Kesä on taas mennyt joutuisasti maastopyöräilyn merkeissä ja kesäkuun puolessa välissä tuli pyörähdettyä Himoksella maastopyöräenduron SM-sarjan toisessa osakilpailussa. Santa Cruz Enduro Himos ajettiin 18.-19.6 Himoksen laskettelukeskuksen maastoissa ja omat odotukset kisalle olivat korkealla, olihan kauden lämmittelykilpailu mennyt hyvin. Himos tarjosi kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista, nimittäin vettä, mutaa ja paljon. Ajo ei sujunut, mutta olihan se tavallaan hauskaa. Kisasta ei paljoa kerrottavaa ole, lopputuloksissa olin yleisessä-sarjassa 55. ajalla 28:40, jääden kärjelle 5:17.
Santa Cruz Enduro Himos
Santa Cruz Enduro Himos
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toinen osakilpailu, Santa Cruz Enduro Himos, ajettiin Himoksella ja kisan erikoisuus oli, että hissejä ei ollut käytössä. Eli samalla kaavalla mentiin, kuin sarjan ensimmäisessä osakilpailussa Messilässä, joka itselläni jäi ollessani samaan aikaan Tukholmassa ajassa. Edessä oli siis yhdeksän erikoiskoetta (alkujaan 10), joista jokaiselle kiivettiin Pohjois- ja Etelä-Himoksen mäkien päälle enemmän tai vähemmän ajamalla. Vielä kun kisaviikonloppu oli sateinen, muokkaantuivat radat varsinaisiksi mutaränneiksi.
Lauantai, treenit
Kisatreenit ajettiin lauantaina, joka valkeni puolipilvisenä, mutta eiköhän sieltä sadetta niskaan saatu pitkälle iltapäivään asti. Rohkeasti kuskit ratoja kiersivät, kun itse tyydyin aamupäivällä kävelemään kaikki pätkät läpi ja katsomaan hankalat paikat. Sateen tauottua kävin myös kaksi pätkää ajamassa, mutta kun radat olivat muuttuneet aivan mutavelliksi, päätin että enempää ajamisesta ei olisi juurikaan iloa. Ajolinjoja ei hankalia paikkoja sisältäneillä 2. ja 5. pätkillä juuri ollut hyötyä katsoa, sillä pyörä meni kulki rännissä melkein omalla tahdollaan.
Erikoiskokeeseen tutustuminenParhaan linjan pohdintaaHyvää polkua, kuivana
Jälkeenpäin on hyvä miettiä, että olisiko pitänyt ajaa enemmän ja käydä testaamassa mudassa rämpimistä myös 29″-renkailla, eikä vain 27,5+” -semiläskirenkailla. Kisassa nimittäin tuntui, että 27,5+” koon 2,8″-rengas vain kellui mudan päällä, eikä pyörään saanut kunnon pitoa tai ohjattavuutta. Käyttämäni 2,8″ Nobby Nic ei ole varsinainen mutarengas, toisin kuin 29″-kiekoissa olleet Minion DHF ja Minion DHR II.
Sunnuntai, kisapäivä
Sunnuntai valkeni lupaavasti pienessä sateessa ja lopulta kisaamaan päästiin poutaisessa säässä. Eihän se poutainen sää kisaratoihin tai kuivana pysymiseen juuri auttanut, mutta hieman mukavempaa kuin sateessa rämpiminen. Edessä oli siis 36,3 kilometriä ja hieman vajaat 4 tuntia ajamista. Kisatallenne Stravassa näyttää kivasti myös nousut Himoksen mäkien päälle, joista mäen päälle vievää tietä sai kisassa ajella riittämiin. Parempi se, kuin ensimmäisellä kierroksella toiselle pätkälle ja molemmilla kierroksilla kolmospätkälle tunkkaaminen. Ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä oli lyhyt huoltotauko, joka jäi aika lyhyeksi sillä haastava keli viivästytti erikoiskokeiden kiertämistä. Ajajakokouksessa oli aamulla annettu lähtöaika toiselle kierrokselle, mutta se ei lopulta pitänyt paikkaansa, kun kärki lähti eteenpäin parikymmentä minuuttia aiottua myöhemmin. Myöhästymisestä lähdössä oli kerrottu saavan sakkominuutin per minuutti, mutta en tiedä toteutuiko se sitten käytännössä.
Himos, erikoiskokeet
Himoksen mutajuhlan erikoiskokeista ei ole paljoa kerrottavaa oman ajon suhteen. Jopa helpoimmalla ensimmäisellä erikoiskokeella tuli vedettyä kyljelleen ja se olikin kisan teema. Ainostaan kolmosolla tuli ajettua ilman konttaamista, joka myös näkyi pätkäajoissa. Teknisesti erikoiskokeet olivat keskitasoa, kun muta vei vauhdit, vaikka olihan viidennen pätkän loppumetsäosuuden kivikkolasku aika kuumottava. Pari kertaa ehdin pesemään pyörän suurimmista mudista kisan aikana, kunnes pesupaikalle muodostui kunnon jono, jonka jälkeen huuhtelin vain vaihteensiirron. Taktiikka toimi hyvin, sillä pyörän tekniikan kanssa ei ollut ongelmia.
Erikoiskokeet tuli kierrettyä hyvällä tahdilla, joten jälkeenpäin mietittynä aikaa olisi voinut käyttää enemmän kuskin ja varusteiden huoltoon. Maalissa palautin ajanotto-SIACin yhdentenätoista, vaikka lähdin numerolla 54. Kärki oli siis himmaillut.
Ajovarusteiden osalta käyttämäni Windstopper-ajotakki ja -housut olivat lopulta hieman kuumat, mutta pitivät suurimman kosteuden ja mudan ulkona. Polvisuojat pysyivät puhtaina housujen alla, mutta eipä niitä voinut sitten löysätä, kun alkoivat kiristää lopussa. Selkäpanssarina käytin vain Evocin suojareppua. Märkään keliin olin varsinaisesti varautunut ajohanskojen osalta ja Sealskinz Dragon Eye MTB -hanskat toimivat ihan hyvin, mutta vaikka vesi pysyy niissä ulkona, tulee kosteutta sisäpuolelle. Sealskinzin sukat toimivat samalla periaatteella ja ihan hyviltä vaikuttivat.
Himoksen enduro-kisan olosuhteista saa hyvän kuvan raakavideosta
https://vimeo.com/172721888
Virallinen kisavideo onkin paljon silotumpi, kun kärkikuskit ajavat puhtaasti :)
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toinen osakilpailu meni omalta osaltani odotuksiin nähden alakanttiin, kun lopputuloksissa olin yleisessä-sarjassa 55. ajalla 28:40, jääden kärjelle 5:17. Ei mikään ihme, kun lähes jokaisella erikoiskokeella tuli oltua kyljellään tai muuten radalta sivussa. EK-ajoista näkee, että ajo oli kuitenkin tasaisen varmaa suorittamista, lukuun ottamatta enemmän poljettavaa sisältänyttä kolmos-erikoiskoetta, jonka pysyin pystyssä. Kisan kärki kyllä meni jälleen kovaa.
Jälkitunnelmat
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toisesta osakilpailusta jäi lopulta ihan hyvä fiilis, vaikka tulokseen ei voi olla tyytyväinen ja pyörää sekä ajovarusteita piti huoltaa seuraavat pari päivää kisan jälkeen. Ajorepusta löytyy vieläkin Himoksen hiekkaa. Omalla tavallaan mudassa ajaminen oli mukavan haastavaa ja osoittaa, että sitäkin pitäisi treenata. Onneksi se on Suomen kesässä helposti mahdollista, jos vain viitsii. Itsehän ajan vain kauniilla kelissä, auringonpaisteessa kuivia polkuja.
Hissitön enduro-osakilpailu sujui lopulta ihan hyvin, mäen päälle jaksoi polkea jokaisella kerralla, kun se ajettavissa oli, vaikkakin parilla viimeisellä kerralla oli jalkojen kramppaamista havaittavissa. Olisi vain pitänyt ajaa tarkemmin, valita alle 29″-renkaat ja pysyä pystyssä :)
Maastopyöräilyn harrastamiseen on hyvät maastot pääkaupunkiseudulla, mutta välillä on hyvä matkata hieman pidemmälle ja saada vaihtelua metsä- ja kalliopolkuihin. Toukokuun puolessa välissä lähdin jälleen MTBCF:n, eli Mountainbike Club Finlandin, matkassa kohti Tukholmaa, jossa edessä odotti kolme päivää ajamista lähialueen maastoissa. Tänä vuonna tiesi jo hieman mitä matkalta odottaa, sillä tein vastaavan reissun myös vuosi sitten. Jälleen kerran Tukholma tarjosi kolme päivää, 12 tuntia ja 120 kilometriä unohtumattomia polkuja upean kesäisessä säässä. Nopea vilkaisu reissuun näkyy Instagram kuvistani.
