LibraryThing listaa kirjahyllysi sisällön

Työn ja liikuntaharrastusten vastapainona tulee luettua jonkin verran kirjoja ja järjestelmällisenä ihmisenä tykkään pitää kirjaa erilaisista asioista, kuten luetuista ja lukulistalla olevista kirjoista. Aikaisemmin käytin tähän WordPressin Now Reading -lisäosaa, mutta sen toiminta jätti hieman toivomisen varaa etenkin kun siitä hajosi kirjojen tietojen hakeminen Amazonista. Eli oli aika etsiä vastaavia toiminnallisuuksia, jotka voisi myös liittää tavalla tai toisella blogiin. Löysin uudestaan LibraryThingin.

LibraryThing on kirjoihin keskittynyt web-palvelu, jossa yhdistyy kirjahyllyn teosten tiedot, kirjaston hakukone ja lukemisen seuranta. Perustoiminnot löytyvät kirjojen lukemiseen liittyvistä asioista ja osittain sosiaalisista aspekteista kuten lukijoiden kirja-arvosteluista ja keskusteluista. Kirjojen listauksen ja lukuaikojen lisäksi teoksia voi luokitella kategorioihin kuten ”luettavana”, ”lukulistalla” ja ”luetut” ja määritellä niitä tagien avulla. Kirjojen tietojen syöttö onnistuu esimerkiksi ISBN-numeron perusteella ja ne haetaan muun muassa Amazonista tai jopa Helsingin alueen kirjastoista. Kätevää. LibraryThingin ilmaiseen käyttäjätiliin saa talletettua 200 kirjan tiedot ja rajaton määrä irtoaa pienimmillään dollarilla vuodessa ja eliniäksi 19 dollarilla.

Olin jo aikoinaan miettinyt kirjojen listaamista LibraryThingissä, mutta koska palvelun ulkoasu ei ollut niitä hehkeimpiä ja tarpeet eivät siihen pakottaneet, jäi palvelun käyttöönotto tekemättä. Ei LibraryThing edelleenkään ole ulkoasultaan mihinkään muuttunut. Palvelu on toteutettu perinteiseen insinöörimäiseen tyyliin ”tekee kaikkea mahdollista, vaikka käyttäjä ei haluisi” ja käytettävyyteen ei ole panostettu ollenkaan. Vanhanaikainen ja vaikeaselkoinen ulkoasu häiritsee edelleen palvelun mielekästä käyttöä, mutta alkutotuttelun jälkeen ei kuitenkaan liikaa. Ulkoasua voi jonkin verran muokata haluamakseen, mutta itselle tarpeettomia elementtejä ei saa kokonaan piiloon. Toiminnoiltaan LibraryThing on kattava ja erilaisia asetuksia ja toimintoja on runsaasti, eikä kaikkien tarkoituksesta ole aivan selvyyttä. Oikeastaan LibraryThing on aika sekava kokonaisuus, mutta ilmeisesti toimiva sellainen, sillä aktiivisia käyttäjiä sillä on enemmän kuin muilla vastaavilla palveluilla.

Muutamia ruudunkaappauksia LibraryThingin oleellisista osista:

Oma kirjahyllyni palvelussa on vielä aika vajavainen, mutta pitänee jossain vaiheessa luoda peräkkäistiedosto lukemistani kirjoista ja syöttää hyllyyn. Oman kirjahyllynsä tiedot saa tuotua csv- ja xls-muotoihin, joten tiedot eivät järjestelmään häviä, ja kirjahyllyyn saa vietyä kirjoja erilaisissa muodoissa. Tällä hetkellä palvelu tuntuu toimivan omiin käyttötarkoituksiini. Käyttäjäkunta ja ”kehitystiimi” on aktiivinen, sillä aika nopeasti widgettien toiminnassa ollut omituisuus korjattiin, kun sellaisesta LibraryThingin foorumilla raportoin. Nyt Kirjasto-sivuni näyttää oikein eri kategoriaan merkityt kirjat.

Tietenkin netissä on tarjolla useita erilaisia kirjastosovelluksia, kuten Goodreads, mutta koska olen enemmän kiinnostunut kirjoista, joihin juuri kirjastonhoitajien kehittämä LibraryThing on keskittynyt, en jaksanut sosiaalisiin puoliin keskittynyttä Goodreadsia testata. Ja kun yhden palvelun on aikanaan valinnut, on kynnys vaihtamiseen suuri, vaikka tarjolla olisi tuonti- ja vientitoimintoja. Goodreadsin ja Librarything eroista on myös hyvin valaiseva kirjoitus, jonka kommentit ovat myös lukemisen arvoisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *