Vuoden 2012 pelaamisen arvoisen pelit

Vuodessa julkaistaan lukuisia erinomaisia pelejä, jotka taistelevat pelaajien ajankäytöstä. Onneksi pelaajien ”mitä pelaisin” -päätöksen tueksi on sekä Ars Technica esitellyt Top 20 -pelit että Joystiq listannut vuoden pelit. Kun listaa tarkastelee, tulee hieman sellainen tunne, että viime vuonna suurten tuotantojen hyvät pelit olivat vähemmistössä ja listalta löytyy ennemminkin indie-henkisiä ja pienempiä pelejä, vaikka Top-3 ovatkin suurten budjettien tuotoksia. Pelaamisen arvoisten pelien lista siis vain kasvaa, kun pelejä on viime vuodeltakin vielä pelattavana läpi.

Omat poimintani vuoden 2012 peleistä ovat seuraavat, jaettuna kolmeen ryhmään: Ehdottomasti, mahdollisesti ja ehkä. Kaikkea ei vain ehdi pelaamaan, joten priorisointia on tehtävä.

Ehdottomasti

Dishonored

Pelaaja, Corvo Attano, on kuningattaren henkivartija, joka lavastetaan valtiattaren murhaajaksi ja kruununprinsessan kidnappaajaksi. Teloitusta odottaessa selliin tulee ”ystävältä” leipätoimitus sekä kehotus paeta vankilasta ja etsiä totuuden tietävät henkilöt. Seikkailu alkaa ja se on helppa ja hauskaa, sillä tekijätiimistä löytyy kaksi Deus Exin suunnittelijaa, sekä Half-Life 2:n City 17:n suunnitelija. Dishonored on ensisijaisesti ensimmäisen persoonan hiiviskelypeli, mutta se on vapaavalintaista. Kohteen luokse voi edetä taistellen, varjoista murhaten tai rauhanomaisena, huomaamattomana varjona. Ja tähän löytyy keinoja: varsijousi, biologiset hälyttimet katkaiseva miekka, pistooli, ansoja, käsikranaatteja, taikavoimia, röntgennäkö, Blink-teleportti ja ihmisiä haltuunsa ottava Possession. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 9/10. Alustat: PlayStation 3, Xbox 360


Dishonored, kuva: Ars Technica

Mass Effect 3

Mass Effect palaa trilogian päättävässä osassa entistä parempana ja suurempana. Maa palaa ja robottihirviöt aloittavat ihmisrodun hävittämisen. Shepardin on kerättävä joukot ja ratkottava kokonaisen galaksin kohtalo. Pelattavuuden puolesta Mass Effect 3 on sarjan paras, ampuminen ei ole muuttunut, mutta Shepard liikkuu jouhevammin ja erikoisvoimissa on enemmän tehoa ja näyttävyyttä. Aseita on enemmän ja vihollisissa riittää niitettävää. Mitä tätä selittelemään, sillä aikaisempien osien pelaajille tämä on pakkovalinta. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 9/10. Alustat: Xbox 360, PlayStation 3, PC.


Mass Effect 3, kuva: Ars Technica

Mahdollisesti

Halo 4

Halo-trilogian jälkimaininkeihin sijoittuvassa Halo 4:ssa Master Chief palaa uhmaaman kohtaloaan ja kohtaa ikiaikaisen pahuuden, joka uhkaa koko universumin tulevaisuutta. Halo 4:stä alkaa uusi saaga. 343 Industries jatkaa Bungien perintöä, eikä Haloa ole keksitty uudestaan. Arvostelut: Joystiq 5/5 ja Pelaaja 9/10. Alustat: Xbox 360.


Halo 4, kuva: Pelaaja

Mark of the Ninja

Jos hiivintä on lajisi, Mark of the Ninja tarjoaa sitä kätevässä paketissa. Ninjasoturiklaani on joutunut tuntemattomien asevoimien hyökkäyksen kohteeksi, ja pelaajan kontrolloiman ninjasoturin on sekä pelastettava klaaninsa että kostettava hyökkäys. Kaksiulotteinen ninjahyppely tarjoaa juuri sopivasti visuaalista informaatiota hiiviskelyyn, ninjan taidot kehittyvät nautinnollisen hitaasti ja ongelmia voi ratkoa usealla eri tavalla. Pelattavaa on viiden tunnin verran. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 8/10. Alustat: Xbox 360, Windows


Mark of the Ninja, kuva: Ars Technica

The Walking Dead

Robert Kirkmanin sarjakuvamaailmaan sijoittuva seikkailupeli, jossa tuomittu rikollinen saa tilaisuuden hyvittää tekonsa zombien valtaamassa maailmassa. Peli sivuaa TV-sarjan paikkoja ja pelaajan toimet vaikuttavat pelitarinaan. Peli julkaistiin viidessä eri osassa, mutta on saatavilla ilmeisesti yhtenä kokonaisuutena. Arvostelut: Joystiq 5/5 ja Pelaaja osa 1: 8/10, osa 2: 9/10. Alustat: Xbox 360, PlayStation 3, PC


The Walking Dead, kuva: Ars Technica

Journey

Pelit ovat taidetta ja Journey tarjoaa juuri sitä. Yksinkertaisen pelattavuuden ja elegantin pelin lumo perustuu ”pieni ihminen, iso maailma” -tematiikkaan. Punaiseen kaapuun sonnustautuneen pyhiinvaeltajan on päästävä salaperäisen ja pyhän vuoren huipulle. Miksi? Ei väliä. Matkalla vaelletaan läpi autiomaiden ja hiekan täyttämien raunioiden kauniiden animaatioiden ja audiovisuaalisten estetiikan sävyttämänä. Matkalla voi kohdata toisen pyhiinvaeltajan, jolta saa ladattua matkantekoa nopeuttavaa hyppyenergiaa. Arvostelut: Joystiq 5/5 ja Pelaaja 8/10. Alustat: PlayStation 3.


Journey, kuva: Ars Technica

Borderlands 2

”Yksi tämän sukupolven viihdyttävimmistä ja hauskimmista peleistä, josta irtoaa peli-iloa lukemattomiksi tunneiksi.” – Pelaaja. Roolipeliräiskintää, jossa tehtävänä on päihittää Hyperion-firman johtaja ja Pandoran ilkeä diktaattori Komea-Jack. Vielä parempaa ilmeisesti moninpelinä. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 9/10. Alustat: PlayStation 3, Xbox 360, Windows


Borderlands 2, kuva: Ars Technica

Ehkä

New Super Mario Bros. U

Uusi Super Mario Bros. U tuo takaisin saman taikuuden, joka 2D tasoloikilla oli NES ja SNES -aikakaudella kekseliäällä kenttäsuunnittelulla ja piilotetuilla salaisuuksilla. Myös vaikeustaso on kohdallaan etenkin myöhemmissä kentissä. Ehdoton ostos, jos Wii U löytää tiensä taloon. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 9/10. Alustat: Wii U


New Super Mario Bros. U, kuva: Ars Technica

Far Cry 3

Adrenaliinipitoinen loma trooppisella saarella muuttuu kauhuksi, kun piraatit sieppaavat sankarimme kavereineen. Tästä alkaa tie saariston alkuperäisasukkaiden neuvoin kohti selviytyjää ja soturia, ja lähimmäisten pelastamista. Räiskintää ja toimintaa riittää kevyesti yli kymmeneksi tunniksi. Arvostelut: Joystiq 4,5/5 ja Pelaaja 8/10. Alustat: Windows, Xbox 360, PlayStation 3


Kuva: Ars Technica

Dustforce

Talonmies puhdistaa maailmaa pölystä ja liasta kaksiulotteisessa tasohyppelyssä. Tullee pelattua, kun oli Humble Indie Bundlessa. Alustat: Windows, Mac, Linux.


Dustforce, kuva: Ars Technica

Snapshot

Tasohyppelypeli hieman erilaisella lähestymisellä. Pelissä kontrolloidaan Pic-nimistä robottia, joka voi kameralla kaapata ja poistaa objekteja ja ympäristön osia, ja liittää ne takaisin maailmaan uuteen kohtaan. Tullee pelattua, kun oli Humble Indie Bundlessa. Arvostelut: Joystiq. Alustat: Windows, Mac, Linux.


Snapshot, kuva: Ars Technica

Fez

2D-tasoloikka älypeli, jossa pelaajan on kerättävä kultaisen monoliitin palasia pelimaailman eri tasoilta vääntelemällä ulottuvuuksia. Arvosteluiden mukaan peli ei pelkää haastaa pelaajaa, mutta täten tarjoaakin onnistumisen tunteita. Pelattavaa riittää neljän illan verran. Arvostelut: Joystiq 5/5ja Pelaaja 10/10. Alustat: Xbox 360 ja Windows PC.


Fez, kuva: Ars Technica

Xbox 360:n langaton ohjain Mac OS X:ssä

TV-tasoltani löytyy nippu konsoleita, mutta harmillisesti kaikkia pelejä ei joko saa konsoleille, tai ne löytyvät alennusmyyntien kautta Steamiin ja täten tietokoneella pelattavaksi. En kiellä, etteikö näppäimistö ja hiiri olisi hyviä pelivälineitä, mutta jotkin pelit ovat tarkoitettu pelattavaksi peliohjaimella, kuten Microsoftin Xbox 360:n langattomalla ohjaimella. Tarvitaan vain langaton vastaanotin ja Mac- tai Windows-tietokone.

Mac OS X:ssä ei ole virallista tukea Xbox 360:n ohjaimelle, mutta onneksi Colin Munro on tehnyt Microsoftin Xbox 360 -ohjaimelle OS X -ajurin, joka nyt versiossa 0.11 näyttäisi toimivan. Ajuri on sekä ilmainen että siitä on saatavilla lähdekoodit. Windowsissa langattoman vastaanottimen ja ohjaimen säätäminen kuntoon on suhteellisen yksinkertaista, mutta pari vuotta sitten ei Mac OS X:lle tehty ajuri toiminut Snow Leopardissa. Nyt asia näyttää olevan muuttunut ja yhdistelmä toimii Mac OS X Mountain Lionissa.

Mac OS X:lle tehty ajuri lisää ”System Preferences” -paneeliin uuden ”Xbox 360 Controllers” -kuvakkeen, josta avautuu testisovellus ohjaimen toimintojen tarkistamiseen ja ohjainten lisäämiseen.

Vaikka Xbox 360 -ohjaimen saa toimimaan Mac OS X:ssä, ei ainakaan langaton ohjain toimi aivan täydellisesti. Vastaanotin tunnistuu ja ohjain löytyy, mutta se jää vilkuttamaan ”etsii” -valoa ja pelin video-osuuksien jälkeen ohjain ja Mac eivät enää keskustele keskenään, ennen kuin vastaanotin otin kytketty uudelleen. Voi hyvin olla, että ongelma on epävirallisessa ”Xbox 360 Wireless Gaming Receiver for Windows” -vastaanottimessani, eikä ajurissa, mutta tiedä näitä. Pitäisi tutkia. Luultavasti langallisilla Xbox 360 -ohjaimilla ei tälläista ongelmaa ole.

Eli ehkä kuitenkin jatkossakin pelaan Humble Bundle 6:sta hankkimaani suomalaisen Recoil Gamesin Rochardia vain HTPC:ltä ja isommalta näytöltä.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin käyttää PlayStation 3:n langatonta ohjainta, jonka pitäisi toimia Bluetoothin kautta suoraan OS X:ssä, kunhan sen saa paritettua. Mutta pikaisesti testattuna juuri tuo paritus tuotti passcoden osalta ongelmia, eikä ohjain halunnut toimia.

Vuoden 2011 pelaamisen arvoisen pelit

Vuodessa julkaistaan lukuisia erinomaisia pelejä, jotka taistelevat pelaajien ajankäytöstä. Vuosi 2011 ei tehnyt poikkeusta ja pelaamisen arvoisten pelien lista kasvoi entisestään, kun viime vuodeltakin on vielä pelejä pelaamatta. Onneksi pelaajien ”mitä pelaisin” -päätöksen tueksi on perinteiseen tapaan Joystiq listannut vuoden 2011 Top 10 -pelit ja tehnyt poimintoja listan ulkopuolelta. Ei kovin yllättäviä valintoja. Suuret nimet hallitsevat listoja, mutta muutamia omituisia tiputuksia ja nostoja Top 10 -listalla näytti olevan.

Omat poimintani vuoden 2011 peleistä ovat seuraavat, jaettuna kolmeen ryhmään: Ehdottomasti, mahdollisesti ja epäilen.

Ehdottomasti

Uncharted 3: Drake’s Deception: Nathan Drake on jälleen valmis uuteen aarrejahtiin seuraten Sir Francis Draken jättämiä vinkkejä ja pelaajalle vyörytetään toinen toistaan näyttävämpiä pelitilanteita. Jo sarjan edellinen osa ”Uncharted 2: Among Thieves” lukeutuu näyttävimpien ja vetoavimpien pelien joukkoon, mutta jatko-osa pistää siitä vielä paremmaksi. Naughty Dog jatkaa PS 3:n teknisten rajojen koettelemista ja tarjoaa jälleen erinomaisen toimintaseikkailu -pelikokemuksen. Kuvaavaa on, että Joystiqin arvostelija pelasi pelin läpi yhdellä istunnolla, koska ei malttanut jättää sitä kesken. Pelaaja-lehdessä pelikokemus kesti noin yhdeksän tuntia, 3 tuntia vähemmän kuin kakkososa, mutta tarinallisesti loppu tuli sopivasti. Ja kun 9 tuntia ammattipelaajalla vastaa omissa pelitunneissani vähintää tuplaa, on pelattavaa varmasti riittävästi. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

The Elder Scrolls V: Skyrim: Vuoden 2011 odotetuin peli on nettikirjoittelun perusteella Skyrim. Lohikäärmeet ovat palanneet Tamrieliin (Bethesdan Elder Scrolls -maailman manner) ja lohikäärmesielun omaava sankarimme, Dovahkiin, pyydetään pelastamaan ihmiskunta. Eli lohikäärmeet on pysäytettävä, mutta muu onkin sitten avointa. Pelattavaa laajassa, avoimessa ja kauniissa maailmassa ilmeisesti riittää, sillä Joystickin arvostelija suoritti päätehtävän 65 pelitunnin jälkeen, kun oli suorittanut noin puolet eri osapuolten tarjoamista sivutehtävistä. Mielenkiintoiselta myös kuulostaa, että 18 haaraisen taitopuun taidot kehittyvät harjoittelulla, ei ominaisuuspisteillä ja että eri kykyjä omaavat hahmot ovat yhtä pelattavia. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 1.

Deus Ex: Human Revolution: Alkuperäinen, klassikko, Deus Ex oli mieleenpainuva pelikokemus ja ”Human Revolution” on jälleen lähellä samaa tasoa. Peli sijoittuu kymmeniä vuosia ennen ensimmäistä osaa ja alkaa siitä, kun ihmisten augmentaatioita (parannusosia) kehittävään Sarif Industriesin laboratorioon hyökätään, tiedemiehet tapetaan ja pelin päähenkilö, Adam Jensen, jää nipin napin henkiin. Tästä alkaa vyyhdin selvittäminen avoimessa maailmassa, jossa voi edetä vapaasti. ”Human Revolution” on arvosteluiden mukaan tunnelmaltaan erinomainen peli, sisältäen komeaa kuvasuunnittelua, kiinnostavan päähahmon ja mukavan rauhallisen tempon. Lisäksi Mary DeMarlen tekemä käsikirjoitus on korkeatasoista ja se näkyy mm. dialogeissa ja hahmoissa. Peli on myös hyvällä tavalla vanhanaikainen, ei mitään räiskintää ja pelaajaa ajetaan hakemaan muita ratkaisuja kuin vain suoraa toimintaa. Pelaajan tekemät lukuisat valinnat (taidot, tekemiset) myös vaikuttavat pelin kulkuun ja mahdollisiin tehtäviin. Lisäksi kun myös tavaroita ja aseita voi kantaa rajallisesti, ei pelaajan elämä ole läpijuoksua. Pelaaja-lehdellä sivutehtävien kanssa peliin kului noin 20 tuntia. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 4.

L.A. Noire: Lyhyesti kuvattuna L.A. Noire on 1940-luvun lopun Los Angelesiin sijoittuva juoneen panostava etsiväpeli, jossa on avoin, elävä ja yksityiskohtainen pelimaailma, mielenkiintoisia hahmoja, väkivaltaa ja silmää nerokkaille yksityiskohdille, kuten Rockstarin peleiltä voi odottaa. Lisäksi motion scan -kasvoanimaatiotekniikan avulla peliin on saatu hämmentävän aidon näköisiä ihmisiä sekä näyttelijäsuorituksia, jota myös hyödynnetään epäiltyjä kuulusteltaessa. Käsikirjoitus sekoittaa historiallisia tapahtumia ja oikeita henkilöitä nuoren sotaveteraani Cole Phelpsin tarinaan, joka palaa toisesta maailmansodasta urhoollisuusmitalin saaneena. Hän siirtyy LAPD:n palvelukseen aloittaen rivipoliisina, mutta yleten nopeassa tahdissa. Tarina on jaettu viiteen kokonaisuuteen ja peli tarjoaa hienon, loppua kohti kiihtyvän, matkan jännittävään loppuhuipennukseen. Tie sinne kestää arvosteluiden mukaan noin 22 tuntia, jonka aikana ehtii suorittaa myös puolet yksinkertaisista sivutehtävistä. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

Mahdollisesti

Bastion: Toimintaroolipelimme sankari, ”The Kid”, herää, kun suurtuho on jyrännyt maailman ja Caelondia-kaupungin. Hän suuntaa muiden tuhosta selvinneiden kanssa kohti linnaketta, ”The Bastion”, joka voi tarjota turvaa, vastauksia ja keinot korjata maailma. Loppu onkin sitten pelaajan selvitettävä. Peli on indie-kehitystiimin kehittämä ja käsinmaalatuissa ympäristöissä liikutaan yläviistosta kuvattuna. Joystiq 4/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 5.

Forza Motorsport 4: Erinomainen autopeli päivittyi ja vaikka Porschet tippuivat pois, pitänee tämä lisätä pelilistalle. Edellinenkin osa on tosin vielä ”läpäisemättä”, mutta uudet autot, hienompi grafiikka, parannettu fysiikkamallinnus ja niin edelleen ovat kai päivittämisen arvoisia. Pelistä toki löytyy edelleen omalaatuinen tekoäly ja vanhojen ratojen kierrätys, eikä siinä edelleenkään ole erilaisia säätiloja. Harmillisesti Xbox 360:n verkkopelaaminen on rahan takana, joten sunnuntaipelaajalle se jää kokematta. GT 5:ssa se toi ihan mukavaa lisää peruspeliin. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä.

Batman: Arkham City: Batman jatkaa taisteluaan pahiksia vastaan, vaikka itselläni on edelleen myös ”Batman: Arkham Asylum” pistämättä nippuun. Arkham Cityn tarina jatkuu pari vuotta edellisen pelin jälkeen, kun mielisairaalan johtaja on noussut Gothamin pormestariksi ja luonut Gothamin vanhasta kaupungista valtavan avovankilan, Arkham Cityn, jossa vangit saavat riehua vapaasti. Kun Bruce Wayne yrittää estää sen toteutumista, Arkham Cityn vartijat nappaavat hänet ja heittävät muurien sisäpuolelle. Sitten vain ollaan lepakkomiehenä öisen kaupungin katolla edessään koko kaupungillinen roistoja kuriin pistettäväksi. Ja tekemistä riittää. Pelaaja-lehden sanoin ”Batman: Arkham City on kevyesti yksin tämän laitesukupolven parhaita pelejä. Se on alusta loppuun käsittämättömän hiottu ja yksityiskohtainen kokonaisuus jokaisella osa-alueellaan, oli kyse sitten ulkoasusta, tarinasta tai tunnelmasta.” Pelaaja-lehti 10/10 pistettä, Joystiq 4,5/5 tähteä ja vuoden 2011 parhaat 3.

Trine 2: Suomalaisen Frozenbyten jatko-osa Trinelle tuo jälleen kolme sankariamme, soturin, taikurin ja varkaan yhteen seikkailuun läpi kauniiden maisemien. 2D-seikkailupelissä edetään ratkoen ongelmia, jotka ovat fysiikkaan perustuvia ja kolmen sankarimme erilaisia kykyä hyödyntäviä. Joystiqin arvostelussa moititaan, että pelin arvoitukset ovat epäintuitiivisia ja ilman ”aha” tunnetta, taistelut itseään toistavia ja pelaaminen parhainta kolmen pelaajan porukassa. Pelinkesto noin 9 tuntia. Harkitaan. Joystiq 3,5/5 tähteä.

Lisäksi kesän Golf-kautta varten voisi harjoittelumielessä ostaa pleikkarille Movella pelattavaksi ”Tiger Woods PGA Tour 12: The Mastersin”. Ja NHL 12 tarjoaa kiekkoa sillä välin, kun talven luistelukenttiä jäädytetään.

Epäilen

The Legend of Zelda: Skyward Sword: Link jaksaa seikkailla ja edessä on jälleen suuri seikkailu, kun jättimäinen tornado imaisee ”Zeldan” pilvien alapuolella uinuneeseen pintamaailmaan ja Link saa pyhäksi tehtäväkseen neitokaisen pelastamisen apunaan neuvoa-antavan henkiolennon Fi sisältävä Jumalattaren miekka. Peli on Nintendon tavoille uskollisesti kekseliäs ja otteessaan pitävä toimintaseikkailu ja 1:1 toimiva Wii MotionPlus -palikka tekee miekkamittelöissä kiinnostavia (ja vaikeita) ja sitä hyödynnetään muissakin toiminnoissa. Graafisuus ei ole Wiin erikoisuus, joten siihen vastataan taiteellisemmalla ilmeellä, mutta äänipuoli ei kuulemma ole kummoinen. Suurin epäkohta Zeldassa tällä kertaa kuitenkin on, että se sisältää paljon turhauttavaa juoksemista edestakaisin ja keinotekoista pelin pitkittämistä, vaikka ilman niitäkin peli olisi 25-30 tuntia pitkä. Wii on saanut pölyttyä viime aikoina hyllyssä ja taitaa niin tehdä jatkossakin. Ei uskoisi, mutta tällä kertaa Zelda ei taida innostaa. Pelaaja-lehti 8/10 pistettä, Joystick 4,5/5 tähteä.

