Outlook 2003 ja juhlapyhät kalenteriin

Microsoftin Outlook on yllättävän pätevä sähköpostiohjelma ja tarjoaa kalenteritoimintonsa osalta muun muassa juhlapyhät kalenterimerkintöinä. Juhlapyhät pitäisivät näkyä ilmeisesti vakiona, mutta toiminnossa on selkeästi pieni bugi.

Juhlapyhien näkyminen pitää käydä aktivoimassa uudelleen navigoimalla
”Tools > Options > Calendar options” ja klikkaamalla ”Add holidays” ensin pois päältä ja sitten takaisin päälle.

Tämän jälkeen juhlapyhät ilmestyvät kalenteriin. Vielä kun kalenteriin saisi myös merkkipäivät, liputuspäivät sekä nimipäivät.

Mac OS X ja Samba-jaon Error code -6602

Finder antaa välillä hieman erikoisia virheilmoituksia, joista ei voi päätellä ongelman todellista syytä. Yritin jakaa Linuxissa levyä OS X:lle Samban kautta, mutta yritettäessä liittää levyä Finderin ”Connect to Server” (Omena + K) -toiminnolla osoitteen ollessa muotoa smb://<palvelin>/<jako> , sain vain ”A volume failed to mount. The volume ”Foobar” could not be mounted.” ja virhekoodin sisältävät virheilmoitukset. Todella valaisevaa, eikä Googlekaan tuosta oikein järkevää selkoa tarjonnut.

”Sorry, the operation could not be complete because an unexpected error occurred (Error code -6602)” – Apple Finderin esimerkki valaisevasta virheilmoituksesta

Onneksi asiaa voi aina tutkia komentorivin kautta ja yritettäessä Terminaalissa smbclient -L //<palvelimen osoite> -komennolla listata jaettuja hakemistoja, saatiin nätisti lista Samban kautta jaetuista levyistä. Myös Finder löysi jaot, jos osoitteeseen ei antanut jaon nimeä. Kuitenkin yritettäessä selata jaon sisältöä smbclient //<palvelin>/<jako> -U <workgroup>/<username> -komennolla, ei se onnistunut, mutta tuloksena oli hieman vähemmän kryptinen virheilmoitus:

Hibernal: ~ $ smbclient //<palvelin>/<jako> -U <workgroup>/<username>
Password: 
Domain=[JUNCTION] OS=[Unix] Server=[Samba 3.0.33]
tree connect failed: NT_STATUS_ACCESS_DENIED

Selkeästi käyttäjätunnuksen tai salasanan kanssa on jotain ongelmaa. Hieman lisää asiasta googlettamisen jälkeen löysin vinkin, että Linuxin Samba-salasana ei välttämättä olisi kunnossa, vaikka on se muistaakseni aikaisemmin toiminut. Asia korjaantuisi komentamalla totuttuun tapaan käskyttämällä Samba-palvelimena toimivassa Linux-koneessa sudo smbpasswd -a <username> ja antamalla käyttäjälle salasana.

Tämän jälkeen Finder suostui liittämään Samballa jaetun levyn ihan ongelmitta. Helppo ratkaisu, kunhan kryptinen virhekoodi oli ensin saatettu luettavaan muotoon.

Levi ja talviloma tarjosivat lunta sekä pakkasta

Muutamisen vuoden ajan on talven laskettelut ja lautailut jääneet vähiin, mutta tänä talvena talviloma suuntautui kohti Leviä. Tiedossa olisi siis viikon ajan pääasiassa lautailua, mutta myös laskettelua ja sään salliessa myös hiihtämistä. Levin laskettelukeskushan sijaitsee Sirkan kylässä Kittilässä ja Levitunturin huippu on 531 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinteitä löytyy 45, joista 15 on valaistuja. Pisimmän rinteen pituus on 2 500 metriä ja pisimmän hissin pituus noin 1 636 metriä. (Wikipedia)

Lomamatkaa varten piti ensin tietenkin varustautua ja niinpä kaupasta tarttuikin mukaan kaikenlaista perustarviketta matkalaukusta kypärään ja lautailumonoihin. Aikaisemmin syksyllä olin jo miettinyt myös lumilaudan ostamista, mutta koska erilaisia lautoja on runsaasti, ajattelin että on parempi ensin hieman testailla vuokraamon avustuksella minkälainen lauta olisi hyvä. Lasketteluvarusteiden osalta sain käyttööni faijan laskettelusukset.

Leville lähdettiin tällä kertaa Finnairin valkoisin siivin. Nopeasti ja helposti. Vielä kun liputkin varattiin jo hyvissä ajoin, niin hintakin jäi ihan kohtuulliseksi. Noin tunnin lentoaika suuntaansa ja siihen päälle tunti pari lentokentillä on paljon miellyttävämpää kuin yli 12 tuntia autossa. Kittilän kentällä matkailijoita tervehti pirteän kipakka -23 astetta pakkasta. Päivä olikin viikon vilpoisin ja muina päivinä elohopea kipusi hieman parinkympin pakkasasteen alapuolelle ja loppuviikosta kymmenen pintaan tai alle.

Aina laskettelulomilla on ollut tapana käydä heti saapumispäivänä testaamassa tuntuma rinteisiin, joten kun lentokin saapui Leville hyvissä ajoin, oli rinteet siis testattava. Kamat äkkiä mökkiin, lippu taskuun ja suksien kanssa mäkeen. Mäet eivät ensivaikutelmaltaan lämmittäneet, sillä lumimössön ja -kasojen seassa liirailu ei ole mielekästä. Lumisade teki rinteille hallaa myös muina päivinä, vaikka lumikissojen jälkeen mäet olivatkin parin alkupäivän jälkeen paremmassa kunnossa.

Koska jätin lumilaudan edelleen kauppaan, piti sellainen siis vuokrata. Vuokraamon tarjonna osalta päätin turvautua Intersportin valikoimaan, sillä ilmeisesti Levin vuokraamossa on vain Nitron lumilautoja. Intersport tarjosikin muutamia hyviä vaihtoehtoja Burtonin valikoimista ja hyvää palvelua. Lautavalikoima olisi toki voinut olla hieman isompi, sillä etenkin parempien lautojen osalta valinnanvaraa ei kovin paljoa ollut jäljellä. Kuuden päivän vuokraus oli suhteellisen edullista, kun hinnasta lähti vielä -15% plussakortilla ja testisession hinnaksi jäi vajaat 70 euroa.

Viikon aikana testasin neljää eri lautaa: Burton Jussi Oksanen (159 cm), Head True (157 cm), Burton Operator (157 cm) ja Burton Supermodel (163 cm). Pituuden osalta tuli todettua, että luultavasti sopiva mitta olisi 159 cm:n ja 163 cm:n väliltä. 157 cm:iä tuntui vauhdissa ikävän lerputtavalta ja epävakaalta. Headin True oli muutenkin turhan löysä.

Aloitin testit maanantaina Burtonin Jussi Oksasella, joka tuntui muutaman vuoden laskutauon jälkeen ruostuneella laskutekniikalla hieman turhan jäykältä. Hieman lauta kyllä vapisi lumipaakkujen keskellä, mutta se saattoi olla tekniikan puutetta. Jälkeenpäin olisi ollut kiva kokeilla lautaa myöhemmin vielä jonain toisenakin päivänä ja verrata hieman kokemuksia.

Toisena lautana testasin nopeasti iltamäessä ja muutamalla aamulaskulla Headin True -lautaa, joka ei todellakaan ollut mukava: lyhyt ja löysä.

Burton Operator olikin sitten kolmas lauta, jolla myös laskin kolme päivää, koska muutakaan ei oikein ollut tarjolla. Operator oli ihan mukava lauta, mutta hieman turhan lyhyt, vaikka taittuikin käännöksiin toki helposti. Olisi pitänyt vaan ottaa heti toisena päivänä 163 cm:n lauta, mutta ajattelin sen olevan liian pitkä.

Toiseksi viimeisenä laskupäivänä rohkaistuin ja otin alle Burtonin Supermodeliin, joka oli pituudeltaan 6 cm:iä pidempi kuin Operator. Pituus toi juuri sopivaa jämäkkyyttä ja kaarrokset taittuivat nätin leikkaavasti, kunhan mäen jyrkkyys ei ollut taitoja suurempi. Jäykkyyden osalta Supermodel oli ehkä hieman Operatoria pehmeämpi, tai sitten se vain tuntui siltä. Kelpo lauta, jolla laskin myös Levin kisarinteen ja muut mustat mäet, sekä viimeisen laskupäivän. Ehkä olisi pitänyt vielä käydä kysymässä, mitä lautoja valikoimassa olisi ollut, mutta laskukunto oli muutenkin jo aika finaalissa, joten jäykemmällä laudalla olisi varmaan ollut aika vääntämistä.

Leville lähdettiin pääasiassa lautailemaan ja niinpä viikon aikana tuli kierrettyä jokainen Levin merkityistä rinteistä, jotka avattiin juuri viikolle 7. Rinteiden osalta Levi ei kyllä oikein kunnolla säväyttänyt, vaikka mäet ovatkin pitkiä ja hoidettuina kivoja laskea. Rinteillä voisi olla leveyttä usein hieman enemmän ja rinteiltä toiselle siirtymiset ovat etenkin laudalla liikuttaessa ikävän työläitä: muutamilla siirtymäreiteillä on melkein enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Myös mäen päälle pääseminen on hitaamman puoleista, sillä Levin ankkurihissit tuntuivat etenevän kohtalaisen verkkaisesti. Ankkurihissien lisäksi Levillä on yksi tuolihissi ja pari kabiinihissiä.

Suurimpana miinuksena avotunturilla ja vuorilla yleensäkin on tuulisella säällä sopivan suojaisan rinteen hakeminen, sillä se on usein mahdotonta: huipulla on kuitenkin kauhea hiivari. Kun tuuleen lisätään vielä irtolunta tai pientä tihnua, saadaan lisäksi näkyvyys lähes olemattomiin. Onneksi alempana on usein paremmat laskukelit.

Pakkaselta ja kylmyydeltä voi paeta lämmittelemään lukuisiin rinneravintoloihin ja -kahvioihin. Tunturin laelta löytyy Tuikku ja Horizont ja alempana lämmikettä tarjoavat Draivi, Sivakka, Vinkkari, Gondoli ja Cafe Tanja. Etenkin Tuikku on taukopaikkana mainio ja tarjoaa alppityylistä henkeä. Kahvi ja lämmin pulla ovat oivallinen yhdistelmä ja saattaa kylmää karkottaa esimerkiksi myös kuumalla Tazza-kaakaolla mintun kera.

Iltaelämän puolella ei tullut tällä reissulla käytyä muutamaa olutta lukuun ottamatta, mutta Levikeskuksessa kävellessä tuli huomattua, että ainakaan yökerhojen puutteesta ei pitäisi illanvietto jäädä vajaaksi. Yhdelle lähtiessä Levin Panimon oma olut, tumma tai vaalea, on ihan maistuvaa ja hienostuneempia makuja voi hakea Oliver’s Cornerista.

Levistä jäi hieman iltaelämään ja afterskiihin painottuva mielikuva, sillä ainakaan rinteet eivät ole mitenkään erikoiset, vaikka muutamia hyviä rinteitä löytyikin. Rinneravintoloita on runsaasti ja Levikeskus on idyllinen alppimaiseen tyyliin rakennettuna. Vaikka en tällä kertaa itse hiihtosuksiin koskenut, faija kertoi että Levin hiihtomaastot ovat myös ihan asialliset. Vaikka Levillä olikin hieman tuulista ja kylmää, ei se juuri laskemista haitannut. Kuitenkin myös Levi on varmasti mukavampi keväämmällä, kun aurinko paistaa ja kelit ovat hieman lämpimämpiä.

Lapin hiihtokeskuksista olen aikaisemmin ollut vain Rukalla, joka on tunturina mukavampi, kun puut luovat suojaa tuulisillakin säillä. Ruka ei rinteiden pituuden osalta pysty Levin kanssa kilpailemaan, mutta leveyttä on poikkeuksetta enemmän.

Seuraavaksi pitäisi varmaan suunnitella matka Ylläkselle, joka kuulemma olisi rinteidensä puolesta kokemisen arvoinen samoin kuin myös Iso-Syöte, mutta vastaavasti altis sumulle. Ennen seuraavaa matkaa pitää kyllä hieman lämmitellä laskukuntoa, sillä kylmiltään lihakset ovat jo ensimmäisen päivän jälkeen piipussa.

Muutamia matkakuvia löytyy Flickristä.

Levi 2-2009 - 054 Levi 2-2009 - 096
Levi 2-2009 - 110 Levi 2-2009 - 089
Levi 2-2009 - 079

Matkan tarkistuslista

[x] Lautailukengät, Burton Ruler
[x] Kypärä, Giro G10
[x] Lasit, Smith Fuse
[x] Sukat, Bridgedale
[x] Hanskat
[x] Laukku, Burton Wheelie Double Desk, 70l
[x] Lentoliput Leville

Hieman kyllä kaupan tiskillä aina kirpaisee, kun joutuu varustusta uusimaan, mutta ilmankaan on vaikea harrastaa. Ostoslistalle olisi pitänyt lisätä myös lumilauta siteineen, mutta jos ensin hieman kartoittaisi eri merkkien tarjontaa vuokraamon vehkeillä. Tietenkin myös asusteet kaipaisivat uudenaikaistamista ja myös suksiosastollakin olisi petrattavaa, mutta kenties ne sitten toisella kertaa.

Nyt kun peruskamineet ovat valmiina, pitänee varmaankin suunnitella lisää matkoja niiden hyödyntämiseksi.

Muista: kannattaa pakata hyvissä ajoin, ettei edellisenä iltana tarvitse vielä kipaista kauppaan ostamaan isompaa laukkua.

Apple Wireless Keyboard ja Logitech V470 -hiiri

Sain viimeinkin toteutettua työpöytäni siirron Macbookille, ja koska Macbook on varustettu Bluetoothilla, oli seuraava askel ostaa myös langaton näppäimistö ja hiiri. Langattomien oheislaitteiden tarjonta on kattavaa, mutta Bluetooth-laitteet ovat vähemmistönä. Radioaalloilla toimivia ja hillittömillä USB:hen liitettävillä lähettimillä varustettuja yhdistelmiä kyllä löytyi vaikka millä mitoin, mutta sellaista en halunnut. Turhaan sitä USB:hen yhtään ylimääräistä laitetta liittää, kun voi käyttää sisäänrakennettua Bluetoothia.

Päädyin lopulta valitsemaan Applen Wireless Keyboardin, eli sellaisen matalaprofiilisen ja alumiiniin koteloidun Bluetooth-näppäimistön, joka vastaa kooltaan Macbookin näppäimistöä. Hiiren osalta hieman pitkin hampain valitsin Logitechin V470 -hiiren, joka osaa myös liittyä itsenäisesti Bluetoothin välityksellä.

Apple Wireless Keyboard
Pidän matalista ja kannettavien tietokoneiden tyylisistä näppäimistöistä, joissa nappien liike on lyhyt ja näppäinten ääni vähäistä. Ei ole enää paluuta Keytronicien aikaan, jolloin näpytyksen kuuli naapurin mummokin. Applen Wireless Keyboard onkin tässä suhteessa erinomainen näppäimistö, sillä se on käytännössä kopio Applen Macbook-aikakauden kannettavien näppäimistöstä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Wireless Keyboard on kääritty matalaprofiiliseen elaksoidusta alumiinista valmistettuun koteloon.

<aargh>
Koska en halunnut odotella nettikauppojen toimitusaikoja, kävin hakemassa näppäimistön paikallisesta Apple-liikkeestä eli Lasipalatsin Tectorista. Tai ainakin vielä tässä vaiheessa kuvittelin, että odottelulta olisi säästytty, mutta olin väärässä. Valitettavasti en saanut edes näppäimistöä pois pakkauksestaan, kun se oli jo rikki.

Näppäimistön mukana toimitettujen kolmen pariston sisään iskemisen jälkeen sain todeta, että eihän näppäimistö saa virtaa. Tai saa, mutta vain jos patterikotelon kansi on tietyssä kohdassa tai sitä painaa lujaa. Eli näppäimistö oli selkeästi maanantaikappale, joka toisaalta oli ihan luonnollistakin, sillä ostinhan sen maanantaina.

Heti seuraavana päivänä pitikin siis taas käväistä keskustassa vaihtamassa näppäimistö uuteen, mutta tässäkin asiassa olin omissa kuvitelmissa. Eivätpä tietenkään antaneet hyllystä uutta näppäimistöä, vaan täyttivät huoltolähetteen ja näppäimistö lähti sitten kolmeksi viikoksi huoltoon. Kertoman mukaan, Apple toimittaa uuden näppäimistön, eikä kyseessä ole ”uusi hyllystä” -tuote, vaikka niitä hyllyssä näytti nipuittain olevankin. Syvältä.
</aargh>

Nyt kolmen viikon huoltokierroksen jälkeen, olen vihdoinkin päässyt syventymään mininäppäimistön naputteluun. Lyhyesti sanottuna se vaatii totuttelua pienuutensa ja näppäinasettelun takia, ja on nakkisormille turhankin pieni. Kun näppäimistöön tottuu, on sen käyttö kyllä ihan sujuvaa. Ainoastaan home/end, nuoli- ja page up/down -näppäinten puuttuminen ahdistaa.

Verrattuna normaaliin niin sanottuun Windows-näppäimistöön, on Macille suunniteltu näppäimistö pakollinen hankinta, jos haluaa painella oikeita näppäimiä, eikä vain arvailla. Ainakin Logitech UltraX:n näppäinasettelu on omituinen OS X:ssä käytettynä. Myös funktionäppäimistä löytyvät multimedianäppäimet toimivat ilman ylimääräistä säätämistä.

Mininäppäimistö ajaa asiansa ihan hyvin, mutta kaipaisin kuitenkin täysikokoisempaa näppäimistöä. Harmillisesti esimerkiksi Logitechin diNovo Edgestä ole Mac-versiota, sillä se voisi olla ihan kätevä sekä kooltaan että latausasemansa osalta, vaikka tarjoaakin työpöytäkäytössä paljon turhuutta.

No, kyllähän Wireless Keyboardin alumiininen rakenne ja esteettinen ulkoasu aina pienet puutteet paikkaa.

Logitech V470 -hiiri
Myös hiiren osalta jouduin valitsemaan niin sanotun kannettaville tarkoitetun hiiren, mutta Logitechin V470 -hiiri täyttää oleellisen valintakriteerin: Bluetooth. Valkoisella yläosalla ja harmaalla sivuilla väritetty hiiri sopii mainiosti aiemmin ostamani näppäimistön väritykseen, mutta hiirtä olisi saanut myös helmiäisen sinisenä. Kooltaan hiiri on sellainen kämmeneen häviävä, eikä täten ole aivan paras vaihtoehto aikuisen miehen kätöselle. Mutta minkäs teet, kun vaihtoehdot ovat vähissä.

Teoriassa hiiri on totuttua tavaraa, mutta käytännössä hiirenkin toimintaan pitää tottua, sillä ei se aivan samalla tavalla käyttäydy kuin normaali langallinen tai radiotaajuudella toimiva hiiri. Etenkin hiiren kursorin ”ensin hitaasti ja sitten nopeasti” -tyylinen toiminta on ärsyttävää. Olisin lisäksi kaivannut muutamaa lisänappia muun muassa selaimessa eteen/taaksepäin liikkumiseen, mutta määritin kyseiset toiminnot hiiren rullan sivuttaisliikkeelle.

Nykiminen ja outo käytös on ilmeisesti osittain Bluetooth-liitännän ja OS X:n ominaisuus, sillä myös langallinen Logitechin MX510 -hiirenikin liikkuu hämärästi OS X:ssä. Vastaavasti töissä Windows XP:n kanssa käytössä on V470-mallia vastaava, mutta radiotaajuuksia hyödyntävä Logitechin V450 -hiiri, joka liikkuu selkeästi sulavammin.

Hiiren osalta kokeilin nopeasti myös Applen langatonta Mighty Mouse hiirtä, mutta se ei oikein lämmittänyt. Vapaasti pyörivä rulla, erikoinen nappiratkaisu ja muotoilu eivät oikein olleet mieleeni. Ei kyllä V470:nkään muotoilu kokonsa osalta ole sitä mitä halusin.

Positiivisena puolena voi lisäksi mainita, että Applen valkoiseen ja alumiinin harmaaseen puettu hiiri sopii mainiosti valitun näppäimistön kaveriksi.

Yhteenveto
Tarjontaa langattomien näppäimistöjen ja hiirien markkinoilla on kohtalaisen runsaasti, mutta lähes poikkeuksetta kaikki kokoonpanot tarjoavat vain radiotaajuuksia tietokoneen kanssa kommunikointiin. Muutamia ja hieman kalliita vaihtoehtoja Bluetoothin ystäville on tarjolla, mutta tällöinkin vaihtoehdot jäävät muutamiin. Ja jos vieläpä sattuu haluamaan näppäimistönsä Mac OS X -tuella, ovat vaihtoehdot todella heikolla pohjalla.

Applenkaan tarjonta (langattomien näppäimistöjen ja hiirien osalta) ei ole kovin mielekästä, sillä näppäimistö on turhan pieneen tilaan ahdettu ja täysikokoinen vaihtoehto löytyy vain langallisena. Myöskään Mighty Mouse ei täytä nykyajan vaatimuksia muotoilunsa ja rullansa osalta.

Onkohan Bluetooth-tekniikka signaalin etenemistienä ja käyttöjärjestelmän puolella yhteyden toteuttamisen osalta edelleen sen verran erikoista ja ”hidasta”, ettei sitä kelpuuteta kunnon työvälineisiin. Ilmeisesti ”ei Bluetooth” -radiotaajuuksilla päästään parempaan väylänopeuteen ja pienempään viiveeseen, eli tarkempaan kontrolliin, jolloin myös käyttötuntuma on mukavampi.

Selvennettäköön vielä, että myös Bluetooth käyttää radioaaltoja tietokoneen kanssa viestintään, mutta eri protokollaa ja taajuusaluetta (2.4GHz) kuin tavalliset radiolähettimen kautta toimivat laitteet.

Spotify tarjoaa tuoretta näkemystä nettimusiikkiin

Eikö olisi hienoa, jos sekä kotona että töissä voisi kuunnella haluamaansa musiikkia? Ennen tähän tarvittiin musiikkikokoelman kopioimista myös työkoneen levylle, mutta nyt musiikkia voi hakea Spotifysta ja aloittaa luukuttamisen. Tietenkin valikoimasta ei välttämättä löydy kaikkia tuttuja yhtyeitä tai kappaleita, mutta vastaavasti tarjonnasta voi löytää uutta materiaalia. Vajaan viikon kokeilulla voi sanoa, että Spotify toimii mainiosti, sekä tarjontansa että äänenlaatunsa osalta.

Spotify on siis loppuvuodesta 2008 julkaistu verkkomusiikkipalvelu, joka tarjoaa kaikkien neljän suuren (EMI, Sony BMG, Warner Music ja Universal Music) levy-yhtiöiden musiikkia striimattuna. Käyttäjille musiikkia tarjotaan kahtena eri versiona: mainosrahoitteisena ja tilausmaksullisena. Mainosrahoitteinen maksuton versio on tällä hetkellä vielä kutsun takana, mutta tilausmaksulla palveluun saa rajattoman kuunteluoikeuden ilman mainontaa. Vuorokausitilaus maksaa euron, kuukauden saa kympillä.

Spotifyn kuunteleminen tapahtuu hieman iTunesia muistuttavan tietokoneelle asennettavan ohjelmiston kautta ja striimattavan musiikin äänenlaatu on hyvää. Teknologiapuolella on ideoita haettu vertaisverkoista. Musiikkia voi kuunnella radiomaisesti eri musiikkityyppien perusteella tai hakea haluamaansa yhtyettä. Kätevänä ominaisuutena on mahdollisuus omien soittolistojen luomiseen, joita voi sitten jakaa muiden käyttäjien kesken. Myös levyihin ja kappaleisiin voi linkittää. Palvelussa kuunnellun musiikin voi lisäksi scrobblata Last.fm:ään. Miinuspuolena mainittakoon, että musiikkia etsimisessä saa hakutuloksiin usein useita samoja biisejä moneen kertaa.

Ei Spotify tietenkään musiikin omista korvaa, sillä sitä ei voi ottaa mukaansa lenkkipoluille tai kuunnella kätevästi olohuoneen mediakeskuksesta, mutta tarjoaa kätevän tavan löytää uutta musiikkia ja ”yhteisöllisyyttä”. Lisäksi nyt töissä ei aina tarvitse kuunnella samoja kappaleita, nettiradioita tai avokonttorin hälinää.

Saa nähdä, miten ensi viikolla tapahtuva musiikkivalikoiman kaventaminen karsii palvelun tarjontaa.

Spotify Spotify
Spotify Spotify