Kuukausi: helmikuu 2009

Muutamisen vuoden ajan on talven laskettelut ja lautailut jääneet vähiin, mutta tänä talvena talviloma suuntautui kohti Leviä. Tiedossa olisi siis viikon ajan pääasiassa lautailua, mutta myös laskettelua ja sään salliessa myös hiihtämistä. Levin laskettelukeskushan sijaitsee Sirkan kylässä Kittilässä ja Levitunturin huippu on 531 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinteitä löytyy 45, joista 15 on valaistuja. Pisimmän rinteen pituus on 2 500 metriä ja pisimmän hissin pituus noin 1 636 metriä. (Wikipedia)

Lomamatkaa varten piti ensin tietenkin varustautua ja niinpä kaupasta tarttuikin mukaan kaikenlaista perustarviketta matkalaukusta kypärään ja lautailumonoihin. Aikaisemmin syksyllä olin jo miettinyt myös lumilaudan ostamista, mutta koska erilaisia lautoja on runsaasti, ajattelin että on parempi ensin hieman testailla vuokraamon avustuksella minkälainen lauta olisi hyvä. Lasketteluvarusteiden osalta sain käyttööni faijan laskettelusukset.

Leville lähdettiin tällä kertaa Finnairin valkoisin siivin. Nopeasti ja helposti. Vielä kun liputkin varattiin jo hyvissä ajoin, niin hintakin jäi ihan kohtuulliseksi. Noin tunnin lentoaika suuntaansa ja siihen päälle tunti pari lentokentillä on paljon miellyttävämpää kuin yli 12 tuntia autossa. Kittilän kentällä matkailijoita tervehti pirteän kipakka -23 astetta pakkasta. Päivä olikin viikon vilpoisin ja muina päivinä elohopea kipusi hieman parinkympin pakkasasteen alapuolelle ja loppuviikosta kymmenen pintaan tai alle.

Aina laskettelulomilla on ollut tapana käydä heti saapumispäivänä testaamassa tuntuma rinteisiin, joten kun lentokin saapui Leville hyvissä ajoin, oli rinteet siis testattava. Kamat äkkiä mökkiin, lippu taskuun ja suksien kanssa mäkeen. Mäet eivät ensivaikutelmaltaan lämmittäneet, sillä lumimössön ja -kasojen seassa liirailu ei ole mielekästä. Lumisade teki rinteille hallaa myös muina päivinä, vaikka lumikissojen jälkeen mäet olivatkin parin alkupäivän jälkeen paremmassa kunnossa.

Koska jätin lumilaudan edelleen kauppaan, piti sellainen siis vuokrata. Vuokraamon tarjonna osalta päätin turvautua Intersportin valikoimaan, sillä ilmeisesti Levin vuokraamossa on vain Nitron lumilautoja. Intersport tarjosikin muutamia hyviä vaihtoehtoja Burtonin valikoimista ja hyvää palvelua. Lautavalikoima olisi toki voinut olla hieman isompi, sillä etenkin parempien lautojen osalta valinnanvaraa ei kovin paljoa ollut jäljellä. Kuuden päivän vuokraus oli suhteellisen edullista, kun hinnasta lähti vielä -15% plussakortilla ja testisession hinnaksi jäi vajaat 70 euroa.

Viikon aikana testasin neljää eri lautaa: Burton Jussi Oksanen (159 cm), Head True (157 cm), Burton Operator (157 cm) ja Burton Supermodel (163 cm). Pituuden osalta tuli todettua, että luultavasti sopiva mitta olisi 159 cm:n ja 163 cm:n väliltä. 157 cm:iä tuntui vauhdissa ikävän lerputtavalta ja epävakaalta. Headin True oli muutenkin turhan löysä.

Aloitin testit maanantaina Burtonin Jussi Oksasella, joka tuntui muutaman vuoden laskutauon jälkeen ruostuneella laskutekniikalla hieman turhan jäykältä. Hieman lauta kyllä vapisi lumipaakkujen keskellä, mutta se saattoi olla tekniikan puutetta. Jälkeenpäin olisi ollut kiva kokeilla lautaa myöhemmin vielä jonain toisenakin päivänä ja verrata hieman kokemuksia.

Toisena lautana testasin nopeasti iltamäessä ja muutamalla aamulaskulla Headin True -lautaa, joka ei todellakaan ollut mukava: lyhyt ja löysä.

Burton Operator olikin sitten kolmas lauta, jolla myös laskin kolme päivää, koska muutakaan ei oikein ollut tarjolla. Operator oli ihan mukava lauta, mutta hieman turhan lyhyt, vaikka taittuikin käännöksiin toki helposti. Olisi pitänyt vaan ottaa heti toisena päivänä 163 cm:n lauta, mutta ajattelin sen olevan liian pitkä.

Toiseksi viimeisenä laskupäivänä rohkaistuin ja otin alle Burtonin Supermodeliin, joka oli pituudeltaan 6 cm:iä pidempi kuin Operator. Pituus toi juuri sopivaa jämäkkyyttä ja kaarrokset taittuivat nätin leikkaavasti, kunhan mäen jyrkkyys ei ollut taitoja suurempi. Jäykkyyden osalta Supermodel oli ehkä hieman Operatoria pehmeämpi, tai sitten se vain tuntui siltä. Kelpo lauta, jolla laskin myös Levin kisarinteen ja muut mustat mäet, sekä viimeisen laskupäivän. Ehkä olisi pitänyt vielä käydä kysymässä, mitä lautoja valikoimassa olisi ollut, mutta laskukunto oli muutenkin jo aika finaalissa, joten jäykemmällä laudalla olisi varmaan ollut aika vääntämistä.

Leville lähdettiin pääasiassa lautailemaan ja niinpä viikon aikana tuli kierrettyä jokainen Levin merkityistä rinteistä, jotka avattiin juuri viikolle 7. Rinteiden osalta Levi ei kyllä oikein kunnolla säväyttänyt, vaikka mäet ovatkin pitkiä ja hoidettuina kivoja laskea. Rinteillä voisi olla leveyttä usein hieman enemmän ja rinteiltä toiselle siirtymiset ovat etenkin laudalla liikuttaessa ikävän työläitä: muutamilla siirtymäreiteillä on melkein enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Myös mäen päälle pääseminen on hitaamman puoleista, sillä Levin ankkurihissit tuntuivat etenevän kohtalaisen verkkaisesti. Ankkurihissien lisäksi Levillä on yksi tuolihissi ja pari kabiinihissiä.

Suurimpana miinuksena avotunturilla ja vuorilla yleensäkin on tuulisella säällä sopivan suojaisan rinteen hakeminen, sillä se on usein mahdotonta: huipulla on kuitenkin kauhea hiivari. Kun tuuleen lisätään vielä irtolunta tai pientä tihnua, saadaan lisäksi näkyvyys lähes olemattomiin. Onneksi alempana on usein paremmat laskukelit.

Pakkaselta ja kylmyydeltä voi paeta lämmittelemään lukuisiin rinneravintoloihin ja -kahvioihin. Tunturin laelta löytyy Tuikku ja Horizont ja alempana lämmikettä tarjoavat Draivi, Sivakka, Vinkkari, Gondoli ja Cafe Tanja. Etenkin Tuikku on taukopaikkana mainio ja tarjoaa alppityylistä henkeä. Kahvi ja lämmin pulla ovat oivallinen yhdistelmä ja saattaa kylmää karkottaa esimerkiksi myös kuumalla Tazza-kaakaolla mintun kera.

Iltaelämän puolella ei tullut tällä reissulla käytyä muutamaa olutta lukuun ottamatta, mutta Levikeskuksessa kävellessä tuli huomattua, että ainakaan yökerhojen puutteesta ei pitäisi illanvietto jäädä vajaaksi. Yhdelle lähtiessä Levin Panimon oma olut, tumma tai vaalea, on ihan maistuvaa ja hienostuneempia makuja voi hakea Oliver’s Cornerista.

Levistä jäi hieman iltaelämään ja afterskiihin painottuva mielikuva, sillä ainakaan rinteet eivät ole mitenkään erikoiset, vaikka muutamia hyviä rinteitä löytyikin. Rinneravintoloita on runsaasti ja Levikeskus on idyllinen alppimaiseen tyyliin rakennettuna. Vaikka en tällä kertaa itse hiihtosuksiin koskenut, faija kertoi että Levin hiihtomaastot ovat myös ihan asialliset. Vaikka Levillä olikin hieman tuulista ja kylmää, ei se juuri laskemista haitannut. Kuitenkin myös Levi on varmasti mukavampi keväämmällä, kun aurinko paistaa ja kelit ovat hieman lämpimämpiä.

Lapin hiihtokeskuksista olen aikaisemmin ollut vain Rukalla, joka on tunturina mukavampi, kun puut luovat suojaa tuulisillakin säillä. Ruka ei rinteiden pituuden osalta pysty Levin kanssa kilpailemaan, mutta leveyttä on poikkeuksetta enemmän.

Seuraavaksi pitäisi varmaan suunnitella matka Ylläkselle, joka kuulemma olisi rinteidensä puolesta kokemisen arvoinen samoin kuin myös Iso-Syöte, mutta vastaavasti altis sumulle. Ennen seuraavaa matkaa pitää kyllä hieman lämmitellä laskukuntoa, sillä kylmiltään lihakset ovat jo ensimmäisen päivän jälkeen piipussa.

Muutamia matkakuvia löytyy Flickristä.