Avainsana: matkailu

Turisti Costa del Solilla: Fuengirola

Kesälomalla on mukava irtautua kotimaasta ja suunnata edes hetkeksi pois tutuista maisemista. Tänä vuonna päätin matkata etelän helteisiin ja varmistaa ainakin hieman kesäaurinkoa. Matkakohteeksi valikoitui Aurinkorannikko eli Costa del Sol ja kaupungiksi Fuengirola. Eli perinteinen turistirysä, josta paikallista kulttuuria olisi turha edes yrittää hakea. Mutta kyllä sitä kulttuuria hieman löytyi sekä Fuengirolasta että lähistöllä olevista Benalmanedasta ja Malagasta. Lisäksi vierailin myös Iso-Britanniaan kuuluvalla Gibraltarilla ja Afrikan mantereella Tangerissa. Mutta aloitetaan Fuengirolasta, josta Nelonen on tehnyt myös TV-sarjan.

Fuengirola

Fuengirola on yksi Välimeren rannalla sijaitsevista Costa del Solin eli Aurinkorannikon kaupungeista Etelä-Espanjassa ja kuuluu Málagan maakuntaan ja Andalusian autonomiseen alueeseen, sijaiten noin 30 km Málagasta lounaaseen. Samalla rannikolla sijaitsevat muun muassa Torremolinos ja Benalmadema. Google Maps -kartassa näkyy muutamia mielenkiintoisia kohteita Aurinkorannikolla. Kaupunkien välillä on helppo liikkua junalla ja lippu Fuengirolasta Málagaan maksaa 3,6 euroa, matkan kestäen noin 36 minuuttia.

Wikipedian mukaan Fuengirolan asukasmäärä on noin 72 000, joista 25% tulee ulkomailta. Kesäkuukausina asukasmäärä noin kolminkertaistuu suuren turistivirran vuoksi. Turisteja ja ulkomaalaisia asukkaita on muun muassa Briteistä, Irlannista, Suomesta, Ruotsista ja Marokosta. Etenkin brittiläisten osuus on suuri, joka näkyy mm. ravintolatarjonnassa. Costa del Solin alueella asuu pysyvästi noin 15000 – 20000 suomalaista, eli se on yksi suurimpia suomalaissiirtokuntia maailmassa.

Aurinkorannikon säät suosivat auringonottajia ja heinäkuun ensimmäisellä viikolla lämpötilat pyörivät yli 30 asteen ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Fuengirolassa puhalsi onneksi Välimereltä viilentävä tuuli, joka vilvoitti Suomen kesään tottunutta matkailijaa mukavasti. Opas kertoi, että Aurinkorannikolla ei sada ollenkaan kesällä, vaan sateet kasautuvat syksylle, jolloin vettä tuleekin sitten runsaasti. Enemmän kuin Suomessa koko vuotena, tai jotain sinnepäin.

Aurinkorannikko on kuuluisa aurinkovarman sään lisäksi rannasta, jota Fuengirolassa riittää kahdeksan kilometriä. Hiekkarannalla on hyvät vesiurheilu mahdollisuudet ja tarjolla on muun muassa vesihiihtoa, polkuveneilyä, riippuliitoa ja purjelautailua. Vedessä voi peuhata myös Parque Aquatico vesipuistossa, joka sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella.

Fuengirola on espanjalaiseen tyyliin rakennettu suhteellisen tiiviisti ja varsinaisia suomalaistyylisiä kauppakeskuksia en löytänyt. Kaupat, kahvilat ja ravintolat olivat ripoteltu sinne ja tänne Plaza de Constitucionin ympärille, joten kierreltävää pienillä kaduilla riitti. Aina välillä kun pysähtyi espressolle tai jäätelölle, niin mikäs sitä kävellessä. Kauppojen hintataso oli hieman Suomea edullisempaa, etenkin kun oli alennusmyyntien aika. Rantakadun, Paseo Maritimo Rey de España, varrelta löytyvät kaikki iltaisin heräävät baarit ja yökerhot.

Kävin muutamassa ruokakaupassa ostamassa juotavaa ja tutustumassa paikalliseen ruokatarjontaan. Ainakin kala- ja hedelmäosastot näyttivät herkullisilta ja valikoimat olivat muutenkin paljon monipuolisempia kuin Suomen massatuotetut einekset. Ja jos koti-ikävä yllättää, niin Los Bolichesissa sijaitsevasta Centro Finlandiasta löytyy muun muassa ruisleipää pakastimesta, Elovenaa ja Fazerin suklaata. Iltaisin myös katukaupustelijat alkoivat päivystää rantakadulla, myyden laukkuja, aurinkolaseja, futis-paitoja ja vaikka mitä.

Fuengirolassa on pikkukaupungin oma viehättävä tunnelma, mutta silti sieltä löytyy kaikki tarvittavat peruspalvelut. Kuitenkin kaupungissa on selkeä turismin ilmapiiri ja paljon porukkaa kesäisin.

Castillo Sohail

Fuengirolan lounaisosassa rantakadun päässä 38 metriä korkean kukkulan laella sijaitsee maurilainen Castillo Sohail (esp), eli Sohailin linna. Se on valtaosin kalifi Abd-ar-Rahman III:n hallitusajalta 900-luvulta. Nykyään linnasta on jäljellä vain muurit ja pari tornia, joihin pääsee kapuamaan. Linnassa järjestetään usein festivaaleja ja konsertteja. Maisemat muurien päältä olivat ihan hyvät.

Bioparc Fuengirola

Fuengirolan yksi suosituimmista turistikohteista on pienehkö, mutta monipuolinen eläintarha Bioparc Fuengirola, jota on sanottu yhdeksi Euroopan nykyaikaisimmista eläintarhoista. Eläimillä on paljon tilaa liikkua ja niiden aitaukset muistuttavat eläinten luonnollista elinympäristöä. Lippu eläintarhaan maksoi 17,50 euroa.

Kävin tutustumassa eläimiin illalla puoli kahdeksan aikaan, jolloin päivän kuumimmat tunnit olivat takana ja eläimet olivatkin virkeitä ja liikkeellä. Etenkin Kissamaki (Lemur) -kierros oli hauska, kun nämä puoliapinat olivat aivan kosketeltavissa ja hyppivät vierestä. Myös lintuhuoneissa papukaijat, riikinkukot ja muut linnut olivat aivan vapaina.

Kuvat puhukoot enemmän.

Ravintolat

Ravintoloissa riitti turistirysällä valinnanvaraa, sillä Paseo Maritimon suuntaisella kadulla Fuengirolan keskustan kohdalla on sivukatu, jossa on pari korttelia ravintoloita molemmin puolin. Niinä muutamana kertana kun söin paremmin, osui vastaan sekä surkea, että erinomainen esitys, joten voidaan sanoa, että tuli ruokapuoli testattua kattavasti.

Alhambra koppas tarjosi heti loman alkajaisiksi aivan erinomaisen päivällisen alku- ja jälkiruokineen. Ensin tuhti chorizo-makkarapannu, sitten pääruoaksi itse kivellä paistamaa lohta ja jälkiruoaksi iso viipale juustokakkua. Ei paremmasta väliä. Hintakin kohtuullinen 11 euroa, ilman juomisia.

Keskivertoesityksestä vastasi suomalaisvoimin pyörivä Uusi Refla, joka sijaitsee Fuengirolan sataman paikkeilla. Sveitsinleike oli ihan normaali. Mausteena Turun Sinappia ja Yle HD:ltä EM-jalkapallon finaaliottelu Espanja – Italia. Eli ihan hyvä kokonaisuus. Espanjan voittaessa 4-0, olikin sitten koko kaupunki aivan täpinöissään ja autorallitööttäys jatkui pitkälle yli puolenyön.

Huonoimman päivällisen tarjosi Europa-ravintola, jonka olisi jo voinut arvata Google-kääntäjällä suomennetusta ruokalistasta. Ensiksi pelkkää vettä ja rasvaa sisältävä Minestrone-keitto, pääruoaksi kuivahko pariloitu meroä (Red Snapper -kalaa englantilaisessa menussa) ja jälkiruoaksi kylmä paistettu omena. Palvelu oli kyllä mainiota, mutta se ei paljoa auttanut. No, halvalla se päivällinen lähtikin, 7,8 euroa.

Eli aikalailla arpapeliä on, millaista ruokaa ja palvelua turistipaikoissa saa. Parasta ruokaa matkalla Alhambra koppasin lisäksi saikin Burger Kingeistä. Se oli ainakin tasalaatuista :)

Hotelli: Villa de Laredo

Majoituin Fuengirolassa pienehköön 50 huoneen Villa de Laredo -hotelliin, joka sijaitsee rantakadun varrella, hieman baarirykelmästä poispäin Los Bolichesin suuntaan. Hotelli on luokiteltu kolmella tähdellä ja Hotels.comin käyttäjäarviot ovat 3,9 paikkeilla. Hieman yläkanttiin.

Hotellista löytyy aulabaari ja terassi, sekä katolta pienehkö uima-allas ja auringonottotuolit. Sekä aulabaari, että kattoterassi ovat varsin nihkeät, mutta kattoterassilta on hyvät näköalat rannalle. Hotellihenkilökunta puhuu hyvää englantia. Hotelli näytti olevan ruotsalaisten ja espanjalaisten turistien suosiossa. Kuuden päivän majoitus maksoi noin 400 euroa, joka oli kuukautta ennen varattaessa hotellihintojen keskivaiheilla.

Pieni kahden hengen huone oli ihan viihtyisä, mutta tosiaan pieni ja sisälsi sänkyjen lisäksi vain television, tuolin, vaatekaapin, tallelokeron ja kylpyhuoneen. Ja tietenkin ilmastoinnin, jota ilman ei olisi tullut toimeen. Myös parveke löytyi, mutta ensimmäinen kerros ja sivukuja eivät houkuttaneet sen käyttämiseen. Kyllähän parvekkeelta teoriassa merinäköala oli, kuten mainos lupasi. Hotellihuoneen varustukseen olisi toivonut kuuluvan myös minibaarin pitämään juomat viileänä, mutta ehkä se on vain isommissa huoneissa. Ilmaisen langattoman verkon avulla pystyi tarkastamaan maailman tapahtumat. Aamiainen oli päivittäin klo 8 – 11, mutta vaikka se oli ihan kelvollinen, oli se aika yksipuolinen: pääasiassa leipää, leikkeleitä, muroja ja jogurttia.

Hotelli ei varsinaisesti jättänyt negatiivista eikä positiivista mielikuvaa, muttan seuraavalla kerralla valitsen kyllä toisin. Kaikki asiat sujuivat hyvin ja toimivat, mutta oma huoneeni ensimmäisessä kerroksessa sivukujan puolella oli hieman meluisa pitkälle yli puolenyön. Hotellin kattoterassilla sijaitseva pieni uima-allas ja auringonttotuolit ovat suojaisessa paikassa ja näkymät välimerelle ovat mainiot. Jos ei kaipaa bilettämistä tai täysinäisiä baareja, kannattaa hotelli varata rauhallisemmalta Los Bolichesin puolelta, josta kuitenkin on kävelymatka Fuengirolan keskustaan.

Helsingistä Málagaan

Helsingistä Fuengirolaan pääsee muun muassa Finnairin kyydillä Boeing 757 -matkustajakoneella Málagaan, josta pääsee junalla nopeasti ja edullisesti Costa del Solin kaupunkeihin. Hieman yli neljä tuntia kestävä lento lähti Suomesta puoli kuuden pintaan, mutta paluulento Málagasta vasta kymmenen aikoihin illalla. No, paluupäivänä jää koko päivä käytettäväksi, mutta perillä kotona ollaan vasta aamuyöllä.

Turistiluokan lennolta ei voi paljoa odottaa, etenkään lomalennolta, joten matka oli ihan kelvollinen, mutta hyvästä palvelusta tai langattomasta verkosta lennon aikana oli turha unelmoida. Eväät olivat ihan syötäviä, menomatkalla Espanjalaistyylistä tapasta ja kuivaa sämpylää ja paluulennolla kolmioleipää. Viihteestä lennolla vastasi Mr. Popper ja Pingviinit ja joku chick flick. Jotenkin lentomatka tuntui kuitenkin yllättävän pitkältä, kun on tottunut kolmen tunnin lentoihin, vaikka aika menikin hyvin lukiessa ja torkkuessa. Seuraavaksi pitänee matkustaa pidemmälle.

Tarina jatkuu

Pidin lomallani tukikohtaa Fuengirolassa, mutta varsinaisesti vietin siellä vain yhden päivän, kiertäen muina päivinä lähistön kaupunkeja. Yhtenä päivänä Benalmadenassa ja kahtena päivänä Málagassa. Lisäksi vierailin myös Iso-Britanniaan kuuluvalla Gibraltarilla Aurinkomatkojen retkiseurueen kanssa ja Afrikan mantereella Tangerissa Rusadir Travelin kanssa.

Seuraa blogia, sillä lomatarina Aurinkorannikolta jatkuu.

Näe ja koe Tallinna

Eteläisen naapurimaamme pääkaupunki ja keskiajan hansakaupunki Tallinna tarjoaa matkailijalle paljon muutakin kuin SuperAlkon, Viru Keskuksen ja Raatihuoneen torin terassit ja ravintolat, mutta harva matkaaja niitä pidemmälle ehtii ja jaksaa. Tallinnaan kannattaa kuitenkin tutustua paremmin ja kävellä hieman vanhan kaupungin pääkatuja pidemmälle. Muun muassa edullisemmat ruoka- ja juomapaikat löytyvät hieman vanhan kaupungin pääkadun ulkopuolelta ja lähistöllä on myös muutakin nähtävää.

Tässä muutamia näkemisen ja kokemisen arvoisia kohteita sekä kulttuurin että ruuan ja juoman saralta. Näkemistä ja kokemista riittää enemmän kuin yhdellä reissulla ehtii kokea, joka tuli pääsiäisen aikoihin todettua. No, seuraavalla kerralla sitten lisää, kun kohteet ovat nyt tarkemmin kartoitettuna. Useimmat kohteet ovat aivan vanhassa kaupungissa helposti saavutettavissa, kuten kartalta voi päätellä.


Näe ja koe Tallinna

Juotavaa ja syötävää

Hell Hunt: os. Pikk 39
Mainostaa itseään Viron vanhimpana pubina, est. 1993. Hyvää ruokaa, iso valikoima eri oluita ja myös pubin omaa olutta. Viihtyisä ja käy niin istuskeluun, ruokailuun kuin iltaelämään. Hintataso edullinen, olut noin 3e.

Radisson Blue -hotellin Lounge 24: os. Rävala Puiestee 3
Radisson Blue -hotellin 24. kerroksessa sijaitsevan Lounge 24:n terassilta avautuu näkymät koko Tallinnan ylle. Baari on tyylikkään rento ja paikka on parhaimmillaan kirkkaalla ja aurinkoisella säällä, jolloin terassilla voisi kuvitella viihtyvänsä.

Swissotel Tallinnan Horisont -ravintola: os. Tornimäe 3
Horisont ravintola ja baari sijaitsee Swissôtel Tallinnan 30. kerroksessa, josta avautuu näkymät koko Tallinnan ylle. Kuvien perusteella aika fiini paikka, mutta maisemien takia kannattanee poiketa.

The Dubliner: os. Suur Karja 18
Irlantilainen pubi, josta saa hyviä kylkiluita ja muuta syötävää. Olutvalikoima ei ollut kovin erikoinen, mutta sitä löytyy sekä Virosta että muualta maailmasta. Hintataso edullinen: olut, alkupalat ja pihvi oli jotain 19e.

African Kitchen: os. Uus 34
Tarjolla afrikkalaista ruokaa ja rentoa menoa. Käy kuulemma hengailuun, ruokailuun ja juomailuun.

Elevant: os. vene 5
Intialainen ravintola, jossa kuulemma hyvät ja isot annokset edullisesti.

Chakra: os. Bremeni käik 1
Hieman tyylikkäämpi intialainen kellariravintola.

Levist Väljas: os. Olevimägi 12 (kellari)
Levist Väljas -kellarikapakka, ”kuuluvuusalueen ulkopuolella”, on entinen salakapakka, joka tarjoaa kuvauksen mukaan hajonneita huonekaluja, hyvää musiikkia ja halpaa olutta. Asiakaskunta on boheemia ja taidehenkistä ja paikka tarjoaa vaihtoehdon Tallinnan lukuisille yläluokkaisille ja mahtaileville baareille.

Nähtävää

Huomiona, että museot ovat yleisesti kiinni maanantaisin.

