Helpointa LaTeXin lähestyminen on käyttämällä jotain valmista dokumenttipohjaa kuten Tapio Leppälammen Thesis-pohjaa (zip, 23KB) tai Mikko Hämäläisen Thesis -pohjaa. Mallipohjista voi katsella eri menetelmiä toteuttaa asioita ja soveltaa omiin tarpeisiinsa. Etenkin Leppälammen mallipohjassa on hyvin käsitelty eri asioiden toimivuutta LaTeXissa, vaikkakin lähtökohta on matemaattispainotteiseen dokumenttiin.

Tässä muutamia vinkkejä, jotka ovat itsellä tulleet eteen. Lista täydentynee, kun ongelmakohtia ilmenee.

Kuvien liittäminen dokumenttiin
Kuvien liittäminen LaTeX-dokumenttiin ei ole niin yksinkertaista kuin mitä sen haluaisi olla. LaTeX osaa helposti käsitellä eps-formaatissa olevia kuvia, mutta kaikkia kuvia ei ole järkevää muuntaa eps-muotoon.

Kuvia voidaan liittää onneksi myös muissa formaateissa, kun dokumentti käännetään PDFLatexilla, joka syö tutumpia PNG, JPG ja PDF -tiedostoja. Tämä onnistuu määrittelemällä grafiikat \usepackage[pdftex]{graphicx} -pakettikomennolla. Tämän jälkeen ei tosin Latexilla kääntö enää onnistu, eli DVI ja PS -muotoiset dokumentit jäävät saamatta, mutta koska PDFLatex tuottaa lopputuloksena PDF:iä, ei muita formaatteja tarvitakaan.

Lyhyesti sanottuna, kuvan liittäminen dokumenttiin onnistuu \includegraphics[scale=0.8]{kuvahakemisto/kuva} -komennolla, jossa voi lisäksi määritellä esimerkiksi skaalauksen scale-parametrillä. Skaalausta voi myös tehdä sisällyttämällä kuvan \scalebox{0.8}{} -laatikkoon.

Kuvien sijoittuminen dokumentissa onkin sitten aivan toinen asia. Hyvänä sääntönä voi kuitenkin pitää, että kuva ei ainakaan tule siihen kohtaan, johon sen haluaisit. Asiaan on opastettu hyvin ”Pitkänpuoleinen johdanto LaTeXin käyttöön” -oppaassa.

Taulukot
Taulukoidenkin kanssa joutuu hieman askartelemaan ja taiteilemaan, joten kannattaa lukaista ohje Wikibooksin LaTeX-kirjasta.

Kaavioiden otsikot ja viittaukset
Taulukoiden, kaavioiden ja kuvien yhteydessä, on dokumentteihin hyvä lisätä myös otsikkoteksti ja viittauskenttä. Kaavio merkitään \begin{figure} -alueen sisälle ja lisätään otsikkoa varten \caption{} -merkintä ja viittaukseen \label{} -merkintä. Nyt haluttuun kaavioon voi viitata tekstissä \ref{fig:kaavio} -merkinnällä, joka lisää tekstiin kaavion numeron. (LaTeX/Floats, Figures and Captions)

\begin{figure}[!h]
	\includegraphics{kuvahakemisto/kuva}
\caption{Kaavion otsikkoteksti}
\label{fig:kaavio}
\end{figure}

Usean rivin kommentti:
Tekstin jättäminen kommentiksi dokumenttiin onnistuu lisäämällä rivin eteen % -merkki tai merkitsemällä teksti comment-alueeksi. Komento löytyy \usepackage{verbatim} -paketista.

\begin{comment}
Lorem ipsum
Dolor sit
\end{comment}

Viitteet
Viittausten hallinta on LaTeXissa hoidettu kätevästi ja siitä kannattaa lukea Wikibooksin LaTeX-teoksen viite-osiosta. Kaikki viitteet saa tulostumaan käyttämällä \nocite{*} -merkintää.

UTF-8 -merkistöllä kirjoittamista varten määritellään tekstin enkoodaus seuraavasti:

\usepackage[utf8]{inputenc}
\usepackage[T1]{fontenc}

Kuitenkin, jos aikoo kirjoittaa dokumenttia eri alustoilla, etenkin myös Windowsilla, kannattaa tyytyä suosiolla perinteiseen Latin1 (ISO 8859-1) -merkistöön.

Backspace ja delete

Valitse Terminal-valikosta Preferences ja Settings-välilehden alta Keyboard-välilehti. Jos Key Mappingseissa ei kohdassa del (forward delete) ole arvoa \033}3~ niin lisää kenttään tuo arvo (send string to shell).

Mene “Advanced” -välilehdelle ja ota rasti pois kohdasta “Delete sends Ctrl-H”.

Jos Backspace ei toimi Terminaalin kautta otettaessa yhteyttä Linux-koneeseen, lisää käyttäjän kotihakemistossa (~/) sijaitsevaan ~/.bashrc -tiedostoon seuraava rivi: export TERM=xterm. Ota asetukset käyttöön komennoilla source ~/.bash_profile. Ongelma voi ilmetä etenkin screeniä käytettäessä ja screen vastaa vain “Wuff —- Wuff!!”.

Page up & down ja Home & End toimimaan ilman Shiftiä

Valitse Terminal-valikosta Preferences ja Settings-välilehden alta Keyboard-välilehti

1. Key mappingista valitaan haluttu toiminto
2. Actioniksi “send string to shell”
3. page down: string: \033[6~
4. page up: \033[5~
5. home: \033[1~
6. end: \033[4~

Lisää käyttäjän kotihakemistossa (~/) sijaitsevaan ~/.inputrc -tiedostoon seuraavat rivit. Jos tiedostoa ei ole, luo sellainen.

# allow the use of the Home/End keys
"\e[1~": beginning-of-line
"\e[4~": end-of-line

# allow the use of the Delete/Insert keys
"\e[3~": delete-char
"\e[2~": quoted-insert

# mappings for "page up" and "page down" to step to the
# beginning/end of the history
"\e[5~": beginning-of-history
"\e[6~": end-of-history

# alternate mappings for "page up" and "page down"
# to search the history
# "\e[5~": history-search-backward
# "\e[6~": history-search-forward

Käynnistä Terminaali uudelleen, tai ota asetukset käyttöön komennoilla source ~/.bash_profile ja bind -f ~/.inputrc

UTF-8 merkistö

Valitse Terminal-valikosta Preferences ja Settings-välilehden alta Advanced-välilehti

• Rasti pois ruudusta “Escape non-ASCII input”
• Poimi Character encoding -kohdasta: Unicode (UTF-8)

Lisää ~/.inputrc -tiedostoon rivit:

# Be 8 bit clean.
set input-meta on
set output-meta on
set convert-meta off

Lisää ~/.bash_profile -tiedostoon rivi export LC_CTYPE=en_US.UTF-8

Ota muutokset käyttöön käynnistämällä Terminal uudelleen tai komennoilla source ~/.bash_profile ja bind -f ~/.inputrc

Irssi screenissä ja UTF-8

Muokkaa screeniä ajavan koneen merkistöasetuksia ~/.inputrc -tiedostoon edellä mainitulla tavalla.

Lisäksi lisää ~/.bashrc -tiedostoon seuraavat rivit:

export LANG="en_US.UTF-8"
export LC_CTYPE="fi_FI.UTF-8"
export LC_TIME="fi_FI.UTF-8"
export LESSCHARSET="utf-8"

Aseta Irssissä (0.8.10 tai uudempi) terminaalin merkistöksi UTF-8 antamalla komento /set term_charset UTF-8 ja aseta Recode-asetukset seuraavasti:

/set recode ON
/set recode_autodetect_utf8 ON
/set recode_fallback iso-8859-15
/set recode_out_default_charset utf-8
/set recode_transliterate ON

Jos kanavan nimessä on ISO-8859-1 ääkkösiä, pystyy esimerkiksi kanavalle #ääöö liittymään käyttämällä komentoa /eval join #\xE4\xE4\xF6\xF6. Siis ä -> \xE4 ja ö -> \xF6.

Valitettavasti Irssi 0.8.12 rikkoi tuon aikaisemmin hyvin toimineen kikan, mutta onneksi ominaisuus palautettiin ennalleen. Ennen Irssin seuraavaa versiota, ominaisuuden saa käyttöön asentamalla Irssin Nightly buildin tai kääntämällä Irssi SVN:stä.

Irssi ja Page up & down jouhevammin

Applen kannettavista tietokoneista on karsittu turhat näppäimet pois ja niiden mukana muun muassa myös Page up & down. Nyt Irssissä backlogia selatessa pitää aina naputella Esc+ylös/alas, joka on hieman työlästä, kun lisäksi Esciä joutuu painamaan joka kerta uudestaan. Asia on onneksi helppo korjata.

Sivutus-näppäimet voi asettaa toimimaan myös fn+ylös/alas -yhdistelmään komentamalla Irssissä seuraavasti:

/bind meta-up scroll_backward
/bind meta-down scroll_forward

Viitteet

Ohjeet kasattu Elefanttipuheen kootuista ohjeista ja Matti Hiljasen ohjeista, joita on tähän kirjoitukseen täydennetty GNU development under Mac OS X -ohjeilla sekä ajantasaistettu tarvittavilta osin.

Juhlapyhien näkyminen pitää käydä aktivoimassa uudelleen navigoimalla
“Tools > Options > Calendar options” ja klikkaamalla “Add holidays” ensin pois päältä ja sitten takaisin päälle.

Tämän jälkeen juhlapyhät ilmestyvät kalenteriin. Vielä kun kalenteriin saisi myös merkkipäivät, liputuspäivät sekä nimipäivät.

Muutamia käteväksi todettuja ja omasta mielestäni “parhaita käytäntöjä” koodaajan näkökulmasta ovat muun muassa:

1. Työn kulku
2. Vie koodi versionhallintaan usein ja aikaisin
3. Vie yhtenäisiä kokonaisuuksia
4. Kirjoita järkeviä commit-viestejä
5. Tee koodaustyylin muutokset erillään oikeista muutoksista
6. Älä vie tiedostoja, jotka muuttuvat dynaamisesti
7. Älä vie koodia, joka ei käänny

1. Työn kulku
“Version Control with Subversion” -kirja selvittää normaalin työn kulun, joka on hyvä omaksua versionhallintaa käytettäessä (hieman sovellettuna):

1. Hae koodista tuorein versio versionhallinnasta
2. Toteuta koodiin tehtävät muutokset
3. Hae tuorein versio ennen koodin vientiä versionhallintaan
4. Aja testit uudestaan ja varmista, että tekemäsi muutokset toimivat
5. Vie koodi versionhallintaan yhtenä kokonaisuutena
6. Selvitä konfliktit
7. Tarkista, että versio kääntyy myös build-palvelimella
8. Korjaa virheet tai palauta

2. Vie koodi versionhallintaan usein ja aikaisin
On suositeltavaa toteuttaa Check In Early, Check In Often -periaatetta. Tällöin muut näkevät mitä olet tekemässä ja koodi on muidenkin käytössä.

“If the code isn’t checked into source control,
it doesn’t exist.” – Coding Horror

Lisäksi jos piilottelet koodia omalla koneellasi, etkä synkronoi sitä versionhallintaan pitkään aikaan, voi muutosten yhdistämisestä tulla erittäin työlästä. Pieniä kokonaisuuksia on helpompi verrata ja saadaan aikaan vähemmän konflikteja.

Vaikka idean järkevyys ja käytännöllisyys on helppo ymmärtää, on käytännön toteutus usein jotain muuta. Itse olen ainakin huomannut, että omaa koodia tulee helposti pantattua levyn nurkalla, kunnes kyseinen ominaisuus on “valmis” ja testattu.

“Hiding your code until it’s “done” may feel safer, but it isn’t. Sharing your ongoing code with your coworkers is scary, much less the world — but it also results in feedback and communication that will improve your code and draw you closer to the project you’re working on.” – Coding Horror

3. Vie yhtenäisiä kokonaisuuksia
On suositeltavaa viedä versionhallintaan loogisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia. Tämä tekee versiohistorian seuraamisesta huomattavasti hyödyllisempää, etenkin jos muutokset käsittelevät useita eri tiedostoja.

Eli, jos teet useita yhtäaikaisia muutoksia, jaa ne useampaan loogiseen kokonaisuuteen ja vie ne osissa. Näin yksittäisten muutosten historiaa on helpompi seurata ja nopeuttaa mahdollisten bugien metsästystä myöhemmin. Jos siis teet ominaisuutta A, B ja C sekä korjaat bugeja 1, 2 ja 3, pitäisi niistä muodostua vähintään kuusi committia. Vastaavasti, jos teet suuria muutoksia tai toteutat itsenäisiä muutoksia useisiin loogisiin moduleihin, vie muutokset erikseen, vaikka ne olisivatkin osa isompaa kokonaisuutta.

Käytännössä sitä kuitenkin usein huomaa koodaavansa hieman sieltä sun täältä sitä ja tätä, ja lopulta järkevän yhtenäisen kokonaisuuden vieminen versionhallintaan on käytännössä mahdotonta.

Tietenkin tätä periaatetta on helpompi noudattaa sovelluksen ylläpidossa kuin sovelluksen kehittämisessä, jossa puutteellisia ja koodausta kaipaavia asioita on paljon. Teoriassa järkevä “commit”-tapa on helppo omaksua, mutta käytännössä yhtenäisen kokonaisuuden siirtäminen versiohallintaan vaatii itsekuria ja koodauksen suunnittelua.

4. Kirjoita järkeviä commit-viestejä
Kirjoita aina jokin kommentti viedessäsi koodia versionhallintaan. Kommentin tulisi olla lyhyt ja ytimekäs, ja kertoa mitä muutettiin ja miksi. Jos teit useita muutoksia, kirjoita ne omille riveilleen.

On myös kätevää lisätä kommentin eteen jokin tunniste kuten Fix tai Add, viitaten minkä tyyppisiä muutoksia teit. Tämä myös helpottaa sisällön filtteröintiä myöhemmin.

Korjatessa jotain tiettyä bugia tai pyydettyä ominaisuutta, on suositeltavaa lisätä bugin tai issuen numero commit-viestiin.

“If the changes you made are not important enough to comment on, they probably are not worth committing either.” – loop label

5. Tee koodaustyylin muutokset erillään oikeista muutoksista
Koodaustyyli voi kokea muutoksia ja kehitysvälineessä voidaan esimerkiksi ottaa käyttöön automaattiset koodimuotoilut. On erittäin suositeltavaa, että koodin muotoiluun vaikuttavat muutokset tehtäisiin erillään oikeista muutoksista.

Jos koodimuotoilut ja muutokset sekoitetaan keskenään, on muutosten jäljittäminen ja kohdistaminen käytännössä mahdotonta.

6. Älä vie tiedostoja, jotka muuttuvat dynaamisesti
Versionhallinnassa olevien tiedostojen olisi hyvä olla sellaisia, joiden sisällöstä valta on käyttäjillä eikä esimerkiksi kehitysympäristöllä. Esimerkiksi ei kannata viedä Eclipsen asetuksia tai projekti-tiedostoa, jotka muuttuvat riippuen kehittäjän haluamista asetuksista. Kyseiset tiedostot eivät varsinaisesti liity projektin koodiin ja aiheuttavat vaan turhaa synkkaamista. Myös projektin binäärit ja Javadocit voidaan mieltää turhiksi versionhallinnan näkökulmasta.

(via Perforce)

7. Älä vie koodia, joka ei käänny
Ei ole suositeltavaa viedä versionhallintaan koodia, joka ei käänny ja hajottaa projektin myös muille kehittäjille. Toisaalta, ideaalissa tilanteessa, ei pitäisi koskaan lähteä toimistolta viemättä koodia versionhallintaan.

Jos teet muutoksia, jotka vaikuttavat muihin, harkitse koodin branchaamista muutoksen toteuttamiseksi ja yhdistä koodi, kun olet valmis. Toisaalta, toimimaton koodi ei ole syy olla viemättä sitä versionhallintaan.

“It’s better to have a broken build in your working repository than a working build on your broken hard drive.” – loop label

Yhteenveto
Versionhallinnan käyttö on omaksuttu osaksi sovelluskehitystä ja toivottavasti edes osa yllä olevista periaatteista on jo useimpien kehittäjien käytössä. Ellei käytössä olevia työvälineitä hyödynnetä kunnolla, jää paljon etuja saavuttamatta. Edes muutaman yllä olevan käytännön omaksuminen kuten “loogiset kokonaisuudet” ja “commit-viestit”, helpottaa jo kummasti.

