Päivän linkit 13.8.2008

Ammuntasimulaattorilla parempia tuloksia ja kohti Olympiakultaa

Olympialaisetkin käynnistyivät viime perjantaina, tai itseasiassa jo hieman aikaisemminkin ja uutisointia kisoista ja siihen liittyvistä aiheista on joka tuutti täynnä. Paljon on ollut juttua, että teknologia ja sen mahdollistamat uudet varusteet näyttelevät nykyään tärkeää osaa urheilijan suorituksessa. Teknologiaa voi hyödyntää myös harjoittelussa ja esimerkiksi ammuntaa voi treenata ammuntasimulaattorissa.

Marksman Training Systemsin ST-2 -ammuntasimulaattori haulikko- ja kivääriammuntaan on suunniteltu erityisesti vaativille käyttäjille kuten ammunnan opettajille, mutta muun muassa Venäjän ja Slovakian savikiekkoampujat ovat harjoitelleet laitteen avulla Pekingin Olympialaisia varten.

Laite mahdollistaa useita erilaisia ammuntatilanteita metsästyksestä ammuntaharrastukseen ja sallii ampujan käyttää omaa asettaan. Lisäksi järjestelmä näyttää ruudulla erilaisia tietoja suoritteesta kuten esimerkiksi miksi osumasta tulikin ohilaukaus. Tuotteen sivuilta löytyy lyhyt esittelyvideo ja ihan kätevältä laitteelta vaikuttaa. Hieman samantyylinen kuin virtuaalinen ralliauto.

Vaikka simulaattoria käytettäessä ei aivan autenttisia olosuhteita tietenkään voida koskaan saavuttaa, on ainakin varmaa, että virtuaaliharjoittelu on sekä edullisempaa että luontoystävällisempää. Ammunnassa ase ei kulu, ammukset eivät pauku eikä kiekot, eläimistä puhumattakaan, hajoile pitkin kenttiä.

Ainakaan vielä ei ammuntasimulaattorin käytöstä ole tainnut olla hyötyä Olympiakullan jahdissa, ellei sitten Satu Mäkelä-Nummela ole käynyt paukuttelemassa myös virtuaalisestikin. Vielä on tosin ammuntalajeja jäljellä, joten eihän sitä koskaan tiedä.

St-2 Shooting Sim

(via Engadget)

N95 ja keväällä julkaistu v21.0.016 firmware: pieniä uudistuksia

Nokian N95:lle ilmestyi jo aikaisemmin keväällä uusi firmware, versionumeroltaan v21.0.016, mutta koska kyseessä ei ollut yhtä merkittävä uudistus kuin aikaisempi, jäi puhelin päivittämättä. Muutenkin puhelimen softan päivittäminen on sen verran työlästä, ettei sitä jaksa askarrella elleivät uudistukset ole riittävän suuria. Päätin kuitenkin ennen lomamatkaa lisäillä karttoja Nokia Mapsiin ja samalla vaivalla päivittää luurin, niin tuli sekin ajan tasalle.

All About Symbian -sivusto uutisoi aikanaan uudesta firmwaresta ja listasi muutamia uusia ja parantuneita ominaisuuksia:

  • Sujuvampi ja nopeampi Galleria
  • Uudet nopeammat Java-kirjastot, jotka toivottavasti nopeuttavat Java-sovelluksia.
  • Flash Lite 3 eli flash-sivustot kuten Youtube toimivat.
  • Parempi tuki Bluetooth-kuulokkeille
  • Web-selaimeen ennakoiva tekstinsyöttö
  • Virransäästötoimintoa parannettu, joten akun uskoisi kestävän pidempään.

Loppupeleissä uuden firmwaren asentaminenkin sujui hitaasti, mutta varmasti ja varmuuskopiosta asetusten ja datan palautuksen jälkeen oltiin takaisin lähtöpisteessä uuden softan kera. Samalla kertaa päivitin myös puTTYn, Nokia Mapsin sekä Opera Minin. Lisäksi olisin asentanu rotateMe-sovelluksen, joka kääntää luurin näytön automaattisesti puhelimen suuntaisesti, mutta en jaksanut kikkailla Symbian-sovellusten allekirjoitusten kanssa.

Canon Digital IXUS 860 IS ja CHDK

Kesälomamatkan lähestyessä oli aika varustautua matkaa varten hankkimalla uusi digikamera, vaikka yksi sellainen jo hyllystä löytyykin. Jo hieman kovia kokenut Nikonin Coolpix 3100 sai väistyä Canonin Ixus 860 IS:n tieltä.

Tälläkään kertaa uuden vempeleen osto ei ollut helppoa, sillä erilaisia, mutta silti vähän erilaisia malleja saman valmistajankin valikoimasta löytyi useita ja täten aivan liikaa. Valintaa ei myöskään helpottanut se, että en tiedä kameroista tai valokuvaamisesta juurikaan mitään. Lopulta IXUS 860 IS:n valintaperusteeksi muodostui kivat ominaisuudet eli 28 mm:n laajakulmaobjektiivi ja mahdollisuus virittää kameraa CHDK-firmwarella. Myös Dpreview:n testeissä kamera arvioitiin ihan asialliseksi laitteeksi. Tietenkään hyväkään kamera ei tee hyvää kuvaajaa, mutta toivottavasti ainakin helpottaa sinne tähtäämistä.

Canonin Digital IXUS 860 IS on siis kompaktikokoinen 8,0 megapikselin digikamera, jonka ominaisuuslistasta löytyy:

  • optinen kuvanvakain,
  • laajakulmainen 3,8 kertainen zoomobjektiivi,
  • DIGIC III -prosessori,
  • kasvojentunnistus, punasilmäisyyden vähennys,
  • 3.0 tuuman PureColor-nestekidenäyttö,
  • 17 kuvausohjelmaa ja värimuunnoksia,
  • VGA-videotoiminto,
  • varmuuszoom ja digitaalinen telelisäke (eli digitaalinen zoom).

Eli samoja ominaisuuksia mitä niin monessa muussakin saman hinta- ja kokoluokan digikamerassa.

Canonin kameroiden etuina on lisäksi siis mahdollisuus viritellä kameran ominaisuuksia ohjelmallisesti CHDK-softalla, jos kameran ominaisuudet jättävät toivomisen varaa tai kaiken automatisoimisen jälkeen manuaaliset säätömahdollisuudet eivät riitä.

CHDK: Canon Hacker’s Development Kit

CHDK tarjoaa lukuisia käteviä lisäominaisuuksia kameran olemassa olevien lisäksi. Tämän jälkeen kamerassa onkin niin paljon erilaisia ominaisuuksia, joita perus ”point-and-shoot” -käyttäjä, kuten minä, ei varmasti tarvitse kovinkaan usein tai koskaan. Suurimpina muutoksia CHDK:n asentamisen jälkeen perustoimintoon on kameran käynnistyessä objektiivin pysyminen kiinni ja avautuminen vasta kuvausnappia puolittain painettaessa. Lisäksi ruudussa näkyy käynnistyessä CHDK:n sininen inforuutu. Uusi maailma kameran hyödyntämiseen avautuu painamalla ALT+Menu -nappeja, ja jos CHDK ei lämmitä, niin sen poistaminen on yhtä helppoa kuin SD-kortin kirjoitussuojauksen poistaminen.

Omasta Ixus 860 IS:stä löytyi sama firmware kuin mitä CHDK Wikin 860 IS:ää käsittelevällä sivulla on listattuna, joten asiaa ei tarvinnut enempää pohtia. CHDK:n asennus ja opastus sujuikin helposti monien tuotteiden käyttöohjeitakin selkeämmillä asennus- ja käyttöohjeilla.

