Rungon suojateippaus naarmuilta ja kolhuilta RideWrapilla

Maastopyörä joutuu metsässä alttiiksi kiveniskemille, naarmuille ja hankauksille, joita vastaan on tarjolla erilaisia ratkaisuja suojateippien osalta. Markkinoilta löytyy muun muassa Dyedbro, Invisiframe ja RideWrap, jotka suojaavat pyörän rungon joko osittain kriittisiltä kohdilta tai kokonaisvaltaisemmin. Vuosien aikana olen suojannut pyörää sekä Invisiframella ja nyt viimeisimmän RideWrapilla. Tässä lyhyt juttu, miten RideWrapin asennus sujui, sillä kokemukset suojateippauksesta ja etenkin muusta kuin perinteisen itseleikattujen 3M-teippien osalta ovat ajoittain puheissa muun muassa Fillarifoorumilla.

Rungon suojateippaus RideWrapilla

RideWrap tarjoaa maastopyöriin muotoon leikattuja suojateippejä eri merkeille ja malleille sekä koko pyörän suojaukseen että vähemmän kattavaan suojaukseen. Periaatteessa muotoonleikatut suojateipit ovat samaa tavaraa, jota saa metritavarana kaupasta, mutta niiden asentaminen on helpompaa ja lopputulos on parempi. Valmiiksi sopiviin paloihin leikatut suojateipit tulevat isolla rullalla, josta ne voi yksitellen asentaa paikalleen.

RideWrapin koko runkoa suojaavassa tarrrasarjassa tulee paketissa mukana kaikki, joita operaatioon tarvitset: tarrat, lasta, kuivauspyyhe, saippuaa, puhdistuspyyhe ja ohjeet. Muutaman vuoden takaisessa Invisiframen paketissa piti itse ostaa sopivaa saippuaa, sekä rungon puhdistusainetta. Lisäksi tarvitset suihkepullon saippuavettä varten, sekä hiustenkuivaajan hankalia reunoja varten.

Suojateipin asennus on aina pieni urakka ja itse jaoin sen useampaan iltaan, mutta kokonaisuudessaan se on kohtuullisen helppoa, kun toimii huolellisesti ohjeiden mukaan. Mukana tulee kirjalliset ohjeet eri työvaiheisiin ja asennukseen on RideWrapiin sivuilla selkeät ohjevideot.

Ennen tarrojen asentamista pitää pyörästä irroittaa takakiekko ja kammet. Muilta osin asennus onnistuu ainakin omassa pyörässäni enempää purkamatta. Asennusta helpottaa, jos saat pyörän riittävän korkealle esimerkiksi korjaustelineeseen liikuteltavaksi.

Kiinnitysvaiheessa tärkeintä on käyttää riittävästi saippuavettä, jotta voit rauhassa asemoida teipin paikalleen ennen sen kiinnittymistä. Jos joudut siirtämään teippiä, muista suihkaista uudelleen vettä teipin ja rungon väliin, sillä käytännössä teipin ja rungon väliin pitää jäädä kauttaaltaan "vesimatto", joka poistuu kun lastalla pyyhitään teipin päältä. Tällöin tarran alle ei jää ilmakuplia. Asennus kannattaa tehdä paikassa, jossa on hyvä valaistus, niin huomaat mahdolliset ilmakuplat tarran alla.

Suojateippien asettelussa hankalinta on saada teippien reunat pysymään kiinni ja teippien saumat osumaan sopivasti yhteen eri kohdissa runkoa. Kannattaakin katsoa asennusohjetta ja asemoida kerralla useampia tarroja pintapuolisesti, että näkee reunojen paikat. Tarroille ei ole mitään absoluuttista paikkaa rungossa, vaan reunoilla on liikkumavaraa enemmän tai vähemmän, joka vaikuttaa mahdollisesti seuraavaan suojateippiin.

Tilasin mattamustaan pyörään mattapintaiset suojateipit ja pinnasta tuli ovelan matan ja kiiltävän yhdistelmä, hieman kuultavalla värillä, joka kuvissa näkynee. Asennukseltaan RideWrap ja Invisiframe ovat mielestäni yhtä helppoja/hankalia ja kesän aikana näkee, onko tuotteiden kestävyydessä (reunojen pysymisessä) eroa.

Etätyöt ovat uusi normaali

Viimeisen vuoden aikana etätyöt ovat tulleet tutuiksi yhä enemmän yritysten työntekijöille, sekä koululaisille, ja yritykset ovat viimeistään nyt opetelleet työn tekemisen uutta normaalia. Etätöistä on puhuttu tietotyössä jo pitkään ja siihen on ollut jossain määrin myös mahdollisuus muutamana päivänä viikossa, mutta pakon edessä suurin osa yrityksistä on ymmärtänyt, että töitä voi tehdä aivan samalla tavalla kotona, kuin että istuisi omalla tai asiakkaan konttorilla.

Itse hyppäsin etätöihin täydellä sydämellä toissa vuonna, kun muutin maalle ja konttori ja kollegat jäivät pääkaupunkiseudulle. Millaista etätöiden tekeminen on sitten ollut ja mitä työvälineitä tietotyössä siihen itselläni liittyy? Tässä muutamia ajatuksia asiasta työskennellessäni konsulttitalossa sovelluskehityksen parissa.

IT-alan kehityksen kärki, parhaat työpaikat ja verkostot ovat pääkaupunkiseudulla

Yksi asia, jota pohdin muuttaessani pääkaupunkiseudulta, oli IT-alan tapahtumat, verkostot ja oman osaamisen kehittäminen meetuppien kautta, josta pakostikin jäisin paitsi maakunnassa. Helsingissä on, tai on ainakin ollut, aktiivinen meetup-kulttuuri, jossa yritysten sponsoroimissa iltamissa kehittäjät esittävät teknologia-aiheisia asioita ja toiset kehittäjät kuuntelevat ruuan ja juoman merkeissä. Samalla voi verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia toisten kehittäjien kanssa. AWS, React, React Native, Kubernetes, iOS, JavaScript, DevOps, tietoturva ja muista aihepiireistä sai kuulla hyviä tarinoita, miten toiset ovat asioita ratkaisseet.

Oman osaamisen kehittäminen ja oman ammattialan kehittymisen seuraaminen on yksi tärkeä osa itseohjautuvuutta, joka korostuu täysipainoisessa etätyössä. Uutislähteiden, blogien, podcastien, tapahtumien nauhoitusten ja virtuaalisten tapahtumien seuraaminen on hyvä omaksua tavaksi, jota olen vuosien aikana tehnyt muun muassa omaan blogiini kirjoittamisen kautta. Eli sinällään meetuppien poisjäänti pitää täyttää omalla tekemisellä, jossa Internetin lähteiden seuraaminen ja virtuaaliset verkostot ovat pääroolissa.

Maakunnissa asuessa vaihtoehdot työpaikkojen suhteen ovat rajatumpia myös tietotekniikan alalla ainakin vielä tällä hetkellä, kun edelleen haetaan työntekijöitä yrityksen konttorien kaupungeista. Muutos päivittäisestä konttorilla istumisesta etätöiden tekemiseen ja muutamana päivänä kuukaudesta konttorille matkustamisen suuntaan on hiljakseen muuttumassa suopeammaksi ja jopa täysin etätöihin sallivaan suuntaan. Kulunut vuosi toi lisävauhtia ajatusmaailman muutokseen valtioneuvoston etätyösuositusten myötä, vaikka jäykimmät organisaatiot eivät niidenkään myötä ole vielä ymmärtäneet etätöiden mahdollisuutta. Tulevaisuudessa odotan, että työntekijän sijainnilla tietotyössä on yhä vähemmän merkitystä ja työyhteisö kehittyy työtapojen suhteen ottamaan etätyöskentelyn paremmin huomioon.

Työssäviihtymiseen tarvitaan ihmiskontakteja

Toinen mietinnässä ollut asia oli kollegoiden kanssa spontaani ajatustenvaihdon vähentyminen ja ylipäätänsä kontaktien väheminen, kun ei tulisi käytyä konttorilla tai tavattua pääkaupunkiseudulla olevia kaveri- ja harrastusporukoita.

100% etätyönteko on kieltämättä jossain määrin yksinäistä puurtamista, mutta niin se on vaikka istuisit konttorilla oman projektisi parissa. Kommunikaatiovälineet auttavat ajatusten vaihdossa ja sovelluskehityksessä säännölliset dailyt ja suunnittelupalaverit Meetin välityksellä ovat arkipäivää. Kasuaalinen ajatustenvaihto ja pallottelu on hieman hankalampaa, mutta siihenkin voi käyttää yrityksen sisäistä Slackia tai turvautua laajempaan koodaajien yhteistöön, Koodiklinikan Slackkiin. Ennen oli IRC, nyt on Slack ja Discord. Mutta virtuaalinen kommunikaatio on yksi isoin miinuspuoli etätöiden tekemisessä. Töissä kasuaalista kommunikaatiota on viritelty virtuaalisten kahvituntien parissa ja se on ihan mukava tapa.

Sovelluskehityksessä yksi osa tekemistä on kommunikointi ja asioiden käyminen yhdessä läpi esimerkiksi koodikatselmoinnin tai parikoodauksen yhteydessä. Kaikkeen on työvälineet olemassa, ja yksi koodauksen jakamisen mahdollistava työväline on Visual Studio Live Share.

Työmatkat eivät ole mukavia

Kotona työskentelyssä suurin plussa on se, että nyt työmatkaan ei mene lähes tuntia per suunta junassa, metrossa tai muussa julkisessa kulkivälineessa istuessa, vaan se aika jää käytettäväksi vaikka koiran kanssa lenkkeilyyn tai oman osaamisen kehittämiseen. Heräät, käyt koiran kanssa lenkillä, syöt aamiaisen ja kävelet tohveleissa työhuoneeseen aloittamaan työpäivän.

Kotikonttori tuo viihtyvyyttä

Sähköpöytä, satulatuoli, iso monitori, oma työhuone. Siinä neljä etätöiden tekemisen viihtyvyyteen vaikuttavaa asiaa. Satulatuolin ja normaalin työtuolin yhdistelmä tuo ergonomiaan sopivaa vaihtelua ja sähköpöytä mahdollistaa seisaaltaan työskentelyn. Etäpalaveita varten on hyvä olla kunnon Web-kamera ja mikrofoni tai pöytämikrofoni, vaikka usein käytän kuulokkeita. Monitorin suuri ruutualue ja iso resoluutio varmistavat työtehokkuuden, kun ikkunoita voi levitellä sopivasti näytölle. Ja kun tilaa on nyt sen verran enemmän kuin aikaisemmin, voi työt ja työkoneet jättää työpäivän jälkeen työhuoneeseen.

Etätyö korostaa kommunikaation merkitystä

Kommunikaation merkitys kaikessa tekemisessä on usein aliarvioitu ja etenkin sovelluskehityksessä sen merkitys korostuu. Riittävä dokumentaatio, asynkroninen kommunikaatioväline, etäpalaverit ja tekemisen jäsentäminen ovat hyviä lähtökohtia onnistumiselle. Etenkin dokumentaatio jää helposti puutteelliseksi ja se hajaantuu kommunikaatiovälineiden historiaan tai tekijöiden omiin muistiinpanoihin.

Toinen merkityksellinen asia ovat palaverit ja niiden tehokkuus. Nykyisessä työssäni olen saanut keskittyä sovelluskehitykseen ja palaverit ovat jääneet vähemmälle, mutta niiden osalta on hyvä tiedostaa muutamia asioita, jotka tekevät niistä parempia. Agenda ja johdonmukainen läpikäynti ovat tuttuja asioita, ja Martin Fowler kertoo miten tehdä tehokkaita etäpalavereita: hyvä audio, käytä galleria-näkymää, mykistä jos et puhu, kiinnitä huomiota valaistukseen. Hieman pidemmälle mennessä voi poimia vinkkejä täältä: älä käytä langattomia kuulokkeita, hanki parempi mikrofoni, älä mykistä ja kuuntele itseäsi.

Etätyö tuo posiviitista virettä, muttaa vaatii myös uusia keinoja

"Lisääntynyt etätyö näyttää vaikuttaneen työssä jaksamiseen pääsääntöisesti myönteisesti ja tuoneen työhön positiivista virettä. Työhyvinvointi jopa parani koronakevään aikana: etätöihin siirtyneillä työn imu lisääntyi ja krooninen väsymys väheni. Haasteita ovat etenkin tylsistyminen, työkavereiden kanssa käytävän epävirallisen vuorovaikutuksen väheneminen ja huono ergonomia. Työnteosta voi kadota kipinä, kun virikkeet ja työkaverit puuttuvat. Jaksamiseen on keksittävä uusia keinoja."

Etätyöstä on tullut uusi normaali – näin otat siitä irti parhaat puolet

Etätyö on erilaista tekemistä ja se korostuu, jos sitä tekee päivästä toiseen. Harva yritys on ajatellut etätyöskentelyä ja sen vaatimia erityisvaatimuksia työn tekemiselle ja kommunikaatiolle. Elon artikkelissa ehdotetaan hyviä asioita:

  1. Panosta ergonomiaan ja rytmitä työpäivää: Etätyö vaatii itsekuria. Jaksamista kannattaa ammentaa työn rytmittämisestä, lounas- ja kahvitauoista, ulkoilusta ja liikunnasta. Jos mahdollista, rytmitä päivä niin, että ehdit ulkoilemaan valoisan aikaan.
  2. Vaali yhteisöllisyyttä: Yhteydenpito työkavereihin on merkittävä osa työhyvinvointia myös etätyömaailmassa. Virallisten etäpalavereiden ohella vapaamuotoiset virtuaalikahvittelut ja etäjumppahetket ovat tärkeitä, jotta päiviin tulee myös epävirallista vuorovaikutusta.
  3. Vähennä videopalavereita: Liian usea videopalaveri päivässä lisää väsymystä
  4. Haastetta peliin: On tärkeää huolehtia siitä, että työ tarjoaa myös etäilyn aikana riittävästi mielekkäitä haasteita.

Meillä töissä on otettu "uuden normaalin" tueksi apua Auntielta, joka tarjoaa ratkaisuja arkeen, jos se tökkii. Ja vaikkei tökkisikään. Heillä on myös hyviä vinkkejä etätyön tekemiseen.

Onko etätyö uusi normaali?

Yritykset luopuvat keskustassa olevista isoista konttoreista ja säästävät toimitilakuluissa? Työtä voi tehdä paikattomasti ja rekrytä osaavia tekijöitä sijannista riippumatta? Sovelluskehitystiimit panostavat dokumentaatioon tiedon jakamisessa? Työtavat, -kulttuuri ja -käytännöt kehittyvät tukemaan etätöitä?

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta maailma kehittyy ja toimintatavat, sekä ajatusmaailmat muuttuvat. Etätyön hyödyt ovat todistettu ja nyt viimeistään monessa paikassa todettu käytännössä. Täysiaikainen etätyö vaatii paljon työyhteisöltä, sekä työntekijältä, eikä se sovi kaikille, mutta ajatusmaailman uskoisi sen osalta muuttuvan suopeammaksi. En usko, että kotona tekeminen tulee laajemmalti jäämään uudeksi normaaliksi, sillä ihmiset kaipaavat kontakteja ja parempia työtiloja, mutta flexi-työ ja etätöiden lisääntyminen tulevat kyllä yleistymään.

Hacker Newsin kommentti valottaa etätöiden laajamittaisen yleistymisen esteitä (vaikka tutkimus (PDF) ehdottaa toista):

  1. Sosiaalinen kanssakäyminen on useimmille työntekijöille yksi pääaktiviteeteista. "Miten viikonloppusi meni?", "Katsoitko eilen illan ottelun?" jne. on kirjaimellisesti se, mistä he löytävät sosiaalisen poistoventtiilinsä ja henkilökohtaiset yhteydensä.
  2. Esimiehet tykkäävät seurata alaistensa tekemistä, sillä se tekee heidät tuntemaan olevansa enemmän vallassa kuin itse asiassa ovat.
  3. Työmatkarutiini, vaikkakin se on painajaismaista, tarjoaa tunteen normaaliudesta, johon useimmat ovat tottuneet ja oudolla tavalla luottavat arjen perustan luomisessa.
  4. Työ on pakopaikka kodin arjesta.

On erilaisia työtapoja ja arjen pyörittämistä, ja jokaisen pitää löytää se juttu, joka toimii itselle. Mutta vanhoihin kaavoihin ei ole järkevää kangistua.

Maaseudun rauhallisuus ja luonto tuovat arkeen positiivisuutta

Yhteenvetona todettakoon, että muutto maakuntaan Saimaan rannoille on ollut selkeä elämänlaatua parantava asia sekä asunnon että elämisen rauhallisuuden takia. Toki omakotitalossa ja pihassa riittää tekemistä, mutta se tuo hyvää vastapainoa päätteen ääressä istumiselle ja kotipihasta lähtevillä poluilla liikkumiselle. Myös töiden tarjoamat projektit ovat olleet mielenkiintoisia ja omaa osaamista kehittäviä, eikä etätöissä niiden osalta ole ollut eroa, istuisiko konttorilla vai kotona. Tietenkin viime aikoina tilanne on ollut sama kaikilla. Omaa osaamista on saanut hyvin kehitettyä virtuaalisten konferenssien ja Internetin lähteiden kautta, sekä hetkellisen tauon jälkeen myös omat harrasteprojektit ovat edistyneet.

Arki täällä maaseudulla on erilaista ja se näkyy etenkin (fyysisten) sosiaalisten kontaktien määrässä ja osittain varmaan myös tarjolla olevien projektien valinnassa (nyt meneillään olevien rajoitusten jälkeen), mutta vastapainona se tarjoaa monia positiivisia asioita, joita ei pääkaupunkiseudulla olisi voinut saavuttaa. Voisi siis todeta, että tämä uusi normaali näyttää meille toimivan.

Taipalsaaren jääladuilla Pien-Saimaan ulapalla

Tänä vuonna myös Etelä-Suomeen saatiin kunnon talvi, joka tarkoitti sitä, että oli hyvä mahdollisuus päästä hiihtämään jääladuille parin edellisen leudon talven jälkeen. Tammikuussa jääladut viimein avautuivat muun muassa Taipalsaarella, Lappeenrannassa ja Imatralla, joskin paikoitellen vähälumisina. Kävimme testaamassa millaista on suksia Pien-Saimaan ulapalla Taipalsaaren Konstun rannasta Riutanniemeen Kirkonkylän kautta ja takaisin.

Taipalsaaren jääladut

Taipalsaarella jääladut ovat jaettu "Konstu-kirkonkylä" ja "kirkonkylä-Haikkaanlahti-Riutanniemi" -osuuksiin ja latuverkoston karttatiedot löytyvät Lipas-palvelusta. Taipalsaaren sivujen tietojen perusteella "ladut tehdään lumiolosuhteiden salliessa ja kunnostetaan tarvittaessa." Latutilannetta ei löydy karttapalvelusta, mutta kunnan sivuilta löytyy tieto latujen ajopäivästä ja Facebookin Taipalsaari-ryhmästä voi ajoittain nähdä ajantasaista kuvaa hiihtoladuista.

Jääladuille voi lähteä Konstusta Huhmarkallion uimarannalta tai kirkonkylän satamasta. Lisäksi Haikkaanlahden urheilukentältä pääsee peltoja pitkin hiihtämään Riutanniemen suuntaan jääladuille, mutta sieltä matkaa tulee lisää noin 3 km. Lumitilanteesta johtuen, ehdimme vain kerran hiihtämään Huhmarkalliosta Kirkonkylään ja muut hiihtolenkit olemme lähteneet satamasta.

Konstusta lähdettäessä matkaa Kirkonkylälle kertyy noin 2,5 kilometriä ja aikaa menee kevyesti lipsutellen noin 15 minuuttia. Kirkonkylän satamasta Riutanniemen rantaan on noin 5 kilometriä ja matkalla pääsee paikoitellen kokeilemaan aavan ulapan tuulia, sekä myötäiseen että vastaiseen. Riutanniemestä metsälenkin kautta takaisin satamaan tulee matkaa noin 5,5 kilometriä. Metsäosuus Riutanniemessä on mukavaa hiihtelyä lyhyen ylämäen ja pidemmän alamäen kera, riippuen kummasta suunnasta on matkaan lähtenyt.

Taipalsaaren jääladut ovat yleensä olleet erittäin hyvin hoidettu lumisateiden jälkeen ja vaikka latukoneella ei jäälle ole päässyt, on moottorikelkalla saatu ajettua hyvä ura myös luistelulle, vaikka keskipolanne etenkin runsaiden lumisateiden jälkeen on välillä pehmeä.

Jääladut on nautinnollisen rentoja hiihdellä rennosti, mutta järvellä puhaltava tuuli on syytä ottaa huomioon pukeutumisessa ja vastatuuli voi olla tuntuva. Tuuli on myös välillä ikävä, jos se tuiskuttaa lumen uralle kinostaen sen toiseen reunaan, mutta siitä ei ole yleensä ollut ongelmaa, kun latu-ura menee molemmissa reunoissa.

Taipalsaaren latuverkosto on kokonaisuudessa hyvä ja pidemmänkin lenkin saa aikaan normaalina talvena, kun luisteluhiihtäen pääsee kiertämään Saimaanharjun ladut Konstun lenkin kautta ja suunnata sen jälkeen jäälatua pitkin Kirkonkylään ja Riutanniemeen ja koukata vielä lenkki Haikkaanlahden laduilla. Jäälatujen jälkeen voi vaihtelua lähteä hakemaan heti seuraavaksi parhaimmilla laduilla, eli Karjalaisenkylän peltoladuilla.

Hiihdettyä: Karjalaisenkylän peltolatu Joutsenossa

Talvi on ollut suotuisa hiihtämiselle ja alkuvuoden aikana on tullut tutustuttua lähialueen latuihin. Jäälatuja odotellessa ajoimme lähes vastaavaan ympäristöön, eli Joutsenoon Karjalaisenkylän peltoladulle.

Karjalaisenkylän peltolatu Joutsenossa on pituudeltaan 7,3 kilometriä ja on muodoiltaan sopivan vaihtelevaa ja leppoisaa hiihdettävää leveällä luistelu-uralla. Lähtöpisteenämme oli Ravikankaan urheilutalo ja peltolatu päättyy päiväkodin nurkalle, josta on lyhyt kävelymatka takaisin urheilutalolle. Aikaa kului 38 minuuttia kevyesti hiihtäen, mutta kovasta pakkasesta johtuen luisto oli aika nihkeä.

Meille riitti tällä kertaa vain peltoladun kiertäminen, mutta hyvän kokonaisuuden hiihtolenkille saa, kun yhdistää Karjalaisenkylän peltoladun ja Myllymäen peltoladun. Ja jos intoa vielä riittää, voi peltolatujen päälle hiihtää Myllymäen kuntoradan ja Ravikankaan kuntoradan lenkit. Joutsenon alueen hiihtolatujen kartat löytyvät ladattavaksi Joutsenon Kullervon sivuilta.

Hiihtoreiteissä kunnossapitotilanne on yksi tärkeä tieto ja Lappeenrannan ladut löytyvät karttapalvelusta, mutta kunnospitotilanne pitää lukea listalta Lappeenrannan liikuntapaikkojen kunnossapitotilanne -sivulta. Aivan samanlaista yhdistettyä karttapalvelua kuin pääkaupunkiseudun ulkoliikunta.fi tai ladulle.fi ei näyttänyt olevan.

Seuraavalla kerralla pitänee testata Myllymäen peltolatu ja laskettelukeskuksen kuntorata.

Katsaus vuoteen 2020

Vuosi 2020 vaihtui viimeinkin vuodeksi 2021 ja tämä vuosi näyttää alustavasti lupaavalta. Kunnon talvi on vallannut koko Suomen, rokotteet Koronaan ovat tuloillaan ja päivät alkavat pidentyä. Mutta ennen tämän vuoden askareita, on hyvä katsoa miltä vuosi 2020 näytti.

Siirtyminen etätöihin

Työelämä koki Korona-aikana, jos näin voi sanoa, tervetulleen uusiutumisen asenteessa etätöihin. Valtiovallan suosittelema etätyö pakotti yritykset miettimään, olisiko tässä ainakin osittain uusi normaali. Saimaanharjulla etätöihin oli siirrytty jo 2019 lopussa, joten muutos arkeen oli vähäinen. Etätyöpiste sai vuoden aikana lisäyksenä kunnon työtuolin ja uuden pöytävalon. Lisäksi kommunikaation avuksi hankin Logitechin StreamCamin ja kodin verkkolaitteet lisääntyivät Google Wifi -Meshillä.

Hiihto

Muuttaminen toissa vuonna Etelä-Karjalaan ja Saimaanharjulle toi muutoksia myös hiihtoreitteihin. Talvi oli viime vuonna lyhyt ja ehdin käydä testaamassa vain Saimaanharjun Konstun kuntoradan. Tänä vuonna on talvi alkanut paremmin ja Lappeenrannan lentokentän ympäri on tullut hiihdettyä jo useamman kerran.

Retkeily

Pyöräjuttujen lisäksi harrastamme hieman retkeilyä ja vuoden aikana testasimme Haikkaanlahden retkeilyreitin Riutanniemen kierroksen osalta. Kävimme lähiretkellä Orrainpolulla, joka oli nätti retkeilyreitti Savitaipaleella.

Yön yli reissun teimme myös Puumalaan ja Norppapolulle, joka on 13 km pitkä sisältäen osakierroksia 2,8 ja 4 km väliltä. Kulkuaika on 5 tuntia. Reitin varrella on 2 tulipaikkaa ja 4 uimarantaa.

Kesälomalla kiersimme Kuusamossa Pienen Karhunkierroksen kääpiövillakoiran kanssa satojen muiden retkeilijöiden kanssa.

Kesäloma

Kesälomalle oli muutamia suunnitelmia, mutta vallitsevan ajanjakson takia ne hieman muuttuivat. Alkujaan oli tarkoitus lähteä Kaldoaivi MTB:hen, mutta se siirtyi vuodelle 2021. Kesälomaa oli ruhtinaalliset pari viikkoa ja sen vietimme tekemällä pakulla pienen Lapin reissun. Aloitimme Rukalta, josta jatkoimme Saariselälle ja sieltä Leville. Hienoja päiviä pyörän päällä.

Ensimmäinen pysähdys reissulla oli Rukalla, jossa pääsimme testaamaan juuri rakenteilla olevan Bike Parkin, sekä paikallisten aktiivien rakentamat MTB-Enduro reitit. Rukalle on syntymässä hieno Bike Park, etenkin jos mukaan laskee epäviralliset reitit, jotka tarjoavat luonnonmukaisempaa ajettavaa. Odotan innolla miltä reitit näyttävät 2021 syksyllä.

Saariselkä tarjosi hyvät maastopyöräreitit pidempiin ajoihin, joista testasimme muutamat vaihtoehdot. Kirjoituksessa lisäksi esiteltynä ne parhaimmat ja tunnetuimmat reitit.

Pyöräjutut

Tänä vuonna pyörähommat jäivät vähille ja keskittyivät lähipoluilla ajamiseen. Autoimme kesän aikana Lappeenrannan Junnupyöräilyssä lenkkien vetämisessä, valmensimme Funduro leirillä Nuuksiossa, pidimme kisatoimistoa Funduro Cupin Saimaa -osakilpailussa ja järjestimme EBA ry:n Endurojunnuille leirin Ruokolahdella.

Kävimme ajamassa muutaman kerran yhden Lappeenrannan parhaimmista maastopyöräreiteistä Karhusjärvellä. Lähtöpaikkana toimii hyvin Viipurinportin ABC, jolle voi ajaa takaisin enemmän tai vähemmän kierrellen tai samaa reittiä takaisinpäin. Toinen mukava reitti on ajaa Haikkaanlahden retkeilyreitti etenkin jälkimmäisen puoliskon suhteen. Helppoa ja rentoa rullailua, jossa taukopaikoilla voi paistaa vaikka makkaraa.

Lähimaaston reitit tulivat kesän aikana tutuiksi ja ne osoittautuivat mainioiksi poluiksi muutaman tunnin aktiiviseen ajoon. Maastopyöräenduro-tyylisiäkin reittejä löytyi ja ideoita uusien rakentamisesta on jo ensi vuodelle.

Pyöräilyn saralla kalustona toimi edelleen Specialized Enduro Elite 6Fattie ja Nordest Bardino. Syksyllä pyöräkuume oli koholla ensi vuoden enemmän poluille painottuvaa ajoa ajatellen. Kävin testaamassa Varustamosta Specializedin Stumpjumper Evoa, joka oli aika pätevä peli. Suurin muutos vuoden aikana maastopyöräilyssä oli vaihtaminen usean vuoden jälkeen takaisin SPD-polkimiin.

Ratsastus

Anne on harrastanut ratsastusta lähes yhtä kauan kuin minä pyöräilyä ja on ammatiltaan ratsastuksenohjaaja, joten tänä syksynä oli aika tutustua hänen harrastukseensa. Eli aloitin Einolan Tallilla aikuisten ratsastuksen alkeiskurssin ja vuoden loppuun mennessä oli 10 ratsastuskertaa takana.

Ja kaiken sen lisäksi

Vuoden aikana aloitimme myös toisen uuden harrastuksen: boulderoinnin. Tai olin muutama vuosi sitten jo käynyt useamman kerran kiipeilemässä, mutta aina tauon jälkeen on mukava aloittaa uudestaan. Kävimme kiipeilemässä Boulder Saimaalla, joka on pieni ja toimiva kiipeilykeskus Lappeenrannan lentokentän päädyssä.

Pelaaminen

Vuoden aikana tuli ehkä pelattua hieman enemmän kuin aikaisemmin. PlayStation 4:ssa pyöri ainakin Assassin Creed: Origins (läpi), Until Dawn (läpi), Control (läpi), Rise of the Tomb Raider (läpi). Vuoden alussa listaamani peleistä Star Wars Jedi: Fallen Order, Disco Elysium, Untitled Goose Game, Assassin’s Creed Odyssey ja Detroit: Become Human odottavat vielä ostoslistalla.

2021

Kulunut vuosi oli erikoinen ja toivotaan tästä vuodesta erilaista. Tänä vuonna maastopyöräilyn osalta kalenterissa on ainakin Kaldoaivi MTB ja lisäksi kalenterissa on Funduro Cupin ja MTB-Enduron SM-sarjan osakilpailut, joista ainakin muutamaan olisi tarkoitus osallistua. Jää nähtäväksi, millaiseksi kesä muodostuu.

Kannattaa laittaa blogi (RSS-syöte), Twitter ja Instagram seurantaan. Jos teknisemmät aiheet ovat sydäntä lähellä niin myös englanninkielinen ”Rule of Tech” -blogini (RSS-syöte) voi kiinnostaa. Ja seuratkaa tietenkin Marttaa Instagramissa.

Harrastuksena ratsastus

Kulunut vuosi on tarjonnut haasteita sekä arjessa että hieman yllättäen myös harrastusten osalta. Vuosien varrella olen harrastanut pääasiassa pyöräilyä eri muodoissa, hiihtämistä, laskettelua, kuntoharjoittelua ja kokeillut enemmän tai vähemmän eri urheilulajeja kuten boulderointia, sulkapalloa ja sählyä. Korona-aika yllätti myös tällä saralla, sillä löysin itseni hevosen selästä. Tässä hieman mietteitä harrastuksen alkutaipaleelta.

Aikuisten alkeiskurssilta hevosharrastukseen

Muistan, kun ajoimme Annen kanssa autolla, varmaan pääkaupunkiseudulta kohti kotia Taipalsaarea, ja hän kysyi "olisinko kiinnostunut Einolan Tallilla aikuisten ratsastuksen alkeiskurssista, johon tarvittaisiin lisää osallistujia, että saataisiin ryhmä kasaan". Hieman naureskellen vastasin "mikäjottei". Ja muutamaa kuukautta myöhemmin ennen niin vieras laji ja hieman pelottavat hevoset, ovat tulleet tutuiksi ja heidän kanssa toimiminen on lähes luontevaa.

Aikuisiällä uuden harrastuksen aloittaminen on aina mielenkiintoista ja mukavaa vaihtelua. Oli myös helppo vastata kyllä ratsastuksen alkeiskurssille, sillä Anne on ratsastuksenohjaaja ja käy viikottain Einolan Tallilla Imatralla ratsastamassa, joten kotiopetus kurssin opetuksen lisäksi on hyvällä tasolla ja voimme käydä jatkossa tallilla yhdessä.

Topalis, eli Topi

Olen nyt syksyn aikana käynyt kymmenen kertaa alkeiskurssilla ja nyt voi vasta sanoa, että varsinainen ratsastuksen oppiminen vasta alkaa. Ratsastus on täynnä nyansseja ja mitä enemmän sitä oppii, sen enemmän on opittavaa. Todella palkitseva harrastus.

Muutamalla ensimmäisellä kerralla opit ratsastamaan hevosta käynnissä, teet siirtymän raviin ja kevytravi onnistuu volteilla ja ympyröillä. Sen jälkeen aloitetaan keskittymään enemmän oikeanlaiseen istuntaan ja tehdään laukannostoja. Tästä eteenpäin tunnit sitten ovat jo opittujen asioiden toistoa ja parantamista. Jossain välissä pääset laukannostosta laukkaamaan maneesin ympäri ja erilaisia ratoja pitkin ja samojen oppien toistaminen jatkuu.

Hevoset ovat aikamoisia

Kymmenessä kerrassa kurssilla on oppinut muun muassa hevosenhoitoa, hevosen valmiiksi laittamista tuntia varten ja ratsastuksen eri askellajit kuten harjoitus- ja kevytravi, sekä laukka. Tämän lisäksi tunneilla on tehty erilaisia tehtäviä kuten siirtymisiä askellajien välillä, voltteja, ympyröitä ja kolmikaarista kiemurauraa. Eli perusasiat ovat nyt suurin piirtein hallussa laukkaa lukuun ottamatta, että voi keskittyä tarkemmin itse ratsastukseen, istuntaan, hevosen tuntemiseen ja hevoseen vaikuttamiseen.

Ratsastustunneilla olen päässyt tutustumaan Patuun, Topiin, Liliin ja Velluun, jotka ovat kaikki omia persooniaan ja erilaisia ratsastaa. Patu, eli Ein Golden Patrol, oli herkkä ja tuntiratsuna suosittu, mutta lennokas liikkeinen ja harjoitusravissa istuminen oli vaikeaa.

Ein Golden Patrol, eli Patu

Topi, eli Topalis, on rauhallinen tuntihevonen, mutta silti luonteikas ja ravi on pehmeää, kunhan hän haluaa liikkua reippaasti. Tuntihevonen pilke silmäkulmassa.

Topsulla tuli ratsastettua eniten

Kahdeksannella kerralla sain tunnille ratsuksi Vellun, eli Velzevulaksen, joka oli suuri hyppäys edellisten kertojen Topista. Sekä ratsun koko että liike olivat suurempia, joten kehonhallinnalta ja istunnalta vaadittiin enemmän. Liike olikin aika lennokasta ja aluksi tuntui kuin olisi ollut uudestaan ensimmäinen ratsastustunti. Vellu on kiltti ja rauhallinen tuntihevonen, jonka askellajit ovat mukavan reippaat, joten tehtävien harjoittelu on usein helpompaa, kun ei tarvitse keskittyä vauhdin ylläpitämiseen.

Vauhdikasta menoa Vellulla

Kymmenennellä kerralla ratsastin Lilillä. Ein Caroline on iso ja lempeä jätti (175cm), jolla on mukavan pehmeät askellajit. Ratsastaessa Lili osaa olla tammamainen ja saattaa välillä kokeilla, onko pakko tehdä mitä ratsastaja pyytää. Lili on Annen vuokrahevonen ja yleensä Lili on vain osaavien ratsu, eikä käy alkeistunnilla, mutta sain hänet kokeiltavaksi. Hyvinhän se tunti ennakkoluuloista huolimatta sujui ja sain tehtyä kaikki tehtävät.

Lili, eli Ein Caroline, oli mukava ratsastaa

Joulunpyhien aikaan alkeiskurssilla oli tauko ja Einolassa hiljaisempaa, joten käytimme tämän hyödyksi kolmella tehotunnilla. Kunto oli hieman koetuksella, kun 45 minuutin asemesta piti ratsastaa 1h 20 minuuttia kerralla ja kolme päivää peräkkäin, eikä viikon välein. Tehotreeni oli kyllä hyödyllinen, sillä ratsastusta, kuten muitakin lajeja oppii vain tekemällä ja toistolla. Yksityisopetuksessa pääsin harjoittelemaan juuri niitä asioita, joita itse halusin.

Vellulla riitti pyhien aikaan menohaluja

Ratsastuksen aikuisten alkeistunnit ovat tarjonneet mukavaa ja haastavaa tekemistä syksyn aikana ja harrastus tulee jatkumaan myös ensi vuonna. Einolan tallilla opetus on ollut osaavaa ja monipuolista, sekä tallilla saa halutessaan itse hoitaa hevosia, joka ei ole kaikkialla itsestään selvää. Hintatasoltaan Einolan tunnit ovat Etelä-Karjalan keskitasoa, 5 kertaa kurssia maksoi 135 euroa ja normaali irtotunti ryhmässä maksaa 38e / kerta ja 60 minuutin tunnilla kymmenen kerran kortti 320 euroa. Eihän tämä ratsastus halpaa ole, mutta mikä harrastus olisi.

Jälkeenpäin ajateltuna, olisi ollut mielenkiintoista pitää ratsastuksen oppimisesta päiväkirjaa muutenkin, kuin Instagram-päivityksin, sillä hieman meinaa insinööri painaa päälle ratsastuskertojen analysoinnissa ja oppimisessa. Etenkin muutamilla ensimmäisillä kerroilla olisi halunnut tarkempia ohjeita ja tietää enemmän miksi ja miten joitain asioita tehdään. Oppimispolkuni löytyy instapostauksista: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 11.

Ratsastamisiin myös vuonna 2021 🐴

Karhusjärven retkeilyreitti tarjoaa Lappeenrannan parhaimpia maastopyöräreittejä

Lappeenrannan lähimaastoista löytyy hyviä maastopyöräilyreittejä, kun vain tietää minnepäin lähtee ajamaan ja osaa polkujen haarat. Yksi parhaimpia ja suhteellisen helposti löydettävä reitti löytyy Pajarilan takaa, josta lähtevä Karhusjärven retkeilyreitti tarjoaa monipuolista polkua haastavine nousuineen ja laskuineen. Karhusjärven lenkin voi ajaa muutamin eri vaihtoehdoin, joissa tässä kaksi ehdotusta.

Karhusjärven lenkki

Lappeenrannan alueella on suhteellisen vähän merkittyjä maastopyöräreittejä, vaikka poljettavaa polkua seudulla riittää, joten paikallistuntemus on tarpeen. Yksi suhteellisen helposti löydettävä reitti on Karhusjärven retkeilyreitti, eli oikeammin Lappeenrannan Itäinen retkeilyreitti. Reitti on myös osa E10-retkeilyreittiä (Euroopan kaukovaellusreitti), mutta Lappeenrannan alueella siitä ei ole merkintöjä enää jäljellä, eikä juuri tietoakaan saati karttaa.

Karhusjärven reitin voi kulkea sekä myötä- että vastapäivään ja hyvä lähtöpaikka reitille on Lappeenrannan ABC Viipurinportti. Useimmiten reitti kuljetaan myötäpäivään, jolloin se on mielekkäin ajaa maastopyörällä.

"Kylteillä merkitty reitti kulkee aluksi puolisen kilometriä tiellä ja siirtyy sitten poluille. Reitti jatkuu polkuja pitkin Kirkkolanvuoren kautta Saimaan Ladun Karhusjärven majalle. Majalla on nuotiopaikka, jossa voi syödä eväitä ja huonomman kelin sattuessa voi eväät syödä laavun suojassa. Reitti on yhteen suuntaan yhdeksän kilometriä, edestakaisin kahdeksantoista.

Saimaan Latu

Karhusjärven lenkki etenee kumpuilevissa maastoissa ja tarjoaa monipuolista poljettavaa kalliopoluista neulaspolkuun, kivikoihin ja hiekkateihin. Vaativuudeltaan reitti on keskivaativa, sillä korkeuseroja riittää ja paikoitellen reitti on vaikea, mutta toisaalta hiekkateitä ja helpompaa osuutta löytyy myös sopivasti.

Lappeenrannan ABC Viipurinportilta lähdettäessä matkaa Karhusjärven majalle tulee noin 10 kilometriä ja aikaa menee vajaat pari tuntia leppoisasti edeten. Lyhyimmillään reitti on, kun ajaa Karhusjärven majalta takaisin hiekkatietä pitkin ja pisimmillään, jos suuntaa kohti Hämmäauteensuota.

Karhusjärven lenkki majalle ja hiekkatietä takaisin on hyvä lenkki, jossa lopussa voi vielä ajaa samaa reittiä toiseen suuntaan. Noin 20 kilometrin ja parin tunnin lenkki löytyy Stravasta.

Strava-kartan kohdassa, jossa on otettu kuva, löytyy reitin korkein kohta. Mäen laelle kivutaan mukavaa polkua pitkin, joka on nautinnollinen ajaa myös alaspäin. Mäen laelta jatketaan paikoitellen haastavaa alamäkeä alas hakkuuaukealle.

Reitin eteläisimmästä pisteestä voi vaihtoehtoisesti suunnata hiekkatietä pitkin kohti Hämmäauteensuota. Edessä on tällöin pitkospuuosuus Hämmäauteensuolla ennen laavua, hieman metsäpolkua, hakkuuaukealla menevää polkua, metsäautotietä, hiekkatietä ja lopuksi noustaan vielä mäen päälle ja lasketellaan Oja-Tuomelan frisbee-golf radalle.

Leppoisasti ajellen Hämmäauteensuon kautta kiertäen Karhusjärven lenkille tulee mittaa noin 24 kilometriä ja aikaa menee noin 2,5 tuntia. Stravasta löytyy meidän retkeilyvauhtinen lenkki.

Muita vaihtoehtoja reitiksi löytyy Jälki.fi:stä esimerkiksi Hanhijärven kautta kulkien ja Karhusjärven perusreitti Tirilän puutarhalta Hämmäauteensuolle.