Nopeustestipeli todellakin vaatii nopeutta

Speden speleissä kilpailtiin useissa eri lajeissa ja yksi lajeista oli nopeustestipeli, jossa koeteltiin kilpailijan reaktioaikaa ja nopeutta. 90-luvulla televisiossa pyörineessä sarjassa nähtiin hienoja suorituksia, mutta yhtään Simo Terhon kaltaista naputtelua ei nähty. Terho kirjoittaa nopeustesti -sivullaan, että huoltoasemalla naputeltu tulos 520 houkutti lisäpelaamiseen ja niinpä hän vuokrasi nopeustestipelin itselleen viikonlopuksi tarkoituksena yrittää rikkoa maagista 600 pisteen raja.

Nopeustestipelin idea on selkeä:

”Nopeustestipelissä on vierekkäin neljä eri väristä lampulla valaistua painiketta, jotka syttyvät yksi kerrallaan satunnaisessa järjestyksessä vauhdin asteittain lisääntyessä. Pelaajan pitää painaa vuorollaan palavaa painiketta yrittäen pysyä koneen tahdissa mahdollisimman kauan. Peli loppuu heti pelaajan painettua ensimmäisen kerran väärää painiketta.”

Viikonlopun vuokralla ollut nopeustestipeli tuotti paljon stressiä ja pelaaminen oli jutun mukaan kaikkea muuta kuin hauskaa. Haaveissa kuitenkin oli 600 pisteen raja ja lopulta sunnuntai-iltana lukuisten yritysten jälkeen tuloksena oli huikeat 612 pistettä. Simo Terhon saavuttama tulos on luultavasti Suomen paras (joulukuu 2006) ja pieksee jokaisen televisiossa pyörivän Ennätystehtaan ”Suomen ennätyksen” monenkertaisesti. Todellinen saavutus. Simolta taittuu myös Rubikin kuutio, joka ratkeaa videolla noin 40 sekunnissa.

Joulu on vain kerran vuodessa

Olin jo kirjoittamassa joulustressistä, markkinatalouden ahneudesta ja nykyajan joulusta, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Joulu on vain kerran vuodessa ja siitä kannattaa nauttia. Mielestäni joulu on parhaimmillaan lumisena, rauhallisena, maha täynnä ja muutamien lahjojen kera.

Helpompaa pakettien päivittämistä Gentoossa

Gentoon uutiskirjeessä 4.12.2006 esiteltiin kätevä tapa päivittää Gentoon paketteja. Jos maailmaan päivittäessä (emerge -auvDN world) jonossa on lukuisia paketteja, paketit jätetään kääntymään taustalle ja lähdetään vaikkapa ulkoilemaan. Tämä ei suoranaisesti ole ongelma, mutta jos joku paketti ei suostukaan kääntymään, pysähtyy koko prosessi ja hyvää kääntöaikaa menee hukkaan. Etenkin ~arch -ympäristössä kääntymättömiä paketteja tulee eteen. Tähän ongelmaan oli nimimerkki count_zero tehnyt bash skriptin ja postittanut sen Gentoon foorumeille.

Update-world -bash skripti kontrolloi päivitysprosessia ja määrää Portagea ohittamaan kääntymättömät paketit ”emerge –resume –skip-first” -komennon tapaan ja jatkamaan pakettien kääntämistä, kunnes kaikki päivityslistan paketit on käännetty. Epäonnistuneet paketit kirjataan listaan, joista niitä voi sitten tarkastella.

Skriptin voi ladata Gentoon foorumeilta kopioimalla tai suoraan countzeron -sivuilta, jonka jälkeen skriptille annetaan vielä suoritusoikeudet:

# wget -O /usr/bin/update-world http://countzero.amidal.com/files/update-world
# chmod +x /usr/bin/update-world

Update-worldin käyttö on helppoa. Ensin luodaan päivitettävien pakettien lista komennolla, joka vastaa ”emerge -uD –newuse world” -komentoa. Vaihtoehtoisesti voidaan päivittää kaikki maailman paketit ”emerge -e world” -komennon tapaan: # update-world --prepare tai kaikki paketit: # update-world --empty

Skripti luo ”emergelist” -listan ~/.update-world/ -hakemistoon, jonka jälkeen listaa voidaan muokata halutulla tavalla.

Kun halutut paketit on saatu määriteltyä, voidaan aloittaa pakettien kääntäminen: # update-world --install

Käännön aikana epäonnistuneet paketit kirjautuvat ”failedlist” -tiedostoon ~/.update-world/ -hakemistossa ja linkki epäonnistuneen paketin portage -lokiin luodaan ~/.update-world/[date]/log/ -hakemistoon. Kun pakettien kääntäminen on valmista, skripti esittää listan kaikista epäonnistuneista paketeista. Jos pakettien kääntäminen halutaan jostain syystä keskeyttää, voidaan se lopettaa painamalla ”Control-C”. Pakettien kääntämistä voidaan jatkaa kirjoittamalla uudestaan update-world --install.

Snap -esikatselu

Lisäsin blogiin Snap -esikatselun, joka näyttää linkeistä pienen kuvan hiiren osoittimen ollessa linkin päällä. Ihan kätevä, joskin kohtalaisen turhamainen ominaisuus. WordPress blogiin löytyy valmis Snap -lisäosa , joten asennuskaan ei tuottanut suurta ongelmaa.