Päivä 1, Hellasgården ja Solsidan
Matka Itämeren yli kohti Tukholman maastoja alkoi lähestyä loppuaan, kun Viking Gabriella lipui hiljaksiin satamaan. 30 innokasta maastopyöräilijää odottivat jo autokannella, että keulaportti avattaisiin ja pääsisivät viemään tavarat hotellille ennen suuntaamista lähialueen metsiin. Myös tänä vuonna matkan majapaikkana toimi viime vuonna hyväksi havaittu Scandicin Sjöfartshotellet aivan Slussenin nurkilla ja lyhyen ajomatkan päässä laivarannasta.
Laivarannassa ajoporukka jaettiin neljään eri ryhmään ajomieltymysten mukaisesti ja valitsemani ryhmä suuntasi hotellin kautta kohti Tukholman lähialueen luonnonpuistoa, Hellasgårdenia, joka tarjoaa alueen kenties parhaat pätkät ja käydä kääntymässä Solsidanissa. Kun viime vuonna sää oli kolea ja puolipilvinen, paistoi aurinko nyt pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita mukavat 23. Ennen metsään siirtymistä ehti vielä poiketa matkan varrella katselemassa miltä Specialized Concept Storen valikoimat näyttivät.
Ensimmäisenä ajopäivänä valitsin leppoisan ryhmän, joka suuntasi Hellasgårdenin läpi kohti Solsidania, jossa odottaisi lounas, ja sen jälkeen ajettaisiin takaisin Hellasgårdenin maastoja pitkin hotellille. Jyvis veti viiden kuskin ryhmää rauhallisella vauhdilla ja muun muassa A-Traililla ja Area 51:lla pystyi päästelemään omaa vauhtiaan. Aurinkoinen keli ja kuivat kalliot tarjosivat nautittavaa ajettavaa. Kivikkoiset maastot osoittivat myös renkaiden ja ajolinjojen merkityksen, sillä päivän aikana koettiin kolme rengasrikkoa, joista yksi vaati lopulta uuden takarenkaan hankkimisen.
Hellasgårdenisa Solsidaniin ja takaisin: 5 tuntia, 50 kilometiä
Reitti Hellasgårdenin läpi Solsidaniin ja takaisin oli pituudeltaan noin kuusi tuntia, josta ajoaikaa 4 tuntia ja 50 minuuttia. Matkaa kertyi 47 kilometriä 11,6 kilometriä tunnissa keskivauhdilla. Mukavaa ajamista. Takaisin hotellilla olimme lopulta hyvissä ajoin kello 17 aikoihin, kun poikkesimme vielä kaupassa hankkimassa tarvittavia eväitä iltaa ja seuraavia päiviä varten.
Tukholman maastot odottavatA-Trailin alkuaHuoltotauko, kallio voitti renkaanSolsidanin asemaEvästaukoja oli noin tunnin väleinHienoa nummipolkua ja kallioita
Päivä 2, Bogesund
Lauantai oli reissun niin sanottu pitkä päivä ja tällä kertaa lähes kaikki lähtivät tutustumaan uusiin maastoihin läheiseen niemeen, Bogesundiin. Päivä alkoi noin tunnin lauttamatkalla Vaxholmiin, josta oli lyhyt siirtymä Bogesundin merkityille reiteille. Vaxholmiin liikennöi useampia lauttoja, mutta pyörien kuljetustilat vaihtelevat ja paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Aamulla lautalle tuli hieman kiire ja osa ryhmästä saapui myöhemmällä vuorolla. Muita ryhmiä odotellessa ajoimme muutaman polkupätkän ja pidimme evästauon Bogesundin linnan luona.
Jyviksen ja Kapun vetämässä ryhmässä 16 kuskia nautti singletrack-tyylisistä poluista ja paikoittaisista kalliopätkistä auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Korkeuseroja ei Bogesundin reitillä juurikaan ollut, joten ajo sujui leppoisasti. Rantapolulla näkyi useita majavien kaatamia puita ja osa polusta oli kaatuneiden puiden katkomaa. Päivän aikana koettiin vain yksi tekninen ongelma, joka osoitti että kannattaa pitää repussa ketjun pikalinkkuja, että katkenneen ketjun voi liittää takaisin yhteen.
Vaxholm ja Bogesund: 4 tuntia ja 48 kilometriä
Bogesundissa pyöriteltiin kampia kaikkiaan 4 tuntia ja 48 kilometrin verran, eli 12,5 kilometrin keskivauhdilla. Lounasta varten koukkasimme takaisin Bogesundin linnan alueelle ja Cafe Parkvillaniin, josta aamulla olimme metsään suunnanneet. Ajopäivän pituus oli parin tunnin lauttamatkat mukaanlukien noin yhdeksän tuntia.
Aloituspisteenä Bogesundin linnaTässä ollaan, tänne mennäänSiirtymä maalaismaisemissaLounastauko pienessä kahvilassaVaxholmissa riittää ajettavaaIltaisin kalustohuoltoa, uusi takavaihtaja
Päivä 3, Hellasgårdenin parhaat
Viimeisen ajopäivän perinne on ollut, että ajetaan läheisen Hellasgårdenin parhaat pätkät ja se tehtiin myös tänä vuonna. Nyt Jusu veti hieman vauhdikkaampaa 11 kuskin ryhmää ja yllättävän hyvin sitä vielä klassikkopätkille riitti energiaa, vaikka väsymyksen kyllä liikkeessä huomasi. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät vohvelit. Ajoa sävytti jälleen muutamat rengasrikot.
Hellasgården: 3,5 tuntia ja 35 kilometriä
Hellasgårdenin parhaita pätkiä ajettiin kaikkiaan 3,5 tuntia ja matkaa kertyi 35 kilometriä 11,5 kilometrin keskivauhdilla. Metsästä olikin sitten hyvä suunnata hotellin tavarasäilytyksen kautta suoraan laivarantaan ja kohti Gabriellan saunaosastoa.
Aamuinen ajajakokousPalanut metsä jo vihersiVanhoja rakennettuja shorejaReitit ovat hyvin merkattuRyhmä kasaan ennen teknistä paikkaaVaativia laskujakin löytyi
Varustautuminen
Useamman päivän reissulle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana aina poikettiin lounaalla. Viime vuoden tapaan itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran pari ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Pankkikortti toimi jokaisessa paikassa, jossa maksaa tarvitsi, mutta kannattaa toki varata mukaan myös kruunuja.
Tavarat ja kolmen litran juomasäiliö kulkivat kätevästi 16 litran Evoc FR Enduro Blackline -juomarepussa, johon mahtui hyvin eväät, varaosat, työkalut, pari vararengasta ja tuulelta suojaava takki. Juomareppuni toimii myös kevyenä suojana, sillä siitä löytyy integroituna selkäpanssari. Tarkempaa listausta juomareppuni sisällöstä voi tarkastella viime vuoden Tofkholm-kirjoituksesta.
Olin lisäksi varustautunut uusilla kevyemmillä polvisuojilla. Specializedin Atlas-polvisuojat toimivat hyvin, eivätkä häiritse ajamista samalla tapaa kuin endurossa käyttämäni Race Facen Ambush -suojat tai viime vuonna käyttämäni 661:n Kyle Straitit.
Matkatavarat pakkasin tänä vuonna 71 litran North Face Duffel Bagiin, joka täyttyi ajovarusteista sopivasti ja sen päälle pystyi kätevästi köyttämään ajorepun siirtymien ajaksi. Uusi laukku olikin hyvä sijoitus, sillä se oli huomattavasti mukavampi kantaa, kuin viime vuonna käyttämäni Varustelekan keikkalaukku.
Tukholman kallioisissa ja juurakkoisissa maastoissa täysjoustomaastopyörä on omiaan ja suurin osa kuskeista olikin matkaan lähtenyt endurohenkisillä 27,5″ tai 29″ -renkailla ja 130-150 mm joustavilla pyörillä. Itselläni alla oli Specialized Enduro Comp 29, eli 29-tuumaisilla renkailla varustettu maastopyörä, joka oli omiaan Tukholman maastoihin. Viime vuonna ajoin saman merkin 29″ Stumpjumperilla, joka ei ollut aivan yhtä kätevä kalliopätkillä. Kalusto toimi koko reissun ajan loistavasti, enkä kokenut yhtään teknistä ongelmaa. Maxxiksen 2,4″ Ardentit kestivät litkutettuina hyvin kallioiden ja kivien haasteet ja pitoa löytyi riittävästi kuivalla kelillä.
Ajokalusto ja kamat pakattuna
Jälkitunnelmat
Kolme päivää Tukholman lähimaastoissa meni jälleen nopeasti ja vaikka ajopäivien aikana vauhti oli sopivan leppoisaa, matka ja pitkät päivät tekevät tehtävänsä, eikä jalat olisi enempää ajamista jaksaneet. Etenkin viimeisenä päivänä jo huomasi, että suurin into reuhata poluilla oli jo käytetty. Tänä vuonna olin saanut hieman enemmän pidempiä lenkkejä alle ennen reissua, joten ajopäivät sujuivat hieman kepeämmin kuin vuosi sitten.
Mutta millaista se ajaminen Tofkholmassa sitten on? Toni Sihvonen tallensi oman ryhmän matkastaan näppärät videot.
Pitkässä retkiajossa voi kohdata vaikka mitä ongelmia, joten olin varautunut matkalle viime vuoden tapaan aika runsain varaosin. Varaosat jäivät onneksi käyttämättä, mutta ajoryhmässäni oli useampia rengasrikkoja ja yksi ketjun katkeaminen. Lisäki toisessa ryhmässä oli hajonnut ainakin hissitolpan vaijeri, sekä vääntynyt takavaihtaja ja sen korvake. Kokonaisuudessaan matka sujui aika pienin vaurioin sekä kaluston että kuskien osalta. Hyvä niin.
Tänä vuonna tuli ajettua enemmän Hellasgårdenissa, mutta uutena alueena Bogesund oli erittäin mukava tuttavuus. Tyrestan kansallispuiston lammasmakkarat jäivät edelleen syömättä, mutta nyt tuli sentään nähtyä toinen palaneista metsistä. Eli Tukholmaan jäi vielä paljon ajettavaa ja eiköhän sinne tule vielä uudestaan lähdettyä. Viimeistään vuoden kuluttua.
Maastopyöräilijoillä on Tukholmassa aivan oma Gröna Lundinsa
Kesän lähestymisen huomaa aina siitä, että ensimmäinen maastopyöräilykilpailu on edessä ja lajiharjoittelua on aina liian vähän talven jäljiltä. Tänä vuonna aloitin kisakauden maastopyöräilyn enduron SM-sarjan lämmittelykilpailulla Meri-Teijossa, joka tarjosi mahtavan aurinkoisen kelin ja 12 mukavaa erikoiskoetta. Vajaan parin minuutin sprinttejä alamäkipainotteisesti oli jälleen hauskaa ja sopivan haastavaa omille ajotaidoille. Kisassa tuli koettua myös onnistumisen tunteita, kun yleisessä sarjassa sijoitukseni oli 16. Mukava parannus viime vuoden Tahkon kisan sijaan 69.
G-Form Enduro WarmUp
Meri-Teijossa ajettava WarmUp -kisa on useana vuonna aloittanut lämmittelyn Enduron SM-sarjaan ja näin oli myös tänä vuonna. Meri-Teijo on noin parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, joten erikoiskokeita pääsi harjoittelemaan ennakkoon pienellä vaivalla. Normaalisti kisat ajetaan sunnuntaina, jolloin treenipäivänä toimii lauantai ja paikan päällä ollaan usein myös yötä, sillä kisa-aamuna ei rataa ehdi yleensä kiertämään.
WarmUpissa radat olivat merkattuina jo vappuna, jolloin en paikalle päässyt, mutta onneksi helatorstai oli vapaapäivä, jolloin erikoiskokeet tuli ajettua kolmisen kertaa läpi. Teknisessä vauhtiajossa on itsellä vielä tekemistä, joten treenipäivät kisapätkillä ovat tarpeen. Kuten Teemu Vahteran erikoiskokeiden ajovideoista ja kisakoosteesta näkee, eivät Meri-Teijoon rakennetut pätkät ole kovin teknisiä, mutta sitäkin nautittavampia.
Meri-Teijon WarmUp -kisa ajettiin lauantaina, jolloin aamulla ehti vielä kiertää erikoiskokeet kerran ja palauttaa mieleen missä mutkat ja kivet sijaitsivat. Kisakauden aloittajissa paikalla oli runsaasti osanottajia, kaikkiaan hieman vajaat 200 ja yleisessä sarjassa 158. Onneksi sain, ilmeisesti viime vuoden Tahkon osakilpailun tulosten perusteella, lähtönumeron 63, jolloin starttia ei tarvinnut odotella kuin parikymmentä minuuttia. Tahkolla sitä odottelinkin tunnin verran.
Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen järjestävän HHCMB:n sivuilta. Voiton vei Matti Lehikoinen ajalla 18:15, Petteri Leivon ollessa toinen ja Jarmo Valtosen ollessa kolmas. Oma loppuaikani oli 20:37, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 16., häviten voittajalle 02:22. Noin 12 sekunttia per erikoiskoe. Ei yllättävää, sillä Lehikoinen on maailmanluokan kuski. Parempi vertailukohta on ero kolmannen sijan 19:16 aikaan, eli 6,75 sekunttia per erikoiskoe, joka on toki paljon huomioiden ajettavan matkan. Kolmas sija ajettiin muuten 3″ semiläskeillä renkailla, eli Specialized Stumpjumper FSR 6Fattiellä. Virallista videota ei kisasta vielä ole, mutta muutamia kuvia löytyy, esimerkiksi Tuomo Elorannan ottamana.
Erikoiskoeaikojani katsellessa ajoin molemmilla kierroksilla aika tasaisesti, sekunnin sisään, ja loppua kohden hieman nopeammin ensimmäistä polkuvoimaa vaatimaa pätkää lukuun ottamatta. Ajoista voi tulkita, että kuntoa näyttäisi riittävän kisan ajamiseen tehokkaasti loppuun asti tai sitten vauhtiin alkoi tottumaan ja jarruilla tuli roikuttua vähemmän. Pyörä kyllä menisi nopeammin, mutta mies ei vielä uskalla. Ajotavassa on kyllä vielä säätämistä, sillä lyhyillä erikoiskokeilla voisi runtata huolella, eikä voimia tarvitse säästellä kuten maastopyöräilyssä.
Kisasuoritukseni löytyy myös Stravasta, joka kertoo, että matkaa kertyi vajaat 18 kilometriä ja aikaa kului kaikkineen 1 tunti ja 39 minuuttia. Kokonaisaikaa suoritukseen meni noin neljä tuntia, vaikka erikoiskokeiden välissä ei ylimääräisiä taukoja juuri tullut pidettyä. Erikoiskokeet menivät ilman suurempia ongelmia, joskin treeneistä huolimatta muutamat tiukat mutkat tulivat molemmilla kierroksilla yllätyksenä ja aikaa kului. Ainoana ongelmana oli, että ketjut tippuivat kolmannella pätkällä, mutta onneksi vasta polkuosuuden jälkeen. Ketjun linkki oli saanut iskua ja jäykistynyt, mutta onneksi se ei ajoa myöhemmin haitannut. Edellä ajaneita kuskeja tuli vain kerran selkä edellä vastaan, mutta sopivassa kohdassa ja ohitse pääsi nopeasti eri ajolinjaa pitkin.
Ajokalustona toimi viime vuoden tapaan Specialized Enduro 29, joka täksi vuodeksi sai allensa 27,5″+ koon renkaat, jotka 2.8″ leveydellä tarjosivat mukavasti pitoa ja muuttivat pyörän geometrian paremmaksi, eli keskiö laskeutui jonkin verran. Eron huomaa etenkin kallistetuissa mutkissa, joissa Tahkolla oli hieman ongelmia pysyä, kun pyörä oli korkea. Saman suuntaisen geometriamuutoksen saa aikaan myös käyttämällä offset puslaa tai Enduro 650b:n linkustoa, jolloin myös ohjauskulma loivenee. Offset puslaa testasin muutamalla lenkillä, mutta en sitä nyt kisaan laittanut, sillä 27,5″+ renkaiden kanssa vie polkimet pitkin kiviä. Vaatii vielä hieman enemmän testausta.
Erikoiskoe 1 ja 5
Kisa aloitettiin siirtymällä tietä pitkin ensimmäisen pätkän alkuun, joka tulisi olemaan kisan poljentavoittoisin ja kestoltaan pisin. Mukavaa alaspäin viettävää polkua hieman yli puolen välin, muutamat kallistetut kurvit ja tiukkojen mutkien osuus ennen maalia. Molemmilla kierroksilla huokutteleva sisäkurvi vei vauhdit tiukkaan käännökseen mentäessä, mutta muuten ei ongelmia pätkällä ollut. Ensimmäisellä kierroksella aika oli 02:27.25 (14.) ja toisella 02:28.88 (14.), kun kärki ajoi aikaan 02:16.57 ja 02:18.00. Paras erikoiskoesijoitukseni oli juuri tällä paljon poljettavaa sisältävällä ja enemmän maastoajoa muistuttavalla pätkällä, kuten viime vuonna saman tyylisellä pätkällä Tahkolla.
Erikoiskoe 2, 7 ja 12
Kisan toisena pätkänä oli niin sanottu yleisöerikoiskoe, joka sisälsi muutamia pöytähyppyreitä, peräkkäisiä nyppylöitä ja lopuksi mukava osuus kallistettuja kurveja. Alkuun sai vielä sprintata loivaan ylämäkeen ja välissäkin sai haettua vahvoilla jaloilla etua. Radassa oli muutamia hankalia kohtia ajolinjan osalta ja keskivaiheen pienet peräkkäiset kumpareet olisi pitänyt ilmeisesti hypätä, sillä osuus sujui aikaan 01:54.50 (24.), 01:55.25 (26.) ja 01:53.43 (21.). Kärki ajoi 01:39.63, 01:40.57 ja 01:39.25.
Menoa erikoiskoe 2:lta (kuva: Tuomo Eloranta)
Erikoiskoe 3 ja 8
Kolmannen pätkän alussa sai jälleen hakea happoja jalkoihin sprinttiosuudella ennen metsään syöksymistä ja kivikko-osuutta. Ensimmäisellä kierroksella onnistuin tiputtamaan ketjut heti polkemisosuuden jälkeen, joten pätkä menikin rennosti pumppaillen. Kelloon nähden rennosti pumpatessa tuli ajolinjat katsottua tarkemmin ja aikaa ei lopulta mennyt kovin paljoa hukkaan, kun lopussa oli vielä pitkähkö loppusuora, jota ennen vauhdit vielä tiputettiin. Ensimmäisellä kierroksella osuus sujui aikaan 01:38.13 (24.) ja toisella 01:36.82 (20.). Taas hävittiin kärjelle aika runsaasti, joka ajoi 01:25.37 ja 01:23.75. Toisella kierroksella saavutin edellä ajaneen kuskin, mutta onneksi edessä oli juuri leveämpi kohta, jossa toista ajolinjaa pitkin pääsi hyvin ohitse.
Erikoiskoe 4, 9 ja 11
Kisan toinen kolmeen kertaan ajettava erikoiskoe alkoi rinneajolla, jonka päätteeksi hypättiin ojan yli metsään. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta lopun tiukka mutka yllätti joka kierroksella. Hieman myös ylimääräistä säätöä metsäosuudella. Virheet näkyivät ajassa, 01:16.94 (31.), 01:15.88 (28.) ja 01:14.37 (20.). Viimeisellä kierroksella lopun tiukka hidastus meni jo paremmin. Kärkiajat olivat 01:05.87, 01:05.50 ja 01:06.00.
Välillä sai odotella pätkien alussa (4. pätkä)
Meri-Teijo tarjosi hienot puitteet (4. pätkän alku)
Erikoiskoe 5 ja 10
Viides pätkä oli kisan ehkä haastavin pätkä teknisesti lähinnä lyhyen kalliomutkalaskun ansiosta, joka ei lopulta ollut kovin hankala, mutta kuumottava. Osuusajat olivat 01:28.56 (26.) ja 01:27.43 (19.). Voittaja lasketteli pätkän aikoihin 01:17.69 ja 01:17.44.
Yhteenveto
WarmUp-kisan reitit olivat erinomaisia, kaikki asiat toimivat hyvin ja Meri-Teijo tarjosi toimivat puitteet, vaikka suihkua olisi kyllä kaivannut kisan jälkeen. Kiitokset järjestäneelle Habanero Mountainbikers seuralle. Talkoita ratojen eteen oli kuuleman mukaan tehty pitkin iltoja ja se kyllä näkyi. Järjestäjillä oli vielä ollut hieman ylimääräistä säätöä, kun SPORTident-ajanottolaitteet olivat jääneet terminaaliin ja tilalle piti järjestää perinteiset emitit, jotka vaativat lähtöjen ja maalien uudelleen järjestelyä.
Kisan lopputulos oli itselle pienoinen yllätys, sillä vauhdikasta ajoa ei ole paljoa takana, joten ilmeisesti kaluston päivitys oli onnistunut ja rata sopi hyvin omille taidoilleni. Tälläistä pitää kyllä saada lisää ja sitä olisikin jo tarjolla parin viikon päästä Messilässä, kun Enduron SM-sarja alkaa virallisesti. Harmillisesti on jo muita reissuja kalenterissa samaan aikaan, joten kisaaminen jääköön odottamaan Himosta kesäkuun puolessa välissä.
Santa Cruz Enduro Series 2015 jatkui Tahkovuorella ja nyt myös oma maastopyöräni löytyi lähtöviivalta. Viimeinkin vuosien jahkailun jälkeen pääsin ajatuksesta tekoihin, kun sain myös kaluston päivitettyä lajiin sopivammaksi. Eli ahtasin kamat ja pyörän pieneen Golfiin ja suuntasin perjantaina kohti Tahkoa. Lauantaina ohjelmassa oli treenit ja itse kilpailu sunnuntaina 23.8. Reissu oli rankka, mutta erittäin antoisa ja vauhdin hurmasta sai nauttia kahtena helteisenä päivänä.
Kisavauhdissa B:n kallistetuissa mutkissa (kuva Antti Suokas)
Enduro Series 2015, SM4: Tahkovuori
Tahkovuori on ollut useamman kerran enduropyöräilyn näyttämönä ja täksi vuodeksi uudistetut pätkät olivatkin erinomaisia sekä kunnoltaan, vauhdillisesti, että teknisen haastavuuden osalta. Jo radoista annettu teaser antoi odottaa paljon. Enduro-pyöräilyn SM-sarjan, eli Santa Cruz Enduro Series 2015, aikaisemmat osakilpailut ajettiin Messilässä, Himoksella ja Levillä. Kauden finaali on syyskuussa Sappeella.
Santa Cruz Enduro Series 2015 SM#4 Tahkovuori -osakilpailu ajettiin upeissa puitteissa ja helteisessä kelissä. Treenipäivän jälkeen tiesi, että kisasta tulisi rankka sekä kuskille että pyörälle. Kisaan starttasi yhteensä 159 kuskia, joista maaliin pääsi 137 ja keskeytti 21. Etenkin renkaille olivat pätkät ankaria, enkä ollut ainoa, joka joutui rengashommiin.
Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen EBA:n sivuilta. Voiton vei Aki Färm, Santtu Nymanin ollessa toinen ja Juhani Kettusen kolmas. Oma loppuaikani oli 36:32, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 69., häviten voittajalle 06:49. Noin 41 sekunttia per erikoiskoe. Voittajan vauhdista ja resursseista kertonee myös se, että kaatui kunnolla kerran ja ajoi yhden pätkän maaliin tyhjällä renkaalla (vanteen tuhoten). Endurossa ei paljon pyörää säästellä.
Kisasta on tehty jälleen myös hieno koostevideo. Näyttääpä pätkät videolla helpolta etenkin kärkikuskien ajaessa, tuolta se omakin ajo omassa päässä näyttää :)
Tahkovuoren osakilpailu oli ensimmäinen alamäkipainotteinen kilpailu, johon osallistuin ja se myös näkyi, kun lisäksi kisaan valmistautuminen jäi aika ohkaiseksi. 29-tuumainen Specialized Enduro 29 Comp päätyi talliin vasta pari viikkoa aikaisemmin ja suojavarusteiksi Fox Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -kypärä samalla viikolla. Onneksi pääsin testaamaan paketin toimivuutta Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa, jossa sai hieman tuntumaa lajiin ja etenkin vauhtiin. Lisäksi lauantain treenipäivä oli erittäin tervetullut, sillä XC-henkinen ajaminen ja kalliokikkailu ei ollut tällaiseen rääkkiin valmentanut :)
Majoitus
Majoitukseni Tahkolla oli Sokos Hotel Break Tahkossa ja se ei oikein vakuuttanut, vaikka oli ihan perusvarma paketti. Huone oli tilava ja viihtyisä, kaksi erillistä sänkyä ja kaksi laivahytin kerrossänkyä. Huoneessa oli miniminijääkaappi, joka ei käytännössä kylmennyt ja piti silti hirveää meteliä. Huoneeni oli Piazzalle päin, jossa on ilmeisesti yökerho, sillä basson jytke kuului huoneeseen pitkälle yöhön. Hotellimajoituksen paras puoli oli kelvollinen aamiainen ja myös saunaosasto toimi pitkien ajopäivien jälkeen. Lyhyt uima-allas oli kylmällä vedellään virkistävä. Majoitus kustansi yhdelle hengelle 65 euroa per yö.
Lauantai, treenit
Hissillä pääsi onneksi ylös
Lauantain treenipäivä alkoi numeron ja ajan seurantaan käytettävän Siacin hakemisella, jonka jälkeen kamat niskaan ja kohti tuolihissiä. Enpä ollut aikaisemmin ollut pyörän kanssa tuolihississä, etenkään turvakaari auki, mutta hyvin se pyörä ylös enemmän tai vähemmän sylissä tuli. Helpointa oli asettaa pyörä siten, että keula osoitti eteenpäin, jolloin satulan ja polkimet sai tuettua tuolihissin rakenteisiin. Näin poistuessa pyörän pystyi laskemaan maahan ennen tuolista nousemista.
Aloitin pätkien treenaamisen B:llä, joka oli hyvää laskettelua pitkin kallistettuja mutkia, sisälsi lyhyen metsäpätkän ja hieman teknistä kivikkoa. Kyllä huomasi, että vauhtienduroa ei ole tullut ajettua, kun polkimilla seisominen ottaa reisiin ja kädet väsyy :) Seuraavaksi vuorossa oli Oldskool, jossa sai polkea hieman enemmän ja pätkältä löytyi ehkä treenatuin mutka: tiukka juurakkoinen ja kivinen käännös heti puun jälkeen, johon ei saanut helpolla hyvää linjaa. Reitin rankin osuus oli El Granden ja Rahasmäen -lenkin kiertäminen, jossa pätkien jälkeen sai polkea ylöspäin viettävää hiekkatiesiirtymää ja lopulta kavuta takaisin hissin yläasemalle. Erikoiskokeet olivat mukavaa kivikkoista ja vauhdikasta metsäautotietä ja eniten polkemista sisältäviä, mutta muuten teknisesti helpohkoja. Ennen lounastaukoa oli vuorossa vielä Anette’s Anti-flow -pätkä, joka oli teknisin erikoiskoe sisältäen kapeaa metsärinnettä ja kivikkojuurakkoa.
Lounastauolla vaihdoin alle Specialized Butcher Control -renkaan eteen, sillä Maxxis Ardentissa tuntui uupuvan sivuttaispitoa rinteellä. Taakse vaihdoin Specialized Slaughter Controllin, jossa oli myös enemmän sivunappulaa ja keskellä pienempää ja tiheämpää nappulaa. Muiden rengasvalintoja katsellessa löytyi usealta Maxxis Minion DHF:n edestä ja takaa Highroller II:n. Niitä vain ei omasta varustearsenaalista löytynyt. Paikalla olleilta pyöräliikkeiden edustajilta, Ride Morelta tai Pyöräliike Lundbergilta ei myöskään 29″ versioita kyseisistä renkaista ollut myydä.
Iltapäivälle ohjelmassa oli El Finale ja tuolihissille laskevien pätkien ajaminen toistamiseen. El Finale, joka ajetaan vasta kisapäivän päätteeksi, oli aika mukavaa pätkää, kunnes saavuttiin kohtalaisen jyrkkään juurakkokivikko-osuuteen. Ajettavaa kyllä, mutta tarkkana sai olla. Iltapäivällä sain myös tuntumaa maahan, kun B:llä vedin tangon yli. Onneksi oli kattavat suojavarusteet. Reittien rankkuus kalustolle tuli myös testattua, kun Oldskoolilla hieman lujempaa lasketellessa takarengas pohjasi ja sisärengas tietenkin puhki. Päivän päätteeksi ajoin vielä El Finalen, josta sai hyvin mielin kurvata hotellille.
Seitsemän tunnin treenien jälkeen kyllä tiesi ajaneensa ja oli hyvä todeta, että into ajamiseen oli ollut sen verran suuri, että valokuvia ei tullut erikoiskokeilta otettua. Onneksi kisan koostevideo kertoo enemmän kuin tarpeeksi ja paremmin.
Sunnuntai, kisa
Kisapäivänä ei maisemia ehtinyt ihailemaan
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja ajajakokouksen jälkeen oli noin tunnin odottelu, että pääsi itse lähtemään reitille, kun numeroni oli 189. Odottavan aika oli pitkä, vaikka se menikin nopeasti muiden kuskien kanssa jutustellessa. Päivän ajotaktiikka oli ajaa kaikki pätkät varmasti turhia riskejä ottamatta, eli ne muutamat hankalimmat paikat kiertäen, ja polkuosuuksilla polkea minkä jaksaisi.
Erikoiskokeet ajettiin järjestyksessä El Grande, Rahasmäki, B, Old Skool, Anette’s Anti-flow, jonka jälkeen oli huoltotauko. Toisella kierroksella jätettiin Rahasmäki väliin ja päivän päätteeksi ajettiin El Finale. Eli yksi pitkä hiekkatiesiirtymä ja kaksi kertaa pitkähkö siirtymä ja tunkkaus mäen päälle, erikoiskokeiden lisäksi. Jos lauantaina pätkien ajamiseen meni koko päivä, enteili myös se kisapäivästä pitkää ja rankkaa. Nyt ei olisi aikaa levätä.
Kisajännityksen huomasi ensimmäisellä erikoiskokeella, sillä unohdin lähdössä laittaa ajolasit päähän, mutta ei se vauhtia haitannut. El Grande tulikin posoteltua hyvää vauhtia, kunnes hieman ennen loppua takarengas luovutti ilmat pihalle. Onneksi pääsin ajamalla maaliin, mutta kisa ei alkanut lupaavasti. Pätkäaikani oli 29. nopein, 3:51. Kärki ajoi aikaan 3:39. Vaikka toisen kierroksen veto pätkällä tuntui menevän paremmin, kun ajoin satula ylhäällä paremman polkemisen takia, oli kello eri mieltä. Aika 4:04 ja sijoitus 72. Kärki ajoi aikaan 3:25.
Pitkän siirtymähinkuttamisen jälkeen Rahasmäellä odotti pitkä jono kanssakisailijoita, joten ihan hyvin olin vielä aikataulussa renkaanvaihdonkin jälkeen. Rahasmäelle tiputin hieman vauhtia, sillä tavoitteena oli vain päästä ehjänä maaliin sekä kaluston että kuskin osalta. Se myös näkyi kellossa ollessani 89. ajalla 3:12. Kärkiaika 2:28. Pätkän lopussa olleen mutakuopan kiertäminen ei ehkä ollut nopein ratkaisu, mutta varmempi.
Päivän kolmannelle pätkälle tunkattiin takaisin mäen päälle ja siitä alkoi kisan teknisimmät osuudet. Erikoiskoe B oli vielä suhteellisen helppoa, mutta pätkäajassani näkyi, että kallistettujen mutkien ja vauhdikkaan alamäen ajamista ei ole tullut treenattua. Lisäksi treenipäivän OTB lopun kivikossa näkyi varovaisuutena. Olin 104. ajalla 2:47, kun kärki ajoi aikaan 2:13. Toisella kierroksellakaan pätkä ei mennyt nopeammin, vaikka mutkat sujuivatkin paremmin. Sijoitus 108. ja aika 2:51. Kärki ajoi aikaan 2:15. Molemmilla vedoilla kiersin mutkaosuudella olleet hyppyrit, eli kiemurtelin lisää aikaa kelloon.