Dragon Age 2: Jos ensimmäinen Dragon Age -sarjan peli oli mainio, ei jatko-osa sitä ilmeisesti ole. Arvosteluista on tosin tulkittavissa jakautumista. Käsikirjoitus on pelissä edelleen loistaa, taistelut ovat nyt enemmän toiminnallisia (hyvä ja huono), rasittavia ja kömpelöitä mekaniikkoja on poistettu (lue yksinkertaistettu), karttoja ja kenttiä kierrätetään liikaa, grafiikka ei ole mitään kummallista ja juonen käynnistyminen kestää. Ehkä Skyrim vienee vuoden 2011 fantasiaroolipeli-sarjan paikan. Tiedä oikein mitä tästä ajattelisi. Pelaaja-lehti 9/10 pistettä, Joystiq 4/5 tähteä.

Eli jos blogissa on hiljaista vuoden 2012 aikana, niin tiedätte miksi :)

Super Meat Boy viihdyttää haastavalla tasoloikalla

Pelit ovat jo tietoteknisen ajanlaskun alusta koukuttaneet pelaajia tarjoamalla haasteita ja saavuttamisen tunteita ja usein juuri vaikeudestaan tunnetut pelit ovat jääneet osaltaan historian kirjoihin. Yksi tällainen peli on retromaiseen ja suhteellisen yksinkertaisen tasoloikan perusideaan pohjaava Team Meatin, eli Edmund McMillen ja Tommy Refenes, kehittämä Super Meat Boy. Peli julkaistiin alkujaan Xbox 360:n XBLA-palveluun viime vuoden loppupuolella, hieman myöhemmin Steam-palvelun kautta Windowsille ja suunnitelmissa on myös pelin tuominen Linuxille ja Macille.

Lyhyesti kuvattuna Super Meat Boy on nopeatahtista tasoloikkaa varustettuna loistavalla ääniraidalla ja haastavilla kentillä, joiden pituus on kymmeniä sekunteja, jos kaikki osuu kohdilleen. Pelin tavoite on yksinkertaisesti pelastaa kaapattu prinsess… laastarityttö roistomaiselta tohtori Sikiöltä hyppien läpi vaarallisen ympäristön sirkkeleitä ja ansoja väistellen. Hyvän kuvan pelistä saa katsomalla pelin videota Steamista, joka ei tosin kerro miten hauskaa itse pelaaminen on. Parhaiten pelihahmo liikkuu käyttäen esimerkiksi tietokoneeseen liitettyä Xbox 360:n ohjainta, mutta näppäimistölläkin pelaaminen onnistuu.

Super Meat Boyn, eli SMB:n, kiehtovuus löytyy haastavuuden, ovelan kenttäsuunnittelun, nopean pelattavuuden ja itsensä voittamisen yhdistelmästä. Kuten pelaamisen historia on osoittanut, on haastavissa, mutta silti voitettavissa olevissa peleissä jotain, mikä pelaajia kiehtoo. Liian helpot pelit eivät kauaa jaksa innostaa, mutta esitäpä kunnon haaste, niin pelaaja on koukutettu. SMB onkin saanut kehuja kriitikoilta ja useissa arvosteluissa yli 90 pistettä. Lisäksi peli palkittiin IGN:n toimesta vuoden 2010 haastavimmaksi peliksi ja parhaaksi ladattavaksi peliksi GameSpotin ja Game Trailersin toimesta, kuten Wikipedia kertoo. Toki tällaisia pelejä joko rakastaa tai vihaa.

Pelin kentät ovat suhteellisen yksinkertaisia ja kestoltaan lyhyitä, joka on positiivista, sillä pienistäkin virheistä rangaistaan heti kuolemalla. Pelaaminen vaatii tarkkaa kontrollia ja murto-osasekunnin ajoitusta. Pelissä on vakiona 350 kenttää, joiden vaikeusaste nousee sopivalla tahdilla ja neljännessä maailmassa, eli noin 240 kentän jälkeen, ollaankin jo helvetissä. Lisäksi julkaisun jälkeen peli on saanut XBLAssa uuden ”Teh Internets”-maailman, jossa on pelaajien äänestämiä lisäkenttiä. Kyseinen laajennus ja satoja uusia kenttiä on tulossa myös tietokoneelle, kunhan pelin kenttäeditori saadaan valmiiksi, joten pelattava ei heti lopu. Ja kuten peleissä nykyään on tapana, on tavoiteltavana 41 erilaista saavutusta, joista osa on lähes mahdottomia.

Pelattavana hahmona on alkuun vain nopealiikkeinen lihapoika, joka toimii kaikissa kentissä, mutta pelin edetessä salakentistä ja kerättävien laastareiden avulla saa avattua lisähahmoja, jotka ovat muista indie- ja isommistakin peleistä tuttuja. Periaatteessa ainakin useimmat saavutukset onnistuvat lihapojallakin, mutta koska avattavat hahmot ovat varustettu erilaisin kyvyin kuten Commander Video, joka osaa hetkellisesti liitää, helpottavat ne osittain tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi XBLA:n ja tietokoneversion välillä avattavien hahmojen valikoima on erilainen ja esimerkiksi tietokoneella on Half-Lifen seiniin tarrautuva Headcrab.

Oma laastaritytön pelastukseni on vielä hieman vaiheessa, sillä en ole ehtinyt tahkota neljännettä maailmaa pidemmälle, mutta siihen mennessä onkin lähes kaikki kentät hakattu A+ -tavoiteaikaan, kerätty melkein 30 laastaria ja 5/41 saavutusta ansaittu. Erittäin viihteellistä, mutta silti ajoittain niin raivostuttavaa. Kuitenkin parhaimmat 7 euroa pitkään aikaan, mitä olen peliin sijoittanut, kun sen Joulun aikoihin Steamin alennusmyynnistä puoleen hintaan nappasin. Toki lisäksi piti ostaa HTPC ja asentaa siihen Windows 7, jotta peliä pääsisi paremmin pelaamaan, vaikka olisi se kyllä myös Vmware Fusionissa pyörinyt.

Xbox 360 Wireless Gaming Receiver yhdistää tietokoneen ja peliohjaimen

Pelaan yleensä pelini konsoleilla eli joko Wiillä, Xbox 360:llä tai PS3:lla, mutta eräitä pelejä ei valitettavasti joko saa konsoleille, tai ne ovat alennusmyynnissä vain PC:lle. Yksi tällainen mainio peli on Super Meat Boy, jonka sai ostettua sopuhintaan Steamin joulualennusmyynnistä. Eipä siinä mitään, mutta koska kyseessä on tasohyppely, on se parhaiten pelattavissa peliohjaimella. Ja niitähän laatikosta löytyi useampia.

Tietenkään ohjainten liittäminen tietokoneeseen ei ollut aivan yksinkertaista, sillä esimerkiksi Microsoft käyttää ohjainten ja konsolin välissä omaa poropietari-teknologiaa, joka ei ole Bluetooth-yhteensopivaa kuten PS3:ssa. Selkeästi vain keino myydä lisälaitteita kuten ”Xbox 360 Wireless Gaming Receiver for Windows” -vastaanotinta, jonka avulla langaton ohjain saadaan liitettyä tietokoneeseen. Ilmeisesti tuota lisälaitetta ei enää oikein virallisesti valmisteta, mutta se olisi Amazonissa löytynyt 33 dollarin hintaan. Mutta miksi tilata kalliilla, kun sen voi tilata DealExtremestä kolmasosahinnalla. Aikaisemmin tarjolla oli myös eri värisiä ja läpinäkyvä versio.

Valkoinen ”Xbox 360 Wireless Controller Gaming Receiver for PC”-lisäosa saapuikin viimein postitse ja pienen asennusihmettelyn jälkeen tuntuu toimivan kuten pitäisikin. Ajurit löytyvät joko mukana tulevalta CD:ltä ja Windows 7:lle Microsoftin sivuilta.Ainut ongelma oli, että Win 7 pitää erikseen opastaa käyttämään juuri tiettyä ajuria Device Managerissa näkyvälle Unidentified Device -laitteelle. Laitteen ”Properties”-valikosta valitaan ”Drive”-välilehti ja ”Update Driver”, josta kliksutellaan ”Browse my computer for driver software” > ”Let me pick from a list of device drivers on my computer” > ”Windows Common Controller for Window Class” > ”Xbox 360 Wireless Receiver for Windows Version”. Sitten vain klikataan varoituksesta ”Yes” ja ohjain on asennettu. Windows 8:ssa ajuri vastaanottimelle löytyy vastaavasti, mutta ”Xbox 360 peripherals” > ”Xbox 360 Wireless Receiver for Windows” -kohdasta.

kuvat DealExtremestä

Langaton adapteri Xbox 360 -ohjaimille toimii hyvin ja nyt voi hyödyntää laatikossa olevia ohjaimia, eikä tartte ostaa erikseen PC:lle tehtyä langallista Xbox 360 -ohjainta. Ainakin Super Meat Boy pelittää kivasti kunnollisen ohjaimen kanssa, vaikka nyt pitää opetella taas pelaamaan uudestaan. SMB:n hallinta on nyt paljon tarkempaa verrattuna näppiksellä hakkaamiseen ja sormetkaan eivät tule niin kipeäksi. Vaikka adaptarin saapuminen Kiinasta kestikin 23 päivää tilauksesta, eikä pieneen pakettiin tullut seurantakoodia, sujui tilaus muuten hyvin. Maksun tein Paypalin kautta, kun Visalla maksussa oli ostohetkellä jotain ongelmia.

Xbox 360 -ohjain on liitettävissä myös OS X:ään OsxDriver-ajurin avulla, mutta ainakaan Snow Leopardissa (10.6.6) ei ajuri suostunut asentumaan. Pitänee lähettää Consoleen tulleet virheet ajurin kehittäjälle tutkittavaksi.

Jos ei halua odottaa ja hankkia taas uutta lisälaitetta pöydän alle piilotettavaksi, niin MotionInJoyn ajureiden avulla pitäisi saada PS 3:n ohjain liitettyä Windowsiin suoraan Bluetoothin kautta ja matkimaan Xbox 360:n ohjainta. Asennusohjeet näyttivät sen vain verran typerryttäviltä, että jätin testaamatta.

Vuoden 2010 pelaamisen arvoiset pelit

Konsoleille ja tietokoneille julkaistaan vuosittain nippukaupalla erilaisia pelejä, joita harva ehtii kaikkia vuoden aikana pelaamaan, eivätkä kaikki pelit edes ole pelaamisen arvoisia. Täten pelaajan apuna ovatkin erilaiset pelisivustot, -yhteisöt ja -lehdet, jotka laittavat hyvät pelit järjestykseen. Esimerkiksi Joystiq on listannut ja kysynyt toimittajiltaan vuoden 2010 pelejä, joihin pelaajan pitäisi tutustua viimeistään nyt, ellei niitä viime vuonna pelannut. Lisäksi nyt enemmän tai vähemmän pelien julkaisusta myöhemmin, useat peleistä löytyvät kaupoista jo alennuskorista.

Joystiqin listoilta löytyy lukuisia, ainakin arvostelussa, hyvältä vaikuttavia pelejä, joista tässä oma karsittu listani paremmuus- eli pelijonojärjestyksessä. Suunnitelmissa olisi ainakin kuuden ensimmäisen (läpi)pelaaminen. Listalta puuttuvat pelkät FPS-räiskinnät, sillä ne ovat loppupeleissä aika tylsiä. Linkit vievät Joystiqin pelin arvosteluun, josta saa paremman kuvan mistä pelistä on kyse.

Super Meat Boy: Xbox 360 ja PC (Steam)
Yksinkertaisuudellaan, ja oikeastaan juuri siitä johtuen, Super Meat Boy on pitkästä aikaa peli, joka aiheuttaa intohimoa ja vaikeutensa ansiosta saavuttamisen iloa. Juoni on tuttu Mario-peleistä, sillä Super Liha -poika matkaa pelastamaan Laastari-tyttöä pahalta Tohtori Sikiöltä. Lyhyissä, tarkkaa ajoitusta ja kontrollia vaativissa kentissä hypitään esteiden kuten sahanterien ja vaarallisen ympäristön läpi, jotka pitävät huolen, että kuolema on lähellä ja usein. Erittäin yksinkertaista ja viihteellistä. Näppäimistöllä pelattaessa välillä turhauttavaa ja sormille (sekä näppäimistölle) kipeää. Kenttien tahkoamista, laastareiden, piilokenttien ja tavoiteajan tavoittelua säestää loistava, Megaman-henkinen, äänimaailma. Yksi vuoden parhaimmista peleistä, mitä olen pelannut. Kun vielä postissa tulisi langaton adapteri Xbox 360:n ohjaimelle PC:hen.

Red Dead Redemption: Xbox 360 ja PS3
Lyhyesti kuvattuna Red Dead Redemption on GTA IV villissä lännessä sekä hyvässä että pahassa. Rockstarin San Diegon toimiston avoimen maailman peli on pitkään odotettu ja kehuttu. Pelaaja hyppää entisen rikollisen bootseihin, joka yrittää luoda uutta elämää, mutta joutuu vedetyksi takaisin murhien ja kostojen piiriin. Ilmeisesti luvassa on hyviä pelihetkiä, kunhan saan pelin vain käsiini.

Mass Effect 2: Xbox 360 ja PS3
BioWare jatkaa loistavaa Mass Effect -peliään ja tekee sen paremmin kuin aikaisemmin. Tarjolla siis lisää scifi-räiskintää ja toimintaa, jota on ryyditetty RPG:n parhailla puolilla. Jatko-osassa pelimekaniikkaa on hiottu muun muassa vähentämällä tavaran keräämistä, nopeuttamalla palautumista, poistamalla haarniskaluokat ja Omni-gel ja ammukset ovat universaaleja. Eli oikeastaan vähennetty kaikki se, joka tekee roolipelistä mikromanagerointia ja inventaariossa pyörimistä, ja keskitytty varsinaiseen pelaamiseen. Peli on nyt tahdiltaan nopeampi ja sisältää enemmän toimintaa (lue räiskintää), mutta säilyttää ensimmäisen osan roolipelielementit keskusteluineen ja päätöksineen. Ennen kuin tämän itse pääsee toteamaan, pitänee jaksaa pelata ensimmäinen osa Xbox 360:llä läpi ennen kuin Mass Effect 2 julkaistaan alkukeväästä PS3:lle.

Heavy Rain: PS3
Heavy Rain on enemmän interaktiivista fiktiota kuin perinteistä peliä, mutta tekee sen viihdyttävästi. Pelissä ”seurataan” neljän erilaisen henkilön tapahtumia Origami-tappaja -tapauksen ympärillä. Hengeltään peli on film noir mysteeriä, eikä pelissä ole tehtäviä, vaan päätökset ja onnistumiset/epäonnistumiset vaikuttavat seuraaviin tapahtumiin. Lyhyesti kuvattuna tapahtumat soljuvat eteenpäin kuin elokuvassa, jossa pelaaja on päähenkilönä. Peli hyödyntää monipuolisesti PS3:n ohjaimen liiketunnistinta ja pelistä on erikseen Move-ohjaimia tukeva versio. Mainio peli, joka tosin on vielä itseltäni pahasti vaiheessa.

Super Mario Galaxy 2: Wii
Arvosteluiden mukaan paras Mario-peli ikinä. Se kertoo pelistä jo kaiken tarvittavan. Oma pelikokemus odottaa vielä ykkösosan läpäisemistä.

Donkey Kong Country Returns: Wii
Donkey Kong Country Returns on perinteinen sivullepäin vierivä tasohyppely, kuten sarjan aikaisempi osa SNESillä ja tarjoaa samaa hauskuutta ja vaikeutta. Siitä joko rakastaa tai vihaa. Arvosteluissa on kehuttu pelin kenttäsuunnittelua ja vaikeutta. Luultavasti tämä löytää tiensä pelilistalleni alelaarin kautta.

Muita pelaamisen ja mainitsemisen arvoisia pelejä Joystiqin mukaan ovat:

Alan Wake: Xbox 360
Suomalaisen Remedyn kauan odotettu Alan Wake lunastaa lupauksensa ja tarjoaa mysteerin, jossa leikitellään valojen ja pimeyden kanssa. Peli yhdistää selviytymistä seikkailuun ja toimintaan.

Enslaved: Odyssey to the West: Xbox 360 ja PS3
Enslavedin tarina perustuu 400 vuotta vanhaan ”Journey to the West”-novelliin ja sijoittuu 150 vuotta tulevaisuuteen, jossa maailma on tuhottu sodalla ja ekologisella onnettomuudella ja vain kourallinen selviytyjiä on jäljellä. Juonena on nuoren naisen pako jäljellä olevaa väestöä kaappaavalta orjalaivalta ja matka takaisin kohti kohtia ohjastaen Apinaa.

Limbo: Xbox 360 XBLA
Mustavalkoinen Limbo on ongelmanratkaisua sisällään pitävä tasopeli, joka sisältää yksinkertaista toimintaa: etenemistä, hyppimistä ja kytkimien tai esineiden liikuttelua petollisen ympäristön ja pulmien voittamiseksi.

Darksiders: Xbox 360
Darksidersia voi kuvata Legend of Zeldan ja God of War -pelien yhdistelmäksi, jossa pelaaja on Sota, neljästä hevosmiehestä vihaisin, joka on huijattu aloittamaan tuomionpäivä. Maapallon kaikki ihmiset ovat kuolleet ja pelaajalla on yksi mahdollisuus matkata takaisin aikaan ennen tuhoa ja kostaa syylliselle.

God of War III: PS3
Kratos jatkaa taisteluaan Olympuksen jumalia vastaan mättäen mytologisia otuksia pataan urakalla.

Civilization V: PC ja Mac
Valtaa maailma. Jälleen kerran. Jos ylimääräinen vapaa-aika on ongelma, niin tämän pelin hankinnan jälkeen sitä ei ole.

Vuonna 2010 julkaistiin lukuisia hyviä pelejä, eikä kaikkia ehdi ikinä pelaamaan. Edes osaa niistä, kun entisetkin mainiot pelit ovat vielä kesken ja vuodelta 2011 on myös luvassa odottaa pelaamisen arvoisia pelejä. Mutta toisaalta on vain hyvä asia, että erinomaisissa peleissä on runsauden pulaa, joten pelattava ei lopu kesken.

Asioita, joita konsolipelikehittäjien pitäisi korjata

Konsolipelaaminen on helppoa, mutta se voisi olla vielä yksinkertaisempaa. Pelikehittäjät ovat tehneet, varmasti ihan hyvällä tarkoituksella, muutamia asioita turhan hankalaksi ja pienillä muutoksilla pelaamisesta saataisiin vielä kitkattomampaa. Xbox Sam on listannut 11 ärsytyksen aihetta ja tässä omat poimintani kyseisestä listasta.

  1. Älä kysy minulta missä pelitalletukseni on, kun minulla on vain yksi tallennusväline liitettynä konsoliin. On aika yksiselitteistä missä se voisi olla.
  2. Laske minut hitaasti takaisin peliin, sen jälkeen kun olen laittanut pelin tauolle ja haluan jatkaa. Muutama sekunti olisi tarpeen, jotta sormet löytävät oikeille näppäimille takaisin. Etenkin musiikki- ja ajopeleissä tauolta palaamisen jälkeen peli menee puihin.
  3. Salli minun ohittaa välikohtaukset, etenkin jos samoja kohtauksia pitää katsella usealla eri pelikerralla kokonaan uudestaan.
  4. Anna selkeä visuaalinen etenemispalkki ladatessa, sillä haluaisin tietää ehdinkö latausajalla hakea lisää juotavaa keittiöstä vai en. Pelkkä pyörivä ympyrä ei ole riittävä.
  5. Kokoa vaikeustasosaavutukset yhteen nippuun. Jos pelaan peliä vaikealla-tasolla, en varmaankaan tule sitä pelaamaan uudestaan helpolla tai keskivaikealla.

Lisäksi myös konsolien valmistajilla eli Microsoftilla ja Sonylla on hieman kehitettävää käyttäjäystävällisyyden osalta. Molemmat toki haluavat, että pelaaja ostaa juuri heidän laitteensa, mutta pelaajan lukiuttaminen yhteen alustaan on hyödytöntä. Harva ostaa kuitenkaan molempia laitteita.

  1. Mahdollista verkkopelaaminen eri konsolimerkkien kesken. Useat pelit ovat saatavissa molemmille konsoleille, joten miksi ei voisi myös mahdollistaa verkkopelaamisen eri konsolien omistavien pelaajien kesken.
  2. Salli verkkopelaaminen ilman erillistä maksua. Pelistä ja nettiliittymästä on jo maksettu, joten miksi pitäisi vielä maksaa erikseen pelaamisesta.
  3. Käytä yhtenäistä standardia peliohjainten liittämiseksi ja käyttämiseksi konsolissa. Jos pelaaja on jo ostanut esimerkiksi Rock Bandin ohjaimineen Xbox 360:lle, ei hän varmaankaan osta sitä myös PlayStation 3:lle vain sen takia, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa verkossa.
  4. Älä hinnoittele konsolisi lisälaitteita aivan järjettömin hinnoin, sillä kohtuullisella hinnalla myös myynti kasvaisi.

Konsolipelaamisessa on varmasti monia muitakin asioita jotka ärsyttävät ja kaipaavat parannusta, mutta olisihan se elämä aivan turhan helppoa, jos kaikki vain toimisi.