Suomenkielinen WordPress 2.0.1 on valmis. Suomennoksesta ja WordPressin ominaisuuksista voi lukea lisää i summon one kim -blogista.
Kuukausi: helmikuu 2006
Tilastokeskuksen kulutustutkimus 2006
Tilastokeskus tekee parhaillaan tutkimusta kotitalouksien elinkustannuksista ja yhteiskunnan palveluiden käytöstä. Satunnaisesti Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta valittujen 8000 kotitalouden joukosta yksi arpa osui minulle. Koska otoksesta poisjääneitä talouksia ei korvata toisilla, päätin suostua osallistumaan tutkimukseen, ettei tilastot ainakaan poisjäännillä vääristy. Vanha sanontahan menee muutenkin ”vale, emävale, tilasto”. Jokainen otokseen otettu kotitalous edustaa noin 300 suomalaista kotitaloutta, joten edustan sitten 300 teekkaria :)
Tutkimuksessa kyseltiin juurikin mitä kulutustutkimuksessa voi olettaa kysyttävän, asioita kulutuksesta ja siitä mihin se raha tililtä ja lompakosta katoaa. Piti kyllä miettiä mitä on ostellut viimeisen vuoden aikana, kyllä ihmisen muisti on huono. Vielä pitää täytellä kulutuspäiväkirjaa kahden viikon ajalta, eli mitä ostaa ja mihin käyttää rahaa seuraavan kahden viikon aikana. Sunnuntaina alkava Goom kyllä vääristänee mukavasti normaalia kulutusta.
Tutkimuksen mukana tulleet Tilastokeskuksen tilastot ovat kyllä mukavaa luettavaa. Esimerkiksi matkapuhelimen omisti vuonna 1995 18% ja vuonna 2001/02 matkapuhelin oli jo 82%:lla. Samalla aikajaksolla lankapuhelimen omistaminen laski 91%:sta 74%:iin. Kestotavaroiden omistuksen tilastoissa vuodesta 1971 – 2001/2002 näkyy selkeästi kodinkoneiden ja elektroniikan lisääntyminen talouksissa. Lukuja, lukuja ja lukuja, niitä riittää.
Kulutustutkimus 2006 tuloksista kerrotaan mm. lehdistön, television, radion ja internetin välityksellä ja julkaistaan virallisina tilastoina ja tutkimusraportteina vuoden 2008 aikana. Yksi tilastopikseli tulevissa tuloksissa on keskiverto teekkari lappeen Rannasta. Tunnen olevani osa suurempaa kokonaisuutta :)
Uusia käyttötarkoituksia pyöränosille
Resource Revival kauppaa muun muassa pyörän rattaista tehtyjä tavaroita. Kahden kappaleen kynttiläteline polkupyörän vapaarattaasta keventää kukkaroa noin 25 dollaria. Tarjolla on myös pullonavaajia, avaimenperiä, kelloja, kynttilätelineitä, pöytiä ja rannerenkaita. Pyöräilijälle sopivia lahjatavaroita ja kätevä hitsipillin käyttäjä voi askarrella lahjat itse. Kaapissa odottaakin vanha kiintolevy kelloksi muuttumista ja rattaitakin löytyy.