Avainsana: aargh

Ahdistus

Yökerhoissa voisi olla tyytyväisyystakuu

Näin viikonlopun lähestyessä tulee taas ajankohtaiseksi asia, joka on muutaman kerran ollut ajatuksissa: baarin sisäänpääsymaksun joutuu ostamaan näkemättä ”tuotetta”. Yleisesti ottaen kaupankäynnissä on mahdollisuus palauttaa viallinen ostos ja saada siitä joko rahat takaisin tai vaihtaa se johonkin toiseen, mutta viihderavintoloissa käydessä joutuu aina ostamaan ”tuotteen” niin sanotusti sikana säkissä, eli tietämättä mitä rahalla on saamassa. Tuotteeseen ei voi edes oikein tutustua ennakolta, kuten tavaroita ja muuta konkreettista ostettaessa voi tehdä. Sama periaate pätee tavallaan myös palveluita ostettaessa, vaikka niiden osalta tietää suurin piirtein mitä on saamassa.

Baareihin on etenkin viikonloppuisin ostettava ovelta suhteellisen kallis pääsylippu, usein 8 tai 10 euroa, jonka sisällöstä ei voi koskaan ennalta tietää. Tietenkin bändien keikoille mentäessä asia on hieman toinen, kun tietää saavansa ainakin kunnollista musiikkia, mutta ihan normaalina perjantai- tai lauantai-iltana rahastus tuntuu kovalta. Lisäksi lipun päälle pitää vielä usein maksaa parin euron eteispalvelumaksu ja juomatkin ovat hinnoiteltu runsaalla katteella. Täten ennen kuin varsinaista tuotetta, eli baarin viihdetarjontaa ja ilmapiiriä, on edes nähnyt, on lompakosta hävinnyt aimo summa rahaa. Jos sitten baarin tunnelma ei miellytäkään, ei rahoja varmastikaan saa takaisin, vaikka lähtisi melkein heti pois.

Pääsymaksusta voisi saada myös palautusta, jos lähtee baarista pois ennen sulkemisaikaa, siten että tilalle päästetään toinen henkilö, joka tietenkin myös maksaa saman hinnan pääsylipusta, vaikka saa viihdettä vähemmän aikaa. Seduloissa on ilmeisesti jokin systeemi, että samalla lipulla pääsee muihinkin saman ketjun yökerhoihin, joka on ihan kätevää. En ole sitä kyllä käytännössä todentanut ja mahtaako se edes toimia, sillä baarien jonoissahan sitä menee jo useampi tovi, jos sisään edes myöhemmin illalla pääsee.

Yökerhoissa voisi olla jonkinlainen tyytyväisyystakuu, ja jos meno ei miellytä, saisi rahoista osan takaisin tai vapaalipun käytettäväksi. Toisaalta, vaikka pari kertaa on tehnyt mieli pyytää pääsymaksurahat takaisin, en ole sitä kyllä edes yrittänyt. Tiedä sitä, kenties se olisi onnistunutkin. Nykyään sitä tulee kuitenkin baareissa käytyä sen verran harvoin, että rahallinen menetys paikan vaihdoksesta ei häiritse. Harmittaa kuitenkin.

Mac OS X ja dynaamisten kirjastojen käyttäminen

Olen viime viikkojen aikana yrittänyt saada Firefoxin mozvoikko-lisäosaa toimimaan asiallisesti Mac OS X:ssä ja teoriassa lisäosa toimiikin. Ainoana negatiivisena puolena on, että se vaatii kirjastojen sijoittamisen hakemistoon, jonne ne kääntäessä asennettiin, eli esimerkiksi /usr/local/lib -hakemistoon. Linuxissa ja Windowsissa lisäosa toimii, kunhan vaadittavat kirjastot löytyvät lisäosan sisään leivottuina.

Mac OS X:ssä dynaamiset kirjastot toimivat hieman eri lailla ja haluavat täydellisen polun asennushakemistoonsa. Asiasta löytyy blogikirjoitus ja selventävä ohje, jotka kertovat miten asioiden laita on. Kirjoituksissa neuvotaan toimivien dynaamisten kirjastojen luontiin käyttämällä install_name_toolia ja LDFLAGS-muuttujien käytöllä.

Hieman asian ympärillä iteroiden ei kirjastojen kääntäminen toivotulla lopputuloksella kuitenkaan onnistunut. Vaikka LDFLAGS-muuttujiin laittoi ehdotetun -Wl,-dynamic,-install_name -Wl,@executable_path/kirjasto.dylib -loitsun, eivät lisäosan vaatimat gettext, iconv, glib-2, malaga, suomi-malaga ja voikko -kirjastot suostuneet toimimaan lisäosan sisältä. Gettextin libintl -kirjastoa varten joutui LDFLAGS-muuttujat lisäämään suoraan Makefileen, mutta muuten loitsiminen onnistui configuren parametreina.

En tiedä onko vika kirjoittajassa, vai missä, mutta ei voi sanoa, että asiaa olisi turhan helpoksi tehty. Joku jippo tässä täytyy olla, kun kirjastot kuitenkin /usr/local/lib -hakemistosta toimivat. Ehkä tämäkin asia joskus selkenee.

Thunderbird ja sähköpostien sekä kansioiden poistaminen

Thunderbird on kätevä sähköpostiohjelma, vaikka sisältääkin välillä hieman yllätyksellisiä ominaisuuksia. Ihmettelin, kun poistetut sähköpostit eivät menneet Roskakoriin, vaan tuntuivat häviävän kuin tuhka tuuleen. Lisäksi kansioiden poistaminen ei onnistunut alkuunkaan.

Ongelmaksi selvisi IMAP-sähköpostilaatikon kansiorakenne, jossa oli Roskakori, Lähetetyt ja Luonnokset -kansiot sekä Inboxin tasolla että Saapuneet-kansion alikansioina. Thunderbird ilmeisesti sekaantui kahdesta Roskakorista ja viestit poistuivat suoraan. Lisäksi Internet-lähteiden mukaan kansioiden poistaminen ei onnistu, koska Thunderbirdin mielestä Roskakori voi sisältää vain viestejä, eli sen pitää olla samalla tasolla Saapuneet-kansion kanssa.

Tilaamalla IMAP-postilaatikosta vain Saapuneet-kansion tasolla olevan Roskakorin, alkoivat viestit taas siirtymään poistettaessa oikeaan paikkaan ja kansioidenkin poisto onnistui jälleen.

Pyörivät pistorasiat luovat tilaa useammille pistokkeille

Olen monesti miettinyt, miksi kaksi päällekkäin tai vierekkäin sijoitettua pistorasiaa on yleensä aina toteutettu siten, että niihin ei varmasti voi laittaa kahta maadoitettua pistoketta.

Ivory 360

Atlantin toisella puolella tämä on ymmärretty ja markkinoilla on saatavilla ongelmaan ratkaisu. Muun muassa Smarthome kauppaa 360 astetta kääntyviä pistorasioita, joihin saa helposti yhtäaikaisesti kaksi isoa töpseliä tai laturia. Kätevää ja edullistakin.

Vielä jos tällaisia olisi saatavilla myös sukopistorasioina, vaikka joissain jatkojohdoissa onkin pistorasiat käännetty hieman kulmittain.

En ole juuri sähkötekniikkaa lukenut, mutta luulisi olevan yhtä helppoa kääntää pistorasiat hieman sivuttain, kuin niiden suoraankin laittaminen. Vai onko sillä oikeasti jokin tarkoitus, että vuosikymmeniä on kahden pistorasian koteloiden tökkelit sijoitettu mahdollisimman epäkäytännöllisesti?

(via Gizmodo)

Valinnan vapaus ei ole vapautta valita

Useat etenkin viihde-elektroniikka- ja tietoteknisten tuotteiden valmistajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että enemmän on paremmin. Samaan tuotekategoriaan laitetaan tarjolle useita hieman erilaisia, mutta ominaisuuksiltaan melkein samanlaisia tuotteita, jotta ostajilla olisi varaa mistä valita. Tätä ilmeisesti kutsutaan valinnan vapaudeksi, mutta tosiasiassa se ei ole vapautta valita.

