Useat etenkin viihde-elektroniikka- ja tietoteknisten tuotteiden valmistajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että enemmän on paremmin. Samaan tuotekategoriaan laitetaan tarjolle useita hieman erilaisia, mutta ominaisuuksiltaan melkein samanlaisia tuotteita, jotta ostajilla olisi varaa mistä valita. Tätä ilmeisesti kutsutaan valinnan vapaudeksi, mutta tosiasiassa se ei ole vapautta valita.
Barry Schwartz kertoo TEDin ”The paradox of choice” -videossa valinnan monimutkaisuudesta. Psykologi Schwartz käsittelee läntisen yhteiskunnan perimmäistä uskomusta, valinnan vapautta. Schwartin arvion mukaan valinta ei tee meitä vapaammaksi vaan lamauttaa, eikä onnellisemmaksi vaan tyytymättömämmäksi. Jokainen, joka joskus on ostanut jotain hieman enemmän teknistä asiaa, voi varmasti yhtyä Schwartzin arvioon. Miten hankalaa onkaan valita se ”hyvä” tuote kymmenien samankaltaisten tuotteiden joukosta.
Esimerkiksi:
Taulutelevision ostaminen
Harkitsin viime talvena taulutelevision ostamista ja vertailin tietenkin eri vaihtoehtoja. Laskeskelin, että samalla valmistajalla oli samassa kokoluokassa jopa parikymmentä eri mallia, joista useiden mallien ominaisuudet olivat liki toisiaan ja hankalasti vertailtavissa. Kun tuohon vielä lisätään eri valmistajien tuotteet samassa tuoteryhmässä, oli valinnan vapautta enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi pystyin rajoittamaan valmistajien listaa DVB-C -vaatimuksen avulla, jolloin päästiin jo paljon mielekkäämpään lähtöasetelmaan.
Muutamia testejä ja ahkeraa Internet-selailua myöhemmin, päädyin lopulta Sonyn 40″ w3000 -malliin, joka oli sekä hinnaltaan, ominaisuuksiltaan että testimenestykseltään oiva valinta. Miettiessäni sopivaa tuotetta, oli Sonyn tuotemallisto kuitenkin ehtinyt jo ”vanhentua”, ja koska uusia malleja oli tulossa parin kuukauden sisällä, ei haluamaani mallia enää saanut mistään. Kaiken lisäksi uusi vastaava malli, on muotoilultaan jotain kauheaa. En täten ole vieläkään päässyt itseni kanssa oikein yhteisymmärrykseen, mikä olisi hyvä taulutv.
Applen tuotelinjat
Apple herättää monissa vahvoja tunteita sekä hyvässä että pahassa. Vaikka en ole aivan yhtä mieltä Applen vetämästä linjauksesta, on Applen tuotemallisto selkeydessään erittäin onnistunut: valittavana on muutamia selkeästi erilaisia vaihtoehtoja muutamassa hintaluokassa erilaisiin käyttötarpeisiin kohdistettuna. Tämä toistuu Applen kaikissa tuoteryhmissä tietokoneista musiikkisoittimiin ja käyttöjärjestelmään, ja ostajan on suhteellisen helppo tehdä valintansa. Applen tuotteet ovat jopa niin yksinkertaistettuja, että kaikkia ostajia tuotteet eivät tyydytä.
Vastaavasti PC-maailmassa valinta on vapaata ja erilaisia, mutta melkein samanlaisia PC-koneita löytyy vaikka miten paljon. Koneet on varustettu kaikilla mahdollisilla hilavitkuttimilla ja kustomointimahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Yritä siinä sitten valita juuri se oikea ja ”paras” laite.
Myös käyttöjärjestelmien osalta Apple kulkee omia linjojaan, kun taas Microsoft ja Linux panostavat valintaan. Esimerkiksi OS X:n Leopardia on tarjolla kaksi versiota, yksi perusversio (plus 5 kpl:een perhepaketti) ja yksi palvelinversio, kun vastaavasti Vistaa on saatavana kolme perusversiota, kaksi yritysversiota ja yhdeksän palvelinversiota (Windows Server 2008). Lisäksi Windowsista on vielä eri versiot 32-bittisille ja 64-bittisille prosessoreille. Vastaavasti Linuxin eri distribuutioiden osalta voidaan puhua sadoista ellei jopa tuhansista eri vaihtoehdoista.
Ratkaisu
Onneksi valinnan vaikeuteen on helppo ja yksinkertainen ratkaisu: älä mieti liikaa, tai välitä vaikka tuote ei olisikaan se ”paras”. Etenkään jälkeenpäin ei kannata pohtia, että tuliko nyt varmasti ostettua hyvä tuote parhaimmalla mahdollisella hinnalla. Tästä ei seuraa kuin pahaa mieltä.
Tietenkään asia ei ole aivan noin yksinkertaista. Etenkin insinööreillä voi olla hankaluuksia kieltää tosiasioita ja olla vertailematta eri tuotteita maailman tappiin asti.
Onneksi kaikkien asioiden ostaminen ei ole hankalaa ja usein valintaa helpottaa niin sanottu merkkiuskollisuus, kuten keväällä hankkiessani uutta polkupyörää. Valintaa ei juurikaan tarvinnut tehdä muulla kuin lompakon paksuuden perusteella ja lopulta silläkään ei ollut merkitystä. Tietenkin merkkiuskollisuutta oli helppo perustella kyseisen merkin takajousitukseen liittyvällä keksinnöllä, jota ei muilta merkeiltä löytynyt.
Välillä valintaa helpottaa myös sisäinen insinööri, joka haluaa mahdollisuuden leikkiä tuotteilla. Kesällä ostin uuden digitaalikameran, jonka ostamista mietin ja tutkin muutaman päivän. Loppupeleissä valinta oli suhteellisen helppoa, sillä Canonin vain tiettyihin kameroihin saatava CHDK-ohjelmisto ratkaisi asian. Kyseinen malli ei ollut ”paras” tai edullisin, mutta täytti perusvaatimukset ja tarjosi lisäksi mahdollisuuden laajentaa kameran toimintaa ominaisuuksilla, joita ei vastaavan hintaluokan malleista löytynyt.
Odotankin aina yhtä innokkaasti uusien enemmän tai vähemmän teknisten vempeleiden ostamista. Valinnan vapauteen saa helposti kulumaan useammankin viikon, ellei ostoksella ole kiire, jolloin pitää vain toivoa osuvansa ”oikeaan” ja jälkeenpäin olla lukematta testejä ja arvosteluita.
