Xbox 360:lle HDMI-liitäntä ja uusi viileämpi versio markkinoilla

Viime viikolla Suomenkin markkinoille saapui vihdoin HDMI-liitännällä varustettu Xbox 360 Premium, mutta ylikuumenemisesta ja muista ongelmista kärsineen konsolin ostamista kannattanee silti vielä hieman odotella. Uusi ja viileämpi versio on jo markkinoilla Halo 3 Special Edition -versiona ja toivottavasti pian myös Premium-versiona.

Muropaketti uutisoi uusista Xbox 360 -versioista, joista on tihkunut tietoa viime päivien aikana. Tietojen mukaan konsolin Halo 3 Special Edition -versiosta löytyy pienemmällä 65 nanometrin prosessilla valmistettu Falcon-koodinimellinen prosessori. Lämpöongelmien pitäisi nyt helpottaa, kun prosessori tuottaa vähemmän lämpöä. Lisäksi myös tuotantokustannukset laskevat pinta-alaltaan pienemmän piisirun ansiosta.

Muun muassa Xbox-foorumilta löytyy tietoa ja kuvia, joiden avulla voi tunnistaa ilman kotelon avaamista, onko oma Xbox 360 uutta versiota. Alhaisemman lämmöntuoton ansiosta jäähdytysratkaisussa ei ole enää lämpöputkia. Xbox-foorumin keskustelusta selviää myös, että uusi konsoli on ollut erältään ”lot # 734” ja valmistettu 24.8.2007.

Yleensä viihde-elektroniikan ja tietotekniikan odottaminen ei ole kovinkaan järkevää, sillä aina on uusia ja parempia versioita juuri tulossa markkinoille, mutta joskus odotus on ihan kannattavaa. Hyvä strategia esimerkiksi Applen tuotteiden kanssa.

Hyllystä löytyvässä Xboxissakin riittää vielä pelattavaa, joten eiköhän tässä voi vielä kuukauden tai pari odotella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *