Pikatestissä Garmin Edge 1040 Solar

Muutin muutama vuosi sitten Etelä-Karjalaan ja uusien pyöräilyreittien etsiminen ja löytäminen on ollut lenkeillä yksi mukava ajanviete. Tangossa olevasta Garmin Fenix 6X:stä näkee maastokartan ja helpompaa kartan selaamista voi tehdä kännykällä, mutta olisiko pyörätietokone kätevämpi laite tähän hommaan? Sain Pyöräliike Varustamolta testiin heidän demo-laitteen uudesta Garmin Edge 1040 Solar -pyörätietokoneesta, jota testasin muutamalla gravel-lenkillä. Tässä lyhyt yhteenveto kokemuksista.

Garmin Edge 1040 Solar -pyörätietokone

Garmin Edge 1040 Solar on GPS-pyörätietokone aurinkolatauksella ja sisältää monipuoliset ominaisuudet urheilusuorituksen seurantaan ja etenkin ison kosketusnäytön kautta reitin seuraamiseen. Tarkemmin laitteen ominaisuuksista voi lukea DC Rainmakerin syväluotaavasta arvostelusta. Ominaisuuksia laitteesta löytyy ja lyhyen testin aikana osa hienouksista ja toiminnoista jäi kokeilematta.

Edge 1040 on iso laite

Ranteessa olevan sykemittarilla ja GPS:llä varustetun urheilukellon kanssa on tullut tehtyä lenkkejä useiden vuosien ajan, mutta aikaisempaa kokemusta Garmin Edge 1040 -tyylisen pyörätietokoneen käytöstä ei ollut, joten demo-laitteella oli hyvä testata miten se sopisi omaan käyttöön. Hintaa laitteella on kuitenkin perusmallina 619 euroa ja aurinkoenergiamallina 779 euroa, joten turhaan sitä on kaappiin pölyttymään hankkia.

Eroina edelliseen muutaman vuoden vanhaan Edge 1030 Plus -malliin DC Rainmaker listaa muun muassa: päivitetty käyttöliittymä, USB-C -liitäntä, usean taajuuden GNSS/GPS, nopeampi reitinlaskenta ja treeniin ja jaksamiseen liittyviä toimintoja kuten Power Guide (jos tehosensori). Näytön tarkkuus on edelleen sama ja koko on samaa luokkaa.

Testaamassani laitteessa oli nimensä mukaisesti myös auringosta akkua lataava näyttö ja kyllähän se näytti pilvettömältä taivaalta lähes 30 asteen helteessä hyvin virtaa ottavan.

Aurinkosähköä ⚡️

Pyöräilyyn liittyviä ominaisuuksia Edge 1040 tuo ainakin seuraavat, jotka kuvauksen perusteella vaikuttavat hyödyllisiltä, mutta jotka jäivät testaamatta käytännössä:

  • Ajotyypin mukaisissa kartoissa (maantie / maasto) on korostettu suositut tiet ja polut, ja ne sisältävät hakukelpoisia kohdepisteitä. Kartta vaihtuu automaattisesti.
  • Trailforks-sovelluksella voi etsiä reittejä helposti maastopyöräilypolkutietojen ja Trailforksin kohdepisteiden avulla.
  • Forksight-tila näyttää automaattisesti edessäpäin olevat polun haarat ja näyttää sijaintisi polkuverkostossa.
  • (Shimano STEPS eBike-tilanäytössä voit tarkastella esimerkiksi avun tason, vaihteen asennon ja akunkeston.)

Nopeat fiilikset laitteen toiminnasta:

  • + Näyttö toimii hyvin hanskat kädessä ajaessakin.
  • + Reitin selaus on sujuvaa.
  • + Iso 3,5" näyttö on selkeä ja toimii hyvin kartan kanssa.
  • + Kartaksi voi ladata esimerksi Maanmittauslaitoksen maastokartat hylly.orgista, kuten Fenix 6X:lle. Muita vaihtoehtoja on käyttää Trailmapin polkukarttaa.
  • + Käyttöönotto oli helppoa, kun synkronoi tiedot ja sensorit Garmin Connectista.
  • + Reitin luonti selkeää, mutta tarkkana välipisteiden kanssa.
  • - Käyttöliittymä muistuttaa jotain vanhaa Nokian kosketusnäytöllistä kännykkää.
  • - Toiminnoissa on paljon valikoissa siirtymistä.
  • - Kartan teeman vaihto on usean eri valikon takana, epäselvää mikä karttataso on valittuna.

Kuvaavaa laitteen toiminnassa on (koskee myös Fenix-mallistoa), että vasta kotona valikoissa pyöriessäni löysin oikeat kohdat, joilla karttanäkymästä sai eBike-profiilissa näkyvät avustuksen tila ja kantama -tietokentät piilotettua.

Oletuksena käytössä oleva kartta (muistaakseni maastopyöräily profiilissa) on pelkistetty ja parempaan polkujen ja maaston havannointiin kannattaa ladata Maanmittauslaitoksen maastotietokannan dataa käyttävät kartat.

Pyörätietokoneen paketissa tulee mukana maastopyöräteline, vakioteline ja etukiinnitys, sekä ainakin Specializedin pyöriin on saatavilla teline, joka kiinnittyy ohjainkannattimeen. Creo SL:n tangossa oli maastopyörätelineen kanssa hieman ruuhkaa ja vakiotelinettä ei olisi edes saanut kiinni, kun moottorin säätönapit ovat sijoitettu lähelle ohjainkannatinta.

Creo SL:n tangossa on ruuhkaa Edgen kiinnityksen kanssa

Ostaisinko Edge 1040:n?

Olisiko Garmin Edge 1040 kätevä laite itselleni? Ehkä, ehkä ei. Tähän mennessä Fenix 6X on toiminut hyvin ja riittävästi pyöräilyssä, ja Edge 1040 toisi lähinnä isomman kartan ja joitain pyöräilyyn liittyviä lisätoimintoja.

Tykkään kyllä seurata jonkin verran treenaamistani ja Garmin Fenix 6X -kello toimii siinä hyvin kätevästi. Jos olisin enemmän tavoitteellisesti treenaava, karttaa aktiivisesti kaipaava tai muustakin urheiludatasta kuin sykkeestä treenin aikana kiinnostunut, löytyisi Edge 1040 varmasti pyöräntangostani lenkkien tueksi. Siihen asti pärjään varmasti urheilukellon ominaisuuksin ja isompana karttana toimikoon iPhone maastokartalla ladattuna.

Hiihdettyä: Haikkaanlahden Olkkolan kierros

Talvella urheilumuotona itselle mielekkäintä on luisteluhiihto ja onneksi Taipalsaarella siihen on hyvät mahdollisuudet sekä kuntoradalla ja jääladuilla että perinteisimmillä metsä- ja peltoladuilla. Haikkaanlahden retkeilyreitti on monelle tuttu ja talvisin alueella risteilee ladut luistelu- ja perinteiseen hiihtoon. Yksi hyvä lenkki on suunnata urheilukentältä Olkkolaan ja sieltä Suoniityn laavulle ja takaisin, joka tarjoaa vaihtelevaa maastoa, hienoa latu-uraa ja maisemia. Tässä lyhyt juttu reitistä.

Haikkaanlahden hiihtoladut: Olkkolan lenkki

Tänä talvena on useasti tullut kierretty Haikkaanlahden urheilukentältä Riutanlaavulle ja jäälle suuntaava lenkki, mutta Olkkolaan suuntaava reitti on jäänyt testaamatta. Eli oli aika viimeinkin ennen kevät auringon lämpöjä kiertää tämä ympyräreitti.