Muutamia CHDK:n tuomia käteviä lisäominaisuuksia ovat muun muassa:

  • RAW-kuvat: mahdollisuus tallettaa kuvat RAW-muotoon JPEGin lisäksi tai pelkästään.
  • Lisätietoa näytölle: mm. akun tila ja terävyysalue.
  • Mahdollisuus säätää mm. valotus- ja suljinaikoja,
  • Skriptit: kuvasarjat ja liike- ja valotunnistimeen liitetyt tapahtumat.
  • Histogrammi: Mahdollisuus näyttää aktiivinen histogrammi painamalla laukaisin puoliksi alas + alaspäin. Pitäisi ehkä tutustua enemmän histogrammin tulkitsemiseen.
  • Zebra mode: Näyttää näytöllä erittäin kirkkaat tai tummat alueet ja sitä voidaan käyttää histogrammin tavoin apuna estämään yli- ja alivalottuminen. Toimii painamalla laukaisin puoliksi alas.
  • Tiedostoselain: Mahdollistaa SD-kortin selailun ja tiedostojen ja hakemistojen poistamisen, kopioimisen ja liittämisen.
  • Pelejä: Reversi ja Sokoban

Lisäksi SD-kortille laittamassani AllBest-firmwaressa on vielä muutamia kuvauksellisia ja informatiivisia lisäominaisuuksia. Hieman ikävästi CHDK:n menu häviää kameran nappeja hipelöitäessä, mutta tähänkin on tulossa korjaus.

Myös Pinserin Sami käsitteli aikaisemmin kesällä CHDK:ta ja vinkkaa salamoiden valokuvaamiseen tehtyyn ohjelmaan ja linkittää tämän mahdollistamiin Lauri Kankaan salamakuviin ja Jukka Höltän lintukuviin.

Yksi itseäni eniten kiinnostava ominaisuus on mahdollisuus RAW-kuviin, mutta pitänee ensin ensi viikolla tutkia millaisia RAW-ohjelmia on Linuxille saatavilla ja onko siitä todella etua tällaiselle satunnaiskuvaajalle. Testauslistalla on CHDK:n Wikin ehdottamat XnView (ebuild), rawtherapee (ebuild) ja DNG4PS-2. Kahdelle kolmesta löytyykin jo Gentoon ebuild, joten hyvältä vaikuttaa.

Nyt kamera ja kuvaaja valmistautuvat loppuviikon testimatkalle Wieniin, joten testiraporttia ja kuvia luvassa siis myöhemmin. Ehkä.

Tänään: järjestelmäherrojen arvostuspäivä

System Administrator Appreciation Day eli järjestelmäherrojen arvostuspäivä on täällä taas. Tänä vuonna ylläpitäjien päivää vietetään tänään perjantaina 25.7.2008. Vuosittaista tapahtumaa vietetään aina heinäkuun viimeisenä perjantaina, vaikkakin amerikkalaislähtöisen arvostuspäivän suomalaisilla sivuilla odotellaan maanantaille asti.

Yksinkertaisena ideana on osoittaa edes kerran vuodessa arvostusta raskaan työn sankareille, ylläpitäjille, jotka suurella panoksellaan pitävät sinunkin palvelimesi ja järjestelmäsi toiminnassa.

Kiitos ja kumarrus kaikille System Administraattoreille.

Xbox 360 ja Microsoft Wireless Racing Wheel

Autopelejä on mahdollista pelata näppäimistöllä ja padilla, mutta parhaiten pelitunnelmaan pääsee, kun käyttää ratti- ja poljin -yhdistelmää. Olen aikaisemmin pelannut eri autopelejä tietokoneella Microsoftin Sidewinder Precision Wheel -rattiohjaimella, mutta konsoleilla olen kaahaillut perinteisellä pad-ohjaimella. Olikin siis aika päivittää pelikokemus hankkimalla Microsoftin Xbox 360 Wireless Racing Wheel -ohjain.

Microsoftin Wireless Racing Wheel on samaa sarjaa, kuin Microsoftin vakio Xbox 360 padikin: hillityn valkoinen harmaalla lisävärillä ja päälisin puolin ”laadukkaan” oloinen. Ei ohjain tietenkään aivan Logitechin G25 -rattiohjaimen veroinen ole, joka toimii PC:llä ja PS 3:lla ja on yli kaksi kertaa kalliimpi, mutta pelituntuma ratilla pelattaessa kohenee huomattavasti. Vaikka ohjain onkin teoriassa langaton, ei se sitä käytännössä ole, sillä ratin ja poljinten välille pitää viritellä yksi johto, sekä toinen johto ratin force feedback -tehosteille, jotka tarvitsevat verkkovirtaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä paristoilla ei kauaa rattia väännettäisi. En toisaalta tosin ymmärrä, miksi tarvitaan lisäksi paristot Xbox 360:n ja ohjaimen väliseen kommunikointiin, kun verkkovirtaa tarvitaan kuitenkin. Tietenkin ratilla voi pelata ilman force feedback -tehosteitakin, jolloin siis paristoja tarvitaan, mutta ilman tehosteita ratilla ajelu on laiskaa.

Autopeleissä riittää valittavaa ja muun muassa Forza Motorsport 2 on juuri oiva peli rattiohjaimella vääntämiseen ja ajotuntuma tärinän ja väännön tuoman lisäefektin kanssa on selkeästi mukavampi. Myös alelaareista löytämäni Colin McRae: Dirt ja Project Gotham Racing 3 toimivat ratin kanssa sulavasti, vaikkakin ovat pelattavia myös padilla. Etenkin PGR 3 on sen luokan rämistely, että se menee melkein paremmin tatilla kuin ratilla. Lisäksi tietenkin olisi Race Driver: Grid, mutta demon ja lehtien arvostelujen perusteella peli joutaa alelaareista löydettäväksi. Aikaisemmin niin hyviä autopelejä tehnyt Codemasters on muuntanut Race Driver -sarjastaan samanlaisen sekalaisen autoilun kuin Dirt. Myöskään PGR 4:n ei vakuuttanut.

Selkein ero konsolilla ja tietokoneella pelaamisessa on, että rattipelejä ajatellen PC:llä pelaaminen on helpompaa kuin konsolilla. Yleensä tietokoneella pelattaessa alla on tuoli, jonka edessä vastaavasti on pöytä, johon ratin voi kiinnittää, mutta konsoleilla pelaillaan normaalisti sohvalta, eikä ainakaan oma sohvapöytäni sovellu ratin kiinnittämiseen. Tietenkin pad-ohjaimella sohvalta pelaaminen onnistuu helposti, mutta autopelejä rattiohjaimella väännettäessä ratin sijoittelussa on siis pieniä ongelmia, vaikka Microsoft onkin muotoillut rattiohjaimensa pohjasta hieman koveraksi ja suunnitellut sitä pidettäväksi reisien päällä sylissä. Valitettavasti ratin täristäessä ja vääntyillessä, ratkaisu ei ole niin hyvä kuin toivoisi.

Markkinoilla onkin saatavilla erilaisia pelituoleja, joilla pelikokemusta voi parantaa. Yksinkertaisimmat pelituolit kuten Askon Race-tuoli tarjoaa istumapaikan lisäksi äänentoistoa ja liitäntöjä, mutta hieman kalliimmissa pelituoleissa kuten noin 350 euron Playseatissa onnistuu jo ratin ja poljinten kiinnitys ja vaikka mitä. Tietenkin erillinen pelituolikaan ei ole aivan optimiratkaisu, sillä yleensä olohuoneessa ei ole kiinteää pelipaikkaa ja tuolin siirtelyssä on oma vaivansa, jonka myös Tekniikan ihmelapsi tuolia testatessaan toteaa. Lisäksi säilytystilaa, johon tuolin voi siirtää pelien jälkeen, ei koskaan ole liikaa.

Hieman rattiin totuttelun jälkeen sohvalta ajelukin onnistui jo ihan hyvin, mutta pitänee ehkä katsella, jos eteen osuisi sellainen edullinen ajotuoli, joita jo viime syksynä huonekaluliikkeiden alessa katselin. Tai sitten pitänee hankkia parempi sohva.

Race-tuoli Race-tuoli Race-tuoli