Matkamessut 2017 esitteli elämyksiä Suomesta ja ulkomailta

Talvella on hyvää aikaa suunnitella kesän lomamatkoja ja mikä parempi paikka hankkia matkakuumetta kuin Matkamessut. Tänä vuonna Matkamessuilla oli vahvasti esillä Suomen luontokohteet ja kaupungit, sekä tietenkin ulkomaan kohteita läheltä ja kaukaa. Muutamia hyviä retkikohteita messuilta tuli laitettua omalle matkailulistalle kuten Turun saariston rengastie ja Repoveden kansallispuisto. Myös Liettua ja Vilna löysivät tiensä pidennetylle viikonlopulle. Saa nähdä miten sitä ehtii matkoja jälleen tehdä, kun kesän pyöräilykausi näyttää aika hyvältä.

Matkamessut 2017
Matkamessut 2017

Kotimaa: lähialueet, luonnonpuistot, saaristo, Lappi

Tämän vuoden Matkamessuilta jäi mielikuva, että Suomen juhlavuotena kotimaisia matkakohteita oli yllättävän paljon ja kattavasti esillä, vaikka mitään kovin erikoista ja uutta ei löytynyt. Lahti mainosti tulevia MM-kisoja ja onhan alueen hiihtoladut ja maastot aivan loistavia. Ahvenanmaa ja Turun saaristo oli myös vahvasti esillä, ja saariston rengastien voisi käydä kiertämässä ainakin joltain osilta.

Lahti 2017
Lahti 2017

Turun saaristo: rengasreitti ja rannikkoreitti
Turun saaristo: rengasreitti ja rannikkoreitti

Uusi tuttavuus oli Repoveden kansallispuisto ja sen lähellä oleva Woikosken automuseo, joka vaikutti hyvältä retkikohteelta. Ensin hieman patikointia tai maastopyöräilyä, jonka jälkeen Woikoskelle kulttuurikierrokselle. Mukavasti vielä päivämatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Myös Fiskars Village Trail Centerin pyöräreiteille tulee varmasti lähdettyä, sillä alueelle on rakennettu jo nyt hyvät reitit ja lisää on tänä vuonna luvassa. Fiskarsissa myös on 6.5. Bike Expo, joka voisi olla käymisen arvoinen tapahtuma.

Woikoskella pääsi rata-autoilemaan
Woikoskella pääsi rata-autoilemaan

Fiskarsin pyöräreitit
Fiskarsin pyöräreitit

Päiväretken päässä on kätevästi myös Loppi ja Poronpolku, joka sopii sekä patikointiin, mutta ennemmin niitä maastoja kiertää maastopyörällä. Samalla voi vierailla Marskin majalla ja panssarivaunulla ajaminen Panssarikolonnassa voisi olla hauska kokemus.

Luontoihmisille hyvä uutinen on, että Hossan retkeilyalueesta tulee Suomi100-kansallispuisto. Suomen 40. kansallispuiston virallisia avajaisia vietetään kesäkuussa 2017 ja se onkin kätevästi matkan varrella, kun suuntaa Rukalle.

Lopen nähtävyydet
Lopen nähtävyydet

Hossa: uusi kansallispuisto
Hossa: uusi kansallispuisto

Hieman kauempana tai itseasiassa todella kaukana pohjoisessa on Inari-Saariselkä -alue, josta löytyy sitä oikeaa Lapin tunnelmaa. Urho Kekkosen kansallispuistoon avataan myös maastopyöräreittejä, joita aikaisemmin ei siellä ole ollut. Matkalla kannattaa poiketa myös Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Todellakin kaukana
Todellakin kaukana

Instagram-kuvia Pyhä-Luostolta
Instagram-kuvia Pyhä-Luostolta

Ulkomaat: Baltia ja Islanti

Messuilla oli tietenkin esillä myös ulkomaankohteita Euroopasta kaukomaihin. Turkilla oli iso osasto, samoin kuin Espanjalla, mutta mielenkiintoisempi kohde olisi matkustaa tulivuorten maahan, Islantiin. Ja jos matka suuntautuu Tukholman lähistölle, voisi poiketa myös Kolmårdenin eläinpuistossa.

Kolmårdenin eläinpuisto
Kolmårdenin eläinpuisto

Islanti tarjoaa elämyksiä
Islanti tarjoaa elämyksiä

Paljon todennäköisempiä matkakohteita kesälomamatkalle voisivat olla Liettua ja Vilna pidennettynä viikonloppuna ja tietenkin Viroon nyt voi aina lähteä käymään. Ehkä jopa pyörän kanssa.

Liettua ja Vilna
Liettua ja Vilna

Tuttu Viro
Tuttu Viro

Matkamessut lisätyllä todellisuudella

Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus ovat viime vuoden aikana yleistyneet eri sovellutuksina ja myös Matkamessuilla pystyi leikkimään uusilla ideoilla. Immersal Matkamessut -sovelluksella sai messuille lisättyä todellisuutta, joka käytännössä tarkoitti opastusta eri pisteisiin ja katossa uivaa valasta.

Lisätyn todellisuuden paikantimet
Lisätyn todellisuuden paikantimet

AR-Valas
AR-Valas
Kohteen esittely
Kohteen esittely

Navigointi kohteeseen
Navigointi kohteeseen

Lisätyn todellisuuden käyttökohteet ovat vielä hieman alkuvaiheessa, jonka äkkiä huomasi sovellusta käyttäessä. Sovellus mahdollistaa muun muassa mainostusta, kuten Olympia kaukomatkat oli toteuttanut juoksevan leijonan muodossa, mutta tulevaisuudessa teknologiaa voidaan hyödyntää erilaisten pelillisten ominaisuuksien toteuttamisessa, joita Immersal esitteli.

Mainosleijona
Mainosleijona

Mahdollisuuksien esittelyä

Virtual Traveller

Matkamessujen parhaat matkatarjoukset löytyivät Virtual Travellerin osastolta. ”Virtuaalitodellisuuden” lasit vain päähän, 360 asteen video pyörimään ja melkein voit tuntea olevasi Hossassa melomassa, Alaskassa jäätiköllä tai Los Angelesissa Venice Beachilla. Tällä hetkellä matkakohteita on vielä vähänlaisesti, mutta lisää sisältöä on ilmeisesti tulossa. Kätevää myös on, että muutaman minuutin pituisten videoiden katseluun ei tarvitse laseja, vaan ne toimivat ilmankin.

Messujen parhaat tarjoukset
Messujen parhaat tarjoukset

360 video VR lasien kautta
360 video VR lasien kautta

Paljon kohteita, vähän lomaa

En ollut muutamaan vuoteen Matkamessuilla käynyt, joten messujen anti oli yllättävän virkistävä etenkin kotimaan matkailua ajatellen. Repovesi oli uusi löytö, samoin kuin Woikoskella oleva automuseo. Toisaalta Hossa ja kaukana pohjoisessa olevat Pyhä-Luosto, Kemijärvi ja Saariselkä eivät paljoa houkuttelua tarvitse, jos luonnossa liikkuminen kiinnostaa. Mutta vaikka kesällä suunta on Lappiin, on se Leville ja sieltä todennäköisesti Åreen ja Järvsjön kautta Tukholmaan. Viikonloppureissulle yhdeksi uudeksi vaihtoehdoksi päätyi Vilna, mutta kaupunkilomakohteita on vielä aika paljon käymättä muutenkin. Varsinaiselle kesälomamatkalle ei oikein selkeää kohdetta vielä löytynyt.

Kesään on vielä aikaa ja matkakuumetta on hyvä kerätä messuilta tarttuneilla esitteillä.

Matkasuunnittelua
Matkasuunnittelua

Katsaus vuoden 2016 kirjoituksiin

Vuodet tuntuvat nykyään menevän vauhdilla, mutta onneksi blogiin tulee kirjoiteltua mitä vuoden aikana on tullut tehtyä, jota voi sitten muistella vuoden vaihtuessa. Eli se on perinteisen blogin vuosikatsauksen aika. Viime vuosina blogin päivitystahti on hiipunut kirjoitus per kuukausi -tahtiin, joka jatkui myös viime vuonna 16 kirjoituksella käsitellen pääasiassa urheilua ja teknologiaa. Tässä lyhyt yhteenveto käsitellyistä aiheista.

Pyöräily ja hiihto nosteessa

Vuoden 2016 teema itselläni oli kauden enduromaastopyöräilyyn valmistautuminen ja kisojen kiertäminen. Talvella hain kuntoa lähialueen hiihtoladuilta kiertäen useamman kerran Paloheinän ulkoilualueen latuja, nauttien tykkilumetusta Leppävaaran urheilupuiston laduista ja nauttien Hyvinkään ympäristön leppoisista baanoista. Talvi olikin yksi parhaimmista hiihtotalvistani pitkään aikaan.

Hyvinkään lentokentän kierto

Paloheinän peltolenkki

Keväällä pyöräilykausi avattiin ensin enduromaastopyöräilyn lämmittelykisalla Meri-Teijossa, joka toikin yllättävän hyvän sijoituksen. Siitä oli hyvä jatkaa treenaamista käymällä ajamassa kolme päivää Tukholman poluilla. MTBCF:n perinteinen matka lahden yli tarjosi jälleen loistavia polkuja ja kallioita.

Meri-Teijo Warm up

Bogesundin kahvila

Tofkholm Hellasgården

Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan jatkui pitkin kesää ja alkusyksyä kilpailu per kuukausi tahdilla. Himoksen mutajuhlassa liukasteltiin heinäkuussa ulos pistesijoilta, mutta Levin vauhdikkailla rinteillä pyörä kulki jälleen oivasti. Vauhti kuitenkin oli liikaa takavanteelle, joten Tahkon osakilpailussa piti ajaa niin sanotuilla plussarenkailla, joka ei ollut aivan mieleeni. Sijoitus sen mukainen. Kilpailukausi saatiin päätökseen Laajavuoden jylhissä maisemissa, jossa tuli kauden ensimmäinen keskeytys. SM-sarjassa olin yleisessä sarjassa lopulta 42.

Levin vauhdikasta rinnettä

Himos mudfest

Tahkon aurinkorinteet

Kauden päätteeksi ajettiin erillinen kilpailu myös Fiskars Village Trail Centerin hienoilla reiteillä ja pienen tauon jälkeen pyörän voi sanoa melkein lentäneen siellä. Yleisessä sarjassa 7. sija täydensin hienon maastopyöräilykauden. Ja tulihan sieltä myös joukkuekisan voitto Anonyymien maastopyöräilijöiden kanssa. Fiskarsin reiteille kannattaa todellakin lähteä vierailemaan, hienoa työtä ovat siellä tehneet. Pyöräilyvuosi oli muutenkin hieno, sillä mukaan löytyi useita mukavia fillarikavereita.

Fiskars Village Trail Center

Pyöräilyaiheisia teemoja olisi voinut käsitellä lisääkin, kuten siihen liittyviä käteviä välineitä. Pyörän pesemiseen tuli havaittua hyväksi Bilteman paineilmaruisku, joka toimii kätevästi tilanteissa, jossa vesiletkua ei ole saatavilla.

Teknologiaa viihteeksi ja tueksi

Blogi on aina käsitellyt teknologiaa, vaikka viime vuosina muut aiheet ovat nousseet kilpailemaan teknisten vempainten rinnalle. Paremman äänen osalta käsittelin Sennheiserin Momentum In-Ear -kuulokkeita ja miten työmatkoilla on helpompi kuunnella podcasteja langattomista Meizu EP51 -nappikuulokkeista.

Meizu EP51

Sennheiser Momentum in-ear

Ajoittain saan testiin erilaisia laitteita blogikirjoitusta vastaan. Tänä vuonna tuli testattua Y-cam Evo valvontakameraa, joka oli ihan kätevä pilvipohjainen valvontakamera. Vielä pitäisi löytää sille järkevää käyttöä.

Töiden ohessa pääsin testaamaan hieman mielenkiintoisempaa vempelettä, kun sormeen pujahti Moodmetric-älysormus stressitason mittaukseen. Pienistä käytön hankaluuksista huolimatta Moodmetricin sormuksella on ideaa arjen kiireiden ja palautumisen havainnollistamisessa.

Moodmetric älysormus

Y-cam Evo -valvontakamera

Olisi ollut myös hyvää aikaa kirjoittaa miten Android-käyttäjän siirtyminen iPhone-maailmaan sujui, mutta eipä siinä pieniä ihmeellisyyksiä lukuun ottamatta ongelmaa ollut. Pääsin myös viimein käyttämään kunnolla omaa Highkara uutislukia -sovellusta, jonka kehitys jatkui aktiivisesti läpi vuoden.

Pelien maailma

Pelaaminen on aina ollut hyvä tapa rentoutua, mutta viime vuonna ei juurikaan tullut pelaamisen arvoisten pelien listaa käytyä läpi. Dirt Rally odottaa Steamin katalogissa ja Arkham Knight on vielä hankkimatta. Fallout 4:sta tulen tuskin pelaamaan koskaan. PlayStation 4:nkin jäänee tällä pelaamisella kauppaan, joten Until Dawn ja Uncharted 4 pitää hakata läpi jossain muualla.

Pelilistan ulkopuolelta tuli sitten pelailtua vanhoja pelejä, kun Ubisoft tarjosi ilmaiseksi ensin Far Cry 3:n ja myöhemmin Far Cry 4:n. Ja siinä se pelaaminen sitten olikin. Lupaan parantaa asiaa ensi vuonna :)

Uusi vuosi, samat jutut

Vuodelle 2017 en lupaa mitään, mutta että saisi itsestä hieman enemmän irti, voisi kuitenkin luvata koodaavansa React Nativea sekä Androidille että Apple TV:lle, kuten vuosi sitten jo ajattelin. Lisäksi kirjoituspöydältä viimeistellä matkaraportit Poznanista ja Berliinistä ja edellisvuosien reissut Amerikkaan ja Kroatiaan. Urheilun saralla maastopyöräily jatkuu myös vuonna 2017 ja tuleva kilpailukausi odottaa aina turhan lähellä, jos tarkoitus olisi olla hyvässä kunnossa. Uusien lajien kokeilu on myös tämän vuoden teema, josta voit lukea lisää myöhemmin.

Kannattaa siis laittaa blogi (RSS-syöte), Twitter ja Instagram seurantaan. Jos teknisemmät aiheet ovat sydäntä lähellä niin myös englanninkielinen ”Rule of Tech” -blogini (RSS-syöte) voi kiinnostaa.

Vuosi edessä, odotan innolla mitä se tuo eteen.