Päivän linkit: Sysadmin

WordPressistä uusi versio 2.5: hallintapaneeli koki suuria muutoksia

WordPressistä julkaistiin tänään uusi versio, joka toi lukuisia uudistuksia etenkin konepellin alle. WordPressin hallintapaneeli on nyt myllätty uuteen uskoon ja ihan hyvältä vaikuttaa. Uudistuksia on sen verran paljon, että kannattaa vilkaista Screencast-video 2.5-versiosta ja lukaista versiota käsittelevä kirjoitus. Jos siis tekniikka kiinnostaa.

Uuden WordPress version myötä myös suomenkielinen WordPress ja suomenkielen käännöstiedosto jäivät jälkeen. Kimmo Suomisen vetämä WordPressin suomennostiimi on tuottanut hyvää jälkeä, joten hyvää kannattaa hieman odottaakin. Jokainen voi toki kokeilla omia käännöstaitojaan WordPressin käännösohjeilla, mutta toimivan ja hyvän käännöksen aikaansaaminen ei kyllä ole kovin helppoa. Englanti taipuu suomeksi kohtalaisen jäykästi ja parhain tulos saadaankin kääntämällä epäsuorasti, joka vastaavasti vaatii sekä taitoa että sanaseppoiluakin.

Testailin itse hieman KBabel- ja poEdit-ohjelmilla käännöstiedoston täydentämistä 2.5-version mukaiseksi, eli käytännössä siis englanninkieliseen käännöstiedostoon vanhojen käännösten tuomista ja täydentämistä. Hallintapaneeli näyttää nyt hieman järjellisemmältä, joten tavoite saavutettiin.

Terminaalien nopeuksilla on eroja

Linuxissa on tarjolla useita erilaisia terminaaleja eli päätteitä ja eri terminaalien ominaisuuksia voidaan verrata myös nopeuden osalta. Terminaalin nopeuden voidaan olettaa olevan kohtalaisen merkityksetön detalji, mutta se vaikuttaa osaltaan muun muassa ohjelmien kääntämiseen terminaalissa. Kääntö tuottaa paljon tekstiä, jonka näyttäminen terminaalissa hidastaa varsinaista kääntämistä, ainakin teoriassa. Huomion arvoinen asia siis etenkin Gentoossa.

Martin Ankerl on toteuttanut eri terminaalien nopeuksia mittaavan testin, joka pistää terminaalit ainakin yhden ominaisuuden perusteella paremmuusjärjestykseen. Testi on toteutettu mittaamalla terminaalien eroja näyttää tekstiä ruudulla, joka on merkityksellistä etenkin laajoja ohjelmia käännettäessä. Testilaitteistona on käytetty Pentium M 1.5GHz -prosessorilla ja ATI Radion Mobile 9600 (fglrx-ajurilla) -näytönohjaimella varustettua tietokonetta, johon oli asennettu Ubuntu 7.04.

Tekstin tulostukseen käytettiin RFC3261: ”SIP: Session Initiation Protocol” -dokumenttia (632kb), joka tulostettiin ruudulle time cat rfc3261.txt -komennolla.

Tulokset:

  • Sekä gnome-terminal että konsole ovat erityisen nopeita, joka on selitettävissä muistinkäytöllä sekä tulostuksen päivitystahdilla, joka ei ole aivan sulavaa. Useat avoinna olevat gnome-terminaalit käyttävät vähemmän muistia kuin vastaava määrä konsole-ikkunoita.
  • Jos muistin käytöllä on merkitystä, kannattaa valita wterm, eterm tai aterm, jotka ovat kohtalaisen nopeita ja tekevät sen muistitehokkaasti.
  • xterm on hidas ja muistia tarvitaan ominaisuuksiin verrattuna runsaasti.

Testissä todetaan, että käytännössä asia ei ole aivan näin yksiselitteinen ja tuloksiin voivat vaikuttaa useat eri asiat kuten Linuxin tai X:n ajanjakaja. Jos terminaalien nopeuseroilla on merkitystä, kannattaakin ajaa omat testit, sillä se on kohtalaisen yksinkertaistakin.

KDE 4:n Konsole-terminaalin kehittäjä Robert Knight huomattaa OS Newsin -kommenteissa, että testauksessa käytetty tiedosto ei ole riittävän suuri hyödyllisten tulosten saavuttamiseksi; testiajojen välillä on liian paljon varianssia. Knight jatkaa toteamalla, että pohjimmiltaan paljon tekstiä ruudulle tuottavien prosessien ajaminen sujuu huomattavasti nopeammin, jos terminaali-ikkuna ei ole näkyvissä.

Knight myös kritisoi tekstitiedoston käyttämistä terminaalin nopeuden testaamisen, sillä se ei vastaa reaalimaailman tunnetta terminaalin sulavuudesta ja nopeudesta: kuinka hyvin tekstiä voidaan rullata ruudulla eli esimerkiksi liikkua Vimissä auki olevassa dokumentissa.

Kaiken kaikkiaan voidaan siis todeta, että eri terminaalien nopeuserot ovat käytännössä merkityksettömiä, vaikka mitattavia eroja löytyy.

Esimakua OpenOffice.org 3.0 -versiosta: oikeaan suuntaan

OpenOffice.org on hyvä toimisto-ohjelmistopaketti, mutta kokonaisuutena vielä kaukana kaupallisesta Microsoft Officen hiotusta paketista. Loppuvuodesta julkaistavaksi suunniteltu OpenOffice.org 3.0 tuo useita kaivattuja uudistuksia, mutta OpenOffice.org Ninja -blogin esikatsauksen perusteella, uudistukset eivät ole siltikään maata järisyttäviä.

Esikatseltuina uudistuksina mainitaan OpenOffice.org Writerin osalta useiden sivujen näyttäminen, muistiinpanot marginaalissa ja tuki Microsoft Office 2007 -formaatille. Calc saa Solverin sekä näyttää solujen valinnat läpinäkyvästi eikä enää mustalla. Lisäksi solujen määrä kasvaa 256:sta 1024:ään. Mac-käyttäjien ilona on virallinen tuki Aqua-käyttöliittymälle, jolloin OpenOffice.org toimii kauniimmin myös Maceissä. Tähän asti Aqua-versiot ovat olleet epävirallisia, mutta ihan kohtalaisesti toimivia.

Uudistukset eivät pintapuolisesti näytä olevan mitään suuria, eikä OpenOffice.orgin suurimpiin kompastuskiviin tuoda uudistuksia. Writerin käyttö on luultavasti edelleen yhtä haastavaa ja jäykkää muun muassa sisällysluettelon, ristilinkitysten ja muotoilujen suhteen. Nämä ongelmat löytyvät toki myös osittain eri Wordin versioista. Tietenkin suurin OpenOffice.orgin hidaste on Microsoft Officen valta-asema ja erilaiset tiedostoformaatit, joita ei ihan pienellä murreta.

Microsoftin Office järkäleeseen verrattuna OpenOffice.org jättää toivomisen varaa, mutta kokonaisuutena tarjoaa hyvän ja varsinkin ilmaisen vaihtoehdon dokumenttien tuottamiseen. Kehityssuunta näyttää 3.0 -version esimaun perusteella hyvältä, mutta suurempia ja mullistavampia uudistuksiakin kaipaisi. Tarvittaisiin hieman Office 2007 -tasoista muutosta kokonaisuuden saattamiseksi uudelle käytettävyyden tasolle.

Windows Server 2003:n sammuttaminen ja varmistusikkuna

Windows Server 2003:ssa on kaikenlaisia palvelimen pitämiseen liittyviä ominaisuuksia, kuten sammuttamisen tai uudelleen käynnistämisen yhteydessä oleva varmistusikkuna, johon voi kirjoittaa sammuttamisen syyn. Varmasti ihan kätevä ominaisuus palvelimissa huoltokatkojen seuraamiseen, mutta peruskäyttäjälle turha hidaste. Onneksi kyseisen ”Shutdown Event Tracker” -ominaisuuden voi myös kytkeä pois päältä.

”Shutdown Event Tracker” -ominaisuuden poistaminen onnistuu muokkaamalla Group Policyjä eli kirjoittamalla Windowsin ”run”-komentoikkunaan ”gpedit.msc” ja WindowsNetworking.com -sivuston vinkillä klikkailemalla oikeaan kohtaan ja kytkemällä palvelun pois päältä. Sama palvelu löytyy myös Windows XP:stä, mutta on vakiona pois päältä.

