, paketissa vuorossa oli suomalaisen Frozenbyten pelit: Trine, Shadowgrounds, Shadowgrounds: Survivor, Jack Claw ja Splot, joista kolme ensimmäistä ovat jo julkaistu ja Splot on tuloillaan. Peleistä oli saatavilla versiot sekä Windowsille, Macille että Linuxille ja lisäksi ne…

  • Super Meat Boy viihdyttää haastavalla tasoloikalla

    Pelit ovat jo tietoteknisen ajanlaskun alusta koukuttaneet pelaajia tarjoamalla haasteita ja saavuttamisen tunteita ja usein juuri vaikeudestaan tunnetut pelit ovat jääneet osaltaan historian kirjoihin. Yksi tällainen peli on retromaiseen ja suhteellisen yksinkertaisen tasoloikan perusideaan pohjaava Team Meatin, eli Edmund McMillen ja Tommy Refenes, kehittämä Super Meat Boy. Peli julkaistiin alkujaan Xbox 360:n XBLA-palveluun viime vuoden…

  • Vuoden 2010 pelaamisen arvoiset pelit

    Konsoleille ja tietokoneille julkaistaan vuosittain nippukaupalla erilaisia pelejä, joita harva ehtii kaikkia vuoden aikana pelaamaan, eivätkä kaikki pelit edes ole pelaamisen arvoisia. Täten pelaajan apuna ovatkin erilaiset pelisivustot, -yhteisöt ja -lehdet, jotka laittavat hyvät pelit järjestykseen. Esimerkiksi Joystiq on listannut ja kysynyt toimittajiltaan vuoden 2010 pelejä, joihin pelaajan pitäisi tutustua viimeistään nyt, ellei niitä viime…

  • PlayStation Move laittaa pelaajan liikkeelle

    Viime aikoina pelaaminen on jäänyt hieman vähälle, mutta kun PlayStation Move esiteltiin kuun alkupuolella ja Move Starter Packin sai tarjouksessa navigaatio-ohjaimen kanssa, piti sellainen hankkia. En tosin ole aivan samaa mieltä liikeohjaimien käytännöllisyydessä kaikissa peleissä, mutta mahdollistaahan se parempia pelikokemuksia peleissä, joissa oikeastikin pitäisi osoitella tai vuorovaikuttaa erilaisilla pelivälineillä. Lyhyesti kerrottuna PlayStation Moven ideana on…