LibraryThing listaa kirjahyllysi sisällön

Työn ja liikuntaharrastusten vastapainona tulee luettua jonkin verran kirjoja ja järjestelmällisenä ihmisenä tykkään pitää kirjaa erilaisista asioista, kuten luetuista ja lukulistalla olevista kirjoista. Aikaisemmin käytin tähän WordPressin Now Reading -lisäosaa, mutta sen toiminta jätti hieman toivomisen varaa etenkin kun siitä hajosi kirjojen tietojen hakeminen Amazonista. Eli oli aika etsiä vastaavia toiminnallisuuksia, jotka voisi myös liittää tavalla tai toisella blogiin. Löysin uudestaan LibraryThingin.

LibraryThing on kirjoihin keskittynyt web-palvelu, jossa yhdistyy kirjahyllyn teosten tiedot, kirjaston hakukone ja lukemisen seuranta. Perustoiminnot löytyvät kirjojen lukemiseen liittyvistä asioista ja osittain sosiaalisista aspekteista kuten lukijoiden kirja-arvosteluista ja keskusteluista. Kirjojen listauksen ja lukuaikojen lisäksi teoksia voi luokitella kategorioihin kuten ”luettavana”, ”lukulistalla” ja ”luetut” ja määritellä niitä tagien avulla. Kirjojen tietojen syöttö onnistuu esimerkiksi ISBN-numeron perusteella ja ne haetaan muun muassa Amazonista tai jopa Helsingin alueen kirjastoista. Kätevää. LibraryThingin ilmaiseen käyttäjätiliin saa talletettua 200 kirjan tiedot ja rajaton määrä irtoaa pienimmillään dollarilla vuodessa ja eliniäksi 19 dollarilla.

Olin jo aikoinaan miettinyt kirjojen listaamista LibraryThingissä, mutta koska palvelun ulkoasu ei ollut niitä hehkeimpiä ja tarpeet eivät siihen pakottaneet, jäi palvelun käyttöönotto tekemättä. Ei LibraryThing edelleenkään ole ulkoasultaan mihinkään muuttunut. Palvelu on toteutettu perinteiseen insinöörimäiseen tyyliin ”tekee kaikkea mahdollista, vaikka käyttäjä ei haluisi” ja käytettävyyteen ei ole panostettu ollenkaan. Vanhanaikainen ja vaikeaselkoinen ulkoasu häiritsee edelleen palvelun mielekästä käyttöä, mutta alkutotuttelun jälkeen ei kuitenkaan liikaa. Ulkoasua voi jonkin verran muokata haluamakseen, mutta itselle tarpeettomia elementtejä ei saa kokonaan piiloon. Toiminnoiltaan LibraryThing on kattava ja erilaisia asetuksia ja toimintoja on runsaasti, eikä kaikkien tarkoituksesta ole aivan selvyyttä. Oikeastaan LibraryThing on aika sekava kokonaisuus, mutta ilmeisesti toimiva sellainen, sillä aktiivisia käyttäjiä sillä on enemmän kuin muilla vastaavilla palveluilla.

Muutamia ruudunkaappauksia LibraryThingin oleellisista osista:

Oma kirjahyllyni palvelussa on vielä aika vajavainen, mutta pitänee jossain vaiheessa luoda peräkkäistiedosto lukemistani kirjoista ja syöttää hyllyyn. Oman kirjahyllynsä tiedot saa tuotua csv- ja xls-muotoihin, joten tiedot eivät järjestelmään häviä, ja kirjahyllyyn saa vietyä kirjoja erilaisissa muodoissa. Tällä hetkellä palvelu tuntuu toimivan omiin käyttötarkoituksiini. Käyttäjäkunta ja ”kehitystiimi” on aktiivinen, sillä aika nopeasti widgettien toiminnassa ollut omituisuus korjattiin, kun sellaisesta LibraryThingin foorumilla raportoin. Nyt Kirjasto-sivuni näyttää oikein eri kategoriaan merkityt kirjat.

Tietenkin netissä on tarjolla useita erilaisia kirjastosovelluksia, kuten Goodreads, mutta koska olen enemmän kiinnostunut kirjoista, joihin juuri kirjastonhoitajien kehittämä LibraryThing on keskittynyt, en jaksanut sosiaalisiin puoliin keskittynyttä Goodreadsia testata. Ja kun yhden palvelun on aikanaan valinnut, on kynnys vaihtamiseen suuri, vaikka tarjolla olisi tuonti- ja vientitoimintoja. Goodreadsin ja Librarything eroista on myös hyvin valaiseva kirjoitus, jonka kommentit ovat myös lukemisen arvoisia.

Androidin sovellustarjonta, osa 2

Muutaman kuukauden HTC Wildfiren ja Androidin käytön jälkeen on tullut huomattua, että into uusien ohjelmien etsimiseen ja kokeilemiseen on alkuinnostuksen jälkeen laantunut huomattavasti. Ajoittain kuitenkin tulee poimittua vinkkejä irkistä ja eri foorumeilta. Harmittavasti vain kivalta kuulostavat sovellukset jäävät usein testaamatta, sillä Wildfiren rajatut resurssit (528 MHz prosessori, ei GPU:ta, QVGA-näyttö ja 384 MB muistia) ja Androidin 2.1 versio rajoittavat tehokkaasti sovellusvalikoimaa.

Sitten ”Androidin sovellustarjonta on laajaa ja kirjavaa” -kirjoituksen jälkeen on eteen tullut muutamia käteviä sovelluksia, joita kannattaa testata.

Widgetit:
Snow Storm: Sää-widgetti.

Battery Statt: Näyttää akun varauksen tekstinä. Kielinä englanti ja ruotsi. Jättekiva.

Tajm: Näyttää kellonajan tekstimuotoisena. Sama teema kuin Battery Stattissa.

Extended Controls ($0,99): Mahdollistaa kustomoidut ”Power Control” -painikkeet.

SwitchPro Widget ($0,99): Kustomoitava 7-nappinen kytkin-widgetti mm. ”Power Control”-painikkeiden toimintoihin.

Picture Dial: Pikakuvakkeet usein soittettuihin numeroihin.

3G Watchdog ja PhoneUsage: Näyttää 3G-datan käytön.

Fancy Widget: Kello ja sää -widgetti. Samantapainen kuin HTC:n originaali kello ja sää -widgetti.

Multicon Widget: Mahdollistaa useampien kuvakkeiden sijoittamisen ruudulle, eli käytännössä kuvakkeet ovat pienempiä ja niitä mahtuu täten enemmän.

Android Agenda Widget: Näyttää kalenteritapahtumat ja tehtävät näytöllä.

Asetukset ja muut:
Call Confirm: Soiton varmistus -ikkuna. Ei enää vahingossa tökittyä soittoa. Aivan ehdoton.

Widget Locker ($1,99): Mahdollistaa widgettien ja oikopolkujen asettamisen lukkonäytölle.

No Lock: Poistaa lukkonäytön käytöstä, jolloin avaus/menu-napin painalluksen jälkeen puhelin on heti avoinna.

Lockpicker: Poistaa käytöstä Exchangen pakotetun lukkonäytön. Toimii vain HTC Sensellä ja Androidin versioon 2.1 (Eclair) saakka. Mainostuettu versio menee hyvin, sillä en ole yhtään mainosta nähnyt.

Hyöty:
Google Reader: Virallinen Google Reader -sovellus, vaikka hyvin se syötteiden lukija toimii selaimenkin kautta.

Searchify: Mahdollistaa käännösten, laskemien, muunnosten ja erilaisten hakujen tekemisen suoraan vakio haku-toiminnon kautta. Eli hieman kuin Launchy tai Quicksilver.

WiFi File Explorer: Mahdollistaa puhelimessa olevien tiedostojen jakamisen WiFi-yhteyden ylitse selainta käyttäen.

Car Home: Muuntaa Home-ruudun selkeämmäksi autolla ajaessa käytettäessä. Pikakuvakkeet navigointiin, äänikomentoihin, yhteystietoihin jne. Vaatii Android 2.2:n (Froyo)

Handcent SMS: iPhone-tyylinen SMS sovellus. Itse en niin arvosta, mutta kehuttu.

Smart measure: Mittaa arviolta jonkin kohteen korkeus ja etäisyys.

Webcam: Muuntaa luurin web-kameraksi, jonka kuvaa voi katsoa esim. VLC-soittimen kautta tai selaimesta. Vaatii Androd 2.2.

Trapster: Hälyyttää nopeus- ja liikennevalokameroista mm. Arnold Swarcheneggerin, Austin Powersin, Bill Clintonin ja George Bushin äänillä. Ei kenties kovin kätevä täällä pohjolassa, sillä vaatii käyttäjiä, jotka täyttävät tietokantaan ansojen sijainnit.

Camera Magic: Vaihtoehtoinen kamera, joka osaa digitaalisen zoomauksen, ajastuksen ja suotimet. Ei ainakaan kirjoitushetkellä löytynyt QVGA-laitteille.

Juttuu: Yksinkertaisen uutissivuston Android-sovellus (ei QVGA)

Tulosseuranta: Reaaliaikainen SM-liigan ottelukierroksen tulosseuranta.

Huvi:
Angry Birds: Vihaiset linnut sikoja vastaan. Viimeinkin myös heikommille laitteille, mutta karsittua versiota odotellessa.

Zedge Ringtones & Wallpapers: Lataa taustakuvia ja soittoääniä kattavasta valikoimasta. Kaipaisi mahdollisuutta tallentaa kuvat muistikortille talteen.

Flikie Wallpapers HD ja Flikie Wallpapers Lite: Lataa taustakuvia kattavasta valikoimasta.