Uutta kuosia ”work in progress”-menetelmällä

Kun eräät hankkivat blogilleen uuden kuosin ulkoistamalla suunnittelu- ja toteutusprosessin, toiset tykkäävät tehdä sen itse syöksymällä koodiin ja virittämällä asiat haluamallaan tavalla. ”Kun itse tekee, saa mitä tulee” -työskentelytavalla saa muun muassa teeman suomenkieliseksi, mutta tiedetäänhän se jo vanhan sanonnan tapaan, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä.

Tällä kertaa lähestyn sivuston ulkoasun uudistamista hieman likaisesti ”work in progress” -näkökulmasta, eli tarkennan ja visualisoin asioita sitä mukaa, kun niitä ehdin ja keksin. Ei mitenkään nätti lähestymistapa, mutta kehittäjän kannalta kätevää, koska WordPressin ulkoasun virittäminen on hieman hankalaa ilman vastaavaa testikappaletta. Nyt näkee aina miltä lopputulos näyttää oikeasti.

Edelleen ulkoasun kokonaisilme on suhteellisen askeettinen, mutta aika näyttää mihin suuntaan ilme etenee. Sivuston aikaisemmatkin teemat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet suhteellisen hillittyjä ja sama trendi jatkuu varmaan edelleen. Tekniikan osalta kokeilussa on joitain CSS 3:n ominaisuuksia kuten @font-face, text-shadow ja box-shadow.

Helvetireader muuttaa Google Readerin minimaaliseksi

Googlen Reader on näppärä web-sovellus uutissyötteiden lukemiseen, mutta sen ulkoasu on perinteistä Googlea eli aivan kauhea. Onneksi eri selaimissa voi lisäosien avulla lisätä haluamilleen sivuille omia lisäominaisuuksia ja niinpä Helvetireader-skriptin avulla Google Readerkin muuttuu huomattavasti mukavammaksi.

Helvetireader muuttaa Google Readerin ulkoasun minimaaliseksi: syötteiden lukemiseen liittymättömät asiat piilotetaan hienovaraisesti ja värimaailmasta muokataan hillityn harmaa. Helvetiredear-käyttäjäskripti toimii kaikissa käyttäjäskriptejä tukevissa selaimissa kuten Firefoxissa Greasemonkey-lisäosan avulla, Operassa, Google Chromessa ja Webkit-pohjaisissa selaimissa (Safari) GreaseKit-lisäosan avulla.

Myös aikaisemmin Google Readerille oli saatavilla gReader-teema, mutta sen ylläpito on lopetettu. Google Reader muuttuu ajoittain ja teemojen pitää aina sen mukaa päivittyä. Tähän mennessä Helvetireader on päivittynyt hyvin ja uuden version ”lataaminen” on vain sivun päivityksen päässä, kun skriptiä ei asenneta vaan se haetaan Internetistä.

Asioita, joita konsolipelikehittäjien pitäisi korjata

Konsolipelaaminen on helppoa, mutta se voisi olla vielä yksinkertaisempaa. Pelikehittäjät ovat tehneet, varmasti ihan hyvällä tarkoituksella, muutamia asioita turhan hankalaksi ja pienillä muutoksilla pelaamisesta saataisiin vielä kitkattomampaa. Xbox Sam on listannut 11 ärsytyksen aihetta ja tässä omat poimintani kyseisestä listasta.

  1. Älä kysy minulta missä pelitalletukseni on, kun minulla on vain yksi tallennusväline liitettynä konsoliin. On aika yksiselitteistä missä se voisi olla.
  2. Laske minut hitaasti takaisin peliin, sen jälkeen kun olen laittanut pelin tauolle ja haluan jatkaa. Muutama sekunti olisi tarpeen, jotta sormet löytävät oikeille näppäimille takaisin. Etenkin musiikki- ja ajopeleissä tauolta palaamisen jälkeen peli menee puihin.
  3. Salli minun ohittaa välikohtaukset, etenkin jos samoja kohtauksia pitää katsella usealla eri pelikerralla kokonaan uudestaan.
  4. Anna selkeä visuaalinen etenemispalkki ladatessa, sillä haluaisin tietää ehdinkö latausajalla hakea lisää juotavaa keittiöstä vai en. Pelkkä pyörivä ympyrä ei ole riittävä.
  5. Kokoa vaikeustasosaavutukset yhteen nippuun. Jos pelaan peliä vaikealla-tasolla, en varmaankaan tule sitä pelaamaan uudestaan helpolla tai keskivaikealla.

Lisäksi myös konsolien valmistajilla eli Microsoftilla ja Sonylla on hieman kehitettävää käyttäjäystävällisyyden osalta. Molemmat toki haluavat, että pelaaja ostaa juuri heidän laitteensa, mutta pelaajan lukiuttaminen yhteen alustaan on hyödytöntä. Harva ostaa kuitenkaan molempia laitteita.

  1. Mahdollista verkkopelaaminen eri konsolimerkkien kesken. Useat pelit ovat saatavissa molemmille konsoleille, joten miksi ei voisi myös mahdollistaa verkkopelaamisen eri konsolien omistavien pelaajien kesken.
  2. Salli verkkopelaaminen ilman erillistä maksua. Pelistä ja nettiliittymästä on jo maksettu, joten miksi pitäisi vielä maksaa erikseen pelaamisesta.
  3. Käytä yhtenäistä standardia peliohjainten liittämiseksi ja käyttämiseksi konsolissa. Jos pelaaja on jo ostanut esimerkiksi Rock Bandin ohjaimineen Xbox 360:lle, ei hän varmaankaan osta sitä myös PlayStation 3:lle vain sen takia, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa verkossa.
  4. Älä hinnoittele konsolisi lisälaitteita aivan järjettömin hinnoin, sillä kohtuullisella hinnalla myös myynti kasvaisi.

Konsolipelaamisessa on varmasti monia muitakin asioita jotka ärsyttävät ja kaipaavat parannusta, mutta olisihan se elämä aivan turhan helppoa, jos kaikki vain toimisi.

Rock Bandissa rummut pärisee ja kitara laulaa

Erilaiset musiikkipelit ovat suosittuja ja Guitar Hero: World Touria pelattuani sen ymmärrän. Vaikka välillä kappaleiden rämpyttäminen on aikamoista tahkoamista, on siinä jotain koukuttavaa. Niinpä huomattuani Rock Bandin soittimien olevan tarjouksessa, piti sellaiset hankkia. Mukaan lähti myös Rock Band -peli, jolla rumpujen, kitaran ja mikrofonin -soitinpakettia voi hakata. Vielä jos löytäisi olohuoneesta sopivat paikat kaikille pelivälineille: parille kitaralle, rummuille ja ratille sekä polkimille.

Rock Band on maineeltaan hieman enemmän fiilispeli kuin Guitar Hero, joka vastaavasti painottuu enemmän suorittamiseen, joka kyllä myös näkyy. Rock Bandilla soittaminen on enemmän viihteellistä, vaikka suorittaminen siinäkin on tähtien ja pisteiden muodossa osana peliä. Kokonaisuutena molemmat soittopelit ovat aika lailla samalla viivalla ja kappaleita on enemmän tai vähemmän hyviä. Rock Bandissa on tosin parempi soittolista, kunhan kappaleet saa ensin soitettua auki. Soitinosastolla pelintekijät ovat kerrankin olleet pelaajien puolella, sillä sekä Rock Bandin että Guitar Hero World Tourin soittimet toimivat molemmissa peleissä, vaikka jotain eroja toiminnassa toki on.

Kitaran osalta Rock Bandin peliväline on selkeästi epätarkempi, koska strummista puuttuu naksahdus, ei lyönnin osumisesta saa samanlaista palautetta kuin Guitar Herossa. Toisaalta kitara on tällöin myös äänettömämpi ja enemmän ”kitaramaisempi”, jolloin voi keskittyä enemmän soittamiseen. Myös fretsit eli soitinnappulat ovat Rock Bandin kitarassa mielestäni heikommat, koska ne ovat koko kitaran kaulan levyiset ja turhan lähellä toisiaan. Etenkin sinisen ja oranssin napin kanssa on välillä ongelmia tuplapainalluksena. Kooltaan soittimet ovat yhtä suuria. Rock Bandin kitara on lisäksi varustettu piuhalla ja soitinpaketin mukana tuleekin virrallinen USB-jakaja soitinten liittämiseksi konsoliin. Onneksi pelisarjojen kitarat ovat yhteensopivat, sillä langattomalla Guitar Heron kitaralla kappaleiden soittaminen sujuu helpommin, vaikkakin rämpytyksen säestämänä.

Rummuista en ole Guitar Heron vastineita testannut, mutta ne muistuttavat enemmän oikeita rumpuja pelteineen, kun taas Rock Band luottaa neljään lautaseen. Hinnassa on toki hieman eroa, sillä Guitar Heron soitinpaketti maksaa yli kaksi kertaa enemmän. Rock Bandin rummut ajavat hyvin asiansa, vaikka soittaminen onkin aikamoista hakkaamista ja ääntä lähtee. Pitäisi ilmeisesti hieman hiljentää niitä laittamalla esimerkiksi vaahtomuovia rumpukapuloiden päähän. Netissä on myös ollut juttua, että rummut ja etenkin bassopedaali hajoaisivat herkästi, mutta tämä on ilmeisesti ensimmäisten erien ongelmia. Tiedä sitten, mutta ainakin kitara helisee jo uutena.

