Ruka Bike Park: epävirallisia reittejä ja tulevaa odottaen

Kesälomareissu suuntautui tänä vuonna pohjoiseen ja matkan ensimmäinen pysähdys oli Kuusamossa Rukalla. Rukan hiihtokeskus on viime vuosina kehittynyt etenkin uusien hissien osalta ja tänä vuonna aloitettiin myös Bike Parkin ja maastopyöräreittien rakentaminen. Kävimme tutustumassa mitä tähän mennessä on saatu valmiiksi ja mitä herkkua sosiaalisessa mediassa väijytyt epäviralliset reitit tarjoavat.

Ruka Bike Park tarjonta 2020

Bike Parkkeja on viime vuosina ja tänä keväänä noussut useisiin laskettelukeskuksiin kesäaktiviteetiksi ja myös Ruka on herännyt tähän mainioon maastopyöräilyn muotoon. Ruka Bike Parkin reitit ovat vielä suurilta osin rakenteilla ja valmista olisi tarkoitus olla 2021, eli käytännössä varmaan kesäksi 2022. Reittikartasta ja reittisuunnitelmasta saa viitettä, mitä on luvassa.

Rukan hissilippu kesällä gondolihissille ja etutuolille päiväksi maksaa 25 euroa ja 4 tuntia 18 euroa. Eli ihan kohtuullinen hinta, jos vertaa Etelän keskuksiin. Vuokraamosta voi tiedustella alamäkipyöriä vuokralle, mutta parempi olla ajoissa liikenteessä. Harmillisesti en muista minkä merkin pyöriä vuokrakuskeilla näkyi Bike Park reiteillä. Vuokraamossa näkyi ainakin Canyonin sähköpyöriä (jos vain paremman luokan pyörät lasketaan).

Virallisista reiteistä on valmiina vasta vihreä Kuru DH, joka ei paljoa ajettavaa tarjonnut. Soratiebaanaa, jossa kallistetut kurvit olivat sijoiteltu oudosti ja paikoitellen keskelle suoraa. Myös myöhemmin tänä kesänä valmistuva Vuosseli DH näytti aika samanlaiselta. Toivottavasti reitti ei ole ennen tulevasta, sillä rakentamisen taso ei valitettavasti ole kovin osaavaa.

Virallisista reiteistä onkin hyvä siirtyä suoraan epävirallisiin reitteihin, jotka tarjoavat paljon mielekkäämpää ajamista ja osoittavat esimerkkiä, millaisia mahdollisuuksia ja reittejä Rukalla pitäisi rakentaa.

Ruka Freeriders -aktiivit harrastajat (Facebook-ryhmä ja @rukafreeriders-Instagram) ovat vapaa-ajallaan rakentaneet oivallisia reittejä Rukan rinteille ja näiden reittien kautta Ruka Bike Park tarjosi heinäkuun puolessa välissä hyvin ajettavaa päiväksi pariksi. Reitit löytää aika hyvin ajojälkien perusteella ja YouTubesta katsoen Henkkyn Ruka Bike Park Trail Check ja Alanko Ulkoilee -fiilistely reiteistä.

Saaruan puolelle kurvailee polkumaista pätkää Saarua Berms, tarjoten hyvää flowta maastoa on hyödyntäen. Reitti alkaa heti Village-2-Valley gondolin yläasemalta ja päättyy lähelle hissin ala-asemaa. Ainakaan heinäkuussa ei gondolissa ollut erikseen pyöräkoukkuja ulkopuolella, vaan pyörät laitettiin kopin sisälle, johon mahtui hyvin 2-3 pyörää kuskeineen.

Eturinteeltä löytyy Eturinne DH hieman jyrkemmällä ja kivikkoisemmalla profiililla. Reitti lähtee heti Village Express -tuolihissin yläasemalta FIS-rinteen reunalta ja päättyy alitettuaan gondolihissin, josta voi pienellä polkaisulla kurvata takaisin hissille. Tuolihississä pyörä tulee joko koukkuun tuolin sivulle (yksi pyörä per tuoli) tai erilliseen pyörille suunniteltuun tuoliin. Kumpikaan kuljetustapa ei vaikuttanut kovin toimivalta.

Enemmän haastetta hakevat suuntaavat Kelon rinteille, jossa on freeride-henkistä reittiä, jyrkkyyttä ja tiukkoja kurveja. Kelo DH oli mukavaa ajettavaa DH-reitiksi. Kelo ja Kelo Enduro olivat paikoitellen hieman liian haastavia MTB-Endurokuskille, joten näiltä reiteiltä en ajovideota kuvannut. Saarua Bermsiä ja Eturinne DH:ta tuli rullailtua enemmänkin ja Kelon reitit käytiin lähinnä katsastamassa. Kelon reitit päättyvät Kelo-rinteelle, josta on pieni polkaisu takaisin Village Express -tuolihissille.

Ruka tarjoaa hyvät maastot maastopyöräilyyn, jos niitä osataan hyödyntää reittien rakentamisessa. Nyt reittien tilanne on vielä kehitteillä ja pitänee laittaa palautetta Rukan hiihtokeskukselle, että tulevat reitit olisivat parempia kuin Kuru DH.

Rukalla ajetaan alamäkiajon Suomen Mestaruuksista 31.7.2020 – 2.8.2020 ja samalla viikonlopulla voi tutustua vauhdikkaisiin MTB-Enduro-reitteihin Funduro Cup Deluxe -kisassa 1.8.2020 – 2.8.2020. Oletan, että reitit rakentuvat kisoja varten vielä lisää ja tarjoavat hyvää ajettavaa. Instagramista oli jo nähtävillä uusia [Ruka Freeridersien] reittejä!


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *