Avainsana: web

  • GPROn 10. kausi on käynnistynyt

    Formula 1 -maailmaan keskittyvän Grand Prix Racing Online -managerointipelin 10. kausi on käynnistynyt ja ensimmäinen kisa ajetaan perjantaina 4.7.2008. Vielä on siis aikaa ilmoittautua mukaan ja vallata eturivi kauden ensimmäisessä kilpailussa Silverstonessa. Yhdeksäs GPRO-kausi, itselleni neljäs kausi, sujui Rookiessa hyvin ja oman lohkoni voitto varmistui jo kauden toiseksi viimeisessä kisassa, vaikka muutamissa kisoissa tulikin laskettua…

  • Diigo: kirjanmerkit webissä ja hieman muutakin

    Internetissä on paljon kiinnostavia sivustoja, joita usein haluaa merkitä talteen tai myöhempää läpikäymistä varten. Tähän riittää tietenkin selaimen kirjanmerkit, mutta tällöin ollaan rajoitettu vain yhdelle koneelle ja omiin kirjanmerkkeihin. Tätä varten onkin webissä tarjolla useita sosiaalisia kirjanmerkkipalveluita kuten Delicious, Ma.gnolia tai Diigo. Olen aikaisemmin käyttänyt pääasiassa Deliciousia, mutta edelleen kehitysvaiheessa olevaa uutta versiota odotellessa, olen…

  • Youtube-videot paremmalla laadulla

    Youtuben videot eivät ole tunnettuja laadustaan kuvan, eikä aina oikein sisällönkään puolesta, mutta ainakin kuvan- ja äänenlaatuun on joissain videoissa tarjolla parempi vaihtoehto. Joidenkin videoiden kohdalla sivulta löytyy ”watch in high quality” -linkki, jolla nähtäväksi tulee MP4-enkoodattu versio paremmalla äänellä ja kuvalla varustettuna. Ero on todella huomattava. On kuitenkin hieman turhan työlästä aina klikkailla parempaa…

  • Formula 1 -lähetykset suorana netistä: on/off

    Aiheesta kannattaa lukaista tuoreempi Formula 1 -lähetykset netistä 2009 -kirjoitus. Formula 1 -kisojen ystävät ovat varmasti havainneet, että MyP2P-sivuston listaamien netti-streamien näkyminen on vaihdellut ja Formulat ovat voineet jäädä näkymättä. Lähetysten katomisesta on uutisoitu muun muassa Tietoviikossa ja aiheesta löytyy tietenkin myös Muropaketin keskustelu, jossa todetaan että Formula 1 -lähetysten näkymistä on alettu estämään ainakin…

  • Uudistunut Blogilista ja käyttöehdot

    Blogilista.fi on näköjään uudistunut ja näyttää aikalailla samanlaiselta mitä puoliavoimen beta-versionkin aikana. Ihan hyvältä uudistunut blogilista vaikuttaa, toisin kuin ei niin kivasti uudistuneet käyttöehdot ja etenkin kohta 4.8. 4.8: [..] Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen…

  • Selaimien Javascript-suorituskykyä voidaan testata

    Applen WebKit-tiimi on julkaissut Web-selaimien Javascript-suorituskyvyn testaukseen tarkoitetun SunSpider-testausohjelman. WebKit-tiimin kehittämä testausohjelma pohjautuu tekniikkaan, joka tekee samoja asioita kuin nykyiset web-sovellukset ja asioita, joita voimme olettaa tekevän tulevaisuudessa. Vaikka Javascriptin nopeus on vain osa web-selaimen kokonaisuutta, on se nykyään Web 2.0 -sovellusten aikakaudella kohtalaisen merkittävä ominaisuus. Coding Horror -blogin Jeff Atwood on testannut SunSpideria ja…

  • Grand Prix Online tarjoaa Formula-managerointia webissä

    En ole aikaisemmin juuri pelannut eri aihepiireihin liittyviä managerointipelejä, mutta kesällä ajattelin kokeilla, tai oikeastaan minut houkuteltiin kokeilemaan, webissä pelattavaa Grand Prix Online -managerointipeliä. Grand Prix Online, eli lyhyemmin GPRO, on siis selainpojainen Formula-managerointipeli, jossa tavoitteena on kehittää itselleen hyvä auto, hankkia hyvä kuljettaja ja voittaa oma sarja ja nousta ylempään sarjaan.… Jatka lukemista →