Rennompaa MTB-Enduroa Ride More Cupin avauksessa Mielakassa

MTB-Enduron SM-sarjan avauksen jälkeen Messilästä suunnattiin heti seuraavana viikonloppuna Kouvolaan ja Mielakan Bike Parkkiin, jossa ajettiin hieman rennompi Ride More Cupin avauskisa. Viime vuoden tapaan aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, lämmintä riitti lähemmäs 25 astetta ja radat olivat pölyisen liukkaita ja nopeita. Kisaan starttasi kaikkiaan 128 kuskia, jotka ajoivat kuuden erikoiskokeen sisältävän kierroksen kahdesti. Oma ajo alkoi Mielakassa löytää muotonsa, kiitos muutaman Bike Park -päivän ennen kisaa, ja lopputuloksissa olin Yleisessä-sarjassa sijalla 5 ajalla 13:14.57 (+0:50.66). Ajo tuntui paremmalta kuin viime viikonloppuna Messilän kisassa, jossa vauhti antoi odottaa itseään.

Ride More Cup Mielakka (kuva: Black Sheep Design)

Ride More Cupin kisat ovat yksipäiväisiä ja pätkät ehtii ajamaan kisapäivän aamuna, kun startti on vasta iltapäivällä. Kävin kuitenkin ajamassa radat läpi myös lauantaina, joka antoi tarvittavaa tuntumaa vauhdikkaaseen ajoon. Tällä kertaa kisaradalla ei ollut mukana GoPro:ta, mutta treeneistä tallensin kaikki paitsi 4 ek:n. Videot löytyvät Youtubesta Finnish MTB Enduro 2018 -listalta.

Mielakan Bike Parkissa oli bermeillä kokoa (kuva: Tomi Saksa Photography)
Mielakan Bike Parkissa oli bermeillä kokoa (kuva: Tomi Saksa Photography)

Mielakan Bike Park tarjosi hyvät puitteet rennomman Ride Moren Cupin kisalle. Hissit veivät kuskit mäennyppylän päälle lukuun ottamatta kahta poljettavaa kertaa per kierros. Naiset lähtivät tällä kertaa ennen miehiä ja numerolla 18 lähtiessä ei jonoja ollut hississä eikä erikoiskokeiden lähdöissä. Treenipäivä ja kisapäivä sujuivat lähes ongelmitta, mutta lauantaina katkesi vaihdevaijeri ja kisapäivänä kolmanneksi viimeisen erikoiskokeen lopussa suoravetopinna irtosi. Onneksi yhtä pinnaa ei näköjään vain 28 pinnaa sisältävä kiekko kaipaa, joten loput kaksi erikoiskoetta ajettiin hieman kevyemmällä pyörällä.

Ajaminen maistui hyvältä sekä treeneissä että kisassa ja tällä kertaa tuntui, että se tuttu ”ragemode” löytyi. Kisasta löytyy Strava-jälki, joka kertoo dataksi 15.05 km, 1:38:54 tuntia, 666 nousumetriä, 190 maksimisykkeet ja 143 keskisykkeet. Vielä hieman tuli himmailtua polkuosuuksilla, eikä työnnettyä mutkaan asti ja rinneosuudet bermeineen olivat edelleen hieman hankalia.

Vaihdevaijeri vaihtoon

Suoravetopinnat tippuvat

Bike Parkissa kulkeneiden erikoiskokeiden liukkautta kuvaa hyvin seuraava video erikoiskokeelta 5 ja 3:

Kannattaa katsoa Ride More Cup Mielakan virallinen kisavideo, joka kuvaa miten nautinnollista ajamista Mielakka kuskeille tarjosi. Uusilla metsäerikoiskokeilla sai työntää kunnolla pehmeähköä polkua pitkin ja Bike Parkin reiteillä tuntui vauhdin huuma yrittäen pitää pyörä pölyisen ja soraisen radan uomassa.

Aurinkoa ja vauhdikkaita reittejä (kuva: Black Sheep Design)
Aurinkoa ja vauhdikkaita reittejä (kuva: Black Sheep Design)

Kisaan starttasi kaikkiaan 128 kuskia ja Miesten-sarjassa oli 74 ajajaa. Tulokset:

Miehet:

  • 1. Nyman Santtu Focus Enduro team Larunpyörä 12:23.91
  • 2. Pellinen Henri Whyte Team Finland / IU 12:32.84 +0:08.93
  • 3. Veikkolainen Kari Korska / Pivot 12:58.56 +0:34.65

Naiset:

  • 1. Mononen Anni Ride More Pivot 15:56.58
  • 2. Luukkonen Anne MTBCF / EBA ry / @anon.mtb 17:00.21 +1:03.63
  • 3. Alber Kadi 17:37.25 +1:40.67

Kisassa ajettiin kuusi erikoiskoetta kaksi kertaa ja oma ajo pysyi tasasena molemmilla vedoilla. Loppuajalla 13:14.57 (+0:50.66) sijoittui Yleisessä sarjassa sijalle 5.

  • 1. kierros; 1: 1:16.31 (6th); 2: 1:31.27 (4th); 3: 0:58.04 (13th); 4: 0:51.78 (10th); 5: 1:13.54 (4th); 6: 0:45.36 (11th)
  • 2. kierros; 1: 1:17.00 (5th); 2: 1:31.90 (3rd); 3: 0:57.45 (8th); 4: 0:51.90 (12th); 5: 1:15.02 (7th); 6: 0:45.00 (11th)
Ride More Cup Mielakka: erikoiskokeet
Ride More Cup Mielakka: erikoiskokeet

Kisaratoina tänä vuonna toimivat pääosin uudet reitit ja viime vuonna ajetuista radoista sellaisenaan ajettiin 3 ja 4. Kisan aloitti Kinttupolku (1), joka tarjosi alussa bermiä ja jyrkkää off-camber mutkaa ja keskivaiheen jälkeen runtattiin metsäpolkuosuudella. Retkeilyreitti (2) kurvasi alun bermien ja laituridropin jälkeen metsään ja polkuosuudella tykittäesä yritettiin muistaa mutkitteleva reitti. Kolmen mutkan Moottoritie (3) oli tuttu viime vuoden kisasta, mutta nyt alun tuplattava hyppy oli liputettu pois. Nopeaa tykitettävää baanaa. Ratakisko (4) mutkitteli viime vuoden tapaan takarinteessä siirtyen lyhyelle metsäosuudelle ennen maalia. Ehkä kisan hauskin rata oli Vuoristorata (5), jossa alun off-camber mutkien jälkeen tiputettiin metsään ja runtattiin aivan uutta polkua ylös, alas mutkitellen kohti lopun pientä droppia. Viimeinen erikoiskoe oli Sakkorysä (6), jossa pääsi nauttimaan isoista bermeistä ja eturinteeseen liputetuista off-camber mutkista.

Kaikenkaikkiaan kisa tarjosi kaikille jotain ja erikoiskokeet olivat nautinnollisia ajaa. Kiitoksia kisaorganisaatiolle hyvästä kisasta!

Radan varrella näkyi paljon valokuvaajia ja heidän otoksiaan löytyy muun muassa:

Ek:n lähdössä oli hyvä vaihtaa kuulumisia
Ek:n lähdössä oli hyvä vaihtaa kuulumisia

Parin viikon päästä kilpailut jatkuvat SM-sarjan osalta Sappeella ja toinen Ride More Cupin osakilpailu ajetaan 8.7. Kokonniemessä.

Mutarallia Ride More Cupin päätöskisassa Kokonniemessä

Maastopyöräenduron kilpailukausi päätettiin Ride More Cupin osalta Porvoon Kokonniemessä 17.9., jossa reitit kiersivät osaltaan Bike Parkin tuttuja 1 ja 2 -linjoja ja lisäksi nyppylän taakse oli linjattu oivia metsäpätkiä. Nyt oli hyvä tilaisuus hakea ajotuntumaa viikon päästä siintänyttä Sappeella ajettavaa SM-sarjan viimeistä osakilpailua. Alkusyksy oli ollut sateinen ja se näkyi myös Kokonniemessä, jossa etenkin Bike Parkin erikoiskokeet tarjosivat märkää savea ja metsässä märät ja multaiset juuret toivat oman jännityksensä kilpailun kulkuun. Porvoossa ajettu kisa oli omalta osaltani ensimmäinen kunnon rykäisy sitten Levillä ajetun SM-sarjan osakilpailun, jossa loukkasin säären pusikossa piilossa olleeseen kantoon. Seitsemän viikon ajotauko näkyi ajovarmuudessa ja vauhdissa, vaikka muuten pyörä tuntui kulkevan ihan mukavasti. Lopputuloksissa 13. (+01:17) sijaan ei voi olla tyytyväinen, vaikka odotettavaa se loppukauden treenimäärällä olikin.

Ride More Cup: Kokonniemi (kuva Joel Rossi)

Ride More Cup: Kokonniemi

Porvoon Kokonniemi tarjoaa pääkaupungin lähellä hyvät treenimaastot enduromaastopyöräilyn harrastamiseen ja onkin Tornikeskuksen ja Sappeen lisäksi yksi niistä paikoista, joissa on tänä vuonna tullut ajettua enemmän kuin kerran. Reittejä löytyy helposta bermipätkästä kunnon alamäkijyräämiseen ja hyppyihin, joten lajin kirjo tulee hyvin esille. En tosin ollut aikaisemmin edes tietoinen, että myös mäen takana lähtee reittejä, jotka ovat vielä parempia lajinomaisia harjoitteita, kuin laskettelurinteessä olevat.

Ride More Cupin päätösosakilpailussa ajettiin monipuolisesti Kokonniemen tarjontaa, jättäen vaativimmat alamäkireitit pois. Aamupäivällä oli aikaa kiertää kaikki reitit läpi ja ajoinkin ne kahdesti, jolla sai hieman takaisin hukassa ollutta ajotuntumaa. Samalla pyörä ja ajovarusteet saivat mukavan mutakuorrutteen. Varsinainen kisa alkoi klo 14 ja maalissa oltiin pari tuntia myöhemmin. Kokonaisuutena noin 10 minuutin kilpailu tarjosi hauskaa ajamista, joskin hissijonot muodostuivat suhteellisen pitkiksi, kun kaikki 150 kuskia oli päässyt reitille. Erikoiskokeita oli viisi, joista jokainen ajettiin kahteen kertaan. Kaikkiin siirtymiin sai käyttää hissiä.

Ride More Cup, Kokonniemi

Kilpailu aloitettiin Bike Park -osuudella, kun ensimmäinen erikoiskoe kulki käytännössä samaa reittiä kuin normaali 2.-reitti. Savisella rinnepätkällä sai olla tarkkana ja lopun nurmikko-osuudella otin tyhjät pois kyntäen kyljelläni noin 4 sakkosekunnin arvoisesti. Siitä oli hyvä jatkaa toiselle erikoiskokeelle, joka aloitti kisan metsäosuuden. Erikoiskokeet kaksi ja kolme sisälsivät aika lailla samanlaista kalliota, juuria ja puiden välissä rullailua, ja neljäs pätkä viimeisteli metsäosuuden hieman vauhdikkaammalla runttaamisella. Kierroksen päätti viides erikoiskoe, joka oli sama kuin Bike Parkin 1. -reitti, mutta hyppyosuudet poistettuna. Kaiken kaikkiaan nautittavaa ajamista, eikä savinen, märän multainen ja liukas keli juurikaan haitannut ajofiilistä.

Oma ajo tuntui lopulta seitsemän viikon ajotauosta huolimatta kulkevan ihan kohtalaisesti, mutta tauko näkyi ajovarmuudessa ja sitä myöten vauhdissa. Sykkeet olivat mittarin yläpäässä ja juurakoissa oli havaittavissa varovaista laahaamista. Mutta se täytyy kyllä todeta, että jälleen kerran ajaminen ei ollut ainakaan kannustuksesta kiinni. Spirit of Enduro, eli Zemppimies oli jälleen radan varressa kannustusjoukkojen kärkihuutajana ja ääntä lähti sillä volyymilla, että koko metsä raikui. Pitänee kaivaa GoProsta pätkiltä kuvaamani videot näytteeksi, miten kannustamista pitää hoitaa :)

Kokonniemessä oli kannustus paikallaan

Kokonniemen herruuden lopputuloksissa vei odotetusti Jarmo Valtonen ajalla 0:10:38, 17 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Miika Oinoseen, ja 2 sekunttia myöhemmin kolmanneksi kurvaili Kari Veikkolainen. Naisissa voittoon ajoi Kaisa Härkönen, toiseksi Suvi Vacker ja kolmanneksi Hanna Soinila. Jälkipelejä voi harrastaa EK-aikoja tutkailemalla. Omasta kisasta ei paljoa jäänyt kerrottavaa, kun loppukesän treenitauko ja löysäily toi lopulta 13. sijan, 1 min 17 s voittajasta jääden. Toisaalta, tulos oli tällä treenimäärällä ihan odotettava ja osoittaa, että lajinomaista treeniä ja Bike Parkissa vauhdin hakemista pitää tehdä läpi kisakauden aktiivisesti.

Ride More Cup oli kauden piristys SM-sarjan osakilpailujen välissä ja tarjosi hieman rennompaa, mutta silti kunnon kisaamista lähialueen maastoissa. Mielakka tarjosi kauniin kesäisen sään lisäksi erinomaisia Bike Parkin ja metsäpätkien yhdistelmää, Fiskarissa ajettiin mutaisessa polkumaastossa ja Kokonniemi kruunasi cupin syksyisen lämpimässä ja mutaisessa kelissä. Harmillisesti en päässyt ajamaan Fiskarsiin, joten kaikkien kisojen ajaneiden kesken arvotusta pyörästä ei tarvinnut jännittää. Toivottavasti vastaavasta rennosta kisasarjasta saadaan nauttia myös ensi kaudella.

Kauden toinen mutaralli