Miehitysmuseo (Okupatsiooni ja Vabadusvõitluse Muuseum): os. Toompea 8
Miehitysmuseossa voi tutustua Viron historiaan ensin Neuvostoliiton, sitten Saksan ja sitten toisen Neuvostoliiton miehityksen aikana. Museossa kerrotaan video-, ääni ja kuva-aineistojen tukemana, millainen vaikutus miehityksillä on ollut Viroon ja virolaisiin ja millaisia muutoksia he joutuivat kokemaan niiden seurauksena. Vitriineissä on näytteillä muun muassa propagandalehtiä, sotilasvarusteita, kansan käyttöesineitä ja miehityshallintojen rahoja.

Lentosataman merimuseo: os. Küti 17
Lentosataman merimuseo kertoo vanhan merenkulkumaan Viron tarinaa. Museossa on esillä mm. sukellusvene Lembit, jäänmurtaja Suur Tõll, vesitaso Short 184 ja erilaisia museoesineitä ja multimediaa. Museo sijaitsee Tallinnan satamassa harvinaisina pidetyissä vesitasohalleissa, jotka valmistuivat Pietari Suuren merilinnoituksen eli Tallinnan–Porkkalan linnoitetun puolustusaseman osaksi vuosina 1916–1917.

Ratikka-ajelu:
Jos haluaa nähdä hieman enemmän Tallinnaa, kuin vanhan kaupungin, kannattaa ottaa ratikka nro. 1 tai 2 Hobujaamalta (Tallinnan forumin edestä) suuntaan ”Kopli” päätepysäkille asti ja takaisin. Lippu maksaa n. 80 senttiä per suunta. Vaihtoehtoisesti voi hypätä jossain Baltijaam -pysäkin jälkeen pois ja seikkailla hetken vanhojen puutalojen välissä.

Patarein merilinnoitus ja vankila: os. Suur-Patarei, Kalaranna 2
Paterei on vuonna 1829 rakennettu merivoimien linnake, joka myöhemmin vuonna 1919 otettiin käyttöön Tallinnan keskusvankilaksi. Vankila suljettiin 2004, mutta se on nykyään avoinna museona ja näyttää edelleen kutakuinkin samalta, mitä neuvostoaikaisena vankilana toimiessaan. Kävijät voivat kiertää pahamaineisen vankilan synkkiä käyttäviä ja tutustua sen selleihin ja muihin tiloihin. Kuulemma kidutushuoneiden lattioilta ei ole veriä siivottu pois ja muuta vastaavaa.

Kiek in de kök: os. Komandandi tee 2
Kiek in de Kök on jykevä keskiajalta peräisin oleva pyörötorni. Tornissa toimii museo, jonka näyttely ”Aikamatka – Tallinna 1219–2219” tarjoaa multimedia-, video- ja äänimateriaalilla höystettyä tietoa Tallinnan synnystä, muovautumisesta ja kaupungin puolustusvarustusten historiasta ja keskeisimmistä sotatapahtumista.

Tallinnan maanalaiset salakäytävät: os. Komandandi tee 2
Tallinnan maanalaiset salakäytävät, bastionin käytävät, joita rakennettiin bastionien eli maalinnotteiden välille 1600- ja 1700-luvuilla tarkoituksena siirtää sotilaita, aseita ja ammuksia vihollisen silmiltä suojassa ja vakoilla vihollisen liikkeitä. Jännittäviin käytäviin päästäkseen on osallistuttava opastetulle kiertokäynnille, jolle puolestaan pitää ilmoittautua ennakkoon. Kuulemma näkemisen arvoinen paikka.

Taideteollisuus- ja muotoilumuseo: os. Lai 17
Viron Taideteollisuus- ja muotoilumuseo esittelee Viron taideteollisuuden merkittävimmät tuotokset sadan vuoden ajalta. Virolaisen muotoilun kiehtova perinne näkyy erityisesti lasista, keramiikasta, tekstiilistä, nahkasta ja metallista valmistetuissa esineissä sekä koruissa.

Nu Nordik -putiikki: os. Vabaduse väljak 8
Virolaisten nuorten suunnittelijoiden putiikki, josta löytyy kaikenlaista vaatteista pieniin huonekaluihin ja laukkuihin. Kaupan vieressä on sisäänkäynti nykytaiteen museoon, joka kannattaa myös katsastaa.

Taidemuseo KUMU: os. Weizenbergi 34
Kadriorgin (Katariinanlaakson) maisemissa, presidentinlinnan lähellä sijaitsee persoonallisen näköinen taidemuseo KUMU, joka on samalla Baltian suurin taidemuseo. Siellä voi tutustua virolaiseen taiteeseen 1700-luvulta nykypäivään sekä mielenkiintoiseen Stalinin ajan taiteen näyttelyyn. Rakennuksen suunnittelemiseksi pidettiin aikoinaan arkkitehtikilpailu, jonka voitti suomalainen Pekka Vapaavuori.

Viron historian museon takapiha: os. Pirita tee 56
Kuulemma Tallinnan paras ”ulkoilmamuseo” löytyy Kadriorgin kaupunginosasta vähän keskustan ulkopuolelta Viron historian museon takapihalta. Paikka ei ole virallinen museo, vaan säilytyspaikka vanhoille neuvostopatsaille. ”Museosta” pitäisi löytyä Leniniä pitkittäin ja poikittain ja jokunen Stalin myös. Paikalle pääsee rantaa pitkin pyörätietä tai bussilla.

Viron Historiallinen museo: os. Pikk 17 ja Pirita tee 56
Viron historiallinen museo, Eesti Ajaloomuuseum, sijaitsee Suurkillan talossa (Suurgildi hoone, Pikk 17) ja kertoo elokuvien ja interaktiivisten osuuksien avulla koko Viron menneisyydestä 11 000 vuoden aikana, aina esihistorialliselta ajalta 1900-luvun lopulle. Museon toinen osa kertoo Viron neuvostotasavallan historiasta ja vallankumouksesta ja sijaitsee Maarjamäen linnassa (Maarjamäe loss, Pirita tee 56). Linnaa ympäröi neuvostoaikaisten muistomerkkien puisto.

Lisää näkemistä voi suunnitella Tallinnan matkailutoimiston sivuilla, kuten käyntiä arkkitehtuuri- tai luonnontieteellisessä museossa. Museoista kiinnostuneen kannattaa hankkia Tallinn Card, jolla pääsee ilmaiseksi useimpiin museoista.

Muuta

Majoituksen osalta Baltic Hotel Vana Wiru oli ihan toimiva, edullinen ja sopivasti keskellä vanhaa kaupunkia. Tilava Standard-huone lisäsängyllä ja aamiaisella maksoi 89 euroa.

Siirtyminen lahden yli sujui Linda Linen Merilin -katamaraanilla vakaasti ja nopeasti, vaikkakin oli tulomatkalla ahdistavan täynnä. Lindaluokan 14 euroa kalliimpi (25e vs. 39e) hinta sisälsi pientä purtavaa (sämpylä, salaatti, yms.) ja juomaa (olut, kahvi, yms.), mutta ei kyllä ollut sen arvoinen.

Muutamia kuvia keväisestä Tallinnasta:

Keväinen Ruka: sohjoa ja aurinkoa

Tänä vuonna hiihtoloma venyi melkein hieman turhankin pitkälle kevääseen, viikolle 15 (11. – 17.4), mutta kelejä ajatellen ei juuri parempaa viikkoa olisi voinut osua. Hiihtolomakohteena oli perinteisesti yhdentoistatunnin ajomatkan päässä sijaitseva Kuusamo ja Ruka, jossa majoitus oli varattu tunnelmaisessa asuntovaunussa. Lomaviikko olikin mainio ja hiihtokelejä Rukalla ajatellen luultavasti viimeisimpiä, sillä aurinkoinen ja lämmin sää pehmensivät laskettelurinteet aika nopeasti jo ennen puoltapäivää. Hiihtoladutkin näyttivät huonolumisen talven jälkeen aika nihkeiltä, kun viime vuonna laduille pääsi vielä vappunakin.

Sattumalta lomaviikolle lisäaktiviteettia tarjosi myös Rukan Spring Break ’11 -tapahtuma. Ohjelma alkoi perjantaina puolilta päivin Saaruassa olevassa Battery Parkissa B-UNIT & Ruka park team -sessareilla, jossa jo lämmittelyissä näkyi aivan uskomattomia temppuja. Huikeita hyppyjä näkyi myös Bagjump-sessareissa, joissa eturinteeseen kasatusta hyppyristä väki teki ilmalentoja suureen ilmapatjaan. Sekä perjantaina että lauantaina Pisteen viereen pystytetyltä lavalta saattoi kuulla rinteeseen asti musisointia, josta vastasivat muun muassa Paleface, Mariska & Pahatsudet, Manna ja Birdy. Iltaisin Pisteessä esiintyi Jenni Vartiainen ja Lapko, mutta koska keskityin laskemiseen, jäivät iltakeikat käymättä. Ulkoilmakeikkoja oli kyllä mainio seurata aurinkoisessa säässä sohjoisen rinteen laskujen välissä ja etenkin Manna ja Birdy vetivät hyvin, vaikka akustiikka ei varmastikaan tuulisena päivänä soitantaa suosinut. Yleisöä aurinkoinen keli kyllä helli ja Pisteen terassi olikin tupaten täynnä, osan väestä ollessa selkeästi enemmän juhla- kuin laskutunnelmissa ja varustautuneena muun muassa 80-luvun neon-värisiin laskettelupukuihin ja jopa naamiaisasuihin.


Tapahtuman molempina päivinä paikalla oli Fischerin, Atomicin ja Salomonin suksitestausta, mutta jotka hieman harmillisesti aloittivat vasta puolen päivän jälkeen, jolloin rinteet olivat jo ihan mössönä. Olisi ollut hyvä päästä testaamaan suksia myös kovassa rinteessä. Kävin kuitenkin testaamassa suksia, mutta eivät ne kyllä oikein pärjänneet muutamaa päivää aikaisemmin ostamilleni Fischerin Motive 76 -suksille, vaikkakin hieman leveämmät Motive 80 uivat ymmärrettävästi vielä hieman paremmin sohjokasojen päällä. Ennakkomainonnasta poiketen ei paikalla ollut yhtään lumilautaa testattavana. Salomonin Enduro XT 850:t olivat myös ihan kelvolliset, vaikkakin aikamoiset kanootit, ja Fischerin Progressor 700 oli kanssa kahden kääntösäteen suksena ihan jees. Atomicin Savage Ti Jr ja St Race eivät vakuuttaneet yhtään, vaikka olisivat toimineet kovassa rinteessä varmaan paremmin.

Oheisohjelmasta parhainta antia olivat, suksitestauksen lisäksi, kuitenkin lauantaina ilmaiset hiihdonopetustunnit. Hyödynsin tietenkin tilaisuuden päästä leikkaavan laskun maailmaan, sillä aikaisemmin ovat laskettelusukset olleet sitä vanhempaa pökkelöä tai vähemmän leikkaavaa mallia, vaikkakin ihan laatusuksia olivatkin. Hyvinhän se leikkaava laskutyyli oli jo toki omaksuttu seuraamalla muiden tekemistä, mutta pienoisella opettajan neuvonnalla ja kommenteilla saatiin laskuun parempaa kulkua. Ovelaa, miten jälleen lasku sujui paremmin, kun sitä ei ajatellut, eli tarjosi aivoille tekemistä vaikkapa sauvojen heiluttamisella. Rentous se on tässäkin lajissa hyödyllistä.

Yksi etu, tai haitta miten sen nyt ottaa, myöhäisessä hiihtolomassa on myös se, että hiihtovarusteita saattaa löytyä kohtuullisella hinnalla. Kuten aikaisemmin mainitsin, ostin edulliseen hintaan Fischerin vähän käytetyt testisukset, uusin niiden lisäksi varustusta Ruka Shopista puoleen hintaan löytämälläni Haltin -laskettelutakilla ja Burtonin kaupasta kolmanneksen alennetuilla Gore-Tex lumilautahousuilla ja hanskoilla. Koska valikoima keväisin voi olla nihkeää piti tällä kertaa tyytyä hieman kompromissiin, sillä takki olisi voinut olla niin sanottu kuoritakki eikä varustettu vuorella. Housut ja hanskat olivat kyllä aivan erinomaiset ja edelliset varusteet olivatkin jo yli kymmenen vuotta vanhat. Ensi vuoteen jäi vielä uusien laskettelumonojen hankinta.

Hiihtolomaviikko kului jälleen turhan nopeasti, vaikka taas tuli todettua, että laskukunto ei kestä kunnolla täyttä viittä päivää, vaan loppuviikosta alkaa jalat olla sen verran väsyneet, että laskuista häviää se viimeinen puserrus. Tämä näkyi etenkin laudalla, joka halusi vielä kyntää pehmeää rinnettä. Onneksi suksilla pystyi paremmin kaartelemaan rennosti sohjon päällä. Keväinen Ruka oli laskuolosuhteiltaan hieman pettymys, mikä oli odotettavissa säätiedotusta seuratessa, mutta aamuiset lähes jäiset rinteet etenkin viikon alkupuolen pilvisinä päivinä tarjosivat kyllä hyvin viihdettä ja loppuviikosta pääsi nauttimaan enemmän auringosta kuin laskemisesta. Ensi vuonna pitää kyllä ajoittaa hiihtoloma kunnon talveen ja ottaa myös hiihtosukset mukaan.


Keväinen kaupunkiloma Edinburghissa

Sanotaan, että matkailu avartaa, ja kyllähän se pitää paikkansa, vaikka suuntaisikin matkakohteeseen, jossa on jo pari vuotta sitten käynyt. Alkujaan suunnittelimme pitkän viikonlopun reissun Venäjälle Pietariin, mutta luonnonvoimat olivat toista mieltä estäen hankalalla jäätilanteella St. Peter Linen Princess Maria -laivan kulkemisen. Koska lomaa varten oli jo asennoiduttu ja lomapäivät varattu, piti jonnekin päästä. Kiitos Ryanairin edullisten lentojen, oli suunta kohti Brittein saarta ja Edinburghia valmis. Tällä kertaa matkaan lähdettiin hieman erilaisella seurueella ja nyt olisi hyvää aikaa kiertää ne nähtävyydet, jotka viimeksi jäi näkemättä. Matkaa varten täydensin muistiinpanoja Edinburghin nähtävyyksistä.

Torstai
Matka alkoi heti työpäivän jälkeen mukavalla parin tunnin automatkalla kohti Tamperetta ja Pirkkalan lentokentän terminaali 2:sta, jossa Ryanairin lento odottaisi. Pakollisen asiakkaiden jonotuttamisen ja turvatarkastuksessa kiusaamisen jälkeen sai viimein perinteisen lähtökaljan. Hieman vertailukohtaa Lapin Kullasta ennen parempaan olutkulttuuriin pääsyä. Varsinainen lento Edinburghiin menikin yllättävän kivuttomasti ja taisimme olla 40 minuuttia aikataulusta edellä. Kapteeni kuuluttikin, että Ryanair on ainoa lentoyhtiö, jossa 90% lennoista saapuu aikataulussa perille. Ei mikään ihme, kun niissä on melkein ylimääräistä varattuna poikkeaville tapahtumille. Koska lento oli iltalento, ei kentälläkään ollut yhtään ruuhkaa matkatavaroiden noudossa tai raha-automaatilla.

Hotellimme, Apex City, sijaitsi aivan Edinburghin keskustassa, jonne pääsimme noin 16 punnan taksimatkan jälkeen, jonka jouduimme maksamaan kahdesta eri taksista, sillä perinteisten 4-paikkaisten englantilaistaksien kuskit olivat äänekkäästi eri mieltä halutun, 6-paikkaisen, taksin valitsemisesta. Hotellille kuitenkin päästiin sopivasti iltapala ja -olut aikaan. Suunnitelmista poiketen ensimmäinen Skotlannissa juotu olut oli englantilaista, sillä yllättäen hotellin ravintolasta ei saanut ollenkaan skottilaista olutta, vaan tarjolla oli vain Guinnesia ja John Smithiä. Pitkän päivän jälkeen huurteinen ja kinkkuvoileipä maistuivat kuitenkin erinomaisilta. Kaveri voi olla toista mieltä, kun perunasalaatista löytyi seasta kumilenkki.

Perjantai: +5, puolipilvistä, sadekuuroja, räntää
Perjantaiaamu valkeni kohtalaisen kirkkaana ja täyttävän aamupalan jälkeen oli aika suunta kohti Rabbie’s -yrityksen bussia ja ”Highland Lochs, Glens & Whisky Day Tour” -retkeä. Rabbie’sin retket olivat saaneet paljon kehuja netissä, joten odotukset olivat korkealla. Oppaamme Michaelin ohjaama 16 hengen pikkubussi täyttyi meidän kuuden suomalaisen lisäksi muutamasta amerikkalaisesta, kanadalaisesta, hollantilaisesta ja muutamasta englantilaisesta. Jo ennen kuin oli päästy pois Edinburghista, selvisi miksi retki on kehuttu, sillä oppaamme kertoi hyvin ja mielenkiintoisella otteella historiaa samalla kun ajoi ja selosti kohteita. Skotlannin historia on verinen, joten tarinoita tulisi riittämään.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Edinburghin Queens Ferry, josta oli hyvät näkymät Forth Bridgen rautatie- ja autosillalle. Siltojen ihmettelyn jälkeen jatkoimme matkaa kohti ylämaata, pysähtyen Tay-joen varrella sijaitsevassa Dunkeldin kylässä ja katedraalissa. Hieman epävakaiselta näyttänyt päivä alkoi kirkastua, joten aamukahvin ja välipalan jälkeen oli hyvä tehdä pieni lenkki Heremitage-metsässä ja katsella Braan -vesiputousta. Hieman erilainen Heremitage kuin alkujaan ajattelimme.



Happihyppelyn jälkeen jatkoimme kohti Pitlochryä, jossa ohjelmassa olisi lounas ja mahdollisesti ajan salliessa seurata kalojen hyppimistä padolla. Omatoiminen lounas ja pienen kaupungin pääkadun läpikävely vei sen verran aikaa, että kalat jäivät näkemättä. Cafe Biban hampurilaiset olivat maukkaita, kuulemme myös yhden rohkean testaama haggis-burgeri. Harmillisesti emme käyneet Pitlochryssä sijaitsevissa Blair Athol tai Skotlannin pienimmässä Edradour -tislaamoissa. Muistaakseni eivät kyllä tuottaneet mitään erikoista viskiä. Pitlochrystä matka jatkui pitkin ylämaan enemmän tai vähemmän mutkaisia ja kapeita teitä kohti Queens View:tä ja Aberfeldyä.

Retken eräänlaisena kohokohtana toimi vierailu Aberfeldyssä sijaitsevalla John Dewar & Sonsin -perustamalla Aberfeldyn tislaamolla. Tislaamo tekee Aberfeldy 12y ja 21y single malt -viskiä, joka toimii ytimenä Dewar’sin blendille, jossa on yhteenä 40 viskilaatua makua tekemässä. Kummatkaan kyseisistä viskeistä eivät ole niitä parhaimpia, joka tuli jälleen todistettua tislaamokierroksen jälkeen maistamalla Aberfeldyn ja Dewarsin 12-vuotiaita viskejä. Ensin mainittu oli väkevää ilman kunnon makua ja toinen laihaa. Tislaamon myymälästä mukaan tarttui kuitenkin paketti viskikermakaramelleja ja yhdistelmäpaketti 5cl Aberfeldy 12y -viskiä ja maistelulasi. Tislaamon jälkeen matka olikin lähinnä alamäkeä (kuvainnollisesti) ja kohti Edinburghia, vaikka poikkesimmekin katsomassa Killinin kylässä sijaitsevaa Dochartin koskea ja valokuvaamassa Stirlingin linnaa. Matkaväki alkoi olla jo selkeästi väsynyttä ja oppaan tarinatkin harvenivat. Loppumatkasta selvisi vielä lisää faktoja Skotlannin historiasta, Braveheartista ja Monty Pythonista.

Kokonaisuutena kiertoajelu ylämaalla oli todella mainio ja tarjosi sekä hyvän annoksen historiaa että paljon nähtävää. Ajoetapit olivat sopivan mittaisia ja klo 9:00 alkanut ja klo 19:00 tienoilla päättynyt reissu tuntui menneen nopeasti. Myös sää oli suotuisa, sillä lyhyen metsäkierroksen ja maisemien katsomisen aikana aurinko paistoi, vaikka muutamaan otteeseen automatkan aikana tuli vettä ja räntää hieman enemmänkin. Suosittelen. Muutenkin opastetut kiertoajelut tarjoavat hyvän vastineen rahalle, sillä viimeksi kun kiersimme vuokra-autolla, jäi paljon nähtävää ja historiaa kokematta.

Lauantai: +1 – +5, puolipilvistä, räntää ja sadetta
Aamu alkoi perinteisellä Continental Breakfastilla puuron kera, jonka jälkeen suuntasimme ulos räntäsateeseen. Kyllä nyt palkitsi matkalaukusta löytynyt sateenvarjo. Päivän ohjelmassa oli itsellä kierros Skotlannin kansallisessa taidemuseossa, kun muut seurueesta suuntasivat kohti Edinburghin linnaa. Taidemuseo ei nyt kovin ihmeellinen ollut, sisältäen paljon henkilö-, tilanne- ja maisemakuvia, kuten odottaa saattoikin. Parempi ”nähtävyys” oli Princess Streetin Clark’s -kaupan alennusmyynti, josta löytyi Clark’sin Gore Tex -kengät puoleen hintaan. Lisäksi Royal Mile Whiskeysin liikkeessä löytyi edelleen suomen kielisen palvelun osittain avustamana kolmen pullon maistelusetti Caol Ilaa (12y, 18y, cask), pieni Benromach 10y -pullo ja Macallan 10y -viskihunajaa. Jälleen valinnan vaikeus ja matkatavaroiden painorajoitukset haittasivat ostoksia.

Iltapäivällä seurueemma hajaantui jälleen ja suuntasin kohti Skotlannin kansallismuseota. Aikaa oli vain valitettavan vähän, joten kiersin nopeasti läpi eri osastot, näkemättä tarkemmin yhtäkään aihealuetta tai kuvaa kokonaisuudesta. Nähtävää olisi ollut koko päiväksi, jos olisi jaksanut tarkasti käydä läpi kaiken. Sisäänpääsy museoon oli ”lahjoita mitä haluat”, joten käynnin voi helposti jakaa useammalle päivälle. Osa matkaseurueesta tutustui hieman erilaiseen kulttuuriin Scotch Whisky Experience -kierroksella, jossa itse jo viime kerralla kävin. Kulta-kierroksen maistelulautanen oli kuulemma edelleen aivan ehdoton valinta.

Lauantain viimeinen suunniteltu aktiviteetti oli käynti kaupungin alla sijaitsevissa luolastoissa. Luolakierroksia on useita erilaisia sekä päivällä että illalla, ja valitsimme Auld Reekie Toursin ”Horror & Torture” -kierroksen. Ideana oli siis kuulla ensin, enemmän tai vähemmän totta olevaa, tarinaa kaupungin ikävästä historiasta ja tämän jälkeen suunnata kohti luolastoa ja kuulla hieman lisää pelottelutarinaa. Kierros oli ihan ”hauska”, vaikkakaan ei ehkä ihan sen yhdeksän punnan arvoinen. Lopuksi saikin tilkan viskiä ja keksin. En suosittele heikkohermoisille tai säikyille.

Sunnuntai: +5, lähes sininen taivas
Viimeisenä matkapäivänä ohjelmassa ei ollut mitään erikoista, vaan kelpo aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelyretkelle Edinburghin keskustaan. Keli oli suotuisa, tarjoten noin +5 astetta ja aurinkokin jo pilkahteli siniseltä taivaalta.

Kiersimme kaupungin keskustassa lenkin aloittaen Greyfriar’s Bobbyn -patsaalta ja suuntasimme Charlottes Squaren jälkeen kohti Holyrood Palacea, eli kuninkaallista palatsia. Matkalla näkyi useita taloja, joissa oli edelleen maalattuja ikkunoita, koska aikoinaan käyttökelpoinen ikkuna oli valtion verotuksella suorittaman ns. päivänvaloryöstön väline ja ne kannatti julkisivullisista syistä vain maalata. Harmillisesti kaupunkikierroksella oli aika jälleen kortilla, emmekä kiertäneet matkan varrella olleen mäen ja sieltä löytyvän kansallismonumentin kautta. Kaupunkikierroksen tavoitteen, eli Holyrood Palacen rahalla suljettuille porteille saavuttuamme otimme pari valokuvaa Skotlannin parlamentista ja suuntasimme Royal Mileä pitkin takaisin keskustaan lounaalle. Testasimme Pizza Expressin pizzat, jotka olivat ihan maittavia, vaikka eivät ne suomalaiselle täytteitä turpoavalle pizzalle kyllä pärjänneet ja olutvalikoima oli jälleen rajoittunut vain Peroniin, yök.





Valitettavasti kaikki lomat loppuvat, joten edessä oli paluu hotellille ottamaan kantoon aamulla respaan jätetyt laukut ja suunnata taksilla kohti lentokenttää. Kentällä saikin sitten hieman sumplia pakaaseja, sillä laukulle ostettu 15 kg kuorma ylittyi mukavasti 6,7 kilolla. Eipä siinä sitten muuta kuin reput täpötäyteen, hieman kuorman tasaamista seurueen tyhjempien laukkujen kanssa ja vanhat kengät roskiin. Viimeksi matkatessa lentokentälle jäi purkki hunajaa, tällä kertaa vanhat kengät. Turvatarkastus oli taas totuttua, hälyttimet tuntuivat piippaavan herkemmin kuin Helsinki-Vantaalla, mutta kaikki pääsivät kuitenkin ongelmitta läpi, jopa viskihunajapurkkinikin, joka tällä kertaa oli ruumaan menneessä matkalaukussa. Onneksi eivät lentokoneeseen mentäessä mittauttaneet reppua, sillä sen verran pullea taisi olla, vaikka kilojen mukaan olikin reilusti alipainoinen. Seuraavaa matkaa varten pitää kyllä ostaa isompi laukku. Paluulento oli hyvin aikataulussa ja Suomeen saavuttiin muistaakseni 50 minuuttia etuajassa. Kotimatkaa oli tietenkin vielä siinä vaiheessa pari tuntia jäljellä. Kätevää matkata ensin pari tuntia lentokoneella Tampereelle ja sitten toinen mokoma autolla Helsinkiin.

Hotelli
Majoituimme aivan Edinburghin keskustaan, Grassmarketilla sijaitsevaan neljän tähden Apex City -hotelliin, jota meille suositeltiin. Hotelli täytti odotukset ja tärkeimmän kriteerin sijaitsemalla keskustassa, mutta jätti hieman teollisen mielikuvan ja tuntuman: hajuton, mauton ja tunteeton. Huoneet olivat siistejä, varustettu hyvillä sängyillä, isolla taulutelevisiolla, WLANilla ja nykyaikaisella kylpyhuoneella, ja palvelu oli hyvää. Huoneessa ei tosin ollut baarikaappia eikä lukollista tilaa arvotavaroille kuten passille. Lisäksi hotellin oma baari oli pettymys, sillä en pysty ymmärtämään, miten skotlantilaisesta baarista ei saa skotlantilaista olutta. Huoneidemme hintaan kuulumaton aamiainen oli noin 10 puntaa aika perustason Continental Breakfastin osalta, joka oli totuttuun tapaan hyvä alku päivälle. Edelleenkään ei oikein maistunut 14 punnalla tarjolla ollut Full Scottish Breakfast, joka sisälsi makkaraa, pekonia ja haggista. Hotellin keskeinen sijainti näkyi hieman myös yöelämän kuulumisena huoneeseemme, vaikkakaan ei häiritsevästi. Hotels.comin kautta varattu hotelli kustansi 111 euroa yö kahden hengen huoneessa, joten hintakaan ei äkkivarauksella mikään paha ollut.

Ruokakulttuuri
Skotlanti ei ole tunnettu ruokakulttuuristaan, tai ainakaan sitä ei ole tullut koettua siten, mutta pubiruoka on aina varma valinta. Loppupeleissä se on kuitenkin aika yksipuolista broilerin, hampurilaisen ja kalan eri variaatioita, joissa ei ole mitään vikaa, mutta eivät säväytäkään. Hyvistä pihveistä saa suurin piirtein vain unelmoida. Tarjoilu oli reipasta, vaikkakin rennolla otteella, sillä muutamaan kertaan piti tilauksia tarkentaa ja laskun jakamista emme edes yritettäneet. Pubeista sentään sai aina kunnon skotlantilaista olutta, mutta niistä muutamasta italialaisesta ravintolasta siitä ei ollut merkkiäkään. Luulisi, että sitä voisi tarjota sekaisin italialaista ruokaa ja skotlantilaista olutta, mutta ilmeisesti ei. Muutenkin juomapuoleen ei tällä reissulla tullut juurikaan tutustuttua, toisin kuin viimeksi, sillä kertaakaan en viskiä pubista tilannut ja oluetkin jäivät yhdellä kädellä laskettavaksi. Todellakin erilainen reissu.

Yhteenveto
Toinen käyntini Edinburghissa oli täysin erilainen kuin aikaisempi, eikä huonossa mielessä. Hieman erilaisempia aktiviteetteja, jotka nyt kattoivat suurin piirtein ne kohteet, jotka viime kerralla jäivät näkemättä. Säät olivat kuten olettaa voisi, eli nopeasti vaihtelevia, ja Suomen ilmastoon tottuneelle ihan kelvollisia. Näkemättä jäi edelleen muun muassa läheinen Saliburyn kallioleikkaus ja sieltä avautuvat maisemat, kansallismonumentti, satamassa oleva Royal Yacht Britannia ja eläintarha. Ehkä joskus Skotlannin kiertomatkalla voi nekin kohteet käydä katsastamassa, mutta pelkkään kaupunkilomaan ei taida oikein enää nähtävyyksiä riittää. Skotlanti on mukava maa ja suomalaisille helposti kotoisa, sillä sekä ilmasto että ihmiset ovat hyvin samanhenkisiä. Olut on tosin paljon parempaa.

Toivottavasti seuraavilla matkoilla löytyy kohtuuhintaisia lentoja Helsinki-Vantaalta, sillä helposti voisi maksaa hieman enemmän, jos ei tarvitsisi ajella suuntaansa pari tuntia autolla matkan jo ”päätyttyä”. Seuraavaa matkaa varten voisi myös harkita paremman kameran ostamista tai lainaamista, vaikka ihan kohtalaisia kuvia parhaan päivänsä nähneellä Canon IXUS 860 IS:llä edelleen sai.

Skotlanti tarjosi hyvää viskiä ja värikästä historiaa

SASin kone laskeutui viime sunnuntaina Helsinki-Vantaalle ja näin oli vajaan viikon loma (14.7 – 19.7.2009) Skotlannissa ohitse. Hieno loma olikin, viskit maistuivat hyviltä ja tällä reissulla niitä oppi maistelemaankin kunnolla. Juomakulttuuriin tutustumisen lisäksi tuli vuokra-autolla kierreltyä katsomassa hieman Skotlannin linnoja ja niiden raunioita, sekä ihailemassa ylämaiden lampaiden kansoittamia maisemia.

Matkamme alkoi Helsingistä Blue1:n lennolla Heathrow:n kentälle Lontooseen, josta bmi:n kone jatkoi parin tunnin vaihtoajan jälkeen eteenpäin Skotlannin pääkaupunkiin, Edinburghiin. Vuokra-auto alle ja kohti noin kolmen kilometrin päässä Edinburghin keskustassa sijaitsevaa Royal Ettrick Hotellia. Ensimmäinen automatka väärällä kaistalla apukuskin paikalta ajettuna oli kuskin mielestä kuulemma ”mielenkiintoinen” ja apukuskia ajoittain hirvitti. Hotellimme oli pienehkö 16 huoneen viihtyisä kokonaisuus ja hintaan sisältyi aamiainen, joka tarjosi perinteisen puuro-jugurtti-muro-paahtoleipä -annoksen tai Skotlantilaisen aamiaisen pekonin, munan, haggiksen ja sienien kera.

Matkaohjelmamme rakentui suuripiirteisesti Skotlantilaiseen viskiin tutustumiseen, mutta nähtävyydet toimivat hyvinä välipaloina. Keskiviikkona suuntasimmekin kohti Edinburghin nähtävyyksiä kuten Edinburghin linnaa, jossa aikaa kului Skotlannin kansallisessa sotamuseossa, Sodan vangit -näyttelyssä ja rakuuna-museossa. Museoita ja linnojen kiertelyä varten hankimme Explorer -passin, jolla pääsi viiden päivän aikana vapaasti valittavina kolmena päivänä kaikkiin linnoihin ja raunioille. Passista sai vielä kätevästi opiskelija-alennusta. Juomakulttuurin puolesta keskiviikkona huolehti Scotch Whisky Experience -kierros, jossa opetettiin maistelemaan viskiä ulkonäön, hajun ja maun perusteella ja kerrottiin eri viskialueiden ominaispiirteistä.

Maisema Royal Mile
Säkkipillimies Closed

Torstaina suuntasimme kohti Fort Williamia ja Ben Neviksen tislaamoa, samalla käyden matkan varrella olleissa Blackessin linnassa ja Stirlingin linnassa. Stirlingin jälkeen alkoikin varsinainen ajomatka pitkin kapeita ja mutkaisia teitä kohti Fort Williamia, jonne saavuimme juuri parahiksi viimeiseen kierrokseen tislaamolla (16.40). Tislaamon miehellä oli rento asenne viskin tislaamiseen ja tarinoiden jälkeen matkaan tarttui pullo 12-vuotiasta Ben Nevis Deluxe Blended -viskiä. Sitten vielä hieman ruokaa ja takaisin kohti Edinburghia kiertäen maisemareittiä pitkin. Kuskikin pääsi pidemmän ajorupeaman aikana vauhtiin ja välillä takapenkilläkin tuntui, että peilit jäävät matkan varrelle.

Matkareittimme oli suurin piirtein seuraava:

Torstai Torstai
Navigaattori Maisemat

Perjantaina suuntasimme pitkin rannikkoa kohti Aberdourin linnan raunioita, josta pienen arpomisen jälkeen tähtäsimme Famous Grousen tislaamolle Crieffiin. Tänään olin itse ajovuorossa, joten viskin maistelu jäi niukoille, mutta matkaseurue nautti tislaamon viskivalikoimasta senkin edestä. Matka jatkui Loch Levenin linnan raunioille, jotka tosin jäivät järven keskelle. Kaikki nähtävyydet sulkevat ovensa ikävän aikaisin jo hieman virka-ajan loputtua (keskimäärin klo 17.30). Burger Kingin aterioiden jälkeen suunta kohti kiintopistettä ja pyörähtämään vielä Edinburghin keskustassa. Vuokra-autosta olin positiivisesti yllättynyt ja Vauxhall Astra 1.9 cdti hoiti homman mainiosti. Diesel ja turbo toivat ajoon sopivaa pehmeittä ja ripeyttäkin löytyi riittävästi. Aika nopeasti sitä tottui vaihtamaan vaihteita vasemmalla kädellä ja kapeat tietkään eivät häirinneet.

Reittimme kiersi rannikkoa mukaillen kohti sisämaata ja moottoritietä takaisin:

Torstai Torstai

Juomakulttuurin osalta Skotlantilaiset oluet kuten Belhaven Best, McEwan’s 80, Old Speckled Hen, Deuchar’s IPA ja Tennets Lager olivat erinomaisia ruokajuomia. Mutta oluita varten ei Skotlantiin matkattu, joten viskien osalta tuli tutustuttua 38 erilaiseen makuun. Viskit tarjoiltiin nippeinä, eli noin 2,5cl annoksina, jotka soveltuivat mainiosti maisteluun. Iän ja tislaamon sijainnin vaikutus makuun tarjosi paljon maisteltavaa ja suuriakin eroja eri juomien välille. Viskin juomisesta matkalla selvisi yksi yhtenäinen näkemys: ei jäitä, koska ne imevät maut. Vettä voi hieman lisätä maun selventämiseksi, mutta vain teelusikallisesta ruokalusikalliseen.

Eri viskejä on hankala laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä hyvissä viskeissä on makua, mutta erilaisina luonteina. Ardberg ja Lagavulin olivat omaa luokkaansa savuisina ja maultaan vahvoina viskeinä ja pehmeämmistä, helposti lähestyttävistä, viskeistä Macallan, Highland Park ja Talisker kuin sulivat suuhun. Myös Balblair ja ancnoc olivat maukkaita ja pääsääntöisesti hyvät viskit vain paranivat iän kasvaessa. Toisaalta ”huonoa” viskiä kuten Tomintoulia ei ikä oikein pelastanut, kuin vasta 27 vuoden kohdalla. Sekoitetut viskit jäivät hieman pienemmälle painoarvolle, vaikka hyviä nekin muutamat oli, joita tuli testattua. Esimerkiksi Famous Grousessa on yhdistetty muun muassa Macallania, Highland Parkkia ja Glenturretia.

Pienet annokset, suuret maut:

Viskin maistelua
Viskit Viskit

Tislaamot olivat sisältä päin hyvinkin samanlaisia, tislauspannuja lukuun ottamatta:

Ben Nevis Famous Grouse

Skotlannista jäi hyvä mielikuva, vaikka sää koittikin ajoittain kastella. Ruoka toki oli mitä oli, kalaa ja ranskalaisia tai kuivahkoja hampurilaisia, mutta silti ihan maittavaa. Haggiskin oli kuin suomalaista maksalaatikkoa. Nähtävyyksissä oli oppaat kertomassa tarinaa värikkäästä historiasta rotevalla murteella, josta sai selvää aika hyvin, joten linnojen ja raunioiden kiertely ei ollut aivan oman mielikuvituksen varassa. Lauantaina kävimme vielä Edinburghin Deep Sea Worldissa, jossa oli muun muassa haita ja muita meren eläviä.

Skotlannin nähtävyyksistä jäi vielä paljon näkemättä, koska käytettävissä olleen ajan puitteissa keskityimme vain Edinburghin lähialueisiin. Skotlannin ylämailta löytyisi muun muassa Loch Ness, lisää linnoja ja enemmän kuuluisia viskitislaamoja. Eli seuraavaa reissua varten on jo kohdelista haarukassa. Ainakin Edinburghin alueelle kannattaa suunnata kolmen-neljän vuoden päästä, kun Stirlingin linnan restaurointi ja Edinburghin pääkadun, Princess Streetin, raitiovaunukiskot on saatu valmiiksi.

Kohti saarivaltakuntaa

Kävin viime perjantaina Finnconissa kuuntelemassa George R. R. Martinin Guest of Honour -puheen, joka conin teemaan liittyen käsitteli matkaa: mielikuvituksessa tai reaalimaailmassa. Puheen ydinajatuksena oli, että kirjoja lukemalla pääsee matkustamaan uusiin maailmoihin ja kohtaamaan uusia tuntemattomia asioita; paljon enemmän kuin fyysisesti matkaamalla.

Matka ei ole pelkästään paikasta A paikkaan B taivaltamista, vaan myös elämää: uuden oppimista ja henkistä kasvua. Usein matkustaminen yhdistää nämä matkan molemmat puolet, ja niinpä huomenna suuntaankin viikoksi kohti uusia maailmoja, päämääränä Edinburgh, Skotlanti. Yhdistyneiden kuningaskuntien saarivaltakunnan maa, josta ensimmäisellä ajatuksella tulee mieleen viski, kiltti, säkkipilli, haggis, linnat ja Roope Ankka. Saa nähdä mitä muuta viikon aikana tulee koettua vuokra-auton avustuksella, jolla on tarkoitus matkata kokemaan kulttuuria, viskitislaamoja ja maisemallisesta luontoa, palaten aina yöksi takaisin lähtöpisteeseen. Britannista löytyisi myös Martinin Tulen ja jään laulu -kirjojen maailman Muurin esikuvana toiminut Hadrianuksen valli, mutta mielenkiintoisuudestaan huolimatta se jäänee näkemättä.

Matka alkaa aina odotuksella kohti uusia jännittäviä maailmoja ja irtautumaan arjesta, ja tapahtui matka sitten mielikuvituksessa kirjojen avustuksella tai ei.

Levi ja talviloma tarjosivat lunta sekä pakkasta

Muutamisen vuoden ajan on talven laskettelut ja lautailut jääneet vähiin, mutta tänä talvena talviloma suuntautui kohti Leviä. Tiedossa olisi siis viikon ajan pääasiassa lautailua, mutta myös laskettelua ja sään salliessa myös hiihtämistä. Levin laskettelukeskushan sijaitsee Sirkan kylässä Kittilässä ja Levitunturin huippu on 531 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinteitä löytyy 45, joista 15 on valaistuja. Pisimmän rinteen pituus on 2 500 metriä ja pisimmän hissin pituus noin 1 636 metriä. (Wikipedia)

Lomamatkaa varten piti ensin tietenkin varustautua ja niinpä kaupasta tarttuikin mukaan kaikenlaista perustarviketta matkalaukusta kypärään ja lautailumonoihin. Aikaisemmin syksyllä olin jo miettinyt myös lumilaudan ostamista, mutta koska erilaisia lautoja on runsaasti, ajattelin että on parempi ensin hieman testailla vuokraamon avustuksella minkälainen lauta olisi hyvä. Lasketteluvarusteiden osalta sain käyttööni faijan laskettelusukset.

Leville lähdettiin tällä kertaa Finnairin valkoisin siivin. Nopeasti ja helposti. Vielä kun liputkin varattiin jo hyvissä ajoin, niin hintakin jäi ihan kohtuulliseksi. Noin tunnin lentoaika suuntaansa ja siihen päälle tunti pari lentokentillä on paljon miellyttävämpää kuin yli 12 tuntia autossa. Kittilän kentällä matkailijoita tervehti pirteän kipakka -23 astetta pakkasta. Päivä olikin viikon vilpoisin ja muina päivinä elohopea kipusi hieman parinkympin pakkasasteen alapuolelle ja loppuviikosta kymmenen pintaan tai alle.

Aina laskettelulomilla on ollut tapana käydä heti saapumispäivänä testaamassa tuntuma rinteisiin, joten kun lentokin saapui Leville hyvissä ajoin, oli rinteet siis testattava. Kamat äkkiä mökkiin, lippu taskuun ja suksien kanssa mäkeen. Mäet eivät ensivaikutelmaltaan lämmittäneet, sillä lumimössön ja -kasojen seassa liirailu ei ole mielekästä. Lumisade teki rinteille hallaa myös muina päivinä, vaikka lumikissojen jälkeen mäet olivatkin parin alkupäivän jälkeen paremmassa kunnossa.

Koska jätin lumilaudan edelleen kauppaan, piti sellainen siis vuokrata. Vuokraamon tarjonna osalta päätin turvautua Intersportin valikoimaan, sillä ilmeisesti Levin vuokraamossa on vain Nitron lumilautoja. Intersport tarjosikin muutamia hyviä vaihtoehtoja Burtonin valikoimista ja hyvää palvelua. Lautavalikoima olisi toki voinut olla hieman isompi, sillä etenkin parempien lautojen osalta valinnanvaraa ei kovin paljoa ollut jäljellä. Kuuden päivän vuokraus oli suhteellisen edullista, kun hinnasta lähti vielä -15% plussakortilla ja testisession hinnaksi jäi vajaat 70 euroa.

Viikon aikana testasin neljää eri lautaa: Burton Jussi Oksanen (159 cm), Head True (157 cm), Burton Operator (157 cm) ja Burton Supermodel (163 cm). Pituuden osalta tuli todettua, että luultavasti sopiva mitta olisi 159 cm:n ja 163 cm:n väliltä. 157 cm:iä tuntui vauhdissa ikävän lerputtavalta ja epävakaalta. Headin True oli muutenkin turhan löysä.

Aloitin testit maanantaina Burtonin Jussi Oksasella, joka tuntui muutaman vuoden laskutauon jälkeen ruostuneella laskutekniikalla hieman turhan jäykältä. Hieman lauta kyllä vapisi lumipaakkujen keskellä, mutta se saattoi olla tekniikan puutetta. Jälkeenpäin olisi ollut kiva kokeilla lautaa myöhemmin vielä jonain toisenakin päivänä ja verrata hieman kokemuksia.

Toisena lautana testasin nopeasti iltamäessä ja muutamalla aamulaskulla Headin True -lautaa, joka ei todellakaan ollut mukava: lyhyt ja löysä.

Burton Operator olikin sitten kolmas lauta, jolla myös laskin kolme päivää, koska muutakaan ei oikein ollut tarjolla. Operator oli ihan mukava lauta, mutta hieman turhan lyhyt, vaikka taittuikin käännöksiin toki helposti. Olisi pitänyt vaan ottaa heti toisena päivänä 163 cm:n lauta, mutta ajattelin sen olevan liian pitkä.

Toiseksi viimeisenä laskupäivänä rohkaistuin ja otin alle Burtonin Supermodeliin, joka oli pituudeltaan 6 cm:iä pidempi kuin Operator. Pituus toi juuri sopivaa jämäkkyyttä ja kaarrokset taittuivat nätin leikkaavasti, kunhan mäen jyrkkyys ei ollut taitoja suurempi. Jäykkyyden osalta Supermodel oli ehkä hieman Operatoria pehmeämpi, tai sitten se vain tuntui siltä. Kelpo lauta, jolla laskin myös Levin kisarinteen ja muut mustat mäet, sekä viimeisen laskupäivän. Ehkä olisi pitänyt vielä käydä kysymässä, mitä lautoja valikoimassa olisi ollut, mutta laskukunto oli muutenkin jo aika finaalissa, joten jäykemmällä laudalla olisi varmaan ollut aika vääntämistä.

Leville lähdettiin pääasiassa lautailemaan ja niinpä viikon aikana tuli kierrettyä jokainen Levin merkityistä rinteistä, jotka avattiin juuri viikolle 7. Rinteiden osalta Levi ei kyllä oikein kunnolla säväyttänyt, vaikka mäet ovatkin pitkiä ja hoidettuina kivoja laskea. Rinteillä voisi olla leveyttä usein hieman enemmän ja rinteiltä toiselle siirtymiset ovat etenkin laudalla liikuttaessa ikävän työläitä: muutamilla siirtymäreiteillä on melkein enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Myös mäen päälle pääseminen on hitaamman puoleista, sillä Levin ankkurihissit tuntuivat etenevän kohtalaisen verkkaisesti. Ankkurihissien lisäksi Levillä on yksi tuolihissi ja pari kabiinihissiä.

Suurimpana miinuksena avotunturilla ja vuorilla yleensäkin on tuulisella säällä sopivan suojaisan rinteen hakeminen, sillä se on usein mahdotonta: huipulla on kuitenkin kauhea hiivari. Kun tuuleen lisätään vielä irtolunta tai pientä tihnua, saadaan lisäksi näkyvyys lähes olemattomiin. Onneksi alempana on usein paremmat laskukelit.

Pakkaselta ja kylmyydeltä voi paeta lämmittelemään lukuisiin rinneravintoloihin ja -kahvioihin. Tunturin laelta löytyy Tuikku ja Horizont ja alempana lämmikettä tarjoavat Draivi, Sivakka, Vinkkari, Gondoli ja Cafe Tanja. Etenkin Tuikku on taukopaikkana mainio ja tarjoaa alppityylistä henkeä. Kahvi ja lämmin pulla ovat oivallinen yhdistelmä ja saattaa kylmää karkottaa esimerkiksi myös kuumalla Tazza-kaakaolla mintun kera.

Iltaelämän puolella ei tullut tällä reissulla käytyä muutamaa olutta lukuun ottamatta, mutta Levikeskuksessa kävellessä tuli huomattua, että ainakaan yökerhojen puutteesta ei pitäisi illanvietto jäädä vajaaksi. Yhdelle lähtiessä Levin Panimon oma olut, tumma tai vaalea, on ihan maistuvaa ja hienostuneempia makuja voi hakea Oliver’s Cornerista.

Levistä jäi hieman iltaelämään ja afterskiihin painottuva mielikuva, sillä ainakaan rinteet eivät ole mitenkään erikoiset, vaikka muutamia hyviä rinteitä löytyikin. Rinneravintoloita on runsaasti ja Levikeskus on idyllinen alppimaiseen tyyliin rakennettuna. Vaikka en tällä kertaa itse hiihtosuksiin koskenut, faija kertoi että Levin hiihtomaastot ovat myös ihan asialliset. Vaikka Levillä olikin hieman tuulista ja kylmää, ei se juuri laskemista haitannut. Kuitenkin myös Levi on varmasti mukavampi keväämmällä, kun aurinko paistaa ja kelit ovat hieman lämpimämpiä.

Lapin hiihtokeskuksista olen aikaisemmin ollut vain Rukalla, joka on tunturina mukavampi, kun puut luovat suojaa tuulisillakin säillä. Ruka ei rinteiden pituuden osalta pysty Levin kanssa kilpailemaan, mutta leveyttä on poikkeuksetta enemmän.

Seuraavaksi pitäisi varmaan suunnitella matka Ylläkselle, joka kuulemma olisi rinteidensä puolesta kokemisen arvoinen samoin kuin myös Iso-Syöte, mutta vastaavasti altis sumulle. Ennen seuraavaa matkaa pitää kyllä hieman lämmitellä laskukuntoa, sillä kylmiltään lihakset ovat jo ensimmäisen päivän jälkeen piipussa.

Muutamia matkakuvia löytyy Flickristä.

Levi 2-2009 - 054 Levi 2-2009 - 096
Levi 2-2009 - 110 Levi 2-2009 - 089
Levi 2-2009 - 079