Enduro-kauden aloitus: G-Form Enduro WarmUp

Kesän lähestymisen huomaa aina siitä, että ensimmäinen maastopyöräilykilpailu on edessä ja lajiharjoittelua on aina liian vähän talven jäljiltä. Tänä vuonna aloitin kisakauden maastopyöräilyn enduron SM-sarjan lämmittelykilpailulla Meri-Teijossa, joka tarjosi mahtavan aurinkoisen kelin ja 12 mukavaa erikoiskoetta. Vajaan parin minuutin sprinttejä alamäkipainotteisesti oli jälleen hauskaa ja sopivan haastavaa omille ajotaidoille. Kisassa tuli koettua myös onnistumisen tunteita, kun yleisessä sarjassa sijoitukseni oli 16. Mukava parannus viime vuoden Tahkon kisan sijaan 69.

G-Form Enduro WarmUp

Meri-Teijossa ajettava WarmUp -kisa on useana vuonna aloittanut lämmittelyn Enduron SM-sarjaan ja näin oli myös tänä vuonna. Meri-Teijo on noin parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, joten erikoiskokeita pääsi harjoittelemaan ennakkoon pienellä vaivalla. Normaalisti kisat ajetaan sunnuntaina, jolloin treenipäivänä toimii lauantai ja paikan päällä ollaan usein myös yötä, sillä kisa-aamuna ei rataa ehdi yleensä kiertämään.

WarmUpissa radat olivat merkattuina jo vappuna, jolloin en paikalle päässyt, mutta onneksi helatorstai oli vapaapäivä, jolloin erikoiskokeet tuli ajettua kolmisen kertaa läpi. Teknisessä vauhtiajossa on itsellä vielä tekemistä, joten treenipäivät kisapätkillä ovat tarpeen. Kuten Teemu Vahteran erikoiskokeiden ajovideoista ja kisakoosteesta näkee, eivät Meri-Teijoon rakennetut pätkät ole kovin teknisiä, mutta sitäkin nautittavampia.

Meri-Teijon WarmUp -kisa ajettiin lauantaina, jolloin aamulla ehti vielä kiertää erikoiskokeet kerran ja palauttaa mieleen missä mutkat ja kivet sijaitsivat. Kisakauden aloittajissa paikalla oli runsaasti osanottajia, kaikkiaan hieman vajaat 200 ja yleisessä sarjassa 158. Onneksi sain, ilmeisesti viime vuoden Tahkon osakilpailun tulosten perusteella, lähtönumeron 63, jolloin starttia ei tarvinnut odotella kuin parikymmentä minuuttia. Tahkolla sitä odottelinkin tunnin verran.

Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen järjestävän HHCMB:n sivuilta. Voiton vei Matti Lehikoinen ajalla 18:15, Petteri Leivon ollessa toinen ja Jarmo Valtosen ollessa kolmas. Oma loppuaikani oli 20:37, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 16., häviten voittajalle 02:22. Noin 12 sekunttia per erikoiskoe. Ei yllättävää, sillä Lehikoinen on maailmanluokan kuski. Parempi vertailukohta on ero kolmannen sijan 19:16 aikaan, eli 6,75 sekunttia per erikoiskoe, joka on toki paljon huomioiden ajettavan matkan. Kolmas sija ajettiin muuten 3" semiläskeillä renkailla, eli Specialized Stumpjumper FSR 6Fattiellä. Virallista videota ei kisasta vielä ole, mutta muutamia kuvia löytyy, esimerkiksi Tuomo Elorannan ottamana.

Erikoiskoeaikojani katsellessa ajoin molemmilla kierroksilla aika tasaisesti, sekunnin sisään, ja loppua kohden hieman nopeammin ensimmäistä polkuvoimaa vaatimaa pätkää lukuun ottamatta. Ajoista voi tulkita, että kuntoa näyttäisi riittävän kisan ajamiseen tehokkaasti loppuun asti tai sitten vauhtiin alkoi tottumaan ja jarruilla tuli roikuttua vähemmän. Pyörä kyllä menisi nopeammin, mutta mies ei vielä uskalla. Ajotavassa on kyllä vielä säätämistä, sillä lyhyillä erikoiskokeilla voisi runtata huolella, eikä voimia tarvitse säästellä kuten maastopyöräilyssä.

Kisasuoritukseni löytyy myös Stravasta, joka kertoo, että matkaa kertyi vajaat 18 kilometriä ja aikaa kului kaikkineen 1 tunti ja 39 minuuttia. Kokonaisaikaa suoritukseen meni noin neljä tuntia, vaikka erikoiskokeiden välissä ei ylimääräisiä taukoja juuri tullut pidettyä. Erikoiskokeet menivät ilman suurempia ongelmia, joskin treeneistä huolimatta muutamat tiukat mutkat tulivat molemmilla kierroksilla yllätyksenä ja aikaa kului. Ainoana ongelmana oli, että ketjut tippuivat kolmannella pätkällä, mutta onneksi vasta polkuosuuden jälkeen. Ketjun linkki oli saanut iskua ja jäykistynyt, mutta onneksi se ei ajoa myöhemmin haitannut. Edellä ajaneita kuskeja tuli vain kerran selkä edellä vastaan, mutta sopivassa kohdassa ja ohitse pääsi nopeasti eri ajolinjaa pitkin.

Ajokalustona toimi viime vuoden tapaan Specialized Enduro 29, joka täksi vuodeksi sai allensa 27,5"+ koon renkaat, jotka 2.8" leveydellä tarjosivat mukavasti pitoa ja muuttivat pyörän geometrian paremmaksi, eli keskiö laskeutui jonkin verran. Eron huomaa etenkin kallistetuissa mutkissa, joissa Tahkolla oli hieman ongelmia pysyä, kun pyörä oli korkea. Saman suuntaisen geometriamuutoksen saa aikaan myös käyttämällä offset puslaa tai Enduro 650b:n linkustoa, jolloin myös ohjauskulma loivenee. Offset puslaa testasin muutamalla lenkillä, mutta en sitä nyt kisaan laittanut, sillä 27,5"+ renkaiden kanssa vie polkimet pitkin kiviä. Vaatii vielä hieman enemmän testausta.

Meri-Teijo WarmUp Enduro

Erikoiskoe 1 ja 5

Kisa aloitettiin siirtymällä tietä pitkin ensimmäisen pätkän alkuun, joka tulisi olemaan kisan poljentavoittoisin ja kestoltaan pisin. Mukavaa alaspäin viettävää polkua hieman yli puolen välin, muutamat kallistetut kurvit ja tiukkojen mutkien osuus ennen maalia. Molemmilla kierroksilla huokutteleva sisäkurvi vei vauhdit tiukkaan käännökseen mentäessä, mutta muuten ei ongelmia pätkällä ollut. Ensimmäisellä kierroksella aika oli 02:27.25 (14.) ja toisella 02:28.88 (14.), kun kärki ajoi aikaan 02:16.57 ja 02:18.00. Paras erikoiskoesijoitukseni oli juuri tällä paljon poljettavaa sisältävällä ja enemmän maastoajoa muistuttavalla pätkällä, kuten viime vuonna saman tyylisellä pätkällä Tahkolla.

Erikoiskoe 2, 7 ja 12

Kisan toisena pätkänä oli niin sanottu yleisöerikoiskoe, joka sisälsi muutamia pöytähyppyreitä, peräkkäisiä nyppylöitä ja lopuksi mukava osuus kallistettuja kurveja. Alkuun sai vielä sprintata loivaan ylämäkeen ja välissäkin sai haettua vahvoilla jaloilla etua. Radassa oli muutamia hankalia kohtia ajolinjan osalta ja keskivaiheen pienet peräkkäiset kumpareet olisi pitänyt ilmeisesti hypätä, sillä osuus sujui aikaan 01:54.50 (24.), 01:55.25 (26.) ja 01:53.43 (21.). Kärki ajoi 01:39.63, 01:40.57 ja 01:39.25.

Menoa erikoiskoe 2:lta (kuva: Tuomo Eloranta)
Menoa erikoiskoe 2:lta (kuva: Tuomo Eloranta)

Erikoiskoe 3 ja 8

Kolmannen pätkän alussa sai jälleen hakea happoja jalkoihin sprinttiosuudella ennen metsään syöksymistä ja kivikko-osuutta. Ensimmäisellä kierroksella onnistuin tiputtamaan ketjut heti polkemisosuuden jälkeen, joten pätkä menikin rennosti pumppaillen. Kelloon nähden rennosti pumpatessa tuli ajolinjat katsottua tarkemmin ja aikaa ei lopulta mennyt kovin paljoa hukkaan, kun lopussa oli vielä pitkähkö loppusuora, jota ennen vauhdit vielä tiputettiin. Ensimmäisellä kierroksella osuus sujui aikaan 01:38.13 (24.) ja toisella 01:36.82 (20.). Taas hävittiin kärjelle aika runsaasti, joka ajoi 01:25.37 ja 01:23.75. Toisella kierroksella saavutin edellä ajaneen kuskin, mutta onneksi edessä oli juuri leveämpi kohta, jossa toista ajolinjaa pitkin pääsi hyvin ohitse.

Erikoiskoe 4, 9 ja 11

Kisan toinen kolmeen kertaan ajettava erikoiskoe alkoi rinneajolla, jonka päätteeksi hypättiin ojan yli metsään. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta lopun tiukka mutka yllätti joka kierroksella. Hieman myös ylimääräistä säätöä metsäosuudella. Virheet näkyivät ajassa, 01:16.94 (31.), 01:15.88 (28.) ja 01:14.37 (20.). Viimeisellä kierroksella lopun tiukka hidastus meni jo paremmin. Kärkiajat olivat 01:05.87, 01:05.50 ja 01:06.00.

Välillä sai odotella pätkien alussa
Välillä sai odotella pätkien alussa (4. pätkä)

Meri-Teijo tarjosi hienot puitteet
Meri-Teijo tarjosi hienot puitteet (4. pätkän alku)

Erikoiskoe 5 ja 10

Viides pätkä oli kisan ehkä haastavin pätkä teknisesti lähinnä lyhyen kalliomutkalaskun ansiosta, joka ei lopulta ollut kovin hankala, mutta kuumottava. Osuusajat olivat 01:28.56 (26.) ja 01:27.43 (19.). Voittaja lasketteli pätkän aikoihin 01:17.69 ja 01:17.44.

Yhteenveto

WarmUp-kisan reitit olivat erinomaisia, kaikki asiat toimivat hyvin ja Meri-Teijo tarjosi toimivat puitteet, vaikka suihkua olisi kyllä kaivannut kisan jälkeen. Kiitokset järjestäneelle Habanero Mountainbikers seuralle. Talkoita ratojen eteen oli kuuleman mukaan tehty pitkin iltoja ja se kyllä näkyi. Järjestäjillä oli vielä ollut hieman ylimääräistä säätöä, kun SPORTident-ajanottolaitteet olivat jääneet terminaaliin ja tilalle piti järjestää perinteiset emitit, jotka vaativat lähtöjen ja maalien uudelleen järjestelyä.

Kisan lopputulos oli itselle pienoinen yllätys, sillä vauhdikasta ajoa ei ole paljoa takana, joten ilmeisesti kaluston päivitys oli onnistunut ja rata sopi hyvin omille taidoilleni. Tälläistä pitää kyllä saada lisää ja sitä olisikin jo tarjolla parin viikon päästä Messilässä, kun Enduron SM-sarja alkaa virallisesti. Harmillisesti on jo muita reissuja kalenterissa samaan aikaan, joten kisaaminen jääköön odottamaan Himosta kesäkuun puolessa välissä.

Hissillä ylös, vauhdilla alas
Hissillä ylös, vauhdilla alas

Enduro Series 2015, SM4: Tahkovuori

Santa Cruz Enduro Series 2015 jatkui Tahkovuorella ja nyt myös oma maastopyöräni löytyi lähtöviivalta. Viimeinkin vuosien jahkailun jälkeen pääsin ajatuksesta tekoihin, kun sain myös kaluston päivitettyä lajiin sopivammaksi. Eli ahtasin kamat ja pyörän pieneen Golfiin ja suuntasin perjantaina kohti Tahkoa. Lauantaina ohjelmassa oli treenit ja itse kilpailu sunnuntaina 23.8. Reissu oli rankka, mutta erittäin antoisa ja vauhdin hurmasta sai nauttia kahtena helteisenä päivänä.

Kisavauhdissa B:n kallistetuissa mutkissa (kuva Antti Suokas)

Enduro Series 2015, SM4: Tahkovuori

Tahkovuori on ollut useamman kerran enduropyöräilyn näyttämönä ja täksi vuodeksi uudistetut pätkät olivatkin erinomaisia sekä kunnoltaan, vauhdillisesti, että teknisen haastavuuden osalta. Jo radoista annettu teaser antoi odottaa paljon. Enduro-pyöräilyn SM-sarjan, eli Santa Cruz Enduro Series 2015, aikaisemmat osakilpailut ajettiin Messilässä, Himoksella ja Levillä. Kauden finaali on syyskuussa Sappeella.

Santa Cruz Enduro Series 2015 SM#4 Tahkovuori -osakilpailu ajettiin upeissa puitteissa ja helteisessä kelissä. Treenipäivän jälkeen tiesi, että kisasta tulisi rankka sekä kuskille että pyörälle. Kisaan starttasi yhteensä 159 kuskia, joista maaliin pääsi 137 ja keskeytti 21. Etenkin renkaille olivat pätkät ankaria, enkä ollut ainoa, joka joutui rengashommiin.

Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen EBA:n sivuilta. Voiton vei Aki Färm, Santtu Nymanin ollessa toinen ja Juhani Kettusen kolmas. Oma loppuaikani oli 36:32, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 69., häviten voittajalle 06:49. Noin 41 sekunttia per erikoiskoe. Voittajan vauhdista ja resursseista kertonee myös se, että kaatui kunnolla kerran ja ajoi yhden pätkän maaliin tyhjällä renkaalla (vanteen tuhoten). Endurossa ei paljon pyörää säästellä.

Kisasta on tehty jälleen myös hieno koostevideo. Näyttääpä pätkät videolla helpolta etenkin kärkikuskien ajaessa, tuolta se omakin ajo omassa päässä näyttää :)


Tahkovuoren osakilpailu oli ensimmäinen alamäkipainotteinen kilpailu, johon osallistuin ja se myös näkyi, kun lisäksi kisaan valmistautuminen jäi aika ohkaiseksi. 29-tuumainen Specialized Enduro 29 Comp päätyi talliin vasta pari viikkoa aikaisemmin ja suojavarusteiksi Fox Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -kypärä samalla viikolla. Onneksi pääsin testaamaan paketin toimivuutta Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa, jossa sai hieman tuntumaa lajiin ja etenkin vauhtiin. Lisäksi lauantain treenipäivä oli erittäin tervetullut, sillä XC-henkinen ajaminen ja kalliokikkailu ei ollut tällaiseen rääkkiin valmentanut :)

Majoitus

Majoitukseni Tahkolla oli Sokos Hotel Break Tahkossa ja se ei oikein vakuuttanut, vaikka oli ihan perusvarma paketti. Huone oli tilava ja viihtyisä, kaksi erillistä sänkyä ja kaksi laivahytin kerrossänkyä. Huoneessa oli miniminijääkaappi, joka ei käytännössä kylmennyt ja piti silti hirveää meteliä. Huoneeni oli Piazzalle päin, jossa on ilmeisesti yökerho, sillä basson jytke kuului huoneeseen pitkälle yöhön. Hotellimajoituksen paras puoli oli kelvollinen aamiainen ja myös saunaosasto toimi pitkien ajopäivien jälkeen. Lyhyt uima-allas oli kylmällä vedellään virkistävä. Majoitus kustansi yhdelle hengelle 65 euroa per yö.

Lauantai, treenit

Hissillä pääsi onneksi ylös

Lauantain treenipäivä alkoi numeron ja ajan seurantaan käytettävän Siacin hakemisella, jonka jälkeen kamat niskaan ja kohti tuolihissiä. Enpä ollut aikaisemmin ollut pyörän kanssa tuolihississä, etenkään turvakaari auki, mutta hyvin se pyörä ylös enemmän tai vähemmän sylissä tuli. Helpointa oli asettaa pyörä siten, että keula osoitti eteenpäin, jolloin satulan ja polkimet sai tuettua tuolihissin rakenteisiin. Näin poistuessa pyörän pystyi laskemaan maahan ennen tuolista nousemista.

Aloitin pätkien treenaamisen B:llä, joka oli hyvää laskettelua pitkin kallistettuja mutkia, sisälsi lyhyen metsäpätkän ja hieman teknistä kivikkoa. Kyllä huomasi, että vauhtienduroa ei ole tullut ajettua, kun polkimilla seisominen ottaa reisiin ja kädet väsyy :) Seuraavaksi vuorossa oli Oldskool, jossa sai polkea hieman enemmän ja pätkältä löytyi ehkä treenatuin mutka: tiukka juurakkoinen ja kivinen käännös heti puun jälkeen, johon ei saanut helpolla hyvää linjaa. Reitin rankin osuus oli El Granden ja Rahasmäen -lenkin kiertäminen, jossa pätkien jälkeen sai polkea ylöspäin viettävää hiekkatiesiirtymää ja lopulta kavuta takaisin hissin yläasemalle. Erikoiskokeet olivat mukavaa kivikkoista ja vauhdikasta metsäautotietä ja eniten polkemista sisältäviä, mutta muuten teknisesti helpohkoja. Ennen lounastaukoa oli vuorossa vielä Anette’s Anti-flow -pätkä, joka oli teknisin erikoiskoe sisältäen kapeaa metsärinnettä ja kivikkojuurakkoa.

Lounastauolla vaihdoin alle Specialized Butcher Control -renkaan eteen, sillä Maxxis Ardentissa tuntui uupuvan sivuttaispitoa rinteellä. Taakse vaihdoin Specialized Slaughter Controllin, jossa oli myös enemmän sivunappulaa ja keskellä pienempää ja tiheämpää nappulaa. Muiden rengasvalintoja katsellessa löytyi usealta Maxxis Minion DHF:n edestä ja takaa Highroller II:n. Niitä vain ei omasta varustearsenaalista löytynyt. Paikalla olleilta pyöräliikkeiden edustajilta, Ride Morelta tai Pyöräliike Lundbergilta ei myöskään 29" versioita kyseisistä renkaista ollut myydä.

Iltapäivälle ohjelmassa oli El Finale ja tuolihissille laskevien pätkien ajaminen toistamiseen. El Finale, joka ajetaan vasta kisapäivän päätteeksi, oli aika mukavaa pätkää, kunnes saavuttiin kohtalaisen jyrkkään juurakkokivikko-osuuteen. Ajettavaa kyllä, mutta tarkkana sai olla. Iltapäivällä sain myös tuntumaa maahan, kun B:llä vedin tangon yli. Onneksi oli kattavat suojavarusteet. Reittien rankkuus kalustolle tuli myös testattua, kun Oldskoolilla hieman lujempaa lasketellessa takarengas pohjasi ja sisärengas tietenkin puhki. Päivän päätteeksi ajoin vielä El Finalen, josta sai hyvin mielin kurvata hotellille.

Seitsemän tunnin treenien jälkeen kyllä tiesi ajaneensa ja oli hyvä todeta, että into ajamiseen oli ollut sen verran suuri, että valokuvia ei tullut erikoiskokeilta otettua. Onneksi kisan koostevideo kertoo enemmän kuin tarpeeksi ja paremmin.

Sunnuntai, kisa

Kisapäivänä ei maisemia ehtinyt ihailemaan

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja ajajakokouksen jälkeen oli noin tunnin odottelu, että pääsi itse lähtemään reitille, kun numeroni oli 189. Odottavan aika oli pitkä, vaikka se menikin nopeasti muiden kuskien kanssa jutustellessa. Päivän ajotaktiikka oli ajaa kaikki pätkät varmasti turhia riskejä ottamatta, eli ne muutamat hankalimmat paikat kiertäen, ja polkuosuuksilla polkea minkä jaksaisi.


Erikoiskokeet ajettiin järjestyksessä El Grande, Rahasmäki, B, Old Skool, Anette’s Anti-flow, jonka jälkeen oli huoltotauko. Toisella kierroksella jätettiin Rahasmäki väliin ja päivän päätteeksi ajettiin El Finale. Eli yksi pitkä hiekkatiesiirtymä ja kaksi kertaa pitkähkö siirtymä ja tunkkaus mäen päälle, erikoiskokeiden lisäksi. Jos lauantaina pätkien ajamiseen meni koko päivä, enteili myös se kisapäivästä pitkää ja rankkaa. Nyt ei olisi aikaa levätä.

Kisajännityksen huomasi ensimmäisellä erikoiskokeella, sillä unohdin lähdössä laittaa ajolasit päähän, mutta ei se vauhtia haitannut. El Grande tulikin posoteltua hyvää vauhtia, kunnes hieman ennen loppua takarengas luovutti ilmat pihalle. Onneksi pääsin ajamalla maaliin, mutta kisa ei alkanut lupaavasti. Pätkäaikani oli 29. nopein, 3:51. Kärki ajoi aikaan 3:39. Vaikka toisen kierroksen veto pätkällä tuntui menevän paremmin, kun ajoin satula ylhäällä paremman polkemisen takia, oli kello eri mieltä. Aika 4:04 ja sijoitus 72. Kärki ajoi aikaan 3:25.

Pitkän siirtymähinkuttamisen jälkeen Rahasmäellä odotti pitkä jono kanssakisailijoita, joten ihan hyvin olin vielä aikataulussa renkaanvaihdonkin jälkeen. Rahasmäelle tiputin hieman vauhtia, sillä tavoitteena oli vain päästä ehjänä maaliin sekä kaluston että kuskin osalta. Se myös näkyi kellossa ollessani 89. ajalla 3:12. Kärkiaika 2:28. Pätkän lopussa olleen mutakuopan kiertäminen ei ehkä ollut nopein ratkaisu, mutta varmempi.

Päivän kolmannelle pätkälle tunkattiin takaisin mäen päälle ja siitä alkoi kisan teknisimmät osuudet. Erikoiskoe B oli vielä suhteellisen helppoa, mutta pätkäajassani näkyi, että kallistettujen mutkien ja vauhdikkaan alamäen ajamista ei ole tullut treenattua. Lisäksi treenipäivän OTB lopun kivikossa näkyi varovaisuutena. Olin 104. ajalla 2:47, kun kärki ajoi aikaan 2:13. Toisella kierroksellakaan pätkä ei mennyt nopeammin, vaikka mutkat sujuivatkin paremmin. Sijoitus 108. ja aika 2:51. Kärki ajoi aikaan 2:15. Molemmilla vedoilla kiersin mutkaosuudella olleet hyppyrit, eli kiemurtelin lisää aikaa kelloon.

Old Skool oli päivän neljäs ja seitsemäs pätkä ja se sujui kisapäivänä ihan hyvin, kun sain ajettua suhteellisen sujuvasti teknisen metsäosuuden tiukan käännöksen. Jalan ottaminen polkimelta ja pyörän kääntäminen mutkaan alamäkeen ei ole nopein tapa, mutta tuntui varmemmalta ratkaisulta. Ensimmäisellä kierroksella hieman ennen loppua metsän kivikkoisessa laskussa sain jälleen iskettyä renkaan kiveen, joka tyhjeni hieman ennen loppua. Ei tosin näkynyt ajassa, sillä ensimmäisellä kierroksella 4:10 (68.) ja toisella 4:23 (86.) Kärki ajoi aikaan 3:21 ja 3:27. Pätkän polkuosuudella olisi pitänyt vain runtata enemmän ja ajaa pari teknistä kohtaa suorempaa eikä ns. chicken-lineä.

Anette’s Anti-flow ajettiin viidentenä ja kahdeksantena erikoiskokeena ja huomasi kyllä, että jalat alkoivat olemaan jo loppu, vaikka pätkä sujuikin sujuvasti. Aika ensimmäisellä yrittämällä 3:45 (99.) ja toisella 3:40 (76.). Kärkiajat olivat 2:49 ja 2:54. Ensimmäisellä kierroksella oli edessä hitaampi kuski, joka ehkä söi hieman aikaa. Toisella kierroksella meni vaihdevaijeri poikki hieman ennen alamäkivoittoista osuutta ja se saattoi näkyä ajassa vain positiivisesti. Isoimmalla vaihteella oli pakko runtata.

Anti-flown jälkeen ensimmäisellä kierroksella oli onneksi huoltotauko, jossa poljettiin takaisin kisakeskukseen. Varasisärenkaat olivatkin jo juomarepusta käytetty, joten täydennys sekä varaosien, juoman että energian osalta oli enemmän kuin tarpeen.

Toisella kierroksella erikoiskokeet menivät ihan sutjakkaasti, eikä nyt hajonnut enää renkaita. Vajaan 3 barin paineet takana toki auttoivat asiaa, mutta kyllä pyörä pompottikin enemmän ja käsivarret alkoivat kipeytyä. Kunto tuntui riittävän yllättävän hyvin myös toisella kierroksella, vaikka kyllähän jalassa jo poljetut kilometrit painoivat.

Kisapäivän päätti El Finale, joka ei ollut niinkään tekninen pätkä, mutta sitäkin jyrkempi. Ennen pätkää yritin vaihtaa rikkoutuneen vaihdevaijerin, sillä erikoiskokeella oli alkupuolella poljettavaa osuutta, jossa isoin vaihde olisi ollut turhan raskas väsyneille reisille. Pienen säädön jälkeen tyydyin asettamaan vaihteen kiinteästi. Aikani oli 3:49 (82.), kun kärki ajoi aikaan 2:53. Polkuosuudella välitykseni oli hieman liian pieni tehokasta ajoa ajatellen. Jyrkkä laskuosuus meni paremmin kuin odotin, sillä treenipäivänä ajo oli hieman haparoivaa.

Kisapäivä meni kokonaisuudessaan ihan sujuvasti ja tavoitteisiin päästiin, eli kaikki pätkät ajettua ja maaliin. Toki kalusto olisi voinut olla paremmin säädössä ja reidessä enemmän jerkkua. Kisaamattomuuden kyllä huomaa, sillä pätkillä ei saanut kaikkea tehoja irti ja tuli jälkeenpäin ajateltuna ajettua polkuosuudet turhan laiskasti. 3 minuutin pätkillä ei paljoa tarvitse säästellä. Kisapäivänä aikaa meni kaikkiaan noin 7 tuntia, jossa ajoa kertyi vajaat 36 kilometriä ja ajoaikaa oli noin 3,5 tuntia (hissinousut ja suurimmat odottelut leikattuna). Kisakelloon aikaa kertyi vajaat 37 minuuttia. Ajoni löytyy myös Stravasta.

Omat erikoiskoeaikani olivat (ja kärkiaika alempana):

Kierros: 1 2
El Grande 29-03:51 72-04:04
1-03:29 1-03:25
Rahasmäki 89-03:12
1-02:28
B 104-02:47 108-02:51
1-02:13 1-02:15
Old Skool 68-04:10 86-04:23
1-03:21 1-03:27
Anette's Anti-flow 99-03:45 76-03:40
1-02:49 1-02:54
El Finale 82-03:49
1-02:53
Yhteensä 69-36:32
1-29:43

Yhteenveto

Tahkovuoren enduro-kilpailu oli mahtava kokemus ja osoitti jälleen, miten hauskaa kilpaileminen on. Muutaman vuoden ajan olen seurannut enduropyöräilyn kehittymistä radan varrelta, mutta vaikka on harrastanut maastopyöräilyä 90-luvun alkupuolelta lähtien ja kilpaillut nuorten SM-luokissa, oli paluussa kilparadoille henkinen kynnys. Ei tarvitse olla edes tulostavoitteita, mutta kun kisanumeron kiinnittää pyörään, se on aina kaikki irti miehestä tai ei mitään.

Pyörä toimi treeneissä ja kisassa hyvin, vaikka sisärenkaita menikin useampi, sekä ilmeisesti tyyppiongelmana SRAMin takavaihtajan vaijeri. Aivan täydellisessä säädössä ei pyörä ollut, sillä iskareissa oli ehkä liikaa ilmaa ja rengasrikkojen jälkeen pistin renkaisiin varmasti riittävästi ilmaa, että maaliin päästäisiin. Pitäisi ehkä viimeinkin siirtyä ajamaan litkuilla ja luopua sisärenkaista. Muita pyörään liittyviä parannuskohteita tulee olemaan parempien renkaiden hankkiminen ja 1x11-voimansiirtoon vaihtaminen. 32t ja 11-42 -yhdistelmä voisi toimiva yleiskäytössäkin paremmin kuin 30t ja 10-36.

Helteisenä päivänä suojapanssari verotti hieman voimia ja olin sen osalta hieman liiankin hyvin suojautunut, etenkin kun katsoi muita ajajia, mutta parempi enemmän kuin liian vähän. METin Parachute -kypärä toimi kyllä hyvin ja oli hengittävä, vaikka 28 asteen helteessä sen pitkillä hiekkatiesiirtymillä otinkin pois päästä.

Savo-MTB ja ratamestari Aku Tuunainen olivat loihtineet Tahkon rinteisiin loistavat radat, jotka haastoivat etenkin tällaisen enemmän perinteistä maastopyöräilyä harrastaneen kuskin sekä vauhdillisesti että vauhdin yhdistämisessä teknisiin pätkiin. Pitää vain suunnata enemmän bike parkkeihin, että saa tuntumaa miten viedä pyörää alamäkeen ja treenata lyhyitä vetoja. Myös jarruilla laahaamista voisi vähentää, sillä jarrulevyt olivat pätkien jälkeen mukavan kuumat. Ja varustautua paremmilla renkailla sekä lla.

Hauskaa oli koko rahalla kahden helteisen päivän ajan ja siitä suuret kiitokset järjestäjille ja kanssakisailijoille. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja todennäköisesti Tahkon endurokilpailu saa jatkoa viimeistään ensi vuonna, sillä on vielä epävarmaa pääsenkö osallistumaan Sappeelle.

Pyöräiltyä: Kokonniemi Bike Park Porvoossa

Pyöräilyharrastukseni täydentyi jokin aika sitten hieman järeämmällä täysjoustomaastopyörällä, kun viikottaiset lenkit pääkaupunkiseudun kallioilla eivät oikein sujuneet toivotulla sutjakkuudella vanhalla kalustolla. Uuden pyörän etuna tuli myös mahdollisuus käydä ajamassa Bike Parkeissa, eli maastopyöräilyä laskettelukeskuksen rinteisiin tehdyillä reiteillä ja ylös mennään kätevästi hissillä. Alkuun kävin tutustumassa Porvoon Kokonniemen Bike Parkin tarjontaan.

Kokonniemen hiihtokeskuksessa Porvoossa (Kokonniementie 17, 06100 Porvoo) sijaitseva Bike Park on yksi pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevista paikoista harrastaa hissipyöräilyä ja se osottautui ihan toimivaksi paketiksi. Testihetkellä reittejä löytyi kahdeksan ja ylös vei ankkurihissi. Bike Park on auki tiistaina ja torstaina klo 17.00 - 21.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 12.00 - 16.00. Päivälippu maksoi 22 euroa ja kaksi tuntia 18 euroa. Keskus myös vuokraa pyöriä, sekä suojavarusteita.

Aivan Porvoon keskustassa

Ankkurihissillä ylös. Rinteessä More is more.

Bike Parkista löytyi testaushetkellä kahdeksen eri reittiä, jotka tarjosivat sekä rentoa mutkittelua että teknistä ja haastavampaa pätkää. Sinisiä, eli helppoja ja rullattavia pätkiä löytyi kaksi, mutta eivät punaisetkaan kovin pahoja olleet, vaikka vaativat hieman enemmän ajotaitoa ja uskallusta ajaa paikat vauhdin kanssa. Mustilla pätkillä lähinnä hypyt olivat sellaisia, joihin ei oma uskallus riittänyt. Ne olivat myös selkeämmin alamäkipyörällä ajettavaksi tehtyjä, sillä myös oman kaluston kestävyys pohditutti niissä. Oma suosikki oli pätkä numero 7, eli More is more, jossa sai kantata bermeihin ja hieman ilmaa hypyistä. Myös teknisempi 10, eli Keiner Boogie, oli hyvän haastava. Jokaisesta pätkästä on kätevät videot Bike Parkin sivuilla, joista voi katsoa mallia, miten pitäisi ajaa.

Kokonniemi Bike Parkin reitit
Kokonniemi Bike Parkin reitit

Olin liikenteessä 29-tuumaisella Specialized Enduro -pyörällä, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu enduromaiseen ajoon, eli enemmän mutkittelevaa bermiä, singletrackia ja vähemmän isoja leiskautuksia ja droppeja. Tai sellaista pätkää itse tykkään ajella. Olin hieman yllättänyt, miten hyvin isopyöräinen täysjousto Bike Parkissa toimi, mutta onhan Endurossa toki joustoa ihan reilusti, edessä 160mm ja takana 155mm. 27,5-tuumainen tai perinteinen 26-tuumainen täysjousto olisi ollut varmasti ketterämpi, eikä olisi tuntunut menevän niin korkealla mutkissa. Olin myös itseeni tyytyväinen, sillä olin ensimmäistä kertaa Bike Parkissa ja bermeihin ajo sujui yllättävän hyvin ja hypyistäkin sai sopivasti ilmaa. Samalla tuli testattua ensimmäistä kertaa Foxin Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -full face -kypärä Utopia Slayer Pro -lasien kanssa. Hyvin toimivat.

Seuraavaksi kohti More is more -pätkää

Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa vierailu oli mukava kokemus ja varmasti tulee käytyä uudestaan. Nyt sai hyvää pohjaa tulevaa Tahkon endurokilpailua varten ja tuntumaa sekä vauhtiin että teknisiin laskuihin. Tehokkaasti ajettuna kahden tunnin lippu olisi ehkä riittänyt, mutta koko päivän lipulla saa ajettua rennommin. Ajoa ei nytkään tullut kuin vajaa pari tuntia, mutta aikaa meni vajaat kolme tuntia. Pitää vain muistaa jatkossa lähteä sen verran aikaisemmin, että ei juutu Kehä I:n ruuhkiin, jolloin matka-aika Espoosta Porvooseen helposti tuplaantuu.

Tofkholm: 3 päivää maastopyöräilyä Tukholmassa

Pyöräily on hyvä harrastus ja etenkin matkustaessa sillä näkee kaupunkia paremmin kuin kävellen, etenkin jos kaupunki on yhtä hyvin suunniteltu pyöräilyä ajatellen kuin Tukholma. Mutta kun alle laitetaan maastopyörä ja mukana on MTBCF:n väkeä, jää kaupukiarkkitehtuurin ihailu vähemmälle, mutta sitä enemmänkin tulee koettua upeita polkuja ja kallioita. Helatorstain pitkän viikonlopun vietin Tofkholmassa, eli pyörän kanssa Itämeren yli ja kolme päivää ajelua pitkin Tukholman lähialueiden polkuja ja kallioita hyvässä seurassa.

Päivä 0: Gabriella

Matka kohti Tukholman maastoja alkoi keskiviikkoiltana, kun porukka lastautui maastopyörien kanssa Viking Line Gabriellaan. 34 pyöräilijää tavaroineen oli aikamoinen näky Katajanokan terminaalin edessä ja ajaessa letkassa autokannelle. Pyörät nippuun ja kohti buffetia, tankkaus seuraavaa päivää alkakoon. Matkan aikana oli hyvä myös speksata tulevien päivien reittejä. Laivamatkalle oli ennustettu tuulta ja kyllä se laiva kivasti keinutti.

Autokaistalta laivaan
Pyörien niputus

Päivä 1: Hellasgården

Ensimmäinen ajopäivä alkoi rantautumisella Ruotsin maaperälle, jakaantumisella neljään ryhmään ja laukkujen viemisellä hotellille. Tänä vuonna hotellina toimi Sjöfartshotellet, joka on Slussenin lähistöllä, eli sopivan ajomatkan päässä laivalta. Valitsemani ryhmä suuntasi hotellilta kaakkoon, Tyresöhön päin, viileähkössä ja puolipilvisessä kelissä. Lämpöasteita oli noin 9.

Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme niitylle, josta hyvin puihin maalilla merkitty reitti alkoi. Huomasi hyvin, että edellisinä päivinä oli satanut runsaasti, sillä mutaa ja vesilammikoita riitti. Maxxiksen 2,4" Ardentit toimivat renkaina hyvin liukkaassa juurakossa. Liukkaus teki reitistä vielä hieman haastavamman, kuin se olisi muuten ollut, mutta hauskaa pätkää silti.

Ajopäivä muodostui lopulta noin 6 tunnin pituiseksi, josta ajoaikaa oli noin 4 tuntia ja noin 50 kilometriä siirtymät mukaan lukien. Ensimmäinen päivä näytti, mitä muut päivät tulisivat olemaan, eli ajamista noin tunti, jonka jälkeen joko evästauko tai lounas. Lounas nautittiin Tyresön linnan alueella olevassa kahvilassa. Pankkikortti toimi kätevästi, mutta annosten kanssa oli pientä säätämistä. Kaikki kyllä saivat syötyä ja vesivarastot täydennettyä. Paluumatkalla ajoimme hieman parempia kallioisia pätkiä ja ilmeisesti myös Area 51:stä ja Roswelliä. Matka 50,4 km, keskinopeus 11,9 km/h, ajoaika 4:12:23 tuntia, kesto 4:47:18 tuntia.

Hotellille saavuimme takaisin klo 18 aikoihin ja lyhyen pyörähuollon jälkeen oli hyvä suunnata saunaan ja päivälliselle. Vietnamilainen ravintola lyhyen kävelymatkan päässä tarjosi loistavaa riisinuudelia kanalla.

Reitit olivat merkitty selkeästi
Tankkaus on tärkeä osa ajoa
Suunnistustauko
Tyresön linnaan lounaalle
Olet tässä
Huoltotoimia metsässä
Tukholmaa ehti ihailla vain etäältä

Päivä 2: Knivsta - Uppsala

Toisena päivänä, eli niin sanottuna pitkänä päivänä, valitsemani ryhmän suuntana oli Lunsen Uppsalan lähistöllä, jonne ajettaisiin Knivstasta. Muut ryhmät lähtivät Södertäljeen ja Hellasgårdenin maastoihin. Junan kanssa oli alkuun hieman säätämistä, sillä Uppsalan suuntaan kulkeva juna ei lähtenytkään Stockholm Södran rautatieasemalta, vaan meidän piti vaihtaa siihen Karlbergin asemalla. Pyörän kanssa junassa liikkumisessa on lisäksi hyvä tietää, että Stockholm Centralille ei pyörillä ole asiaa. Muutenkin Tukholman junat eivät olleet kovin hyviä pyöränkuljetusta ajatellen verrattuna VR:n Flirt-juniin.

Ennakkoon perjantaiksi oli lupailtu sadetta, mutta onneksi ennusteet ja keli muuttuivat, eikä lyhyitä sadekuuroja lukuun ottamatta vettä taivaalta näkynyt. Toki, mutaa ja liukkaita juuria riitti myös perjantaina, mutta nyt polut olivat tasaisempaa kangasmaastoa. Keli oli viileä, vain noin 7 astetta, mutta metsässä ei pahemmin tuullut. Ajopäivälle kertyi pituutta 11 tuntia, josta hieman yli pari tuntia siirtymiseen junalla. Metsässä ajoa oli noin 4 tuntia ja 45 kilometriä. Matka 44,3 km, keskinopeus 11,8 km/h, ajoaika 3:44:45 tuntia, kesto 4:02:06 tuntia. Ajoporukan GPS-jälki Stravassa.

Pyörähuoltoa aamulla
Ryhmiin jakaantuminen
Välillä oli lyhyitä tiesiirtymiä
Lunsentorpetin makkarapaikka
Hyvin nousee
Vauhti vapaa pätkien jälkeen odoteltiin loppuryhmää
Hieman haastavampi pitkospuu kuolleessa metsässä
Kosteikon palautusprojekti
Lunsenin reitit olivat hyvin viitoitettu
29" kiipesi helposti tekniset nousut
Pitkänä päivänä energiat kävivät vähiin

Päivä 3: Hellasgården

Viimeinen päivä ennen laivalle suuntaamista ajettiin Hellasgårdenin maastoissa, Nackan luonnonpuistossa, jossa ajelimme osittain jo ensimmäisenä päivänä. Päivä valkeni aurinkoisena ja kohtalaisen lämpimänä, 14 asteen tuntumassa. Ei tullut otettua lyhyttä ajopaitaa turhaan mukaan. Polut ja kalliot olivat nyt huomattavasti kuivemmat, kuin torstaina, vaikka jotenkin vetäjämme läskipyörä löysi mutaa ihan riittävästi reitille.

Hellasgårdenin maastoista löytyvät Tukholman lähialueen parhaat polut, eivätkä ne ajamalla lopu kesken. Suurilta osin ajamamme pätkät olivat lyhyitä kallionousuja ja laskuja peräjälkeen, eli hauskaa teknistä ajamista. Etenkin A-trail oli mainiota kalliota ylös-alas pätkää. Kunpa Helsingin keskuspuistossa olisi samanlaisia pitkiä kalliopolkuja. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät pannukakut. Yllättävän hyvin sitä jaksoi klassikkopätkät vielä ajella, vaikka väsymys sekä tuntui että näkyi ajossa. Kallioilla kierrettiin noin 4 tuntia ja 35 kilometriä. Matka 34,3 km, keskinopeus 10,9 km/h, ajoaika 3:08:29 tuntia, kesto 3:49:07 tuntia. Ajoporukassa reitti merkittiin kätevästi Stravaan.

Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten kolmen jälkeen oli aika suunnata hakemaan laukut hotellilta ja ajaa takaisin laivaan.

Aamun ajajakokous
Lähellä keskustaa, mutta silti aivan metsässä
Vauhdikkaita laskuja
Mastoilla
Joskus tie nousee pystyyn
Fatbike kiipesi helposti haastavat nousut
Maisemat kallioilta olivat mainiot
Takaisin laivaan

Varustautuminen

Useammalle päivälle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Myös energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana poikettiin kahvilla tai syömässä. Itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Yleensä pankkikortti toimi, mutta kannatti varata myös kruunuja mukaan.

Tavarat ja 3 litran juomavarastot kulkivat kätevästi Evocin Stage 12l:ssa, johon mahtui hyvin myös varaosat, työkalut, pari vararengasta ja sään mukaan sadevaatteet tai tuulelta suojaava takki. Aivan tyytyväinen en kyllä ollut repun istuvuuteen verrattuna aikasempaan CamelBak M.U.L.E:een , sillä olkahihnat painoivat.

Juomarepussa mukana kulki:

  • Kuusiotyökalu ja 2-8mm+ torx kärkinen avain
  • Varasisärengas tai kaksi
  • Rengasraudat
  • Takavaihtajan korvake+kiinnitys hilppeet
  • Pumppu
  • Iskaripumppu
  • Ketjutyökalu
  • Pätkä ketjuja ja pikalukkoja ketjuun
  • Rattaanpultteja ja vastakappaleita
  • Sekalaisia pultteja, esim. satulatolppaan, jarruihin
  • Nippusiteitä, rautalankaa
  • Satulatolpan panta
  • Veitsi, esim. Leathermanin monitoimityökalu
  • Ilmastointiteippiä, jolla voi paikata vaikka revenneen ulkorenkaan
  • Ompelutarvikkeet, kalastajanlankaa ja nahkaneula
  • Pinna-avain ja pinnoja+nippelit
  • Paikkoja, liimaa, hiekkapaperia
  • Ensiapupakkaus, kyypakkaus, punkkipihdit
  • Hammasharja, rätti, ketjuöljy
  • Nenäliinoja
  • Säädetty takavaihtaja ja vaihdevaijeri
  • Jarrupalat
  • Klossit ja kiinnitysruuvit

En yleensä ole lenkeillä käyttänyt suojia, mutta Tofkholmaan mukaan lähti 661 Kyle Strait -polvisuojat, jotka ovat odottaneet hyllyssä käyttöä muutaman vuoden. Maasto on etenkin Hellasgårdenissa samantyylistä kalliopolkua kuin paikoitellen Helsingin keskuspuistossa, joten polvisuojat ovat hyvä olla. Yllättävän hyvin suojien kanssa pystyi ajamaan ja ne pitivät viileässä kelissä polvet lämpiminä. Olisivat voineet tosin olla hieman kevyemmät.

Ajokaluston osalta itsellä on 29-tuumainen Specialized Stumpjumper FSR Comp, joka kiipesi kätevästi kallioita ja rullasi juurakoiden yli. Ajoporukan kalusto oli pääasiassa täysjoustoja 120-160mm joustomatkalla ja vaihtelevasti 26" ja 27.5" -rengaskoolla. 29-tuumaisia oli muutamia, sekä kaksi fatbikea. Fatbiket menivätkin kepeän näköisesti mudassa ja kallioilla. Merkeistä Santa Cruz, Pivot ja Specialized taisivat olla enemmistössä. Pyörästä ei Tofkholmassa ajaminen jää kiinni.

Stumpjumper FSR Comp 29
Evoc Stage 12l ja tavarat

Jälkitunnelmat

Kolmipäiväinen ajoreissu Tukholmaan sujui mainiosti ja oli kiva ajaa uusia ja hyviä baanoja mahtavassa seurassa. Tukholman poluista jäi myös visuaalista muistikuvaa, kun eräs ryhmässäni ajanut kuvasi toimintakameralla ja teki hienot videokoosteet ajopäivistä. Ennen Tofkholmaan lähtöä itseä hieman arvelutti, miten kevätkuntoisena jaksaisi ajaa pitkiä päiviä ja miten paikat kestäisivät, mutta yllättävän hyvin jaksoin myös viimeisenä päivänä. Vauhtihan ei sinällään ollut kova ja kaikkia odoteltiin, mutta päivät tekevät tehtävänsä. Kuulemma neljä pidempään lenkkiä olisi ollut hyvä saada pohjalle, mutta en keväällä ehtinyt kuin pari pidempää maastolenkkiä ajamaan.

Olin varautunut matkalle kohtalaisin varaosin, mutta niitä ei tarvittu. Omassa ajoryhmässäni oli vain pari teknistä taukoa kolmen päivän aikana, kun takavaihtajan korvake katkesi ja jarrukahvan pultti korvattiin nippusiteellä. Aikaisempina vuosina Tukholmassa on kuulemma hajonnut mitä erikoisimpia kohtia fillarista, joten varautuminen pahimpaan kannattaa. Riittävä varautuminen näkyi myös mukanani olleessa tavaramäärässä, Brittiläinen 80-100 litran keikkalaukku täyttyi sopivasti, mutta ei se kyllä mukava ollut kantaa.

Tukholmaan jäi vielä paljon ajamattomia polkuja ja muun muassa kuollut metsä jäi näkemättä, sekä lammasmakkara syömättä Tyrestan kansallispuistossa. En kyllä ymmärrä, miksi en ole aikaisempina vuosina Tofkholmaan lähtenyt, mutta nyt kyllä pitää pyrkiä lähtemään matkaan seuraavina vuosina. Tukholman lähialueen reitit ovat hyvin merkittyjä, että teoriassa sinne voisi tehdä myös kesälomamatkan itsenäisesti.