Vuoden 2007 PC-pelit

GameSpotin foorumeilla on listattu mainoskuvien kera vuoden 2007 lupaavimmat PC-pelit. Nimimerkki AdrianWerner on kasannut huikean määrän pelejä eri peligenreistä ja mainoskuvien lisäksi on peleistä lyhyt kuvaus. Valitut pelit ovat kokeneilta kehittäjiltä, jotka ovat tehneet hyviä pelejä aikaisemmin, tai peli on muuten kiinnostava.

En ole erityisesti PC-pelaaja, mutta muutamia pelejä, Turbo Slidersin lisäksi, tulee pelattua silloin tällöin. Listauksen pelikuvien perusteella pelit näyttävät mahtavilta ja pelattavaa tulee olemaan paljon. Ensi vuonna olisi odoteltavissa lupaavien pelien jatko-osia, hyvien pelistudioiden uusia pelejä ja idealtaan mahtavia pelejä, kuten Alan Wake, Crysis, Bioshock, Fallout 3 (ehkäpä?), Half-Life 2: Episode 2, Live for Speed 3 näin muutamia ”odotetuimpia” mainitakseni.

Ensi vuosi vasta näyttää lunastavatko pelit paikkansa pelaajien sydämissä ja mitkä pelit todella julkaistaan vuoden 2007 aikana. Pelaajien kannalta ensi vuosi ja Vistan julkaisu tuo muutenkin jännittystä elämään, kun Direct X 10 ja Vistalle kehitetyt pelit yleistyvät. PC-pelaajan elämä on päivitys-rumbaa, varsinkin jos haluaa pelata tuoreimpia pelejä parhaimmilla grafiikoilla. Onneksi on pelikonsolit.

Valoa syksyiseen katukuvaan

pacman

Talvi ja lumi antavat vielä odottaa ja ulkona on pimeää. Joulukuu, vuoden synkin ja pimein aika eikä edes hiutalettakaan lunta, tuomaan hieman kirkkautta pimeyden keskelle. Musta ja märkä asfaltti on pimeääkin pimempi imien kaiken valon, mitä heikot katuvalot koittavat ulos rohkeneville tarjota. Pyöräilijät ja jalankulkijat ovat pimeässä kuin metsästä auton eteen juokseva hirvi. Pienet heijastimet ja pyörien tehottomat valot, jos sellaisia edes on, eivät lumettomassa ja sateisessa illassa juuri minnekään näy.

Talven pimeyteen ja pieneen ”pimp-my-bicycle” -henkeen on markkinoilla SpokePOV -valosarja polkupyörän pinnoihin. Esimerkiksi animoitu Pacman -valosarja olisi pirteä näky katukuvassa. Hinnaltaan kuvan yhdistelmä maksaisi ilmeisesti 105 dollaria Pacmanista ja 125 dollaria örkistä ja ovat tilattavissa Adafruit Industries! -kaupasta. Vakiona valosarja tulee kirkkaan punaisena tai keltaisena ja lisämaksusta väreinä on saatavilla myös sininen ja vihreä.

Valosarjassa on yhteensä 30 LED -valoa molemmilla puolilla ja sivuston mukaan valoa riittää 2-3 AA -kokoisella 3000mAh paristolla noin 10 tunniksi. Kuvien siirtäminen valosarjaan onnistuu wxPython -pohjaisella ohjelmistolla sekä Windows että Linux alustalla rinnakkais- tai sarjaporttiliitännän avulla. Yhdellä valosarjalla saadaan muodostettua kuva 24 km/h:n vauhdissa, kahdella sarjalla 16 km/h ja kolmella sarjalla kuva muodostuu jo lepposassa 11 km/h vauhdissa. Valosarjan voi kytkeä myös pois päältä.

Pacman -pyörä herättäisi varmasti huomiota kaupungilla, mutta valojen pitkäikäisyys Suomen kylmässä ja varsinkin kosteassa syksyssä voi jäädä lyhyeksi. Mutta jos ei huomioida kaikkia karun maailman realiteetteja, olisi tuollainen valosarja pirteä näky. Valosarja sopisi varmasti myös yritysten mainostamiseen ja positiivisten mielikuvien herättämiseen. Muutamat valosarjat työmatkalaisten polkupyöriin ja yritys varmasti huomattaisiin.

Ilman Internettiä

Mitä tehdä päivinä, jolloin yhteys Internettiin on poikki ja ulkona sataa vettä? – Katsoa neljä elokuvaa ja pelata yksi keskinkertainen fps -peli läpi.

Elisan verkkopäivitysten ja taloyhtiön verkontoimittajan yhteistumpeloinnista johtuen Internet oli saavuttamattomissa kaksi työpäivää, kunnes taloyhtiön ADSL:ään saatiin päivitettyä uudet asetukset. Lohduttavaa katsoa traceroutella kuinka HomePNA -liittymästä paketit hukkuvat ADSL-purkin jälkeen bittiavaruuteen ja odotella, että eräs asukkaista tulee töistä ja päivittää verkon asetuksen kuntoon.

Tietenkään mitään tiedotteita ei asiasta tullut, vaan ”vika” selvisi vasta asiakaspalveluun soittamalla. Pari päivää ilman Internettiä on useille huomaamaton aika, jos edes huomaavat koko asiaa, mutta kun on aina auki olevaan nettiin tottunut, tuntuu parikin päivää ikuisuudelta.