Avainsana: konsolit

Yle Areena PlayStation 3:ssa

PlayStation 3 on monipuolinen laite myös pelaamisen lisäksi ja sillä voi nyt katsoa myös Yle Areenaa, joka on ensimmäinen pohjoismainen netti-tv-sovellus PlayStationin verkkopalveluissa. Konsoliin tulee erillinen TV-kategoria, jonka alta Yle Areena löytyy. Maksuttoman palvelun käyttämiseksi konsoli on luonnollisesti kytkettävä Internettiin ja käyttäjällä on oltava PlayStation Network -tili. Eli ei mitään ihmeellisiä vaatimuksia.

Pleikkarissa toimiva Yle Areena on kätevä tapa katsoa kiintoisia dokumentteja suoraan televisiosta, mutta vaikka palvelu toimii erillisen isolle ruudulle ja ohjaimelle optimoidun Bigscreen -sivuston avulla, voisi sovelluksen toteutus voisi olla vielä käyttäjäystävällisempi. Käyttöliittymä on toki selkeämpi selainversioon verrattuna, ohjaimen tatti toimii kursorina ja pari nappia hiiren nappeina, mutta muita ohjaimen mahdollistamia toimintoja ei ole hyödynnetty, kuten PS3:n omassa mediatoistimessa on. Täten esimerkiksi videoiden kelaaminen on hankalaa, vaikka toiminnallisesti kelaus ja hyppiminen eteenpäin toimi sulavasti 40M/2M -nettiyhteydellä.

Videopalvelun kuvanlaatu on sama kuin Web-selaimen kautta katsottuna eli 40″ HD-televioon hieman rosoista ja normaalia televisokuvaa heikompaa. Yle Areena HD olisikin hyvä lisä. Palveluun voisi myös lisätä ohjelmien nauhoituksen, sillä televisio-ohjelmien katseluaikojen rajoitus on harmillista. Jos et ehdi ensin katsoa ja sitten et muista myöhemmin palata asiaan, ei ohjelmaa enää löydy. Tietokoneen kautta YLE Areenan ohjelmien nauhoitus on mahdollista kolmannen osapuolen yle-dl-ohjelmistolla.

Kyllä Yle Areenaa ihan mielellään katsoo PlayStation 3:n kautta isolta ruudulta, mutta palvelun toteutus voisi olla miellyttävämpi etenkin ohjelmien kelauksen suhteen. Toivottavasti vasta avattua palvelua kehitetään eteenpäin.

Konsoliperhe sai täydennystä PlayStation 3:lla

Lupasin itselleni, että kun saan diplomityöni valmiiksi, löytyy hyllystä sen jälkeen PlayStation 3:n. Ja koska työ päätyi viime viikolla tulostukseen ja sitomoon, piti kaupasta hakea se konsolikin. Konsolinetistä mukaan lähti maksun jälkeen 120 GB:n PlayStation 3 Slim kahden pelin kanssa. Alkuun jos hakkaisi Uncharted: Drake’s Fortunen ja sitten elämöisi Heavy Rainin parissa, joka vaikuttikin aika ovelalta, kun nopeasti testasin. Pelilistalla on myös monta mainiota peliä hankittavana kuten Batman – Arkham Asylum, God of War III ja Uncharted 2: Among Thieves.

PlayStation 3:ssa on pelaamisen lisäksi myös mainiot ominaisuudet mediasoittimena toimimiseen ja PS3 Media Server pelittääkin mainiosti. Kokonaisuutena PS3 on paljon parempi mediatoistin kuin Xbox 360:ntä, joka ei osaa tekstityksiä ja puhisee kuin pieni höyryveturi. PS3 vastaavasti on hiljaa kuin sähköauto ja on huomattavasti miellyttävämpi myös käyttöliittymän osalta. Mediatoiston osalta on hieman harmillista, että PS3 ei tue 802.11n -tekniikka langattoman verkon osalta, eli bitit joutuvat tyytymään 54 Mbps vauhtiin, joka pakottaa liittämään konsolin piuhalla kotiverkkoon, jos aikoo HD-tason videoita katsella.

PS3:n Sixaxis-ohjain on Xbox 360:n ohjaimeen verrattuna hieman rimpulampi (kevyempi ja sirompi) ja napit ehkä huonommin sijoitetut. Mielestäni X0:n ohjaimessa on tatit ja liipaisimet paremmin sijoitettu ja muotoiltu, mutta kyllä Sixaxis-ohjaimeenkin tottuu. Heavy Rainissa oli hyvin hyödynnetty myös ohjaimen liiketunnistusta. Vakiona oleva akku on myös kiva lisä, kun X0:n ohjaimeen se pitää hankkia erikseen tai käyttää paristoja. Latausjohto saisi vain olla pidempi, mutta koska se on normaali USB-piuha, voi väliin liittää jatkojohdon.

Ohjain- ja pelirintamalla on muutenkin odotettavaa, sillä PlayStation Move on varmasti ovela, jos sitä osataan peleissä järkevästi hyödyntää. Lisäksi saa nähdä, raaskiiko sitä ostaa Gran Turismo 5:n ilmestyessä kunnon ratin eli Logitechin G25/G27:n, koska vaikka autopeleistä pidän, ovat parhaat ajopelit PC:llä, jota ei tällä hetkellä taloudesta löydy, joten kallis ratti vain GT 5:sta ja konsolirälläystä varten on hieman ylilyöntiä. Kuulemma peli taittuisi hyvin padillakin, tai ehkä Logitechin Driving Force GT tai vastaava olisi kätevä. Sekin on varmasti parempi kuin Microsoftin Wireless Racing Wheel, vaikka pelittääkin mainiosti Forza 2:ssa. Hyllyt alkavat lisäksi kohta täyttymään näistä konsolivarusteista, mutta onneksi tilaa vielä riittää.

Pleikkarin hankinnan jälkeen taloudesta löytyy nyt uuden sukupolven konsoleista jokainen: Wii, Xbox 360 ja PlayStation 3. Lisäksi laatikosta löytyy Xbox, joka on ollut kylmänä useamman vuoden. Pelaaminen on viime aikoina jäänyt hieman vähemmälle, mutta eiköhän tässä jatkossa ole paremmin aikaa pelaamisen urheilun välissä, kun yhdeksän vuoden uurastus on viimeinkin saatu pakettiin.

Asioita, joita konsolipelikehittäjien pitäisi korjata

Konsolipelaaminen on helppoa, mutta se voisi olla vielä yksinkertaisempaa. Pelikehittäjät ovat tehneet, varmasti ihan hyvällä tarkoituksella, muutamia asioita turhan hankalaksi ja pienillä muutoksilla pelaamisesta saataisiin vielä kitkattomampaa. Xbox Sam on listannut 11 ärsytyksen aihetta ja tässä omat poimintani kyseisestä listasta.

  1. Älä kysy minulta missä pelitalletukseni on, kun minulla on vain yksi tallennusväline liitettynä konsoliin. On aika yksiselitteistä missä se voisi olla.
  2. Laske minut hitaasti takaisin peliin, sen jälkeen kun olen laittanut pelin tauolle ja haluan jatkaa. Muutama sekunti olisi tarpeen, jotta sormet löytävät oikeille näppäimille takaisin. Etenkin musiikki- ja ajopeleissä tauolta palaamisen jälkeen peli menee puihin.
  3. Salli minun ohittaa välikohtaukset, etenkin jos samoja kohtauksia pitää katsella usealla eri pelikerralla kokonaan uudestaan.
  4. Anna selkeä visuaalinen etenemispalkki ladatessa, sillä haluaisin tietää ehdinkö latausajalla hakea lisää juotavaa keittiöstä vai en. Pelkkä pyörivä ympyrä ei ole riittävä.
  5. Kokoa vaikeustasosaavutukset yhteen nippuun. Jos pelaan peliä vaikealla-tasolla, en varmaankaan tule sitä pelaamaan uudestaan helpolla tai keskivaikealla.

Lisäksi myös konsolien valmistajilla eli Microsoftilla ja Sonylla on hieman kehitettävää käyttäjäystävällisyyden osalta. Molemmat toki haluavat, että pelaaja ostaa juuri heidän laitteensa, mutta pelaajan lukiuttaminen yhteen alustaan on hyödytöntä. Harva ostaa kuitenkaan molempia laitteita.

  1. Mahdollista verkkopelaaminen eri konsolimerkkien kesken. Useat pelit ovat saatavissa molemmille konsoleille, joten miksi ei voisi myös mahdollistaa verkkopelaamisen eri konsolien omistavien pelaajien kesken.
  2. Salli verkkopelaaminen ilman erillistä maksua. Pelistä ja nettiliittymästä on jo maksettu, joten miksi pitäisi vielä maksaa erikseen pelaamisesta.
  3. Käytä yhtenäistä standardia peliohjainten liittämiseksi ja käyttämiseksi konsolissa. Jos pelaaja on jo ostanut esimerkiksi Rock Bandin ohjaimineen Xbox 360:lle, ei hän varmaankaan osta sitä myös PlayStation 3:lle vain sen takia, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa verkossa.
  4. Älä hinnoittele konsolisi lisälaitteita aivan järjettömin hinnoin, sillä kohtuullisella hinnalla myös myynti kasvaisi.

Konsolipelaamisessa on varmasti monia muitakin asioita jotka ärsyttävät ja kaipaavat parannusta, mutta olisihan se elämä aivan turhan helppoa, jos kaikki vain toimisi.

Rock Bandissa rummut pärisee ja kitara laulaa

Erilaiset musiikkipelit ovat suosittuja ja Guitar Hero: World Touria pelattuani sen ymmärrän. Vaikka välillä kappaleiden rämpyttäminen on aikamoista tahkoamista, on siinä jotain koukuttavaa. Niinpä huomattuani Rock Bandin soittimien olevan tarjouksessa, piti sellaiset hankkia. Mukaan lähti myös Rock Band -peli, jolla rumpujen, kitaran ja mikrofonin -soitinpakettia voi hakata. Vielä jos löytäisi olohuoneesta sopivat paikat kaikille pelivälineille: parille kitaralle, rummuille ja ratille sekä polkimille.

Rock Band on maineeltaan hieman enemmän fiilispeli kuin Guitar Hero, joka vastaavasti painottuu enemmän suorittamiseen, joka kyllä myös näkyy. Rock Bandilla soittaminen on enemmän viihteellistä, vaikka suorittaminen siinäkin on tähtien ja pisteiden muodossa osana peliä. Kokonaisuutena molemmat soittopelit ovat aika lailla samalla viivalla ja kappaleita on enemmän tai vähemmän hyviä. Rock Bandissa on tosin parempi soittolista, kunhan kappaleet saa ensin soitettua auki. Soitinosastolla pelintekijät ovat kerrankin olleet pelaajien puolella, sillä sekä Rock Bandin että Guitar Hero World Tourin soittimet toimivat molemmissa peleissä, vaikka jotain eroja toiminnassa toki on.

Kitaran osalta Rock Bandin peliväline on selkeästi epätarkempi, koska strummista puuttuu naksahdus, ei lyönnin osumisesta saa samanlaista palautetta kuin Guitar Herossa. Toisaalta kitara on tällöin myös äänettömämpi ja enemmän ”kitaramaisempi”, jolloin voi keskittyä enemmän soittamiseen. Myös fretsit eli soitinnappulat ovat Rock Bandin kitarassa mielestäni heikommat, koska ne ovat koko kitaran kaulan levyiset ja turhan lähellä toisiaan. Etenkin sinisen ja oranssin napin kanssa on välillä ongelmia tuplapainalluksena. Kooltaan soittimet ovat yhtä suuria. Rock Bandin kitara on lisäksi varustettu piuhalla ja soitinpaketin mukana tuleekin virrallinen USB-jakaja soitinten liittämiseksi konsoliin. Onneksi pelisarjojen kitarat ovat yhteensopivat, sillä langattomalla Guitar Heron kitaralla kappaleiden soittaminen sujuu helpommin, vaikkakin rämpytyksen säestämänä.

Rummuista en ole Guitar Heron vastineita testannut, mutta ne muistuttavat enemmän oikeita rumpuja pelteineen, kun taas Rock Band luottaa neljään lautaseen. Hinnassa on toki hieman eroa, sillä Guitar Heron soitinpaketti maksaa yli kaksi kertaa enemmän. Rock Bandin rummut ajavat hyvin asiansa, vaikka soittaminen onkin aikamoista hakkaamista ja ääntä lähtee. Pitäisi ilmeisesti hieman hiljentää niitä laittamalla esimerkiksi vaahtomuovia rumpukapuloiden päähän. Netissä on myös ollut juttua, että rummut ja etenkin bassopedaali hajoaisivat herkästi, mutta tämä on ilmeisesti ensimmäisten erien ongelmia. Tiedä sitten, mutta ainakin kitara helisee jo uutena.

Laulu-osiota ei ole vielä tullut testattua, mutta kuulemma se on myös ihan hauskaa. Sujuisi varmasti paremmin muutaman pitkän huurteisen jälkeen.

Eivät erilaiset musiikkipelit pelaajista muusikkoja tee, mutta viihteellistä toimintaa se kuitenkin on, kuten asia on oivallisesti xkcd-stripissä kiteytetty. Ostoslistalle lähteekin Rock Band 2.

Rokkausta ja kitarasankaruutta Guitar Herolla

En ole kovinkaan musikaalinen ihminen, mutta pelaaminen on mukavaa ajanvietettä. Olin pidemmän aikaa harkinnut Guitar Hero -kitarapelin hankkimista Xbox 360:lle, mutta hieman ennen Vappua raaskin sen viimeinkin hankkia. Pohdin pitkään, että riittääkö pelissä vetovoimaa muutamaa soittokertaa enemmän ja sujuuko se soittaminen alkuunkaan. Onneksi epäilyt osoittautuivat turhiksi ja soittosessiot virkistävät hyvin iltoja ja viikonloppuja kandidaatintyön parissa.

Olisin halunnut ostaa Rock Band -pelin, mutta tarjonnan puutteessa piti tyytyä Guitar Hero IV: World Touriin. Rock Band olisi ollut juttujen mukaan hieman rennompaa soittamista, eikä niin suorittamispainotteista. Molemmat pelit ovat kuitenkin periaatteiltaan samanlaisia kitaranrämpytyspelejä, joissa on mahdollisuus soittaa myös bassoa ja lisäsoittimilla myös rumpuja ja laulaa. Itselleni riitti alkuun pelkkä kitaraosuus, vaikka rummut voisivatkin olla ihan kiintoisat.

Alkuun kitaran nappien painaminen ja ruudulla valuvien ympyröiden tahdistaminen tuntui hieman hankalalta, mutta pienen harjoittelun jälkeen oikea ajoitus alkoi löytymään. Jo muutaman biisin jälkeen sormet alkoivat löytää oikeat napit itsestään ja hieman vaikeammatkin yhdistelmät taipuivat. Keskivaikealla tasolla neljän napin kanssa perusvire löytyi helposti yli 90% osumatarkkuuteen, mutta vaikealla vaikeusasteella eli viiden napin kanssa soittaminen meni jo aikamoiseksi taituroinniksi. Opettaa arvostamaan oikeita soittajia ja unohtamaan sen kitaransoiton opettelun ajattelun.

Pelinä Guitar Hero IV: World Tour on kohtalaisen toimiva ja soittaminen on ihan mukavaa, vaikka parempia biisejä voisikin olla enemmän. Biisejä voi toki ostaa lisää verkosta, mutta hinnat ovat kohtalaiset järeitä. Kaupasta tarttuikin mukaan Guitar Hero III: Legends of Rock, joka oli jo ajautunut sopivasti alennuslaariin.

World Touriin verrattuna Legends of Rock on perusominaisuuksiltaan kuin uudempi versionsa. Onneksi sentään kitarataistelut on osattu muuttaa hieman inhimillisemmiksi World Tourissa, sillä Legends of Rockissa kitarataistelut ovat todella syvältä. Soittolistaltaan Legends of Rock on ehkä ”laadultaan” hieman tasaisempi, mutta molemmista löytyy valikoima hienoja biisejä. World Tourissa voi listalta tilulilutella muun muassa Bullet for My Valentinen Scream Aim Fire, Dream Theaterin Pull Me Under, Lacuna Coilin Our Truth, Nirvanan About a Girl ja Smashing Pumpkinsin Today. Legends of Rock tarjoaa vastaavasti Black Sabbathin Paranoid, The Rolling Stonesin Paint It Black ja Guns N’ Rosesin Welcome to the Jungle.

Musiikkipelit ovat edelleen kovassa nosteessa ja uudet versiot seuraavat toisiaan. Eli eiköhän sitä taas lisää soitettavaa voi puolen vuoden sisään noutaa alennuslaareista, joissa pelien hinnatkin ovat oikealla tasolla. Voisi lisäksi harkita myös jonkin tanssipelin hankkimista, ainakin alakerran naapurit arvostaisivat.

Esimakua Xbox 360:n uudesta kojelaudasta

Luin viime viikolla Joystiqista, että olisi mahdollista päästä testaamaan ennakkoon Microsoft Xbox 360:n marraskuun puolessa välissä julkaistavaa ”New Xbox Experience”:iä (NXE) eli käytännössä konsolin uutta kojelautaa ja sen muutamia uusia ominaisuuksia. Täytin siis asiaan vaadittavan Microsoft Connect -lomakkeen ja eilen sain sähköpostia, että NXE olisi asennettavissa.

Xbox 360:n uusi kojelauta onkin saanut jo hyvin palstatilaa Internetin uutissivustoilla muun muassa Engadgetissa, Gizmodossa ja Joystiqissa, joka esittelee uutta kojelautaa useilla videoilla. Uusi kojelauta on saanut positiivisen vastaanoton, mikä ei ole ihme, sillä se helpottaa huomattavasti Xbox 360:n ja Liven sisällön käsittelyä ja tuo mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia. Lisäksi uusi kojelauta on ulkoasultaan paljon nykyaikaisempi ja miellyttävämpi kuin aikaisempi.

Vanha Blade-kojelauta:

X0 Blade Dash X0 Blade Dash X0 Blade Dash
kuvat: activexbox.com

Uusi ”Nex Xbox Experience”-kojelauta:

X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash X0 NXE Dash

kuvat: engadget.com

Uusista ominaisuuksista mielestäni tärkein on mahdollisuus ”asentaa” peli konsolin kiintolevylle, jolta pelatessa latausajat nopeutuvat Microsoftin mukaan 30-50 prosenttia ja DVD-asema pysyy hiljaisena. Uutena tulevat lisäksi hieman Wii Mii-tyyliset avatar-ukot, joiden ulkoasua voi muokata haluamakseen ja lähinnä Amerikan markkinoille suunnattu Netflix-videopalvelu.

Testasin pelien asentamista kiintolevylle Fallout 3:lla, jonka asentaminen kesti noin kymmenkunta minuuttia. Tämän jälkeen kiintolevyltä pelatessa, ei DVD-asema hurahdellut ollenkaan ja latausajatkin olivat, luonnollisestikin, nopeutuneet hieman. Tietenkin, vaikka ajoittaisesta suihkumoottorin pyörittämisestä päästiinkin eroon, kuuluu konsolin hurina siltikin kohtalaisen äänekkäästi. MTV:n Multiplayerblog on vertaillut muutamien pelien käynnistymisaikoja DVD:n ja kiintolevyn välillä ja kiintolevy on 9-15 sekuntia vikkelämpi. Vertailussa olleet pelit veivät noin 6,6GB levytilaa.

Hieman harmillisesti Xbox 360:ssäni on vain 20GB:n kiintolevy, joten muutaman demon ja Fallout 3:n asentamisen jälkeen, sinne ei juuri muuta enää mahdukaan. Uudet Xbox 360 Pro:t ovatkin varustettu 60GB levyillä, joihin mahtuu useampikin peli.

Vaikka kojelauta uudistuikin pirteästi, jään edelleen kaipaamaan mahdollisuutta selata video- ja pelikauppapaikkojen ilmaista tarjontaa ja rajata kaiken maksullisen sisällön pois näkyvistä. Tältä osin Xbox Liven sisällön selaaminen on edelleen yhtä hankalaa kuin aikaisemminkin. Lisäksi, vaikka peli on mahdollista asentaa ja pelata kiintolevyltä, vaaditaan sen pelaamiseksi pelilevyn pitämistä konsolin DVD-asemassa. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

Yhteenvetona todettakoon, että Microsoft on kerrankin ymmärtänyt käyttäjien ja markkinan toiveet ja oikeasti toteuttanut positiivisen uudistuksen. Samaahan on ollut jo hieman nähtävissä Windows 7:n tihkuneiden tietojen osalta. Toki Xbox 360:ssä riittää vieläkin kehitettävää verrattuna Sonyn PlayStation 3:een, kuten nettipelaamisen vapauttaminen maksullisesta Gold-jäsenyydestä, kolmannen osapuolten peliohjaimien kuten Logitechin G25 tukeminen ja kiintolevyn vaihdon haluamakseen mahdollistaminen.

Wii ja kotipolttoinen sisältö: Homebrew Channel

Pelikonsolit ovat kuin tietokoneita kompaktissa ja käyttäjäystävällisessä paketissa ja muiden tietoteknisten laitteiden tapaan ovat loppupeleissä muokattavissa käyttäjän tarpeiden mukaan; halusi valmistaja sitä tai ei. Nintendon Wii ei tältä osin eroa muista kolmannen sukupolven konsoleista ja Wiille on mahdollista asentaa ja ajaa omia sovelluksia.

Homebrew Channel

Oman eli niin sanotun kotipolttoisen sisällön asentaminen Wiille on mahdollista hyödyntämällä Zelda: Twilight Princess -pelin ominaisuutta, jossa Twilight Hackin avulla suoritetaan sopivasti muokattu tallennus, joka aiheuttaa bufferin ylivuodon ja mahdollistaa halutun koodin ajamisen. Tällä keinolla Wiille asennetaan Homebrew Channel, jonka avulla voidaan ladata muistikortilla olevia sovelluksia.

Tietenkin aina on mahdollista, että Wiistä tulee tiiliskivi, joten Homebrew Channelin asentaminen on käyttäjän vastuulla.

Alkukesästä julkaistun Homebrew Channelin asentaminen Wiille on suhteellisen yksinkertaista WiiBrew-wikin tarjoamien ohjeiden avulla. Lyhyesti sanottuna, ensiksi muistikortille siirretään Twilight Hack, Homebrew Channel ja mahdollisesti jotain sovelluksia. Tämän jälkeen voidaan siirtää muistikortilta Twilight Hack Wiin muistiin ja Zelda: Twilight Princess -pelissä tallennusta hyödyntäen käynnistää Homebrew Channelin asentaminen. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen Wiin valikosta löytyy Homebrew Channel, josta muistikortilla olevia sovelluksia voidaan käynnistää ilman Twilight Hackin suorittamista. Tämän kaiken jälkeen, muistikortilta voidaan poistaa Twilight Hack ja Homebrew Channelin lataustiedosto.

Homebrew Channelin asennus on nähtävillä myös WiiHD:n tekemässä ”WiiHD’s Homebrew Guide pt1” -videossa, jossa myös pelataan Wiille portattua Quakea.

Wiille on tarjolla lukuisia kotikutoisia sovelluksia, pelejä ja demoja, joita voi asennella kätevästi Homebrew Browserin avulla tai kasaamalla valmis kokonaisuus Wii Pack Generatorin avulla. Listalta löytyy sovelluksia kuten Wii Linux, MplayerWii ja kaikenlaisia pelejä kuten ScummVM-pelit, WiiDoom, Snake, MahJongg Wii ja aikaisemmin mainittu Quake. Tässä kohtaa olisin lisäksi linkittänyt blogiin, jossa oli testailtu Homebrew Channelia ja sovelluksia, mutta kyseistä blogia ei näyttänyt enää olevan olemassa Internetissä, tai sen historiassa.

En ole vielä ehtinyt testaamaan kuin Homebrew Channelin sovelluspaketissa tulleita muutamia sovelluksia, mutta päälisin puolin Homebrew Channelin tarjonta on enemmän geek-arvoa kuin hyötyarvoa. Mutta eihän sitä tiedä, mitä kaikkea harrastajat saavat tulevaisuudessa toteutettua.

Päivitys, 15.10.2008:
The Daily WTF kertoo ”Anatomii of a Hack” -jutussaan, miten Wiin suojaukset ja Homebrew saatiin onnistumaan. Koko juttu eli Twilight Hackin ja Homebrew Channelin mahdollistamat tekniset ratkaisut kuulostavat aika uskomattoman yksinkertaisilta ja melkein jopa tarkoituksellisilta Nintendon kämmäyksiltä. No, ainakin harrastajat ovat tyytyväisiä.