Avainsana: pelit

Asioita, joita konsolipelikehittäjien pitäisi korjata

Konsolipelaaminen on helppoa, mutta se voisi olla vielä yksinkertaisempaa. Pelikehittäjät ovat tehneet, varmasti ihan hyvällä tarkoituksella, muutamia asioita turhan hankalaksi ja pienillä muutoksilla pelaamisesta saataisiin vielä kitkattomampaa. Xbox Sam on listannut 11 ärsytyksen aihetta ja tässä omat poimintani kyseisestä listasta.

  1. Älä kysy minulta missä pelitalletukseni on, kun minulla on vain yksi tallennusväline liitettynä konsoliin. On aika yksiselitteistä missä se voisi olla.
  2. Laske minut hitaasti takaisin peliin, sen jälkeen kun olen laittanut pelin tauolle ja haluan jatkaa. Muutama sekunti olisi tarpeen, jotta sormet löytävät oikeille näppäimille takaisin. Etenkin musiikki- ja ajopeleissä tauolta palaamisen jälkeen peli menee puihin.
  3. Salli minun ohittaa välikohtaukset, etenkin jos samoja kohtauksia pitää katsella usealla eri pelikerralla kokonaan uudestaan.
  4. Anna selkeä visuaalinen etenemispalkki ladatessa, sillä haluaisin tietää ehdinkö latausajalla hakea lisää juotavaa keittiöstä vai en. Pelkkä pyörivä ympyrä ei ole riittävä.
  5. Kokoa vaikeustasosaavutukset yhteen nippuun. Jos pelaan peliä vaikealla-tasolla, en varmaankaan tule sitä pelaamaan uudestaan helpolla tai keskivaikealla.

Lisäksi myös konsolien valmistajilla eli Microsoftilla ja Sonylla on hieman kehitettävää käyttäjäystävällisyyden osalta. Molemmat toki haluavat, että pelaaja ostaa juuri heidän laitteensa, mutta pelaajan lukiuttaminen yhteen alustaan on hyödytöntä. Harva ostaa kuitenkaan molempia laitteita.

  1. Mahdollista verkkopelaaminen eri konsolimerkkien kesken. Useat pelit ovat saatavissa molemmille konsoleille, joten miksi ei voisi myös mahdollistaa verkkopelaamisen eri konsolien omistavien pelaajien kesken.
  2. Salli verkkopelaaminen ilman erillistä maksua. Pelistä ja nettiliittymästä on jo maksettu, joten miksi pitäisi vielä maksaa erikseen pelaamisesta.
  3. Käytä yhtenäistä standardia peliohjainten liittämiseksi ja käyttämiseksi konsolissa. Jos pelaaja on jo ostanut esimerkiksi Rock Bandin ohjaimineen Xbox 360:lle, ei hän varmaankaan osta sitä myös PlayStation 3:lle vain sen takia, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa verkossa.
  4. Älä hinnoittele konsolisi lisälaitteita aivan järjettömin hinnoin, sillä kohtuullisella hinnalla myös myynti kasvaisi.

Konsolipelaamisessa on varmasti monia muitakin asioita jotka ärsyttävät ja kaipaavat parannusta, mutta olisihan se elämä aivan turhan helppoa, jos kaikki vain toimisi.

Rock Bandissa rummut pärisee ja kitara laulaa

Erilaiset musiikkipelit ovat suosittuja ja Guitar Hero: World Touria pelattuani sen ymmärrän. Vaikka välillä kappaleiden rämpyttäminen on aikamoista tahkoamista, on siinä jotain koukuttavaa. Niinpä huomattuani Rock Bandin soittimien olevan tarjouksessa, piti sellaiset hankkia. Mukaan lähti myös Rock Band -peli, jolla rumpujen, kitaran ja mikrofonin -soitinpakettia voi hakata. Vielä jos löytäisi olohuoneesta sopivat paikat kaikille pelivälineille: parille kitaralle, rummuille ja ratille sekä polkimille.

Rock Band on maineeltaan hieman enemmän fiilispeli kuin Guitar Hero, joka vastaavasti painottuu enemmän suorittamiseen, joka kyllä myös näkyy. Rock Bandilla soittaminen on enemmän viihteellistä, vaikka suorittaminen siinäkin on tähtien ja pisteiden muodossa osana peliä. Kokonaisuutena molemmat soittopelit ovat aika lailla samalla viivalla ja kappaleita on enemmän tai vähemmän hyviä. Rock Bandissa on tosin parempi soittolista, kunhan kappaleet saa ensin soitettua auki. Soitinosastolla pelintekijät ovat kerrankin olleet pelaajien puolella, sillä sekä Rock Bandin että Guitar Hero World Tourin soittimet toimivat molemmissa peleissä, vaikka jotain eroja toiminnassa toki on.

Kitaran osalta Rock Bandin peliväline on selkeästi epätarkempi, koska strummista puuttuu naksahdus, ei lyönnin osumisesta saa samanlaista palautetta kuin Guitar Herossa. Toisaalta kitara on tällöin myös äänettömämpi ja enemmän ”kitaramaisempi”, jolloin voi keskittyä enemmän soittamiseen. Myös fretsit eli soitinnappulat ovat Rock Bandin kitarassa mielestäni heikommat, koska ne ovat koko kitaran kaulan levyiset ja turhan lähellä toisiaan. Etenkin sinisen ja oranssin napin kanssa on välillä ongelmia tuplapainalluksena. Kooltaan soittimet ovat yhtä suuria. Rock Bandin kitara on lisäksi varustettu piuhalla ja soitinpaketin mukana tuleekin virrallinen USB-jakaja soitinten liittämiseksi konsoliin. Onneksi pelisarjojen kitarat ovat yhteensopivat, sillä langattomalla Guitar Heron kitaralla kappaleiden soittaminen sujuu helpommin, vaikkakin rämpytyksen säestämänä.

Rummuista en ole Guitar Heron vastineita testannut, mutta ne muistuttavat enemmän oikeita rumpuja pelteineen, kun taas Rock Band luottaa neljään lautaseen. Hinnassa on toki hieman eroa, sillä Guitar Heron soitinpaketti maksaa yli kaksi kertaa enemmän. Rock Bandin rummut ajavat hyvin asiansa, vaikka soittaminen onkin aikamoista hakkaamista ja ääntä lähtee. Pitäisi ilmeisesti hieman hiljentää niitä laittamalla esimerkiksi vaahtomuovia rumpukapuloiden päähän. Netissä on myös ollut juttua, että rummut ja etenkin bassopedaali hajoaisivat herkästi, mutta tämä on ilmeisesti ensimmäisten erien ongelmia. Tiedä sitten, mutta ainakin kitara helisee jo uutena.

Laulu-osiota ei ole vielä tullut testattua, mutta kuulemma se on myös ihan hauskaa. Sujuisi varmasti paremmin muutaman pitkän huurteisen jälkeen.

Eivät erilaiset musiikkipelit pelaajista muusikkoja tee, mutta viihteellistä toimintaa se kuitenkin on, kuten asia on oivallisesti xkcd-stripissä kiteytetty. Ostoslistalle lähteekin Rock Band 2.

Death Rally julkaistu sovitettuna nykykoneille

Remedy Entertainment on julkaissut mainion Death Rally -pelin uudestaan ilmaisversiona ja sovitettuna nykyaikaisille tietokoneille. Hieno kulttuuriteko, sillä Death Rally oli aikanaan 1990-luvun puolessa välissä mahtavaa pelattavaa.

Alkujaan 1996 julkaistu Death Rally on ylhäältä päin kuvattu autopeli, jossa tavoitteena on voittaa kisoja, kerätä rahaa ja hankkia parempia osia autoon. Kilpailut ovat täynnä vastustajien romuttamista, lyijyn täytteistä katkua pellin kyljessä ja tiukkaa ajamista. Uudistettu peli toimii Windows XP SP3, Vista ja Windows 7 -käyttöjärjestelmillä.

Mario AI Competition 2009: tekoälyn ohjaama Mario

Pelaamista voi harrastaa myös hieman erikoisemmalla tavalla, opettamalla tekoälylle keinot selvitä pelissä. Tekoälyihin liittyen onkin erilaisia kilpailuita ja yksi tällainen on Mario AI Competition 2009, jossa pitää kehittää ”ohjain”, joka selviää Super Mario Bros -tyylisessä pelissä mahdollisimman monta asteittain vaikeutuvaa kenttää läpi.

Kilpailu pohjaa muokattuun Markus Perssonin Infinite Mario Bros -peliin (Java), joka on Javalla toteutettu versio Nintendon Super Mario Bros -pelistä, lisättynä loppumattomilla satunnaisesti luoduilla kentillä. ”Ohjaimen” on tietyissä ajanjaksossa päätettävä minkä toiminnon suorittaa, vastatakseen peliympäristön haasteisiin. Kilpailua varten kehittäjillä on saatavilla pelin lähdekoodit, joiden pohjalta tekoälyn toimintaa voi kehittää.

Asiaa voi lähestyä varmasti monella tapaa ja Robin Baumgarten visualisoi Youtube-videoissa omaa ratkaisuaan muutamalla videolla: Infinite Mario AI – Long Level ja Infinite Mario AI: Mario follows Mouse, jossa Mario seuraa hiiren kursoria. Robin kertoo redditin ketjussa, että hyödyntää pelikehyksen tekniikkaa muun muassa fysiikkamoottorin osalta luoden vastaavan tilan ja suunnittelemaan sekunnin tai pari eteenpäin.

Pelimoottori on sinällään armollinen kehittäjille, sillä ilmeisesti se ei tarjoa mahdollisuutta Super Marioista löytyvien piilotettujen tiilien ja jekkujen toteuttamiseen. Siinä vasta olisikin haastetta. Mario AI Competition 2009 -kilpailu alkoi toukokuussa ja päättyy kaksivaiheisesti elokuun puolivälissä ja syyskuun alussa. Toivottavasti kilpailutöistä tulee samanlaisia video-otoksia, kuin Robinin tuotoksista.

Rokkausta ja kitarasankaruutta Guitar Herolla

En ole kovinkaan musikaalinen ihminen, mutta pelaaminen on mukavaa ajanvietettä. Olin pidemmän aikaa harkinnut Guitar Hero -kitarapelin hankkimista Xbox 360:lle, mutta hieman ennen Vappua raaskin sen viimeinkin hankkia. Pohdin pitkään, että riittääkö pelissä vetovoimaa muutamaa soittokertaa enemmän ja sujuuko se soittaminen alkuunkaan. Onneksi epäilyt osoittautuivat turhiksi ja soittosessiot virkistävät hyvin iltoja ja viikonloppuja kandidaatintyön parissa.

Olisin halunnut ostaa Rock Band -pelin, mutta tarjonnan puutteessa piti tyytyä Guitar Hero IV: World Touriin. Rock Band olisi ollut juttujen mukaan hieman rennompaa soittamista, eikä niin suorittamispainotteista. Molemmat pelit ovat kuitenkin periaatteiltaan samanlaisia kitaranrämpytyspelejä, joissa on mahdollisuus soittaa myös bassoa ja lisäsoittimilla myös rumpuja ja laulaa. Itselleni riitti alkuun pelkkä kitaraosuus, vaikka rummut voisivatkin olla ihan kiintoisat.

Alkuun kitaran nappien painaminen ja ruudulla valuvien ympyröiden tahdistaminen tuntui hieman hankalalta, mutta pienen harjoittelun jälkeen oikea ajoitus alkoi löytymään. Jo muutaman biisin jälkeen sormet alkoivat löytää oikeat napit itsestään ja hieman vaikeammatkin yhdistelmät taipuivat. Keskivaikealla tasolla neljän napin kanssa perusvire löytyi helposti yli 90% osumatarkkuuteen, mutta vaikealla vaikeusasteella eli viiden napin kanssa soittaminen meni jo aikamoiseksi taituroinniksi. Opettaa arvostamaan oikeita soittajia ja unohtamaan sen kitaransoiton opettelun ajattelun.

Pelinä Guitar Hero IV: World Tour on kohtalaisen toimiva ja soittaminen on ihan mukavaa, vaikka parempia biisejä voisikin olla enemmän. Biisejä voi toki ostaa lisää verkosta, mutta hinnat ovat kohtalaiset järeitä. Kaupasta tarttuikin mukaan Guitar Hero III: Legends of Rock, joka oli jo ajautunut sopivasti alennuslaariin.

World Touriin verrattuna Legends of Rock on perusominaisuuksiltaan kuin uudempi versionsa. Onneksi sentään kitarataistelut on osattu muuttaa hieman inhimillisemmiksi World Tourissa, sillä Legends of Rockissa kitarataistelut ovat todella syvältä. Soittolistaltaan Legends of Rock on ehkä ”laadultaan” hieman tasaisempi, mutta molemmista löytyy valikoima hienoja biisejä. World Tourissa voi listalta tilulilutella muun muassa Bullet for My Valentinen Scream Aim Fire, Dream Theaterin Pull Me Under, Lacuna Coilin Our Truth, Nirvanan About a Girl ja Smashing Pumpkinsin Today. Legends of Rock tarjoaa vastaavasti Black Sabbathin Paranoid, The Rolling Stonesin Paint It Black ja Guns N’ Rosesin Welcome to the Jungle.

Musiikkipelit ovat edelleen kovassa nosteessa ja uudet versiot seuraavat toisiaan. Eli eiköhän sitä taas lisää soitettavaa voi puolen vuoden sisään noutaa alennuslaareista, joissa pelien hinnatkin ovat oikealla tasolla. Voisi lisäksi harkita myös jonkin tanssipelin hankkimista, ainakin alakerran naapurit arvostaisivat.

Mega Man 9 tarjoaa perinteikästä ja nautittavaa 2D-tasoloikkaa

Useat pelien ystävät ovat varmasti tänään palanneet takaisin pelien kulta-aikaan, kun Capcomin uusi Mega Man 9 julkaistiin tänään Euroopan WiiWaressa.

Mega Man 9 on uusi osa legendaariseen Mega Man -pelisarjaan ja tarjoaa lajityypiltään perinteitä noudattavaa 2D-tasoloikkaa. Myös grafiikat, musiikit ja pelimekaniikka on kehitetty Nintendo 8-bittisen tyyliin. Pelisivustot taisivat kirjoittaa, että uusin Mega Man noudattaa perinteitä myös vaikeustasonsa osalta, joten otsikon ”nautittavaa” sanalla on hieman kaksijakoinen merkitys.

Peli on saatavissa sähköisessä muodossa Nintendo Wiin lisäksi myös Xbox 360:lle ja PayStation 3:lle. Nintendo Wiille peli irtoaa huokeahkoon 1000 pisteen eli 10 euron hintaan.

Vaikka edellisetkin Virtual Consoleen julkaistut Mega Manit ovat vielä kesken, lukuisten muiden pelien tapaan, pitää kyllä uusi Mega Man hankkia pelilistalle. Kunhan vain saan ensin Wiin päivitettyä, että pääsen Wii Shop Channeliin.

The Legend of Zelda: Twilight Princess; Hyrule tarvitsee sankaria

Nintendon The Legend of Zelda -pelisarjan pelit ovat legendaarisia ja pelaajat ovat saaneet nauttia toimintaseikkailua ja korkeaa fantasiaa yhdistelevästä pelisarjasta jo NES-aikakaudesta lähtien. Sarjan uusin osa The Legend of Zelda: Twilight Princess oli yksi Wii-konsolin avajaisnimikkeistä ja jatkaa mainion pelisarjan perinteitä.

Twilight Princess vie pelaajan jälleen Linkin saappaissa pelastamaan Hyrulea ja siinä riittääkin tekemistä. Zeldojen suurin anti on aina ollut kiehtova tarina ja tunnelma, joka vie mukanaan ja usein huomaakin unohtuneensa pelin äärelle useammaksi tunniksi. Pelin juoni etenee suhteellisen soljuvasti eikä jumiutumistilanteita pääse syntymään. Pääjuonen lisäksi voi haluamansa mukaan suorittaa välitehtäviä ja sydämen palojen metsästystä. Peli hyödyntää hyvin Wiimoten ominaisuuksia esineiden käytössä ja taisteluissa, mutta ei peliteknisesti tarjoa Wii:n ohjausmekaniikkaa lukuun ottamatta mitään erikoista.

Aikoinaan kaksiulotteiset Zeldat siirtyivät Nintendo 64:n aikakaudella The Legend of Zelda: Ocarina of Time -pelin myötä kolmiulotteiseen maailmaan ja tämä toi mukanaan sekä uusia mahdollisuuksia että tyypillisiä ongelmia kameran kanssa. Kolmannen osapuolen näkökulmasta toteutettujen toimintapelien yleisin ongelma on juuri kameran liikkuminen suhteessa pelaajaan. Vaikka Twilight Princessissä kameraa joutuukin alituiseen kohdentamaan haluttuun suuntaan, toimii se kuitenkin jouhevasti eikä juurikaan haittaa toimintaa. Vastaavasti Hyrulen sankarimme ohjaaminen haluttuun suuntaan tuottaa välillä ongelmia, mutta onneksi epäonnistumisista rangaistaan lempeästi. Enää ei olla NES-aikakaudella ja pelaajat ovatkin kaltaisiani pullamössöjä, jotka haluavat nauttia pelaamisesta, eivät kiroilusta.

Twilight Princess -peliä on kehuttu ja se on saanut huippuluokan arvosteluita, eikä suotta. Peliä on myös kritisoitu etenkin vanhanaikaisen grafiikan osalta, sillä peliä kehitettiin alunperin GameCubelle ja pelimoottorin pohjana onkin cel-shading-grafiikkaa käyttävän The Wind Wakerin pelimoottori. Eikä grafiikka toki Xbox 360 tai PS3 -pelien tasoista teräväpiirtoa ole jo yksistään Wiin teknisten rajoitusten osalta. Grafiikka on kuitenkin aivan hyvää ja mikä tärkeintä, pelattuus ja viihdearvo ovat kohdallaan.

Ostin The Legend of Zelda: Twilight Princess -pelin samaan aikaan Wii-konsolin kanssa, mutta onnistuin säilyttämään pelin muoveissa viime viikonloppuun asti. Peli olikin hyvää ajanvietettä syysflunssaa tapettaessa ja pelattavaa riittää: tähän mennessä pelitunteja on noin 30 ja olen pelannut pelistä kolme neljännestä. Olen tosin metsästänyt sydämiä ja välitehtäviä, enkä yleisestikään ole kovin nopea pelaaja. Hitaasti hyvä tulee.

Päivitys, 19.10.2008:
Hyrule on viimeinkin pelastettu! Hieman siinä kestikin, sillä pelitunteja kertyi kokonaisuudessaan hiukan yli 50. Loppua kohden pelitehtävät ja etenkin tietyt Linkin ohjaukseen liittyvät asiat alkoivat jo hieman painamaan, mutta pelin juoni ja mielenkiinto kantoivat loppuun asti. Vaikka pari välitehtävää jäikin vielä suorittamatta, sekä muutama sydän löytymättä, löytyy Twilight Princess jatkossa vain pelikotelosta.

Zelda Zelda
Zelda Zelda
kuvat: Zelda Universe