Hot Coffee puhuttaa jenkeissä

Jenkkien kaksinaismoralismi on ennenkin ollut otsikoissa liittyen tietokonepeleihin. Uusin otsikko on Grand Theft Auto: San Andreas -pelistä. GTA sarjan pelit ovat ennenkin olleet otsikoissa ”houkuttelevat nuoria rikoksiin” -tyyliin, mutta nyt on kyseessä uusi aluevaltaus, seksi. Hui :)

Pelistä on löydetty suljettuja minipelejä, joissa pelaaja pääsee laajentamaan pelikokemusta seksuaalisella toiminnalla. Alun perin pelin Playstation 2 -versiosta löydettiin ohjelmakoodia, jota ei hyödynnetty pelin kaupallisella jakeluversiolla. Pelikonsolipelien vaikean ”modaamisen”, eli muokkaamisen, vuoksi suljetut lisäherkut jäivät harvojen osaajien iloksi. Pelin Windows-versio puolestaan on jo aivan toinen juttu; 36-vuotias Patrick Wildenborg julkaisi pelin tietokoneversiolle ”Hot Coffee”-modin, jonka avulla pc-pelaajat saavat uutta pelattavaa.

Normaalistikin pelihahmo voi harrastaa seksiä pelaajan sitä näkemättä pelkkien vihjaavien äänitehosteiden säestyksellä. Laajennuksen avulla pelaaja pääse katsomaan pelin makuuhuonepuuhia sekä halutessaan ohjailemaan pelihahmoaan.

Wildenborgin mukaan lukittu materiaali kuuluu pelin myyntiversioon ja että hänen kehittämä laajennus vain avaa ovet vektorimuhinointiin. Rockstarin kieltää, että se tai jokin sen yhteistyökumppani olisi lisännyt tarvittavan ohjelmakoodin myyntirompuille.

Tällä hetkellä Yhdysvaltain viihdeohjelmistojen arviointilautakunta, ESRB (Entertainment Software Ratings Board), tutkii, onko vektoriporno Rockstarin luomaa. Jos lautakunta päätyy syyttämään ongelmasta Rockstaria, Grand Theft Auto San Andreaksen sisältöluokitus muutetaan täydelliseksi aikuisviihteeksi. Lähde: IT Viikko ja gtasandanreas.net

”Hot coffee” -mod ja kuvia (alalaidassa): Hot coffee – uncensored dating with girlfirend

Summer of Code

Digitodayn sivuilta bongattuna Google sponsoroi opiskelijoita open source -maailmaan ja etsii uusia open source -kykyjä sponsoroimalla opiskelijoita.

”Summer of Code”-hankkeessa mukana olevien avoimen lähdekoodin organisaatiot tarjoavat ideoita sopivista ohjelmointitöistä, mukana on muun muassa Apache, Mono, OpenOffice, Googleakin, Free- ja NetBSD, Gaim, KDE, Gnome, Perl, Samba, Ubuntu, Wine ja monia muita.

Jokainen mukaan otettu opiskelija saa 4500 dollaria, jos työ valmistuu kuten on haluttu. Mukana olevat organisaatiot saavat jokaisesta heidän ongelmiaan ratkovasta opiskelijasta 500 euroa.

Google laskee opiskelijaksi kaikki valtuutetuissa oppilaitoksissa kirjoilla olevat opiskelijat. Stipendiohjelmaan haku alkoi toukokuun 31. päivä ja loppuu kesäkuun 14. päivä.

Turbosliders – ratakatsaus

Turbo Sliders, tuo legendaarisen Slicks n’ Sliden manttelinperijä, on saanut taas viime aikoina paljon aikaani. Playtrix pyörittää muutamia Turbo Sliders peliservereitä ja siellä olevat radat eivät oikeen miellytä pelaajia. Niinpä otin projektiksi käydä kaikki kiintolevylläni olevat radat läpi ajamalla jokaista 1-3 kierrosta ja pisteyttämällä ne. Tuloksena oli yli 250 kpl:tta ajettuja ratoja ja kaksi listaa: kaikki radat tekijöittäin ja radat jaoteltuna ominaisuusryhmiin.

Tällä ratakatsauksella saatiin PTX:lle parempia ratoja, joilla on hauskempaa kisailla.