Barry Schwartz kertoo TEDin ”The paradox of choice” -videossa valinnan monimutkaisuudesta. Psykologi Schwartz käsittelee läntisen yhteiskunnan perimmäistä uskomusta, valinnan vapautta. Schwartin arvion mukaan valinta ei tee meitä vapaammaksi vaan lamauttaa, eikä onnellisemmaksi vaan tyytymättömämmäksi. Jokainen, joka joskus on ostanut jotain hieman enemmän teknistä asiaa, voi varmasti yhtyä Schwartzin arvioon. Miten hankalaa onkaan valita se ”hyvä” tuote kymmenien samankaltaisten tuotteiden joukosta.

Esimerkiksi:

Taulutelevision ostaminen
Harkitsin viime talvena taulutelevision ostamista ja vertailin tietenkin eri vaihtoehtoja. Laskeskelin, että samalla valmistajalla oli samassa kokoluokassa jopa parikymmentä eri mallia, joista useiden mallien ominaisuudet olivat liki toisiaan ja hankalasti vertailtavissa. Kun tuohon vielä lisätään eri valmistajien tuotteet samassa tuoteryhmässä, oli valinnan vapautta enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi pystyin rajoittamaan valmistajien listaa DVB-C -vaatimuksen avulla, jolloin päästiin jo paljon mielekkäämpään lähtöasetelmaan.

Muutamia testejä ja ahkeraa Internet-selailua myöhemmin, päädyin lopulta Sonyn 40″ w3000 -malliin, joka oli sekä hinnaltaan, ominaisuuksiltaan että testimenestykseltään oiva valinta. Miettiessäni sopivaa tuotetta, oli Sonyn tuotemallisto kuitenkin ehtinyt jo ”vanhentua”, ja koska uusia malleja oli tulossa parin kuukauden sisällä, ei haluamaani mallia enää saanut mistään. Kaiken lisäksi uusi vastaava malli, on muotoilultaan jotain kauheaa. En täten ole vieläkään päässyt itseni kanssa oikein yhteisymmärrykseen, mikä olisi hyvä taulutv.

Applen tuotelinjat
Apple herättää monissa vahvoja tunteita sekä hyvässä että pahassa. Vaikka en ole aivan yhtä mieltä Applen vetämästä linjauksesta, on Applen tuotemallisto selkeydessään erittäin onnistunut: valittavana on muutamia selkeästi erilaisia vaihtoehtoja muutamassa hintaluokassa erilaisiin käyttötarpeisiin kohdistettuna. Tämä toistuu Applen kaikissa tuoteryhmissä tietokoneista musiikkisoittimiin ja käyttöjärjestelmään, ja ostajan on suhteellisen helppo tehdä valintansa. Applen tuotteet ovat jopa niin yksinkertaistettuja, että kaikkia ostajia tuotteet eivät tyydytä.

Vastaavasti PC-maailmassa valinta on vapaata ja erilaisia, mutta melkein samanlaisia PC-koneita löytyy vaikka miten paljon. Koneet on varustettu kaikilla mahdollisilla hilavitkuttimilla ja kustomointimahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Yritä siinä sitten valita juuri se oikea ja ”paras” laite.

Myös käyttöjärjestelmien osalta Apple kulkee omia linjojaan, kun taas Microsoft ja Linux panostavat valintaan. Esimerkiksi OS X:n Leopardia on tarjolla kaksi versiota, yksi perusversio (plus 5 kpl:een perhepaketti) ja yksi palvelinversio, kun vastaavasti Vistaa on saatavana kolme perusversiota, kaksi yritysversiota ja yhdeksän palvelinversiota (Windows Server 2008). Lisäksi Windowsista on vielä eri versiot 32-bittisille ja 64-bittisille prosessoreille. Vastaavasti Linuxin eri distribuutioiden osalta voidaan puhua sadoista ellei jopa tuhansista eri vaihtoehdoista.

Ratkaisu
Onneksi valinnan vaikeuteen on helppo ja yksinkertainen ratkaisu: älä mieti liikaa, tai välitä vaikka tuote ei olisikaan se ”paras”. Etenkään jälkeenpäin ei kannata pohtia, että tuliko nyt varmasti ostettua hyvä tuote parhaimmalla mahdollisella hinnalla. Tästä ei seuraa kuin pahaa mieltä.

Tietenkään asia ei ole aivan noin yksinkertaista. Etenkin insinööreillä voi olla hankaluuksia kieltää tosiasioita ja olla vertailematta eri tuotteita maailman tappiin asti.

Onneksi kaikkien asioiden ostaminen ei ole hankalaa ja usein valintaa helpottaa niin sanottu merkkiuskollisuus, kuten keväällä hankkiessani uutta polkupyörää. Valintaa ei juurikaan tarvinnut tehdä muulla kuin lompakon paksuuden perusteella ja lopulta silläkään ei ollut merkitystä. Tietenkin merkkiuskollisuutta oli helppo perustella kyseisen merkin takajousitukseen liittyvällä keksinnöllä, jota ei muilta merkeiltä löytynyt.

Välillä valintaa helpottaa myös sisäinen insinööri, joka haluaa mahdollisuuden leikkiä tuotteilla. Kesällä ostin uuden digitaalikameran, jonka ostamista mietin ja tutkin muutaman päivän. Loppupeleissä valinta oli suhteellisen helppoa, sillä Canonin vain tiettyihin kameroihin saatava CHDK-ohjelmisto ratkaisi asian. Kyseinen malli ei ollut ”paras” tai edullisin, mutta täytti perusvaatimukset ja tarjosi lisäksi mahdollisuuden laajentaa kameran toimintaa ominaisuuksilla, joita ei vastaavan hintaluokan malleista löytynyt.

Odotankin aina yhtä innokkaasti uusien enemmän tai vähemmän teknisten vempeleiden ostamista. Valinnan vapauteen saa helposti kulumaan useammankin viikon, ellei ostoksella ole kiire, jolloin pitää vain toivoa osuvansa ”oikeaan” ja jälkeenpäin olla lukematta testejä ja arvosteluita.

Turha miettiä, osta se heti

On olemassa joitain asioita, joista ei koskaan tunnu oppivansa. Esimerkiksi, jos kaupasta sattuu löytämään jotain, jonka tuntee olevan tarpeellista vaikkakin hieman arvokasta, kannattaa se ostaa samantien. Ei kannata pitkittää ostosta ja miettiä asiaa tarkemmin, vain koska hinta tuntuu hieman korkealta ja josko tuotteen voisi saada muualta edullisemmin.

Seuraavalla kerralla kaupassa käydessä on aivan turha olettaa, että kyseistä tuotetta enää olisi tarjolla ja saatavuudesta ei ole tietoakaan. Miksi siis miettiä pidempään, jos tuotteelle on tarvetta, eikä hintakaan ole mikään sikamainen käyttöarvoon verrattuna.

Tietenkin, miettiessä riittävän pitkään, ei tuotetta tarvitse välttämättä ostaa ollenkaan tai samalla rahalla saakin jo uuden ja ”paremman” version.

YTV uusii matkakortit ja hankaloittanee julkisilla liikkumista

Helsingin sanomat uutisoi viime viikolla lyhyesti YTV:n aikovan vaihtaa kaikki nykyiset matkakortit ja kortinlukulaitteet ensi vuonna. Uudistus on osa vuoteen 2014 mennessä toteutettavaa matkan pituuteen perustuvaa taksa- ja lippujärjestelmää, jossa matkustajan pitää leimata lippunsa sekä tullessaan että lähtiessään.

Hesarin juttu on kerännyt hyviä kommentteja, joissa todetaan monia nykyisessä järjestelmässä olevia ja tulevassa järjestelmässä nähtävissä olevia ongelmia. Uutisoinnista ei kuitenkaan varsinaisesta käy selville, miten se näkyy kausilipulla matkustaville, mutta voi vain kuvitella millainen härdelli uudistuksesta ruuhka-aikoina syntyy, kun junien ja linja-autojen eteisissä tungeksivat ja tönivät matkustajat yrittävät vielä leimata lippunsa poistuessaan. Nykyäänhän kausilippua ei tarvitse leimata ollenkaan, ja matkustajat pääsevät joustavasti pois kulkuvälineestä. Linja-autoissahan vaaditaan jo nyt leimaus kyytiin astuessa ja hyvät jonot siitä aikaan saadaankin.

Tuplaleimauksella on matkustajien kiusaamisen lisäksi myös positiivisia puolia, sillä alku- ja päätepisteen tallettamisella saadaan kerättyä oikeaa tietoa matkustajien reittivalinnoista ja matkustajamääristä. Näillä tiedoilla voitaisiin sitten suunnitella reitit ja aikataulut matkustajien tarpeiden mukaisiksi. Tämä olisi tietenkin aivan liikaa odotettu joukkoliikenteen suunnittelijoilta. Luulisi jo nyt olevan tiedossa ruuhkaiset reitit ja matkustajien tarpeet, mutta yritäpä harrastaa poikittaista liikennettä sujuvasti ja nopeasti.

Uudistuksen osatuloksia on ilmeisesti nähtävissä jo ensi vuonna, kun tuplaleimaus tulisi vaadittavaksi hieman kuin ideaan totutteluna. Luvassa voi siis olla odottelua, ruuhkaa, paljon vihaisia matkustajia ja juna- ja bussivuorojen myöhästelyä matkustajavirtojen jonottaessa leimauslaitteelle. Toivokaamme siis, että uudistus käsittää vain matkakortin arvolla matkustavia.

Kuvittelisi, että tavoitteena olisi toimiva ja houkuttelevampi julkinen liikenne, mutta ainakaan tuplaleimauksella ei houkuttelevuutta saavuteta. Ja lippujen hintojen alenemista nyt ei ainakaan kannata odottaa, vaikka lipun hinta voitaisiinkin jatkossa kohdistaa matkan pituuteen alueiden asemasta.

Päivitys, 7.11.2008:
Tänään Helsingin Sanomien keskustelupalstalla YTV:n Matkustajapalvelut-yksikön päällikkö Pirkko Lento vastasi Hesarin uutisesta huolestuneille matkakortin käyttäjille, että uutisen luoma mielikuva matkakorttiuudistuksesta on virheellinen.

YTV on aloittanut matkakorttijärjestelmän uudistuksen ja muutokset tulevat käyttöön vähitellen, siten että ensi kesästä lähtien vaihdetaan matkakortit ilman lisäkuluja kortin latauksen yhteydessä. Uusia kortteja käytetään vanhojen tapaan, eivätkä kortinlukulaitteet tuolloin muutu.

Uudistuksen seuraava vaihe toteutuu 2010-luvulla, joka mahdollistaa Hesarin uutisoinnin mainitseman uudenlaisen hinnoittelutavan. Hyväksytyssä hinnoittelumallissa arvoliput hinnoitellaan matkan pituuden mukaan ja kausiliput nykyisen kaltaisten vyöhykkeiden perusteella. Matkakortin tuplaleimaus tulee siis koskemaan ainoastaan arvolipulla matkustavia. Nykyisistä YTV:n matkustajista noin 80 prosenttia käyttää kausilippua.

Onneksi julkisen liikenteen suunnittelijoilla ja päättäjillä on kuin onkin maalaisjärkeä ja ymmärrystä matkustajia kohtaan. Vastaavasti Hesarin uutisointi antaa taas olettaa aivan liikaa ja uutisoinnin laatu on lähes iltapäivälehtien tasolla. Toki uutisessa ei määritelty mitä matkakorttien käyttötapaa uudistuksen tuplaleimaus koskee, mutta mitään ei myöskään rajattu ulos. Uutisoinnin toivoisi olevan sen verran selkeätä, että väärinkäsityksiä ei pääsisi syntymään, etenkin kun tässä tapauksessa asia olisi voitu varmistaa suoraan YTV:ltä.