Sattumalta lomaviikolle lisäaktiviteettia tarjosi myös Rukan Spring Break ’11 -tapahtuma. Ohjelma alkoi perjantaina puolilta päivin Saaruassa olevassa Battery Parkissa B-UNIT & Ruka park team -sessareilla, jossa jo lämmittelyissä näkyi aivan uskomattomia temppuja. Huikeita hyppyjä näkyi myös Bagjump-sessareissa, joissa eturinteeseen kasatusta hyppyristä väki teki ilmalentoja suureen ilmapatjaan. Sekä perjantaina että lauantaina Pisteen viereen pystytetyltä lavalta saattoi kuulla rinteeseen asti musisointia, josta vastasivat muun muassa Paleface, Mariska & Pahatsudet, Manna ja Birdy. Iltaisin Pisteessä esiintyi Jenni Vartiainen ja Lapko, mutta koska keskityin laskemiseen, jäivät iltakeikat käymättä. Ulkoilmakeikkoja oli kyllä mainio seurata aurinkoisessa säässä sohjoisen rinteen laskujen välissä ja etenkin Manna ja Birdy vetivät hyvin, vaikka akustiikka ei varmastikaan tuulisena päivänä soitantaa suosinut. Yleisöä aurinkoinen keli kyllä helli ja Pisteen terassi olikin tupaten täynnä, osan väestä ollessa selkeästi enemmän juhla- kuin laskutunnelmissa ja varustautuneena muun muassa 80-luvun neon-värisiin laskettelupukuihin ja jopa naamiaisasuihin.

Tapahtuman molempina päivinä paikalla oli Fischerin, Atomicin ja Salomonin suksitestausta, mutta jotka hieman harmillisesti aloittivat vasta puolen päivän jälkeen, jolloin rinteet olivat jo ihan mössönä. Olisi ollut hyvä päästä testaamaan suksia myös kovassa rinteessä. Kävin kuitenkin testaamassa suksia, mutta eivät ne kyllä oikein pärjänneet muutamaa päivää aikaisemmin ostamilleni Fischerin Motive 76 -suksille, vaikkakin hieman leveämmät Motive 80 uivat ymmärrettävästi vielä hieman paremmin sohjokasojen päällä. Ennakkomainonnasta poiketen ei paikalla ollut yhtään lumilautaa testattavana. Salomonin Enduro XT 850:t olivat myös ihan kelvolliset, vaikkakin aikamoiset kanootit, ja Fischerin Progressor 700 oli kanssa kahden kääntösäteen suksena ihan jees. Atomicin Savage Ti Jr ja St Race eivät vakuuttaneet yhtään, vaikka olisivat toimineet kovassa rinteessä varmaan paremmin.

Oheisohjelmasta parhainta antia olivat, suksitestauksen lisäksi, kuitenkin lauantaina ilmaiset hiihdonopetustunnit. Hyödynsin tietenkin tilaisuuden päästä leikkaavan laskun maailmaan, sillä aikaisemmin ovat laskettelusukset olleet sitä vanhempaa pökkelöä tai vähemmän leikkaavaa mallia, vaikkakin ihan laatusuksia olivatkin. Hyvinhän se leikkaava laskutyyli oli jo toki omaksuttu seuraamalla muiden tekemistä, mutta pienoisella opettajan neuvonnalla ja kommenteilla saatiin laskuun parempaa kulkua. Ovelaa, miten jälleen lasku sujui paremmin, kun sitä ei ajatellut, eli tarjosi aivoille tekemistä vaikkapa sauvojen heiluttamisella. Rentous se on tässäkin lajissa hyödyllistä.

Yksi etu, tai haitta miten sen nyt ottaa, myöhäisessä hiihtolomassa on myös se, että hiihtovarusteita saattaa löytyä kohtuullisella hinnalla. Kuten aikaisemmin mainitsin, ostin edulliseen hintaan Fischerin vähän käytetyt testisukset, uusin niiden lisäksi varustusta Ruka Shopista puoleen hintaan löytämälläni Haltin -laskettelutakilla ja Burtonin kaupasta kolmanneksen alennetuilla Gore-Tex lumilautahousuilla ja hanskoilla. Koska valikoima keväisin voi olla nihkeää piti tällä kertaa tyytyä hieman kompromissiin, sillä takki olisi voinut olla niin sanottu kuoritakki eikä varustettu vuorella. Housut ja hanskat olivat kyllä aivan erinomaiset ja edelliset varusteet olivatkin jo yli kymmenen vuotta vanhat. Ensi vuoteen jäi vielä uusien laskettelumonojen hankinta.

Hiihtolomaviikko kului jälleen turhan nopeasti, vaikka taas tuli todettua, että laskukunto ei kestä kunnolla täyttä viittä päivää, vaan loppuviikosta alkaa jalat olla sen verran väsyneet, että laskuista häviää se viimeinen puserrus. Tämä näkyi etenkin laudalla, joka halusi vielä kyntää pehmeää rinnettä. Onneksi suksilla pystyi paremmin kaartelemaan rennosti sohjon päällä. Keväinen Ruka oli laskuolosuhteiltaan hieman pettymys, mikä oli odotettavissa säätiedotusta seuratessa, mutta aamuiset lähes jäiset rinteet etenkin viikon alkupuolen pilvisinä päivinä tarjosivat kyllä hyvin viihdettä ja loppuviikosta pääsi nauttimaan enemmän auringosta kuin laskemisesta. Ensi vuonna pitää kyllä ajoittaa hiihtoloma kunnon talveen ja ottaa myös hiihtosukset mukaan.

Ruka Golfin vuonna 1992 avattu kenttä on yksi maailman pohjoisimmista kentistä (pohjoisin Levillä) ja sijaitsee muutaman kilometrin päässä Rukalta. Par 68 -kenttää kuvataan maisemallisesti kauniiksi ja väyliltään hyvin kapeaksi ja haastavaksi, josta löytyy pituutta keltaiselta tiiltä 4776m (cr/slope; miehet: 66.5/133; naiset: 71.1/134) ja punaiselta 3906m (cr/slope; miehet: 62.5/125; naiset: 65.9/124). Kentältä löytyy myös range, putti- ja chippiviheriö ja bunkkeri, joten harjoitusmahdollisuudetkin ovat loistavat. Klubirakennuksessa on kahvio, saniteettitilat ja pieni pro-shop lähinnä pallo- ja tiivaraston täydentämiseen. Puolikas kierros kustansi 26 euroa ja muistaakseni koko kierros 34 euroa. Rangepoletit olivat normaalin 2 euroa kappale, jolla sai sen 32 palloa.

Testasin väylät lähes kylmiltään ja kierros menikin ihan tasoituksen ilmoittamalla tavalla, eli vaihtelevasti. Lauantai-iltana kello 17 jälkeen oli kentällä hyvin tilaa ja sain kiertää kentän yksin sopivalla välillä takana tulevaan ryhmään. Kätevästi pystyi pelaamaan muutamalla pallolla samanaikaisesti ja harjoittelemaan tiettyjä pelitilanteita. Maisemallisesti korkeuserojen ja lampien värittämän kentän väylät olivat loistavassa kunnossa ja viheriöt nopeita. Vesiesteetkin oli sijoitettu sen verran sopivasti, että pari palloa piti niihin upottaa. Väylän nurmikkoa mutustelleeseen poroon en sentään osunut. Pelillisesti olisi kyllä ollut järkevämpää suorittaa kunnolliset puttaus-, chippi- ja rangetreenit ennen pelikierrosta kuin vasta pari päivää sen jälkeen.

Golf näytti olevan aika suosittua jopa näin hieman syksymmällä, sillä en toista kierrosta kentällä ehtinyt suorittaa haluamaani aikaan (ilman ennakkovarausta). Jäipä vielä saavutettavaa sillekin kentälle ja kuulemma Kuusamoon on suunnitteilla täysimittainen golf-kenttä Kuusamon Tropiikin lähelle.

Sain valmistujaislahjaksi lahjakortin Golfin peruskurssille Kytäjä Golfiin, jossa PGA Pro Antti Vaalas opasti lajin saloihin kolmena opetuspäivänä ja yhtenä pelipäivänä, jolloin kierrettiin 9 reikää. Lisäksi pakettiin kuului neljä pelilippua, Kytäjä Golf Ry:n vuosijäsenyys ja tietenkin Green Card alkutasoituksella 54. Kurssin jälkeen lyönnit jo osuivatkin kohtalaisella onnistumisprosentilla väylälle, joten ehkä tästä pelistä jotain tulee muutakin kuin nurmipinnan moukarointia.

Golf on lajina maineeltaan suhteellisen elitistisessä asemassa, ja ei se toki aivan niitä edullisimpia harrastuksia ole, mutta alkuun pääsee kohtalaisen huokealla. Kentän kiertäminen kustantaa muutamasta kympistä vajaaseen sataan euroon per 18 reikää vieraspelaajan green fee -maksulla, mutta rangelle pääsee palloa hakkaamaan jo muutamalla eurolla per kori. Kun tähän lisätään varusteiden kuten käytettyjen mailojen, golfbägin ja mukavien pelivaatteiden hankinta, on alkupanostus muutamassa satasessa.

Itse ostin parilla kympillä työkaverin vanhat aloittelijamailat (puolikas setti), joilla pääsee hyvin alkuun ja niiden kaveriksi Niken Sasquatch Tour Carry -bägin, jolla mailoja on mukava kentällä kanniskella. Lisäksi golf-etikettiin kuuluu hieman siistimmät vaatteet kuin farkut ja t-paita, joten kaupasta lähti mukaan myös pari pelipaitaa ja housut, jotka ovat puuvillavaatteisiin verrattuna paljon paremmat. Lisäksi ostin Eccon Casual Cool II -golfkengät, joilla kentällä on mukava kävellä. Kuten kaikissa urheilulajeissa, on lajin harrastaminen paljon hauskempaa kunnon varusteilla ja välineillä, joilla siitä nauttii.

Peruskurssin jälkeen olen nyt käynyt muutaman kerran rangella hakkaamassa palloa ja ehkä se lyönti alkaa sieltä löytymään. Perustekniikka on tiedossa, mutta sen toteuttaminen onkin sitten toinen asia. Kropassa on turhan paljon jäykkyyttä rentoon heilahdukseen. Toiveita kuitenkin on, sillä opettaja totesi hyvin muutamalle kurssilla perusteita kertaavalle, että eihän golfissa muuta olekaan kuin perusteita. Tietenkin lyöntiin vaikuttaa moni asia, mutta kaikki lähtee hyvästä otteesta ja heilahduksesta.

Jos lyöntitekniikassa ei mitään mystillistä ole (karkeasti sanottuna), niin vastaavasti mailojen valinnassa ja tekniikassa sitä löytyy, ainakin mitä golf-aiheisia foorumeita lukee. On nostokulmaa, lapakulmaa, offsettiä, bouncea, varren jäykkyyttä, taipumaa, svingipainoa ja valettua tai taottua lapaa ja vaikka mitä nyanssia. Aloittelijan onkin hyvä vakiinnuttaa ensin oma svingi, kuin sännätä kauppaan ostamaan satojen eurojen mailasettejä. Perusrautasetillä pärjää alkuun mainiosti ja puumailat usein vain sekoittavat lyönnin. Tietenkin pitkillä väylillä avaus esimerkiksi puukolmosella tuo pallon todennäköisesti lähemmäs lippua kuin raudalla huitaisu. Draiverin hankinta aloittelijalle on kuulemma aika turhaa.

Oma kotikenttä löytyy siis nyt Kytäjältä Hyvinkään kupeesta, johon on hieman ikävän pitkä matka Helsingistä, noin kolme varttia, mutta lähiseuduilta löytyy kyllä useita kenttiä joilla käydä kiertämässä ja lyöntiä treenaamassa. Löfkulla Golfin range on tullutkin jo testattua ja Paloheinä Golf on myös lähellä. Kotikentällä olisi vain se etu, että siellä range on nurmikolla ja pallot ilmaisia. Kytäjä on kyllä yksi Suomen hienoimmista golf-kentistä kahdella 18 reiän kierroksella, mutta niin on hintakin komea. Vuokrapelioikeus kustantaisi loppukaudeksi jotain 900e tietämillä ja green fee kierrokselta on 90e. Ei sillai, ettäkö edes tasoitus tuonne riittäisi, mutta eiköhän se edes hieman niiden neljän puolikkaan kierroksen aikana laske.

Nyt vain pitäisi luottaa siihen, että Suomen kesässä on paljon aurinkoisia päiviä siten, että osan niistä voi käyttää pyöräilyyn ja loput golffiin. Rangelle voi sentään lähteä hieman heikommassakin säässä ja näin alkuun se tosiaan on tarpeen. Harmillista vain, että on ilmeisesti enemmän sääntö kuin poikkeus, että rangella on matot, eikä nurmikkoa, josta pallon lyönti vastaisi enemmän pelitilannetta.

Katselin alkuun Burtonin mallistosta Supermodel ja Custom -lautoja ja myyjän ehdottamia Nitron Panteraa ja Riden Conceptia. Lisäksi viime kauden laudoista löytyi Burtonin T6 ja K2:n Zero. Burton on kuitenkin aina Burton, joten kun T6:n hinta oli 40%:n alennusten jälkeen laskenut järkyttävästä lähtöhinnasta kohtuulliselle tasolle, oli valinta selvä. Samalla tarvitsin lautaan myös siteet ja hyllystä löytyi sopivasti viime kauden K2 Auto Everit. Lisäksi mukaan tarttui Burtonin 166cm:n pehmustettu lumilautalaukku ja kaapelilukko suojaamaan rakkaita välineitä sillä välin, kun omistaja on rinnekahviossa kaakaolla.

Rahamieshän olisi sylkäissyt vanhan kauden välineille ja napannut hyllystä mukaan kauden 2010 trendiväreissä olevan Supermodel X:n tai Custom X:n, mutta koska ei se raha tunnu edelleenkään puissa kasvavan, pitää hieman miettiä mihin sitä syytää. No, eipä välineet yleensä vuodessa miksikään muutu kuin väritysten osalta, joten laatuvälineet lähtevät kerrankin sopivaan (lue järkevään) hintaan. Kun vielä kokonaissummasta sai plussakortilla 20% alennusta, lähti Marko kamat kainalossa kohti autoa erittäin tyytyväisin mielin.

Nyt vain sitä lunta ja paljon! (pakkasta voisi olla kyllä hieman vähemmän kuin -20 C)

Burton T6 (2009)

Burton T6 on kevyt “all-mountain freestyle” -lumilauta rakennettuna alumiini-puuydin yhdistelmällä. Lautaa mainostetaan Terje Haakonsenin ja Nicolas Mullerin nimillä, jotka syöksyvät laudalla lumen läpi ja ilmassa ääntä nopeammin. Smooth Ride -teknologia vähentää laudan aiheuttamaa tärinää laskijalle, kun samaan aikaan alumiininen hunajakennoydin pitää laudan tarkasti kurssissaan ja tekee siitä kestävän.

Teknisesti ja arvosteluiden perusteella lauta siis näyttäisi mainiolta, mutta tositoimiin ja laskuominaisuuksien testaukseen pääsen vasta parin viikon päästä Rukan rinteillä.

Burton T6 162 (2009) ominaisuudet lapun mukaan ovat (englanniksi):

• Feel: 8
• Shape: Directional
• Flex: Directional
• Base: Sintered N2O WFO Vision
• Core: Alumafly Core With Multizone EGD And Even Profile
• Fiberglass: Triax Response
• Sidewalls: Slantwall
• Edges: Stainless Steel Pressure Distribution Edges With Grip And Rip Tune
• Length: 162cm
• Eff. Edge: 125.50
• Waist Width: 24.80cm
• Nose/Tail Width: 29.35cm
• Sidecut: 8.12m
• Extra: Smooth Ride, Pro-Tip, Infinite Ride

K2 Auto Ever (2009)

Lumilauta ilman siteitä on kuin… no, sellaiset kuitenkin tarvittiin, ja koska vuoden 2009 T6:ssa on vielä perinteiset kiinnikkeet siteille, pystyi valikoimaa katsomaan myös muiden kuin Burtonin mallistosta. Tämä olikin erittäin hyvä asia, sillä katselin jo aikaisemmin K2:n Auto siteitä, joissa “erikoisuutena” varvassträppi kiristyy ja avautuu automaattisesti nilkkasträpin kanssa.

Sen mitä netistä siteistä luin, on niiden hyvinä puolina helppokäyttöisyys, siteessä on riittävästi pehmustetta ja säärituki on sopivan joustava. Siteen rungosta löytyy hiilikuitua, joka tekee siitä myös kevyen. Miinuspuolina pohditaan kiristyssysteeminen hajoamista, jota voi olla vaikea korjata. Asia selvinnee kuluvien vuosien aikana.

Stund -TV-sarjasta on ilmestynyt jo yksi kausi ja toinen on jokin aika sitten juuri alkanut. Sarjan videot ovat katsottavissa Pinkbikessä Stund-blogissa. Aikaisemmin blogissa linkitettyjä videoita ei vanhoilla linkeillä löydy, vaan ne pitää etsiä erikseen (listassa). Tähän mennessä ovat ilmestyneet:

• kausi 1, episodi 1
• kausi 1, episodi 2
• kausi 1, episodi 3
• kausi 1, episodi 4
• kausi 1, episodi 5
• kausi 2, episodi 1
• kausi 2, episodi 2

Ensimmäisen kauden jaksot voi kätevästi ladata omalle koneelle MTBView.com-sivustolta myöhempää fiilistelyä varten. Ajopaikkoja ovat ilmeisesti Utah, Kelowna, Kamloops, Van/Whistler ja Nelson. MTBView.com-sivustolta löytyy myös muuta mukavaa katsottavaa kuten Drop in -sarjan viides kausi ja muita pyöräilyaiheisia videoita. Kun syksyn harmaus ja ankeus yllättää, kannattaa siis suunnata Internetiin ja haaveilla edessä odottavasta kesästä ja hetkistä pyörän päällä.

Specialized Globe San Francisco 1 on nimensäkin mukaisesti yksivaihteinen kaupunkipyörä, josta löytyy mekaaniset levyjarrut ja 26×1.5 -tuumaiset katurenkaat. Alumiininen runko vastaa hyvin polkijan käskyihin ja pyörän alhainen painopiste tekee ajosta vakaata. Takapyörä on kiinnitetty säädettävällä dropoutilla, joten huoltotoimet on helppo suorittaa. 32×16 -välityksellä varustettuna myös ylämäet nousevat ihan kätevästi puristaen ja suorillekin riittää vauhtia.

Geometrialtaan Specializedin katukiitäjä on hieman hyökkäävän tuntuinen ja ohjaustuntuma on nopeahko. Luultavasti vaihdan ohjauskannattimen hieman pidempään ja ohjaustangon pienellä nousulla varustettuun leveämpään malliin, jolloin myös ajoasento nousee sopivasti. Myös polkimet luultavasti vaihtuvat ns. DH-polkimiin tai vastaaviin.

Suomen kesää ajatellen pyörästä löytyy vakiona kiinnikkeet lokasuojille, joita ei viime vuoden mallissa ollut, joiden avulla pyörään saa kunnolliset lokasuojat. Tietenkään kiinnikkeistä huolimatta ei takalokasuoja oikein askartelematta asettunut, vaan tarvitsi hieman rälläkkää ja soveltamista. Lokasuojatkin olisivat voineet olla hieman leveämmät, mutta se jää nähtäväksi.

Muutamia mieltymysasioita lukuun ottamatta Spessulla kruisailu sujuu nautittavasti ja työmatka taittuu nopeasti. Sinkula on lisäksi kohtalaisen huoltovapaa, joten voi antaa mennä vaan ja välillä hieman ketjuja rasvailla.

kuvat: pyorahuolto.com

Uuteen pyöräilykauteen onkin tänä vuonna helppo lähteä, kun kalusto on hyvässä iskussa. Melkein vuosi sitten tilanne oli toinen ja 2002-vuosimallin Trek Fuel 90 vaihtuikin Trekin hieman järeämpään Fuel Ex 9.0 -täysjoustomalliin. Muutos olikin suuri, sillä jarrut vaihtuivat levyjarruihin, joustomatka kasvoi xc-kurjistelusta enduro-mittoihin ja viimeisenä silauksena Fuel Ex 9.0 rakentuu OCLV Black -hiilikuidusta valmistetun rungon ympärille.

En alunperin ollut edes ajatellut hiilikuituista 9.0 -mallia (hintakysymys), mutta kun tilaisuus sellaisen hankkimiseen sopivaan hintaan tuli, ei muita vaihtoehtoja kauaa tarvinnut miettiä. Olihan alla jo kokemusta hiilikuituisesta Trekin OCLV Pro Issue 9900 (1997) -pyörästä kilpauran ajoilta. Runkomateriaalien eroista ja eduista ei voi kuin kiistellä, mutta samalla lailla ne kaikki lopulta hajoavat, jos ovat hajotakseen. Hiilikuidulla saadaan kuitenkin hieman alumiinia kevyempiä ja sopivan jäykkiä runkoja.

Trek toi viime vuonna Fuel Ex -mallin täysjoustopyöriinsä ABP ja Full Floater -nimellä kulkevat edistykselliset jousitusratkaisut, jotka olivat osa ostopäätöksen muodostumista. Ratkaisuilla pyritään tehostamaan jousituksen toimivuutta ja jarrun vaikutusta jousituksen toimintaan. Trekin insinöörit voivat selittää tarkemmin:

Lyhyesti suomennettuna siis kerrottakoon Active Braking Pivot (ABP) ja Full Floater -ratkaisuista, että ABP:lla saavutetaan aktiivinen jousitus myös jarruttaessa, joka lisää pyörän kontrolloitavuutta, kun jarruttaminen ei jäykistä jousitusta. Tämä on toteutettu lisäämällä yksi nivel taka-akselin kohdalle. Full Floater vastaavasti parantaa joustomatkan hyödynnettävyyttä, kun takaiskari on kiinnitetty tavallaan joustavasti takalinkun liikkeeseen nähden. Ratkaisu tarjoaa aktiivista toimintaa pienten töyssyjen osalta, mutta silti ei keinu tai heilu poljettaessa. Kuulostaa aika markkinamiesten puheelta, mutta myös käytännössä ratkaisu on erittäin toimiva.

Nippeli-ihmisille mainittakoon vielä, että pyörästä löytyy edestä 90-130mm joustava Foxin Talas RL ja takaa Foxin Float RP23. Osasarja on pääosin kasattu Shimano Deore XT:n ympärille ja renkaiden pyörimisen hoitavat Bontragerin Race Lite -kiekot. Hiilikuitua on rungon lisäksi käytetty Bontragerin Race X Lite satulatolpassa ja ohjaustangossa. Eli kokonaisuutena pyörä ei sisällä mitenkään erikoisia osavalintoja. Satulaksi tosin vaihdoin Selle Italia SLR XC Gel Flow ja polkimiksi CrankBrothersin Egg Beater sl-vispilät. Lisäksi askartelin Shaman Rockring Compista rautasahalla sopivan kokoisen suojan eturattaalle. Tärkeintä tietoa eli painoa, ei ole tiedossa, mutta eiköhän sitä jostain vaaka joskus löydy.

Aurinkoisia pyöräilykelejä odotellessa voisi vielä käydä rengaskaupoilla ja miettiä, josko pienentäisi pyörivää massaa vaihtamalla sisäkumit tiivistyslitkuun eli laittamalla alle tubeless-renkaat.

Nokian tutkimusprojektista kehittynyt Sports Tracker yhdistää matkapuhelimen GPS:n kanssa ja tarjoaa reittitiedon lisäksi tietoja muun muassa nopeudesta, kuljetusta matkasta ja käytetystä ajasta. Sovellus toimii Nokian S60 v3.0 ja 3.1 -sarjan puhelimilla ja tarvitsee puhelimen lisäksi siis Bluetoothilla varustetun GPS-palikan tai sisäänrakennetun GPS-vastaanottimen.

Urheilusuorituksen aikana on mahdollista kuljettua matkaa, aikaa, sekä nopeutta ja suorituksen jälkeen tallennettuja tietoja voi tarkastella matkapuhelimesta tai tiedot voi lähettää suoraan Nokian web-palveluun, jossa kuljettua reittiä voi tarkastella kätevästi Google Maps -kartalta. Suoritusten näkyvyyden voi myös rajata vain itselle, kavereille tai kaikille näkyväksi. Sports Trackerin urheilusuorituksen voi tallettaa muistikortille muun muassa GPX-muotoisena ja web-palvelusta reitti saadaan KML-muodossa.

