WordPress päivittyi versioon 2.2.1

WordPress päivittyi versioon 2.2.1, joka pitää sisällään pieniä bugikorjauksia ja parannuksia ja lisäksi muutamia tietoturvaan liittyviä asioita. Kuten aina, päivittäminen on suositeltavaa. (via linux.com)

WordPress 2.2 ja kadonnut esikatselu-kehys

WordPressin versiossa 2.2 poistettiin hieman salakavalasti esikatselukehys ”Kirjoita”-sivulta ja toiminto vaihdettiin uuteen ikkunaan avautuvaan ”Esikatsele”-toimintoon. Vaikka käyttöliittymämuutoksista mainittiin uutta versiota käsittelevässä jutussa, sivuutettiin käyttäjälle tutun toiminnon muuttaminen varsinaisesti mainitsematta mitään asiasta.

Esikatselu-kehys oli muutoskirjauksen mukaan hitaasti latautuva, mutta ei se kyllä niin hidas ollut, että se olisi pitänyt kokonaan poistaa. Käyttäjien kannalta joku erillinen asetus olisi ollut kätevä vaihtoehto, kuten esimerkiksi visuaalisen editorin kohdalla.

Hyvä toiminnallisuus vaihdettiin puolivillaiseen toteutukseen, mutta onneksi on käyttäjiä, jotka korjaavat sovelluksen puutteet. Rob Miller onkin toteuttanut ”Esikatsele” -lisäosan, joka tarjoaa tutun kehyksellisen esikatselu-toiminnon.

Kehittäjät taas vaan kehittävät ja jättävät käyttäjien mielipiteet omaan arvoonsa. No, yksi lisäosa lisää, eihän niitä olekaan jo kuin hieman yli tusina.

WordPress päivittyi versioon 2.2

WordPress päivittyi versionumeroon 2.2 jo viime viikolla, mutta palveluntarjoajan huonon palvelun takia päivittäminen siirtyi. Nyt kuitenkin pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Instant Upgrade -lisäosan avulla blogin päivittämistä, joka onnistui helposti: yhdellä klikkauksella. Uusi WordPress pitää sisällään Widgets laajennuksen, bugikorjauksia, käyttöliittymäparannuksia ja turvakorjauksia. Samalla 2.1 -sarja väistyy, joten päivitys on vaadittua.

Päivän linkit

Del.icio.us on kätevä palvelu linkkien tallettamiseen ja lajitteluun tagien avulla. Tarjolla on myös mahdollisuus automaattisesti julkaista päivän aikana kerätyt linkit blogissa käyttämällä WordPressille saatavaa Postalicious-lisäosaa. Del.icio.us-palveluun kirjatut linkit ilmestyvät blogiin ensin luonnoksiksi ja haluttaessa julkaistaan automaattisesti.

Satunnaisen Björklundin virittämä ”del.icio.us daily blog post fixer -plugin” lisää alkuperäiseen lisäosaan paremmat mahdollisuudet muotoilujen määrittämiselle. Lisäosa julkaisee linkit automaattisesti päivittäin, joka ei omaan tarkoituksiini lyhyen kokeilun jälkeen ollut toimiva vaihtoehto.

Päivitys:
Alkuun ajattelin julkaista kiinnostavia linkkejä pieninä kirjoituksina, mutta totesin sen hieman turhaksi. Nyt linkit kerääntyvät blogiin luonnoksiksi ja muokkautuvat ajoittain kirjoituksiksi.

Päivitä WordPress helposti päivitys-lisäosan avulla

WordPress päivittyi tänään versioon 2.1.3, joka korjaa tietoturva-aukkoja.

Web-ohjelmistojen päivittäminen on aina hieman työlästä ja päivittämistä vaativia tietoturva-aukkoja löytyy aina. Vaikka WordPress on kohtalaisen helppo päivittää komentoriviltä, löytyy WordPressille InstantUpgrade -lisäosa, joka tarjoaa ”yhdellä klikkauksella” -päivittämistä.

Käytännössä asia ei tietenkään ihan näin helppoa ole, mutta verrattuna manuaaliseen tapaan päivittää blogi, selkeästi yksinkertaisempaa. Aina ennen päivittämistä kannattaa tietenkin ottaa varmuuskopiot tietokannasta ja blogista.

Käyttäjien tunnistaminen graafisesti Identiconilla

Törmäsin jo aikaisemmin Don Parkin ideaan IP-osoitteen esittämisestä pienenä, anonyyminä graafisena merkkinä, mutta sivuutin asian sen suuremmitta huomioitta. Lyhyesti selitettynä Identicon -nimen saaneen idean tarkoitus on ”tunnistaa” ja erotella esimerkiksi blogin kommentoijat tai wiki:n kirjoittajat, paljastamatta käyttäjän IP-osoitetta tai muuta tietoa. Tämä onnistuu muodostamalla käyttäjän antamista tiedoista, kuten IP-osoitteesta tai sähköpostista, tietoa vastaava kuva.

9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks 9blocks

Don Park kuvaa Identiconia seuraavasti:

I originally came up with this idea to be used as an easy means of visually distinguishing multiple units of information, anything that can be reduced to bits. It’s not just IPs but also people, places, and things.

IMHO, too much of the web what we read are textual or numeric information which are not easy to distinguish at a glance when they are jumbled up together. So I think adding visual identifiers will make the user experience much more enjoyable.

I think identicons have many use cases. One use is embedding them in wiki pages to identify authors. Another is using them in CRM to identify customers. I can go on and on. It’s not just about IP addresses but information that tends to move in ’herds’.

Ideana IP-osoitteen tai muun yksilöivän tiedon esittäminen helppolukuisena kuvana on loistava ja kohtalaisen helppo toteuttaa. WordPress ei kuitenkaan toimi .NET -alustalla, joten mieleen tuli toteuttaa Identicon PHP:lla ja testata toteutusta omassa blogissani. Teknisesti idea perustuu käyttäjän IP-osoitteen tiivisteen (hash) ja sen esittämiseen graafisilla elementeillä, joten hieman graafista piirtelyä gd-kirjastolla ja hash-funktioiden kanssa leikkimistä, ja toteutus olisi valmis.

Tarkistin kuitenkin ennen töihin ryhtymistä Identicon -ideaan pohjautuvat eri toteutukset ja WordPressille löytyy jo Scott Sherrill-Mix:n toteuttama WP_Identicon -plugin. Ei kyllä ollenkaan yllättänyt, että loistavasta ideasta oli lyhyessä ajassa toteutettu versioita käyttäen PHP:ta, Pythonia, Perlia, C#:ia ja .NET -ympäristöä alkuperäisen Java -toteutuksen lisäksi. Voi olla, että testailen silti oman version luomista PHP:tä käyttäen.

Koska työt oli tehty ennen kuin pääsin edes alkuun, lisäsin blogiin Identicon -pluginin, joka näyttää kommentoijan IP-osoitteen tiivisteen perusteella muodostetun kuvan. Lisäosaa varten tarvitsi vain lisätä muutama rivi kommentti-sivuun ja vaihtaa vakiona ollut sähköpostin perusteella kuvan luova optio IP-osoitteeseen. Alkuperäiseen ideaan verrattuna WordPress-pluginissa on enemmän erilaisia muotoja kuvan luomiseksi.

Näet nyt oman Identicon -jälkesi blogin kommenteissa.

WordPress 2.1.2 turvallisuuspäivitys julkaistu

WordPressistä julkaistiin versio 2.1.2 ja päivittämistä tuoreimpaan versioon suositellaan.

Long story short: If you downloaded WordPress 2.1.1 within the past 3-4 days, your files may include a security exploit that was added by a cracker, and you should upgrade all of your files to 2.1.2 immediately. It appeared that the 2.1.1 download had been modified from its original code.