Ajankäyttö on aina valintojen tekemistä huvin ja hyödyn välillä, mutta välillä huviin panostaminen kannattaa. Yksi hyvä tapa huvitella on pelata pelejä, joihin saakin halutessaan käytettyä enemmän aikaa kuin alunperin aikoi. Vuoden 2013 aikana julkaistiin taas liuta mainioita pelejä, joihin tuhlata rajattua vapaa-aikaansa. Tässä muutamia poimintoja vuoden 2013 pelaamisen arvoisten pelien listalta. Netin uutislähteissä vuoden 2013 parhaita pelejä ovat listanneet muun muassa Desctructoid ja Joystiq. Pelien otsikkojen linkit vievät Pelaaja-lehden peliarvosteluun.
Pelaa
Grand Theft Auto -pelit ovat olleet vuosien varrella aina odotettuja ja usein pelimaailmaa uudistavia, joten odotuksen viidennelle osalle olivat suuret, eikä suotta. GTA V on pelisarjan harvoja osia, jotka jaksoin pelata läpi ja enemmän kuin mielelläni. Peli on tavallaan jaettu kolmen eri roolihahmon tarinoihin ja Rockstar onnistuu mainiosti tunnelman ja juonen luomisessa. Sisältö on sitä tuttua GTA:ta, mutta pidemmälle ja paremmin läpivietynä. Pelissä on myös uskomattomasti sisältöä ja yksinpelin lisäksi mukana on nyt myös moninpeli. Pelaaja-lehti antoi GTA V:lle oikeutetusti maksimit 10/10 ja siitä pääsevät nauttimaan Xbox 360:n ja PlayStation 3:n omistajat.
Naughty Dog laittaa taas parastaan PlayStation 3:lle tarjoen energisen selviytymiskamppailun maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ja Unchartedin hengessä. The Last of Us on teknisesti kolmannen persoonan toimintaa, mutta ilman tasohyppelyelementtejä ja enemmän realismia ja on hengeltään selviytymistä hyödyntävä matkakertomus. Peli on PlayStation 3:n yksinoikeuspeli ja sai Pelaaja-lehdessä pisteitä 8/10.
Square Enix uudelleen lämmitti nuoruusvuosien Tomb Raiderin, mutta hieman eri tavalla ja toimivasti. Uusi Tomb Raider esittelee nuoren Lara Croftin, joka ei ole vielä kansainvälinen seikkailijatar niin kuin edellisissä osissa, ja tarjoaa toiminnallista seikkailua kertoen selkeän ja komeasti kootun tarinan. Peli on saatavilla Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja Windowsille ja sai Pelaaja-lehdessä pisteet 8/10.
Heavy Rainin tekijöiltä tuleva Beyond: Two Souls kuuluu siihen kategoriaan pelejä, jotka ovat enemmän vuorovaikutteisia elokuvia, kuin varsinaisia pelejä, mutta arvosteluiden perusteella näkemisen arvoinen. Peli keskittyy nuoreen naiseen, Jodiehin, joka on syntymästään asti ollut sidottu näkymättömään mutta vaaralliseen henkiolentoon ja tarina näyttää Jodien elämän eri vaiheissa, kun hallitus tahtoo hyödyntää näkymättömään tappajaan kytkettyä naista. Juonen kulkuun ei vaikuteta merkittävästi, vaan pelaaja ohjaa kuinka Jodie reagoi ja selviää eri tilanteissa. Pelin avaintemppuna on aitojen näyttelijöiden (Ellen Page ja Willem Dafoe) muuntaminen pelihahmoiksi liikkeet ja ilmeet tarkasti tallentavan tekniikan avulla. Pelaaja-lehdeltä Beyond: Two Souls sai 7/10 pistettä ja on saatavilla vain PlayStation 3:lle.
Opi soittamaan kitaraa pelin avustuksella? Tätä Rocksmith, virtuaalinen kitarakoulu, lupasi jo edellisessä versiossa ja uusitussa painoksessa parantaa oppimiskokemusta. Loppu onkin sitten vain pelaajan käsissä, niiden käyttämisessä kitaran soittamiseen. Peli vaatii avukseen oikean sähkökitaran, joka liitetään USB-piuhalla konsoliin tai tietokoneeseen ja peli lukee nuotit kitaran mikkien kautta. Soiton saloihin opastava peli on saatavilla Windowsille, Macille, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
Harkitse
BioShockit ovat olleet ensimmäisestä osastaan lähtien arvostettuja pelejä, vaikka omakohtaista kokemusta ei niistä ole kertynyt. BioShock Infinitessä kuolleen kaupungin raato, Rapture, on vaihtunut lentävään kaupunkiin, Columbiaan, joka on elävä ja kullanhohtoinen steampunk-utopia. Lisäksi vastassa ei ole mutantteja, vaan ulkopuolisiin nihkeästi suhtautuvia porvareita. Vaihtoehtoiseen historiaan 1900-luvun alkuun sijoittuvassa pelissä yksityisetsivä Booker DeWittin on velkansa kuittauksena haettava salaperäinen Elizabeth-tyttö Columbiasta. Edessä on siis räiskintää ja virtaviivaista pelattavuutta, mutta myös valtavirrasta poikkeava ja ajatuksia herättävä tarina. Pelaaja-lehdessä räiskintä sai pisteitä 9/10. Peli on saatavilla Xbox 360, PlayStation 3 ja Windows -alustoille.
Lepakkosankarimme on jälleen Gothamin pahisten kimpussa ja nimensä mukaisesti Batman: Arkham Originsissa palataan aikaan ennen edellisiä Arkham-sarjan pelejä. Uudenkarhea WB Montréal on hyvin toistanut Rocksteadyn kaavaa ja peli alkutahdeistaan lähtien kuin synkkä kotiinpaluu. Gothamin kaupunki on massiivinen ja rönsyilevä temmellyskenttä, jolla pahantekijöitä saalistetaan Batmanin terävää älyä, moninaisia apuvälineitä ja kivenkovia rystysiä hyödyntäen. Tekemistä riittää arkkivihollisten nippuun pistämisen lisäksi sivutehtävistä satunnaiskohtaamisiin ja keräilyesineiden metsästykseen. Pelaaja-lehden arvostelussa peli sai vain 8/10 pistettä, mutta varman päälle satsaava ja edellisosien kaavaa korkeintaan sävyttävä peli on pisteitään parempi. Batmaninä voi heilua Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla, Nintendo Wii U:lla ja Microsoft Windowsilla.
Jäätyneelle Tau Volantis -planeetalle tehdyn hätälaskeutumisen jälkeen insinöörimme Isaac Clarke ja sotilaamme John Carver ovat seikkailussa ja etsimässä avaimia nekromorfien tuhoamiseksi ja pelastettava ihmiskunta lähestyvältä maailmanlopulta. Toimintaa ja räimettä siis riittää ja pelisarjan kolmannessa osassa kauhu on jätetty vähemmälle ja on enemmän karmivalla tunnelmalla varustettua tieteistoimintaa kuin selviytymiskauhua. Oikeastaan Dead Space 3 on listalla vain sen takia, että ostin sen Humble Bundlen Origin-paketin mukana. Peli on saatavilla Xbox 360, PlayStation 3 ja Windows -alustoille. Pelaaja-lehden mielestä avaruuskauhuräiskintä oli 8/10 pisteen arvoista.
Ankkalinnan hahmot seikkailemassa oli aikoinaan NESillä pelattuna mainiota viihdettä ja nyt saman voi kokea uudistettuna painoksena. Haastava 2D-tasoloikka on toteutettu retropelaajien ja nostalgian ehdoilla, vaikka ulkoasua onkin päivitetty upean sarjakuvamaiseksi ja tuttujen kenttien rakennetta hieman sujuvammaksi. Roope-setää voi ohjastaa Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla, Nintendo Wii U:lla ja Windowsilla. Pelaaja-lehti arvosti uusintaa 8/10 pisteellä.
Autopelien herruudesta Forzan kanssa kamppaileva Gran Turismo -sarja on edennyt kuudenteen osaan ja jatkaa suurin piirtein siitä, mihin edellisessä osassa jäi. Paljon (turhia) autoja, tarkasti mallinnettuja ratoja ja ajokokemus, josta voi olla pitämättä. Eli Gran Turismo 6 luottaa sarjan tuttuihin puoliin niin hyvässä kuin pahassakin. Uratilaa on hiukan suoraviivaistettu, mutta muuten pelikokonaisuus noudattaa tuttua kaavaa, vaikka verkkopeli on vielä raakile ja muun muassa kestävyyskisat, rataeditori ja tekoälykuskin koulutus puuttuvat. En jää kaipaamaan. GT 6 on saatavissa PlayStation 3:lle ja Pelaaja-lehden arvostelussa se sai pisteitä 8/10.
Ale-laarista
Muutaman tunnin verkkainen pelikokemus kertoo kahdesta veljeksestä, jotka lähtevät vaaralliselle retkelle noutamaan parannuskeinoa sairaalle isälleen. Brothers: A Tale of Two Sons on pulmaseikkailu, jossa pelaaja ohjastaa yhtä aikaa molempia veljeksiä läpi pulmanratkontojen, suoraviivaisen paikkojen tutkimisen ja kevyen akrobatian. Vähäeleisessä pelissä on väkevä tunnelma ja Pelaaja-lehdessä se sai 9/10 pistettä. Veljesten seikkailu voi ohjastaa Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla ja Windowsilla.
Idealtaan Papers, Please kuulostaa aika kuivalta, ”rajavartija pienessä itäblokin maassa”, mutta arvostelujen perusteella on yksi vuoden kiinnostavimmista ja koukuttavimmista peleistä. Byrokratiasimulaatiossa rajan yli puskee halukkaita maahantulijoita ja tarkoituksena on tarkistaa maahantulodokumentit ja antaa oikein käsitellen joko hyväksyvä tai hylkäävä leima ja täten ansaita perheelle elanto tai päätyä kurjuuteen. Vaatimaton ulkoasu ja karu äänimaailma luovat tunnelman, jossa on helppo uppoutua rajavartijan rooliin. Pelaaja-lehdessä rajavartian työ arvioitiin pistein 9/10.
Alkujaan Half Life 2 -modina vuonna 2011 startannut ja kulttistatuksen saanut projekti on nyt julkaistu itsenäisenä pelinä, jossa ideana on toimia näyttöpäätteen käskyjen mukana nappeja painavana toimistotyöntekijänä ja käskyjen selittämättömästi loppuessa selvittää mitä oikein tapahtuu. The Stanley Parable ei ole perinteinen peli, vaan pikemminkin kerronnallisten elementtiensä varaan nojaava kokeilu. Mitä vähemmän tiedät siitä etukäteen, sitä palkitsevampi lopullinen, muutaman tunnin kestävä, pelikokemus todennäköisesti on. Toimistorotan seikkailu on saatavissa Windowsille.
OUYA
TV-tasoltani löytyy myös pieni Android-pelikonsoli, OUYA, joka on harmillisesti ollut lähes käyttämättömänä. OUYAlle on kuitenkin saatavilla hyviä indie-pelejä, joihin pitäisi tutustua. Tässä muutamia vaihtoehtoja, jotka OUYAn uutislehtinen nosti esille.
Yhteenveto
Jälkeenpäin katsottuna vuoden 2013 aikana ei loppujen lopuksi julkaistu montaakaan sellaista peliä, joita olisi pakko pelata, GTA V:sta lukuun ottamatta. Jos viime vuoden tarjonnasta pitäisi valita vain kolme peliä, olisivat ne Grand Theft Auto V, The Last of Us ja BioShock Infinite.
Tuleva pelivuosi vastaavasti on aika mielenkiintoinen, kun uuden sukupolven konsolit ovat vasta tuloillaan ja vaikuttavat varmasti myös vanhempien konsolien pelitarjontaan. Saa myös nähdä, miten Wii U pärjää kilpailussa, sillä vaikka se sai viime vuonna Super Mario 3D Worldin ja The Legend of Zelda: Wind Waker HD:n, on sen menestys yskinyt.
On mielenkiintoista nähdä, mitä vuosi 2014 tuo pelirintamalla. Miten laajalti suurten pelien tarjonta jatkuu PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla, vai tulevatko kaikki AAA-tason pelit jatkossa vain PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle?