Avainsana: xbox 360

Rock Bandissa rummut pärisee ja kitara laulaa

Erilaiset musiikkipelit ovat suosittuja ja Guitar Hero: World Touria pelattuani sen ymmärrän. Vaikka välillä kappaleiden rämpyttäminen on aikamoista tahkoamista, on siinä jotain koukuttavaa. Niinpä huomattuani Rock Bandin soittimien olevan tarjouksessa, piti sellaiset hankkia. Mukaan lähti myös Rock Band -peli, jolla rumpujen, kitaran ja mikrofonin -soitinpakettia voi hakata. Vielä jos löytäisi olohuoneesta sopivat paikat kaikille pelivälineille: parille kitaralle, rummuille ja ratille sekä polkimille.

Rock Band on maineeltaan hieman enemmän fiilispeli kuin Guitar Hero, joka vastaavasti painottuu enemmän suorittamiseen, joka kyllä myös näkyy. Rock Bandilla soittaminen on enemmän viihteellistä, vaikka suorittaminen siinäkin on tähtien ja pisteiden muodossa osana peliä. Kokonaisuutena molemmat soittopelit ovat aika lailla samalla viivalla ja kappaleita on enemmän tai vähemmän hyviä. Rock Bandissa on tosin parempi soittolista, kunhan kappaleet saa ensin soitettua auki. Soitinosastolla pelintekijät ovat kerrankin olleet pelaajien puolella, sillä sekä Rock Bandin että Guitar Hero World Tourin soittimet toimivat molemmissa peleissä, vaikka jotain eroja toiminnassa toki on.

Kitaran osalta Rock Bandin peliväline on selkeästi epätarkempi, koska strummista puuttuu naksahdus, ei lyönnin osumisesta saa samanlaista palautetta kuin Guitar Herossa. Toisaalta kitara on tällöin myös äänettömämpi ja enemmän ”kitaramaisempi”, jolloin voi keskittyä enemmän soittamiseen. Myös fretsit eli soitinnappulat ovat Rock Bandin kitarassa mielestäni heikommat, koska ne ovat koko kitaran kaulan levyiset ja turhan lähellä toisiaan. Etenkin sinisen ja oranssin napin kanssa on välillä ongelmia tuplapainalluksena. Kooltaan soittimet ovat yhtä suuria. Rock Bandin kitara on lisäksi varustettu piuhalla ja soitinpaketin mukana tuleekin virrallinen USB-jakaja soitinten liittämiseksi konsoliin. Onneksi pelisarjojen kitarat ovat yhteensopivat, sillä langattomalla Guitar Heron kitaralla kappaleiden soittaminen sujuu helpommin, vaikkakin rämpytyksen säestämänä.

Rummuista en ole Guitar Heron vastineita testannut, mutta ne muistuttavat enemmän oikeita rumpuja pelteineen, kun taas Rock Band luottaa neljään lautaseen. Hinnassa on toki hieman eroa, sillä Guitar Heron soitinpaketti maksaa yli kaksi kertaa enemmän. Rock Bandin rummut ajavat hyvin asiansa, vaikka soittaminen onkin aikamoista hakkaamista ja ääntä lähtee. Pitäisi ilmeisesti hieman hiljentää niitä laittamalla esimerkiksi vaahtomuovia rumpukapuloiden päähän. Netissä on myös ollut juttua, että rummut ja etenkin bassopedaali hajoaisivat herkästi, mutta tämä on ilmeisesti ensimmäisten erien ongelmia. Tiedä sitten, mutta ainakin kitara helisee jo uutena.

Laulu-osiota ei ole vielä tullut testattua, mutta kuulemma se on myös ihan hauskaa. Sujuisi varmasti paremmin muutaman pitkän huurteisen jälkeen.

Eivät erilaiset musiikkipelit pelaajista muusikkoja tee, mutta viihteellistä toimintaa se kuitenkin on, kuten asia on oivallisesti xkcd-stripissä kiteytetty. Ostoslistalle lähteekin Rock Band 2.

Rokkausta ja kitarasankaruutta Guitar Herolla

En ole kovinkaan musikaalinen ihminen, mutta pelaaminen on mukavaa ajanvietettä. Olin pidemmän aikaa harkinnut Guitar Hero -kitarapelin hankkimista Xbox 360:lle, mutta hieman ennen Vappua raaskin sen viimeinkin hankkia. Pohdin pitkään, että riittääkö pelissä vetovoimaa muutamaa soittokertaa enemmän ja sujuuko se soittaminen alkuunkaan. Onneksi epäilyt osoittautuivat turhiksi ja soittosessiot virkistävät hyvin iltoja ja viikonloppuja kandidaatintyön parissa.

Olisin halunnut ostaa Rock Band -pelin, mutta tarjonnan puutteessa piti tyytyä Guitar Hero IV: World Touriin. Rock Band olisi ollut juttujen mukaan hieman rennompaa soittamista, eikä niin suorittamispainotteista. Molemmat pelit ovat kuitenkin periaatteiltaan samanlaisia kitaranrämpytyspelejä, joissa on mahdollisuus soittaa myös bassoa ja lisäsoittimilla myös rumpuja ja laulaa. Itselleni riitti alkuun pelkkä kitaraosuus, vaikka rummut voisivatkin olla ihan kiintoisat.

Alkuun kitaran nappien painaminen ja ruudulla valuvien ympyröiden tahdistaminen tuntui hieman hankalalta, mutta pienen harjoittelun jälkeen oikea ajoitus alkoi löytymään. Jo muutaman biisin jälkeen sormet alkoivat löytää oikeat napit itsestään ja hieman vaikeammatkin yhdistelmät taipuivat. Keskivaikealla tasolla neljän napin kanssa perusvire löytyi helposti yli 90% osumatarkkuuteen, mutta vaikealla vaikeusasteella eli viiden napin kanssa soittaminen meni jo aikamoiseksi taituroinniksi. Opettaa arvostamaan oikeita soittajia ja unohtamaan sen kitaransoiton opettelun ajattelun.

Pelinä Guitar Hero IV: World Tour on kohtalaisen toimiva ja soittaminen on ihan mukavaa, vaikka parempia biisejä voisikin olla enemmän. Biisejä voi toki ostaa lisää verkosta, mutta hinnat ovat kohtalaiset järeitä. Kaupasta tarttuikin mukaan Guitar Hero III: Legends of Rock, joka oli jo ajautunut sopivasti alennuslaariin.

World Touriin verrattuna Legends of Rock on perusominaisuuksiltaan kuin uudempi versionsa. Onneksi sentään kitarataistelut on osattu muuttaa hieman inhimillisemmiksi World Tourissa, sillä Legends of Rockissa kitarataistelut ovat todella syvältä. Soittolistaltaan Legends of Rock on ehkä ”laadultaan” hieman tasaisempi, mutta molemmista löytyy valikoima hienoja biisejä. World Tourissa voi listalta tilulilutella muun muassa Bullet for My Valentinen Scream Aim Fire, Dream Theaterin Pull Me Under, Lacuna Coilin Our Truth, Nirvanan About a Girl ja Smashing Pumpkinsin Today. Legends of Rock tarjoaa vastaavasti Black Sabbathin Paranoid, The Rolling Stonesin Paint It Black ja Guns N’ Rosesin Welcome to the Jungle.

Musiikkipelit ovat edelleen kovassa nosteessa ja uudet versiot seuraavat toisiaan. Eli eiköhän sitä taas lisää soitettavaa voi puolen vuoden sisään noutaa alennuslaareista, joissa pelien hinnatkin ovat oikealla tasolla. Voisi lisäksi harkita myös jonkin tanssipelin hankkimista, ainakin alakerran naapurit arvostaisivat.

Mac OS X ja median jakaminen Xbox 360:lle

Xbox 360 -pelikonsoli ei ole kovinkaan kummoinen mediatoistin, mutta ajaa asiansa vaikkakin hieman puhkuen. Ennen Macbookin ja Mac OS X:n käyttöön siirtymistä syötin mediaa Linuxista Xbox 360 -konsolille uShare-ohjelmalla, joka on yksi monista UPnP-mediapalvelimista. Mac OS X:ään siirtymisen jälkeen oikeastaan mikään muu ei muuttunut, kuin uSharen käynnistyskomento.

UShare asentuu nätisti Macportsista käyttämällä komentoa sudo port install ushare, jonka jälkeen halutun kansion sisältämän median voi jakaa käynnistämällä UPnP-mediapalvelimen seuraavasti:

Hibernal:~ $ ushare -n <palvelunimi> -i en1 
-p <porttinumero> -c <mediahakemisto> -w -t -x

, jossa
-i en1 = käytettävä verkkoliitäntä (ifconfig)
-c = jaettava hakemisto
-w = ei web-kontrollia
-t = ei telnettiä
-x = Xbox 360 optio

Mediapalvelin sammutetaan Linuxmaisesti näppäinyhdistelmällä Ctrl-c tai poimimalla ps:llä komennon pid:n ja killaamalla se. USharelle annettavista parametreistä voi lukea lisää man-sivuilta tai ushare --help -komennolla. Xbox 360:n lisäksi uShare osaa keskustella PlayStation 3:n kanssa.

Jos mediapalvelimen käytön haluaa näppärämpää ja enemmän Mac-henkistä, on tarjolla hieman helpompiakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi 20 dollarin hintainen Connect360 vaikutti nopeasti testattuna ihan näppärältä. Connect360 asentuu System Preferences -paneeliin ja tarjoaa selkeät konfigurointimahdollisuudet esimerkiksi pääsylistojen eli sisältöön pääsevien koneiden hallinnan osalta.

Muita ehdokkaita maksullisten ohjelmien puolesta ovat Twonky media (noin 30 dollaria) ja Rivet (noin 20 dollaria). Ilmaisten sovellusten osalta PS3 Media Serverissä on epävirallinen tuki Xbox 360:lle ja Tversityn Linux- ja OS X -versioista on ollut puhetta jo kauan.

Esimakua Xbox 360:n uudesta kojelaudasta

Luin viime viikolla Joystiqista, että olisi mahdollista päästä testaamaan ennakkoon Microsoft Xbox 360:n marraskuun puolessa välissä julkaistavaa ”New Xbox Experience”:iä (NXE) eli käytännössä konsolin uutta kojelautaa ja sen muutamia uusia ominaisuuksia. Täytin siis asiaan vaadittavan Microsoft Connect -lomakkeen ja eilen sain sähköpostia, että NXE olisi asennettavissa.

Xbox 360:n uusi kojelauta onkin saanut jo hyvin palstatilaa Internetin uutissivustoilla muun muassa Engadgetissa, Gizmodossa ja Joystiqissa, joka esittelee uutta kojelautaa useilla videoilla. Uusi kojelauta on saanut positiivisen vastaanoton, mikä ei ole ihme, sillä se helpottaa huomattavasti Xbox 360:n ja Liven sisällön käsittelyä ja tuo mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia. Lisäksi uusi kojelauta on ulkoasultaan paljon nykyaikaisempi ja miellyttävämpi kuin aikaisempi.

Vanha Blade-kojelauta:

X0 Blade Dash X0 Blade Dash X0 Blade Dash
kuvat: activexbox.com

Uusi ”Nex Xbox Experience”-kojelauta:

X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash

kuvat: engadget.com

Uusista ominaisuuksista mielestäni tärkein on mahdollisuus ”asentaa” peli konsolin kiintolevylle, jolta pelatessa latausajat nopeutuvat Microsoftin mukaan 30-50 prosenttia ja DVD-asema pysyy hiljaisena. Uutena tulevat lisäksi hieman Wii Mii-tyyliset avatar-ukot, joiden ulkoasua voi muokata haluamakseen ja lähinnä Amerikan markkinoille suunnattu Netflix-videopalvelu.

Testasin pelien asentamista kiintolevylle Fallout 3:lla, jonka asentaminen kesti noin kymmenkunta minuuttia. Tämän jälkeen kiintolevyltä pelatessa, ei DVD-asema hurahdellut ollenkaan ja latausajatkin olivat, luonnollisestikin, nopeutuneet hieman. Tietenkin, vaikka ajoittaisesta suihkumoottorin pyörittämisestä päästiinkin eroon, kuuluu konsolin hurina siltikin kohtalaisen äänekkäästi. MTV:n Multiplayerblog on vertaillut muutamien pelien käynnistymisaikoja DVD:n ja kiintolevyn välillä ja kiintolevy on 9-15 sekuntia vikkelämpi. Vertailussa olleet pelit veivät noin 6,6GB levytilaa.

Hieman harmillisesti Xbox 360:ssäni on vain 20GB:n kiintolevy, joten muutaman demon ja Fallout 3:n asentamisen jälkeen, sinne ei juuri muuta enää mahdukaan. Uudet Xbox 360 Pro:t ovatkin varustettu 60GB levyillä, joihin mahtuu useampikin peli.

Vaikka kojelauta uudistuikin pirteästi, jään edelleen kaipaamaan mahdollisuutta selata video- ja pelikauppapaikkojen ilmaista tarjontaa ja rajata kaiken maksullisen sisällön pois näkyvistä. Tältä osin Xbox Liven sisällön selaaminen on edelleen yhtä hankalaa kuin aikaisemminkin. Lisäksi, vaikka peli on mahdollista asentaa ja pelata kiintolevyltä, vaaditaan sen pelaamiseksi pelilevyn pitämistä konsolin DVD-asemassa. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

Yhteenvetona todettakoon, että Microsoft on kerrankin ymmärtänyt käyttäjien ja markkinan toiveet ja oikeasti toteuttanut positiivisen uudistuksen. Samaahan on ollut jo hieman nähtävissä Windows 7:n tihkuneiden tietojen osalta. Toki Xbox 360:ssä riittää vieläkin kehitettävää verrattuna Sonyn PlayStation 3:een, kuten nettipelaamisen vapauttaminen maksullisesta Gold-jäsenyydestä, kolmannen osapuolten peliohjaimien kuten Logitechin G25 tukeminen ja kiintolevyn vaihdon haluamakseen mahdollistaminen.

Xbox 360 ja Microsoft Wireless Racing Wheel

Autopelejä on mahdollista pelata näppäimistöllä ja padilla, mutta parhaiten pelitunnelmaan pääsee, kun käyttää ratti- ja poljin -yhdistelmää. Olen aikaisemmin pelannut eri autopelejä tietokoneella Microsoftin Sidewinder Precision Wheel -rattiohjaimella, mutta konsoleilla olen kaahaillut perinteisellä pad-ohjaimella. Olikin siis aika päivittää pelikokemus hankkimalla Microsoftin Xbox 360 Wireless Racing Wheel -ohjain.

Microsoftin Wireless Racing Wheel on samaa sarjaa, kuin Microsoftin vakio Xbox 360 padikin: hillityn valkoinen harmaalla lisävärillä ja päälisin puolin ”laadukkaan” oloinen. Ei ohjain tietenkään aivan Logitechin G25 -rattiohjaimen veroinen ole, joka toimii PC:llä ja PS 3:lla ja on yli kaksi kertaa kalliimpi, mutta pelituntuma ratilla pelattaessa kohenee huomattavasti. Vaikka ohjain onkin teoriassa langaton, ei se sitä käytännössä ole, sillä ratin ja poljinten välille pitää viritellä yksi johto, sekä toinen johto ratin force feedback -tehosteille, jotka tarvitsevat verkkovirtaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä paristoilla ei kauaa rattia väännettäisi. En toisaalta tosin ymmärrä, miksi tarvitaan lisäksi paristot Xbox 360:n ja ohjaimen väliseen kommunikointiin, kun verkkovirtaa tarvitaan kuitenkin. Tietenkin ratilla voi pelata ilman force feedback -tehosteitakin, jolloin siis paristoja tarvitaan, mutta ilman tehosteita ratilla ajelu on laiskaa.

Autopeleissä riittää valittavaa ja muun muassa Forza Motorsport 2 on juuri oiva peli rattiohjaimella vääntämiseen ja ajotuntuma tärinän ja väännön tuoman lisäefektin kanssa on selkeästi mukavampi. Myös alelaareista löytämäni Colin McRae: Dirt ja Project Gotham Racing 3 toimivat ratin kanssa sulavasti, vaikkakin ovat pelattavia myös padilla. Etenkin PGR 3 on sen luokan rämistely, että se menee melkein paremmin tatilla kuin ratilla. Lisäksi tietenkin olisi Race Driver: Grid, mutta demon ja lehtien arvostelujen perusteella peli joutaa alelaareista löydettäväksi. Aikaisemmin niin hyviä autopelejä tehnyt Codemasters on muuntanut Race Driver -sarjastaan samanlaisen sekalaisen autoilun kuin Dirt. Myöskään PGR 4:n ei vakuuttanut.

Selkein ero konsolilla ja tietokoneella pelaamisessa on, että rattipelejä ajatellen PC:llä pelaaminen on helpompaa kuin konsolilla. Yleensä tietokoneella pelattaessa alla on tuoli, jonka edessä vastaavasti on pöytä, johon ratin voi kiinnittää, mutta konsoleilla pelaillaan normaalisti sohvalta, eikä ainakaan oma sohvapöytäni sovellu ratin kiinnittämiseen. Tietenkin pad-ohjaimella sohvalta pelaaminen onnistuu helposti, mutta autopelejä rattiohjaimella väännettäessä ratin sijoittelussa on siis pieniä ongelmia, vaikka Microsoft onkin muotoillut rattiohjaimensa pohjasta hieman koveraksi ja suunnitellut sitä pidettäväksi reisien päällä sylissä. Valitettavasti ratin täristäessä ja vääntyillessä, ratkaisu ei ole niin hyvä kuin toivoisi.

Markkinoilla onkin saatavilla erilaisia pelituoleja, joilla pelikokemusta voi parantaa. Yksinkertaisimmat pelituolit kuten Askon Race-tuoli tarjoaa istumapaikan lisäksi äänentoistoa ja liitäntöjä, mutta hieman kalliimmissa pelituoleissa kuten noin 350 euron Playseatissa onnistuu jo ratin ja poljinten kiinnitys ja vaikka mitä. Tietenkin erillinen pelituolikaan ei ole aivan optimiratkaisu, sillä yleensä olohuoneessa ei ole kiinteää pelipaikkaa ja tuolin siirtelyssä on oma vaivansa, jonka myös Tekniikan ihmelapsi tuolia testatessaan toteaa. Lisäksi säilytystilaa, johon tuolin voi siirtää pelien jälkeen, ei koskaan ole liikaa.

Hieman rattiin totuttelun jälkeen sohvalta ajelukin onnistui jo ihan hyvin, mutta pitänee ehkä katsella, jos eteen osuisi sellainen edullinen ajotuoli, joita jo viime syksynä huonekaluliikkeiden alessa katselin. Tai sitten pitänee hankkia parempi sohva.

Race-tuoli Race-tuoli Race-tuoli

Xbox 360 mediatoistimena ja median syöttäminen Linuxilta

Xbox 360 ei ole kovin käyttäjäystävällinen mediatoistoväline, sillä teoriassa lähettävään päähän vaaditaan Windows Media Center -kykyinen käyttöjärjestelmä. Onneksi käytännössä asia on paljon valoisampi, sillä tarjolla on erilaisia mediatoisto-ohjelmia, joilla Xbox 360:n saa huomaamaan tietokoneella jaetut mediat. Viime syksynä tulleessa päivityksessä Xbox 360 sai mahdollisuuden toistaa DivX-medioita, joten mediatoistinominaisuudet muuttuivat paremmiksi ja UPnP-mediapalvelimille edullisemmiksi. Testailin kahta UPnP A/V & DLNA mediapalvelinta, jotka tarjoavat UPnP-medialaitteille tiedon tarjolla olevista multimediatiedostoista.

uShare:
UShare on UPnP A/V & DLNA -mediapalvelin, joka tarjoaa UPnP-medialaitteille tiedon tarjolla olevista multimediatiedostoista. UShare osaa tarjota sekä kuvia, musiikkia että videoita, mutta ei toimi UPnP media-adaptorina, eli ei osaa muuttaa syötettävää sisältöä medialaitteelle sopivaksi. Käytännössä medialaitteen pitää siis osata itse toistaa haluttu mediaformaatti. Ohjelma on kirjoitettu C:llä GeeXboX-projektia varten, mutta toimii myös muilla alustoilla kuten Linuxilla. Tiedostojen striimaus on toteutettu sisäänrakennetulla http-palvelinkomponentilla ja ohjelman tilaa ja asetuksia voi sekä tarkkailla että osittain muuttaa web-sivulta.

USharen asentaminen onnistui helposti, sillä Gentoolle löytyy ushare-ebuild, jolla saadaan asennettua sekä uShare että tarvittavat UPnP-kirjastot. Asennuksen jälkeen vielä jaettavien mediatiedostojen ja verkkoasetusten määrittely ja UPnP mediapalvelin oli valmis.

Xbox 360:ntä löysi uShare-mediat helposti, joskin välissä oli turhaa säätämistä UPnP:n ja palomuurin kanssa. DivX-videot toistuivat hyvin, kun ”Status code: 51-C00DF236”, Optional Media Update -virheilmoituksen jälkeen Xbox 360:lle ladattiin valinnainen mediapäivitys, jolla saatiin DivX-toisto mahdolliseksi.

USharen käyttäminen oli kokonaisuutena helppoa, eikä mitään erikoisia asetuksia tai lisäohjelmia tarvinnut säätää kuntoon.

Fuppes:
Fuppes on hieman monipuolisempi UPnP A/V mediapalvelin ja osaa kuvien, musiikin ja videoiden syöttämisen lisäksi toimia myös mediamuuntimena eli tarvittaessa muuttaa syötettävän median toiseen muotoon. Fuppes mahdollistaa laitekohtaisten asetusten määrittelyn, joka on tarpeen etenkin jos halutaan muuntaa syötettävä media toiseen muotoon. Ohjelman toimintaa voi seurata ja muuttaa asetuksia web-sivulta. Ohjelma toimii Linux, BSD sekä Mac OS X -ympäristöissä.

Fuppesin asentaminen onnistui helposti käyttämällä Gentoon fuppes-ebuildia ja ohjelma asentuikin hienosti ja näki Xbox 360:n, mutta Xbox 360 ei vastaavasti löytänyt Fuppes-jakoja. Fuppesin Wikistä löytyi Xbox 360 kohtainen sivu, josta selvisi muutamat lisärivit fuppes.cfg-asetustiedostoon ja vfolder.cfg-tiedostoon.

Kaikesta lisäsäädöstä ja asetuksista huolimatta mediatiedostot jäivät vielä löytymättä, vaikka konsoli viimein löysi Fuppesin UPnP-jaon. Tätä ennen tarvittiin lisäksi UPnP-daemonin konffaaminen, käynnistäminen ja palomuurin poistaminen UPnP:tä estämästä. Fuppesin osalta medioiden löytymisen lisäksi ongelmaksi jäi siis vielä uPnP ja iptables-palomuurin yhteensovittaminen.

Ominaisuuksiensa puolesta Fuppes tarjoaa monipuolisemmat mahdollisuudet, mutta jää ainakin omien testieni perusteella hieman tavoitteesta, eli median syöttäminen Xbox 360:lle ei onnistunut. Ei varmastikaan mikään vaikea juttu, mutta tällä kertaa loppui into kesken.

Yhteenveto:
Sekä uShare että Fuppes vaikuttavat hyviltä ohjelmilta, mutta vastaavasti Xbox 360 ei oikein vakuuta mediatoistimena, varsinkaan jos sitä vertaa XMBC:llä varustettuun Xboxiin. Videoiden katselu kuitenkin onnistuu ihan hyvin, mutta käytettävyys ei ole aivan parhainta. Musiikkitiedostojen osalta UPnP:n jaetut tiedostot näkyvät kaikki samassa ”kansiossa”, eivätkä ole jaoteltuina, joka on hieman ikävää. Lisäksi on hieman epämukavaa, kun X0 puhisee kohtalaisen äänekkäästi.

Xbox 360:lle HDMI-liitäntä ja uusi viileämpi versio markkinoilla

Viime viikolla Suomenkin markkinoille saapui vihdoin HDMI-liitännällä varustettu Xbox 360 Premium, mutta ylikuumenemisesta ja muista ongelmista kärsineen konsolin ostamista kannattanee silti vielä hieman odotella. Uusi ja viileämpi versio on jo markkinoilla Halo 3 Special Edition -versiona ja toivottavasti pian myös Premium-versiona.

Muropaketti uutisoi uusista Xbox 360 -versioista, joista on tihkunut tietoa viime päivien aikana. Tietojen mukaan konsolin Halo 3 Special Edition -versiosta löytyy pienemmällä 65 nanometrin prosessilla valmistettu Falcon-koodinimellinen prosessori. Lämpöongelmien pitäisi nyt helpottaa, kun prosessori tuottaa vähemmän lämpöä. Lisäksi myös tuotantokustannukset laskevat pinta-alaltaan pienemmän piisirun ansiosta.

Muun muassa Xbox-foorumilta löytyy tietoa ja kuvia, joiden avulla voi tunnistaa ilman kotelon avaamista, onko oma Xbox 360 uutta versiota. Alhaisemman lämmöntuoton ansiosta jäähdytysratkaisussa ei ole enää lämpöputkia. Xbox-foorumin keskustelusta selviää myös, että uusi konsoli on ollut erältään ”lot # 734” ja valmistettu 24.8.2007.

Yleensä viihde-elektroniikan ja tietotekniikan odottaminen ei ole kovinkaan järkevää, sillä aina on uusia ja parempia versioita juuri tulossa markkinoille, mutta joskus odotus on ihan kannattavaa. Hyvä strategia esimerkiksi Applen tuotteiden kanssa.

Hyllystä löytyvässä Xboxissakin riittää vielä pelattavaa, joten eiköhän tässä voi vielä kuukauden tai pari odotella.