Vuoden 2013 pelaamisen arvoiset pelit

Ajankäyttö on aina valintojen tekemistä huvin ja hyödyn välillä, mutta välillä huviin panostaminen kannattaa. Yksi hyvä tapa huvitella on pelata pelejä, joihin saakin halutessaan käytettyä enemmän aikaa kuin alunperin aikoi. Vuoden 2013 aikana julkaistiin taas liuta mainioita pelejä, joihin tuhlata rajattua vapaa-aikaansa. Tässä muutamia poimintoja vuoden 2013 pelaamisen arvoisten pelien listalta. Netin uutislähteissä vuoden 2013 parhaita pelejä ovat listanneet muun muassa Desctructoid ja Joystiq. Pelien otsikkojen linkit vievät Pelaaja-lehden peliarvosteluun.

Pelaa

Grand Theft Auto V

Grand Theft Auto -pelit ovat olleet vuosien varrella aina odotettuja ja usein pelimaailmaa uudistavia, joten odotuksen viidennelle osalle olivat suuret, eikä suotta. GTA V on pelisarjan harvoja osia, jotka jaksoin pelata läpi ja enemmän kuin mielelläni. Peli on tavallaan jaettu kolmen eri roolihahmon tarinoihin ja Rockstar onnistuu mainiosti tunnelman ja juonen luomisessa. Sisältö on sitä tuttua GTA:ta, mutta pidemmälle ja paremmin läpivietynä. Pelissä on myös uskomattomasti sisältöä ja yksinpelin lisäksi mukana on nyt myös moninpeli. Pelaaja-lehti antoi GTA V:lle oikeutetusti maksimit 10/10 ja siitä pääsevät nauttimaan Xbox 360:n ja PlayStation 3:n omistajat.

The Last of Us

Naughty Dog laittaa taas parastaan PlayStation 3:lle tarjoen energisen selviytymiskamppailun maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ja Unchartedin hengessä. The Last of Us on teknisesti kolmannen persoonan toimintaa, mutta ilman tasohyppelyelementtejä ja enemmän realismia ja on hengeltään selviytymistä hyödyntävä matkakertomus. Peli on PlayStation 3:n yksinoikeuspeli ja sai Pelaaja-lehdessä pisteitä 8/10.

Tomb Raider

Square Enix uudelleen lämmitti nuoruusvuosien Tomb Raiderin, mutta hieman eri tavalla ja toimivasti. Uusi Tomb Raider esittelee nuoren Lara Croftin, joka ei ole vielä kansainvälinen seikkailijatar niin kuin edellisissä osissa, ja tarjoaa toiminnallista seikkailua kertoen selkeän ja komeasti kootun tarinan. Peli on saatavilla Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja Windowsille ja sai Pelaaja-lehdessä pisteet 8/10.

Beyond: Two Souls

Heavy Rainin tekijöiltä tuleva Beyond: Two Souls kuuluu siihen kategoriaan pelejä, jotka ovat enemmän vuorovaikutteisia elokuvia, kuin varsinaisia pelejä, mutta arvosteluiden perusteella näkemisen arvoinen. Peli keskittyy nuoreen naiseen, Jodiehin, joka on syntymästään asti ollut sidottu näkymättömään mutta vaaralliseen henkiolentoon ja tarina näyttää Jodien elämän eri vaiheissa, kun hallitus tahtoo hyödyntää näkymättömään tappajaan kytkettyä naista. Juonen kulkuun ei vaikuteta merkittävästi, vaan pelaaja ohjaa kuinka Jodie reagoi ja selviää eri tilanteissa. Pelin avaintemppuna on aitojen näyttelijöiden (Ellen Page ja Willem Dafoe) muuntaminen pelihahmoiksi liikkeet ja ilmeet tarkasti tallentavan tekniikan avulla. Pelaaja-lehdeltä Beyond: Two Souls sai 7/10 pistettä ja on saatavilla vain PlayStation 3:lle.

Rocksmith 2014

Opi soittamaan kitaraa pelin avustuksella? Tätä Rocksmith, virtuaalinen kitarakoulu, lupasi jo edellisessä versiossa ja uusitussa painoksessa parantaa oppimiskokemusta. Loppu onkin sitten vain pelaajan käsissä, niiden käyttämisessä kitaran soittamiseen. Peli vaatii avukseen oikean sähkökitaran, joka liitetään USB-piuhalla konsoliin tai tietokoneeseen ja peli lukee nuotit kitaran mikkien kautta. Soiton saloihin opastava peli on saatavilla Windowsille, Macille, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Harkitse

BioShock Infinite

Bioshock Infinite

BioShockit ovat olleet ensimmäisestä osastaan lähtien arvostettuja pelejä, vaikka omakohtaista kokemusta ei niistä ole kertynyt. BioShock Infinitessä kuolleen kaupungin raato, Rapture, on vaihtunut lentävään kaupunkiin, Columbiaan, joka on elävä ja kullanhohtoinen steampunk-utopia. Lisäksi vastassa ei ole mutantteja, vaan ulkopuolisiin nihkeästi suhtautuvia porvareita. Vaihtoehtoiseen historiaan 1900-luvun alkuun sijoittuvassa pelissä yksityisetsivä Booker DeWittin on velkansa kuittauksena haettava salaperäinen Elizabeth-tyttö Columbiasta. Edessä on siis räiskintää ja virtaviivaista pelattavuutta, mutta myös valtavirrasta poikkeava ja ajatuksia herättävä tarina. Pelaaja-lehdessä räiskintä sai pisteitä 9/10. Peli on saatavilla Xbox 360, PlayStation 3 ja Windows -alustoille.

Batman: Arkham Origins

Batman: Arkham Origins

Lepakkosankarimme on jälleen Gothamin pahisten kimpussa ja nimensä mukaisesti Batman: Arkham Originsissa palataan aikaan ennen edellisiä Arkham-sarjan pelejä. Uudenkarhea WB Montréal on hyvin toistanut Rocksteadyn kaavaa ja peli alkutahdeistaan lähtien kuin synkkä kotiinpaluu. Gothamin kaupunki on massiivinen ja rönsyilevä temmellyskenttä, jolla pahantekijöitä saalistetaan Batmanin terävää älyä, moninaisia apuvälineitä ja kivenkovia rystysiä hyödyntäen. Tekemistä riittää arkkivihollisten nippuun pistämisen lisäksi sivutehtävistä satunnaiskohtaamisiin ja keräilyesineiden metsästykseen. Pelaaja-lehden arvostelussa peli sai vain 8/10 pistettä, mutta varman päälle satsaava ja edellisosien kaavaa korkeintaan sävyttävä peli on pisteitään parempi. Batmaninä voi heilua Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla, Nintendo Wii U:lla ja Microsoft Windowsilla.

Dead Space 3

Jäätyneelle Tau Volantis -planeetalle tehdyn hätälaskeutumisen jälkeen insinöörimme Isaac Clarke ja sotilaamme John Carver ovat seikkailussa ja etsimässä avaimia nekromorfien tuhoamiseksi ja pelastettava ihmiskunta lähestyvältä maailmanlopulta. Toimintaa ja räimettä siis riittää ja pelisarjan kolmannessa osassa kauhu on jätetty vähemmälle ja on enemmän karmivalla tunnelmalla varustettua tieteistoimintaa kuin selviytymiskauhua. Oikeastaan Dead Space 3 on listalla vain sen takia, että ostin sen Humble Bundlen Origin-paketin mukana. Peli on saatavilla Xbox 360, PlayStation 3 ja Windows -alustoille. Pelaaja-lehden mielestä avaruuskauhuräiskintä oli 8/10 pisteen arvoista.

DuckTales Remastered

Ankkalinnan hahmot seikkailemassa oli aikoinaan NESillä pelattuna mainiota viihdettä ja nyt saman voi kokea uudistettuna painoksena. Haastava 2D-tasoloikka on toteutettu retropelaajien ja nostalgian ehdoilla, vaikka ulkoasua onkin päivitetty upean sarjakuvamaiseksi ja tuttujen kenttien rakennetta hieman sujuvammaksi. Roope-setää voi ohjastaa Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla, Nintendo Wii U:lla ja Windowsilla. Pelaaja-lehti arvosti uusintaa 8/10 pisteellä.

Gran Turismo 6

Autopelien herruudesta Forzan kanssa kamppaileva Gran Turismo -sarja on edennyt kuudenteen osaan ja jatkaa suurin piirtein siitä, mihin edellisessä osassa jäi. Paljon (turhia) autoja, tarkasti mallinnettuja ratoja ja ajokokemus, josta voi olla pitämättä. Eli Gran Turismo 6 luottaa sarjan tuttuihin puoliin niin hyvässä kuin pahassakin. Uratilaa on hiukan suoraviivaistettu, mutta muuten pelikokonaisuus noudattaa tuttua kaavaa, vaikka verkkopeli on vielä raakile ja muun muassa kestävyyskisat, rataeditori ja tekoälykuskin koulutus puuttuvat. En jää kaipaamaan. GT 6 on saatavissa PlayStation 3:lle ja Pelaaja-lehden arvostelussa se sai pisteitä 8/10.

Ale-laarista

Brothers: A Tale of Two Sons

Muutaman tunnin verkkainen pelikokemus kertoo kahdesta veljeksestä, jotka lähtevät vaaralliselle retkelle noutamaan parannuskeinoa sairaalle isälleen. Brothers: A Tale of Two Sons on pulmaseikkailu, jossa pelaaja ohjastaa yhtä aikaa molempia veljeksiä läpi pulmanratkontojen, suoraviivaisen paikkojen tutkimisen ja kevyen akrobatian. Vähäeleisessä pelissä on väkevä tunnelma ja Pelaaja-lehdessä se sai 9/10 pistettä. Veljesten seikkailu voi ohjastaa Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla ja Windowsilla.

Papers, Please

Idealtaan Papers, Please kuulostaa aika kuivalta, ”rajavartija pienessä itäblokin maassa”, mutta arvostelujen perusteella on yksi vuoden kiinnostavimmista ja koukuttavimmista peleistä. Byrokratiasimulaatiossa rajan yli puskee halukkaita maahantulijoita ja tarkoituksena on tarkistaa maahantulodokumentit ja antaa oikein käsitellen joko hyväksyvä tai hylkäävä leima ja täten ansaita perheelle elanto tai päätyä kurjuuteen. Vaatimaton ulkoasu ja karu äänimaailma luovat tunnelman, jossa on helppo uppoutua rajavartijan rooliin. Pelaaja-lehdessä rajavartian työ arvioitiin pistein 9/10.

The Stanley Parable

Alkujaan Half Life 2 -modina vuonna 2011 startannut ja kulttistatuksen saanut projekti on nyt julkaistu itsenäisenä pelinä, jossa ideana on toimia näyttöpäätteen käskyjen mukana nappeja painavana toimistotyöntekijänä ja käskyjen selittämättömästi loppuessa selvittää mitä oikein tapahtuu. The Stanley Parable ei ole perinteinen peli, vaan pikemminkin kerronnallisten elementtiensä varaan nojaava kokeilu. Mitä vähemmän tiedät siitä etukäteen, sitä palkitsevampi lopullinen, muutaman tunnin kestävä, pelikokemus todennäköisesti on. Toimistorotan seikkailu on saatavissa Windowsille.

OUYA

TV-tasoltani löytyy myös pieni Android-pelikonsoli, OUYA, joka on harmillisesti ollut lähes käyttämättömänä. OUYAlle on kuitenkin saatavilla hyviä indie-pelejä, joihin pitäisi tutustua. Tässä muutamia vaihtoehtoja, jotka OUYAn uutislehtinen nosti esille.

Clark
Clark: Pulmaseikkailu, tilallisia pulmia ja toimintaelementtejä.

Towerfall
Towerfall: Taistelutasohyppely neljälle pelaajalle.
Meltdown
Meltdown: Taktinen räiskintä.

Fist of Awesome
Fist of Awesome: Karhuja ja metsureita Double Dragonin hengessä.

Yhteenveto

Jälkeenpäin katsottuna vuoden 2013 aikana ei loppujen lopuksi julkaistu montaakaan sellaista peliä, joita olisi pakko pelata, GTA V:sta lukuun ottamatta. Jos viime vuoden tarjonnasta pitäisi valita vain kolme peliä, olisivat ne Grand Theft Auto V, The Last of Us ja BioShock Infinite.

Tuleva pelivuosi vastaavasti on aika mielenkiintoinen, kun uuden sukupolven konsolit ovat vasta tuloillaan ja vaikuttavat varmasti myös vanhempien konsolien pelitarjontaan. Saa myös nähdä, miten Wii U pärjää kilpailussa, sillä vaikka se sai viime vuonna Super Mario 3D Worldin ja The Legend of Zelda: Wind Waker HD:n, on sen menestys yskinyt.

On mielenkiintoista nähdä, mitä vuosi 2014 tuo pelirintamalla. Miten laajalti suurten pelien tarjonta jatkuu PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla, vai tulevatko kaikki AAA-tason pelit jatkossa vain PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle?

Katsaus vuoden 2013 kirjoituksiin

Vuosi on jälleen vaihtunut uuteen, joten on aika tehdä pieni katsaus menneeseen ja kerrata mistä blogissa vuoden 2013 aikana kirjoitettiin. Aihepiirit olivat aika napakasti teknologiapitoisia ja käsittelivät erilaisia vimpaimia, sovelluksia ja opiskelua. Kirjoituksia kertyi kaikkiaan 23 kappaletta, joka on noin kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten. Ei se määrä, vaan se laatu, vai miten se meni.

Katsaus vuoden 2013 kirjoituksiin näyttää seuraavalta.

Teknologia: vempeleet

Vuoden kohokohtana vimpainten osalta voisi olla keväällä julkaistun Jolla-puhelimen saapuminen viimein joulukuun alussa. Testissä Jolla ja Sailfish antoivat lupauksia paremmasta, sillä vaikka perusasiat olivat jo hyvin kohdallaan, ei moni älypuhelimen päivittäisessä käytössä tarvittava asia, kuten Googlen kalenterin synkronointi tai tiukemmat Exchangen asetukset, vielä toimineet. Sailfishin ja Jollan tulevaisuus näyttää kuitenkin positiiviselta, ainakin sen perusteella mitä olen sekä Sailfishin että natiivisovellusten kehitystahtia seurannut. Myös oma Sailfish-sovellukseni imgurin selaamiseen on tekeillä. Sailfishille kehittäminen vaikuttaa aika kivalta.

Toinen mielenkiintoinen uutuus vempain-valikoimaan oli OUYA-pelikonsoli, joka tuo Androidin televisioon. Tilasin tuon pienen ja edullisen pelikonsolin Kickstarter-projektista vuoden 2012 syksyllä, mutta kesäkuun saapumisen jälkeen se on kuitenkin jäänyt erittäin vähälle käytölle. OUYA on kuitenkin näppärä Android-pohjainen laite, jolle pelejä on saatavilla pienellä rahalla, ja joka osaa muun muassa XBMC:n kera toimia mediatoistimena. Kaikilla vempeleillä ei vain ehdi leikkiä, joten pienen pelikonsolin oli tyytyminen samaan kohtaloon kuin hyllyssä pölyttyvän Raspberry Pin.

Enemmän käyttöä ovat nähneet uudet kannettavat tietokoneet, joista Dell Latitude E6530 on päivittäinen työjuhtani töissä ja Fujitsun LIFEBOOK4Life -kampanjan osana testattavaksi saapui U772 Ultrabook. Dell Latitudesta nyt ei oikein ole hyvää eikä pahaa sanottavaa, paitsi että se on järkyttävän painava, mutta tehokas, mutta vastaavasti Fujitsu LIFEBOOK U772 on kohtalaisen toimiva avaus Ultrabook-markkinoille. 14″-kokoisessa, tyylikkäästi muotoilussa ja jämäkässä paketissa on paljon hyviä puolia, mutta myös asioita, joiden pitäisi toimia paremmin. Fujitsun kampanja alkaa taas vuoden vaihteen jälkeen ja hieman ennen Joulua saamani LIFEBOOK U904, johon tutustuin jo Fujitsu Forumissa vaikuttaa erittäin pätevältä. Siitä lisää kuitenkin myöhemmin.

Talvilomalla suuntasin kohti Alppeja ja mukaan lähti myös edullinen AEE SD20 -toimintakamera, joka osoittautui hintansa veroiseksi, eli halvaksi kaikilta osin. Kuvanlaatu on heikohko etenkin jos valoa ei tule kirkkaalta taivaalta ja kuvan vakautuksesta ei voi puhua millään asteikolla. Kamera sopii lähinnä toimintakuvaukseen tutustumiseen ja satunnaiseen käyttöön, jos vaatimustaso ei ole korkealla. Esimerkiksi Alpeilla hyvässä valossa kuva oli vielä kelvollista, mutta mikroautoillessa hallissa tarkkuus oli jo enää välttävää. En ole tosin GoPro:takaan testannut, joten vertailukohtaa on vaikea sanoa, toisiko noin kolminkertainen hinta suurta parannusta.