Old Skool oli päivän neljäs ja seitsemäs pätkä ja se sujui kisapäivänä ihan hyvin, kun sain ajettua suhteellisen sujuvasti teknisen metsäosuuden tiukan käännöksen. Jalan ottaminen polkimelta ja pyörän kääntäminen mutkaan alamäkeen ei ole nopein tapa, mutta tuntui varmemmalta ratkaisulta. Ensimmäisellä kierroksella hieman ennen loppua metsän kivikkoisessa laskussa sain jälleen iskettyä renkaan kiveen, joka tyhjeni hieman ennen loppua. Ei tosin näkynyt ajassa, sillä ensimmäisellä kierroksella 4:10 (68.) ja toisella 4:23 (86.) Kärki ajoi aikaan 3:21 ja 3:27. Pätkän polkuosuudella olisi pitänyt vain runtata enemmän ja ajaa pari teknistä kohtaa suorempaa eikä ns. chicken-lineä.
Anette’s Anti-flow ajettiin viidentenä ja kahdeksantena erikoiskokeena ja huomasi kyllä, että jalat alkoivat olemaan jo loppu, vaikka pätkä sujuikin sujuvasti. Aika ensimmäisellä yrittämällä 3:45 (99.) ja toisella 3:40 (76.). Kärkiajat olivat 2:49 ja 2:54. Ensimmäisellä kierroksella oli edessä hitaampi kuski, joka ehkä söi hieman aikaa. Toisella kierroksella meni vaihdevaijeri poikki hieman ennen alamäkivoittoista osuutta ja se saattoi näkyä ajassa vain positiivisesti. Isoimmalla vaihteella oli pakko runtata.
Anti-flown jälkeen ensimmäisellä kierroksella oli onneksi huoltotauko, jossa poljettiin takaisin kisakeskukseen. Varasisärenkaat olivatkin jo juomarepusta käytetty, joten täydennys sekä varaosien, juoman että energian osalta oli enemmän kuin tarpeen.
Toisella kierroksella erikoiskokeet menivät ihan sutjakkaasti, eikä nyt hajonnut enää renkaita. Vajaan 3 barin paineet takana toki auttoivat asiaa, mutta kyllä pyörä pompottikin enemmän ja käsivarret alkoivat kipeytyä. Kunto tuntui riittävän yllättävän hyvin myös toisella kierroksella, vaikka kyllähän jalassa jo poljetut kilometrit painoivat.
Kisapäivän päätti El Finale, joka ei ollut niinkään tekninen pätkä, mutta sitäkin jyrkempi. Ennen pätkää yritin vaihtaa rikkoutuneen vaihdevaijerin, sillä erikoiskokeella oli alkupuolella poljettavaa osuutta, jossa isoin vaihde olisi ollut turhan raskas väsyneille reisille. Pienen säädön jälkeen tyydyin asettamaan vaihteen kiinteästi. Aikani oli 3:49 (82.), kun kärki ajoi aikaan 2:53. Polkuosuudella välitykseni oli hieman liian pieni tehokasta ajoa ajatellen. Jyrkkä laskuosuus meni paremmin kuin odotin, sillä treenipäivänä ajo oli hieman haparoivaa.
Kisapäivä meni kokonaisuudessaan ihan sujuvasti ja tavoitteisiin päästiin, eli kaikki pätkät ajettua ja maaliin. Toki kalusto olisi voinut olla paremmin säädössä ja reidessä enemmän jerkkua. Kisaamattomuuden kyllä huomaa, sillä pätkillä ei saanut kaikkea tehoja irti ja tuli jälkeenpäin ajateltuna ajettua polkuosuudet turhan laiskasti. 3 minuutin pätkillä ei paljoa tarvitse säästellä. Kisapäivänä aikaa meni kaikkiaan noin 7 tuntia, jossa ajoa kertyi vajaat 36 kilometriä ja ajoaikaa oli noin 3,5 tuntia (hissinousut ja suurimmat odottelut leikattuna). Kisakelloon aikaa kertyi vajaat 37 minuuttia. Ajoni löytyy myös Stravasta.
Omat erikoiskoeaikani olivat (ja kärkiaika alempana):
Kierros:
1
2
El Grande
29-03:51
72-04:04
1-03:29
1-03:25
Rahasmäki
89-03:12
1-02:28
B
104-02:47
108-02:51
1-02:13
1-02:15
Old Skool
68-04:10
86-04:23
1-03:21
1-03:27
Anette’s Anti-flow
99-03:45
76-03:40
1-02:49
1-02:54
El Finale
82-03:49
1-02:53
Yhteensä
69-36:32
1-29:43
Yhteenveto
Tahkovuoren enduro-kilpailu oli mahtava kokemus ja osoitti jälleen, miten hauskaa kilpaileminen on. Muutaman vuoden ajan olen seurannut enduropyöräilyn kehittymistä radan varrelta, mutta vaikka on harrastanut maastopyöräilyä 90-luvun alkupuolelta lähtien ja kilpaillut nuorten SM-luokissa, oli paluussa kilparadoille henkinen kynnys. Ei tarvitse olla edes tulostavoitteita, mutta kun kisanumeron kiinnittää pyörään, se on aina kaikki irti miehestä tai ei mitään.
Pyörä toimi treeneissä ja kisassa hyvin, vaikka sisärenkaita menikin useampi, sekä ilmeisesti tyyppiongelmana SRAMin takavaihtajan vaijeri. Aivan täydellisessä säädössä ei pyörä ollut, sillä iskareissa oli ehkä liikaa ilmaa ja rengasrikkojen jälkeen pistin renkaisiin varmasti riittävästi ilmaa, että maaliin päästäisiin. Pitäisi ehkä viimeinkin siirtyä ajamaan litkuilla ja luopua sisärenkaista. Muita pyörään liittyviä parannuskohteita tulee olemaan parempien renkaiden hankkiminen ja 1×11-voimansiirtoon vaihtaminen. 32t ja 11-42 -yhdistelmä voisi toimiva yleiskäytössäkin paremmin kuin 30t ja 10-36.
Helteisenä päivänä suojapanssari verotti hieman voimia ja olin sen osalta hieman liiankin hyvin suojautunut, etenkin kun katsoi muita ajajia, mutta parempi enemmän kuin liian vähän. METin Parachute -kypärä toimi kyllä hyvin ja oli hengittävä, vaikka 28 asteen helteessä sen pitkillä hiekkatiesiirtymillä otinkin pois päästä.
Savo-MTB ja ratamestari Aku Tuunainen olivat loihtineet Tahkon rinteisiin loistavat radat, jotka haastoivat etenkin tällaisen enemmän perinteistä maastopyöräilyä harrastaneen kuskin sekä vauhdillisesti että vauhdin yhdistämisessä teknisiin pätkiin. Pitää vain suunnata enemmän bike parkkeihin, että saa tuntumaa miten viedä pyörää alamäkeen ja treenata lyhyitä vetoja. Myös jarruilla laahaamista voisi vähentää, sillä jarrulevyt olivat pätkien jälkeen mukavan kuumat. Ja varustautua paremmilla renkailla sekä lla.
Hauskaa oli koko rahalla kahden helteisen päivän ajan ja siitä suuret kiitokset järjestäjille ja kanssakisailijoille. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja todennäköisesti Tahkon endurokilpailu saa jatkoa viimeistään ensi vuonna, sillä on vielä epävarmaa pääsenkö osallistumaan Sappeelle.
Pyöräilyharrastukseni täydentyi jokin aika sitten hieman järeämmällä täysjoustomaastopyörällä, kun viikottaiset lenkit pääkaupunkiseudun kallioilla eivät oikein sujuneet toivotulla sutjakkuudella vanhalla kalustolla. Uuden pyörän etuna tuli myös mahdollisuus käydä ajamassa Bike Parkeissa, eli maastopyöräilyä laskettelukeskuksen rinteisiin tehdyillä reiteillä ja ylös mennään kätevästi hissillä. Alkuun kävin tutustumassa Porvoon Kokonniemen Bike Parkin tarjontaan.
Kokonniemen hiihtokeskuksessa Porvoossa (Kokonniementie 17, 06100 Porvoo) sijaitseva Bike Park on yksi pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevista paikoista harrastaa hissipyöräilyä ja se osottautui ihan toimivaksi paketiksi. Testihetkellä reittejä löytyi kahdeksan ja ylös vei ankkurihissi. Bike Park on auki tiistaina ja torstaina klo 17.00 – 21.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 12.00 – 16.00. Päivälippu maksoi 22 euroa ja kaksi tuntia 18 euroa. Keskus myös vuokraa pyöriä, sekä suojavarusteita.
Aivan Porvoon keskustassa
Ankkurihissillä ylös. Rinteessä More is more.
Bike Parkista löytyi testaushetkellä kahdeksen eri reittiä, jotka tarjosivat sekä rentoa mutkittelua että teknistä ja haastavampaa pätkää. Sinisiä, eli helppoja ja rullattavia pätkiä löytyi kaksi, mutta eivät punaisetkaan kovin pahoja olleet, vaikka vaativat hieman enemmän ajotaitoa ja uskallusta ajaa paikat vauhdin kanssa. Mustilla pätkillä lähinnä hypyt olivat sellaisia, joihin ei oma uskallus riittänyt. Ne olivat myös selkeämmin alamäkipyörällä ajettavaksi tehtyjä, sillä myös oman kaluston kestävyys pohditutti niissä. Oma suosikki oli pätkä numero 7, eli More is more, jossa sai kantata bermeihin ja hieman ilmaa hypyistä. Myös teknisempi 10, eli Keiner Boogie, oli hyvän haastava. Jokaisesta pätkästä on kätevät videot Bike Parkin sivuilla, joista voi katsoa mallia, miten pitäisi ajaa.
Kokonniemi Bike Parkin reitit
Olin liikenteessä 29-tuumaisella Specialized Enduro -pyörällä, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu enduromaiseen ajoon, eli enemmän mutkittelevaa bermiä, singletrackia ja vähemmän isoja leiskautuksia ja droppeja. Tai sellaista pätkää itse tykkään ajella. Olin hieman yllättänyt, miten hyvin isopyöräinen täysjousto Bike Parkissa toimi, mutta onhan Endurossa toki joustoa ihan reilusti, edessä 160mm ja takana 155mm. 27,5-tuumainen tai perinteinen 26-tuumainen täysjousto olisi ollut varmasti ketterämpi, eikä olisi tuntunut menevän niin korkealla mutkissa. Olin myös itseeni tyytyväinen, sillä olin ensimmäistä kertaa Bike Parkissa ja bermeihin ajo sujui yllättävän hyvin ja hypyistäkin sai sopivasti ilmaa. Samalla tuli testattua ensimmäistä kertaa Foxin Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -full face -kypärä Utopia Slayer Pro -lasien kanssa. Hyvin toimivat.
Seuraavaksi kohti More is more -pätkää
Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa vierailu oli mukava kokemus ja varmasti tulee käytyä uudestaan. Nyt sai hyvää pohjaa tulevaa Tahkon endurokilpailua varten ja tuntumaa sekä vauhtiin että teknisiin laskuihin. Tehokkaasti ajettuna kahden tunnin lippu olisi ehkä riittänyt, mutta koko päivän lipulla saa ajettua rennommin. Ajoa ei nytkään tullut kuin vajaa pari tuntia, mutta aikaa meni vajaat kolme tuntia. Pitää vain muistaa jatkossa lähteä sen verran aikaisemmin, että ei juutu Kehä I:n ruuhkiin, jolloin matka-aika Espoosta Porvooseen helposti tuplaantuu.
Pyöräily on hyvä harrastus ja etenkin matkustaessa sillä näkee kaupunkia paremmin kuin kävellen, etenkin jos kaupunki on yhtä hyvin suunniteltu pyöräilyä ajatellen kuin Tukholma. Mutta kun alle laitetaan maastopyörä ja mukana on MTBCF:n väkeä, jää kaupukiarkkitehtuurin ihailu vähemmälle, mutta sitä enemmänkin tulee koettua upeita polkuja ja kallioita. Helatorstain pitkän viikonlopun vietin Tofkholmassa, eli pyörän kanssa Itämeren yli ja kolme päivää ajelua pitkin Tukholman lähialueiden polkuja ja kallioita hyvässä seurassa.
Päivä 0: Gabriella
Matka kohti Tukholman maastoja alkoi keskiviikkoiltana, kun porukka lastautui maastopyörien kanssa Viking Line Gabriellaan. 34 pyöräilijää tavaroineen oli aikamoinen näky Katajanokan terminaalin edessä ja ajaessa letkassa autokannelle. Pyörät nippuun ja kohti buffetia, tankkaus seuraavaa päivää alkakoon. Matkan aikana oli hyvä myös speksata tulevien päivien reittejä. Laivamatkalle oli ennustettu tuulta ja kyllä se laiva kivasti keinutti.
Autokaistalta laivaanPyörien niputus
Päivä 1: Hellasgården
Ensimmäinen ajopäivä alkoi rantautumisella Ruotsin maaperälle, jakaantumisella neljään ryhmään ja laukkujen viemisellä hotellille. Tänä vuonna hotellina toimi Sjöfartshotellet, joka on Slussenin lähistöllä, eli sopivan ajomatkan päässä laivalta. Valitsemani ryhmä suuntasi hotellilta kaakkoon, Tyresöhön päin, viileähkössä ja puolipilvisessä kelissä. Lämpöasteita oli noin 9.
Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme niitylle, josta hyvin puihin maalilla merkitty reitti alkoi. Huomasi hyvin, että edellisinä päivinä oli satanut runsaasti, sillä mutaa ja vesilammikoita riitti. Maxxiksen 2,4″ Ardentit toimivat renkaina hyvin liukkaassa juurakossa. Liukkaus teki reitistä vielä hieman haastavamman, kuin se olisi muuten ollut, mutta hauskaa pätkää silti.
Ajopäivä muodostui lopulta noin 6 tunnin pituiseksi, josta ajoaikaa oli noin 4 tuntia ja noin 50 kilometriä siirtymät mukaan lukien. Ensimmäinen päivä näytti, mitä muut päivät tulisivat olemaan, eli ajamista noin tunti, jonka jälkeen joko evästauko tai lounas. Lounas nautittiin Tyresön linnan alueella olevassa kahvilassa. Pankkikortti toimi kätevästi, mutta annosten kanssa oli pientä säätämistä. Kaikki kyllä saivat syötyä ja vesivarastot täydennettyä. Paluumatkalla ajoimme hieman parempia kallioisia pätkiä ja ilmeisesti myös Area 51:stä ja Roswelliä. Matka 50,4 km, keskinopeus 11,9 km/h, ajoaika 4:12:23 tuntia, kesto 4:47:18 tuntia.
Hotellille saavuimme takaisin klo 18 aikoihin ja lyhyen pyörähuollon jälkeen oli hyvä suunnata saunaan ja päivälliselle. Vietnamilainen ravintola lyhyen kävelymatkan päässä tarjosi loistavaa riisinuudelia kanalla.
Reitit olivat merkitty selkeästiTankkaus on tärkeä osa ajoaSuunnistustaukoTyresön linnaan lounaalleOlet tässäHuoltotoimia metsässäTukholmaa ehti ihailla vain etäältä
Päivä 2: Knivsta – Uppsala
Toisena päivänä, eli niin sanottuna pitkänä päivänä, valitsemani ryhmän suuntana oli Lunsen Uppsalan lähistöllä, jonne ajettaisiin Knivstasta. Muut ryhmät lähtivät Södertäljeen ja Hellasgårdenin maastoihin. Junan kanssa oli alkuun hieman säätämistä, sillä Uppsalan suuntaan kulkeva juna ei lähtenytkään Stockholm Södran rautatieasemalta, vaan meidän piti vaihtaa siihen Karlbergin asemalla. Pyörän kanssa junassa liikkumisessa on lisäksi hyvä tietää, että Stockholm Centralille ei pyörillä ole asiaa. Muutenkin Tukholman junat eivät olleet kovin hyviä pyöränkuljetusta ajatellen verrattuna VR:n Flirt-juniin.
Ennakkoon perjantaiksi oli lupailtu sadetta, mutta onneksi ennusteet ja keli muuttuivat, eikä lyhyitä sadekuuroja lukuun ottamatta vettä taivaalta näkynyt. Toki, mutaa ja liukkaita juuria riitti myös perjantaina, mutta nyt polut olivat tasaisempaa kangasmaastoa. Keli oli viileä, vain noin 7 astetta, mutta metsässä ei pahemmin tuullut. Ajopäivälle kertyi pituutta 11 tuntia, josta hieman yli pari tuntia siirtymiseen junalla. Metsässä ajoa oli noin 4 tuntia ja 45 kilometriä. Matka 44,3 km, keskinopeus 11,8 km/h, ajoaika 3:44:45 tuntia, kesto 4:02:06 tuntia. Ajoporukan GPS-jälki Stravassa.
Pyörähuoltoa aamullaRyhmiin jakaantuminenVälillä oli lyhyitä tiesiirtymiäLunsentorpetin makkarapaikkaHyvin nouseeVauhti vapaa pätkien jälkeen odoteltiin loppuryhmääHieman haastavampi pitkospuu kuolleessa metsässäKosteikon palautusprojektiLunsenin reitit olivat hyvin viitoitettu29″ kiipesi helposti tekniset nousutPitkänä päivänä energiat kävivät vähiin
Päivä 3: Hellasgården
Viimeinen päivä ennen laivalle suuntaamista ajettiin Hellasgårdenin maastoissa, Nackan luonnonpuistossa, jossa ajelimme osittain jo ensimmäisenä päivänä. Päivä valkeni aurinkoisena ja kohtalaisen lämpimänä, 14 asteen tuntumassa. Ei tullut otettua lyhyttä ajopaitaa turhaan mukaan. Polut ja kalliot olivat nyt huomattavasti kuivemmat, kuin torstaina, vaikka jotenkin vetäjämme läskipyörä löysi mutaa ihan riittävästi reitille.
Hellasgårdenin maastoista löytyvät Tukholman lähialueen parhaat polut, eivätkä ne ajamalla lopu kesken. Suurilta osin ajamamme pätkät olivat lyhyitä kallionousuja ja laskuja peräjälkeen, eli hauskaa teknistä ajamista. Etenkin A-trail oli mainiota kalliota ylös-alas pätkää. Kunpa Helsingin keskuspuistossa olisi samanlaisia pitkiä kalliopolkuja. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät pannukakut. Yllättävän hyvin sitä jaksoi klassikkopätkät vielä ajella, vaikka väsymys sekä tuntui että näkyi ajossa. Kallioilla kierrettiin noin 4 tuntia ja 35 kilometriä. Matka 34,3 km, keskinopeus 10,9 km/h, ajoaika 3:08:29 tuntia, kesto 3:49:07 tuntia. Ajoporukassa reitti merkittiin kätevästi Stravaan.
Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten kolmen jälkeen oli aika suunnata hakemaan laukut hotellilta ja ajaa takaisin laivaan.
Aamun ajajakokousLähellä keskustaa, mutta silti aivan metsässäVauhdikkaita laskujaMastoillaJoskus tie nousee pystyynFatbike kiipesi helposti haastavat nousutMaisemat kallioilta olivat mainiotTakaisin laivaan
Varustautuminen
Useammalle päivälle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Myös energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana poikettiin kahvilla tai syömässä. Itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Yleensä pankkikortti toimi, mutta kannatti varata myös kruunuja mukaan.
Tavarat ja 3 litran juomavarastot kulkivat kätevästi Evocin Stage 12l:ssa, johon mahtui hyvin myös varaosat, työkalut, pari vararengasta ja sään mukaan sadevaatteet tai tuulelta suojaava takki. Aivan tyytyväinen en kyllä ollut repun istuvuuteen verrattuna aikasempaan CamelBak M.U.L.E:een , sillä olkahihnat painoivat.
Juomarepussa mukana kulki:
Kuusiotyökalu ja 2-8mm+ torx kärkinen avain
Varasisärengas tai kaksi
Rengasraudat
Takavaihtajan korvake+kiinnitys hilppeet
Pumppu
Iskaripumppu
Ketjutyökalu
Pätkä ketjuja ja pikalukkoja ketjuun
Rattaanpultteja ja vastakappaleita
Sekalaisia pultteja, esim. satulatolppaan, jarruihin
Nippusiteitä, rautalankaa
Satulatolpan panta
Veitsi, esim. Leathermanin monitoimityökalu
Ilmastointiteippiä, jolla voi paikata vaikka revenneen ulkorenkaan
Ompelutarvikkeet, kalastajanlankaa ja nahkaneula
Pinna-avain ja pinnoja+nippelit
Paikkoja, liimaa, hiekkapaperia
Ensiapupakkaus, kyypakkaus, punkkipihdit
Hammasharja, rätti, ketjuöljy
Nenäliinoja
Säädetty takavaihtaja ja vaihdevaijeri
Jarrupalat
Klossit ja kiinnitysruuvit
En yleensä ole lenkeillä käyttänyt suojia, mutta Tofkholmaan mukaan lähti 661 Kyle Strait -polvisuojat, jotka ovat odottaneet hyllyssä käyttöä muutaman vuoden. Maasto on etenkin Hellasgårdenissa samantyylistä kalliopolkua kuin paikoitellen Helsingin keskuspuistossa, joten polvisuojat ovat hyvä olla. Yllättävän hyvin suojien kanssa pystyi ajamaan ja ne pitivät viileässä kelissä polvet lämpiminä. Olisivat voineet tosin olla hieman kevyemmät.
Ajokaluston osalta itsellä on 29-tuumainen Specialized Stumpjumper FSR Comp, joka kiipesi kätevästi kallioita ja rullasi juurakoiden yli. Ajoporukan kalusto oli pääasiassa täysjoustoja 120-160mm joustomatkalla ja vaihtelevasti 26″ ja 27.5″ -rengaskoolla. 29-tuumaisia oli muutamia, sekä kaksi fatbikea. Fatbiket menivätkin kepeän näköisesti mudassa ja kallioilla. Merkeistä Santa Cruz, Pivot ja Specialized taisivat olla enemmistössä. Pyörästä ei Tofkholmassa ajaminen jää kiinni.
Stumpjumper FSR Comp 29Evoc Stage 12l ja tavarat
Jälkitunnelmat
Kolmipäiväinen ajoreissu Tukholmaan sujui mainiosti ja oli kiva ajaa uusia ja hyviä baanoja mahtavassa seurassa. Tukholman poluista jäi myös visuaalista muistikuvaa, kun eräs ryhmässäni ajanut kuvasi toimintakameralla ja teki hienot videokoosteet ajopäivistä. Ennen Tofkholmaan lähtöä itseä hieman arvelutti, miten kevätkuntoisena jaksaisi ajaa pitkiä päiviä ja miten paikat kestäisivät, mutta yllättävän hyvin jaksoin myös viimeisenä päivänä. Vauhtihan ei sinällään ollut kova ja kaikkia odoteltiin, mutta päivät tekevät tehtävänsä. Kuulemma neljä pidempään lenkkiä olisi ollut hyvä saada pohjalle, mutta en keväällä ehtinyt kuin pari pidempää maastolenkkiä ajamaan.
Olin varautunut matkalle kohtalaisin varaosin, mutta niitä ei tarvittu. Omassa ajoryhmässäni oli vain pari teknistä taukoa kolmen päivän aikana, kun takavaihtajan korvake katkesi ja jarrukahvan pultti korvattiin nippusiteellä. Aikaisempina vuosina Tukholmassa on kuulemma hajonnut mitä erikoisimpia kohtia fillarista, joten varautuminen pahimpaan kannattaa. Riittävä varautuminen näkyi myös mukanani olleessa tavaramäärässä, Brittiläinen 80-100 litran keikkalaukku täyttyi sopivasti, mutta ei se kyllä mukava ollut kantaa.
Tukholmaan jäi vielä paljon ajamattomia polkuja ja muun muassa kuollut metsä jäi näkemättä, sekä lammasmakkara syömättä Tyrestan kansallispuistossa. En kyllä ymmärrä, miksi en ole aikaisempina vuosina Tofkholmaan lähtenyt, mutta nyt kyllä pitää pyrkiä lähtemään matkaan seuraavina vuosina. Tukholman lähialueen reitit ovat hyvin merkittyjä, että teoriassa sinne voisi tehdä myös kesälomamatkan itsenäisesti.
