Kesä kääntyy kohti syksyä ja on aika kerrata, mitä kesälomalla tuli tehtyä. Aloitetaan tarinat pyöräilystä ja päivittämällä viime vuoden kokemukset Ruka Bike Parkista. Kirjoitin viime vuonna ensikokemukset Ruka Bike Parkista, jossa reitit olivat vasta rakenteilla ja ajettavaa löytyi enimmäkseen epävirallisista reiteistä. Elokuun puolessa välissä kaikki tänä vuonna suunnitelmissa olevat reitit eivät olleet vielä valmiita (tavoite syyskuu), mutta reittien tarjonta oli hieman enemmän ja parempaa.
Ruka Bike Park tarjonta 2021
Ruka panostaa isosti pyöräilyyn ja kesän aktiviteettehin, ja yksi kehittyvistä kohteista on Bike Parkin tarjonta. Reittien rakentaminen aloitettiin 2020 ja valmista olisi tarkoitus olla syksyllä 2021, eli käytännössä varmaan kesäksi 2022. Reittikartasta saa viitettä, mitä on luvassa.
Virallisista reiteistä elokuussa valmiina olivat Kuru DH, Vuosseli DH, Ahonlaita Enduro, Kelo DH ja Saarua DH. Lisäksi tarjolla oli hieno Pump Track ja Dual Slope -rata. XC-ratojen tilanne jäi tarkistamatta, kun aikaa oli rajallisesti.
Rukalla on maisemat kohdillaan
Viime vuoteen verrattuna Kuru DH:ta oli paranneltu huomattavasti ja kallistetut mutkat olivat ajettavampia, sekä niitä riitti loppuun asti.
Ruke Bike Park 2021 – Kuru DH
Vuosseli DH oli itselle uusi reitti ja se näytti lupaavalta pituudeltaan, mutta jätti hieman toivomisen varaa, koska loivalla reitillä ei saa oikein vauhtia pidettyä yllä. Molemmat vihreät DH-reitit olivat edelleen tasaista soratiebaanaa ja alkavat Village-2-Valley gondolin yläasemalta päättyen ala-asemalle, nimensä mukaisesti joko Ruka Villagen tai Valleyn puolelle.
Ruke Bike Park 2021 – Vuosseli DH
Bike Parkin parasta ajettavaa tarjosivat viime vuonna vielä epävirallisina reitteinä olleet Saarua DH (Saarua Berms) ja Kelo DH, sekä Funduro Cupia varten rakennettu Ahonlaita Enduro. Etenkin Saarua ja Ahonlaita -reittejä oli mukava rymistellä menemään, Kelo DH oli edelleen hieman turhan kuumottava, vaikka hankalat paikat pääsi kohtalaisesti kiertämään.
Saarua DH kurvailee nimensä mukaisesti Saaruan puolella, tarjoten hyvää flowta maastoa on hyödyntäen. Reitti alkaa heti Village-2-Valley gondolin yläasemalta ja päättyy hissin ala-asemalle.
Ruke Bike Park 2021 – Saarua DH
Ahonlaita Enduro tarjoilee tunturimaaston kivikkoa ja neulaspolkua mukavasti alasviettävällä reitillä, sekä lopussa yhdistyen Vuosseli DH:n soratiebermeihin.
Ruke Bike Park 2021 – Ahonlaita Enduro
Viime vuonna epävirallinen Kelo-reitti on nyt muuttunut mustaksi Kelo DH -reitiksi ja todettu hyväksi kaksien DH:n SM-kilpailuiden toimesta. Reitti päättyy Kelo-rinteelle, josta on pieni polkaisu takaisin Village Express -tuolihissille. Kelo DH:n haastavutta voi katsella vaikkapa Pelkkää Alamäkeä -Youtube-kanavan SM-kisaraportista.
Kelo DH on musta
DH-reitillä riittää jyrkkyyttä
Kelo DH
Ruka Bike Parkissa rinteissä olevien reittien lisäksi voi rullailla Pump Trackilla Ruka Valleyssa, eli Vuosselissa.
Rukan tarjonta kesäaktiviteeteille kehittyy edelleen ja maastopyöräilijän näkökulmasta asiat ovat parantuneet ja suunnitelmat lupaavat hyvää. Lisäksi Kuusamossa on merkittyjä maastopyöräreittejä, kuten Nissinvaaran helppo reitti ja haastavampi Kouervaaran reitti. Maastopyöriä voi vuokrata muun muassa Ruka Piste -vuokraamosta, jossa tarjolla oli ainakin Commencalin pyöriä myös sähköversioina.
Järven rannalla asuessa asiaan kuuluu tietenkin omistaa vene ja viimein tänä kesänä sellainen hankittiin. Rantamme on loiva ja matala, joten veneen vesille laskua ja nostoa helpottamiseksi rakensin sille ranturin. Tässä lyhyt kuvaus projektista.
Ranturi eli venetelakka
Soutuvenettä voi säilyttää rannalla monilla eri tavoin ja riippuen veneen koosta ja painosta, sekä rannan tyypistä, voi olla kätevää rakentaa veneelle ranturi, eli venetelakka.
Veneen säilytys rannalla
Hankimme kesän alkupuolella tuttavalta tasaperäisen 4,5 metriä pitkän ja 1,5 metriä leveän Artekno Airisto -veneen vuodelta 1972, kun alkuperäinen suunnitelma hakea puinen soutuvene Pudasjärveltä ei oikein osunut aikatauluihin. Airisto ei ole alkujaan ajatuksissa ollut perinteisempi soutuvene kuten Veto 5, mutta ajanee asiansa ensimmäisenä veneenä.
Rantamme on pienessä lahdessa, jonka keskisyvyys on noin 1,5m ja se nousee loivasti hiekkapohjaisena. Veneen olisi kyllä saanut vedettyä rannalle, mutta sen verran painava Airisto kuitenkin on, että päätin rakentaa sille ranturin. Muutama esimerkkitoteutus Googlesta ja kohti rautakauppaa.
Rantureita eli venetelakkoja on hieman eri mallisia, mutta pääasiassa ne koostuvat veneteloista, kölirullista, keulatuesta ja vinssitelineestä, jotka kiinnitetään kestopuu tai rosteri / alumiini -runkoon. On hieman mielipidekysymys, miten kokonaisuuden lopulta koostaa telojen ja rullien suhteen, sen verran erilaisia ratkaisuja netissä näkyi.
Leveämpi yläosa
Lähes valmista
Venetelakka soutuveneelle
Oma rakennelma kasaantui kestopuiseen 48×98 mm -runkoon, johon etuosaan valikoitujen osien takia tuli leveyttä 101 cm ja jälkimmäiseen hieman kapeampaan 81 cm leveään osaan. Kokonaispituutta ranturille tuli 4,5m + 4,5m eli 9 metriä, jolloin vene mahtuu yläosaan ja alaosa jää veteen.
Välipuiden kiinnitykseen palkkikenkiä 48x96mm, täkkipultteja telineiden kiinnitykseen ja rosterisia ruuveja, 20e
Osien kanssa oli pientä säätämistä ja eihän telat ja rullat tietenkään aivan suoraan olleet yhteensopivia, vaan venetelojen alle piti laittaa hieman korokkeita. Lisäksi pienempiin kölirullatelineisiin ei löytynyt yhteensopivaa rullaa Puuilon hyllystä, vaikka niin olisi kuvitellut, joten kapeampaan osaan piti laittaa kumirullat.
9m pituutta
Vene vielä vesille
Vene telakalla
Ranturin kapeampi osa on vedessä ja leveämpi osa maalla
Ranturi paikallaan
Valmis ranturi
Ranturi onnistui ihan hyvin, vaikka osien valinta meni hieman sinnepäin. Kölirullien korkeutta suhteessa veneteloihin oli vaikea arvioida ennen niiden kiinnittämistä runkopuihin, ilmeisesti olisi pitänyt mennä rautakauppaan mitan ja tönärin kanssa. Kun venetelojen alle laitetuista korokkeista aika jättää, pitänee etsiä paremmat venetelat tai kaivertaa välipalkkeihin sopivat kolot.
Talvi väistyi hitaasti ja kuin huomaamatta kesä oli jo alkanut, sekä tietenkin pyöräilykausi täydessä vauhdissa. Tämän vuoden maastopyöräenduron kilpailukauden aloitti Funduro Cup Mielakan osakilpailulla, jossa toimin yhtenä kilpailun tuomareista. Ennen kilpailuviikonloppua Mielakassa pidettiin Funduro-leiri samalla konseptilla kuin viime vuonna Nuuksiossa ja olin siellä valmentamassa junnuryhmää. Hyvin junnut kilpailussa ajoivat. Mielakan Funduro Cup sujui hyvin ja ennen kisaajien reiteille lähtemistä ehdin ajamaan reitit läpi, joista tässä hieman videota.
Mielakan Bike Parkin rinteille oli nauhoitettu viisi erikoiskoetta, jotka tarjosivat sopivaa haastetta kaikille taitotasoille. Erikoiskokeet yhdistivät Bike Parkin reiteistä tuttuja osuuksia ja vetivät uutta linjaa reittien välille ja muodostivat näin mukavan vaihtelevia ja vauhteja hillitseviä.
Funduro Cupin ensimmäinen osakilpailu Mielakassa sujui hyvin ja aamupäivän sateiden jälkeen aurinko lämmitti kilpailijoita ja kisa päästiin ajamaan mainiossa kelissä. Tuomaristolla oli aurinkoinen päivä kilpailuiden seuraamisessa ja tunnelmasta nauttimisessa.
Kilpailun tuomaristo
Lopuksi hieman tunnelmia Funduro-leiristä helatorstailta ja perjantailta.
Maastopyörä joutuu metsässä alttiiksi kiveniskemille, naarmuille ja hankauksille, joita vastaan on tarjolla erilaisia ratkaisuja suojateippien osalta. Markkinoilta löytyy muun muassa Dyedbro, Invisiframe ja RideWrap, jotka suojaavat pyörän rungon joko osittain kriittisiltä kohdilta tai kokonaisvaltaisemmin. Vuosien aikana olen suojannut pyörää sekä Invisiframella ja nyt viimeisimmän RideWrapilla. Tässä lyhyt juttu, miten RideWrapin asennus sujui, sillä kokemukset suojateippauksesta ja etenkin muusta kuin perinteisen itseleikattujen 3M-teippien osalta ovat ajoittain puheissa muun muassa Fillarifoorumilla.
Rungon suojateippaus RideWrapilla
RideWrap tarjoaa maastopyöriin muotoon leikattuja suojateippejä eri merkeille ja malleille sekä koko pyörän suojaukseen että vähemmän kattavaan suojaukseen. Periaatteessa muotoonleikatut suojateipit ovat samaa tavaraa, jota saa metritavarana kaupasta, mutta niiden asentaminen on helpompaa ja lopputulos on parempi. Valmiiksi sopiviin paloihin leikatut suojateipit tulevat isolla rullalla, josta ne voi yksitellen asentaa paikalleen.
RideWrapin koko runkoa suojaavassa tarrrasarjassa tulee paketissa mukana kaikki, joita operaatioon tarvitset: tarrat, lasta, kuivauspyyhe, saippuaa, puhdistuspyyhe ja ohjeet. Muutaman vuoden takaisessa Invisiframen paketissa piti itse ostaa sopivaa saippuaa, sekä rungon puhdistusainetta. Lisäksi tarvitset suihkepullon saippuavettä varten, sekä hiustenkuivaajan hankalia reunoja varten.
Suojateipin asennus on aina pieni urakka ja itse jaoin sen useampaan iltaan, mutta kokonaisuudessaan se on kohtuullisen helppoa, kun toimii huolellisesti ohjeiden mukaan. Mukana tulee kirjalliset ohjeet eri työvaiheisiin ja asennukseen on RideWrapiin sivuilla selkeät ohjevideot.
Ennen tarrojen asentamista pitää pyörästä irroittaa takakiekko ja kammet. Muilta osin asennus onnistuu ainakin omassa pyörässäni enempää purkamatta. Asennusta helpottaa, jos saat pyörän riittävän korkealle esimerkiksi korjaustelineeseen liikuteltavaksi.
