Hyvinvointia ja terveellistä ruokaa etsimässä I love me -tapahtumassa

Olen aina tykännyt käydä messuilla katselemassa uusia asioita ja ideoita, oli se matkailuun, urheiluun tai digiin liittyvää. Viime viikonloppuna tuli laajennettua kokemuksia käymällä I love me -tapahtumassa. Ensikuulemalta kuulostaa hieman narsistien kokoontumiselta, mutta kun lukee tapahtuman lisälauseen ”ole tärkeä itsellesi” ja katsoo sisältöä, löytyy messuille ihan hyvä agenda. Myös miehille.

I love me -tapahtuma

I love me -tapahtuma järjestettiin Messukeskuksessa 20.–22.10.2017 ja lyhyesti tiivistettynä se sisälsi kaikkea muodista ihonhoitoon ja kuntoilusta joogaan ja ruokavalioon. ”Ole tärkeä itsellesi” -lause kuvaa osaltaan hyvin messujen sisältöä, jos näin miesnäkökulmasta katsottuna jättää muun muassa meikkaamisen, muodin ja kauneusjutut vähemmälle painoarvolle ja keskittyy tapahtuman terveelliseen ruokavalioon ja elämäntapaan liittyviin osioihin. Jos kiinnostaa tarkemmin, mitä tapahtumassa oli tarjolla, kannattaa lukea messulehti.

Lauantaina klo 12 oli ruuhkaa

Olin eritoten kiinnostunut tapahtuman terveellinen ruokavalio -aiheesta, joka näin ikääntyessä on vuosi vuodelta tärkeämmässä roolissa. Pitää hieman miettiä, mitä suuhunsa laittaa, eikä joka päivä syödä pizzaa ja hampurilaisia. Eli kiinnittää huomiota pieniin yksityisseikkoihin kuten määrään, ateriakertoihin, sekä etenkin ruoan laatuun. Ja tietenkin kasviksia ja hedelmiä tulisi syödä riittävästi ja monipuolisesti päivittäin, hiilihydraattien tulisi olla kuitupitoista täysviljaa kuten kauraa. Ja lisäksi pitäisi syödä kalaa. Asia ei taida yllättää ketään :)

Messuilla pääsikin nauttimaan enemmän tai vähemmän hyvistä maistiaisista ja sai vinkkejä myös kotiin, kuinka voisi syödä terveellisemmin. Etenkin Foodinin raakasuklaiden maistelupiste oli suosittu ja Pure Heron kahvilan raakakakut olivat erinomaisia pakurikahvin kera. Jungle Juice Barin smoothiet olivat myös oivia. Vastaavasti terveellisten ruokien maun ennakkoluuloja vahvistamaan CocoVin viher- ja marjasmoothiet tarjosivat jotain aivan käsittämättömän etovaa. Sanottakoon, että CocoVin kvinotto oli maukasta. Harmillisesti en huomannut HamppuFarmin hamppusnacksejä ja Real Snacksin Oats-kaurasipsejä, kävelin ohi Puhdas+:n tuotteista, ja myös Tomi Kokon maistattama Five AM -kahvi meni ohitse. Five AM -kahvi on kyllä hyvää, kunhan siitä ei tee rasvakahvi-versiota eli laita sekaan kirnuvoita, MCT-öljyä, cayennepippuria, macaa ja lucumaa.

Superfoodeja oli tarjolla Puhdistamolla

Foodinin raakasuklaamaistajaiset

Terveellisen ruokavalion trendikkyys näkyi, sillä Puhdistamolla, Foodinilla, CocoVilla ja Ruohonjuurella oli tapahtumassa isot messukojut pystyssä ja enemmän messukävijöitä pörräsi vain meikkiosastolla, kun Jeffree Star oli selfie-kuvissa. Raakaruokaa ja superfoodeja, mitä muuta sitä ihminen tarvitseekaan. Raakaruoassahan prosessoidaan vain asiakkaiden maksutapahtumia ja superfoodit tarkoittavat puhdasta ja lisäaineetonta rahavirtaa suurella tiheydellä. Osastot tarjosivat myös vinkkejä ruokavalioon ja pitämään huolta vatsasta. Ruokavaliossa pitää olla tasapaino, koska elimistö tarvitsee riittävästi energiaa sekä ravintoaineita (mutta ei maitoa).

Haksahduin ostamaan myös pari pussia Ambronitea, eli ravitsevaa juotavaa ateriaa, joka sisältää muun muassa kauraa, mantelia, omenaa, nokkosta, pinaattia, pellavansiemeniä, chlorellaa, spirulinaa, karpaloa, mustikkaa, mustaherukkaa ja tyrniä. Ei muuten ollut maultaan yhtään niin pahaa, mitä kuvittelin aikaisempien vuosien puheiden perusteella. Ambroniten makua onkin kuulemma parannettu.

Ambronite: juotava superateria

Puhdasta proteiinia

Toinen kiinnostava osa-alue tapahtumassa näin harrasteurheilijana oli hyvinvointi ja liikunta. Paikalla oli ainakin muun muassa Lifestyle-valmennusta tarjoava Lifted, hieman erilaista ryhmäliikuntaa tekevä Training for Warriors. Myös esportilla oli kiinnostava koju, joka mainosti jotain extreme-tekemistä, mutta näin jälkikäteen en löydä Internetistä mitään mainintaa tuosta.

Lifted

Training for Warriors

Tapahtumassa oli paljolti erilaisia tuote-esittelyitä, jotka liittyivät hyvinvointiin. Parempaa istumisergnomiaa pääsi testaamaan Salli-satulatuoleilla ja sellainen olisi kyllä toimiva myös kotikonttoriin, ellei hinta olisi kolminumeroinen ja alkaisi kuutosella. Avaintieto esitteli Gymba-seisoma-alustan lisäksi GetUpDesk-telinettä, jolla normaalista pöydästä saa seisomapöydän. Aika kätevä.

Salli-satulatuoli on istumatyöläisen pelastus

GetUpDesk tekee pöydästä seisomapöydän

Hyvinvointiteemaan liittyen tapahtumassa oli osastoja myös erilaisiin hoitoihin liittyen. Jos aamulla ei ehtinyt meikata tai hiukset kaipasivat uutta kampausta, onnistui se messuilla. Kehon sai hoidettua kuntoon kiropraktikolla tai osteopaatin vastaanotolla, eikä luontaishoitoja kuten energeettista jäsenkorjausta ollut unohdettu. Näiden päälle kun vielä nautti suodatettua vettä, niin olo oli freesi.

I love me -tapahtuma oli virkistävä kokemus ja tarjosi kattavan näkemyksen mitä uutta hyvinvointiin liittyen on raakaruoalla ja superfoodeilla tarjottavana. Myös erilaiset kehonhuoltoon liittyvät hoidot olivat kiinnostavia, joskin tuttuja asioita. Kiersin pintapuolisesti läpi myös miehien kohderyhmään kuulumattomat osiot ja kaikenlaista sitä onkin naisille tarjolla kauneuteen ja hyvinvointiin liittyen.

Messujen parasta antia itselle oli erilaiset tarjoukset ja kerrankin messuilta ei tarvinnut lähteä pois tyhjin vatsoin tai käsin. Puhdistamolta tuli ostettua välipalapatukkaa, raakasuklaata, chia-siemeniä ja Foodinilta mukaan tarttui kookosmannaa, sitruunamehua ja lisää patukoita. Raakaa ja terveellistä, joskin jäi kyllä mietityttämään tuotteiden katteet, kun tuotteita myytiin messuilla ja myydään verkkokaupassakin vähän väliä 20 – 50 prosentin alennuksella.

Superfoodeja ja raakasuklaata