Laulu-osiota ei ole vielä tullut testattua, mutta kuulemma se on myös ihan hauskaa. Sujuisi varmasti paremmin muutaman pitkän huurteisen jälkeen.

Eivät erilaiset musiikkipelit pelaajista muusikkoja tee, mutta viihteellistä toimintaa se kuitenkin on, kuten asia on oivallisesti xkcd-stripissä kiteytetty. Ostoslistalle lähteekin Rock Band 2.

Death Rally julkaistu sovitettuna nykykoneille

Remedy Entertainment on julkaissut mainion Death Rally -pelin uudestaan ilmaisversiona ja sovitettuna nykyaikaisille tietokoneille. Hieno kulttuuriteko, sillä Death Rally oli aikanaan 1990-luvun puolessa välissä mahtavaa pelattavaa.

Alkujaan 1996 julkaistu Death Rally on ylhäältä päin kuvattu autopeli, jossa tavoitteena on voittaa kisoja, kerätä rahaa ja hankkia parempia osia autoon. Kilpailut ovat täynnä vastustajien romuttamista, lyijyn täytteistä katkua pellin kyljessä ja tiukkaa ajamista. Uudistettu peli toimii Windows XP SP3, Vista ja Windows 7 -käyttöjärjestelmillä.

Oracle SQL Developer 2.1 EA tuo kelpo uudistuksia

Oraclen tietokantojen kanssa työskentelyyn on tarjolla useita kalliita työkaluja kuten Toad, SQL Navigator, PL/SQL Developer ja Hora, mutta hinta-laatusuhteeltaan yksi on ylitse muiden: ilmainen Oracle SQL Developer. Jo aikaisemmissa versioissa ominaisuuksillaan vakuuttanut Oracle SQL Developer nousee syyskuun lopussa julkaistun 2.1 Early Adopter version myötä ominaisuuksiltaan tasolle, jossa ei juurikaan tarvitse olla häpeissään kaupallisiin tuotteisiin verrattuna.

Uusia ominaisuuksia löytyy konepellin alta, joista tässä muutamia omia huomioita:

  • PL/SQL:n yksikkötestaus
  • Paremmat mahdollisuudet koodin automaattiseen muotoiluun (kuva)
  • Virheiden visualisointi sivupalkin palikalla ja alleviivauksella, sekä selkeämmät virheilmoitukset (kuva)
  • Koodipohjat (code templates), eli kirjoitat määritellyn lyhenteen ja ohjelma täydentää loput (kuva)
  • Pikakomentojen määrittäminen haluamille näppäimille, joten nyt esim. suomalaisellakin näppäimistöllä onnistuu koodin kommentointi (kuva)
  • PL/SQL -paketit aukeavat nyt suoraan muokkaus-tilaan, eivätkä kahta kertaa (toinen luku- ja toinen muokkaus -tilaan)
  • Ohjelman tuntuma on parantunut ja se myös vaikuttaa nopeammalta

Oracle SQL Developer on alusta alkaen ollut kelpo työväline tietokantojen kanssa askarteluun ja uusien versioiden myötä ohjelmaan on lisätty kiitettävällä tahdilla kaivattuja ominaisuuksia. Äskettäin tein hieman tutkailuja kaupallisten Oracle-työkalujen tarjoamista ominaisuuksista, mutta SQL Developerin 2.1 -version myötä tarve tuhansien dollarien sijoittamiseen esimerkiksi Toadiin tuntuu yhä vain vähäisemmältä.

Sony 40E5520 -taulutelevisio on taulumainen

Viikko sitten kävin katselemassa eri taulutelevisioita Expert Expossa, mutta ostokset jäivät ikkunaostoksiksi. Päätös hautui viikon ajan ja pienen lisäselvittelyn ja pohtimisen jälkeen valinta kohdistui Sonyn 40-tuumaiseen E-sarjan 5520 -malliin. Eli taulumaiseen taulutelevisioon, joka on varustettu hopeisilla alumiinisilla kehyksillä. Vastaavasti 5500-malli on saatavilla mustilla kehyksillä. Televisioiden osalta vaihtoehtoja on lukuisia ja olenkin ostosta jo tovin hauduttanut. Tosiasia kuitenkin on, että aina tulee uusia malleja ja hinnat laskevat, mutta joskus on kuitenkin vain tehtävä päätös ja kantaa kotiin valittu tuote.

Oikeastaan olin jo aikonut ostaa halvemman Samsungin LE40B557 -television, mutta perjantaina käydessäni Tammiston Expertillä kyseistä televisiota katsomassa, sai myyjä perusteltua 100Hz:n etuja, mutta sopivaa televisiota ei kuitenkaan ollut tarjota. Samalla reissulla kävinkin Jumbossa, jossa Sony Centerin palvelualtis myyjä teki sopivan tarjouksen Sonyn taulunomaisesta KDL-40E5520-mallista, jonka lauantaina kävin sitten noutamassa. Mukaan lähti myös Xbox 360:sta varten HDMI-kaapeli ja Macbookin liittämiseen DVI-HDMI -kaapeli.

Sonyn KDL-40E5520 on sisuskaluiltaan vastaava kuin testeissä hyvin menestynyt KDL-40W5500-malli, mutta on varustettu kauniimmalla ulkokuorella. Tekniikkajargonia sen verran, että 100Hz:n Motionflow-tekniikka pitää huolen urheiluohjelmien liitetoistosta ja Bravia Engine 3 huolehtii kuvan prosessoinnista. Digivirittimet löytyvät antenni- ja kaapelitelevisioon, sekä teräväpiirtolähetyksiä varten. Liitäntöjen osalta TV:stä löytyy muun muassa neljä HDMI-liitintä, kaksi SCARTtia, optinen äänen ulostulo, komposiittiliitäntä, VGA-liitäntä, USB-portti ja verkkoliitäntä. Eli ihan riittävästi.

Kuvaltaan televisio täyttää odotukset hyvin ja laadullisesti jopa normaalit televisiolähetykset näyttävät ihan kelvollisilta. Teräväpiirron osalta vertailukohta jää Nelonen HD -kanavan ja Xbox 360:n tarjoaman kuvamateriaalin asteelle, mutta hyvältä näyttää. Myös 40-tuumainen 1920 x 1080 -resoluutiolla varustettu Mac OS X -työpöytä näyttää kivalta. Mukava surffata sohvalta television kehyksiin sointuvan Applen alumiinisen näppäimistön ja Logitechin hiiren avulla, vaikka sohvapöytä onkin hieman turhan matala ja kaukana täysin miellyttävään käyttöön.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Sony ei loista monipuolisuudellaan, sillä saman hintaluokan Samsungissa (LE40B655) on vaikka mitä lisäominaisuutta. Muun muassa DNLA-toiminto eli kuvien ja videoiden toistaminen verkon kautta toimii useampien tiedostoformaattien kanssa Samsungissa kuin Sonyssa, vaikka ilmeisesti senkin käytännön toteutus on hieman kömpelö. Kuvan ja muotoilun (E-sarja) osalta Sony kyllä pärjää mainiosti. Lisäksi pelaamisen osalta Sony on parempi valinta, sillä Samsungia on moitittu suuresta input lagista. Ainakin Guitar Hero luontui entiseen malliin myös taulutelevisiolla, joten ongelmia sen suhteen ei ole. Lisäksi siro ja valkoinen kaukosäädin on paljon kivempi kuin Samsumgin halko.

Ei kaikki hyvää, ellei huonoakin. Ilmeisesti uusimmassa firmwaressa on television kanavien järjestely mahdotonta, joten niiden osalta pitää tyytyä hieman uuteen jakoon. Enemmän tämä haittaa Nelosen HD -kanavan sijainnin osalta, joka on kaukana normaalista Nelosesta. Myös Sonyn DNLA-tuki on erikoinen, sillä en saanut yhteyttä muodostumaan ushare- tai PS3 Mediaserver DNLA-palvelimilla, jotka toimivat esimerkiksi PlayStation 3:n kanssa. Liitäntöjen osalta seinälle kiinnittämistä varten on kaksi HDMI-liittimistä, samoin kuin verkko- ja USB-liitäntä sijoitettu laitteen sivulle, joka tuo helposti piuhat ikävästi laitteen sivusta esille.

Entinen JVC:n 28-tuumaisella tasaisella kuvaputkiruudulla varustettu laajakuvatelevisio pääsee kierrätykseen vanhemmilleni ja kelpo peli se vieläkin on. Ero 40-tuumaisen taulutelevision ja 28-tuumaisen kuvaputken välillä on kuitenkin huima ja hieman melkein harmittaa, miksen ole aikaisemmin saanut ostopäätöstä tehtyä. Toki nyt tietenkin säästi jotain neljän-viidensadan euron pintaan ja halvemmallahan sitä olisi voinut selvitä toisilla merkeillä kuten LG:n kanssa, mutta kyllä E-sarja on tyylikkyydeltään omaa luokkaansa.

Vielä jäi hankkimatta Wiin liittämiseen komponenttikaapeli, mutta SCART saa kelvata. Sen kautta kuvan pitäisi lisäksi olla hieman pehmeämpi, joka tässä tapauksessa on jopa toivottavaa, koska Wii ei Full HD -resoluutioihin kykene. Mahdollisesti ostoslistalla on myös toinen mini Display Port – DVI -välikappale ja pidempi DVI-HDMI -kaapeli, jotta Macbookin liitännän saa hieman paremmin kulkemaan lattiatasossa.

Sony 40E5500 Sony 40E5500