Kiinnitysvaiheessa tärkeintä on käyttää riittävästi saippuavettä, jotta voit rauhassa asemoida teipin paikalleen ennen sen kiinnittymistä. Jos joudut siirtämään teippiä, muista suihkaista uudelleen vettä teipin ja rungon väliin, sillä käytännössä teipin ja rungon väliin pitää jäädä kauttaaltaan ”vesimatto”, joka poistuu kun lastalla pyyhitään teipin päältä. Tällöin tarran alle ei jää ilmakuplia. Asennus kannattaa tehdä paikassa, jossa on hyvä valaistus, niin huomaat mahdolliset ilmakuplat tarran alla.
Suojateippien asettelussa hankalinta on saada teippien reunat pysymään kiinni ja teippien saumat osumaan sopivasti yhteen eri kohdissa runkoa. Kannattaakin katsoa asennusohjetta ja asemoida kerralla useampia tarroja pintapuolisesti, että näkee reunojen paikat. Tarroille ei ole mitään absoluuttista paikkaa rungossa, vaan reunoilla on liikkumavaraa enemmän tai vähemmän, joka vaikuttaa mahdollisesti seuraavaan suojateippiin.
Tilasin mattamustaan pyörään mattapintaiset suojateipit ja pinnasta tuli ovelan matan ja kiiltävän yhdistelmä, hieman kuultavalla värillä, joka kuvissa näkynee. Asennukseltaan RideWrap ja Invisiframe ovat mielestäni yhtä helppoja/hankalia ja kesän aikana näkee, onko tuotteiden kestävyydessä (reunojen pysymisessä) eroa.
Viimeisen vuoden aikana etätyöt ovat tulleet tutuiksi yhä enemmän yritysten työntekijöille, sekä koululaisille, ja yritykset ovat viimeistään nyt opetelleet työn tekemisen uutta normaalia. Etätöistä on puhuttu tietotyössä jo pitkään ja siihen on ollut jossain määrin myös mahdollisuus muutamana päivänä viikossa, mutta pakon edessä suurin osa yrityksistä on ymmärtänyt, että töitä voi tehdä aivan samalla tavalla kotona, kuin että istuisi omalla tai asiakkaan konttorilla.
Itse hyppäsin etätöihin täydellä sydämellä toissa vuonna, kun muutin maalle ja konttori ja kollegat jäivät pääkaupunkiseudulle. Millaista etätöiden tekeminen on sitten ollut ja mitä työvälineitä tietotyössä siihen itselläni liittyy? Tässä muutamia ajatuksia asiasta työskennellessäni konsulttitalossa sovelluskehityksen parissa.
IT-alan kehityksen kärki, parhaat työpaikat ja verkostot ovat pääkaupunkiseudulla
Yksi asia, jota pohdin muuttaessani pääkaupunkiseudulta, oli IT-alan tapahtumat, verkostot ja oman osaamisen kehittäminen meetuppien kautta, josta pakostikin jäisin paitsi maakunnassa. Helsingissä on, tai on ainakin ollut, aktiivinen meetup-kulttuuri, jossa yritysten sponsoroimissa iltamissa kehittäjät esittävät teknologia-aiheisia asioita ja toiset kehittäjät kuuntelevat ruuan ja juoman merkeissä. Samalla voi verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia toisten kehittäjien kanssa. AWS, React, React Native, Kubernetes, iOS, JavaScript, DevOps, tietoturva ja muista aihepiireistä sai kuulla hyviä tarinoita, miten toiset ovat asioita ratkaisseet.
Oman osaamisen kehittäminen ja oman ammattialan kehittymisen seuraaminen on yksi tärkeä osa itseohjautuvuutta, joka korostuu täysipainoisessa etätyössä. Uutislähteiden, blogien, podcastien, tapahtumien nauhoitusten ja virtuaalisten tapahtumien seuraaminen on hyvä omaksua tavaksi, jota olen vuosien aikana tehnyt muun muassa omaan blogiini kirjoittamisen kautta. Eli sinällään meetuppien poisjäänti pitää täyttää omalla tekemisellä, jossa Internetin lähteiden seuraaminen ja virtuaaliset verkostot ovat pääroolissa.
Maakunnissa asuessa vaihtoehdot työpaikkojen suhteen ovat rajatumpia myös tietotekniikan alalla ainakin vielä tällä hetkellä, kun edelleen haetaan työntekijöitä yrityksen konttorien kaupungeista. Muutos päivittäisestä konttorilla istumisesta etätöiden tekemiseen ja muutamana päivänä kuukaudesta konttorille matkustamisen suuntaan on hiljakseen muuttumassa suopeammaksi ja jopa täysin etätöihin sallivaan suuntaan. Kulunut vuosi toi lisävauhtia ajatusmaailman muutokseen valtioneuvoston etätyösuositusten myötä, vaikka jäykimmät organisaatiot eivät niidenkään myötä ole vielä ymmärtäneet etätöiden mahdollisuutta. Tulevaisuudessa odotan, että työntekijän sijainnilla tietotyössä on yhä vähemmän merkitystä ja työyhteisö kehittyy työtapojen suhteen ottamaan etätyöskentelyn paremmin huomioon.
Hevoskontakteja 🦄
Työssäviihtymiseen tarvitaan ihmiskontakteja
Toinen mietinnässä ollut asia oli kollegoiden kanssa spontaani ajatustenvaihdon vähentyminen ja ylipäätänsä kontaktien väheminen, kun ei tulisi käytyä konttorilla tai tavattua pääkaupunkiseudulla olevia kaveri- ja harrastusporukoita.
100% etätyönteko on kieltämättä jossain määrin yksinäistä puurtamista, mutta niin se on vaikka istuisit konttorilla oman projektisi parissa. Kommunikaatiovälineet auttavat ajatusten vaihdossa ja sovelluskehityksessä säännölliset dailyt ja suunnittelupalaverit Meetin välityksellä ovat arkipäivää. Kasuaalinen ajatustenvaihto ja pallottelu on hieman hankalampaa, mutta siihenkin voi käyttää yrityksen sisäistä Slackia tai turvautua laajempaan koodaajien yhteistöön, Koodiklinikan Slackkiin. Ennen oli IRC, nyt on Slack ja Discord. Mutta virtuaalinen kommunikaatio on yksi isoin miinuspuoli etätöiden tekemisessä. Töissä kasuaalista kommunikaatiota on viritelty virtuaalisten kahvituntien parissa ja se on ihan mukava tapa.
Sovelluskehityksessä yksi osa tekemistä on kommunikointi ja asioiden käyminen yhdessä läpi esimerkiksi koodikatselmoinnin tai parikoodauksen yhteydessä. Kaikkeen on työvälineet olemassa, ja yksi koodauksen jakamisen mahdollistava työväline on Visual Studio Live Share.
🚲
🚲
Työmatkat eivät ole mukavia
Kotona työskentelyssä suurin plussa on se, että nyt työmatkaan ei mene lähes tuntia per suunta junassa, metrossa tai muussa julkisessa kulkivälineessa istuessa, vaan se aika jää käytettäväksi vaikka koiran kanssa lenkkeilyyn tai oman osaamisen kehittämiseen. Heräät, käyt koiran kanssa lenkillä, syöt aamiaisen ja kävelet tohveleissa työhuoneeseen aloittamaan työpäivän.
Kotikonttori tuo viihtyvyyttä
Sähköpöytä, satulatuoli, iso monitori, oma työhuone. Siinä neljä etätöiden tekemisen viihtyvyyteen vaikuttavaa asiaa. Satulatuolin ja normaalin työtuolin yhdistelmä tuo ergonomiaan sopivaa vaihtelua ja sähköpöytä mahdollistaa seisaaltaan työskentelyn. Etäpalaveita varten on hyvä olla kunnon Web-kamera ja mikrofoni tai pöytämikrofoni, vaikka usein käytän kuulokkeita. Monitorin suuri ruutualue ja iso resoluutio varmistavat työtehokkuuden, kun ikkunoita voi levitellä sopivasti näytölle. Ja kun tilaa on nyt sen verran enemmän kuin aikaisemmin, voi työt ja työkoneet jättää työpäivän jälkeen työhuoneeseen.
Kotikonttori 🧑💻
Etätyö korostaa kommunikaation merkitystä
Kommunikaation merkitys kaikessa tekemisessä on usein aliarvioitu ja etenkin sovelluskehityksessä sen merkitys korostuu. Riittävä dokumentaatio, asynkroninen kommunikaatioväline, etäpalaverit ja tekemisen jäsentäminen ovat hyviä lähtökohtia onnistumiselle. Etenkin dokumentaatio jää helposti puutteelliseksi ja se hajaantuu kommunikaatiovälineiden historiaan tai tekijöiden omiin muistiinpanoihin.
Toinen merkityksellinen asia ovat palaverit ja niiden tehokkuus. Nykyisessä työssäni olen saanut keskittyä sovelluskehitykseen ja palaverit ovat jääneet vähemmälle, mutta niiden osalta on hyvä tiedostaa muutamia asioita, jotka tekevät niistä parempia. Agenda ja johdonmukainen läpikäynti ovat tuttuja asioita, ja Martin Fowler kertoo miten tehdä tehokkaita etäpalavereita: hyvä audio, käytä galleria-näkymää, mykistä jos et puhu, kiinnitä huomiota valaistukseen. Hieman pidemmälle mennessä voi poimia vinkkejä täältä: älä käytä langattomia kuulokkeita, hanki parempi mikrofoni, älä mykistä ja kuuntele itseäsi.
Etätyö tuo posiviitista virettä, muttaa vaatii myös uusia keinoja
”Lisääntynyt etätyö näyttää vaikuttaneen työssä jaksamiseen pääsääntöisesti myönteisesti ja tuoneen työhön positiivista virettä. Työhyvinvointi jopa parani koronakevään aikana: etätöihin siirtyneillä työn imu lisääntyi ja krooninen väsymys väheni. Haasteita ovat etenkin tylsistyminen, työkavereiden kanssa käytävän epävirallisen vuorovaikutuksen väheneminen ja huono ergonomia. Työnteosta voi kadota kipinä, kun virikkeet ja työkaverit puuttuvat. Jaksamiseen on keksittävä uusia keinoja.”
Etätyö on erilaista tekemistä ja se korostuu, jos sitä tekee päivästä toiseen. Harva yritys on ajatellut etätyöskentelyä ja sen vaatimia erityisvaatimuksia työn tekemiselle ja kommunikaatiolle. Elon artikkelissa ehdotetaan hyviä asioita:
Panosta ergonomiaan ja rytmitä työpäivää: Etätyö vaatii itsekuria. Jaksamista kannattaa ammentaa työn rytmittämisestä, lounas- ja kahvitauoista, ulkoilusta ja liikunnasta. Jos mahdollista, rytmitä päivä niin, että ehdit ulkoilemaan valoisan aikaan.
Vaali yhteisöllisyyttä: Yhteydenpito työkavereihin on merkittävä osa työhyvinvointia myös etätyömaailmassa. Virallisten etäpalavereiden ohella vapaamuotoiset virtuaalikahvittelut ja etäjumppahetket ovat tärkeitä, jotta päiviin tulee myös epävirallista vuorovaikutusta.
Vähennä videopalavereita: Liian usea videopalaveri päivässä lisää väsymystä
Haastetta peliin: On tärkeää huolehtia siitä, että työ tarjoaa myös etäilyn aikana riittävästi mielekkäitä haasteita.
Meillä töissä on otettu ”uuden normaalin” tueksi apua Auntielta, joka tarjoaa ratkaisuja arkeen, jos se tökkii. Ja vaikkei tökkisikään. Heillä on myös hyviä vinkkejä etätyön tekemiseen.
Töitä laiturin nokasta?
Onko etätyö uusi normaali?
Yritykset luopuvat keskustassa olevista isoista konttoreista ja säästävät toimitilakuluissa? Työtä voi tehdä paikattomasti ja rekrytä osaavia tekijöitä sijannista riippumatta? Sovelluskehitystiimit panostavat dokumentaatioon tiedon jakamisessa? Työtavat, -kulttuuri ja -käytännöt kehittyvät tukemaan etätöitä?
Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta maailma kehittyy ja toimintatavat, sekä ajatusmaailmat muuttuvat. Etätyön hyödyt ovat todistettu ja nyt viimeistään monessa paikassa todettu käytännössä. Täysiaikainen etätyö vaatii paljon työyhteisöltä, sekä työntekijältä, eikä se sovi kaikille, mutta ajatusmaailman uskoisi sen osalta muuttuvan suopeammaksi. En usko, että kotona tekeminen tulee laajemmalti jäämään uudeksi normaaliksi, sillä ihmiset kaipaavat kontakteja ja parempia työtiloja, mutta flexi-työ ja etätöiden lisääntyminen tulevat kyllä yleistymään.
Sosiaalinen kanssakäyminen on useimmille työntekijöille yksi pääaktiviteeteista. ”Miten viikonloppusi meni?”, ”Katsoitko eilen illan ottelun?” jne. on kirjaimellisesti se, mistä he löytävät sosiaalisen poistoventtiilinsä ja henkilökohtaiset yhteydensä.
Esimiehet tykkäävät seurata alaistensa tekemistä, sillä se tekee heidät tuntemaan olevansa enemmän vallassa kuin itse asiassa ovat.
Työmatkarutiini, vaikkakin se on painajaismaista, tarjoaa tunteen normaaliudesta, johon useimmat ovat tottuneet ja oudolla tavalla luottavat arjen perustan luomisessa.
Työ on pakopaikka kodin arjesta.
On erilaisia työtapoja ja arjen pyörittämistä, ja jokaisen pitää löytää se juttu, joka toimii itselle. Mutta vanhoihin kaavoihin ei ole järkevää kangistua.
Maaseudun rauhallisuus ja luonto tuovat arkeen positiivisuutta
Yhteenvetona todettakoon, että muutto maakuntaan Saimaan rannoille on ollut selkeä elämänlaatua parantava asia sekä asunnon että elämisen rauhallisuuden takia. Toki omakotitalossa ja pihassa riittää tekemistä, mutta se tuo hyvää vastapainoa päätteen ääressä istumiselle ja kotipihasta lähtevillä poluilla liikkumiselle. Myös töiden tarjoamat projektit ovat olleet mielenkiintoisia ja omaa osaamista kehittäviä, eikä etätöissä niiden osalta ole ollut eroa, istuisiko konttorilla vai kotona. Tietenkin viime aikoina tilanne on ollut sama kaikilla. Omaa osaamista on saanut hyvin kehitettyä virtuaalisten konferenssien ja Internetin lähteiden kautta, sekä hetkellisen tauon jälkeen myös omat harrasteprojektit ovat edistyneet.
Arki täällä maaseudulla on erilaista ja se näkyy etenkin (fyysisten) sosiaalisten kontaktien määrässä ja osittain varmaan myös tarjolla olevien projektien valinnassa (nyt meneillään olevien rajoitusten jälkeen), mutta vastapainona se tarjoaa monia positiivisia asioita, joita ei pääkaupunkiseudulla olisi voinut saavuttaa. Voisi siis todeta, että tämä uusi normaali näyttää meille toimivan.
Tänä vuonna myös Etelä-Suomeen saatiin kunnon talvi, joka tarkoitti sitä, että oli hyvä mahdollisuus päästä hiihtämään jääladuille parin edellisen leudon talven jälkeen. Tammikuussa jääladut viimein avautuivat muun muassa Taipalsaarella, Lappeenrannassa ja Imatralla, joskin paikoitellen vähälumisina. Kävimme testaamassa millaista on suksia Pien-Saimaan ulapalla Taipalsaaren Konstun rannasta Riutanniemeen Kirkonkylän kautta ja takaisin.
Taipalsaaren jääladut
Aurinkoladuilla jäällä
Aurinkoladuilla jäällä
Taipalsaarella jääladut ovat jaettu ”Konstu-kirkonkylä” ja ”kirkonkylä-Haikkaanlahti-Riutanniemi” -osuuksiin ja latuverkoston karttatiedot löytyvät Lipas-palvelusta. Taipalsaaren sivujen tietojen perusteella ”ladut tehdään lumiolosuhteiden salliessa ja kunnostetaan tarvittaessa.” Latutilannetta ei löydy karttapalvelusta, mutta kunnan sivuilta löytyy tieto latujen ajopäivästä ja Facebookin Taipalsaari-ryhmästä voi ajoittain nähdä ajantasaista kuvaa hiihtoladuista.
Taipalsaaren latuverkosto
Taipalsaaren latuverkosto
Jääladuille voi lähteä Konstusta Huhmarkallion uimarannalta tai kirkonkylän satamasta. Lisäksi Haikkaanlahden urheilukentältä pääsee peltoja pitkin hiihtämään Riutanniemen suuntaan jääladuille, mutta sieltä matkaa tulee lisää noin 3 km. Lumitilanteesta johtuen, ehdimme vain kerran hiihtämään Huhmarkalliosta Kirkonkylään ja muut hiihtolenkit olemme lähteneet satamasta.