Testailin ensimmäistä kertaa Sports Trackeria alkutalvesta Nokian N95 -puhelimella ja näin pyöräilykauden kynnyksellä treenipäiväkirjassa on nyt pari testauskertaa enemmän. Yleisesti ottaen Sports Tracker toimii hyvin, eikä näyttäisi tunnin-parin lenkin aikana syövän kännykän akkua mitenkään erityisesti. Urheilusuoritusten jälkeen Molemmilla testikerroilla lenkin alkupuolisko on jäänyt tallentumatta, koska N95:lla GPS-satelliittien löytyminen vie kohtalaisen kauan: viidestä kymmeniin minuutteihin. Jotta Sports Trackerista saisi kaiken hyödyn irti, pitäisi ennen lenkkiä odottaa, että laite löytää GPS-satelliitit. Pyöräilymittarin tallentamien tietojen lisäksi GPS:llä tuotettu kuljettu reitti ja korkeuserot tarjoavat kattavan tiedon urheilusuorituksesta. Ainoaksi ongelmaksi jää kaiken treenaustiedon tallentaminen kätevästi.

GPS tuo mielenkiintoista lisäarvoa kuntoiluun ja harrastukseen, mutta tiedon järkevässä tallentamisessa on vielä hieman ratkaisemattomia kysymyksiä. Nokian Sports Tracker -sivuston lisäksi reittitiedon tallentamisen mahdollistavia harjoituspäiväkirjoja ei ilmeisesti ole olemassa ja erilaiset yhteisölliset harjoituspäiväkirja-palvelut ovat hajanaisia ja ominaisuuksiltaan eivät Excel-taulukkoon verrattuna tarjoa oikein muuta kuin yhteisöllisyyden. Aikaisemmin Lenkkivihkossa oli mahdollista tallettaa GPS-dataa reiteiksi harjoituksen yhteyteen, mutta nyt tuota ominaisuutta ei enää näyttänyt olevan. En myöskään onnistunut liittämään Sports Trackerin tuottamaa GPS-paikkatietoa Pytraineriin, koska tiedostossa oli epäyhteensopivuus päiväysten kanssa.

Olisi siis selkeästi tarvetta web/erillisohjelma-harjoituspäiväkirjalle, johon voisi syöttää GPS-dataa, katsoa reittiä kartalla sekä web-pohjaisena tuoda omat treenit esimerkiksi pdf- tai ods-formaateissa omalle koneelle. Maailmalta näytti muutamia ainakin pyöräilyyn keskittyneitä enemmän tai vähemmän harrastelijavoimin pyöritettäviä palveluita löytyvän, mutta ilmeisesti Suomi on vielä liian pieni markkina-alue kattavan palvelun kehittämiseksi (Sports Trackerin lisäksi).

Pytrainerin asentaminen on yksinkertaista, sillä saatavilla on asennuspaketit useimmille Linux-distribuutioille. Gentoolle löytyy 1.4.7.2-version ebuild, jonka avulla saadaan vaadittavat kirjastot kerralla kuntoon, ainakin teoriassa. Ebuildin tuomien pakettien lisäksi piti vielä hakea dev-python/gnome-python-extras, joka veti mukanaan lisää paketteja ja tämänkin jälkeen tarvittiin vielä dev-python/soappy. Gentoon ebuild vaatisi siis hieman korjailua tarvittavien kirjastojen suhteen. KDE- ja Gentoo-käyttäjänä tarvitsin vielä dev-python/matplotlib-kirjastolle gtk -USE-flägin. Kaikkien tarvittavien kirjastojen asettamisen ja ihmettelyn jälkeen Pytrainer viimeinkin käynnistyi.

Pytrainer on toteutettu käyttämällä Pythonia ja GTK+:aa ja lopputulos on asiallinen, joskin KDE-käyttäjän mielestä käyttöliittymän toteuttamiseen olisi voitu käyttää Qt:tä. Ulkoasultaan Gnomeen suunniteltu ohjelma ei ole kovinkaan hehkeä KDE-ympäristössä. Käyttöliittymä on kuitenkin onnistunut ja toimiva: vasemmalla näkyy kalenteri-ikkuna ja valitun päivän suoritukset ja oikealla valitun suorituksen tiedot. Tiedon tallettamiseen käytetään vakiona tiedostopohjaista SQLite-tietokantaa, joka on hyvä vaihtoehto XML-tiedostojen käyttämiselle. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää MySQL-tietokantaa.

Käyttöliittymä on myös käytännössä selkeä ja uusien urheilusuoritusten syöttäminen on helppoa. Tarjolla on talletuskentät otsikolle, kokonaismatkalle, ajalle, keskinopeudelle, sykkeelle, kalorikulutukselle, kommenteille ja GPX-tiedostolle ja tiedoille. On selkeästi havaittavissa, että lähtökohdiltaan ohjelma on tarkoitettu lajeille, joissa mitataan matkaa, nopeutta ja aikaa ja lajilistalta löytyykin valmiiksi pyöräily ja juoksu. Listalle voi lisätä haluamiaan lajeja, mutta esimerkiksi kuntosalikäyntien kirjaaminen kommenttikenttään ei ole kovin mielekästä.

Pytrainerin perustoiminnallisuuksien lisäksi erikoisuutena on mahdollisuus tuoda GPS-laitteelta tietoja ohjelmaan tai syöttää tiedot GPX-tiedostosta, jonka jälkeen reittiä voi tarkastella Google Maps -liitynnästä. GPS-dataa voi tuoda suoraan Garminista, Ipod+Nike ja Google Earthista. Periaatteessa GPX-tiedoston avulla paikkatiedon tuominen pitäisi onnistua laitteesta kuin laitteesta, mutta kun yritin liittää N95:n Sports Tracker -ohjelman tuottamaa GPX-tiedoston dataa urheilusuoritukseen, eivät tiedoston aikaleimat ohjelmalle kelvanneet. Laajennuksina löytyy muun muassa WordPress-plugin, jolla saa urheilusuoritukset lähetettyä suoraan blogiin.

Ominaisuuksiltaan Pytrainer on perustasoa ja tarjoaa mahdollisuuden urheilusuoritusten seuraamiseen. Oikeastaan parhaimpana ja painottuneena ominaisuutena on GPS-tiedon liittäminen ja sisäänrakennettu Google Maps. Itse suoritusten kirjaaminen ja niiden seuraaminen jää mielestäni hieman keskenkertaisesti toteutetuksi. Suorituksista saa erilaisia graafisia kaavioita eri arvojen suhteen, mutta kaaviot ovat suhteellisen yksinkertaisia. SportsTrackeriin verrattuna menetetään sykemittarin tietojen tuonti, mutta saadaan GPS-tiedot, joka voi käytöstä riippuen olla hyvä vaihtokauppa. Muilta ominaisuuksiltaan Pytrainer ei aivan nouse SportsTrackerin tasolle, vaikka tarjoaakin vastaavat perustoiminnallisuudet.

Pytrainerin sivuilla lupaillaan hyvältä kuulostavia ominaisuuksia 2.0.0 -versioon, mutta siihen taitaa olla vielä kohtalaisen pitkä matka. Ominaisuuslistalta löytynee tällöin reittien tilastoja, Google Maps -karttoja, karttapisteiden muokkausta, tukea GPS-laitteille, monikielisyyttä ja harjoitustulosten parempaa visualisointia. Nähtävästi osa näistä toiminnallisuuksista, kuten kartat ja karttapisteiden muokkaus taitavat löytyä jo testaamastani 1.4.7.2-versiosta. Tulevassakaan versiossa ei tosin lupailtu sykemittarin tietojen tuontia tai parempaa syketietojen tilastointia, joka olisi ollut kanssa ihan kätevä ja toteuttamisen arvoinen ominaisuus.

Valmiit urheilusuoritusten seurantaan tarkoitetut ohjelmistot eivät edelleenkään oikein vakuuta toimivuudellaan. Kesällä testaamani SportsTrackerin 2.5.1-versio jätti hieman toivomisen varaa, eikä Pytrainer ollut juurikaan parempi. SportsTrackerin eduksi on mainittava, että 3.0-version myötä toteutusalusta on vaihtunut C#:stä Javaan, joten asennus on nyt helpompaa ja suorituskyky (sivun mukaan) parempi. Käytännössä en kuitenkaan onnistunut käynnistämään SportsTrackeria Java Webstartia enkä binääriä käyttäen.

Vaihtoehtoisesti Webissä on tarjolla useampiakin ilmaisia harjoituspäiväkirjoja erilaisin ominaisuuksin. Yleiskäyttöisiä harjoituspäiväkirjoja ovat esimerkiksi Nokia Sports Tracker, Lenkkivihko.fi, Treenit.net, Kuntoportaali.fi ja Fillarointipäiväkirja panostaa pyöräilyyn. Pitänee joskus testailla.

Muutamia ruudunkaappauksia Pytrainerista testidatalla varustettuna: