Tekijänoikeuslain valmistelu etenee

Ministeriö: ”suojatun musiikin kopiointi laitonta”. Lakia valmistelleen opetusministeriön työryhmän hallitussihteeri Jorma Walden vahvistaa, että tuleva laki kieltää nykymuodossaan musiikin kopioinnin suojatuilta levyiltä kannettaviin soittimiin tietyissä tilanteissa.

Hieman poimintoja tietokone.fi:n uutisesta:

  • CD-levyn suojaus sallittua purkaa, jos tarkoituksena on musiikin kuuntelu levyltä
  • Tallennekappaleessa olevan teknisen suojauksen purkaminen teoksen saamiseksi nähtäville ja kuultaville sallittua
  • Teoksen kappaleen valmistaminen suojauksen purkamisen jälkeen on kiellettyä
  • Sallittua suojauksen purku salaustekniikoita koskevan tutkimuksen ja opetuksen yhteydessä
  • Kopiosuojaamattoman levyn musiikkia saa laillisesti kopioida vaikka autossa tai kannettavassa soittimessa kuunneltavaksi
  • Laki vahvistaa teoksen valmistajan oikeuden rajoittaa teknisen suojauksen avulla katselu- ja kuunteluoikeuden alkuperäiseen mediaan (valmistaja päättää miten ja millaisilla laitteilla teosta saa käyttää)
  • Tuo rajoituksia myös mm. tietokantojen ja ohjelmien levitykseen verkossa sekä keskusteluun salausten ja suojausten purkamisesta

Laista äänestetään näillä näkymin lopullisesti syyskuun lopussa eduskunnan toisessa käsittelyssä, jonka jälkeen se etenee presidentin hyväksyttäväksi. Ja voin veikata, että tekijänoikeuslain muutoksesta tullaan vielä keskustelemaan useassakin yhteydessä.

Mac: kallista vai ei

Applen koneita pidetään kalliina ja tyylikkäinä. Tyylikkäitä laitteet ovatkin, jo tuotepakkauksesta lähtien aivain eri tasolla kuin ATK-kaupasta ostettavat PC-koneet. Mutta kalliudesta voi olla montaa mieltä. OS Newsin jutussa on pohdittu miten tuotteen hinta on suhteellista ja käsitellen Macceja. ” Whether something is expensive or not is a completely subjective matter, influenced by many, many variables.”

”Any added costs there might be in a Mac over a standard x86 are completely justified by my personal opinion about the superiority of the machine over the x86. Just like the musician and his instruments. So, if we have someone who finds looks unimportant, does not care about architectures, and is happy with using either Windows or Linux– than that person has no personal justification of spending the extra cash for a Mac.”

Tyhjentävä artikkeli tulee ilmiselviin johtopäätöksiin:
”I hope all of you now understand that something’s expensiveness or cheapness is not a fact. It’s a personal opinion, influenced by many variables, but especially the ones I mentioned in this article. This story was about the Mac, but you could basically substitute it with any other item. ”

”So, from now on, when you are participating in an online forum, or our comment’s section, think about how personal the perception of price is. It is not set in stone. It is not a fact. ”

Todella tyhjentävästi asia ilmaistaan sanomalla: ”It all ’depends’.”

Apple iBook <3

Tänään TNT:n kuriiri vihdoinkin toi jo toissa viikolla tilaamani Apple iBookin. 12 tuumaa 1,33GHz PowerPC tehoa, 512MB muistia, 60GB levyä plus liuta muita käteviä ominaisuuksia siihen päälle. Valkoisen hohtava paketti pisti kyllä suupielet hymyyn. Nyt konearsenaalista löytyy x86, AMD64 ja PPC alustaisia koneita. Hieman liikaakin koneita, mutta näillä on tapana lisääntyä ajan kuluessa :)

Monet voivat ihmetellä miksi juuri iBook. Syyt olivat selkeät ja johdonmukaiset. PC-puolella kannettavien tarjonta oli todella sekalaista, eikä yhtä hyvää konetta meinannut löytyä, joskin Acerilla oli hyviä vaihtoehtoja. Lisäksi hinnan kasvun ja koon pienentymisen funktio oli liian jyrkkä, 12-tuumaisia kannettavia ei kohtuuhintaan löytynyt PC-puolelta. Pitkän harkinnan ja tilisaldon katselun jälkeen valinta kohdistui iBookiin, jota olin toki katsellut ihailevasti aikaisemminkin. PowerBook jäi korkean hinnan takia pois vaihtoehdoista.

Asiaan liittyviä bloggauksia siis luvassa :)

Enabloivaa teknologiaa

Tekniikan kehittyessä uusien palveluiden esteenä on vain mielikuvitus ja tietenkin joku, joka rahoittaa uusien palveluiden ideoimisen ja toteuttamisen.

Nyt VTT on kehittänyt järjestelmän, jonka avulla museokävijä saa tietoja museon esineistöstä ja esimerkiksi museomiljööstä omaan matkapuhelimeensa. Järjestelmä on koekäytössä Tampereen historiallisessa ympäristössä toimivassa Mediamuseo Rupriikissa ja taidemuseossa Italiassa. Museoon tulevan vierailijan kännykkään latautuu Rupriikissa kaksi eri tietosisältöä: joko mediamuseon esineistöstä kertovaa tai museorakennuksen historiaan liittyvää tietoa.

Kun vierailija kulkee museossa, järjestelmä paikantaa hänet langattomasti ja esittää hänen kännykällään kyseisessä kohdassa olennaisia tietoja bluetooth-yhteyttä hyödyntäen. Järjestelmä toimii uusimpien älypuhelimien kanssa ja sitä olivat VTT:n ohella kehittämässä Nitro FX Oy, Profium Oy, Fraunhofer Gesellshaft -tutkimuslaitos ja Process Wear Gmbh. (ITviikko)

Kännykät, bluetooth ja mobiilipaikannus ovat olleet toimivia jo useampia vuosia, mutta ensimmäistä kertaa kuulen, että palvelu on Suomessa toteutettu ja otettu käyttöön. Viime keväänä oli puhetta Lappeenrannan seudulla vastaavasta toteutuksesta käyttäen täällä olevaa WLAN-verkkoa ja PDA-laitetta, mutta ideaa pidemmälle ei asia tainnut edetä.

Tekijänoikeuslaki taas tapetilla

Eduskunnan käsittelyyn on tullut hallituksen esitys uudeksi tekijänoikeuslaiksi. Asiasta on kirjoitettu useilla sivuilla. Tietokone.fissä Kari Haakana, Yle uutiset on uutisoinut aiheesta ja Effi on tehnyt asiantuntijalausunnon aiheesta. Lakiesitys pitää sisällään mm. kopiosuojatun levyn musiikin siirtäminen omaan soittimeen, kopiosuojauksen murron, ja dvd- ja cd-levyjen tuonnin EU:n ulkopuolelta.

Ehkä selkein kommentti aiheesta on net.nytissä Janos Honkosen kirjoitus: ”Tekijänoikeusjärjestöjen lobbaus jyrää helposti järkipuheet, minkä lisäksi eduskunnassa eletään edelleen LP-levyjen, lankapuhelimien ja vhs-nauhojen aikakautta. Oma veikkaukseni on, että suurin osa kansanedustajista ei aidosti ymmärrä mihin kaikkeen laki vaikuttaa.”

Eduskunta äänestää lakiehdotuksesta perjantaina. Hallituspuolueiden edustajien odotetaan äänestävän ehdotuksen puolesta, joten lain läpimeno näyttää varsin selvältä. Ainakin vihreiden kansanedustaja Jyrki J. Kasvi uskoo, että hallitus joutuu jossain vaiheessa tekemään lakiin korjauksia. ”Nykyisen lakiehdotuksen takana on kymmenen vuotta sitten neuvoteltu kansainvälinen Wipo-sopimus, jonka pohjalta kansallista lainsäädäntöä on tehty”. Kasvin mukaan tekniikka on tänä aikana kuitenkin muuttunut merkittävästi. Kasvi kommentoi tekijänoikeuslakialoitetta kotisivuillaan.

Päättyi äänestys lakiehdotuksesta miten vain, pysyy tekijänoikeudet sekavina ja aiheena joka aina nousee esiin. Teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan siirtyessä eivät aina samat periaatteet päde. Toivottavasti Eduskunta kuuntelisi osapuolia, jotka asiasta jotain tietävät, sillä mielestäni tekijänoikeusjärjestöt ovat riistäneet riistettäviä vaikka millä tekijänoikeusasioilla ihan riittävästi.

Applelta Ipod nano ja muuta

ipod nano

Apple julkaisi tänään Moscone Centerissä San Fransiscossa uusia tuotteita. Markkinoille pääsivät Ipod nano ja Motorola ROKR iTunes puhelin. Motorola ROKR on kauan huhuttu iPod-kännykkä, jota jo osattiin odottaakin. Samalla iTunes päivittyi versioon 5 ja koko Harry Potter audiokirjasarja tuli yksinoikeudella tarjolle iTunesiin. Lisäksi Madonnan kaikki 15 albumia tulivat iTunesiin.

Ipod nano korvaa Ipod minin ja on tarjolla 2GB ja 4GB flash-muistilla, sisältäen värinäytön, valokuvatuen ja on kooltaan 9.0 x 4.0 x 0.69 cm. Painoa on 42 grammaa, soittoaikaa riittää 14 tuntia ja hinnaltaan laite on 209e (2GB) ja 269e (4GB). Väreinä on tarjolla Applen perinteikäs valkoinen ja elegantin musta.

Ipod nano on kohtalaisen kiinnostava tuote verrattuna iRiverin tai Creativen lähes vastaaviin tuotteisiin. 209e hinta on vain hieman enemmän kuin mitä mm. iRiver iFP-799 (1GB, 196e) tai Creative Zen Nano Plus ja Muvo (1GB, 150e). Vastaavia 2GB tai 4GB flash -soittimia ei nopealla verkkokaupan selaamisella tullut eteen.

Ei puoli yhdeksän uutisia

Päivä jolloin ei tullutkaan puoli yhdeksän uutisia. Paljonkohan se TV-lupa olikaan per päivä ja mistä voi hakea korvauksia?

Yleisradion ohjelmatoiminta keskeytyi iltapäivällä henkilöstön ulosmarssin takia. Työnseisaus, joka on mykistänyt Ylen tv- ja radiokanavat alkoi klo 14 ja kestää klo 24:ään saakka. Yleisradion johto pitää työntekijöiden mielenilmaisua laittomana työtaistelutoimena.

Mielenilmaus on vastalause Ylen eilen esittelemää säästöohjelmaa kohtaan. Sen myötä henkilöstömäärä vähenee vuoteen 2008 mennessä noin 500 henkilöllä. Se toteutuu valtaosin eläkejärjestelyillä. Irtisanomisia on tulossa 100-200. (digitoday.fi)