Shutdown event tracker Shutdown event tracker Shutdown event tracker

Kaavioiden piirtoa Linuxilla: kaukana Visiosta, mutta toimivaa

Erilaisia avoimen lähdekoodin kaavioiden piirtoon tarkoitettuja ohjelmia on saatavilla sekä Windowsille että Linuxille, mutta ei oikein vastaavan tasoista kokonaisuutta, kuin mitä esimerkiksi Microsoftin Visio tarjoaa. Kaavioiden piirrossa onkin tehtävä muutamia kompromisseja, sillä kattavaa ja viimeisteltyä kokonaisuutta useilla erilaisilla elementeillä varustettuna on turha odottaa. Hyviä vaihtoehtoja on kuitenkin tarjolla tarpeista riippuen.

Dia:
Dia on saanut vaikutteita Windowsin Visiosta, mutta suunnattu enemmän informatiivisiin piirroksiin ja yleiseen käyttöön. Dia tarjoaakin monipuoliset mahdollisuudet erilaisten kaavioiden ja piirrosten tekemiseen. GTK+-pohjainen Dia on käyttöliittymältään perinteikkään karu, mutta ominaisuuksiltaan erittäin käyttökelpoinen ohjelma kaavioiden piirtämiseen.

Valmiilla piirroselementeillä onnistuvat UML-kaaviot, verkkopiirrokset, vuokaaviot ja uusien piirroselementtien luonti onnistuu piirtämällä se SVG-muodossa ja tuomalla se Diaan tai kirjoittamalla yksinkertaisia XML-tiedostoja käyttäen SVG-määrityksiä. Lisäksi hieman monipuolisempia elementtikirjastoja (kuten UML) voidaan luoda lisäämällä piirroselementteihin C-koodia. Valmiit kaaviokuvat voidaan tallettaa omaan XML-formaattiinsa ja muun muassa EPS, SVG, PNG ja JPG-formaatteihin.

Dia tarjoaa ominaisuuksiltaan monipuolista kaaviopiirtoa, vaikka käyttö vaatiikin hieman totuttelua. Piirrokset syntyvät suhteellisen pienellä vaivalla ja on saatavissa sekä Linuxille että Windowsille.

Kivio

Kivio:
Kivio on osa KDE:n KOffice-toimisto-ohjelmistopakettia ja tarkoitettu vuokaavioiden ja diagrammien tekoon. Valmiit piirrokset on mahdollista tallentaa oman XML-formaatin lisäksi JPG, PNG ja BMP-formaatteihin. Piirroselementtejä voi tehostaa Pythonilla ja saatavilla on lisäksi maksullisia elementtejä.

Kivio jättää toiminnoiltaan hieman valjun kuvan, eikä yllä ihan Dian tasolle, vaikka tarjoaakin kelvolliset mahdollisuudet erilaisten kaavioiden piirtoon. Valmiiden ilmaisten piirroselementtien tarjonta on vähäistä, mutta Kivioon on mahdollista tuoda Dian piirtoelementtejä xfig2sml -projektin tarjoamana. Valitettavasti xfig2sml:n tuomat kuviot eivät ole yhtä laadukkaita kuin mitä Dia itsessään tarjoaa.

Toivottavasti tulevaisuudessa Kivion maksulliset piirroselementit löytävät tiensä myös ilmaisten elementtien joukkoon, sekä kuvien tallennus kaipaisi SVG-formaattia. Muilta osin Kivio onkin ihan kätevä kokonaisuus.

Kivio

Xbox 360 mediatoistimena ja median syöttäminen Linuxilta

Xbox 360 ei ole kovin käyttäjäystävällinen mediatoistoväline, sillä teoriassa lähettävään päähän vaaditaan Windows Media Center -kykyinen käyttöjärjestelmä. Onneksi käytännössä asia on paljon valoisampi, sillä tarjolla on erilaisia mediatoisto-ohjelmia, joilla Xbox 360:n saa huomaamaan tietokoneella jaetut mediat. Viime syksynä tulleessa päivityksessä Xbox 360 sai mahdollisuuden toistaa DivX-medioita, joten mediatoistinominaisuudet muuttuivat paremmiksi ja UPnP-mediapalvelimille edullisemmiksi. Testailin kahta UPnP A/V & DLNA mediapalvelinta, jotka tarjoavat UPnP-medialaitteille tiedon tarjolla olevista multimediatiedostoista.

uShare:
UShare on UPnP A/V & DLNA -mediapalvelin, joka tarjoaa UPnP-medialaitteille tiedon tarjolla olevista multimediatiedostoista. UShare osaa tarjota sekä kuvia, musiikkia että videoita, mutta ei toimi UPnP media-adaptorina, eli ei osaa muuttaa syötettävää sisältöä medialaitteelle sopivaksi. Käytännössä medialaitteen pitää siis osata itse toistaa haluttu mediaformaatti. Ohjelma on kirjoitettu C:llä GeeXboX-projektia varten, mutta toimii myös muilla alustoilla kuten Linuxilla. Tiedostojen striimaus on toteutettu sisäänrakennetulla http-palvelinkomponentilla ja ohjelman tilaa ja asetuksia voi sekä tarkkailla että osittain muuttaa web-sivulta.

USharen asentaminen onnistui helposti, sillä Gentoolle löytyy ushare-ebuild, jolla saadaan asennettua sekä uShare että tarvittavat UPnP-kirjastot. Asennuksen jälkeen vielä jaettavien mediatiedostojen ja verkkoasetusten määrittely ja UPnP mediapalvelin oli valmis.

Xbox 360:ntä löysi uShare-mediat helposti, joskin välissä oli turhaa säätämistä UPnP:n ja palomuurin kanssa. DivX-videot toistuivat hyvin, kun ”Status code: 51-C00DF236”, Optional Media Update -virheilmoituksen jälkeen Xbox 360:lle ladattiin valinnainen mediapäivitys, jolla saatiin DivX-toisto mahdolliseksi.

USharen käyttäminen oli kokonaisuutena helppoa, eikä mitään erikoisia asetuksia tai lisäohjelmia tarvinnut säätää kuntoon.

Fuppes:
Fuppes on hieman monipuolisempi UPnP A/V mediapalvelin ja osaa kuvien, musiikin ja videoiden syöttämisen lisäksi toimia myös mediamuuntimena eli tarvittaessa muuttaa syötettävän median toiseen muotoon. Fuppes mahdollistaa laitekohtaisten asetusten määrittelyn, joka on tarpeen etenkin jos halutaan muuntaa syötettävä media toiseen muotoon. Ohjelman toimintaa voi seurata ja muuttaa asetuksia web-sivulta. Ohjelma toimii Linux, BSD sekä Mac OS X -ympäristöissä.

Fuppesin asentaminen onnistui helposti käyttämällä Gentoon fuppes-ebuildia ja ohjelma asentuikin hienosti ja näki Xbox 360:n, mutta Xbox 360 ei vastaavasti löytänyt Fuppes-jakoja. Fuppesin Wikistä löytyi Xbox 360 kohtainen sivu, josta selvisi muutamat lisärivit fuppes.cfg-asetustiedostoon ja vfolder.cfg-tiedostoon.

Kaikesta lisäsäädöstä ja asetuksista huolimatta mediatiedostot jäivät vielä löytymättä, vaikka konsoli viimein löysi Fuppesin UPnP-jaon. Tätä ennen tarvittiin lisäksi UPnP-daemonin konffaaminen, käynnistäminen ja palomuurin poistaminen UPnP:tä estämästä. Fuppesin osalta medioiden löytymisen lisäksi ongelmaksi jäi siis vielä uPnP ja iptables-palomuurin yhteensovittaminen.

Ominaisuuksiensa puolesta Fuppes tarjoaa monipuolisemmat mahdollisuudet, mutta jää ainakin omien testieni perusteella hieman tavoitteesta, eli median syöttäminen Xbox 360:lle ei onnistunut. Ei varmastikaan mikään vaikea juttu, mutta tällä kertaa loppui into kesken.

Yhteenveto:
Sekä uShare että Fuppes vaikuttavat hyviltä ohjelmilta, mutta vastaavasti Xbox 360 ei oikein vakuuta mediatoistimena, varsinkaan jos sitä vertaa XMBC:llä varustettuun Xboxiin. Videoiden katselu kuitenkin onnistuu ihan hyvin, mutta käytettävyys ei ole aivan parhainta. Musiikkitiedostojen osalta UPnP:n jaetut tiedostot näkyvät kaikki samassa ”kansiossa”, eivätkä ole jaoteltuina, joka on hieman ikävää. Lisäksi on hieman epämukavaa, kun X0 puhisee kohtalaisen äänekkäästi.