Versionhallinta on käsitteenä laaja ja sen käyttöön liittyy paljon muitakin asioita, joista voidaan määritellä niin sanotut parhaat käytännöt. Tälläisiä ovat muun muassa koodin hallintaan liittyvät asiat, versionhallinnan soveltaminen ja toimintojen laajentaminen, mutta ei niistä sen enempää.

Hieman asiaa selvitettyäni, löysin Tredosoftin kirjoituksen, jossa käsiteltiin eri Internet Explorerin versioiden asentamista Windows XP:hen. Käytännössä tämä onnistuu hyödyntämällä DLL-uudelleenohjausta. Jutussa viitataan Evoltin Internet Explorer -arkistoon, josta löytyy kätevästi Zip-paketoituna “standalone”-versiot muun muassa IE 5:sta, IE 5.5:sta ja IE 6:sta. Tredosoftin kirjotuksesta löytyy asennuohjelma kaikkien eri versioiden asentamiseen, mutta kannaa käyttää selaimista standalone-versioita, sillä asennusohjelman kanssa voi tulla ongelmia, jos haluaa lisäksi asentaa Safarin.

Standalone-versio IE 6:sta riitti täyttämään testauksessa olleen aukon, vaikkakin vain rimaa hipoen. Ainakin vaikutti siltä, että keksit eivät toimisi ja lisäksi selain toimi erittäin epävakaasti. Loppupeleissä olisi melkein helpointa ja kätevintä asentaa virtuaalikoneeseen Linux ja käyttää vanhoja selaimia Winen kautta.

No, jospa vaikka ensi vuonna voisi jo unohtaa IE 6:n ja siirtyä (suunnittelussa) edes hieman lähemmäs nykyaikaa.

Olen pitänyt pienimuotoista harjoituspäiväkirjaa OpenOffice.org Calc -ohjelman avulla ja tilastoidusta datasta saa muodostettua kätevästi erilaisia kaavioita. Kahden eri suuruusluokan datasarjan yhdistäminen samaan kaavioon ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Toinen sarja valtasi koko kaavion ja toisesta sarjasta näkyi vain suoraa viivaa.

Muutaman yritys-erehdys -kerran jälkeen keksin, että kaavion datasarjat on kuin onkin mahdollista asettaa eri Y-akselille. Tämä on erittäin kätevää, jos toisen sarjan arvot ovat suuria ja toisen pieniä. Pari kuvaa kertokoon enemmän.

Eli valitaan kaaviosta yksi objekti, eli viiva, ja oikealla hiiren napilla sen ominaisuudet. Objektin ominaisuuksista voidaan “Options”-välilehdeltä valita “Tietolähteiden tasaus” -kohdasta “Toinen Y-akseli”.

“Shutdown Event Tracker” -ominaisuuden poistaminen onnistuu muokkaamalla Group Policyjä eli kirjoittamalla Windowsin “run”-komentoikkunaan “gpedit.msc” ja WindowsNetworking.com -sivuston vinkillä klikkailemalla oikeaan kohtaan ja kytkemällä palvelun pois päältä. Sama palvelu löytyy myös Windows XP:stä, mutta on vakiona pois päältä.

Windows XP:ssä on vakiona tarjolla lukuisia käteviä pikakomentoja, mutta yksi jää uupumaan: ikkunan pienentäminen alapalkkiin. Se toki onnistuu Alt+välilyönti+n -yhdistelmällä, mutta on hieman liian monimutkaista. Tähän pieneen ongelmaa tarvitaan ratkaisuksi siis ohjelmaa, joka antaa käyttäjän määrittää omat pikakomentonsa.

AutoHotkey on käteväntuntuinen ohjelma, mutta valitettavasti sen käyttäminen ei ole “klikkaa ja valitse” -tyylistä komentojen määrittämistä, vaan toiminnot määritellään erilliseen skripti-tiedostoon. Ohjelman käyttöön on kuitenkin saatavilla hyvät ohjeet ja malliskriptit, joten haluamansa pikakomennon määrittäminen onnistuu kohtalaisen helposti. Hieman hankalampaa kuin maksullisten ohjelmistojen kanssa, mutta ilmainen on aina ilmainen.

Yksinkertaiset skriptit ovat kohtalaisen helppoja määritellä ja esimerkiksi aktiivisen ikkunan pienentäminen alapalkkiin Win+h -yhdistelmällä onnistuu määrittelemällä seuraava komento ohjelman skripti-tiedostoon:

Saatavilla on myös skripti, jolla ikkunan voi pienentää tehtäväpalkkiin, ja kätevä skripti äänenvoimakkuuden säätöön OSD:n kera.

AutoHotkey tarjoaa monipuoliset ominaisuudet erilaisten komentosarjojen määrittelyyn, mutta ohjelman käytettävyys jättää hieman toivomisen varaa. Kätevä ohjelma kuitenkin, kunhan löytää oikeat komennot ja kasaa niistä haluamansa toiminnot tai etsii valmiit skriptit. Ehkä hieman liioittelua käyttää erillistä ohjelmaa vain ikkunoiden pienentämiseen, mutta eiköhän listalle löydy muitakin tarpeellisia komentosarjoja.

Ohjelmointia voi harjoitella erilaisilla tavoilla ja Internetissä on tarjolla erilaisia sivustoja, jotka tarjoavat älynystöreille harjoitteita. Project Euler lähestyy aihetta matemaattisten ongelmien kautta ja ratkaisut eivät vaadi tutkintoa matematiikasta. Python Challenge vastaa tarjoamalla 33-tasoisen haasteen. Molemmilla sivustoilla on ongelmien lisäksi tarjolla ratkaisut ja keskustelufoorumi muiden ohjelmoijien ratkaisujen tutkimiseen. Vastaavasti 99 Prolog -ongelmaa keskittyy loogiseen ongelmanratkontaa ja tarjoaa ratkaisut Prologilla toteuttuna. Ongelmia voi tietenkin ratkoa haluamallaan ohjelmointikielellä.

Ohjelmoinnin harjoittelemisessa ei kuitenkaan ole kiire ja teokset, jotka mainostavat “Opi ohjelmointikieli X 21 päivässä” -otsikolla pitäisikin itseasiassa otsikoida “Opettele ohjelmoimaan 10 vuodessa”. 3 päivässä, viikossa tai kuukaudessa saa vain pintapuolisen käsityksen jostakin ohjelmointikielestä ja todellinen hallitseminen ja käsittäminen tapahtuu pidemmällä aikajänteellä. Tutkimusten mukaan jonkin tietyn aiheen oppiminen ja hallitseminen vie 10 vuotta, oli se sitten shakin peluu, musisointi, maalaaminen, tennis tai ohjelmointi.

Oikotietä parempiin suorituksiin ei ole ja kuten monissa muissakin harrasteissa ja taidoissa, myös ohjelmoinnissa kehitytään paremmaksi vain harjoittelemalla ja mahdollisesti harjoittelemalla laaja-alaisesti. Yhtäläisyyksiä löytyy myös siinä, että toiset vain ovat parempia kuin toiset ja vain lahjattomat treenaavat.

Luvassa on kuitenkin isompiakin uudistuksia, sillä Gimpin seuraavaa versiota varten on meneillään aivoriihi Gimpin käyttöliittymästä. Aivoriihen ideana on kerätä ideoita käyttäjien lähettämistä hahmotelmista, joita GIMPin käyttöliittymän kehittämisestä vastaava tiimi blogimuotoisesti listaa ja arvioi. Vuorovaikutus- ja käytettävyys asiantuntijoista koostuva tiimi suunnitteli Gimp 2.4:een esimerkiksi parannellut valinta- ja rajaustyökalut.

Parempaa kuvankäsittelyohjelmaa odottaessa, voi Gimpin toimintaa hienosäätää Linuxissa KDE-työpöydän asetuksista. Linux.com -sivusto ohjeistaa kesyttämään Gimpin muun muassa asettamalla sille ikkunakohtaisia määrityksiä ja määrittämällä valikoiden käyttäytymistä. Muutokset Gimpin toimintaan eivät ole suuret, mutta hieman parempaan päin.

Gimp ei ole Photoshop eikä koskaan tule olemaankaan, vaikka moni sitä toivoisikin. Gimp on kuitenkin ilmainen, useilla alustoilla toimiva ja useimmille riittävät ominaisuudet omaava kuvankäsittelyohjelma. Jos uuden opettelu on vaikeaa, on Photoshopin käyttöön tottuneille saatavilla Gimpshop, jossa valikot on järjestetty kuten Photoshopissa.