Konsusta Kirkonkylän kautta Riutanniemeen
Kirkonkylästä Riutanniemeen
Jäälatujen kaksi lähtöpaikkaa. Hiihtolenkit Stravassa: yksi ja kaksi.
Konstusta lähdettäessä matkaa Kirkonkylälle kertyy noin 2,5 kilometriä ja aikaa menee kevyesti lipsutellen noin 15 minuuttia. Kirkonkylän satamasta Riutanniemen rantaan on noin 5 kilometriä ja matkalla pääsee paikoitellen kokeilemaan aavan ulapan tuulia, sekä myötäiseen että vastaiseen. Riutanniemestä metsälenkin kautta takaisin satamaan tulee matkaa noin 5,5 kilometriä. Metsäosuus Riutanniemessä on mukavaa hiihtelyä lyhyen ylämäen ja pidemmän alamäen kera, riippuen kummasta suunnasta on matkaan lähtenyt.
Lunta voisi olla välillä enemmän
Parhainta ❄️
Lumisateen jälkeen polanne upottaa
Tuuli puhaltaa uran paljaaksi
Hiihto-uran kunto vaihtelee lumi- ja tuulitilanteesta riippuen
Taipalsaaren jääladut ovat yleensä olleet erittäin hyvin hoidettu lumisateiden jälkeen ja vaikka latukoneella ei jäälle ole päässyt, on moottorikelkalla saatu ajettua hyvä ura myös luistelulle, vaikka keskipolanne etenkin runsaiden lumisateiden jälkeen on välillä pehmeä.
Jääladut on nautinnollisen rentoja hiihdellä rennosti, mutta järvellä puhaltava tuuli on syytä ottaa huomioon pukeutumisessa ja vastatuuli voi olla tuntuva. Tuuli on myös välillä ikävä, jos se tuiskuttaa lumen uralle kinostaen sen toiseen reunaan, mutta siitä ei ole yleensä ollut ongelmaa, kun latu-ura menee molemmissa reunoissa.
Jäälatu parhaimmillaan
Jäälatu parhaimmillaan
Taipalsaaren latuverkosto on kokonaisuudessa hyvä ja pidemmänkin lenkin saa aikaan normaalina talvena, kun luisteluhiihtäen pääsee kiertämään Saimaanharjun ladut Konstun lenkin kautta ja suunnata sen jälkeen jäälatua pitkin Kirkonkylään ja Riutanniemeen ja koukata vielä lenkki Haikkaanlahden laduilla. Jäälatujen jälkeen voi vaihtelua lähteä hakemaan heti seuraavaksi parhaimmilla laduilla, eli Karjalaisenkylän peltoladuilla.
Talvi on ollut suotuisa hiihtämiselle ja alkuvuoden aikana on tullut tutustuttua lähialueen latuihin. Jäälatuja odotellessa ajoimme lähes vastaavaan ympäristöön, eli Joutsenoon Karjalaisenkylän peltoladulle.
Tasaista peltoa ja leveää uraa
Karjalaisenkylän peltolatu Joutsenossa on pituudeltaan 7,3 kilometriä ja on muodoiltaan sopivan vaihtelevaa ja leppoisaa hiihdettävää leveällä luistelu-uralla. Lähtöpisteenämme oli Ravikankaan urheilutalo ja peltolatu päättyy päiväkodin nurkalle, josta on lyhyt kävelymatka takaisin urheilutalolle. Aikaa kului 38 minuuttia kevyesti hiihtäen, mutta kovasta pakkasesta johtuen luisto oli aika nihkeä.
Karjalaisenkylän peltolatu
Meille riitti tällä kertaa vain peltoladun kiertäminen, mutta hyvän kokonaisuuden hiihtolenkille saa, kun yhdistää Karjalaisenkylän peltoladun ja Myllymäen peltoladun. Ja jos intoa vielä riittää, voi peltolatujen päälle hiihtää Myllymäen kuntoradan ja Ravikankaan kuntoradan lenkit. Joutsenon alueen hiihtolatujen kartat löytyvät ladattavaksi Joutsenon Kullervon sivuilta.