Loppuvuodesta raaskin viimeinkin luopua uskollisesta 13″ Macbook late 2008 -kannettavasta ja tilanne tuli uunituore 13″ Macbook Pro late 2013. Artikkeli uudesta Macbookista on vielä kirjoituspöydällä, mutta käsittelin hieman mitä asioita et löydä uusista Macbook Pro Retina -malleista. Pienempien ja hieman arkisempien vempainten osalta kirjoitin Rapoo E2700 HTPC-näppäimistöstä, joka osoittautui hieman turhan pieneksi ja täten hankalaksi käyttää. Myöskään Nyko Raven Alternative -peliohjain ei lunastanut odotuksia Xbox 360:n tasoisesta ohjaimesta PS3:lla, sillä muotoilulla ei voi paikata ohjaimen selkeää viivettä.

Teknologia: palvelut ja sovellukset

Luen jonkin verran kirjoja ja HelMetin, eli pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkon, palvelut kirjojen lainauksessa ovat toimineet mainiosti. Kirjastojen palvelut ovat nykyään paljon muutakin kuin kirjojen ja musiikin lainaamista ja kevään aikana testasin lyhyesti e-kirjasto -palveluita ja e-lehti -palvelua. Hitaana lukijana e-kirjastojen 7 tai 14 päivän lainausaika ei oikein lämmittänyt, mutta Zinio e-lehtipalvelua tuli käytettyä tabletilla hieman enemmän. 7″ Nexus 7 ei tosin ollut näytön kooltaan aivan optimi lehtien lukemiseen.

Päivitin viimeinkin syksyllä viisi vuotta vanhan 13″ Macbookkini juuri julkaisuun 13″ Macbook Pro retina -malliin ja tein pienen muistilistan uuden OS X:n käyttöönotosta. Eipä siinä montaa muistettavaa asiaa ole. Muistilistojen osalta kirjasin ylös myös asiat, joilla HTC Sensation roottataan ja asennetaan CyanogenMod. Pari vuotta vanha puhelin ei kyllä piristinyt uudelleen asennuksesta huolimatta juuri ollenkaan, mutta tulipahan tehtyä. Hieman samaa sarjaa oli osallistumiseni SuperHub-projektiin, joka tähtää parempaan kaupunkimatkustamiseen . Parin viikon ajan kirjasin matkojani ja koekäytin SuperHub-sovellusta Android-puhelimella. Kokonaisuutena projektin tarkoitus ja tulosten merkittävyys jäi hieman avonaiseksi, mutta tulipahan kannettua oma korteni kekoon. Kenties projektin tulosten julkaisun jälkeen asia avautuu enemmän.

Kannatan avoimen lähdekoodin projekteja ja ylläpidän, lähinnä binäärien kääntämisen osalta, Voikko-projektin kehittämiä oikolukulisäosia Mac OS X:n osalta. Lisäosat eivät kehittämistä tarvinneet, mutta päivitin Firefoxin suomen kielen oikoluku -lisäosaan uuden version Voikko-kirjastosta ja käänsin tuoreen version myös LibreOffice-voikosta OS X:lle.

Pelaaminen

Vapaa-aika koodaamisen ja lukemisen lisäksi häviää usein pelien maailmaan ja vuoden 2013 aikana tuli koettua rentouttavia ja sykettä nostetavia hetkiä muun muassa Grand Theft Auto 5 ja Batman: Arkham City -pelien parissa. vuoden 2012 pelaamisen arvoisten pelien -listalta onnistuin ruksimaan pois Dishonoredin ja Mass Effect 3:n, sekä aikaisemmalta listalta Bastionin, Rochardin ja Trine 2:n. Ensi vuoden pelaaminen alkaa hyvältä vaikuttavan The Walking Dead -pelin parissa ja vuoroaan odottavat muun muassa FEZ, Mark of the Ninja, Alan Wake ja Dead Space -trilogia. Deus Ex: Human Revolution jäänee edelleen hyllyyn odottamaan.