Peltolatua auringonlaskuun ❄️

Haikkaanlahden hiihtoladut kokonaisuudessaan näkyvät Haikkaanlahden ladut 2021 (PDF) -kartassa. Lisäksi karttapalvelussa näkyy reitit pois lukien Olkkolan reitin katkoviivalla merkittyä osuutta, joka kulkee osittain autotiellä.

Haikkaanlahden hiihtoladut 2021, yläosa

Olkkolaan menevä reitti suuntaa urheilukentältä pohjoiseen ja lyhyen metsäosuuden jälkeen ylittää Savilahdentien ja nousee sähkölinjalle. Sähkölinjalta lasketaan takaisin Savilahdentielle, jonka jälkeen alkaa reitin hauskin osuus: mutka-alamäet Olkkolan pelloille. Alamäen jälkeen voi jatkaa ylämäkeen kohti Olkkolaa tai kääntyä kartassa katkoviivalla merkitylle osuudelle.

Tasatyönnöllä sähkölinjan alla
Pellolla oli leveää baanaa luistella

Katkoviivalla merkitty osuus on alkuun leveää peltolatua, kunnes suunnataan sähkölinjalle ja ladun leveys on yhden kelkkalanan verran. Jyrkän ylämäen ja tiukkamutkaisen alamäen jälkeen saavutaankin jo tielle, jossa joudutaan jalkautumaan. Risteyksestä suunnataan kävellen oikealla ja lyhyen kävelyn jälkeen ylämäen puolesta välistä puikataan takaisin peltoladulle.

Saimaako se siellä horisontissa siintää 🌊

Peltolatu kulkee maatalon pihan poikki ja laskeutuu mukavan alamäen päätteeksi Suoniityn laavun lähelle. Tästä voi jatkaa tielle tehtyä leveää latu-uraa pitkin kepeästi luistellen tai käydä evästauolla laavulla. Loppurutistuksena on lyhyt metsätieosuus ja ylämäet, ennen kuin saavutaan Peltolan pelloille ja tutuille latu-urille. Lähtöpisteeseen voi hiihdellä haluaminsa lisälenkkien kautta.

Olkkolan ympyräreitti, jos sitä nyt sillä nimellä kutsuu, oli mukavaa hiihtelyä luistelusuksella, vaikka paikoitellen latu-ura olisi voinut olla leveämpi rennompaan hiihtelyyn. Lopun metsätieosuudella kevät oli jo hieman syönyt lunta ja puista tippunut roskia, joten parhaimmillaan tämä osuus on alkutalvesta. Stravan suorituksen mukaan meille tuli reitillä matkaa 8,3 kilometriä ja aikaa meni noin 53 minuuttia. Eli todella rentoa tahtia edettiin ja valokuvaustauot tietenkin mukaan luettuna.

Taipalsaari osaa edelleen yllättää liikuntamahdollisuuksilla ja vielä on kokonaan testaamatta Rehulan perinteisen ladut ja pyöräreitit. Tänä talvena on päässyt Saimaanharjun kuntoradalta Konstun kautta jääladuilla kohti kirkonkylää ja sieltä eteenpäin Haikkaanlahden reiteille, joka tarjoaa jo kunnon mitan hiihtolenkille ilman saman uran kiertämistä.

Koeajettua: Volvo XC60 T8 hybrid

Auton vaihtaminen on tullut ajankohtaiseksi ja olemme hieman arponeet millainen uusi automme voisi olla. Toiveena ominaisuuksista on ainakin vuosimallin 2011 Ford Focusta isompi, neliveto, peräkoukku, plug-in hybrid ja pysäköinti-ilmastointi koiralle. Nettiautosta vaihtoehtoja karsien kävimme ensin koeajamassa vanhemman sukupolven V60 D5 plug-in hybridiä ja sen jälkeen saimme Auto-Killasta viikonlopun ajaksi koeajoon Volvo XC60 T8 Twin-Engine AWD plug-in hybridin, joka ruksaa monta laatikkoa toivelistassa. Jos hintaa ei lasketa mukaan. Tässä hieman koeajoraporttia fiilispohjalta.

Volvo XC60 T8 Twin-Engine 2019

Volvo XC60 T8 AWD hybrid 2019

Valtteri-myrsky loi oivat koeajo-olosuhteet Volvon XC60 plug-in hybridille ja sen tarjoamalle nelivedolle, sekä pelkällä sähköllä ajamiselle lumisilla teillä. Koeajoon saamamme malli oli varustettu Inscription-varustetasolla ja sisälsi muun muassa panoraamakaton ja ilmajousituksen, mutta ei tuulilasin lämmitystä tai peruutuskameraa. Tehoa Nettiauton listauksen mukaan löytyy bensiinimoottorista 223 kW (303 hv) ja sähkömoottorista takapyörille 65 kW (88 hv) eli enemmän kuin tarpeeksi jopa näin isolle autolle. Teho on toki tarpeen, sillä kokonaismassaa on 2660 kg. Lisätietoja ominaisuuksista löytyy esimerkiksi Internetistä.

Volvon ladattavissa hybrideissä jaetaan polttomoottorin teho etupyödille ja sähkömoottorin veto takapyörille. Ratkaisu on energiatehokas, koska sähkömoottorin ei tarvitse vetää auton vaihteiston läpi, mutta kääntöpuolena auto on sähköajolla vain takavetoinen, joten liukkaalla kelillä polttomoottori heräilee tarjoamaan vetoapua täyssähkötilassakin.

Kelin ja maaston mukaan voi valita sopivat ajotilat. Tiloiksi voi valita ajotavat, joissa ajetaan aina nelivedolla, vain sähköllä, hybridi-tilassa molemmilla, off-road korotetulla maavaralla alle 40 km/h nopeuksiin ja power-tila urheilulliseen ajoon. Joistain hybridi-nelivedoista poiketen "jatkuva neliveto" -tila on aina käytettävissä hybridiakun lataustilasta riippumatta. Hyvä ominaisuus lumisissa keleissä.

Sensus Connect 9,3" kosketusnäytöllä ja kristallinen vaihdekepinnuppi

Ajotuntuma XC60:lla ilmajousituksen kera on pehmeää ja sulavaa, mutta meno tuntuu hieman kelluvalta ja herkkä ohjaus on etäiseksi vaimennettu (kuten hyvin asiaa jossain testissä kuvattiin). Se toimii, mutta liukkailla pinnoilla kaipaisi vähän tilanteesta varottavaa lisätuntoa. Automaattivaiheisto on 8-nopeuksinen ja toimii vähäeleisesti. Toisaalta vaihteistoa saa myös välillä odotella, mutta rauhallisessa ajossa tämä ei haittaa.

Vaikka auto on sähköllä ajettaessa vain takavetoinen, tuntui meno vakaalta ja tarvittaessa bensamoottori hyppää nopeasti apuun nelivedon kanssa. Toki perä lähtee liukuun helposti etenkin kääntyessä ja liikenneympyröissä, jos kaasujalka on pintaa syvemmällä.

Kuljettajan toimet -tietonäyttö ja auton kulutustiedot

Sähköllä päästiin ajamaan paikoitellen enemmän ja vähemmän, etenkin kun kotona ladattiin akku täyteen. Sähköä pitäisi riittää noin 40 kilometrin matkaan kelistä riippuen. Lisäksi jarrutusenergia otetaan akkuun talteen, joka tuntuu sekä jarrupolkimessa että pienoisena epävakautena hidastaessa. Pakkasaamuna auton sai mukavan lämpimäksi bensalla ennen lähtöä ja sähköllä päästiin ajamaan arviolta 5 kilometrin jälkeen. Polttoainekäyttöinen lämmitin ajastuksella (etäkäyttöä varten Volvo On Call ei ollut asennettuna puhelimeeni) ja lämmitettävä ratti olivat kyllä luksusta, vaikka pakkasta oli vain -5 astetta.

Lumi ja jää kerääntyy helposti latauspistokkeen koteloon

Harmillisesti en nollannut mittareita heti lähtiessä, mutta mitä netistäkin voi lukea, on T8 aika janoinen. Kaupunkiajossa tyhjällä akulla ja aamulla täydellä akulla, jäi kulutus kauas luvatusta 2.8 litrasta sadalla. Mutta teoriassa kesäkelillä arkiajossa päästäisiin vähällä.

Koeajo XC60:lla oli hieman kaksijakoinen verrattuna edellisen päivän V60:een (jota ei tosin päästy ajamaan sähköllä). Maastoauto on maastoauto ja sellaiselta se tuntui, mutta auton kokoon tottui kyllä nopeasti, eikä se vaikuttanut enää niin isolta kuin liikkeen pihasta lähdettäessä. Erittäin mukavaa kyytiä Volvolla sai ajaa sekä kaupungissa että maantiellä, laskettelusukset mahtuivat hyvin takapenkit kaadettuna kyytiin.

Haikein mielin kaivoin Ford Focuksen pihasta ja suuntasin kotiin. Sen verran maastokelpoinen Focuskin onneksi on, että pohja hankea viistäen pääsin kotipihaan ilman tunnin lumitöitä.

Houkutus on herätetty, nyt vain pitää hankinta perustella itselle :)

Ruka Bike Park vuosi myöhemmin: kehittyvät reitit

Kesä kääntyy kohti syksyä ja on aika kerrata, mitä kesälomalla tuli tehtyä. Aloitetaan tarinat pyöräilystä ja päivittämällä viime vuoden kokemukset Ruka Bike Parkista. Kirjoitin viime vuonna ensikokemukset Ruka Bike Parkista, jossa reitit olivat vasta rakenteilla ja ajettavaa löytyi enimmäkseen epävirallisista reiteistä. Elokuun puolessa välissä kaikki tänä vuonna suunnitelmissa olevat reitit eivät olleet vielä valmiita (tavoite syyskuu), mutta reittien tarjonta oli hieman enemmän ja parempaa.

Ruka Bike Park tarjonta 2021

Ruka panostaa isosti pyöräilyyn ja kesän aktiviteettehin, ja yksi kehittyvistä kohteista on Bike Parkin tarjonta. Reittien rakentaminen aloitettiin 2020 ja valmista olisi tarkoitus olla syksyllä 2021, eli käytännössä varmaan kesäksi 2022. Reittikartasta saa viitettä, mitä on luvassa.

Virallisista reiteistä elokuussa valmiina olivat Kuru DH, Vuosseli DH, Ahonlaita Enduro, Kelo DH ja Saarua DH. Lisäksi tarjolla oli hieno Pump Track ja Dual Slope -rata. XC-ratojen tilanne jäi tarkistamatta, kun aikaa oli rajallisesti.

Viime vuoteen verrattuna Kuru DH:ta oli paranneltu huomattavasti ja kallistetut mutkat olivat ajettavampia, sekä niitä riitti loppuun asti.

Ruke Bike Park 2021 - Kuru DH

Vuosseli DH oli itselle uusi reitti ja se näytti lupaavalta pituudeltaan, mutta jätti hieman toivomisen varaa, koska loivalla reitillä ei saa oikein vauhtia pidettyä yllä. Molemmat vihreät DH-reitit olivat edelleen tasaista soratiebaanaa ja alkavat Village-2-Valley gondolin yläasemalta päättyen ala-asemalle, nimensä mukaisesti joko Ruka Villagen tai Valleyn puolelle.

Ruke Bike Park 2021 - Vuosseli DH

Bike Parkin parasta ajettavaa tarjosivat viime vuonna vielä epävirallisina reitteinä olleet Saarua DH (Saarua Berms) ja Kelo DH, sekä Funduro Cupia varten rakennettu Ahonlaita Enduro. Etenkin Saarua ja Ahonlaita -reittejä oli mukava rymistellä menemään, Kelo DH oli edelleen hieman turhan kuumottava, vaikka hankalat paikat pääsi kohtalaisesti kiertämään.

Saarua DH kurvailee nimensä mukaisesti Saaruan puolella, tarjoten hyvää flowta maastoa on hyödyntäen. Reitti alkaa heti Village-2-Valley gondolin yläasemalta ja päättyy hissin ala-asemalle.

Ruke Bike Park 2021 - Saarua DH

Ahonlaita Enduro tarjoilee tunturimaaston kivikkoa ja neulaspolkua mukavasti alasviettävällä reitillä, sekä lopussa yhdistyen Vuosseli DH:n soratiebermeihin.

Ruke Bike Park 2021 - Ahonlaita Enduro

Viime vuonna epävirallinen Kelo-reitti on nyt muuttunut mustaksi Kelo DH -reitiksi ja todettu hyväksi kaksien DH:n SM-kilpailuiden toimesta. Reitti päättyy Kelo-rinteelle, josta on pieni polkaisu takaisin Village Express -tuolihissille. Kelo DH:n haastavutta voi katsella vaikkapa Pelkkää Alamäkeä -Youtube-kanavan SM-kisaraportista.

Ruka Bike Parkissa rinteissä olevien reittien lisäksi voi rullailla Pump Trackilla Ruka Valleyssa, eli Vuosselissa.

Ruka Bike Parkin epävirallisia reittejä on edelleen muun muassa Eturinne DH, jota voi tutkailla viime vuoden Trail Check -raportistani.

Rukan tarjonta kesäaktiviteeteille kehittyy edelleen ja maastopyöräilijän näkökulmasta asiat ovat parantuneet ja suunnitelmat lupaavat hyvää. Lisäksi Kuusamossa on merkittyjä maastopyöräreittejä, kuten Nissinvaaran helppo reitti ja haastavampi Kouervaaran reitti. Maastopyöriä voi vuokrata muun muassa Ruka Piste -vuokraamosta, jossa tarjolla oli ainakin Commencalin pyöriä myös sähköversioina.

Ranturin rakentaminen veneelle

Järven rannalla asuessa asiaan kuuluu tietenkin omistaa vene ja viimein tänä kesänä sellainen hankittiin. Rantamme on loiva ja matala, joten veneen vesille laskua ja nostoa helpottamiseksi rakensin sille ranturin. Tässä lyhyt kuvaus projektista.

Ranturi eli venetelakka

Soutuvenettä voi säilyttää rannalla monilla eri tavoin ja riippuen veneen koosta ja painosta, sekä rannan tyypistä, voi olla kätevää rakentaa veneelle ranturi, eli venetelakka.

Hankimme kesän alkupuolella tuttavalta tasaperäisen 4,5 metriä pitkän ja 1,5 metriä leveän Artekno Airisto -veneen vuodelta 1972, kun alkuperäinen suunnitelma hakea puinen soutuvene Pudasjärveltä ei oikein osunut aikatauluihin. Airisto ei ole alkujaan ajatuksissa ollut perinteisempi soutuvene kuten Veto 5, mutta ajanee asiansa ensimmäisenä veneenä.

Rantamme on pienessä lahdessa, jonka keskisyvyys on noin 1,5m ja se nousee loivasti hiekkapohjaisena. Veneen olisi kyllä saanut vedettyä rannalle, mutta sen verran painava Airisto kuitenkin on, että päätin rakentaa sille ranturin. Muutama esimerkkitoteutus Googlesta ja kohti rautakauppaa.

Rantureita eli venetelakkoja on hieman eri mallisia, mutta pääasiassa ne koostuvat veneteloista, kölirullista, keulatuesta ja vinssitelineestä, jotka kiinnitetään kestopuu tai rosteri / alumiini -runkoon. On hieman mielipidekysymys, miten kokonaisuuden lopulta koostaa telojen ja rullien suhteen, sen verran erilaisia ratkaisuja netissä näkyi.

Oma rakennelma kasaantui kestopuiseen 48x98 mm -runkoon, johon etuosaan valikoitujen osien takia tuli leveyttä 101 cm ja jälkimmäiseen hieman kapeampaan 81 cm leveään osaan. Kokonaispituutta ranturille tuli 4,5m + 4,5m eli 9 metriä, jolloin vene mahtuu yläosaan ja alaosa jää veteen.

Tässä valikoidut osat:

Osien kanssa oli pientä säätämistä ja eihän telat ja rullat tietenkään aivan suoraan olleet yhteensopivia, vaan venetelojen alle piti laittaa hieman korokkeita. Lisäksi pienempiin kölirullatelineisiin ei löytynyt yhteensopivaa rullaa Puuilon hyllystä, vaikka niin olisi kuvitellut, joten kapeampaan osaan piti laittaa kumirullat.

Ranturi onnistui ihan hyvin, vaikka osien valinta meni hieman sinnepäin. Kölirullien korkeutta suhteessa veneteloihin oli vaikea arvioida ennen niiden kiinnittämistä runkopuihin, ilmeisesti olisi pitänyt mennä rautakauppaan mitan ja tönärin kanssa. Kun venetelojen alle laitetuista korokkeista aika jättää, pitänee etsiä paremmat venetelat tai kaivertaa välipalkkeihin sopivat kolot.

Funduro Cup 2021 kauden aloitus Mielakassa

Talvi väistyi hitaasti ja kuin huomaamatta kesä oli jo alkanut, sekä tietenkin pyöräilykausi täydessä vauhdissa. Tämän vuoden maastopyöräenduron kilpailukauden aloitti Funduro Cup Mielakan osakilpailulla, jossa toimin yhtenä kilpailun tuomareista. Ennen kilpailuviikonloppua Mielakassa pidettiin Funduro-leiri samalla konseptilla kuin viime vuonna Nuuksiossa ja olin siellä valmentamassa junnuryhmää. Hyvin junnut kilpailussa ajoivat. Mielakan Funduro Cup sujui hyvin ja ennen kisaajien reiteille lähtemistä ehdin ajamaan reitit läpi, joista tässä hieman videota.

Mielakan Bike Parkin rinteille oli nauhoitettu viisi erikoiskoetta, jotka tarjosivat sopivaa haastetta kaikille taitotasoille. Erikoiskokeet yhdistivät Bike Parkin reiteistä tuttuja osuuksia ja vetivät uutta linjaa reittien välille ja muodostivat näin mukavan vaihtelevia ja vauhteja hillitseviä.

Mielakasta on kuvia Laura Tamila / @laramilacreation ottamana ja video katsottavissa Youtubessa.

Funduro Cupin ensimmäinen osakilpailu Mielakassa sujui hyvin ja aamupäivän sateiden jälkeen aurinko lämmitti kilpailijoita ja kisa päästiin ajamaan mainiossa kelissä. Tuomaristolla oli aurinkoinen päivä kilpailuiden seuraamisessa ja tunnelmasta nauttimisessa.

Lopuksi hieman tunnelmia Funduro-leiristä helatorstailta ja perjantailta.

Rungon suojateippaus naarmuilta ja kolhuilta RideWrapilla

Maastopyörä joutuu metsässä alttiiksi kiveniskemille, naarmuille ja hankauksille, joita vastaan on tarjolla erilaisia ratkaisuja suojateippien osalta. Markkinoilta löytyy muun muassa Dyedbro, Invisiframe ja RideWrap, jotka suojaavat pyörän rungon joko osittain kriittisiltä kohdilta tai kokonaisvaltaisemmin. Vuosien aikana olen suojannut pyörää sekä Invisiframella ja nyt viimeisimmän RideWrapilla. Tässä lyhyt juttu, miten RideWrapin asennus sujui, sillä kokemukset suojateippauksesta ja etenkin muusta kuin perinteisen itseleikattujen 3M-teippien osalta ovat ajoittain puheissa muun muassa Fillarifoorumilla.

Rungon suojateippaus RideWrapilla

RideWrap tarjoaa maastopyöriin muotoon leikattuja suojateippejä eri merkeille ja malleille sekä koko pyörän suojaukseen että vähemmän kattavaan suojaukseen. Periaatteessa muotoonleikatut suojateipit ovat samaa tavaraa, jota saa metritavarana kaupasta, mutta niiden asentaminen on helpompaa ja lopputulos on parempi. Valmiiksi sopiviin paloihin leikatut suojateipit tulevat isolla rullalla, josta ne voi yksitellen asentaa paikalleen.

RideWrapin koko runkoa suojaavassa tarrrasarjassa tulee paketissa mukana kaikki, joita operaatioon tarvitset: tarrat, lasta, kuivauspyyhe, saippuaa, puhdistuspyyhe ja ohjeet. Muutaman vuoden takaisessa Invisiframen paketissa piti itse ostaa sopivaa saippuaa, sekä rungon puhdistusainetta. Lisäksi tarvitset suihkepullon saippuavettä varten, sekä hiustenkuivaajan hankalia reunoja varten.

Suojateipin asennus on aina pieni urakka ja itse jaoin sen useampaan iltaan, mutta kokonaisuudessaan se on kohtuullisen helppoa, kun toimii huolellisesti ohjeiden mukaan. Mukana tulee kirjalliset ohjeet eri työvaiheisiin ja asennukseen on RideWrapiin sivuilla selkeät ohjevideot.

Ennen tarrojen asentamista pitää pyörästä irroittaa takakiekko ja kammet. Muilta osin asennus onnistuu ainakin omassa pyörässäni enempää purkamatta. Asennusta helpottaa, jos saat pyörän riittävän korkealle esimerkiksi korjaustelineeseen liikuteltavaksi.

Kiinnitysvaiheessa tärkeintä on käyttää riittävästi saippuavettä, jotta voit rauhassa asemoida teipin paikalleen ennen sen kiinnittymistä. Jos joudut siirtämään teippiä, muista suihkaista uudelleen vettä teipin ja rungon väliin, sillä käytännössä teipin ja rungon väliin pitää jäädä kauttaaltaan "vesimatto", joka poistuu kun lastalla pyyhitään teipin päältä. Tällöin tarran alle ei jää ilmakuplia. Asennus kannattaa tehdä paikassa, jossa on hyvä valaistus, niin huomaat mahdolliset ilmakuplat tarran alla.

Suojateippien asettelussa hankalinta on saada teippien reunat pysymään kiinni ja teippien saumat osumaan sopivasti yhteen eri kohdissa runkoa. Kannattaakin katsoa asennusohjetta ja asemoida kerralla useampia tarroja pintapuolisesti, että näkee reunojen paikat. Tarroille ei ole mitään absoluuttista paikkaa rungossa, vaan reunoilla on liikkumavaraa enemmän tai vähemmän, joka vaikuttaa mahdollisesti seuraavaan suojateippiin.

Tilasin mattamustaan pyörään mattapintaiset suojateipit ja pinnasta tuli ovelan matan ja kiiltävän yhdistelmä, hieman kuultavalla värillä, joka kuvissa näkynee. Asennukseltaan RideWrap ja Invisiframe ovat mielestäni yhtä helppoja/hankalia ja kesän aikana näkee, onko tuotteiden kestävyydessä (reunojen pysymisessä) eroa.