Oikeastaan olin jo aikonut ostaa halvemman Samsungin LE40B557 -television, mutta perjantaina käydessäni Tammiston Expertillä kyseistä televisiota katsomassa, sai myyjä perusteltua 100Hz:n etuja, mutta sopivaa televisiota ei kuitenkaan ollut tarjota. Samalla reissulla kävinkin Jumbossa, jossa Sony Centerin palvelualtis myyjä teki sopivan tarjouksen Sonyn taulunomaisesta KDL-40E5520-mallista, jonka lauantaina kävin sitten noutamassa. Mukaan lähti myös Xbox 360:sta varten HDMI-kaapeli ja Macbookin liittämiseen DVI-HDMI -kaapeli.

Sonyn KDL-40E5520 on sisuskaluiltaan vastaava kuin testeissä hyvin menestynyt KDL-40W5500-malli, mutta on varustettu kauniimmalla ulkokuorella. Tekniikkajargonia sen verran, että 100Hz:n Motionflow-tekniikka pitää huolen urheiluohjelmien liitetoistosta ja Bravia Engine 3 huolehtii kuvan prosessoinnista. Digivirittimet löytyvät antenni- ja kaapelitelevisioon, sekä teräväpiirtolähetyksiä varten. Liitäntöjen osalta TV:stä löytyy muun muassa neljä HDMI-liitintä, kaksi SCARTtia, optinen äänen ulostulo, komposiittiliitäntä, VGA-liitäntä, USB-portti ja verkkoliitäntä. Eli ihan riittävästi.

Kuvaltaan televisio täyttää odotukset hyvin ja laadullisesti jopa normaalit televisiolähetykset näyttävät ihan kelvollisilta. Teräväpiirron osalta vertailukohta jää Nelonen HD -kanavan ja Xbox 360:n tarjoaman kuvamateriaalin asteelle, mutta hyvältä näyttää. Myös 40-tuumainen 1920 x 1080 -resoluutiolla varustettu Mac OS X -työpöytä näyttää kivalta. Mukava surffata sohvalta television kehyksiin sointuvan Applen alumiinisen näppäimistön ja Logitechin hiiren avulla, vaikka sohvapöytä onkin hieman turhan matala ja kaukana täysin miellyttävään käyttöön.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Sony ei loista monipuolisuudellaan, sillä saman hintaluokan Samsungissa (LE40B655) on vaikka mitä lisäominaisuutta. Muun muassa DNLA-toiminto eli kuvien ja videoiden toistaminen verkon kautta toimii useampien tiedostoformaattien kanssa Samsungissa kuin Sonyssa, vaikka ilmeisesti senkin käytännön toteutus on hieman kömpelö. Kuvan ja muotoilun (E-sarja) osalta Sony kyllä pärjää mainiosti. Lisäksi pelaamisen osalta Sony on parempi valinta, sillä Samsungia on moitittu suuresta input lagista. Ainakin Guitar Hero luontui entiseen malliin myös taulutelevisiolla, joten ongelmia sen suhteen ei ole. Lisäksi siro ja valkoinen kaukosäädin on paljon kivempi kuin Samsumgin halko.

Ei kaikki hyvää, ellei huonoakin. Ilmeisesti uusimmassa firmwaressa on television kanavien järjestely mahdotonta, joten niiden osalta pitää tyytyä hieman uuteen jakoon. Enemmän tämä haittaa Nelosen HD -kanavan sijainnin osalta, joka on kaukana normaalista Nelosesta. Myös Sonyn DNLA-tuki on erikoinen, sillä en saanut yhteyttä muodostumaan ushare- tai PS3 Mediaserver DNLA-palvelimilla, jotka toimivat esimerkiksi PlayStation 3:n kanssa. Liitäntöjen osalta seinälle kiinnittämistä varten on kaksi HDMI-liittimistä, samoin kuin verkko- ja USB-liitäntä sijoitettu laitteen sivulle, joka tuo helposti piuhat ikävästi laitteen sivusta esille.

Entinen JVC:n 28-tuumaisella tasaisella kuvaputkiruudulla varustettu laajakuvatelevisio pääsee kierrätykseen vanhemmilleni ja kelpo peli se vieläkin on. Ero 40-tuumaisen taulutelevision ja 28-tuumaisen kuvaputken välillä on kuitenkin huima ja hieman melkein harmittaa, miksen ole aikaisemmin saanut ostopäätöstä tehtyä. Toki nyt tietenkin säästi jotain neljän-viidensadan euron pintaan ja halvemmallahan sitä olisi voinut selvitä toisilla merkeillä kuten LG:n kanssa, mutta kyllä E-sarja on tyylikkyydeltään omaa luokkaansa.

Vielä jäi hankkimatta Wiin liittämiseen komponenttikaapeli, mutta SCART saa kelvata. Sen kautta kuvan pitäisi lisäksi olla hieman pehmeämpi, joka tässä tapauksessa on jopa toivottavaa, koska Wii ei Full HD -resoluutioihin kykene. Mahdollisesti ostoslistalla on myös toinen mini Display Port – DVI -välikappale ja pidempi DVI-HDMI -kaapeli, jotta Macbookin liitännän saa hieman paremmin kulkemaan lattiatasossa.

Syksyn ja synkkien aamujen lähestyessä on taas aika vetää virtapiuha yöpöydällä kesän ”talvehtineesta” Philipsin Wake-up Lightista sähköpistokkeeseen ja herätä valon sarastukseen. Kevään ja kesän valoisina aamuina ei sarastusvalolla ole juuri virkaa, mutta vajaa vuosi sitten ostamani Philipsin sarastusvalo herättää mukavasti talven pimeisiin aamuihin. Vaikka virkeyttä on hieman hankala mitata, on ainakin henkisesti mukavampaa herätä valoisaan hetkeen, kuin perinteisen herätyskellon pirinään pimeässä. Talven pimeydessä pienikin lisävalo on plussaa.

Sarastusvalon periaate on valon voimistuminen hitaasti kohti määritettyä kirkkautta 30 minuuttia ennen asetettua herätysaikaa, jonka avulla elimistö herää pehmeämmin kuin perinteiseen shokkiherätykseen. Tuotekuvauksen mukaan ”Valo osuu silmiin ja vaikuttaa positiivisesti energiahormoneihin ja valmistelee hellävaraisesti elimistöä heräämiseen”. Maksimissaan 300 luksin valotehon lisäksi herätyksen tueksi saa linnun laulua, viidakon ääniä, tuulen suhinaa, merkkiäänen tai radion, joka onkin toiminut ihan hyvin, vaikka kuuluvuuden osalta joutuukin piuhaa virittelemään. Herätysääni voimistuu hiljaksiltaan, joten keskelle rokkikonserttia ei tarvitse säpsähtää. Valossa on lisäksi uniajastin, jolloin esimerkiksi valoa tai radiota voi käyttää ennen nukkumista halutun ajan.

Vaikka ostohinnaltaan sarastusvalo on suhteellisen tyyris, voi sitä rahojaan turhempaankin käyttää. Herääminen onnistuu hyvin, vaikka optimaaliseen käyttöön tarvitsisikin kaksi sarastusvaloa, yksi kummallekin puolelle sänkyä. Kylkeä on hieman liian helppo kääntää, kun valo alkaa paistaa silmiin. Lisäksi vain kahden metrin pituinen sähköjohto on hieman nihkeä, jos sängyn lähellä ei ole sähköpistoketta.

Atlantin toisella puolella tämä on ymmärretty ja markkinoilla on saatavilla ongelmaan ratkaisu. Muun muassa Smarthome kauppaa 360 astetta kääntyviä pistorasioita, joihin saa helposti yhtäaikaisesti kaksi isoa töpseliä tai laturia. Kätevää ja edullistakin.

Vielä jos tällaisia olisi saatavilla myös sukopistorasioina, vaikka joissain jatkojohdoissa onkin pistorasiat käännetty hieman kulmittain.

En ole juuri sähkötekniikkaa lukenut, mutta luulisi olevan yhtä helppoa kääntää pistorasiat hieman sivuttain, kuin niiden suoraankin laittaminen. Vai onko sillä oikeasti jokin tarkoitus, että vuosikymmeniä on kahden pistorasian koteloiden tökkelit sijoitettu mahdollisimman epäkäytännöllisesti?

(via Gizmodo)

Kaukokytkin-paketissa tulee mukana kolme kaukosäätimellä ohjattavaa pistorasiaa, jotka liitetään pistokkeen ja johdon väliin ja kaukosäädin, jolla voi ohjata neljää eri pistoketta. Pistorasioita voi kytkeä päälle ja pois erikseen tai kaikki kerralla ja kantamaksi ilmoitetaan enintään 70m. Hintaa paketilla on noin 35 euroa eli ihan kohtuullisesti.

Käytännössä Kaukokytkin lupaa paljon, mutta ei lunasta lupauksia ainakaan kantaman osalta. Kaukosäädintä saa tökkiä oikein kunnolla ja mieluiten läheltä kuin kaukaa, että vastaanotin suostuu yhteistyöhön. Vaikka toimintaa joutuukin hieman potkimaan, on kaukosäätimellä ohjattavien pistokkeiden ohjaus kuitenkin helpompaa, kuin kökkiä etsimässä jatkojohdon virtakytkintä. Viihde-elektroniikan lisäksi kaukokytkin on kätevä esimerkiksi vitriini- tai kirjahyllyvalaistuksen ohjaamiseen.

Kätevä laite hintaansa nähden, mutta toimintavarmuudesta voisi maksaa hieman enemmänkin.

Kesäisin maistuu kylmä juoma ja mikäs sen parempaa, kuin korkata viilennetty tölkki virkistävää juomaa USB-minijääkaapista.

Brandon USB-minijääkaappi kylmenee 8,5°C lämpötilaan viidessä minuutissa ja sisään sopii yksi 0,33cl tölkki. Jääkaapin sisältä löytyy tietenkin myös valo, joka valaisee kooltaan 19,4x9x9cm ja 362 grammaa painavaa, muovista valmistettua minijääkaappia.

Juomaa viilentävä USB-vekotin maksaa 33 dollaria ja päälle lisätään ainakin 3 dollarin toimituskulut. Aivan halvalla ei virkistävää ja viileää juomaa ole tarjolla.

Tyyliltään vekotin muistuttaa vanhanajan kokis-automaatteja, mutta lopputulos on aika halvan näköinen. Kätevä vaihtoehto varmasti, jos työpaikalla ei ole yhteistä jääkaappia tai kylmät juomat katoavat parempiin suihin.

(via Gizmodo)