Juhannus alamäessä: Järvsö Bergscykel Park

Kesälomakausi on hyvin jo käynnissä ja ensimmäinen osuus lomasta jo käytetty viikon reissulla Ruotsiin, jossa kohteena oli ensin Järvsö, ja matka jatkui pohjoisemmaksi Åreen. Aktiviteetteina tietenkin maastopyöräily ja tällä kertaa hieman isommissa mäissä mitä Suomessa on mahdollista. Järvsö Bergscykel Park on matkan varrella Åre Bike Parkkiin mentäessä, joten siellä vietettiin juhannuksen aikoihin pari päivää aurinkoisissa tunnelmissa. Tarinan toisessa osassa jatkamme matkaa kohti Årea.

Järvsö Bike Park

Järvsö Bergscykel Park

Matkamme kohti Ruotsia ja Järvsötä alkoi juhannusviikon torstaina, jolloin otimme laivan Turusta Tukholmaan, koska aikataulullisesti se toimi paremmin ja onhan Viking Linen Grace aika paljon siistimpi laiva kuin kulahtanut Mariella tai Gabriella. Turussa autolla laivaan klo 20:55 ja Tukholmassa oltiin perillä aamulla klo 06:30, josta suuntasimme Sjöfartshotelletin aamiaisen kautta kohti E4-tietä ja Tönnebron kohdalta tielle 83 ja Järvsöön. Eli noin 315 kilometriä ja 3,5 tuntia, joka tarkoitti että ehtisimme vielä Bike Parkkiin rullailemaan useammaksi tunniksi.

Automatkaaminen Ruotsissa on hieman erilaista kuin Suomessa, sillä nopeusrajoitukset tuntuvat olevan vähimmäisnopeuksia, teillä on hyvin ohituskaistoja keskikaiteella eroteltuna ja nopeusvalvontakameroista ilmoitetaan kätevästi kylteillä hyvissä ajoin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun länsinaapurissa autolla matkasin, joten oli ikävä huomata ettei samanlaista ABC-huoltoasemakulttuuria ole ja hyvien taukopaikkojen löytäminen olikin oma taiteenlajinsa. Vaikka Max burgerit ovatkin syötäviä, ei niitä aivan jatkuvasti viitsisi hotkia.

Mitä reittejä ajettaisiin?

Useamman tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme perille Järvsöön pieneen kylään, jossa Bike Park on aivan keskustan tuntumassa. Nopean evästäydennyksen jälkeen suuntasimme Järvsö Bergscykel Parkkiin. Kesällä 2018 Järvsön Bike Parkissa on auki 23 reittiä, sillä uusi 6-paikkainen tuolihissi on rakenteilla ja sen myötä reittejä tulee neljä lisää kaudelle 2019. 310 kruunua tiskiin päivälipusta ja ajoaikaa klo 10 – 16:00. Juhannuksen aikaan Järvsössä oli paljon suomalaisia ajamassa, mutta muuten reiteillä ja tuolihississä oli hyvin tilaa, eikä ruuhkaa ilmennyt. Kelit olivat myös suotaisat, aurinkoa ja päälle 20 astetta.

Järvsö Bergscykel Parkin reitit tarjoavat vaihtelua kevyestä rullailusta Barbrolla, Manolitolla ja Malinilla enemmän ajamista vaativiin En Tuff Brudiin, Twist Twistiin ja DH-tyylisiin Itzy Bitzyyn ja Kristiniin. Barbro on helppoa alkuverryttelyä, jossa metsäautotien leveydellä kummut tahdittavat bermien väliä, josta voi seuraavalla laskulla jatkaa Manolitolle tai En Tuff Brudille, jotka jo tarjoavat kapeampaa reittiä ja ajamisen meininkiä. Vuoden 2018 kesällä auki oli vain kohtalaisen hidas Sydliften, kun uutta Toppliftenia rakennettiin. 10 minuutin hissinousu palautti noin 4 – 5 minuutin laskuista ja päivässä ajoimme vajaat 10 laskua. Jotain dataa Järvsön Bike Parkin reiteistä näkyy Stravasta: päivä 1 ja päivä 2.

Linjojen speksausta mustalla Itzy Bitzylla

Honey honey kiemurtelee hissin alla

Kristinin bermiosuutta

Ajopäivistä Järvsössä ei ole paljoa kerrottavaa, kun ajofiilis oli loma-asennossa. Alla lyhyt kooste Järvsön reiteistä: Twist twist, En tuff brud, Manolito, Itzy Bitzy, Kristine ja Gummiboll.

Lät och lycklig alkuun ja Barbro oli aika lullailua:

Twist Twistillä pääsi jo hieman hyppelyn makuun, vaikka vauhdit olivat hieman hakusessa:

Itzy Bitzy oli ihan mukavan haastava:

Järvsö on suomalaisten kuskien suosiossa, sillä se on helposti saavutettavissa pidennettyä viikonloppua ajatellen ja reitit ovat viihdyttäviä. Ennakkohehkutuksesta johtuen eräs matkaseurueemme jäsen olikin hieman pettynyt Järvsön tarjoamiin reitteihin, kun ne olivat liian helppoja, eivätkä tarjonneet riittävästi ajamisen meininkiä: Itzy Bitzy oli kunnon tekemistä ja sinne olisi pitänyt mennä aikaisemmin. Reitit olivat osaltaan myös tylsiä, sillä varsinaisille pätkille pääsi hissin yläasemalta vain Lät och lyckligia pitkin, kun Hurra Hurra ja Pang, pang, pang olivat suljettuina. Myös reittien alaosat olivat hieman laiskoja.

Reittien väriluokittelu (vihreä, sininen, punainen ja musta) antaa välillä reiteistä väärän mielikuvan, sillä mustista vaikeista reiteistä Itzy Bitzy oli mukavan haastavaa ajamista. Vastaavasti Kristin aiheutti jo hieman hikeä otsalle ja Lite för Liten jäi itseltä ajamatta isojen gappihyppyjen ansiosta. Punaiset reitit olivat niitä, joita tuli ajeltua enemmän, sekä sinisistä Manolitoa ja Malinia. Barbro toimi hyvänä lämmittelynä ja vauhtiin totuttautumiseen.

Järvsön tarjonta on kuitenkin parasta mitä Suomen lähialueilta löytyy isompien mäkien osalta ja hyvää tekemistä on muutamaksi päiväksi. Kunhan uusi Toppliften saadaan valmiiksi, tarjoaa se nopeampaa nousua ja lisää reittejä ajettavaksi. Mäen juurella ruokaa ja evästä saa Berg & Barista, jonka hampurilainen oli ihan syötävä, mutta terassilla kokattu wokkilounas olisi varmaan ollut parempi. Myös paikan pyörävuokraamo ja -korjaamo näytti asialliselta.

Sydliftenin päältä ei ole hyviä maisemia

Majoittuminen Järvsössä

Majoituksen osalta Järvsössä on aivan Bike Parkin läheisyydessä useampia majoitusvaihtoehtoja kuten Bergshotellet, jotain rivitalomökkejä, kaudeksi 2019 avautuva JBP hotelli ja AirBnB-majoituksia. Valitsimme AirBnB:stä noin 2 kilometriä Järvsön keskustasta sijaitsevan Solåkerin, joka tarjosi rauhallisen ja siistin majoituksen peltomaiseman keskellä ja vielä saunalla. Ajamaan piti siis aina lähteä autolla, joten Bike Parkin vieressä oleva majoitus olisi sen osalta ollut kätevämpi.

Solåker oli siisti kahden asunnon majapaikka
Mäki siintää majapaikan pihalta