Osaamisen kehittäminen

Ammatillisen kehittymisen saralla osallistuin muutamalle Tieturin järjestämälle kurssille. Tietojärjestelmäarkkitehdin valmennusohjelma osa 1 ja osa 2 tarjosivat yleiskatsauksen asioihin, joita yritysarkkitehdin pitäisi tiedostaa ja osaltaan hallita. Kurssi antoi ajattelemisen aihetta, mutta ei varsinaisesti esimerkkejä, miten asioita pitäisi tehdä tai edistää. Tavallaan kurssi oli ihan toimiva kokonaisuus, mutta samat asiat olisi tehokkaampi käsitellä omalla ajallaan ja samalla hieman syvällisemmin. Kursseilla olleet harjoitustyöt olivat kyllä toimivia, mutta olivat samoja, joita sovelluskehitysprojektissa on tullut tehtyä, vaikkakaan ei kurssin 4+1 -mallin nimellä.

Teoriapainotteinen koulutus jatkui myöhemmin syksyllä TOGAF 9 -kurssien ja sertifiointien kera. Tieturin TOGAF 9 Foundation -kurssi loi perustan ja TOGAF 9 Certified -kurssi meni syvemmälle suunnittelun avainkohtiin, mutta jättivät edelleen paljon asioita avoimeksi ja jokaisen itse sovellettavaksi. TOGAF ei toki olekaan mikään orjallisesti noudatettava malli, vaan kehys, jota sovelletaan omiin tarpeisiin. Kursseilta jäi mieleen ajatuksia, miten omaa toimintaa voisi kehittää ja tietenkin Foundation ja Certified -sertifikaatit. Certified-testi oli yllättävänkin helppo, etenkin verrattuna Foundation-testin nippelikysymyksiin.

Kesän aikana vertailin hieman eri Java EE -käyttöliittymäkehyksiä ja
toteutin yhden sovelluksen kolmella Java EE -käyttöliittymäkehyksellä. Vaadin vaikutti aika kätevältä, jos tarkoituksena on saada nopeasti aikaan näyttävää jälkeä, mutta JavaScript-perusteisena sillä on omat heikkoutensa monimutkaisempien ja suurten käyttöliittyminen tekemisessä. Jos pitäisi valita, niin ehkä JSF 2 olisi se kehys, jonka pohjalle alkaisin pitkäikäistä sovellusta rakentamaan. Standardikehys on aina standardi, sekä hyvässä että pahassa.

Osallistuin myös viime vuonna Atlassianin käyttäjäpäiville Helsingissä, joka oli Arctechin isännöimä ja sisälsi mielenkiintoisen kierroksen telakka-alueella, vaikkakin vain lähinnä ulkoapäin. Vastaavasti syyskuun WordPress Café Helsingissä Perttu Tolvanen käsitteli kolmea mielenkiintoista kysymystä WordPressin käyttöön liittyen: Web-konseptit, joihin WordPress sopii erittäin hyvin; Rajatapaukset, joissa WordPress näyttää olevan yllättävän suosittu; Millainen tulevaisuus WordPressillä on Suomessa ja onko takaa tulossa haastajia?

Vuoden aikana ilmoittauduin myös parille verkkokurssille, mutta aikaa ei sitten ollutkaan riittävästi niiden suorittamiseen. Udacityssä olisi ollut ”HTML5 Game development” ja Courserassa ”Principles of Reactive Programming” Scalalla. Paljon olisi mielenkiintoista opiskeltavaa, mutta päivässä on vain rajattu määrä tunteja, kun pitäisi ehtiä käymään töissä, sekä urheilemaankin.

Vuosi 2014

Uudenvuodenlupaukset päättyvät ennen tammikuun puolta väliä, kuten kuntosaleilla voi usein todeta, mutta on silti hyvä olla tavoitteita kehittää itseään sekä fyysisestä että ”henkisesti”. Eli kovaa treeniä ja uusien asioiden opiskelua myös vuoden 2014 aikana. Sovellusten kehitys Sailfish-käyttöjärjestelmälle on jo hyvässä vauhdissa ja kenties vuoden aikana jaksaa jonkin verkkoyliopiston kurssinkin suorittaa. Kannattaa siis seurata sekä ”Se on kiva sillo” että ”Rule of Tech” -blogejani ja tietenkin Twitter-tiliäni.

Näillä eväin kohti uutta vuotta. Jälleen koko vuosi aikaa tehdä uusia asioita.