Kuukausi: syyskuu 2005

  • Kryptattu varmuuskopiointi verkon yli

    Pyörittäessä omaa palvelinta, vaikka vain testimielessä, on syytä muistaa varmuuskopiointi. Levyillä olevien tietojen ei tarvitse olla edes tärkeää, kun laitteistorikon ja sitä myötä levyrikosta aiheutunut tiedostojen tuhoutuminen harmittaa. Varmuuskopiontiin on monta tapaa ja käytettävästä alustasta riippuen yksinkertaisempia ja monimutkaisempia. Linuxissa varmuuskopioinnin voi hoitaa kätevästi vaikkapa automatisoidusti rsyncillä verkon ylitse. Varmuuskopiontiin on myös erillisiä ohjelmia, kuten…

  • F-Securen johtajat pelimiehiä

    Tietoviikon Afterissa on juttu turvafirma F-Securen johtajien peliharrastuksesta. Ari ja Mikko Hyppönen koodasivat 80-luvulla Paha Juttu -seikkailupelisarjan Commodore-kotitietokoneelle. Sarjan viides osa viipyy yhä, mutta Mikko kertoo: ”Inspiraatio on puutunut. Mutta ehkä se palaa. Olemme ylpeitä kaupallisestikin julkaistusta pelisarjastamme. Käsikirjoitimme juonet yhdessä. Koodasin ruudun käsittelyä ja velipoika suomensi kielen syntaksia.” Peli sisälsi jopa digitoituja äänitehosteita ja…

  • KGB:stä apua krapulaan

    Tekniikka&Talous kertoo etelä-afrikkalaisesta Wellco Health yrityksestä, joka markkinoi krapula- ja potenssilääkkeitä. Johannesburgin pörssiin listautuneen yrityksen keihäänkärki on KGB-niminen krapulalääke, joka perustuu Neuvostoliiton salaisen poliisin kehittämiin, myrkyllisiä aineita elimistössä pilkkoviin prosesseihin. Agentit joutuivat työssään juomaan paljon, mutta ryyppäämisen aikana hankittuja salaisia tietoja ei saanut unohtaa. Kaikkihan tietävät, että kiristys, uhkailu ja kidutus eivät ole läheskään yhtä…

  • Linux distribuution valinta

    Linux jakelupaketteja on tarjolla enemmän kuin runsaasti, joten aloittelevan linux-ihmisen voi olla hankalaa valita mieluinen versio. Informit.com on kirjoittanut artikkelin Linux distribuution valinnasta: Linux vs. Linux: Which Distro Should You Dump Windows For?. Artikkeli ei käsittele lähdekoodipohjaisia jakeluita, kuten Slackware ja Gentoo, vaan keskittyy ”helpommin” lähestyttäviin jakeluihin: Debian, Ubuntu, SuSe, Fedora Core, Mandrive, Linspire, Xandros.……

  • WLAN-etsin avaimenperässä

    Langattoman verkon kuuluvuus on rajallista ja varsinkin vieraalla paikkakunnalla ns. Hot Spottien, eli kuuluvuuspisteiden etsiminen voi olla ilman etukäteisinformaatiota työlästä. Markkinoilla onkin useita laitteita, joilla signaalin kuuluvuutta voi tutkia. Yksinkertaisimmillaan laitteen voi toteuttaa avaimenperään, kuten Iogear on tehnyt. Iogear GWF001 on pelkistetty signaalin vahvuuden ledinäytöllä ja tukiaseman tilainformaatiolla varustettu avaimenperä. Hintakaan ei päätä huimaa, vekotin…

  • Opera www-selain nyt ilman mainoksia

    Aikaisemmin kesällä Opera Software tarjosi 10 vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi Opera www-selaimen rekisteröintikoodeja ilmaiseksi. Nyt Opera on muuttanut periaatteitaan ja tarjoaa selainta ilmaiseksi. Ei siis enää ärsyttäviä mainoksia yläpalkissa. (Feel Free: Opera Eliminates Ad Banner and Licensing Fee) Sivuston mukaan Operan kasvu, valtavan maailmanlaajuisen tuen ansiosta, on tehnyt tämänpäiväisen merkkipaalun todeksi.… Jatka lukemista →

  • Simpsoneita ”äänikuvauksella”

    Nettiä selatessa tuli eteen blogi, jonka kirjoittaja on sattumalta nauhoittanut Simpsonien jenkeissä alkaneen 17 kauden jakson ”blind-assist” toiminnolla. Toner Mishap blogissa on kuvattu Simpsonien kohtaukset sokeille tarkoitetun äänikuvauksen kanssa, joskin tarjolla olevien mallivideopätkien saatavuus on heikkoa. Voin vain kuvitella millaista Simpsonien tyylisen sanalliseen ja kuvalliseen huumoriin pohjautuvan sarjan katsominen selostuksella on.… Jatka lukemista →