Pelaamisen arvoiset pelit 2015

Pelaaminen on hauskaa ajanvietettä ja hyvä tapa irtautua todellisuudesta, mutta mitä sitten pitäisi pelata? Pelaajalla on aina vuosittain enemmän tai vähemmän vaikea tehtävä valita, mihin peleihin sitä rajattua vapaa-aikaansa käyttäisi. Onneksi useat Internetin mediat kuten Ars Technica ja The Verge listaavat vuoden parhaita pelejä, joista on helppo valita omalle listalleen parhailta vaikuttavat pelit. Tässä omat valintani vuoden 2015 pelaamisen arvoisista peleistä, joita ajattelin tänä vuonna pelailla.

Viime vuonna ilmestyi nippu loistavia pelejä etenkin uuden sukupolven konsoleille, joista listassa ei edes ole mainittu vain Xbox One -alustalle saatavia. Aika alkaa pian olemaan kypsä PlayStation 4:n hankkimiselle, jota lista jo enteilee, mutta odotellaan sen osalta vielä Uncharted 4:sta, sillä pelijonossa riittää pelattavaa, kuten viime vuoden listauksessa myös totesin.

Ehdottomasti

DiRT Rally

DiRT Rally

Codemastersin DiRT-sarjan pelit ovat olleet vuosia laadultaan vaihtelevia, mutta nyt DiRT Rallyn myötä asiaan näyttäisi tulevan muutos. Videoiden, kuvien ja kommenttien perusteella luvassa on toimivaa rallia ja rallikrossia uusilla WRC- ja vanhoilla legendaarisilla autoilla. Ajettavaa on kuusi rallia Monte Carlosta Walesiin ja Ruotsista Suomeen. Windowsille pelin saa kätevästi Steamista ja se on saatavilla myös PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille.

Batman: Arkham Knight

Batman: Arkham Knight

Rocksteadyn Batman-trilogian viimeinen osa, Arkham Knight, tarjoaa jälleen haasteita pelaajalle, kun Scarecrow palaa kuvioihin ja yhdistää Gotham Cityn rikolliset aiheuttamaan kaaosta. Pelistä ei varmaan tarvitse paljoa enempää sanoakaan. Taattua laatua ja toimintaa luvassa, mitä aikaisemmissa osissa on päässyt nauttimaan. Pelaaja-lehden arvostelussa 10/10 pistettä (lukijat 8/10) saanut peli on parhaimmillaan PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleilla, mutta sen saa myös Windowsille Steamista.

Ehkä

The Witcher 3: Wild Hunt

The Witcher 3

Geralt Rivialainen, hirviöitä metsästävä noituri on jälleen seikkailemassa avoimen maailman roolipelissä ja entistä laajempana kokonaisuutena kuin aikaisemmin. Pelisarja on itselleni uusi, mutta kunhan saan Witcher 2:n pelattua, on tämä seuraavana listalla. Pelaaja-lehden arvostelu antoi 9/10 (lukijat 9/10) pistettä. Windowsille pelin voi hankkia Steamista ja se on saatavilla myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Until Dawn

Until Dawn

Elokuvamainen Until Dawn kauhuseikkailu sijoittuu etäiseen mökkiin, jossa pelaajan on yritettävä pitää kahdeksan kaverusta hengissä pimeydessä vaanivilta hirviöiltä. Peli on enemmänkin interaktiivinen kahdeksan tunnin elokuva, kuin rankkaa pelaamista ja pelattavuus on Heavy Rainin linjalla. Luvassa on siis kävelyä, juonenkäänteiden aktivointia, nappien hakkaamista reaktiominipeleissä ja sellaista. Pelillä on myös arvoa uudelleen pelaamisessa, sillä tehdyt valinnat vaikuttavat pelin etenemisessä. Pelaaja-lehden arvostelu pisteytti viihteen 9/10 (lukijat 9/10) ja peli on saatavissa vain PlayStation 4:lle.

Fallout 4

Fallout 4

Bethesdan Fallout 4 on peli, jota fanit ovat odottaneet ja se tarjoaa rönsyilevää, villiä ja pelaajansa omistamaa tarinaa hiekkalaatikkomaailmassa. Tällä kertaa Fallout on myös hieman erilainen, sillä räiskinnän ja juonen lisäksi se tarjoaa rakentamista ja vaikka sota ei koskaan muutu, on se puppua. Pelaaja-lehden mukaan Fallout 4 on sarjan historiassa ensimmäistä kertaa hyvä räiskintä. Peli ei loista grafiikalla, joka tuntuu rumalta ja ikääntyneeltä, mutta sen vahvuus on vaihtelevuus ja hauskuus. Pelisuunnittelun osalta peli tuntuu Fallout 3:n suoralta jatkolta. Pelaaja-lehti arvosteli pelin 8/10 pisteen arvoisesti (lukija 7/10), joka kuvaa asiaa hyvin. Peli on saatavissa Windowsille Steamista ja PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle kaupoista.

Jos aikaa

Assassin’s Creed Syndicate

Assassin's Creed Syndicate

Assassin Creed -sarja on taantunut vuosien aikana, mutta Syndicaten myötä sarja saa takaisin kadonnutta asennetta ja persoonallisuutta. Sarja on edennyt modernin aikakauden kaupunkiin ja viktoriaaninen Lontoo tarjoaakin hyvät puitteet seikkailulle. ”Assassin’s Creed Syndicate on kuin onkin nykysukupolven Assassin’s Creed II. Se ottaa enemmän irti siitä potentiaalista, joka paistoi Unityn pinnan alla.” Pelaaja-lehden arvostelussa se sai 8/10 pistettä (lukijat 8/10). Peli on saatavissa Windowsille Steamista ja kaupoista PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille.

Bloodborne

Bloodborne

Demon’s Souls ja Dark Souls kulttiklassikojen tekijä, FromSoftware, tarjoaa Bloodbornessa paljon sitä, mitä voisi olettaa. Peli on ”hämäävistä suvantokohdista huolimatta armottoman nopea toimintamätke, joka rankaisee pelaajia virheistä ja opettaa täydellisiin suorituksiin. Kuolema voi tulla parissa sekunnissa, mutta sen ei ole pakko tulla. Soulsit olivat synkeää mutta kauniin runollista dark fantasya. Bloodborne on kauhua.” Pelaaja-lehden arvostelussa peli sai täyden 10 pistettä (lukijat 9/10) ja se on yksinoikeudella vain PlayStation 4:lle.

Project CARS

Project CARS

Need For Speed Shift -ajopeleistä tunnetun Slightly Mad Studiosin Project CARS ei ole sunnuntaikuskeille, sillä nyt ote on enemmän simulaatiota kuin mitä Gran Turismot tai Forzat ovat tarjonneet. ”Pelinä Project CARS on autoilun hiekkalaatikko. Kaikki autot ja radat ovat heti avoinna, ja jopa uratilan saa aloittaa haluamaltaan taitotasolta aina kartingista Le Mans -kilpureihin.” Pelaaja-lehti arvioi sen pistein 7/10 (lukijat 6/10) ja peli on saatavissa Windowsille Steamista ja muut alustat ovat PlayStation 4 ja Xbox One.

Yllättäjät?

Life is Strange

Life is strange

Square Enixin viiden episodin Life is Strange on omaleimainen seikkailupeli, joka sisältää aikamatkailua, kaaosteoriaa ja aikajatkumon sorkkimista. ”Pelaaminen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista pulmanratkontaa. Valtaosa ajasta kuluu ympäristöjä tutkiessa, ihmisten kanssa keskustellessa ja esineitä poimiessa.” Eli peli on interaktiivinen kertomus, mutta ilmeisen hyvä, sillä Pelaaja-lehti antoi pelille 9/10 pistettä (lukijat 8/10). Peli on saatavissa Windowsille Steamista ja muut alustat ovat PlayStation 3 ja 4, sekä Xbox 360 ja Xbox One.

UnderRail

UnderRail

UnderRail on 90-luvun lopun isometrisen kuvakulman tietokoneroolipeleiltä ja juuri Falloutilta paljon innoitusta saanut seikkailu. Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa elämä Maan pinnalla on muuttunut käytännössä mahdottomaksi ja ihmiskunta on joutunut näin ollen pakenemaan metrotunnellien kätköihin varmistaakseen selviytymisensä. Edessä on pelimaailman tutkimista ja vuoropohjaista taistelemista. Windowsille pelin löytää Steamista.

Katsaus menneeseen vuoteen

Vuosi on jälleen vaihtunut ja blogin perinteitä noudattaen, on aika katsoa mistä vuonna 2015 blogissa kirjoitettiin. Noin yhden jutun kuukausitahdilla käsiteltiin niin pelejä, hifiä, sovelluskehitystä ja eniten juttuja kertyi urheiluun liittyen. Eli blogivuosi sujui hieman verkkaisempaan tahtiin, kuin viime vuonna. Kirjoituspöydälle jäi edelleen amerikan reissun tarinat ja kesän lomamatka Kroatiaan. Tässä lyhyt yhteenveto käsitellyistä aiheista.

Urheilulla lisää energiaa

Maastopyöräily on ollut lajivalikoimassani jo vuosikymmeniä ja kotimaassa onkin tullut kierreltyä eri paikkakuntien maastoja. Oli siis erittäin mielenkiintoista melkein pyöräilykauden aloittajaiseksi suunnata MTBCF:n kanssa lahden toiselle puolelle ja kiertää kolme päivää Tukholman maastopyöräilyreittejä. MTBC on tehnyt näitä matkoja jo kymmenisen vuotta, mutta ei ole aikaisemmin tullut vain lähdettyä. Olisi kannattanut, sillä matka oli upea ja polut ja kalliot mahtavia. Yllättävän hyvin sitä kolme päivää jaksoi metsässä rymytä, vaikka sitä alkuun hieman epäilin.

Takaisin laivaan
Takaisin laivaan

Tankkaus on tärkeä osa ajoa
Tankkaus on tärkeä osa ajoa

Pyöräilyvuoden toinen kohokohtani oli osallistuminen Enduro-maastopyöräilyn SM-osakilpailuun Tahkovuorella, kun olin useamman vuoden osallistumista Enduro-kisoihin vain suunnitellut. Kaksi päivää tuli ajettua alas vuoren rinteitä ja hauskaa oli. Menestystä ei Tahkovuorelta tullut, kuten en laiskana treenaajana haaveillutkaan, mutta kun on nuorempana kilpaillut, niin veri vetää takaisin radoille. Uutta alalajivaltausta tukemaan olin muutama viikko aikaisemmin ostanut uuden täysjoustomaastopyörän, Specialized Enduro 29″:n, joka sopii paremmin niille reiteille, joita tulee viikottain ajettua. Yksi parhaista pyörähankinnoista, jälleen.

Enduro-maastopyöräilyä ajatellen ja uuden pyörän sisäänajoon kävin testaamassa ensimmäistä kertaa myös millaista on ajaa pyöräpuistossa, eli Bike Parkissa. Porvoon Kokonniemen Bike Park oli hyvä paikka tutustua uuden pyörän toimintaa ja saada tuntumaa vauhdikkaaseen ajoon alamäessä. Helsingin lähistöltä Klaukkalan Tornimäestä löytyy myös Bike Park, mutta muuten harrastuspaikkoihin on hieman enemmän matkaa.

Kokonniemi on aivan Porvoon keskustassa
Kokonniemi on aivan Porvoon keskustassa

Kisapäivänä ei maisema ehtinyt ihailemaan
Kisapäivänä ei maisema ehtinyt ihailemaan

Suomen talvi on aina vaihteleva ja jos meinaa hiihtoladuille päästä, pitää olla aktiivisesti liikenteessä. Viime talvena ehdin jopa kolme kertaa hiihdellä ja ehdin testaamaan ensin Petikon ladut ja viikkoa myöhemmin Oittaan kuntoradan ladut. Ja siinä se hiihtokausi sitten olikin, kun kevät saapui ja lumet haihtuivat. Positiivisena puolena ehdin hiihtää kolme kertaa enemmän, kuin toissavuonna.

Oittaan ladut latukartassa
Oittaan ladut latukartassa

Petikon kuntorata
Petikon kuntorata

Urheilijalla lihakset ovat usein kovilla ja jumissa, joten niitä on hyvä hierottaa. Kesällä tuli muutaman kerran käytyä paikkoja avaamassa Suomen Urheiluhierontakeskuksen urheiluhieronnassa ja myöhemmin Rela-hierojilla. Molemmat paikat olivat toimivia ja hyviä. Lihaksia saatiin auki ja pyöräily sujui jälleen hieman vetreämmin.

Pelien maailma

Pelit ovat olleet aina hyvä tapa rentoutua, vaikkakin viime aikoina on tullut kerättyä niitä enemmän Steamin kirjastoon, kuin pelattua. Listasin vuoden aluksi kuitenkin vuoden 2014 pelaamisen arvoiset pelit, eli pelit joita olisi tarkoitus pelata. Läpipelattujen pelien lista jäi kovin lyhyeksi, sillä kahlasin läpi vain The Walking Dead Season 2:n. Vastaavasti keskeneräisten pelien listaan jo toissa vuonna aloitetun Assassin Creed 2 lisäksi ilmestyi nyt Batman: Arkham Origins, Saints Row IV ja Max Payne 3. Lisäksi pelejä tuli jätettyä myös kesken: This War of Mine, Brothers: A tale of Two Sons, Tomb Raider ja Borderlands 2. Aikaa ja mielenkiintoa ei vain löytynyt riittävästi. Fallout-henkinen Wasteland 2 jäi myös hankkimatta, vaikka se pelilistalla olikin korkealla.

Mutkittelua

Pelilistojen ulkopuolelta löytyy aina mielenkiintoisia pelejä, kuten suomalaisen Iceflake Studiosin retrohenkinen Race Online -autopeli. Pelillä on hyvä idea ja ote, mutta lopputulos ei ollut aivan sitä, mitä odotin, etenkin kun peliä mainostettiin Slicks ’n’ Slidesin perinnöllä. Turbo Slidersin voittanutta ei vieläkään ole kehitetty :)

Vuosi sitten ajattelin, että olisiko aika ollut kypsä PlayStation 4:n hankkimiselle, mutta ei se vielä ollut, eikä varmaan ole tänäkään vuonna. Katsotaan asiaa sitten uudestaan, kun Uncharted 4 viimeinkin julkaistaan.

Ketterää sovelluskehitystä

Leading SAFe

Oppiminen ei IT-alalla lopu koskaan, joten mielestäni osaamisen kehittäminen myös vapaa-ajalla työssä oppimisen lisäksi on tärkeää. Täten osallistuin muutamaan käyttäjäryhmätapaamiseen, eli meetuppiin, ja yhteen seminaariin joista kirjoitin englanninkielisen blogini puolella. Vastaavasti työssä oppimisessa tuli kuultua Agile Community -päivällä, miten muut tiimit tekevät asioita. Lisäksi suoritin Leading SAFe: skaalatun ketterän kehityksen johtaminen -kurssin jälkeen myös SAFe Agilist -sertifikaatin. SAFe ei kyllä kovin ketterältä kokonaisuudelta vaikuttanut, mutta varmasti toimii paremmin satojen kehittäjien projekteissa, kuin vesiputouksen käyttäminen.

Vapaa-ajan projektien osalta tein uuden aluevaltauksen laajentamalla osaamistani mobiilikehityksessä myös iOS-alustalle aikaisemman Sailfish OS:n lisäksi. Applen App Storesta löytyykin nyt tekemäni Higkara uutislukija -sovellus, joka tuo High.fi:n uutiset iPhoneen.

Highkara uutislukija
Highkara uutislukija

Hifiä ja vekottimia

Loka-marraskuun vaihteessa vierailin perinteiseen tapaan DigiExpossa, johon olin myös tänä vuonna saanut bloggaajapassin. Erillistä pressiaikaa ei nyt ollut, mutta perjantai-ilta ja lauantaiaamu olivat sopivan väljiä messuilla kiertämiseen. Yleisvaikutelta messuilta jäi, että DigiExpon osuus oli vielä entisestään kutistunut ja muutenkin yhdistelmämessujen anti oli vähäisempää kuin viime vuonna. Olihan paikalla toki e-sportsia, mutta DigiExpon osuus päälisin puolin pelkkää Xbox Onea. Mieleenpainuvin messukokemus oli testata Athene Exergamingin toteuttamaa Oculus Riftiin ja kuntopyörään perustuvaa maastopyöräilyä virtuaalitodellisuudessa.

Kuntopyörä OculusRiftin kera

Gear VR

Halo 5

Mielenkiintoinen kokemus oli myös testata lähimaksua Pivon NFC-maksupilotissa, eli maksamista älypuhelimen ja Pivo-sovelluksen avulla. Harmillista vain, että hieman tuon jälkeen puhelimeni vaihtui iPhoneen, joka ei ole yhteensopiva Pivon lähimaksun kanssa, joka toimii vain Android-puhelimilla. Pivo ja lähimaksu oli kuitenkin ihan toimiva kokonaisuus, etenkin kun sen nopeus ilmeisesti parantui testin aikana uuden version myötä. Hieman yli vuoden vanha Sony Xperia Z2 -puhelimeni on muuten myynnissä.

Taloudesta löytyy monenlaista vekotinta ja myös omalta osaltaan hifiä. Urheillessa on mukava kuunnella musiikkia, mutta nappikuulokkeet eivät aina pysy paikallaan. Asian korjaamiseksi tuli hankittua Audio Technica ATH-CKP500RD SonicSport -kuulokkeet, joissa on kätevät nipukat korviin ja mutu-tuntumalla hyvä ääni. Urheilukuulokkeissa vain aika näyttää, miten hyvin ne lopulta sietävän kosteutta ja johdot kestävät hankausta ja repimistä. Keväällä ostin myös paremmiksi kuulokkeiksi Sennheiser Momentum On-Earit, jotka olivat kyllä hyvät, mutta päätyivät lopulta takaisin kauppaan. Niiden johto oli hieman liian lyhyt ja kooltaan ne olivat aika massiiviset mukana kantamista ajatellen. Taittuvasankaiset mallit ovat varmaan kätevämmät.

Audio Technica ATH-CKP500RD
Audio Technica ATH-CKP500RD

Sennheiser Momentum On-Ear (1st gen)
Sennheiser Momentum On-Ear (1st gen)

Muista teknologisista hankinnoista mainittakoon Lenovo ThinkPad Compact TrackPoint -näppäimistö, joka on vastaava näppäimistö, mitä löytyy Lenovon kannettavista tietokoneista. Eli loistava, vaikka ei yhtä hyvä kuin Macbookeissa.

Loppuvuodesta sain uudeksi työpuhelimeksi iPhone 6s:n, eli viimeinkin pääsin tutustumaan, mikä siinä iOS:ssa ja iPhonessa on niin loistavaa. Pitänee yrittää kirjoittaa jotain iPhone 6s:stä ja Sony Xperia Z3 Compact Tabletista tämän vuoden aikana.

Vuosi 2016

Uusi vuosi ei olisi mitään ilman uuden vuoden lupauksia, joten kun vuosi sitten lupasin laajentaa osaamistani mobiilisovelluksissa iOSin puolelle, niin tänä vuonna tavoitteena olkoon sitten Android. Windows Phone saa jäädä :) Ja edelleen Java-sertifikaatin suorittaminen on työn alla ja tulee varmaan olemaankin. Viime vuonna tuli tehtyä paluu myös kilparadoille Enduro-maastopyöräilyn merkeissä, joka tulee jatkumaan tänä vuonna. Kannattaa siis seurata sekä ”Se on kiva sillo” että ”Rule of Tech” -blogien syötteitä ja tietenkin Twitter-tiliäni.

Näillä eväin eteenpäin. Koko vuosi aikaa tehdä uusia asioita.