N95 ja Share Online -linkin poistaminen

Nokian puhelimet eivät juuri intohimoja herätä, jonka osoituksena tämä kirjoitus on vain vajaat pari vuotta myöhässä. Enemmänkin muistiinpano itselle, jos vajaat kolme vuotta vanhaa luuria pitää vielä joskus uudestaan asennella.

Leikin viime viikolla ajankuluksi Nokian Ovi Suiten kanssa ja huomasin, että N95:lle oli aikoja sitten (joulukuussa 2008) julkaistu ohjelmistopäivitys. Nokian Laiteohjelmiston päivityksen tietojen mukaan N95:lle oli saatavilla ohjelmistojulkaisu 35.0.002, joka toisi muun muassa parannetut soittimen soittolistat, parannetun Nokia Musiikkikauppa ‑sovelluksen, upotetut N-Gage-pelit, päivitetyn Kartat 2.0 ‑sovelluksen ja tuen Flash Lite ‑versiolle 3.0. Eli eipä juurikaan mitään tarpeellista, mutta voisihan sen asentaa.

Todellisuudessa ohjelmistopäivityksen versio oli 31.0.017 ja asentui nätisti 21.0.016 ohjelmistoversion päälle. Tätä ennen olin tosin taistellut tovin Ovi Suiten ja USB-kaapelin kanssa, joka talttui Ovi Suiten uudelleenasennuksen ja muutaman koneen uudelleenkäynnistyksen jälkeen.

Suurimpana ”uudistuksena” ohjelmistopäivityksen jälkeen näkyi aktiivisessa valmiustilassa ”Share Online”-linkki, jonka takaa löytyi Flickr, Ovi ja Vox -palvelut. Eikä tietenkään mahdollisuutta poistaa tuota linkkiä valmiustilasta (kuten ei muitakaan valmiustilan linkkejä). Kuulemma Share Online 4.3 -versiossa se olisi mahdollista, mutta sitäpä ei ollutkaan saatavilla vanhemmille S60 3rd Edition, Feature Pack 1 -laitteille kuten juuri oma N95:n. Kiva kiva.

Onneksi tässäkin asiassa ratkaisu löytyy Internetistä ja lukemalla hieman foorumeita sain selville, että kyseisen linkin poistoon on muutamia vaihtoehtoja: luurin häksäys, Share Onlinen (SO) beta-version asennus ja poisto. Häksäämällä onnistuisi ilmeisesti myös muiden linkkien eli haun, kalenterin ja WLAN-haun poistaminen, mutta jos nyt edes tuon SO:n saisi pois kalenterilta tilaa viemästä.

Tuumasta toimeen ja Helioportin Nokia Users -foorumilla kirjoittamia ohjeita seuraamaan:

  1. Lataa SO_3.0_N95_Upgrade.SIS-tiedosto Nokian Beta Labsista. (Helioportin ohjeissa toimimaton linkki RapidShareen)
  2. Sulje Aktiivinen valmiustila: Työkalut > Asetukset > Yleiset > Muokkaus > Valmiustila > Akt. valm.tila
  3. Asenna SO_3.0_N95_Upgrade.SIS
  4. Sulje ja käynnistä puhelin uudestaan uusia asetuksia varten
  5. Mene Työkalut > Sovell. hall. ja poista Share Online
  6. Laita aktiivinen valmiustila takaisin päälle ja nauti

Yllä kuvattu prosessi tuntui toimivan ja Share Online -linkki katosi aktiivisesti valmiustilasta. Tuli kyllä ihan Apple-käyttäjämäinen fiilis, kun laite- ja sovellustoimittaja kuvittelee tietävänsä paremmin, miten käyttäjät haluavat laitteitaan käyttää. Ainiin, Apple-käyttäjä olenkin.

Macbook ja kiintolevyn ääntely

Alkaa jo hieman usko teknologiaan loppumaan, kun uusi kiintolevy jatkoi kliksutteluaan siitä mihin entinen levy jäi. Klik… klik… klik.. ja smartctl -a /dev/disk0 | grep Load_Cycle_Count arvo jatkoi vaan kasvamistaan. 22 tuntia levy käynnissä ja 814 sykliä kasvaen muutamalla per minuutti. Ei hyvä, ei todellakaan. Seagaten levyille kerrottuna raja-arvona 600 000 sykliä lähestyisi samalla tahdilla pelottavan nopeasti.

Ongelma ei kuitenkaan ole uusi ja Google tarjosikin syyksi kiintolevyn yliaggressiivisen energiasäästön, joka siis laittaa lukupäät parkkiin turhan tiheästi. Ongelma esiintyi alkuun Seagate Momentus 7200.4 GFO levyllä, joka lopulta äityi ääntelemään enemmänkin ja jumitti konetta parin sekunnin katkoin, mutta jatkui myös uuden Western Digital Scorpio Blue (WD5000BEVT) levynkin osalta ensin hitaammin, mutta kiihtyvällä tahdilla. Voi vitjat, mitä teknologiaa.

Ratkaisuna on levyn energiasäästön säätäminen vähemmän aggressiiviseksi, joka onnistuu esimerkiksi hdparm-ohjelmalla Linuxissa, mutta eihän Macille tietenkään sitä löydy. Onneksi asetusten muuttaminen onnistuu hdapm-ohjelmalla, joka on OS X:lle tehty komentorivityökalu energiasäästö (APM) tasojen asettamiseksi.

Ja kas, hdapm disk0 max -komennon jälkeen levyn kliksuttelu loppui täysin. Nyt vielä hdapm-binäärin sijoitus /usr/local/bin ja hdapm.plist -tiedoston sijoitus /Library/LaunchDaemons -hakemistoon ja ratkaisu ongelmaa oli valmis. Nyt asetus pitäisi määräytyä aina käynnistyksessä ja sen voi tarkistaa Consolesta, josta pitäisi löytyä rivi ”Setting APM level to 0xfe: Success”.

Nettikeskusteluiden perusteella ei oikein saa selvää, onko ongelma Applessa (Late 2008 Macbook) ja itse päivitetyn levyn firmwaren epäsopivuudessa vai missä, mutta tärkeintä on, että ongelma on ainakin tältä erää toivottavasti ratkaistu. Samanlaista ja äänekkäämpääkin ongelmaa Apple korjasi Mid 2009 Macbook Pro:n levyjen osalta, mutta Apple Discussions -palstan juttujen perusteella ongelma koskettaa kaikkia itse päivitettyjä levyjä, joissa ei ole sisällä Applen firmwarea ja ongelma olisi EFI:n versiossa 1.7.

Seagate Momentus -levyn osalta oli lisäksi ”ongelmana” OS X:n Sudden Motion Sensorin ja levyn G-Force Protectionin yhteistoiminta, jota uumoiltiin ongelman lähteeksi, mutta pmset -a sms 0, eli sensorin poiskytky ei naksutteluun vaikuttanut. Nyt uudessa WD:n levyssä ei omaa putoamissuojaa ole, joten sensorin voi taas kytkeä päälle.

Tämäkin viesti voidaan lukea Ruotsissa

”Ruotsin valtion radiotiedustelu FRA alkoi viime yönä seurata ja avata kaikkea valtakunnanrajan ylittävää puhelu- ja sähköpostiliikennettä. Suomen suojelupoliisin arvion mukaan valtaosa suomalaisten ulkomaille suuntautuvasta puhelin- ja internet-liikenteestä kulkee Ruotsin kautta, joten ruotsalaisviranomaiset pääsevät halutessaan kuuntelemaan sitä. Ruotsalaiset voivat myös vaihtaa tietoja ulkomaisten tiedustelupalvelujen kanssa, joten suomalaisten viestintätietoja voi päätyä ulkomaisten tiedustelupalveluiden haltuun. ”

”Suomen viestintäviraston verkkojen ja turvallisuusalueen johtaja Timo Lehtimäki arvioi, että entistä suurempi osa suomalaisesta tietoliikenteestä on viime yön jälkeen ulkomaisen tiedustelun kohteena, sillä suuret runkoverkot menevät Ruotsin kautta.”

”Viestintäviraston arvion mukaan suomalaiset salaavat viestejään vielä suhteellisen harvoin.”

Helsingin Sanomat

Eli kannattaa lisätä selaimen osoitepalkissa HTTP:n perään S niin kuin salaus sellaisissa palveluissa, joissa se on mahdollista. Sähköposteissa viestit voi salata tietoliikenteen lisäksi myös viestin osalta käyttämällä esimerkiksi Thunderbirdissä Enigmail-lisäosaa. Tällöinkin tosin vuodetaan tunnistetiedot.

Tietenkään kaikki viestintä ei ole tärkeysasteeltaan salauksen arvoista, ja ovathan Britannian ja Yhdysvaltain liittolaismaat kaapanneet Ukusa-sopimuksella eli niin sanotulla Echelon-järjestelmällä Suomesta tulevaa tietoliikennettä jo vuosia.

Suomenkielinen WordPress 2.5 ja käännöstiedosto

WordPress 2.5:n myötä etenkin blogin hallintapaneelin suomennos jäi harmittavan vajanaiseksi, eikä tarjolla ollut eikä ole vieläkään suomenkielistä WordPressiä, jota aikaisemmin Kimmo Suominen on työstänyt.

Kuten aikaisemmin kerroin, yhdistinkin aikaisemman version suomenkielisen fi-FI.po -kielitiedoston tuoreimpaan englanninkieliseen kielitiedostoon, jonka jälkeen hieman paikkailin epäyhteneväisyyksiä ja uusia tekstejä. Lopputuloksena oli kelvollinen, mutta kaukana täydellisyydestä oleva fi_FI.mo-kielitiedosto WordPressin tekstien kääntämiseksi suomeksi.

Teknisesti asia onnistui käyttämällä joko Kbabel tai poEdit -ohjelmia, joilla kielitiedostoja voidaan käsitellä ja lopuksi kääntämällä fi_FI.po-työtiedostosta WordPressin ymmärtämä fi_FI.po -versio. Linuxissa tämä onnistuu msgfmt -o fi_FI.mo fi_FI.po -komennolla.

Myös muut suomenkielistä WordPressiä halajavat ovat olleet ahkeria ja WordPress omalla kielelläsi -sivuilta löytyykin linkki Rauli Haverisen tekemään suomenkieliseen kielitiedostoon. Kirjoitushetkellä kyseinen käännöstiedosto ei ole sekään vielä täydellinen, enkä ole katsonut minkälaista käännöstä se sisältää. Ei varmastikaan ainakaan huonompaa kuin omani :)

WordPress-FI sähköpostilistan mukaan tulevaisuudessa on tarkoitus ohjata suomenkielisten jakelupakettien rakentaminen ja jakelu fi.wordpress.org -osoitteen alle, joka tarjoaa tällä hetkellä vain täytesivua. Varsinaisesta käännöstyön jakamisesta ei sähköpostilistalla ole päästy oikein mihinkään lopputulokseen, vaikka erilaisia kääntämiseen tarkoitetuista ohjelmia onkin listalla käsitelty.

Olisi hyvä, että asiaan tulisi selkeys ja käännöstyö saataisiin yhteen keskitettyyn paikkaan. Pitänee seurailla asian etenemistä.

Cable Open! -viikonloppu 7. – 10.3.2008

Cable Open! -viikonloppu on jälleen tulossa perjantain 7.3 klo 18 ja maanantain 10.3 klo 8 välillä. Ideanahan on, että kaapeliverkkojen asiakkaat voivat katsella maksutelevisiokanavia ilmaiseksi koko viikonlopun ajan. Kanavatarjonta vaihtelee paikallisten kaapelitelevisioyhtiöiden tarjonnan mukaan. Kaapeli-tv-yhtiöistä mukana ovat ainakin Welho, Sonera, Elisa ja TTV.

Kaapeli-tv-yhtiöt ja Tietotekniikan keskusliitto FiCom ry:hyn yhdistetty Suomen Kaapelitelevisioliitto järjesteävät Cable Open! -viikonlopun nyt neljättä kertaa yhteistyössä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa.

(via ficom.fi)

Kolmiulotteinen näyttö tietokoneelle Wiin ohjaimen avustuksella

Nintendo Wii toi peleihin uudenlaisen idean ohjata ruudulla näkyviä pikku-ukkoja liikkeentunnistuksen avulla, mutta Wiin ohjaintekniikoita eli Wiimotea ja anturipalkkia voidaan käyttää luovalla tavalla muuallakin. Carnegie Mellon yliopiston jatko-opiskelija Johnny Lee on yhdistänyt Wiin, Wiimoten, normaalin monitorin ja tietokoneen ja saanut aikaan liikkeentunnistukseen perustuvan kolmiulotteisen efektin. Video kertoo enemmän.

Wii ei tietenkään ole ainoa laite, jolla päänliikkeiden seuranta on mahdollista ja Sonyn ohjelmoija Thomas Miller onkin viritellyt vastaavan tekniikan PlayStation 3:lle PlayStation Eye:n avulla. Enää vain tarvittaisiin pelejä, jotka hyödyntäisivät uudenlaisia ohjaustekniikoita. Päänliikkeisiin mukautuva näkymä olisi varmasti aika mahtavan näköinen FPS-räiskinnöissä ja seikkailupeleissä.

Yhteen peliin uusi liiketunnistus on kuitenkin jo suunnitteilla, sillä tietojen mukaan EA:n Wiille keväällä ilmestyvä ”party-peli” Boom Blox tulee sisältämään Easter Egginä ominaisuuden ohjata kuvakulmaa päänliikkeiden mukaan.

Leen Wii-projektisivulta löytyy myös muita projekteja Wiin liiketunnistustekniikkaan perustuen kuten Minority Report -tyylistä sormien seurantaa ja monipisteinen kynällä ohjattava kosketusnäyttö valkokankaalle tai pöydälle. Kaikenlaista sitä saadaankin aikaan käyttämällä infrapunakameraa eli Wiimotea ja infrapunavalolähdettä.

(via Zdnet, Ou)

Tutkijat kehittäneet laitteen, joka tunnistaa hyvän kahvin

Kahviautomaattien kahvit ovat parhaimmillaankin pahaa ja yleensäkin on positiivinen yllätys, jos kyseisen litkun kahviksi edes tunnistaa. Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta makuakin voidaan mitata ja arvioida teknologian tuomilla menetelmillä.

Nestlen tutkijat ovat kehittäneet laitteen, joka osaa erottaa hyvän kahvin pahasta, etenkin jos kyseessä on espresso. Laitteessa on samantyylinen makutarkkuus kuin ammattimaisilla espressomaistajilla ja tulevaisuudessa maistelu voikin siirtyä laitteiden tehtäväksi. Vielä tosin tarvitaan kehitystyötä laitteen käyttämiseksi laadunvalvonnassa.

Keinotekoinen makuarvostelu on toteutettu pohjautuen useiden espressolajikkeiden makutietoihin, anturiprofiileihin ja protonien siirtymäreaktioiden massaspektrometria dataan (PTR-MS). Tutkijoiden raportti on luettavissa pdf:nä ja web-sivuna, jos kemia kiinnostaa enemmänkin. Varmasti kiinnostava raportti asiaa tunteville, mutta käytännön sovellutukset ovat useille kiinnostavampia, kuin taustalta löytyvä tekniikka.

Olisikin toivottavaa, että hyvän kahvin tunnistava anturi asennettaisiin jokaiseen kahviautomaattiin ja täten automaatti keittäisi vain hyvää kahvia. Tai ainakin parempaa, kuin aikaisemmin ja sellaista, jota voisi juoda mieluusti.

Kahvianturi

(via Engadget)