Mac OS X Leopardin uudet ominaisuudet, joilla on merkitystä

Applen OS X Leopard tuo mukanaan useita enemmän tai vähemmän uusia ominaisuuksia ja Applen sivuilta löytyy listaus 300:sta uudistuksesta. Leopardista ja uusista ominaisuuksista saa hyvän kuvan Applen Mac OS X Leopard -opastusvideosta. Upouudet ominaisuudet löytyvät Applen sivuilta myös suomeksi selitettyinä ja kuvien kera. Suomeksi selitetty lista on myös siitä hyvä, ettei kaikkia uudistuksia ole mainittu, vaan vain ne, joilla on merkitystä. Myös Internetin-uutissivustoilla uudistusten käsittelyn ohessa on todettu, että kaikki uudet ominaisuudet eivät ole käyttäjälle niin merkitseviä.

Oikeastaan on hieman turhaa kerrata Leopardin uusia ominaisuuksia tässä, kun ne on kerta käsitelty selkeästi kuvien kera Applen-sivuilla, mutta menkööt ja yleisön pyynnöstä. Kaikkien uudistuksen käsitteleminen on kuitenkin erittäin turhaa, joten käyn läpi lähinnä omasta mielestäni kiinnostavia ominaisuuksia.

Upouutena ominaisuutena löytyy Time Machine, jolla voidaan varmuuskopioida Macin sisältö automaattisesti ja palata ajassa takaisin palauttamaan hävinnyt tai tuhottu tiedosto. Varmuuskopiointia voi rajoittaa haluamallaan tavalla ja se osaa keskeytyä ja jatkaa. Internetin mukaan Leopardin testiversioissa varmuuskopion pystyi tekemään langattomasti ja verkkolevylle, mutta nyt se ei ilmeisesti ole mahdollista. Tarvitaan siis piuhalla liitetty ulkoinen kiintolevy, joka taas ei ole niin kätevää. Time Machine sisältää kaikenlaisia hienouksia, joten kannattaa katsoa Applen opastusvideo asiasta.

Jo tuttuna, uutena, toiminnallisuutena löytyy Boot Camp ja Windowsin käyttäminen OS X:n rinnalla on nyt mahdollista ja helppoa. Mainospuheet mainostavat nopeutta ja täyttä toiminnallisuutta, mutta tiedä sitten. Myös tiedostojen kopioiminen Windowsin ja Macin välillä on mahdollista, mutta jostain syystä Leopard ymmärtää vain FAT32:sta eikä NTFS:ää, jolle kirjoittaminenkin on nykyään mahdollista. Windowsin käyttämiseksi löytyy nyt myös WHQL-sertifioidut ajurit iSight-web-kameralle, trackpadin rullaukselle ja näppäimistön valoille. Lisäksi tehtäväpalkista voi nyt käynnistää koneen takaisin OS X:ään ja muokkaan Boot Campin asetuksia.

Spaces tuo OS X:ään aikaisemmin erillisellä ohjelmilla aikaansaadut työpöydät, joille voi siirrellä ikkunoita mielensä mukaan. Ohjelmia voi määritellä käynnistymään tietylle työpöydälle ja kaikki työpöydät saa näkymään kerralla.

Quick Look lisää mahdollisuuksia tarkastella dokumentteja Finderissa, Mailissa ja Time Machinessa avaamatta ohjelmaa. Kätevää esimerkiksi Word- tai OpenOffice.org -dokumenttien kanssa.

OS X:n työpöydällä Dock on saanut uudistuksia lähinnä ulkoasuun liittyen, mutta lisäksi nyt on mahdollista muodostaa tiedostopinoja, jotka avautuvat vieterimäisesti.

”Leopardissa valmiina kaksi pinoa: yksi tiedostohauille ja toinen dokumenteille. Safarista, Mailista ja iChatista haetut tiedostot päätyvät automaattisesti tiedostohakupinoon, ja dokumenttipino on erinomainen säilytyspaikka esimerkiksi esitelmille, taulukoille ja tekstitiedostoille.”
– Apple

Tuntuu kohtalaisen turhalta ominaisuudelta, kun joskus ne tiedostot pitää kuitenkin lajitella kansioihin Finderin syvyyksiin.

Finder, eli windows-kielellä resurssienhallinta, on saanut lisätoiminnallisuutta sivupalkkiin ja kohteet on ryhmitelty kategorioihin aivan kuten iTunesin lähdeluettelossa. Lisäksi Cover Flow näyttää esikatselukuvan jokaisen tiedoston ensimmäisestä sivusta. Sivupalkki näyttää myös jaetut tietokoneet (lue Macit) ja klikkaamalla konetta, voi jakaa näytön kuvauksen perusteella hieman VNC:n tai Remote Desktopin tapaisesti. Finder näyttää nyt myös kohteen hakemistopolun ja tiedostoja voi vedellä eri polkuihin. Toivottavasti muun muassa piilotettujen tiedostojen esille tuominen on tehty helpommaksi kuin aikaisemmin.

Tekstinkäsittelyn puolella TextEdit, eli hieman vastaava ohjelma kuin Windowsin Wordpad, on saanut automaattisen tallennuksen ja kätevimpänä uudistuksena tuen OpenDocumentille (OpenOffice.org) ja Word 2007 -formaatille. Lisäksi tietenkin löytyy ominaisuutena muuttaa tekstilinkit klikattaviksi ja turhana ominaisuutena muuttaa lainausmerkit typerimmiksi versioiksi.

Terminal, eli Pääte, on saanut ominaisuudekseen kyvyn käyttää välilehtiä ja jakaa tai yhdistää ikkunoita välilehdiksi. Välilehtiä voi tietenkin myös siirrellä. Toivottavasti Terminaliin on saatu myös korjattua home/end-nappien toiminta, sillä muuten screenissä olevassa vimissä tekstin muokkaaminen on hieman hankalaa.

Preview, eli kuvien ja esimerkiksi PDF-dokumenttien katseluohjelma, on saanut uudistuksia muun muassa värikorjaus- ja kuvanmuokkausominaisuuksiin. Kätevin uudistus kuvauksen perusteella tuntuu olevan kuitenkin muistilaput, joita voi liittää PDF-dokumentteihin, jotka myös tallentuvat dokumentin mukaan. iCal-kalenteri on myös Preview:n tapaan saanut pieniä uudistuksia ja toiminnallisuuksista tapahtumien muokkaus ja tapahtumien määritteleminen ovat nyt juostavampia.

Sähköpostiohjelma Mail sisältää nyt HTML-muotoisia sähköpostipohjia, joilla voi kiusata vastaanottajaa. Ominaisuuksiin on lisätty myös To-Do-listat, RSS-syötteet ja viestien muotoilua. Taisi listassa olla jotain hyödyllistäkin, kuten kuvien selaaja ja sähköpostien arkistointi.

Leopardissa on myös mukana maailman nopein nopein selain, Safari.

Spotlight-hakutoiminto sisältää nyt muiden uudistustensa lisäksi sanakirja-toiminnallisuuden ja mahdollisuuden toimia laskimena.

Leopard uudistaa myös taustajärjestelmää ja tuo paljon pieniä uudistuksia. Graafiset toiminnallisuudet parantuvat uudistuneilla Core Animation, OpenGL ja Core Image Filters -ominaisuuksilla. Leopard on optimoitu kahdelle ytimelle ja tukee sulavasti sekä 64-bitin että 32-bitin ohjelmia, joten tehoa löytyy kuin pienestä kylästä. Kehitystä on tapahtunut myös kameratuen, tietoliikenneverkon ja tulostuksen saralla. TCP-paketit liikkuvat nyt automaattisesti tehokkaammin kuin ennen ja tulostinajureita voi yrittää löytää Software Updatesta.

Pienempiä tai itselleni toisarvoisia uudistuksia löytyy esimerkiksi osoitekirjasta, jossa osoitteen voi nyt klikata auki Google Mapsista ja Dashboardiin voi rakentaa widgetin web-sivusta, joka myös päivittyy. Elokuvia ja digitaalista mediaa voi katsella Front Row:n ja kaukosäätimen avulla nyt AppleTV-tyylisesti vaikkapa sohvalta television ruudulta.

iChat-pikaviestin on saanut Applen opastusvideon perusteella käteviä uudistuksia web-kameraan ja työpöydän jakamiseen liittyen. Viesti-ikkunat myös säilyttävät sulkemisen jälkeen aikaisemmat keskustelut ja ikkunoita voi kasata välilehdille. Ja tietenkin lisää hymiöitä ja varmasti vielä animoituja.

Lisäksi Leopardista löytyy mielestäni kätevä vieras-tunnus, joka tyhjenee aina uloskirjautumisen yhteydessä. Nyt myös ei-aktiivisia ikkunoita voi nyt skrollata, joka onkin Linuxista tuttu näppärä ominaisuus. Ainakin KDE osaa, Gnome ei tainnut. UNIX®-sertifikointi löytyy Single UNIX Specification (SUSv3) ja POSIX 1003.1 -määritysten mukaan.

Tietoturvallisuuden osalta uudistuksia löytyy sieltä sun täältä, mutta ei mitään järisyttävää. Palomuurilla voi nyt estää sisääntulevaa liikennettä, mutta jostain syystä ulospäin menevän liikenteen estämistä ei ole lisätty.

Eikä tässä vielä kaikki. Uusia toiminnallisuuksia ovat saaneet myös AppleScript, Automator, Dashcode, DVD Player, Dictionary, Fonts, Instruments, International, Parental Controls, Photo Booth, Screensavers, Universal Access ja Xcode3, mutta ne eivät ole kovinkaan mainitsemisen arvoisia. Myös Applen (puheiden mukaan ylihinnoiteltu ja aikaisemmin kohtalaisen turha) .Mac-palvelu oli saanut ihan järkeviä käyttökohteita etenkin useamman Macin omistajille.

OS X:n uusi versio tuo mukanaan kaikenlaista, mutta suurilta osin uudet ominaisuudet eivät ole mullistavia, mutta osaltaan hiovat käyttöjärjestelmän kokonaisuutta ja tuovat esimerkiksi Time Machinen kanssa käteviä toiminnallisuuksia. Kun jo hyvän käyttöjärjestelmän paranneltu versio on hinnoiteltu 129 euroon ja viiden käyttäjän perhepaketti 199 euroon, on se järkevä ellei jopa pakollinen ostos.

Leopardista löytyy jo arvosteluita USA today, Wall Street Journal ja New York Times -lehdistä, joista Gizmodo on tehnyt lyhyen yhteenvedon. Myös MacWorldista löytyy hyvä arvostelu ja Engadget on tehnyt vertailutaulukon Leopardin ja Vistan ominaisuuksista.

Applen Leopard lokakuun lopussa

Internetin uutissivustoilla on uutisoitu pitkin vuotta Applen uudesta Mac OS X -käyttöjärjestelmästä, sen ominaisuuksista ja julkaisupäivästä. Eilen Apple viimein julkisti Leopardin ilmestyvän ensi perjantaina 26.10. Käyttäjäystävällisesti Leopardista on tarjolla vain yksi täydellinen versio, joka maksaa tutut 129 euroa. Microsoftin kannattaisi ottaa Applesta mallia miten käyttöjärjestelmät hinnoitellaan. Oman Leopardinsa voi laittaa ennakkotilaukseen Applen verkkokaupasta, jolloin se toimitetaan ilman toimituskuluja.

Leopardissa on yli 300 uutta ominaisuutta ja kehitysversioiden perusteella Leopard ei näyttäisi olevan Vistan kaltainen floppi. Laitteistovaatimukset ovat maltilliset, mutta vaikka 1,33 GHz G4-prosessorilla varustettu iBookini täyttääkin uuden OS X:n vaatimukset, taitaa se silti jäädä hankkimatta. Tiikeri palvelee nykymittapuilla hieman alitehoista iBookkia ihan riittävästi.

Pitäisi melkein laittaa iBook myyntiin ja katsella toisesta pöytäkoneesta luopumista ja Leopardilla varustetun Macbookin hankintaa.

Mac Pro Mini -kotelomuokkaus

Maciin liittyviä kotelomuokkauksia näkee hieman harvemmin PC-maailmaan verrattuna, sillä hyvää on vaikea lähteä parantamaan. Macin kotelot ovat jo lähtökohdiltaan elegantteja, mutta koska pieni on kaunista, paketoi japanilainen ”Power Mac G5 Cube” -modifiointi Macin hieman pienempään versioon alumiinisesta Mac Pro-kotelosta. Tyylikästä, eikö?

Pienoiskokoiseen Mac Pro -koteloon ahdetusta koneistosta ei ole tarkempaa tietoa, mutta on luultavammin G4- tai Mac Mini -sarjaa. Pienessä, kooltaan 180mm x 240mm x 184mm (L x K x S) olevassa kotelossa, on lämmöntuotto pidettävä alhaisena. Harmittavasti kotelomuokkauksesta ei ole juuri enempää tietoa ja japanikin on jäänyt opiskelematta.

Kotelosta löytyvät flickr-kuvat on otsikoitu lööppityyliin ”Mac Mini 2008”, mutta vaikka kotelo on tyylikäs, ei se kyllä Mac Minille pärjää. Kenties sopiva paketointi kokoonpanolle Mac Minin ja iMacin väliin. Mac Pro Mini kenties?

mac pro mini mac pro mini mac pro mini mac pro mini

Mac OS X ja ruudunkaappausten ottaminen

Mac OS X:ssä erilaisten ruudunkaappausten (eng. screenshots) ottaminen on erittäin yksinkertaista vain muutamalla napin painalluksella. Ei Windowsin monimutkaista tapaa ensin painaa ”Print Scrn”, jonka jälkeen pitää vielä liittää kuva leikepöydältä kuvankäsittelyohjelmaan ja tallentaa kuva haluttuun muotoon. OS X:ssä koko operaatio hoituu painamalla ”cmd + 4” ja ruudunkaappaus tallentuu PNG-muotoon työpöydälle.

Ruudunkaappausten ottamiseen on myös erilaisia vaihtoehtoja (cmd-nappi eli ns. Omena-nappi):

cmd + Shift + 3 Kaappaa koko ruutu ja tallenna tiedostoon
cmd + Control + Shift + 3 Kaappaa koko ruutu ja kopioi leikepöydälle
cmd + Shift + 4 Kaappaa valittu alue ja tallenna tiedostoon
cmd + Control + Shift + 4 Kaappaa valittu alue ja kopioi leikepöydälle
cmd + Shift + 4 ja välilyönti Kaappaa ikkuna, valikko, ikoni yms ja tallenna tiedostoon
cmd + Control + Shift + 4 ja välilyönti Kaappaa ikkuna, valikko, ikoni yms ja kopioi leikepöydälle

Ruudunkaappausten ottaminen on siis yksinkertaista. En tosin itsekään tiennyt, että painamalla vielä välilyöntiä, kursori muuttuu kameraksi, jonka jälkeen on helppoa kaapata yksittäinen ikkuna. Itse kursoria ei ruudunkaappaus tallenna, vaan sitä varten voi käynnistää Applen Grab -työkalun, jolla voi ottaa myös ajastettuja ruudunkaappauksia.

Ruudunkaappauksia voi ottaa myös komentorivin ”screencapture” -komennolla, jonka voi yhdistää esimerkiksi AppleScript-kikkareeseen tyyliin do shell script "screencapture ~/Desktop/screenshot.png".

MacRumors:Guides ”Taking Screenshots in Mac OS X” neuvoo lisäksi miten vaihdetaan ruudunkaappauksen tallennusformaatti ja mainitsee muutaman suositun ruudunkaappaus-ohjelman.

Testissä OS X:n Safari 3 Public Beta

Nykyään iBookin käyttäminen jää hieman vähemmälle ja Safari 3:n testauskin on jäänyt. En ole aikaisemmin juurikaan käyttänyt Safaria OS X:ssä, koska selain ei ole ollut Firefoxin ja Operan tarjonnan suhteen mielestäni kilpailukykyinen. Olikin siis aika testata Safarin uutta painosta ja miettiä, josko Safarista olisi sittenkin kunnon selaimeksi. Uusin painos Safari 3 Public Beta -versiosta kirjoitushetkellä oli 3.0.2.

Safari 3 Public Beta alkoi hieman heikosti, kun Windows-versiossa oli suuria ongelmia toimivuuden suhteen ja ainakin Suomi-lokalisoinnilla, näyttää Web-sivun tekstejä. Ongelmat kuitenkin korjattiin suhteellisen nopeasti, mutta PR-tappio oli jo ansaittu. Hieman koomisesti maailman parhaimmaksi ja nopeimmaksi mainostettu selain hyytyi jo ensimetreillä, kuten asiasta aikaisemmin kirjoitinkin. Ilmeisesti OS X:llä uusin Safarin Beta toimi alusta alkaen suhteellisen hyvin.

Safari and volume requirements

Safari 3 Public Beta asentuikin OS X:lle pienen alkuhämmennyksen jälkeen normaaliin tapaan kliksutellen ja uudelleenkäynnistyksen kanssa. Ensiyrittämällä tullut ”This volume does not meet the requirements for this update” -ongelmakin selvisi Apple Support -foorumin ”Safari 3 Public Beta for Mac” -keskustelun avulla. Safarin aikaisemman version piti sijaita ”Applications”-hakemiston juuressa, eikä alihakemistossa. Ilmeisesti asennuksessa riittää vielä hiottavaa.

Selaimena Safarikaan ei ole aivan valmis paketti, vaan Firefoxin tapaan suorastaan vaatii avukseen erilaisia lisäosia. Tosin uusimman painoksensa myötä hieman vähemmän. Safarin virittelyyn on Jon Hicks luonut mainion Pimp my Safari -sivuston, josta voi helposti tarkastella erilaisia lisäosia. Lisäosia ei ole tarjolla aivan yhtä paljon kuin Firefoxille, mutta tällä kertaa laatu ilmeisesti korvaa määrän. Firefoxille onkin aivan liikaa lisäosia.

Pimp My Safari -sivuston mukaan ainakin Saft ($12), SafariStand (ilmainen) ja Pith Helmet (mainosten estäjä, $10) olisivat ”ne lisäosat”. Omaan listaan lisäsin heti Forget Me Not -lisäosan, joka tarjoaa muun muassa suljettujen välilehtien uudelleenaukaisun. Lisäosien maksullisuus osoittaa hyvin PC-maailman ja Mac-maailman ideologisia eroja: ”mulle kaikki ilmaiseksi” vs. ”hyvästä kannattaa maksaa ja tukea tekijää”. Kyseiset lisäosat tosin jäivät asentamatta. Verrattuna Firefoxin lisäosien asentamiseen, oli ainakin SafariStandin asentaminen tehty hieman turhan monimutkaiseksi, joka pätee ilmeisesti myös muihin lisäosiin.

Suomenkielinen oikoluku, joka samalla tuo oikoluvun myös muille sovelluksille, jotka osaavat käyttää käyttöjärjestelmän oikolukupalvelua (mm. Mail, TextEdit ja iChat), hoituu perinteisesti Soikon avulla. Verrattuna Firefoxiin, on oikolukukielen vaihtaminen tehty hieman hankalammaksi, jos välillä tarvitseekin englanninkielistä oikolukua.

Lisäosat asennettuna Safari on kuten muutkin nykyaikaiset selaimet. Kohtalaisen hajuton ja mauton, käyttäjän selaustarpeet tyydyttävä ja riittävät ominaisuudet tarjoava selain. Pohjimmiltaan selaimen merkitys surffauksessa nykyaikaisilla selaimilla on tekniseltä osaltaan pieni (poislukien IE), mutta tunnepuoleltaan merkittävä. Safarin sivut lupaavat kaikenlaista, pääasiassa jo muista selaimista tuttuja ominaisuuksia, ja oikeastaan en näe Safarissa mitään ylivertaista muihin selaimiin verrattuna.

Safarissa on kuitenkin käteviä ominaisuuksia. Välilehtien hallinta oli näppärää, sisäinen haku oli selkeä ja istunnon hallinta oli toteutettu kätevästi (esim. suljetun selaimen välilehtien aukaisu). Samoja ominaisuuksia kuin muissakin selaimissa, mutta toteutettuna hieman paremmin. Lisäksi Safari tietenkin sulautuu OS X:n ulkoasuun paremmin kuin muut selaimet. Jokaisessa selaimessa on omat hyvät ja huonot puolensa ja selaimen valinta onkin siis lähinnä mielipidekysymys, josta voi aina kiistellä.

Lopputuloksena nopean testin jälkeen sanottakoon, että Safari 3 tarjoaa jo paremman vastuksen Firefoxin ja Operan asettamille vaatimuksille ja kyllä nyt Opera sai väistyä Safarin tieltä. Operassa on kyllä mahtava ”Page Zoom” -toiminto, joka on erittäin näppärä iBookin pienelle 1024×768 -näytölle. Samanlainen ”Page Zoom” löytyy myös hieman yllättäen IE:stä, mutta ei Firefoxista taikka Safarista. Kehitettävää siis riittää.

Linkit: Ohjelmia Macille

Polar Clock -näytönsäästäjä: hieman erilainen kello

Pixel Breakerin Polar Clock -näytönsäästäjä on idealtaan ovela: ajan eteneminen on esitetty väriävaihtavilla, ympyrää kiertävillä palkeilla. Pixel Breakerin sivuilla voi testata flashilla toteutettua kelloa ja ladata näytönsäästäjän Mac OS X:lle.

Polar Clock v2 -näytönsäästäjä on saatavilla Mac OS X:n lisäksi myös Windowsille ja on hieman erilainen kuin alkuperäinen idea.

Näytönsäästäjänä Polar Clock on hieman turhan staattinen verrattuna perinteisiin ympäri ruutua vaeltaviin näytönsäästäjiin, mutta ideana toimiva.